30. syyskuuta 2017

Lukupäiväkirja 23/2017: Käärmeiden kaupunki


Katri Alatalo - Käärmeiden kaupunki


Kirja-arvonnassa kävi tuuri ja sain omakseni Katri Alatalon Käärmeiden kaupungin. En ole hänen kirjojaan aiemmin lukenut (vaikka olisi ehkä pitänyt), joten sukelsin tarinaan erittäin avoimin ilman minkäänlaisia ennakkokäsityksiä kirjailijan tyylistä tai ylipäätään mistään.

Melkoiseen seikkailuun päädyinkin. Tarinaa kerrotaan prinsessa Nineten ja hänen kahden lapsuudenystävänsä, Sulwaenin ja Arryn, näkökulmista. Ninetellä on aina ollut erityinen yhteys käärmeisiin, vaikkei muilla hänen perheenjäsenillään sellaista ole. Sen takia hänet tunnetaankin käärmeprinsessana. Lapsuudessaan hän ja hänen ystävänsä löysivät kolme käärmeenmunaa luolasta aavikolta, ja Ninette olisi halunnut lämmittää ne hereille. Arry kuitenkin tuhosi munat Sulwaenin seisoessa toimettomana vieressä. Tuon jälkeen mikään ei ollut enää samoin kuin ennen.

Vuosia myöhemmin naapurivaltakunnasta hyökätään Nineten kotiin. Monia tapetaan ja vielä useampia viedään orjiksi, heidän joukossaan Arry ja Ninette, jota ei tunnisteta prinsessaksi. Sulwaen on tapahtumien aikaan poissa ja säästyy siksi. Kun hän palaa ja saa kuulla, mitä muille on tapahtunut, hän lähtee perään auttaakseen orjuutetun kansan prinsessoineen takaisin vapauteen.

Vaikka tykkään eeppisestä menosta, myös tällainen maanläheisempi, mutta silti fantasiahenkinen tarina on mielenkiintoista luettavaa. Kovin montaa aavikkoympäristöön sijoittuvaa fantasiatarinaa en olekaan lukenut, joten jo ympäristö toi kokonaisuuteen raikkautta. Pidin myös paljon henkilöhahmoista ja heidän varsin inhimillisistä motivaatioistaan toimia niin kuin toimivat. Asetelma ei ollut missään vaiheessa mustavalkoinen vaan kaikki hahmot liikkuivat harmaalla vyöhykkeellä.

Kerronta oli soljuvaa, mutta välillä pysähdyin eräiden hahmojen karkeampaan kielenkäyttöön. Se ikään kuin hyppäsi silmilleni ja hetken pohdittuani tulin siihen tulokseen, ettei vastaavaa ole hetkeen osunut kohdalle. Mitenkään häiritsevältä kielenkäyttö ei silti tuntunut vaan sekin oli virkistävää.

Kokonaisuudessaan pidinkin kirjasta erittäin paljon. Täytyy ehkä kurkistaa Alatalon muitakin teoksia, kunhan saan taas hieman lyhennettyä tuota jo valmiiksi pitkää lukulistaa.

25. syyskuuta 2017

Lukupäiväkirja 22/2017: Grimgar of Fantasy and Ash


Ao Jyumonji - Grimgar of Fantasy and Ash vol. 1


Hankin Grimgarin ensimmäisen osan, koska olin kuullut hyvää animesta ja halusin testata alkuperäisteoksen. Tarinan lähtötilanne on mielenkiintoinen: joukko nuoria herää oudossa maailmassa eikä muista menneisyydestään mitään. Kyseessä on animessa, mangassa ja japanilaisissa lyhytromaaneissa useahkosti esiintyvä isekai-asetelma. Isekai tarkoittaa toista maailmaa ja näissä tarinoissa päähahmo siirtyy meidän tuntemastamme todellisuudesta toisenlaiseen, usein fantasiaelementtejä sisältävään maailmaan. Aika monessa tarinassa (ainakin viime vuosina) tämä maailma on sisältänyt vahvoja pelillisiä elementtejä ja joissain ollut jopa suoraan peli, esim. Sword Art Onlinessa ja Log Horizonissa. Yhteistä näille maailmoille usein on, ettei poispääsy ole yhtä helppoa kuin saapuminen.

Myös Grimgar lainaa vahvasti japanilaisten roolipelien maailmasta, ja valitettavasti se on myös sen heikkous. On ikävää sanoa näin, koska rakastan japanilaisia roolipelejä ja vedän niistä paljon inspiraatiota omaan kirjoittamiseen, mutta totuus on, ettei kaikki pelissä toimiva vain toimi tekstissä. Kun kirjassa keskitytään kymmeniä sivuja putkeen siihen, että sankarijoukko lahtaa maahisia saadakseen kykyjään kehitetyksi, minä alan haukotella. En innostu tästä grindaamiseksi kutsutusta puuhasta monissa peleissäkään, mutta vielä puuduttavampaa se on luettuna.

Toinen synti, johon Grimgar syyllistyy, on infodumpaus. Kirjan alku on täynnä kerrontaa siitä, millainen maailma on ja pitkiä selostuksia esimerkiksi rahan ja pankkijärjestelmän käytöstä. Tiedot ovat ehkä tarpeellisia, mutta ne olisi voinut myös ujuttaa muun kerronnan lomaan. Minulle ei tuosta dumppauksesta jäänyt edes kunnollista mielikuvaa, koska yksinkertaisesti vain kyllästyin siihen ja aloin lukea harppoen.

Tutut animekliseet tulivat tarinassa myös äkkiä vastaan. Jokaisella hahmolla tuntuu olevan oma tiukka lokeronsa, mutta tämähän toki voi korjaantua seuraavissa osissa, kun tarina pääsee eteenpäin. Eniten minua kuitenkin riepoi useimpien naishahmojen käsittely. Yksi on ujo ja kuvittelee olevansa lihava, vaikkei ole, ja toinen puhuu kuin olisi viisivuotiaan tasolla. Heidän tärkeimmät ominaisuutensa ovat ulkonäkö ja kuppikoko. Erään nuoren naisen pienet tissit ovat myös eräälle mieshahmolle jatkuvasti pätevä syy haukkumiseen sekä mielipiteiden mitätöimiseen. Koska tokihan mielipiteiden arvokkuus mitataan kuppikoolla... eiku...

Erityisen suurta ärtymystä minussa herätti myös "se pakollinen onsen-jakso", kuten näitä kohtauksia animen puolella kutsutaan. Onsen on japanilainen kuuman lähteen päälle rakennettu kylpylä. Hahmot menevät sinne ja pojat totta kai yrittävät tirkistellä tyttöjen puolelle. Luonnollisesti he pääsevät todistamaan sitä, mitä nyt aina kylpylöissä naisten puolella tapahtuu. Tytöt kehuvat toistensa tissejä ja vähättelevät omiaan ja lopulta pitää päästä puristelemaan niitä toisen tisuleita, kun ne ovat niin söpöt, isot ja ihanat, vaikka nyt ihan heteroita ollaankin. Normipäivä joo, tätä näen aina kylpylöissä, uimahalleissa ja julkisissa saunoissa.

(Kaikesta valituksesta huolimatta tykkään kyllä animesta, mutta pakolliset onsen-jaksot yms. on jo niin nähty. Turha seksualisointi ja hölmöt, psykologisesti epäuskottavat, ainoastaan mieskatsojien tai -lukijoiden iloksi mukaan kirjoitetut tissien puristelut ja pantsujen vilautukset myös tympivät. Onneksi muutankin katsottavaa kuitenkin löytyy.)

Grimgarissa oli siis paljon kaikenlaista tauhkaa, joka meinasi saada minut useampaan kertaan jättämään kirjan kesken. En kuitenkaan tehnyt niin, koska kaiken tauhkan alla piileskeli oikeasti kiinnostava tarina, jossa on potentiaalia kasvaa monikerroksiseksi ja kiehtovaksi. Silloin kun juoni eteni ja hahmot tekivät muutakin kuin taistelivat, tekstiä tuli suorastaan ahmittua. Kirjalla oli siis ehdottomasti hetkensä, mutta toisaalta myös ne pohjanoteerauksensa. Ehkä en siis ollut kohderyhmää, vaikka pelaaja olenkin.

Animesta olen nyt katsonut ensimmäisen jakson ja voisin ehkä toisenkin testata. Epäilemättä sielläkin ne pakolliset tissien puristelut tulevat vielä vastaan, mutta kaipa siitäkin selviää. Täysin varma en kuitenkaan ole, jaksanko tarttua Grimgarin seuraavaan osaan kirjana.

23. syyskuuta 2017

Traconissa viihtymässä

Vietin suurimman osan Traconista taidekujapöydän takana, mutta pieniä vapaahetkiäkin viikonloppuun mahtuu. Luvassa on siis coniraportti osa 2, jossa keskityn muihin kuin taidekujahommiin.

Viikonlopun asut

Hotelli


Oltiin varattu hotelli vajaata vuotta ennen conia, siis paljon ennen kuin liput tulivat myyntiin. Mentiin sillä asenteella, että mennään Tampereelle joka tapauksessa rentoutumaan, vaikkei coniin lippuja saataisikaan. Noh, onneksi kuitenkin saatiin. Tällä kertaa varattiin yhden yön sijaan kaksi ja se oli hyvä valinta. Oli paljon rennompaa lauantaina, kun ei tarvinnut kukonlaulun aikaan lähteä kotoa ajelemaan Tampereelle vaan sai herätä rauhassa seiskan pintaan ja nauttia hotelliaamiaisesta.

Toista kertaa olimme Sokos Hotel Villassa ja tykkäsin huoneesta taas tosi paljon. Mielestäni Villa on kodikkaampi kuin Torni eikä hotellilta toiselle siirtyminen aamiaisen ajaksi ole kovin paha rasti. Oikeastaan ainoat napinan aiheeni Villasta löytyvät kylppärin puolelta. Lavuaari on kamalan epäkäytännöllinen ja shampoo ei sovellu hiuksilleni lainkaan. Tällä kertaa olinkin kaukaa viisas ja pakkasin oman shampoon mukaan, joten lähmätukkaa ei päässyt syntymään.

Aamiainen oli Tornin puolella ja oikein hyvä ja monipuolinen. Lauantain jälkiruoat olivat mielestäni sunnuntaita parempia ja raikkaampia. Sunnuntain kakut olivat aivan liian makeita minun makuuni. Yllättäen edes juustokakku ei uponnut kunnolla makeutensa takia. Muuten ruoka oli molempina aamuina hyvin pitkälti samaa ja kelpasi erinomaisesti.

Henkilökunta hotellissa oli mukavaa ja kohteliasta. Hiukkasen huvitusta herätti respan työntekijä, joka kyseli meiltä, onko meillä jotkut vakioasut, joihin aiomme viikonloppuna pukeutua. Kun kerroimme, että kumpikaan meistä ei ole cossaamassa, hän ihmetteli, että voiko niinkin tehdä. Ilmeisesti conien maine pelkkinä cosplay-tapahtumina elää edelleen.

Tampere-talon järjestelyt


Henkilökunnan tiloihin livahtanut Maan mahti.
Kuvan otti toinen pääjärjestäjistä, Maryjane.
Oli loistavaa, että liput pääsi vaihtamaan rannekkeisiin jo perjantaina ja siten saattoi välttää lauantaisen jonotuksen. Perjantain ohjelmaan pääsi myös ilman ranneketta, mikä oli monelle varmasti kiva juttu. Illan pelimusiikkikonsertti oli kuitenkin maksullinen eikä sisältynyt tapahtumalipun hintaan. Tämä on ihan ymmärrettävää, mutta selvisi meille vasta Tampere-talolla. Kaiketi jokin conin tiedote oli sitten jäänyt lukematta... Lippuja kuitenkin oli vielä hyvin tarjolla ja konserttisalissa olikin lopulta mielestäni aika vähän väkeä. Muutaman vuoden takainen Final Symphony, joka oli myös Tracon-perjantaina, veti sen sijaan salin täyteen. (Saataisiinpa muuten taas jossain vaiheessa lisää Final Symphonya.)

Perjantain muihin ohjelmiin mennessä ohjauduimme ensin kirpparille tavaroita tuovien jonoon. Kirppis sijaitsi luentosalin vieressä ja muut jonottajat ilmoittivat meille jonottavansa samaiseen ohjelmaan, johon mekin olimme menossa. Kello alkoi tikuttaa luennon alkua ja jono ei vain edennyt, jolloin lähdin katsomaan, mistä kiikastaa ja vasta siinä kohtaa minulle selvisi, että ei jono edes mennyt luentosaliin. Palasin ilmoittamaan havaintoni muille ja perässäni valuikin luennolle ihan kiva määrä porukkaa. Mistä lie tuo väärinkäsitys sitten oli alun perin syntynyt... En tiedä, mutta täytyy olla seuraavalla kerralla tarkempi, mihin jää jonottamaan.

Kirpparilaiset saivatkin kuulemma jonotella pitkän aikaa, joten olin ihan tyytyväinen, etten tällä kertaa lähtenyt kokeilemaan onneani kirppiskasan pienentämisen suhteen. Ehkä Frostbitessa sitten seuraavan kerran.

Oli myös mukavaa, että Tampere-talon remontti oli saatu hoidettua ja kahvila oli sen myötä muuttunut ravintolaksi, josta sai lämmintä ruokaa kohtuulliseen hintaan. Yllätys oli erittäin iloinen, koska yksi Traconin rasite on ollut ruokapaikan etsiminen Tampere-talon ulkopuolelta. Joo, ravintoloita on, mutta yleensä syömiselle jää niin vähän aikaa, ettei viitsisi lähteä kovinkaan kauas. Nyt ongelma on ainakin pienempi, vaikkakin ruuhka-aikaan voi ruokaansa toki joutua hetken odottamaan.

Sen sijaan ikävämpi yllätys oli se, etteivät Telian yhteydet taaskaan pelittäneet koko viikonlopun aikana. Onneksi sentään Tampere-talon w-lan pelitti, mutta sunnuntaina sekin alkoi tökkiä (ehkä sana levisi ja käyttäjämäärä lisääntyi). On kuitenkin tosi tympeää, ettei puhelimellaan saa yhteyttä mihinkään eikä kukaan läheinen tavoita, jos vaikka olisi jotain tärkeää ilmoitettavaa. Telialle tuli asiasta vinguttuakin ja lupasivat tarkistaa tilanteen seuraavaan tapahtumaan. Saapa nähdä, tapahtuuko tälläkään kertaa mitään. 

Muilta osin en juuri järjestelyihin kiinnittänyt huomiota. Ilmeisesti cosplay-kisan kanssa oli jotain hässäkkää ja jonottamista oli ollut muuallekin, mutta tällä kertaa itseäni nuo jutut eivät juuri koskettaneet. Pöydän takana ei paljon jonot häirinneet. Ilman raskaus ja korkeahko lämpötila loppupäivästä sen sijaan oli hieman tuskastuttavaa, mutta sille asialle ei taida oikein kukaan voida mitään.

Ohjelma


Perjantai


Perjantaina taidekuja ei ollut auki, joten ehdimme kolmeen ohjelmaan sujuvasti. Illan aloitti Musiikki ja ääni videopeleissä, josta jatkettiin Video Game Graphics, Style and Aesthetics -paneeliin ja lopuksi kävimme tosiaan vielä konsertissa.

Musiikki ja ääni videopeleissä oli varsin mielenkiintoinen ja antoisa paneeli, vaikka pelit eivät minulle tuttuja olleetkaan (ihmekös tuo, kun lähinnä pelailen japanilaisia roolipelejä). Oli kiinnostavaa kuulla, miten erilaiset pelikappaleet ovat syntyneet ja mitä kaikkea luomisprosessiin kuuluu. Hieman yllättäen musiikin luominen tuntui koostuvan samanlaisista osasista kuin oma kirjoittamiseni, mutta ehkä luova prosessi on luova prosessi kaikkine soutamisineen ja huopaamisineen riippumatta siitä, minkä sortin taiteesta puhutaan.

Video Game Graphics oli englanninkielinen paneeli ja ajoittain minulla oli pieniä vaikeuksia saada selvää puhujien sanomisista. Yleisesti ottaen esitys oli kuitenkin sujuva ja kaikki puhuivat selkeästi. Pelien visuaalinen puoli oli myös kiinnostava ja esimerkiksi hahmojen luomisesta kuuleminen mielenkiintoista.

Näiden kahden ohjelman jatkoksi olisikin kaivannut omaa paneelia (tai luentoa) videopelikäsikirjoittamisesta. Se on aihealue, joka kiinnostaa minua hyvin paljon ja olisi ihan unelmaa päästä käsikirjoittamaan (japanilaista rooli)peliä. Olisi huippua, jos joku pitäisi ohjelman, jossa asiaa käsiteltäisiin monelta kantilta ja annettaisiin konkreettisia vinkkejä pelikäsikirjoittamiseen.

Molempia paneeleita leimasi ehkä pieni kiireen tuntu. Ohjelma-ajaksi oli varattu vain 45 minuuttia, mikä on siinä mielessä hyvä, että iltaan mahtuu silloin enemmän ohjelmia. Se oli kuitenkin turhan vähän, kun puhujia oli molemmissa tapauksissa lavalla neljä. Puoli tuntia lisää olisi auttanut kummasti.

Konsertissa esitettiin kunniavieras Chris Huelsbeckin säveltämää musiikkia pianolla. En ollut kyseisestä säveltäjästä kuullut aikaisemmin, mutta tunnistin muutamia pelien nimiä, kun niitä mainittiin. Konsertti koostui Huelsbeckin haastatteluista ja niiden välissä soitetuista kappaleista, jotka olivat kyllä ihan kauniita mutta tuntuivat kovin samanlaisilta keskenään minun tottumattomaan korvaani. Kyseisiä pelejä tunteva olisi ehkä saanut konsertista enemmän irti, minulla se toimi lähinnä rentoutusharjoituksena. Ei se kuitenkaan huono ollut, mutta ehkä seuraavan kerran hakeudun mieluummin sellaiseen pelimusiikkikonserttiin, jonka lähdeteoksista edes osa on minulle tuttuja.

Lauantai


Lauantaista valtaosa meni tosiaan taidekujalla, joten ohjelmiin ehdin vasta iltasella. Kävin kuuntelemassa luennot Ghiblin pahiksista ja Demon's Soulsin pomotaisteluista. Nämä valikoituivat sekä luennoitsijoiden että M:n mielihalujen perusteella, sillä halusin viettää yhteistä laatuaikaa ja olivathan nuo nyt aiheiltaan ihan semisti kiinnostaviakin.

Ghiblin pahikset olikin todella mielenkiintoinen. Se sisälsi hyviä pointteja ja tiukkaa asiaa sopivaksi paketiksi kääräistynä. Ylipäätään Lammin pitämiä luentoja kuuntelee mielellään, ja olen käynyt katsomassa sellaisiakin, joiden lähdeteoksista minulla ei ole ollut mitään käryä. Tällä kertaa nyt kuitenkin aiheena olevat elokuvat olivat tuttuja, mikä tietysti toi kokemukseen vähän enemmän syvyyttä.

Heti perään oli Touniksen Pomotaistelut Demon's Soulsissa, jota en olisi yksin lähtenyt kuuntelemaan. Olin kuitenkin turhan väsynyt selvittämään, menisikö jossain toisessa tilassa enemmän minua koskettavaa ohjelmaa ja jäin M:n seuraksi. Olen kaiketi istunut ainakin kahdella, ellen jopa kolmella Touniksen Souls-sarjaa käsittelevällä luennollta Traconissa, vaikken ole ainuttakaan sarjan peleistä edes kokeillut. Olen kuitenkin nähnyt vierestä, kun M pelaa niitä, joten siinä mielessä sarja on tullut tutuksi. Oma kosketuspinta siihen vain puuttuu.

Kokonaisuus oli hyvä ja mielenkiintoinen jopa minulle. Touniss selvästi tuntee Souls-pelit erittäin hyvin ja osaa nostaa esille pointteja, joita tällainen sivustaseuraaja ei edes tule ajatelleeksi.

Touniksen luennon jälkeen ei lauantain ohjelmasta löytynyt mitään, mikä olisi erityisesti kiinnostanut, joten lähdimmekin hotellille harvinaisen aikaisin vetämään lonkkaa ja keräämään voimia seuraavaan päivään.

Sunnuntai


Myös sunnuntaista suurin osa meni taidekujalla. Aamulla kävin kuitenkin yhdellä luennolla ja valitsin listasta Project Zero - linssin takaa -ohjelman, koska pidän kyseisestä kauhupelisarjasta. Luennoitsija itsessään oli minulle tuntematon ja taisikin olla lavalla ensimmäistä kertaa.

Luento kävi läpi pääsarjan pelit ja kertoi jokaisen alkuasetelman sekä esitteli hahmot lyhyesti. Sen syvemmälle se ei kuitenkaan missään vaiheessa oikein päästy, joten uutta tietoa se tarjosi valitettavan vähän. Yleisökysymykset paljastivat, että luennoitsija kyllä olisi tiennyt aiheestaan syvemminkin, mutta halusi pitää luentonsa spoilerittomana ja siten kaikille sopivana.

Koska seuraavan Traconin teema on kauhu, toivoisinkin sinne jatkoluentoa, jossa spoilereita ei varottaisi vaan sukellettaisiin oikeasti pelisarjan syvyyksiin. Kaipaisin analyysiä peleissä näkyvistä kulttuuripiirteistä, myyttisistä elementeistä ja vaikkapa hahmojen psykologisesta uskottavuudesta. Nyt oikeastaan hahmojen toiminta kuitatttiin "tyhmiä tyttöjä" -kommentilla, mikä minusta oli varsin vähättelevää ja pinnallista. Kenties tämä johtui juuri niiden spoilerien varomisesta, mutta myönnettävä on, että ärtymyskin nosti pikkuisen päätään.

Kokonaisuudessaan silti ihan kiva luento, mutta olisi tosiaan saanut luodata syvemmältä. Joka tapauksessa ensikertalaiseksi hyvin vedetty.

Olisin halunnut sunnuntaina käydä myös kuuntelemassa akateemisen puhallinorkesterin soittamia anime- ja pelikappaleita, mutta se ei valitettavasti onnistunut. Taidekuja oli auki klo 16 asti (joskin käytännössä se tarkoitti, että oma pöytä tuli olla purettu tuohon aikaan), milloin kyseinen konsertti alkoi. Conin toiveesta taidekujalla taas tuli olla sunnuntaina klo 11-16, joten siinäkään mielessä siirtymäaikaa ei jäänyt. Viimeisen naulan suunnitelman arkkuun hakkasi ilmoitus, ettei narikka ota tavaroita enää vastaan. Matkalaukku, jossa taidekujatavarani olisivat, olisi pitänyt kiikuttaa toiseen rakennukseen toiselle puolelle tietä ja siinä vaiheessa olisin ollut konsertista jo auttamattomasti myöhässä. Siispä suunnattiin suosiolla autolle ja lähdettiin ajelemaan kotiin päin jo ennen conin päättymistä.

Vaikka taidekujailu oli kivaa, kokonaisuus conista jäi minulle hieman valjuksi. Olen tottunut juoksemaan ohjelmasta toiseen, joten tällä kertaa jotain jäi puuttumaan.

Lootti


Jotain uupui myös ostoksien suhteen. Myyntipöytäsaliin en ehtinyt kuin kurkistaa, joten en oikeastaan edes tiedä, mitä siellä oli tarjolla. Varmaan aika pitkälti samaa kuin yleensäkin, mutta olisihan sieltä saattanut jotain löytöjäkin tehdä. Mikä pahinta, en ehtinyt ostaa Meijin matcha-keksejä ja Japanista raahatut ovat jo loppuneet. Ilmeisesti saan niitä seuraavan kerran vasta Frostbitesta, ellei joku ihana ihminen halua tuoda niitä minulle Japanin reissultaan (vink, vink: niitä saa ihan tavallisista ruokakaupoista ja maksavat vain 200 jeniä per paketti, voin maksaa takaisin).


Kuvassa siis loottini tiivistettynä. M kävi pyynnöstäni ostamassa minulle Bearelin pöydästä Pocket Bunny -kasvosuihkeen, joka tasoittaa ihoa ennen meikkaamista (ihana tuote) ja itse löysin taidekujalta tyttörakkaustarinoita sisältävän sarjakuvan. En ole sitä vielä ehtinyt lukea, mutta odotan innolla, että pääsen vilkaisemaan.

Mitään muuta ei tosiaan tullut hankittua. M kyllä laitteli pariin otteeseen viestiä, mitä oli myyntipöytäsalissa nähnyt, mutta sillä tavalla shoppailu on vähän nihkeää, kun ei itse pääse hipeltämään tuotetta ja päätöskin pitäisi tehdä tosi nopeasti. Jäivät siis hankkimatta. Toisaalta eipä voi sanoa, että conissa olisi mennyt ihan hirveitä summia rahaa.

Sellainen Tracon siis omalta osaltani tänä vuonna. Nyt varailemaan hotellihuonetta ensi vuotta varten.

18. syyskuuta 2017

Piilota kirja -päivä

Tänään 18.9.2017 Goodreads täyttää 10 vuotta ja organisoi Hide a Book Dayn eli suomeksi Piilota kirja -päivän. Kirjakeijuksi voi ryhtyä kuka tahansa ja käydä piilottamassa kirjan muiden löydettäväksi. Minäkin päätin liittyä tähän joukkoon.

Paketoin lahtelaisille löydettäväksi Kymmenen kulmaa -novelliantologian ja Tulen tahdon. Mukaan laitoin vielä pienen infolapun löytäjää varten.

Tänään käväisin sitten keskustassa kiertelemässä ja etsin kirjoilleni sopivat piilopaikat. Aivan näkösälle ei ehkä kannata jättää, muttei toisaalta liian hyvään piiloonkaan, koska silloin kukaan ei välttämättä löydä kirjaa ja se päätyykin hylätyksi. Se olisi kovin surullista se.

Löysin mielestäni kummallekin kirjalle ihan kivan piilon ja nyt toivon, että joku ne nappaa mukaansa. Luonnollisesti sometin kirjojen sijainneista pienet vihjeet siltä varalta, että joku haluaa ihan etsimällä lähteä niitä etsimään.

Tavallaan olisin halunnut jäädä lähistölle norkoilemaan ja tarkkailemaan, josko joku kirjan löytää, mutta ehkä se olisi näyttänyt turhan epäilyttävältä. Siispä piilotushommien jälkeen kipitin takaisin kotiin teekupposen ääreen.


Osallistuitko sinä päivään piilottamalla kirjan vai satuitko kenties löytämään sellaisen?

12. syyskuuta 2017

Tracon-kokemus taidekujalta käsin

Tämän vuoden Tracon oli minulle hyvin erilainen kokemus verrattuna mihin tahansa aiempaan coniin, jossa olen ollut. Olen viettänyt hengailuconeja ja lukuisia coneja, joissa olen suorastaan juossut ohjelmasta toiseen. Taidekuja oli kuitenkin jotain ihan uutta.

Lauantai


Taidekujalle olisi päässyt valmistautumaan jo lauantaiaamuna kasin pintaan, mutta en uskonut tarvitsevani niin paljon aikaa, joten saavuimme paikalle M:n kanssa (M oli kantoapuna) hieman ysin jälkeen. S. A. Keränen tuli sitten vähän myöhemmin. 

Ensimmäinen puoli tuntia menikin rattoisasti ihan vain pöytää järjestäessä. Tehtiin pieni kirjahylly ja laitettiin kirjoja myös pinoon pöydälle kumpikin omalle puolellemme pöytää. Lakana oli juuri sopivan kokoinen pöytäliinaksi, muttei valitettavasti täysin rypytön, vaikka olin sen ennen lähtöä silittänyt. Jokin toinen kangas olisi siis siinä mielessä parempi, mutta ihan kohtuullisen siistiltä tuokin näytti.

Alkuun pöydässämme näytti hiljaiselta, mutta pikku hiljaa väkeä alkoi vierailla enemmänkin. Osa tiesi, mitä tuli hakemaan, osa tuli vain katselemaan ja jotkut jopa kyselemään. Useamman kerran saimme kuulla, että on hienoa saada taidekujatarjontaan myös kirjoja. Vastaanotto oli siis erittäin hyvä.

Tauotimme tietenkin myös toisiamme, ja ainakin minulle tuli tunne, että yksin pöydän takana kiirettä riitti enemmän. Ehkä ihmiset rohkaistuivat paikalle, kun meitä ei pönöttänytkään pöydän takana kahta?

Ensimmäiset asiakaspalvelutilanteet menivät vähän sumussa. Ei asiakaspalvelu minulle mitenkään uutta ole, mutta jokin kumma jännite siinä tällä kertaa kuitenkin oli. Unohdin kysyä muutamilta, olisivatko he halunneet omistuskirjoituksen kirjaansa. Pahoitteluni tästä! Saat tulla kirjan kanssa jossain toisessa conissa koputtelemaan olkapäälle, jos haluat, että virhe korjataan.

Omistuskirjoituksista puheenollen, oli myös mukavaa, että niitä tultiin erikseen hakemaan. Olimme toki sanoneet, että annetaan niitä aiemmin hankittuihin kirjoihinkin, mutta oikeasti en osannut odottaa, että ihmiset todella ottavat kirjat coniin mukaan. Siitähän on ylimääräistä vaivaa. Oli siis hyvin ilahduttavaa, että osa näin kuitenkin teki. Lämmitti mieltä.

Pöytäämme eksyi myös pari nuorta, jotka tunnistivat nimimerkkini Sateenkaarifantasiaan julisteesta. Ainakin toinen heistä oli ollut aikoinaan Naruto.fissä ja tästä saatiin hetkeksi jutun juurta. Voi sitä nostalgian määrää! Naruto-ficcejä oli ihana kirjoittaa, mutta vielä ihanampi oli niiden ympärille muodostunut yhteisö. Minulla on ikävä Naruto.fitä ja luultavasti roikkuisin siellä edelleen, mikäli se olisi pystyssä.

Myös Maan mahdin ja Tulen tahdon kannet kuvannut Eve pistäytyi pöydässä ja juttelimmekin hetken kansikuvista. Kerroin hänelle kuvien saaneen kovasti kehuja kirjoja tutkineilta asiakkailta. Samalla ehdimme hetken puhua myös kolmannen osan kannesta. En malta odottaa, että kuvauspuuhat taas alkavat! (Eh, pitäisi varmaan se kirjakin kirjoittaa alkua pidemmälle...)

Lauantai tuntui melko pitkältä päivältä tiskin takana. Toki puuha oli mukavaa, mutta väsymys alkoi hiljalleen myös painaa.

Sunnuntai


Aamu lähti takkuisasti liikkeelle monestakin syystä, mitkä eivät useimmat liittyneet taidekujaan millään tavalla. M oli huonovointinen, minun flunssani vihoitteli taas ja yleinen väsymys oli valtava. Jotenkin sitä sai kuitenkin puristettua itsensä ylös sängystä, syömään ja lopulta myös Tampere-talolle.

Olimme taas M:n kanssa jonkin verran ysin jälkeen järjestämässä pöytää kuntoon. Kirjoja oli vähemmän jäljellä, joten joutessani laittelin järjestyksen uuteen uskoon. Kuva on napattu ennen kuin Keränen saapui paikalle, minkä takia hänen kirjojaan ei siinä vielä näy. Niitä olikin tuossa vaiheessa jäljellä enää kaksi.

Sunnuntaina olin pariin otteeseen pois pöydästä, kun kävin yhdessä ohjelmassa ja itsekin taidekujan kiertämässä. Päivä tuntui vilkkaammalta kuin osasin odottaa ja välillä tuntui pöytämme ääressä olevan suorastaan ruuhkaa.

Sain myös tilaisuuden vihdoin itse tavata Maan mahdin ja Tulen tahdon kansissa olevan mallin, Monan. Fiilis oli hieno. Sitä kohtaamista ei oikein osaa selittää. Olin aivan täpinöissäni, mutta en tiedä, välittyikö se minusta. Small talk -kykyni eivät muuttuneet taidekujailun ajaksi yhtään sen paremmiksi kuin muutenkaan ovat, joten pelkoni on, että olin kohtaamisissa sosiaalisesti omituinen peruna.

Sunnuntain myyntiajan loppupuolella pöytämme tuntui suorastaan kuhisevan. S. A. Keräsen Symbioosin viimeiset kappaleet menivät yhtäkkiä ja jostain ilmestyi ihmisiä kyselemään lisää. Sama juttu kävi Maan mahdin kanssa ja jouduinkin useammalle myymään eioota. Jos jäit conissa ilman omaa kappaletta, voit kuitenkin sellaisen tilata verkkokirjakaupasta. Esimerkiksi Adlibriksellä hinta näkyy olevan edullinen eikä sieltä taida postikulujakaan tulla.

Missä sydäntä jäi lopulta kaksi kappaletta, mutta niistä molemmista tuli varaus conin jälkeen, joten nyt ne vain odottavat, että saan ne toimitettua uusille omistajilleen. Tulen tahtoa jäi vähän enemmän (siitäkin tosin on muutama varaus). Sitä on siis edelleen saatavilla minulta.

Kokemuksesta opin ainakin sen, että sarjojen kohdalla kannattaa ensimmäistä osaa varata enemmän kuin muita. Tein virheen siinä, että tilasin kaikkia kirjoja yhtä paljon. Tästä on opittu ja seuraavalla kerralla osaan ehkä ennakoida jo vähän paremmin menekkiäkin... ainakin toivottavasti. En tosin tiedä, missä ja milloin seuraava kerta tulee olemaan, mutta hyvähän näitä on silti pohtia.

Oman jaksamisen kannalta yksi päivä taidekujalla olisi ehkä riittänyt (joskin asiakkaiden kannalta kaksi on varmasti parempi). Tähän saattoi tosin vaikuttaa jo kaksi viikkoa piinannut flunssa, joka on vetänyt kunnon aika huonoksi. Ehkä terveenä olisi jaksanut paremmin ja ollut vähän energisempi.


Kirjoittelen muista Traconiin liittyvistä jutuista oman postauksensa. Halusin avata taidekujakokemuksen ihan omassa postauksessaan, koska se oli se juttu, joka teki tästä conista erityisen. Muut ovat sitten enemmän sitä peruskauraa.

1. syyskuuta 2017

Missä sydän -soundtrack

Minulla on tapana kuunnella musiikkia kirjoittaessani. Hyvin usein se instrumentaalia pelimusiikkia, mutta Missä sydän tekee tässä poikkeuksen. Sitä kirjoittaessa tuli kuunneltua jopa laulettuja kappaleita.

Kuva: Elli Hytti

En lähde jokaista listaltani löytyvää kappaletta tähän listaamaan, mutta poimin kuitenkin muutaman tärpin.

Angela Aki - Kokoro no Senshi



Lyriikat kappaleeseen löydät tästä.

Angela Aki - Oogesa ni Aishiteru




Lyriikat kappaleeseen löydät tästä.

Tutustuin Angela Akiin alun perin Final Fantasy XII:n ansiosta. Hän on nimittäin laulanut pelissä esiintyvän Kiss me Good-Bye -kappaleen, johon tykästyin perinpohjaisesti. Oli pakko saada häneltä lisääkin musiikkia ja ihastuttavia kappaleita löytyi hiljalleen lisää.

Mielestäni molemmat kappaleet istuvat Missä sydämeen erittäin hyvin, mutta sen lisäksi ne ovat myös kauniita.

Jill Sobule - I Kissed A Girl



Lyriikat kappaleeseen löydät tästä.

Jill Sobulen olen löytänyt myös muissa kuin musiikillisissa merkeissä. Hän on nimittäin laulanut I Can't Think Straight -elokuvan tunnuskappaleen I Kissed A Girl (on muuten hyvä elokuva, tykkään valtavasti!). Kun tilasin elokuvan itselleni, sain mukana soundtrackin, jota onkin tullut kulutettua ahkerasti.

Vaikka kyseinen kappale ei täydellisesti istu tarinaan, siinä on kuitenkin mukavan kepeä tunnelma ja sitä kuuntelemalla pääsin oikeaan fiilikseen.

Hinder - Better Than Me



Lyriikat kappaleeseen löydät tästä, mutta tämän videon kohdalla ne näkyvät videossakin.

Hinder onkin tämän listan ainoa mieslaulaja, joka on päässyt mukaan (hups, näin vain kävi). Häneltä en ole paljon muuta kuunnellut kuin tätä yhtä kappaletta. Joskus vuosia sitten eräs tärkeä henkilö linkitti kappaleen ja sen lyriikat minulle. Tuolloin meillä oli ehkä hieman vaikea aika ja sanoma kolahti täysillä. 

Minusta Better Than Me sopii myös tunnelmaltaan ja sanoitukseltaan Missä sydämen tarinaan. Lisäksi yksi tarinan kohtauksista syntyi parin kappaleessa esiintyvän lauseen pohjalta.

Utada Hikaru - Devil Inside



Lyriikat kappaleeseen löydät tästä.

Monet tuntevat Utada Hikarun siitä, että hän on laulanut Kingdom Hearts -pelisarjassa esiintyvän kappaleen Hikari (Simple and Clean englanniksi). Minä en erityisemmin kuitenkaan välitä kyseisestä pelisarjasta, mutta sen sijaan Utada Hikaru ui hiljalleen elämääni japanilaisten draamasarjojen kautta. Hän on laulanut Hana Yori Dangon (Boys Over Flowers) tunnuskappaleen Flavor of Life ja Last Friendsin Prisoner of Love -kappaleen. Kumpikin sarja on edelleen suosikkilistallani ja kyseiset kappaleet ahkerasti kuunneltavina (löytyvät myös Missä sydän -soundtrackilta).

Valitsin tähän listaukseen kuitenkin Devil Insiden sen takia, että se jälleen kerran kuvastaa mielestäni tunnelmaa osuvasti ja toimii myös sanoitukseltaan.

Utada Hikaru - Nichiyo no Asa



Lyriikat kappaleeseen löydät tästä.

Nichiyo no Asa on tunnelmaltaan hyvin erilainen kuin Devil Inside, mutta sekin mielestäni istuu tarinaan erinomaisesti. Pidän sen kepeydestä.

Vaikka listan kappaleet ovat keskenään erilaisia, niissä on kaikissa jotain, mikä maustaa Missä sydämen tarinaa. Monet ovat minulle myös nyt sellaisia, etten voi olla ajattelematta tätä kirjaa, kun kuulen ne. Niin hyvin ne ovat hitsautuneet tarinan kanssa päässäni yhteen.