Lukupäiväkirja 21/2017: Druid Mysteries


Philip Carr-Gomm - Druid Mysteries: Wisdom for the 21th Century


Druid Mysteries tarttui mukaan viime syksynä, kun vierailimme Stonehengellä. Sieltä lähti pari muutakin kirjaa matkaan, mutta saa nähdä, koska ehdin ne lukea. Tuo luettavien pino ei tunnu koskaan pienenevän vaan pikemminkin päinvastoin.

Kirja käsittelee nimensä mukaisesti druidismia, josta minulla oli melkoisen hatarat pohjatiedot. Olen joskus lueskellut druidien puuhoroskooppia (minun puuni koivu), mutta siinäpä se. Näin kirjan lukemisen jälkeen voin todeta, että kiinnostaisi oppia lisääkin. Varmaan siis se luettavien kirjojen pino tulee taas lähiaikoina kasvamaan, kunhan haravoin vaihtoehdoista mielenkiintoisimmat. Saa heittää myös omia suosituksia kommenttiboksiin.

Oletin kirjan olevan ikään kuin perus-druidismin opas, joka sisältäisi mm. rituaaliohjeita ja tietoa eri jumaluuksista, niistä puuhoroskooppijutuista ja Stonehengellä tapahtuvista juhlista. Noh, ihan tätä en saanut. Sen sijaan kahlasin läpi lyhyen oppimäärän druidismin yllättävän pitkästä historiasta, sanan etymologiasta ja peruslähtökohdista. Mukana oli myös meditointiharjoituksia, mutta ne voi toki halutessaan sivuuttaa, jos ei ole siitä puolesta kiinnostunut. Kirja oli siis hyvin vahvasti tietopainotteinen mystiikan jäädessä melko vähiin. Kiinnostukseni se silti onnistui herättämään.

Tiesin jo ennakkoon wiccalaisuudella ja nyky-druidismilla olevan yhtymäkohtia, mutta en tiennyt, miten hyvissä väleissä kummankin uskonnon merkittävät henkilöt ovat olleet tekemisissä keskenään. Druidismin juhlat kuulostivat myös varsin tutuilta, kun wiccasta on pohjatietoa jo ehtinyt vuosien varrella kertyä. Eroja toki on myös, mutta yhtymäkohdat helpottivat ehkä hieman asioiden sisäistämistä.

Tykkäsin kirjasta, mutta jäin tosiaan kaipaamaan jotain lisää. Tietopohja on nyt luotu, ja seuraavaksi voisi olla sen mystiikkapuolen aika. Haluaisin oppia lisää jumaluuksista, puista ja niistä juhlistakin, ehkä myös lukaista pari sanaa rituaalipuolesta. Siispä täytyy laittaa tosiaan lisälukemista etsintään.


Nähdään Traconin taidekujalla!

Kirjoittelinkin jo aiemmin syksyn suunnitelmistani, joihin Tracon kuuluu oleellisena osana. Coniin orientoituminen alkoi jo kesällä, kun sihtailin innokkaana ohjelmatarjontaa. Olin jo käytännössä listannut miltei kaikki ohjelmat, jotka halusin nähdä. Sitten minulle selvisi, että tänä vuonna ei istutakaan ohjelmissa yhtä aktiivisesti kuin aiemmin. Minulla ei nimittäin ole siihen aikaa.

Kuva: Happen.fi

Taidekuja kutsuu


Minä ja S. A. Keränen yritimme hakea jo kesän Desuconin taidekujalle kirjoinemme päivinemme, mutta valitettavasti emme sinne päässeet. Näin kävi myös Traconin osalta, kun toukokuussa hakemuksen laitoimme.

Heinäkuun lopussa tuli kuitenkin huikea ylläri. Joku oli peruuttanut osallistumisensa taidekujalle ja me olimme niin korkealla varasijalla, että saimme pikaisen kutsun liittyä kujalaisten joukkoon. Minä tietysti nihkeilin, koska olin jo tehnyt ohjelmasuunnitelmani ja lämpenen hitaasti muutoksille, mutta ihan oikeasti tämä on mahtava juttu!

Myönnettävä on, että homma vähän jännittää. Sen sijaan, että istuisin passiivisena luentosalissa, törötänkin pöydän takana ison osan conista ja yritän olla sosiaalinen. Veikkaan, että illalla väsyttää vielä ihan eri tavalla verrattuna aiempiin conikokemuksiin.

Valmistelut käynnissä




Meillä ei kummallakaan ollut omia kirjoja varastossa valmiina, joten niitä täytyi tietenkin tilata. Pelkät kirjat eivät riitä, joten tilasimme myös julisteen ja omat käyntikortit kummallekin. Pöytäliina pitää silittää ja saada jotenkin sileänä Tampereelle asti. Vaihtokassaakin täytyy pikku hiljaa ryhtyä keräämään.

Kaikki tämä on minulle uutta. Pelkään unohtaneeni jotain oleellista... tai unohtavani ottaa oleelliset jutut mukaan, kun perjantaina 8.9. pakkaudumme autoon M:n kanssa ja suuntaamme Tampereelle.

Samalla tietenkin olen innoissani. Tilaisuus on mahtava. Koen kirjoittavani nimen omaan anime- ja roolipelifaneille, mikä on muutenkin se viiteryhmä, johon katson kuuluvani. Traconissa on tuhansia kävijöitä, jotka edustavat kohderyhmääni. Ehkä jokunen siitä porukasta eksyy taidekujalle ja ehkä jokin ripaus on kiinnostunut kirjoista. Ainakin toivon niin.

Tarjolla olevat kirjat


Meillä on käytännössä koko tähän astinen tuotantomme mukana. En muista nähneeni koskaan Traconin taidekujalla kirjoja, joten siinä mielessä valloitamme uutta aluetta. Onkin hienoa tuoda kujatarjontaan jotain erilaista ja kokeilla uutta juttua. En sano, että vanhassa tarjonnassa olisi jotain vikaa, mutta minusta asioita kannattaa testata ja tuotevalikoimaa laajentaa. Nyt voin olla itse osa tätä kokeilua. Kiitos siis Traconille mahdollisuuden antamisesta!

Seuraavat teokset löytyvät valikoimastamme

Anna Kaija - Maan mahti (Kristallin lapset #1) ja Tulen tahto (Kristallin lapset #2)
Anna Kaija - Missä sydän
S. A. Keränen - Symbioosi

Minun kirjoihini voit tutustua ennakkoon kotisivuillani, mistä myös löydät pienen tekstinäytteen jokaisesta. S. A. Keräsen Symbioosista voit käväistä lukemassa vaikkapa tämän kirjoittamani arvostelun tai kurkistaa hänen Facebook-sivujaan.

Mistä meidät löytää?


Taidekuja sijaitsee Tampere-talon 3. kerroksessa. Meidän pöytämme on numero 42. Sinne siis vain rohkeasti! Tykätään tosi paljon ihan siitäkin, että meitä tullaan moikkaamaan. Mitään ostopakkoa ei ole, joten tule huoletta juttusille.

Mikäli olet hankkinut jonkin kirjoistamme jo aiemmin, voit myös ottaa sen mukaan ja tulla pyytämään signeerauksen. Luonnollisesti signeeraamme myös paikan päältä hankittuja kirjoja.

Kuva: Tracon.fi

Tunnistat pöytämme myös helposti Sateenkaarifantasiaa-julisteesta.


Tervetuloa!

PS. Kirjojemme kansikuvista ovat vastanneet Eveliina Kronqvist (Kristallin lapset -sarja), Elli Hytti (Missä sydän) ja Hanna Rauma (Symbioosi). Sateenkaarifantasiaan yksisarviset on hankittu Happen.fistä.

Goodreads-profiili

Goodreads on lukuharrastajien some, mutta minulta kesti aika kauan päästä siihen sisään. Toisaalta olen hitaasti lämpiävää sorttia muutenkin, joten eipä tuo varsinainen ihme. Lisäksi someprofiileita on nykyisin joka lähtöön, joten harkintaakin tarvitaan.

https://www.goodreads.com/author/show/15096493.Anna_Kaija


Joka tapauksessa Goodreads on oikein kiva ja hyvä juttu nyt, kun siihen vihdoin hieman tarkemmin perehdyin. Profiilin tein jo reilu vuosi sitten, mutta sivulla käyminen jäi kaiken muun hässäkän alle. Hiljattain päätin kuitenkin ryhdistäytyä ja syötin itselleni luetuiksi kirjoiksi kaikki ne kirjat, joista olen blogissakin kirjoittanut sekä pari muuta. Pitäisi vielä jaksaa kollata kirjahylly läpi ja siirtää sieltäkin kaikki luetut Goodreadsiin, mutta se urakka saa kuitenkin hetken odottaa. Tuskin koskaan saan sinne listattua kaikkea lukemaani, koska historiaa on takana paljon.

Nyt joka tapauksessa löydyn Goodreadsista ja jopa kirjailijana. Minut saa ottaa seurantaan ja kaveripyynnönkin laittaminen on ihan sallittua. Opettelen vielä sivun käyttöä, mutta enköhän minä sen lähiaikoina haltuun saa.

Erityisen paljon arvostan, jos viitsit käydä laittamassa tähtiä kirjoilleni, jotka olet lukenut. Muutama arvio on jo tullut, mutta lisää ei luonnollisesti olisi pahitteeksi. Kiitos jo etukäteen!

Lukupäiväkirja 20/2017: Hawthorn



Carol Goodman - Hawthorn (Blythewood #3)


Luin Blythewood-trilogian aiemmat osat, Blythewoodin ja Ravencliffen, vuonna 2015. Jostain syystä viimeinen osa jäi kuitenkin hyllyyn lojumaan ja pääsi luettavaksi vasta nyt.

Hawthorn jatkaa Blythewoodin koulun tyttöjen tarinaa maailmanpelastushengessä. Vaikka tästä eeppisyydestä oli viitteitä ilmassa jo aiemmissa osissa, eskaloituminen oli suurempaa kuin osasin kuvitella. Toisaalta suuren kertomuksen rinnalla kulkivat yksittäisten hahmojen kohtalot ja sisäiset kamppailut. Tarinasta puuttunut jännitteitä, mutta kokonaisuus tuntui hajanaiselta. Samaan kokoonpanoon oli ympätty aikamatkailua, maailmansotia ja avioliittoaikeita. Minua ei varsinaisesti haittaa, että kirjat yhdistelevät erilaisia elementtejä toisiinsa, mutta tällä kertaa yhdistely ei ollut erityisen onnistunutta. Kirjassa oli kohtia, jotka saivat minut turhautumaan toiminnan keskeytyessä kummalliseen hengailuun, ja toisaalta kohtia, joissa mietin, että päähahmo olisi jo tuupertunut nälkään ja väsymykseen, koska lepohetkiä ei suotu lainkaan useampaan vuorokauteen.

Joka tapauksessa Hawthorn summasi Blythewood-trilogian kokonaisuuden ja laittoi pisteen hienosti alkaneelle tarinalle. Syystä tai toisesta koin sen myös helppolukuisammaksi kielellisesti kuin edeltävät osat. Sitä en osaa sanoa, johtuuko tuntemus kirjailijan tyylin muuttumisesta vai oman kielitaidon kehittymisestä.

Suosikkilistalle tämä tarina ei päässyt, mutta on pakko silti sanoa, että ulkoisesti kirja on yksi suosikeistani (kuten myös edeltäjänsä). Kannen toteutus on erittäin kaunis.


Viikonlopun fan fiction -paja

Viikonloppu hujahti taas kirjoittamisen merkeissä, mutta silti hieman eri tavalla kuin yleensä. Tällä kertaa syleilin jälleen rakkauslastani: fan fictionia.






Suosikkivideopelisarjani Final Fantasy täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Sen kunniaksi päätimme kaverini E:n kanssa kirjoittaa yhden fan fiction -tarinan eli ficin jokaisesta pääsarjan pelistä. Koska kyseisiä pelejä on peräti viisitoista, alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti kirjoittaa raapaleita.

Julkaisemme ficit 11.9.-18.12.2017 välisenä aikana joka maanantaina yhden kerrallaan Kristallimaailmassa ja Fanitytön aarreaitassa sekä mahdollisesti myöhemmin AO3:ssa. Pelisarjan virallinen syntymäpäivä on tuolloin 18.12. ja silloin julkaisemme vielä kokoelma-pdf:n, joka sisältää kaikki kaikki 15 ficciä sekä kansitaiteen.

Ficcipaja mökkimaisemissa


Olimme optimisteja ja kuvittelimme saavamme 15 ficciä kirjoitettua yhdessä viikonlopussa. Eihän se tee kuin 7,5 ficciä per pää ja raapaleitahan kirjoittaa nopeasti.

No, toisin kävi. Onnistuin kirjoittamaan yhden raapalemittaisen tarinan, loput venähtivät pahemman kerran. Tosin kirjoitin käsin, joten 10 A4-sivua ei silti ole mikään romaanimittainen tuotos, mutta kyllä se ranteessa tuntuu. Loppujen lopuksi kirjoitin raakaversiot viidestä ficistä ja kolme jäi suunnittelun asteelle. E kirjoitti kaiketi kolme raakaversiota, mutta luonnosteli kyllä useampaa ideantynkää.

Aloitimme pajan ajelemalla mökille. Autossa ehti jo hieman pohdiskella, mistä aiheista voisimme kirjoittaa, mutta paljolti tuli höpistyä muutakin. Mökillä luonnollisesti meni aikaa asettumiseen ja ruoanlaittoon, joten varsinaisesti pääsimme aloittamaan, kun iltapäivä oli jo pitkällä. Onneksi iltaa saattoi kuitenkin venyttää ja nukkumaan mentiinkin vasta puoli yhden aikaan. On muuten vinkeää kirjoittaa pimeyden keskellä kynttilänvalossa. Tykkäsin!

Jaoimme pelit keskenämme seuraavasti:


Final Fantasy - E
Final Fantasy II - E
Final Fantasy III - A
Final Fantasy IV - A
Final Fantasy V - E
Final Fantasy VI - E
Final Fantasy VII - A
Final Fantasy VIII - E
Final Fantasy IX - A
Final Fantasy X - E
Final Fantasy XI - E
Final Fantasy XII - A
Final Fantasy XIII - A
Final Fantasy XIV - A
Final Fantasy XV - A


Minulla on siis yksi ficci enemmän kirjoitettavani, mutta E tekee kansitaiteen tuotokseemme, joten tasajako on vähintäänkin reilu, ellei sitten hänelle tule jopa enemmän työtä.

Olen kirjoittanut raakaversiot kaikista paitsi FFIV- ja FFVII-ficeistä (kirjoitin FFIII:n tänään). Yritän saada tällä viikolla nuo kaksi muutakin raakaversiota vielä valmiiksi, minkä jälkeen tietysti alkaa vielä editointi. Kovin raskasta prosessia en tästä aio silti tehdä vaan hoidan homman rennolla otteella. Tällä hetkellä ei tunnu siltä, että olisi paineita, vaikkei kaikki valmistunutkaan yhdessä viikonlopussa. (Oikeasti, mitä me oikein kuviteltiin? Kahelit!)

Osaan ficeistä saimme toiveita niissä esiintyvistä hahmoista. Tulossa on siis ainakin FFIX:stä ficci, jossa on Freya ja Amarant, FFXII:sta Balthier ja Basch, FFXIII:sta Serah ja Snow, FFXIV:stä Y'shtola ja V'kebbe sekä FFXV Noctis ja Ignis. Loppuihin ficceihin saimme itse päättää hahmot ja itse asiassa FFIV- ja FFVII-ficit kirjoitankin tästä syystä täysin omien mieltymysteni mukaan. Ai että, vielä pitäisi osata päättää, mistä haluan kirjoittaa!

Fan fictionin ihana vapaus


On pakko myöntää, että viikonloppu fan fictionin kanssa oli vapauttava. Totta kai tykkään kirjoittaa originaaleja, koska silloin saan luoda kaiken itse ja päättää, millaisia hahmoja haluan käyttää. Silti fan fictionin ihanuus on juuri siinä, ettei tarvitse luoda omaa maailmaa eikä edes omia hahmoja (ellei välttämättä halua) vaan voi ottaa jotain valmista ja käyttää sitä parhaaksi katsomallaan tavalla. Voi sukeltaa suoraan tapahtumien ytimeen, sillä oletuksena on, että lukija tuntee jo maailman ja sen lainalaisuudet. Toki niistäkin voi kertoa, mutta pakko ei ole.

Toinen ihana asia ovat valmiit hahmot. Erityisesti peleissä on paljon hahmoja, joista tykkään älyttömän paljon ja joista en vain saa tarpeekseni. Pelit eivät yksinkertaisesti riitä vaan tarvitsen jotain lisää. Siihen fan fiction on erinomainen lääke sekä luettuna että kirjoitettuna. Lukijana voin nauttia muiden luomista lisäseikkailuista suosikkihahmoilleni ja kirjoittajana voin itse viedä hahmot tilanteisiin, joissa haluan heidät nähdä. Fan fiction on ihanaa leikkiä, jota en osaa lopettaa. Onneksi ei tarvitsekaan.

Fan fiction -viikonloppu oli mukava loma niin paljon kuin tosiaan omien tarinoideni kirjoittamisesta pidänkin. Tavallaan tuo loma jatkuu edelleen, koska aivan kaikki ei valmiiksi tullut. Tarkoitus on silti jatkaa myös näiden "vakavampien projektien" parissa ja tehdä ficcaamista samalla siinä sivussa.

Inspiroitunutta tunnelmaa ja kohtaamisia Hel-YA:ssa

Viime lauantaina tuli käännettyä nokka kohti Helsinkiä ja Hel-YAa eli Helsinki Young Adult Literary Conventionia, joka oli Suomen ensimmäinen YA-kirjallisuustapahtuma koskaan. Nähtäväksi jää, tuleeko tästä vuosittainen perinne.






Seikkailua Helsingissä


Päivä alkoi kuitenkin muissa kuin kirjallisissa merkeissä. Olin sopinut brunssista kaverini kanssa ja sinne myös suunnattiin. Ruoka oli todella hyvää, mutta ravintola oli valitettavan meluinen, joten oli vaikea kuulla toisen juttuja. En tiedä, onko kuulossani jotain vikaa, mutta taustahäly tekee kuuntelemisen minulle todella vaikeaksi ja puhelimessa puhuminen on lähes mahdotonta, jos taustalla on yhtään hälinää. Tämä hankaloittaa joskus ihan normaalia elämää.

Onneksi viereisten pöytien asiakkaat kuitenkin lähtivät ennen meitä, mikä vähän helpotti tilannetta ja kuuli toisen puheenkin ilman, että tarvitsi koko ajan pinnistellä. Yleisesti ottaen brunssi oli oikein kiva ja täytti hyvin. Eipä tarvinnut murehtia, mistä saa pitkän päivän aikana ruokaa, sillä nälkä ei päässyt yllättämään ennen kuin kotimatkalla.

Koska Hel-YA järjestettiin ravintola Lämmössä, pääsin myös testaamaan pitkästä aikaa Helsingin metroa, jonne olikin pyrkimässä reilusti porukkaa, kiitos Weekend-festivaalin. Harmaita hiuksia oli aiheutua lipun ostamisesta. Laiskana en ollut asentanut puhelimeen HSL:n mobiilisovellusta vaan ajattelin tilata tekstiviestilipun, kuten aiemmillakin reissuilla. Tällä kertaa se ei kuitenkaan onnistunut vaan puhelin ilmoitti, että liittymästäni ei ole mahdollista tilata lippuja. Tätä täytynee selvitellä operaattorin kanssa, koska itse en ole ottanut mitään estoja liittymääni juuri sen takia, että voin tarvittaessa käyttää puhelinlaskua juttujen maksamiseen.

Siinä sitten tuskanhiki otsalla latailin ja asentelin sitä pahuksen mobiilisovellusta ja samalla pelkäsin, ettei liittymä anna myöten lipun ostoa sitäkään kautta ja joudun vielä ihmismassan keskellä luottokortin tietoja täyttelemään. Näin ei onneksi käynyt vaan sain lipun ja päästiin metroon ihan asiallisesti.

Metrossa oli kunnon festaritunnelma ja miltei saatiin vastapäätä istuvien juomat syliimme. Onneksi ehdittiin kuitenkin väistää ja matkakaan ei ollut pitkä.

Ravintola Lämpöön löydettiin kohtalaisen hyvin perille, mutta myöhästyttiin hieman aloituksesta. Brunssi hitusen venähti ja matkalippuepisodi otti oman aikansa. Menetettiin siis ensimmäisen ohjelman alku, mutta sattuuhan näitä.

Innostavaa ja inspiroivaa ohjelmaa


Päivä koostui paneelikeskusteluista ja kirjailijahaastatteluista. Lisäksi kustannusyhtiöillä oli oma ohjelmansa. Tilana Lämpö oli nimensä mukainen ja tuntui alkuun suorastaan kuumalta, kunnes tilanteeseen tottui. Toisaalta minulle tulee kylmä ja kuuma tosi helposti, joten olen jäävi arvioimaan tällaisia juttuja.

Ohjelman rytmitys toimi, vaikka suurin osa tauoista oli erittäin lyhyitä (oli myös yksi pidempi). Koska ohjelmien välillä ei tarvinnut itse siirtyä tilasta toiseen, lyhyet tauot eivät haitanneet. Alkuun jouduimme seisoskelemaan (mitäs tulimme myöhässä), mutta hieman myöhemmin löysimme pöytäpaikan, joka sitten röyhkeästi loppupäiväksi vallattiin omaan käyttöömme.

Videon välityksellä tullut ohjelma kuului pöytäämme hiukkasen huonosti, samoin minulla oli vaikeuksia kuulla miesesiintyjien puhetta mikrofoneista huolimatta. M sanoikin, että minulla on feministisuodatin korvissani, kun en miesten juttuja kuule. Luulen asian kuitenkin oikeasti liittyvän siihen, että miehillä on matalammat äänet kuin naisilla. Joskus vuosia sitten kuulotestissä ilmeni, että on olemassa matalaäänialue, jota en kuule, vaikka pitäisi. Luonnollisesti tilanne voi iän myötä heikentyä ja pitäisikin varmaan joskus taas käydä kuulo testauttamassa.

Joka tapauksessa edellä mainittuja ongelmia lukuun ottamatta, ohjelma oli oikein antoisaa. Nautin siitä, miten ilmaisuvoimaisia kirjailijoita meillä on myös suullisesti eikä pelkästään paperilla (itsestäni en valitettavasti voi sanoa samaa). Asioista puhuttiin suoraan ja kaunistelematta, mutta silti myös hyvin kauniisti ja arvostavasti.

Koin ohjelman hyvin inspiroivana kirjoittajan näkökulmasta. Ilmassa pyöri mahtavia ajatuksia, sen kuin vain kahmi niitä omaan haaviinsa käytettäväksi sopivan tilaisuuden tullen. Tilaisuuden henki oli myös lämmin ja mukava, turvallinen suorastaan.


Kohtaamisia


Teki mieli laittaa otsikoksi "kiusallisia kohtaamisia", mutta ehkä se olisi ollut liioittelua. Tilaisuudessa oli se kiva puoli, että pääsi tapaamaan kirjailijoita matalalla kynnyksellä. Osan kanssa olen jutellut Twitterissä/Facebookissa, osan kanssa seuraamme puolin ja toisin Instagramissa. Hauskaa oli se, että tunnistamista tapahtui puolin ja toisin, mikä myös helpotti minua aika paljon. Minulla on todella korkea kynnys mennä puhumaan kenellekään, jota en oikeasti tunne. Olen se raivostuttava tyttö, joka stalkkaa senpaita pylvään takaa eikä uskalla avata suutaan. Pahoitteluni.

Mutta hei, onnistuin kaksi kertaa tekemään aloitteen lyhyeen jutusteluun. Hyvä minä! Selvisin jopa hengissäkin, vaikka jälkikäteen hiukkasen nolotti. Kavereiden kanssa saatan olla suulaskin, mutta vieraammassa seurassa aivoissa alkaa lyödä tyhjää enkä osaa sanoa mitään. Tai jos osaankin, se ei tule ulos oikein. Tästä syystä pelkään usein vaikuttavani vähän... tyhmältä ja hitaalta?

Pari kertaa minut bongattiin, mitä en oikeastaan osannut odottaa lainkaan. Ei kai sen pitäisi sinällään yllätyksenä tulla, kun on omaa naamaansa pitämässä esillä somessa vähän väliä, mutta tuli se silti. Enhän minä ole kukaan, eihän minua tunneta. Ihan hassua.

Nuo tilanteet olivat yllättäviä ja hieman häkellyttäviä enkä varmaan niissäkään antanut itsestäni parasta mahdollista kuvaa. Arvostan silti, että ihmiset tulevat juttelemaan edes lyhyesti. Se on helpompaa minun kannaltani ja toisekseen hyvää harjoitusta.

Sain myös kehotuksen hakea vaikkapa Finnconin ohjelmiin mukaan. Tällä hetkellä ajatus on aika pelottava, mutta laitoin sen toki korvan taakse. En lupaa mitään muuta kuin ajatella asiaa, mutta katsotaan, miten lopulta käy.

Iloa ja uuvahtamista


Päivä oli mahtava! Oli kiva tavata ihmisiä ja mukava kuunnella laadukasta puheohjelmaa. Se oli kuitenkin myös hyvin väsyttävää ja illalla kotona oli vain pakko rojahtaa sohvalle, kun olin pikaisesti referoinut päivän M:lle. En edes jaksanut kunnolla lukea mitään vaan sänky kutsui aika pian.

Eilinen  meni myös toipuessa. Päivän suurimmat saavutukset olivat ruoanlaitto (josta M hoiti suurimman osan) ja poppareiden mussutus samalla, kun tuijotin elokuvaa. Muuten lähinnä lojuin sohvalla ja selasin somea. Mitään järkevää en saanut aikaan, mutta välillä onkin hyvä nollata kunnolla.

Onneksi nyt olo on taas normaali ja on aika käynnistää tehokas viikko. Hel-YA antoi hyvää inspiraatiota, jota ei missään nimessä kannata hukata. Siispä on aika bloggailun lisäksi jatkaa Projekti V:n naputtelua.

Mistä Missä sydän sai alkunsa?

Koska Missä sydän oli minulle salainen projekti, en ole siitä blogin puolella kovinkaan paljon puhunut. Vieläkin on vaikea uskoa, että pusersin kyseisen sen kasaan ja sain ulos astikin. Silti näin kävi. Nyt onkin hyvä aika kertoa, mistä tarina sai alkunsa.

Kannen kuva: Elli Hytti

Vaihtelun virkistys


Olen muutaman vuoden pyöritellyt lähinnä lyhyitä ficcejä ja Kristallin lapsia. Olen ollut pää syvällä fantasiamaailmoissa ja pohdiskellut niin lohikäärmeiden olemusta kuin kristallien merkitystä. Kaipasin jotain erilaista.

Tykkään lukea paranormaaleja romansseja (ja kaipaisin myös sellaisia, joissa päähahmo on aikuinen, saa vinkata), mutta en ole kirjoittanut sellaista itse. En katso suljettuun fantasiamaailmaan sijoittuvaa tarinaa tällaiseksi, vaikka siinä olisi romanssi, jonka toisena osapuolena on esimerkiksi haltia. Ajatus tällaisen tarinan kirjoittamisesta houkutteli koko ajan enemmän, mutta varsinainen sisältö puuttui pitkän aikaa. Minkä olennon valitsisin? Onko tarinassa jotain muutakin kuin se romanssi? Nämä kaksi olivat tärkeitä kysymyksiä.

Sormeni syyhysivät pitkän aikaa, mutten osannut tehdä päätöksiä. Tykkäilen vampyyreistä tosi paljon, mutta vampyyrijuttuja on myös julkaistu pitkä lista. En tiedä, osaisinko kirjoittaa vampyyreistä siten, että mukaan tulisi jotain tuorettakin. Myös lohikäärmeet, keijut ja noidat kävivät mielessäni, mutta pyyhkiytyivät pois listalta erinäisistä syistä.

Lopulta vastaus kuitenkin löytyi, kun sitä vähiten odotin.

Idän inspiraatio auttoi luomaan tarinan


Jälleen kerran täytyy kääntää katse Japanin suuntaan. Katson sekä japanilaisia draamasarjoja että animea enemmän ja vähemmän säännöllisesti. Käytännössä idea Missä sydämeen syntyikin, kun olin katsellut taas useampaa sarjaa ja täysin toisiinsa liittymättömät palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Joskus siis tekee ihan hyvää olla ajattelematta varsinaista asiaa ja vaihtaa yksinkertaisesti vapaalle.

Niinpä lähdin kirjoittamaan parannormaalia romanssia, jonka toisena osapuolena on serafi, Luvia Melek. Hän saapuu ihmisten maailmaan suorittamaan opintoihinsa kuuluvaa viimeistä harjoittelua ennen valmistumista. Hän on kirjaviisas nuori nainen, jolta eivät käytännön serafihommat vielä oikein suju. Tästä syystä hän on epävarma kykyjensä käyttämisen suhteen.

Luvia päätyy suorittamaan harjoittelunsa kuuluisan kirjailijan, Lis Bellon, assistenttina. Rouva Bello vaikuttaa työnantajana ankaralta, mutta jokin hänessä vetää Luviaa puoleensa. Hän ei vain oikein tiedä, mitä hänen pitäisi tehdä sen enempää elämällään kuin rouva Bellonkaan suhteen.

Tarina kerrotaan Luvian näkökulmasta ja kiertyy hänen ja rouva Bellon ympärille. Oman lusikkansa kuitenkin soppaan työntävät rouva Bellon teini-ikäinen poika ja epämiellyttävä kustannustoimittaja. Kaiken lisäksi Luvian paras ystävä alkaa tapailla epäilyttävää nuorta miestä. Kun kulissit romahtavat, Luvia joutuu tekemään valinnan, joka muuttaa koko hänen elämänsä.

Ideasta paperille, paperilta kansien väliin


Tarina on nyt kansien välissä ja saatavilla verkkokirjakaupoista. Tämä seikkailu Nemurian ulkopuolella oli varsin hauska ja virkistävä. Se oli myös sen verran viettelevä, että Projekti V alkoi huudella minulle keväällä haluavansa tulla kirjoitetuksi. Sekin tarina sisältää serafeja, muttei ole suoraa jatkoa Missä sydämelle. Kirjoittaminen on kuitenkin pahasti kesken, joten vielä sitä ei kannata kauppoihin odotella.

Nyt on kuitenkin hyvä hetki lukaista Missä sydämen prologi. Jos tarina kuulostaa kiinnostavalta, saat sen hankittua e-kirjana tai painettuna.

Lukupäiväkirja 19/2017: Muistojenlukija


Elina Rouhiainen - Muistojenlukija (Väki #1)



Muistojenlukija aloittaa Väki-trilogian. 16-vuotiaalla Kiurulla on erikoinen kyky; hän näkee ihmisten muistot lintuina ja pystyy jopa varastamaan ne alkuperäiseltä omistajaltaan. Kykynsä ansiosta Kiuru tutustuu romaniveljeksiin, Daihin ja Neluun, sekä intialaistaustaiseen genderqueeriin, Bollywoodiin. Pian joukon jatkoksi liittyy vielä Kiurun lapsuudenystävä Samuel.

Uusien ystäviensä kautta Kiuru tutustuu erilaiseen maailmaan ja todellisuuteen. Kaikilla viidellä on erilainen kyky, mutta kukaan ei tiedä, miksi kyvyt ovat heillä tai mihin niitä pitäisi käyttää. Jollakin tavalla kyvyt tuntuvat kuitenkin liittyvään Väkeen, salaperäiseen yhdistykseen. Kaikki ei ole silti sitä, miltä näyttää, ja lopulta Kiuru huomaakin vaaran vaanivan kulman takana.

Kirjan päähenkilö, Kiuru, on yhtä aikaa hyvin herkkä ja vahva hahmo. Hän tuntuu erilaiselta kuin monet räväkämmät YA-kirjojen päähahmot ja siten oli minulle ehkä hieman helpommin samastuttavissa. Minun oli vain mahdotonta olla pitämättä kirjojen maailmassa viihtyvästä Kiurusta. Vaikka Kiuru on monessa tilanteessa hiljainen ja antaa esimerkiksi Samuelin hoitaa puhumisen puolestaan, hänkin saa suunsa auki, kun tarve oikeasti sitä vaatii.

Myös muut hahmot ovat kiinnostavia ja edustavat hienosti monimuotoisuutta. Samuelin tausta on hyvin erilainen ja etuoikeutettu muihin hahmoihin verrattuna, mutta lopulta Kiurukin elää varsin turvattua elämää, ennen kuin kaikki hänelle tuttu vaarantuu erinäisten tapahtumien seurauksena. Sen sijaan Nelu ja Dai ovat tottuneet kiertolaiselämäänsä ja sen tuomiin vaaratilanteisiin, eivätkä ne ole vieraita Bollywoodillekaan, vaikka hän on syntynyt Suomessa. Kirjan henkilökaarti tuntuu hyvin ajankohtaiselta ja kiinnittyy tähän aikaan voimakkaasti. Lukija pääsee kurkistamaan hyvin erilaista elämäntyyliä, joka voi jopa nostattaa tavallisen pulliaisen niskavillat pystyyn. Tämä saa ajattelemaan, miten paljon lintukodoksi mielletyssä Suomessakin on ihmisiä, jotka joutuvat miettimään, mistä saavat ruokaa ja katon päänsä päälle. Ihmisiä, jotka eivät tee rikoksia pahuuttaan vaan selvitäkseen. Tästä huolimatta köyhyydellä ei mässäillä vaan se on yksi hahmojen elämään liittyvä fakta, joka vaikuttaa asioihin, muttei ole hahmojen ainoa määrittävä tekijä. Kuten ei ole Samuelin etuoikeutettu asemakin. Toki erilaiset taustat vaikuttavat paljolti siihen, miten hahmot suhtautuvat toisiinsa, mutta viime kädessä kyse on persoonista, joilla on omat hyvät ja huonot puolensa. Ihmisistä taustaan katsomatta.

Toisaalta kuitenkin myös selkeä vastakkainasettelu on havaittavissa varakkaiden ja heikommin toimeentulevien välillä. Tämä näkyy paitsi arjen kuvauksessa, myös fantastisten elementtien puolella, mutta yksityiskohdat jääkööt nyt mainitsematta. Kirja kannattaa lukea itse enkä halua sen takia paljastaa juonesta liikaa.

Mitä sitten itse tarinaan tulee, se pitää otteessaan ensimmäisestä sanasta aina viimeiseen pisteeseen asti. Tapahtumat kiertyvät auki rauhallisesti, mutta jännite pysyy silti koko ajan yllä. Muistojenlukija avaa oven maailmaan, joka on yhtä aikaa tuttu ja vieras, turvallinen ja pelottava. Fantastiset elementit kietoutuvat arkisten ongelmien lomaan ja muodostavat kokonaisuuden, josta on vaikea olla kiinnostumatta. Matkan varrella lukijalle herää paljon kysymyksiä, joihin ei kuitenkaan saada kaikkiin vastauksia. Vielä. Ne jättävät nälkäiseksi, saavat haluamaan lisää ja odottamaan seuraavaa osaa sormet syyhyten.