Kymmenen kulmaa on ilmestynyt!

Aiemmin keväällä kerroin, että sijoituin Type & Tellin novellikilpailussa kymmenen parhaan joukkoon ja pääsin mukaan tänä vuonna julkaistavaan antologiaan. No, ilokseni voin ilmoittaa, että kyseinen antologia on nyt ilmestynyt ja se on saatavilla kirjakaupoista.


Kymmenen kulmaa - antologia on kokoelma omintakeisia novelleja, jotka eroavat myös toisistaan vahvasti. Novelleissa on mm. tuonpuoleinen keskustelu musiikista, arkea hämmentäviä kärpäsiä ja manipuloiva, kiihkeä miestenmetsästäjä.

Mukana on myös minun novellini Koti, joka antaa väläyksen vaihtoehtotodellisuuden Suomeen ilman omaa syytä syrjäytyneen nuoren naisen näkökulmasta. Naisen elämä kokee myllerryksen, kun hän iltahämärissä sattuu pelastamaan kotikulmilleen ilmestyneen muukalaisen.

Kirjaa saa useammastakin kirjakaupasta, mutta tässä nyt esimerkkinä linkit Adlibrikseen:

Painettu kirja

Antologiaan osallistuminen on ollut minulle uusi ja mielenkiintoinen kokemus. Indiekirjailijana sitä on tottunut siihen, että asiat on järjestettävä itse ja hankittava ympärilleen osaavia ihmisiä, joilta saa tarvittaessa apua ja tukea. Antologiassa oli se miellyttävä puoli, että vastasin vain omasta osuudestani: novellin luomisesta. En tosin ole luontaisesti lyhyiden tarinoiden kirjoittaja, joten siinäkin oli tekemistä riittämiin.

Koti ei syntynyt sormia napsauttamalla vaan pitkän pohdinnan ja suunnittelun tuloksena. Tiesin, mistä haluan kirjoittaa, mutta olin suunnitellut paljon pidempää kokonaisuutta. Piti siis miettiä, mistä leikataan ja tiivistetään, mikä vaatikin melkoisen määrän editoimista.

Nyt Koti on kuitenkin kansissa ja lukijoiden saatavilla. Oman katseeni olen suunannut jo toisiin projekteihin, mutta aina on mukava palata johonkin, mitä on aiemmin tehnyt.

2 kommenttia

  1. Onnittelut! Vaikuttaa kiinnostavalta! Ja myöhäiset onnittelut myös Tulen tahdon ilmestymisestä. :)

    VastaaPoista