Kirjallisia kevään merkkejä

Kevät on uusien alkujen aikaa. Luonto heräilee pikku hiljaa, maa ja puut alkavat vihertää, ensimmäiset kukat pilkistävät korsien joukosta ja linnut palaavat etelästä. Valon lisääntyessä koko maailma tuntuu heräävän horroksestaan.


Minulla on nyt kevät enkä puhu vuodenajasta. Minusta tuntuu kuin olisin vaeltanut pitkän ja pimeän talven keskellä, maailma on ollut melko yksivärinen ja väsymys hiiviskellyt nurkissa. Olen lähinnä halunnut käpertyä nukkumaan ja pysytellä omassa kotikolossani.

No, kotona viihdyn edelleen. Se tuskin tulee koskaan muuttumaan. Huomaan kuitenkin muuttuneeni iloisemmaksi ja virkeämmäksi. Maailmassa on sittenkin värejä ja valoa, vaikka joskus taivaalla synkkiä pilviä purjehtiikin. Välillä kyllä pelottaa, milloin myrsky iskee ja romuttaa kaiken, mutta suurimman osan aikaa katselen horisonttiin innokkaan odottavana. Siellä on jotain mielenkiintoista, jota kohti matkustaa.

Pääni tuntuu vilisevän ajatuksia. Tulen tahto pääsi vihdoin maailmalle, mikä on helpotus. Sen työstäminen oli paljon väsyttävämpi projekti kuin osasin odottaa. Ehkä ajankohta ei ollut itselleni hyvä, ehkä myös panostin siihen enemmän kuin Maan mahtiin. Joka tapauksessa se on nyt lentänyt pesästään ja saa pärjätä omilla siivillään. Minun on aika suunnata katseeni toisiin projekteihin.

Tänä vuonna on jo ehtinyt tapahtua paljon. Type & Tellin novellikisan tulokset saapuivat ja antologian julkaisuun on enää kolmisen viikkoa. Vähän aikaa sitten sain lueskella oikovedosta. Kirja näyttää hyvältä ja odotankin innolla, että markkinointi käynnistyy.

Ajatukseni ovat kuitenkin olleet enemmänkin muissa jutuissa. Kaverini S. A. Keränen julkaisi oman kirjansa vain hieman ennen kuin itse ehdin julkaista Tulen tahdon. Symbioosia saa samoista kaupoista kuin minun kirjaani. Perustimme myös yhteisen Facebook-sivun kirjamarkkinointia varten. Sateenkaarifantasiaa-sivusta saa käydä tykkäämässä. Tykkäämällä ei sitoudu ostamaan yhtään mitään, mutta tietenkään emme pahastu, jos haluat kirjojamme hankkia itsellesi.

Yhteisen projektin myötä lähti kehittymään myös lyhytromaanimittainen maagista realismia ja romanssia sisältävä tarina, jonka päästin muutama viikko sitten esilukijoiden käsiin. Ensimmäiset palautteet ovat jo tulleet, loppuja vielä odottelen. Tarina kaipaa vielä hiomista, mutta tavoitteena olisi saada se kasaan tämän vuoden aikana.

Innostukseni ei pääty tähän! Olen suunnitellut kahta hyvin erilaista käsikirjoitusta, joista kumpaakin olen myös vähän aloitellut. Toinen on YA-kirjallisuutta ja maagista realismia, joka sijoittuu tämän päivän Suomeen. Toinen taas on Kristallin lapsien tapaan perinteisempää fantasiaa, jonka inspiraatio kumpuaa japanilaisista roolipeleistä. Sitä voisi ehkä sanoa henkiseksi jatkoksi Kristallin lapsille, mutta samaa sarjaa se ei kuitenkaan ole vaan sijoittuu uuteen maailmaan.

Olen todella innoissani kummastakin projektista. Ne ovat uusia ja suhde niihin on vasta muodostumassa, mutta kumpaakin kohtaan olen jo alkanut tuntea rakkautta.

Kristallin lapsia en luonnollisesti ole unohtanut. Sarjaan on tulossa vielä kaksi osaa: VV ja TT, joista on rakenneluonnokset ja juonisuunnitelmat olemassa. Varsinaista kirjoitustyötä en ole vielä aloittanut, koska nämä muut isot jutut ovat vieneet aikaani. Aloitan kuitenkin VV:n raakaversion kirjoittamisen tänä vuonna.

Näiden tarinoiden lisäksi fan fiction on taas kutkutellut hermoja. Tänä viikonloppuna oli pakko vihdoin avata kokonaan uusi tiedosto ja aloittaa lyhyen Final Fantasy XII -oneshotin kirjoittaminen. Englanniksi. En tiedä itsekään, miksi haluan kirjoittaa juuri sillä kielellä. Nyt se vain tuntui oikealta valinnalta. Olen edelleen epävarma kielitaidostani, mutta ainakin tulee nyt sitten harjoiteltua. KupoCon-ficistä Vaarnalta saamani palautteen ansiosta osaan nyt ehkä paremmin kiinnittää huomiota heikkouksiini englanniksi kirjoittaessa. 

Kuten sanoin, elän kevättä. Uusia alkuja tuntuu olevan joka puolella ja oloni on energisen innostunut. En osaa vielä sanoa, mitkä projektini kasvattavat siivet ja mitkä jäävät kotipesään piileskelemään. Juuri nyt sillä ei ole väliä. Tärkeintä on innostus ja hyvä, inspiroitunut olotila. Sen tavoittaminen oli pitkään vaikeaa, mutta nyt tunnen heränneeni.

Ei kommentteja