15. helmikuuta 2017

Kahvilassa kirjoittamassa

Eilen oli pakollinen kaupunkireissu vakuutusasioiden tarkistuksen takia ja olin lupautunut sen jälkeen M:n mukaan ruokakauppaan. Ongelmaksi muodostui lähinnä se, että näiden kahden tapahtuman väliin jäi tuntitolkulla aikaa. En halunnut juosta välillä kotiin, joten kaappasin koneen mukaan ja päätin vihdoin kokeilla kahvilassa kirjoittamista. 

Kokeiluun pääsivät Lahden Triossa sijaitsevat Sinuhen Cafe Trio ja Ciao! Caffe. Trio on hitusen levoton paikka, mutta valitsin sen keskeisen sijainnin takia. Kirjoittamiseen jäi enemmän aikaa, kun ei tarvinnut ravata bussipysäkille esimerkiksi kirjastolta tai jostain syrjemmässä sijaitsevalta kahvilasta asti.

Välineinä minulla oli tosiaan matkassa tuttuja turvallinen läppärini sekä muistivihko, johon olen tosin nyt kirjannut vain sanamääriä ylös motivoidakseni itseäni. En tiedä konstin soveltumisesta muille, mutta minulle se toimii. Se on ikään kuin konkreettinen todiste siitä, että olen saanut jotain aikaan. Erityisesti nyt työn alla olevan tarinan suhteen se on tärkeää, koska en ole vielä saanut esilukijaa. Toinen hyvä motivaatio keino on siis hankkia tarinaa odottava esilukija, täytyy toimia, jotta saa tekstin hänen käsiinsä ja palautteen joskus itselleen. Ehkä senkin aika vielä koittaa.

Kokeilu jännitti minua jo sen takia, etten oikeastaan halua herättää huomiota liikkuessani ulkosalla (tai ylipäätään missään). Pelkäsin ihmisten ryhtyvän tuijottamaan sen takia, että istun kahvilapöydässä koneen kanssa. Tätä ei onneksi kuitenkaan tapahtunut.

No niin, se taustoista. Käydäänpä läpi kahvilassa kirjoittamisen hyvät ja huonot puolet.

Hyvää ja toimivaa


Kahvilassa ei ole ylimääräisiä virikkeitä

Kotona on tosi helppo haksahtaa laittamaan pyykkejä, järjestelemään hyllyjä tai vähän siivoilemaan, kun teksti tuntuu takkuavan. Siellä on aina jotain, mikä odottaa tekemistä. Kun lähtee pois kotinurkista, ei voi siirtyä noiden tarpeellisten, mutta häiritsevien toimien pariin "ihan vain pariksi minuutiksi, oho, meni tunti".

Ruumiin ravinto on helposti tarjolla eikä tarvitse kokata

Syödä on pakko, joka ainoa päivä. Kotona lounaan järjestämiseen hujahtaa helposti puoli tuntia ja toinen mokoma sen syömiseen. En sano, etteivätkö tauot ole tärkeitä siinä missä syöminen itsessäänkin, mutta joskus on tosi kiva, ettei asiaa tarvitse miettiä.

Kukaan ei ole kiinnostunut siitä, mitä teet

Pelkäsin tosiaan herättäväni huomiota. Pelko osoittautui turhaksi, ketään ei kiinnostanut vaan sain olla täysin rauhassa enkä havainnut edes tuijotuksia. Kenties läppärin kanssa kahvilassa istuminen alkaa olla jo aika tavallista, vaikken kyllä nähnyt kuin yhden ihmisen lisäkseni tekevän niin. Hän parkkeerasi viereiseen pöytääni Sinuhessa.

Kotona saa toki olla myös rauhassa, ainakin silloin, kun on yksin. Jos M on paikalla, keskeytyksiä tulee, mutta olen tottunut siihen enkä ota niistä mitenkään kierroksia. Ja M joka tapauksessa ymmärtää tarpeeni kirjoittaa. Tilanne voisi olla toinen, jos meillä olisi lapsia, kenties kodin ulkopuolella kirjoittaminen alkaisi jo rauhan takia kiinnostaa enemmän.

Kun ei ole liikaa virikkeitä, saa oikeasti aikaan

Sain eilen kirjoitettua 1458 sanaa. Se ei ole huipputulos, mutta se on tosi hyvin kuitenkin minun mittapuullani. Rikoin samalla 10 000 sanan rajapyykin kyseisen tarinan kohdalla. Täytyy todeta, että olen tähän tyytyväinen. Kotona olen nyt päässyt vaihtelevasti 300-1000 sanaan, tosin en kirjoita joka päivä.

Huonoa ja epäkäytännöllistä


Ympärillä on hälinää

Kuuntelen kyllä mielelläni musiikkia kirjoittaessani, monesti kasaan tarinaa varten jopa oman soittolistan. Kahvilassa en kuitenkaan halunnut istua kuulokkeet päässä, koska ympärillä pyöri ihmisiä. En pidä siitä, jos en kuule jonkun lähestyvän minua.

Kahviloissa kuuluukin yllättävän paljon kilinää ja kolinaa. Myös erinäisiä keskustelunpätkiä kantautuu korviin, kun on itse yksin. Ei siihen kiinnitä huomiota, jos on kaveri matkassa ja tulee höpöteltyä, mutta yksin se voi olla hyvinkin häiritsevää. Myönnettävä on, etten pidä liiasta hälystä ympärilläni. Tämän jutun kohdalla Sinuhen peränurkka osoittautui kivaksi, sen sijaan Ciaossa ei varsinaisesti sellaista ole, joten häiriötekijöitäkin oli enemmän. Menin kyllä alueen laitaan, missä ei sillä hetkellä näkynyt ketään. Vähän myöhemmin molemmille puolilleni parkkeerasi iso kaveriporukka, joista kummastakin lähti kiitettävästi ääntä.

Rahaa palaa

Kahvilaan ei voi mennä vain istumaan koneen kanssa, jotain on myös tilattava. Se maksaa rahaa eikä yleensä ole ihan edullista. Eihän se kotonakaan juotu tee ole ilmaista, mutta on se kuitenkin huomattavasti halvempaa. Juon yhdestä vitosen irtoteepaketista aika paljon kauemmin kuin 3 euron kupillisesta. Ehkä näitä ei kuitenkaan pitäisi liikaa vertailla keskenään.

Tee ei ole hyvää, kaakao pistää väsyttämään

En ole vielä löytänyt Lahdesta kahvilaa, joka tarjoaisi makuni mukaista teetä. Vihreää alkaa olla jo miltei kaikilla tarjolla, mutta monissa paikoissa vesi keitetään liian kuumaksi, jolloin teehen tulee kitkerä maku (toki voi itse odottaa veden jäähtymistä sopivaksi, ennen kuin iskee pussin kuppiin). Sitten valikoimassa on yhtä tai kahta halvinta, esanssimaustettua pussiteetä. Ne eivät vain ole hyviä. Lisäksi tästä makuelämyksestä saatetaan kiskoa yhtä paljon hintaa kuin kahvista.

Tiedän olevani nirso. Kotona juon vihreää irtoteetä, maustettuakin. Pussiteenä on Greenfieldin jasmiinia ja Flying Dragon -teetä (ja kamomillaa, mutta se on vain iltoja varten). Nirsoudestani huolimatta toivoisin, että kahviloiden tarjonta olisi parempi. Aina ei kehtaa omia pussejakaan kaivaa laukusta.

Huomasin myös, että kaakao alkoi väsyttää. Veikkaan syylliseksi sokeria, jota en yleensä käytä kuin harvoina herkuttelukertoina. Iltapäivästä leuat olivat pamahtaa sijoiltaan, kun väsymys hiipi seuraksi kaakaon juomisen jälkeen.

Vessassa käyminen on hankalaa

En ole tätä miettinyt koskaan aiemmin. Jos on koko päivän kahvilassa, ennemmin tai myöhemmin iskee vessahätä. No, läppäriäpä ei niin vain jätetäkään pöytään. Tai voi sen jättää, mutta voi myös olla, ettei se ole siinä enää, kun tulee takaisin.

Triossa oman haasteensa tuo se, ettei kahviloissa edes ole vessoja. Sieltä siis joutuu poistumaan kokonaan, kun tarve yllättää. Tämän takia päädyinkin kirjoittamaan kahdessa eri kahvilassa. En kehdannut tulla enää Sinuheen takaisin käytyäni vessassa. Ei se varmasti olisi ketään haitannut, mutta minkäs teet, kun pelkää niin sitä huomion herättämistä.

Virikkeitä on sittenkin

Kotona on oma valikoimansa erilaisia häiriötekijöitä, kahvilasta löytyy omansa. Melu ja häly on yksi juttu, mutta ohikulkevat ihmiset muodostavat toisen. Silmäkulmassa vilahtaa jotain ja onkin pakko irrottaa katse näytöstä. Sinuhessa sain itseni useamman kerran kiinni siitä, että tuijotin ulos kadulle ja tarkkailin ohikulkijoita.

Ei tietysti ole vaarallista välillä jäädä tarkkailemaan ympäristöä, aivot saavat levätä hetken ja tekstiä saattaa sen jälkeen syntyä paremmin. Jos on kuitenkin herkkä ylimääräiselle liikkeelle ympärillään, tästä voi muodostua ongelma.

Yhteenveto


Kahvilassa kirjoittaminen oli mielenkiintoinen, mutten ole varma, menisinkö uudestaan. En pidä hälystä ja ympärillä pyörivät ihmiset häiritsevät muutenkin. Rahaa myös palaa sen verran, etten voi kuvitellakaan joka päivä meneväni kahvilaan. Sitten on vielä se vessareissujen hankaluus.

Kenties kahvilakeikka toimisikin parhaiten, jos järjestäisi yhden tai kahden kaverin kanssa kirjoitustreffit. Häly pysyy, samoin hinnat, mutta ainakin voi huoletta lähteä käymään siellä vessassa. Samalla toteutuisi sosiaalinen aspekti, mutta myös ryhmäpaine pakottaisi kirjoittamaan, joten tuloksiakin voisi syntyä. 

Nyt taidan kuitenkin taas viihtyä tovin kirjoituspoterossani, se kun on juuri minulle optimoitu. Vierailu ulkona oli virkistävää ja mielenkiintoista, mutta ei silti taida olla kodin voittanutta.

4 kommenttia:

  1. Minä kirjoitan välillä kahvilassa; tabletti+erillinen näppis. Se vaan on mulle sopivampi yhdistelmä kuin kantaa läppäriä mukana. Kahvilassa tulee erilaista tekstiä kuin muualla, senkin olen huomannut.
    Kesäaikaan kirjoitan välillä ulkona; rannalla, laavulla jne. Se on minulle (laavu) maailman paras paikka kirjoittaa! Suosittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ympäristö varmasti kyllä vaikuttaa siihen, millainen tunnelma tarinaan tulee. :) Tabletti ja näppäimistö lienee kevyempi vaihtoehto kuin läppäri ja kulkevat kätevästi mukana. Minulla ei moisia ole tällä hetkellä, pitää katsoa sitten, kun läppäristä joskus aika jättää, mutta juuri nyt eivät ole ajankohtainen hankinta.

      Laavulla en ole koskaan kirjoittanut, mutta kesällä tulee kyllä hyödynnyttyä parveketta ja kesämökin rauhaa.

      Poista
  2. Melu on kyllä paha. Sen takia lähikahvila ei sovellu lainkaan kirjoittamiseen. Toinen häiriötekijä on myös se, jos on taipumusta jumittua kuuntelemaan muiden keskusteluja. Kotona kirjoittaminen on parasta, vaikka välillä on tietty kiva pistäytyä ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pitkälti samaa mieltä. Uusia juttuja on hyvä kokeilla, mutta ainakin toistaiseksi kotona saa parhaan kirjoitusrauhan. Mökki ehkä tulee kakkosena, mutta yleensä siellä on kaikkea enemmän ja vähemmän akuuttia ja ns. pakollista (kuten saunan lämmitys ja ruoanlaitto alkeellisissa oloissa, mitkä vievät paljon aikaa).

      Poista