22. helmikuuta 2017

Elumen-tilanteen päivitys

Hieman hassusti blogin luetuimpiin postauksiin on noussut Ekaa kertaa Elumenia, vaikkei se ehkä ihan blogin ydinpostauksia olekaan. Selvästi hiusten värjääminen kiinnostaa ihmisiä. Siispä ajattelin pitkästä aikaa päivitellä hiusasioita. Eli vilkaistaanpa, miten elämä Elumenin kanssa on edennyt tuon ekan kerran jälkeen.

Ennen ja nyt


Tässäpä minä ensimmäisen Elumen-värjäyksen jälkeen ja sitten vähän tuoreempi tilanne:



Ensimmäinen kuva on otettu toukokuussa 2015 ja jälkimmäinen helmikuussa 2017. Valaistus kuvissa on erilainen, mutta kaikki väriero ei taida silti mennä sen piikkiin.

Ensimmäisen kerran pohjalla:

Fantasy Color Glossin Absolut Red  ja punainen KC Color Mask
Vaalennetut latvat, joissa värijäämiä mm. sinisestä ja violetista

Käytetty Elumen-sävy: RR@all

Tämän hetken pohjalla:

Oma väri + aiemmat Elumen-kerrat
Vaalennetut latvat

Käytetyt Elumen-sävyt: RR@all ja KK@all

Kuvista huomaa hyvin, että vajaan parin vuoden värjäilyllä sävy on lähtenyt muuttumaan. Ensimmäisen kerran lopputulos taittoi pinkkiin, mutta myöhemmin väri on alkanut olla selkeämmän punainen. Vaalennetuissa latvoissa se on hyvin kirkas, oman värin päälle värjätty osuus on tummempaa punaisen sävyä.

Tämän hetken värjäyssuunnitelma


Tällä hetkellä värjään tyveä sävyllä KK@all, joka on lämpimämpi punainen kuin RR@all. Se taittaa oranssiin. Tavoitteena on, ettei tarvitsisi tyveä värjäillä joka kuukausi, kun väri on lähempänä omaa, mutta onhan se edelleen aika paljon omaa kirkkaampi, joten saapa nähdä.

Olen värjännyt pituudet hiuksista viimeksi marraskuun 2016 alussa ja tyven tammikuun 2017 lopussa. Jälkimmäisestä värjäyksestä on siis noin kuukausi ja nyt tällä viikolla otin taas Biozellin värjäävän tyvisprayn käyttöön. Tavoitteena on sinnitellä sen avulla maaliskuun loppuun, mutta katsotaan, kestänkö sinne asti värjäämättä.

Koska en halua rasittaa hiuksiani värjäämällä niitä usein, pyrin tänä vuonna värjäämään pelkkää tyveä tuolla KK@all-sävyllä ja sitäkin vain joka toinen kuukausi. Pituuksien annan olla värjäämättä niin kauan kuin pystyn. Nyt niiden värjäämisestä on noin neljä kuukautta eivätkä ne ainakaan vielä pahalta näytä. Elumen pysyy siis kuin tauti!

Pakko sanoa, että olen ollut Elumeniin tyytyväinen enkä ole tässä välissä muihin väreihin vaihtanut. Voi olla, että jossain vaiheessa kyllästyn punaiseen ja silloin on mietittävä, haluanko tehdä purkuvärjäyksen ja vaihtaa sitten toiseen sävyyn (sekin varmaan olisi Elumenia). Toistaiseksi olen kuitenkin viihtynyt tässä värissä, mitä nyt lähtenyt taittamaan sitä lämpimämmäksi.

4 kommenttia:

  1. En ole koskaan kuullut tällaisesta kuin elumen! Kiitos postauksesta, pitää itsekkin tutustua tähän enemmän. :)
    onceuponatimewitch.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elumen on ammattilaisvärejä, joten sitä ei kauheasti kuluttajille mainosteta. Suomesta sitä ei valitettavasti kuluttajakäyttöön saa ostettua, mutta tilaaminen on mahdollista esim. Virosta tai Saksasta. Kalliimpaa kuin markettivärit, mutta pullosta riittää useampaan kertaan ja se on ainakin minulla tosiaan pysynyt hyvin. Tietysti voi aina myös omalta kampaajalta kysyä, josko hän voisi Elumen-värjäyksen tehdä. :)

      Kiva, että postauksesta oli hyötyä! :)

      Poista
  2. Hei, osaatko sanoa tarttuuko elumen hiuksiin joista on vain väriäpoistettu? Ostin ensimmäisen elumenin väripurnukan ja ajattelin piakkoin testata sen käyttöä. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      Ennen kuin värjäsin ensimmäisen kerran Elumenilla, olin tehnyt hiuksiin värinpoiston ja sen jälkeen käyttänyt Color Maskeja ja Fantasy Color Glossin suoravärejä. Minulla ainakin siihen pohjaan Elumen otti kivasti kiinni.

      Tästä löytyy blogipostaus ensimmäisetä värjäyskerrasta: http://keijumetsasta.blogspot.fi/2015/05/ekaa-kertaa-elumenia.html

      Toki lopputulokseen voi vaikuttaa pohjaväri, oma hiuslaatu ja hiuksen kunto, joten täysiä takuita ei näin ei-ammattilaisena pysty tuloksesta tietenkään antamaan.

      Toivottavasti saat juuri sellaisen tukan kuin haluatkin. :)

      Poista