30. marraskuuta 2016

Lukupäiväkirja 30/2016: Harry Potter -kuukausi

Marraskuun kunniaksi päätin lukea useamman Harry Potter -kirjan. Valitettavasti Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvan käsikirjoitusta en kuitenkaan ehtinyt saada riittävän ajoissa. Se olisi täydentänyt marraskuun lukupaketin sopivasti.



Newt Scamander - Fantastic Beasts and Where to Find Them


Olen lukenut Ihmeotukset ja niiden olinpaikat vuosia sitten suomeksi. Kirja on myös pienen ikuisuuden istunut kiltisti hyllyssä paikoillaan englanniksi, mutten ollut edes avannut sitä. Se olikin melkoisen jäykkä nyt, kun ensimmäisen kerran taitoin sen auki.

Kyseessä on Tylypahkan oppikirjan näköispainos, joka sisältää Harry Potterin, Ron Weasleyn ja Hermione Grangerin marginaalihuomioita. Ne olivatkin koko kirjan suola. Niin mielenkiintoisia kuin taikaolennot ovatkin, on sanakirjatyyppistä teosta ehkä hitusen raskas lukea. Toisaalta kirja on näppärä hakuteos, jos haluaa palauttaa mieleen, mikä olikaan jokin yksittäinen otus.

Ihan kivaa luettavaa siis, mutten heti tartu uudestaan. Halusin kuitenkin lukea tämän, ennen kuin menen katsomaan elokuvan.


Short Stories from Hogwarts of Heroism, Hardship and Dangerous Hobbies

Short Stories from Hogwarts of Power, Politics and Pesky Poltergeist

Horwarts - An Incomplete & Unreliable Guide


Pottermoresta saa kolme lyhyttä e-kirjaa varsin edulliseen hintaan enkä voinut olla tarttumatta tilaisuuteen. Kokonaisuudessaan nämä kolme kirjaa valottavat Potter-kirjojen taustoja mielenkiintoisella kiehtovalla tavalla. Erityisen kiintoisiksi osoittautuivat esittelyt erinäisistä Tylypahkan opettajista, mutta ei velhopolitiikan yksityiskohdatkaan huonoja olleet.

Näiden kolmen kirjan pohjalta uskaltaisin melkeinpä väittää, että ura Tylypahkan opettajana ja parisuhde eivät sovi yhteen. Minerva McGarmiwa taisikin olla esitellyistä opettajista ainoa, joka on edes ollut naimisissa ja hänkin hyvin lyhyen aikaa. Lapsia ei ollut kenelläkään esitellyistä hahmoista.


Harry Potter ja kirottu lapsi


Näytelmän suomennos julkaistiin 8.11. ja pääsin aloittamaan sen paria iltaa myöhemmin. Olin paikan päällä Tammen järjestämässä Potter-tapahtumassa kansallismuseolla ja oli mielenkiintoinen kokemus kuulla näyttelijöiden lukevan näytelmän alkua ääneen. Olin jo ensimmäisellä lukukerralla ehtinyt luomaan mieleeni tietynlaisen kuvan hahmoista ja sitten näyttelijät tuntuivat ikään kuin "eläytyvän väärin". En tavoittanut samaa fiilistä kuin lukiessa. 

Tarkoitus ei ole missään nimessä tuomita ketään. Näyttelijät olivat ilmeisesti saaneet tekstin eteensä samana päivänä ja toisekseen hahmojen tulkintaa voi tehdä monella tavalla. Hassua lähinnä on se, miten vahvat mielikuvat lyhyessä ajassa ehtii itselleen muodostaa ja miten paljon niiden rikkoutuminen häiritsee.

Suomennosta lukiessa kuulinkin näyttelijöiden äänet teoksen alkupuolella mielessäni, ja se häiritsi todella paljon. Tarinan edetessä ne kuitenkin tipahtivat pois ja korvautuivat taas samoilla äänillä, jotka olin alkusyksystä esimerkiksi Albukselle ja Scorpiukselle päässäni luonut. Onkohan tämä nyt vähän hassua? En tiedä, mutta usein lukiessa kuulen ja näen tarinan, elän sitä kaikilla aisteilla sivuja käännellessäni. Tällä kertaa vain kiinnitin asiaan tavallista enemmän huomiota.

Itse tarina tuntui nyt toisella lukukerralla synkemmältä kuin ensimmäisellä. En tarkoita pelkästään Voldemortin uutta yritystä ja hirvittävää vaihtoehtotodellisuutta vaan myös vanhemmuuden vaikeutta ja perheiden sisäistä kamppailua. Tavallaan Potter-kirjojen jälkeen sitä halusi ajatella sellaista "ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka" -skenaariota, mutta eihän mikään oikeasti mene niin. Näytelmä musertaa tuon illuusion ja palauttaa todellisuuteen. On yhdentekevää, kuinka upea velho on kyseessä, vanhemmuus ei silti ole pelkkää ilottelua eikä lasta voi kohdella oman egonsa jatkeena ja yrittää pusertaa itselle mieluisaan muottiin.

Näytelmän loppu antaa jälleen toiveen paremmasta, mutta jättää myös paljon auki. Meille ei kerrota, millaisiksi Harry ja Albuksen tai Dracon ja Scorpiuksen välit lopulta muodostuvat, millaisen isä-poika-suhteen he onnistuvat luomaan kaikkien tapahtumien jälkeen. Ehkä niin on kuitenkin parempi, sillä vaikka tarinoilla on loppunsa, ihmissuhteet elävät ja muuttuvat läpi elämän, ne eivät tule valmiiksi.


Lisää, kiitos


Olisin kovin mielelläni lukenut vielä Ihmeotusten käsikirjoituksen näytelmän perään, mutta en tosiaan ehtinyt saada sitä. Tällä hetkellä hiljaisesti toivon, josko joulupukki minua sillä muistaisi. Se jääköön nähtäväksi.

27. marraskuuta 2016

Hengailua British Libraryssa ja Camden Townissa

Reissupäivistä tiistai oli hieman erilainen, tavallaan rennompi. Olimme sopineet treffit Crestan ja hänen avomiehensä kanssa. Kiertelimme kyllä paikkoja, mutta pääpaino oli sosialisoinnilla ja yhteisellä ajalla, ei niinkään Lontoon ihmettelyllä... vaikka hienoja juttuja tuli tiistainakin nähtyä.



Syyskuisesta Englannin matkasta alkaa olla jo aikaa, mutta palataanpa silti sen tunnelmiin taas kerran. Meillä oli varsin tarkkaan suunniteltu matkaohjelma, mutta tiistai teki siihen tavallaan poikkeuksen. Suunnitelma oli nimittäin lähinnä hengailupainotteinen, mikä ei ole meidän reissuilla ollenkaan tyypillistä.

Aamupäivän puuhastelut


Aamu alkoi rauhallisissa merkeissä pubiaamiaisella, josta jatkoimme British Libraryn suuntaan. Ilma oli jo tuolloin pakahduttavan kuuma, 30 astetta Celciusta, mutta kirjastossa oli onneksi mukavan viileää. 





British Library oli modernimpi rakennus kuin olin kuvitellut. Jotenkin olin onnistunut välttämään kaikki kuvat siitä, joten rakennuksen tyyli tuli täytenä yllätyksenä. Se ei ehkä hivellyt esteettistä silmääni, mutta hyvä ilmastointi korvasi sen, mikä visuaalisessa puolessa menetettiin.

Kävimme tutustumassa vanhojen kirjojen näyttelyyn, mikä olikin erittäin mielenkiintoinen ja näkemisen arvoinen. Siellä ei tosin valitettavasti saanut räpsiä kuvia lainkaan. Näyttely oli myös täysin ilmainen, joten siinä mielessä sopisi myös budjettimatkailijan kohteeksi. En tiedä, vaihtuvatko näyttelyt säännöllisesti vai onko tuo sama siellä aina. Joku kokeneempi matkailija osannee kertoa?

Näyttelyn kiertelemisen jälkeen katselimme vielä hetken kirjastoa ja kävimme sitten sen kaupassa. Mukaan lähti tuliaisia ja muuta pientä ei-niin-tarpeellista tavaraa. Luottokynäni sanoi myös reissussa sopimuksensa irti, joten korvasin sen lopulta British Libraryn kynällä. Ihan hyvä sekin, muttei täysin päihitä sitä, jonka menetin.

Kirjastosta suuntasimme takaisin hotellille ja haimme Suomen tuliaiset (kahvia ja Fazerin suklaata) jääkaapista. Seuraavana kohteena oli King's Cross ja St. Pancras. Tuossa vaiheessa helle alkoi olla jo melko kova ja minä kipeänä voin melkoisen huonosti. Täydeltä taivaalta paahtava aurinko alkoi tuntua siltä, että se yritti tappaa minut. Onneksi sentään King's Crossin aseman sisäpuolella oli edes hitusen viileämpää ja siellä odotellessa olokin hitusen tasaantui. Pelkäsin jo, että koko päivä menee pilalle, kun kroppa pisti niin kovasti vastaan ulkoilun suhteen.

Iltapäivän vaeltelu


Kun Cresta ja hänen avomiehensä saapuivat King's Crossille, suuntasimme porukalla Camden Towniin. Siinä on muuten paikka, jonne emme varmastikaan omatoimisesti olisi eksyneet. Hetken kuljimme kuudestaan, mutta aika pian M:n vanhemmat lähtivät omille teilleen ja "me nuoriso" vaelsimme Camden Towniin syvemmälle, kauemmas turistikrääsäpuodeista.




Cresta vei meidät tutustumaan mm. Cyberdog-nimiseen kauppaan, joka toi mieleen yökerhon. Musiikki oli yhtä kovalla ja valaistuskin samaa tasoa. Enpä muista, milloin olisin viimeksi käynyt bailaamassa, mutta tuossa liikkeessä kyllä tuli sellainen fiilis, että nyt biletetään eikä meinata. Tosin sen sijaan kierreltiin ja ihmeteltiin vaatteita yms., mutta mitään ei tällä kertaa tarttunut matkaan.

Pyörimme muutamassa muussakin liikkeessä. Osassa oli ihan mielenkiintoisia vaatteita ja kaikkea muutakin kivaa, mutta helteen takia ei oikein innostanut sovitella mitään. Niinpä sitten jäivät ostoksetkin tekemättä.

Pyörimisen pääpointtina ei kuitenkaan ollut ostaa itseään kipeäksi. Emme olleet Crestan kanssa nähneet aikoihin, joten treffit olivat enemmänkin jutustelua varten. Samalla tuli myös tutustuttua Crestan avomieheen, jota emme siis olleet aiemmin tavanneet. Aika paljon höpistiin suomea, mistä näin jälkikäteen on ehkä hitusen huono omatunto. Seuraavalla tapaamisella lupaan parantaa tapani ja puhua englantia enemmän. Sinänsä oli kyllä hauskaa, että Crestan avomies huomautti minun ja Crestan puhuvan suomea aivan eri tavoin. Hän ei siis suomea osaa, mutta hahmotti silti erilaiset murteet.



Käytiin vielä Starbuckissa (josta yllättäen sai tosi hyvää vihreää teetä!) istuksimassa ja höpöttelemässä. En ole koskaan aiemmin viihtynyt kyseisen ketjun kahviloissa, mutta nyt se yllättäen oli ihan ok.

Crestan avomies halusi vielä esitellä meille Twiningsin kaupan, kun kuuli minun pitävän teestä. Eihän tarjouksesta toki voinut kieltäytyä, joten seikkailtiin metrolla vielä jonnekin ihan muualle Camden Townista. En enää muista minne, mutta ihan jouhevasti se matka meni kuitenkin.

Kaupassa oli paljon teetä, kuten olettaa saattoi, ja tarttui sieltä pari pikkupakettiakin mukaan. Valikoima oli jokseenkin laajempi kuin Suomen marketeissa ja osa paketeista oli sellaisissa hinnoissa, ettei oma budjetti taipunut. Tyydyin valitsemaan vähän edukkaampia vaihtoehtoja, mutta kuitenkin sellaisia, joita en kotimaassa ole nähnyt. Nyt nekin teet on jo ehditty juomaan ja ihan hyviä olivat.

Ilta tulikin yllättävän nopeasti ja oli aika suunnistaa takaisin hotellille. Hyvästit olivat ehkä hieman haikeat, koska ei ole mitään tietoa, milloin Crestan kanssa nähdään taas. Kun toinen asuu Briteissä ja itse Suomessa, ei noita tapaamisia järkkäillä ihan joka viikko tai edes joka kuukausi. Onneksi WhatsAppit sun muut kuitenkin pelittävät, joten viesti sentään kulkee.

25. marraskuuta 2016

Lukupäiväkirja 29/2016: Shades of Earth

Löysin Beth Revisin Across the Universe -trilogian sattumalta. Ensimmäinen osa vain sattui käteen kirjakaupassa ja päätin kotiuttaa sen. Lukaisin kirjan neljässä päivässä ja muutamaa kuukautta ahminen toisen osan. Sen jälkeen laskeutui hiljaisuus. Kolmatta ei käännetty suomeksi koskaan. Nyt vuosia myöhemmin päätin lopulta ostaa sen englanniksi.



Beth Revis - Shades of Earth


Amy ja Elder ovat jättäneet Godspeed-avaruusaluksen taakseen rohkean joukon kanssa. On Elderin väestä on kuitenkin jäänyt Godspeediin, vaikka avaruusalus on hiljalleen tuhoutumassa. Vieras planeetta kuulostaa liian pelottavalta.

Planeetalla Amy herättää vanhempansa sekä muut sotilaat, jotka on alun perin tarkoitettu suojelemaan uudisasukkaita planeetan mahdollisia vaaroja vastaan. Näitä vaaroja näyttääkin riittävän, kun vihamieliset lentoliskot ja salaperäiset alkuasukkaat alkavat harventaa uudisraivaajien joukkoa hälyttävää tahtia.

Niin paljon kuin pidin kirjasarjan kahdesta ensimmäisestä osasta, on kolmas minusta kaikkein kiinnostavin. Se piti jännityksessä ja pakotti elämään jokaisen piinaavan hetken Amyn ja Enderin kanssa. Toisaalta koin myös avuttoman kiukun tunteita, kun itsenäisestä Amysta kuoriutui kiukutteleva teini vanhempien herättyä. Toki vanhemmat myös kohtelivat häntä sellaisena, ja tuttuihin rooleihin on jopa turvallista asettua, joten psykologisesti hahmojen käytös oli uskottavaa. Ärsyttävyyttä se ei silti vähentänyt. Onneksi Amy myöhemmin otti jälleen ohjat omiin käsiinsä eikä typistynyt valittavaksi pikkutytöksi.

Kun mietin kirjasarjaa kokonaisuutena, minusta tämän kirjan olisi pitänyt olla toinen osa. Matka alkaa (Across the Universe) ja Miljoona aurinkoa (Million Suns) olisi voinut yhdistää yhdeksi kirjaksi ja jälkimmäisen korvata Shades of Earthille. Trilogian kolmas osa olisi sitten voinut käsitellä planeetan "valloittamisen" jälkeistä elämää, joka nyt jäi täysin auki ja josta olisi varmasti saanut myös mielenkiintoisen kertomuksen aikaan.

Revis on kuitenkin ilmeisesti itse sanonut, ettei alun perin uskonut planeetalle päästävän ollenkaan. Tämä huomio selittääkin kirjasarjan hassun painotuksen, kun kaksi ensimmäistä kirjaa sijoittuvat puhtaasti Godspeedille.

Joka tapauksessa pidin sarjasta ja sen erilaisesta otteesta scifiin. Young Adult -romanssin ja scifin yhdistelmä toimi yllättävän hyvin ja tarina pysyi kiehtovana myös muista syistä kuin avaruuselementin vuoksi. Voisin lukea lisääkin tämän tyyppisiä kirjoja.

21. marraskuuta 2016

Lukupäiväkirja 28/2016: Neidonpaula

Sain Kristiina Vuorin Neidonpaulan viime vuonna joululahjaksi. Nyt syksyn pimeinä iltoina siihen tuli vihdoin tartuttua eikä päätös ollut lainkaan huono. Kirja viihdytti ja piti otteessaan viimeiseen pisteeseen saakka.


Kristiina Vuori - Neidonpaula


Neidonpaula on itsenäistä jatkoa Näkijän tyttärelle ja sijoittuu 1400-luvun Suomeen. Tarinassa historia ja fantasia kietoutuvat yhteen vyyhdiksi, jonka lukija haluaa purkaa loppuun saakka. Truda ja Brita ovat kaksosia, samanlaisia ja samalla hyvin erilaisia. He ovat lapsesta saakka olleet erottamattomia, kunnes Brita päätyy noviisiksi luostariin ja Trudan tie vie kohti järjestettyä avioliittoa. Yhteys siskoksien välillä ei kuitenkaan katkea luostarin muuriin, mutta kun molempien mielen valtaa sama rakkaus, ovat välit jo koetuksella.

Neidonpaula käy läpi Trudan elämää neitovuosista aina aviotumiseen asti. Truda kamppailee Ilveksen suvun verenperintönä tulleen näkijän kykyjen kanssa. Hän ei halua käyttää niitä, muttei pysty täysin näkyjä estämäänkään, vaikka kokee ne syntisiksi. Hän pelkää paljastumista ja noidaksi leimautumista sekä rakkaansa menettämistä kykyjensä vuoksi. Trudan sisäinen kamppailu nousee isoksi teemaksi kaiken kestävän rakkauden ohella.

Kirja on kiehtova yhdistelmä historiaa ja fantasiaa. En voi sanoa tuntevani historiaa kovinkaan tarkasti, mutta kirjan tapahtumat vaikuttivat uskottavilta, samoin henkilöhahmot. Pidin myös siitä, että kirjan lopussa oli avattu niin historiallisia faktoja kuin sanastoakin. Näitä tärkeämpää kuitenkin oli juonen soljuminen eteenpäin. Tarina kulki kuin huomaamatta Trudan polun edetessä mutkitellen kohti määränpäätään. Jännitys lopputuloksesta säilyi viimeiseen pisteeseen saakka.

Tavallaan olisin halunnut vielä tietää, mitä kirjan lopun jälkeen tapahtui. Toisaalta se olisi jo oma tarinansa ja lopetus ehkä tapahtui juurikin oikeassa kohdassa. Yksi tarina on kerrottu ja lukija voi itse päätellä, mitä sen jälkeen tulee. Kaikkea ei tarvitse tyrkyttää hopeavadilla.