28. elokuuta 2016

Kun ei voi käyttää omaa kieltään...

Kirjoittaja työskentelee väistämättä kielen kanssa. Kieli on väline, jolla oma ajattelu tuodaan näkyväksi muille: sanoina, lauseina, virkkeinä, kappaleina, lukuina ja kokonaisina novelleina tai romaaneina. Mitä sitten, kun vaihtaa tutun välineen vieraaseen?



Olen kirjoittanut suomeksi ensimmäisen luokan puolivälin jälkeen. Joskus teksti tulee ulos sujuvasti, joskus taas homma tökkii urakalla. Yleensä siinä on kuitenkin jokin punainen lanka tai jos aloittaessa ei ole, löytyy se matkan varrella.

Kielen käyttö kirjallisessa muodossa on minulle tuttua. Se on turvallinen väline, johon tartun paljon mieluummin kuin avaan suuni. En ole supliikki sanaseppo keskustelutilanteessa, mutta kirjallisesti kykenen ilmaisemaan itseäni monisanaisesti tai taikomaan hahmostani tyypin, jolla on aina valmis vastaus kaikkeen. Olen siis hyvä paperilla.

Kun lähdin kirjoittamaan KupoConin taidekilpailuun tarinaa, minun oli pakko luopua rakkaasta suomen kielestä. Kilpailuun osallistutaan englanniksi eikä asiasta voi neuvotella. Moni fan fictionia aktiivisesti kirjoittava on tähän kielen vaihtamiseen törmännyt jo paljon minua aiemmin, monelle se on jopa itsestäänselvä valinta, jota ei ehkä tarvitse miettiä. Minulle se ei sitä ollut.

Olen kirjoittanut lähes poikkeuksetta fan fictionia vain suomeksi (okei, pari satunnaista räpellystä englanniksi myös). Olen halunnut välttää anglismien tunkeutumista teksteihini (en ole täysin onnistunut) ja ficcaamisen kautta myös kehittää kielellistä ilmaisuani. Vaikka lukijamäärät suomeksi kirjoittaessa ovat pienet, olen pitänyt tästä valinnastani kiinni.

Päädyin siis uuden asian äärelle pakottavassa tilanteessa: halusin osallistua kirjoituskilpailuun, jossa ainoa kielivaihtoehto on englanti. Päätin ottaa haasteen vastaan ja kääntää kumoon itselleni asettaman raja-aidan. Vaikka tarkoitus ei ole jatkossakaan kirjoittaa kaikkia (jos mitään) tarinoitani englannilla, on omien rajojen ylittäminen välillä ihan hyväksi.

Uusi väline, vanhat keinot


Ryhdyin kirjoittamaan tarinaa samalla tavalla kuin olen aloittanut monet muutkin ficit. Minulla oli ajatus ja hahmot mielessä. Avasin Wordin ja aloin suoltaa tekstiä. En juuri suunnitellut, koska olen tottunut siihen, että ficit ikään kuin pulpahtavat esiin ja sitten kokonaisuutta hiotaan, kunnes se on mieleinen. Näin siis erityisesti lyhyiden ficcien kohdalla, pitkät toki vaativat suurempaa prosessointia ja suunnittelua, mutta niissäkin aloitan suunnittelemisen vasta parin, kolmen luvun kirjoittamisen jälkeen.

Tuloksena vanhojen konstien käyttämisestä oli kaaos eikä edes hallittu sellainen. Hahmoni olivat persoonattomia, repliikit puisevia ja tarina haahuili vähän sinne ja tänne, muttei kuitenkaan suuntaan, johon sen oli tarkoitus mennä. Olin ehkä puolessa välissä, kun totesin suoltaneeni sitä itseään.

Aloitin alusta. Otin käyttöön toisen näkökulman ja ryhdyin taas kirjoittamaan. Valitettavasti tulos ei näyttänyt yhtään paremmalta kuin aeimmin. Nyt rakennekin oli jo ruvennut poukkoilemaan, lauseet tuntuivat irrallisilta eivätkä linkittyneet toisiinsa kauniisti.

Tein itselleni listan ranskalaisilla viivoilla. Loin rakenteen, jota halusin noudattaa. Aloitin jälleen alusta.

Idea alkoi tuntua huonolta. Teksti kirrasi joka kohdasta, pidin kiinni rakenteesta, mutta eri osaset eivät istuneet yhteen. Hahmoja alkoi ollakin liikaa 2000 sanan tarinaan. En päässyt kiinni pihviin vaan jäin jauhamaan hampurilaisen sämpylöitä. Turhauduin. Mietin tovin verran luovuttamista. Päätin olla muutaman päivän kirjoittamatta ja tehdä jotain ihan muuta.

Traconia varten alkoi valmistua mekko ja sain virkkaustyöni valmiiksi. Päätin ryhtyä tekemään mekon lisäksi huivia. Tietokone tuntui nurkassa nököttävältä kummitukselta.

Olin umpikujassa pahemmin kuin pitkään aikaan. Pimeässä ja synkässä paikassa, jossa koin olevani kykenemätön suoriutumaan 2000 sanan kirjoittamisesta. Kahdentuhannen! Minä, joka olen raapustellut 50 000 - 100 000 sanan romaaneja pöytälaatikkoon ja ficcifoorumeille. Olo oli melkoisen kyvytön.

Ajattelun on muututtava


Lopulta päästin irti siitä, että asiat pitää tehdä tutulla ja turvallisella tavalla. Olin jo muutenkin vieraalla maaperällä, joten miksei sitten kokeilisi jotain uutta.

Hylkäsin aiemmat räpellykseni, otin kasan kyniä ja palan paperia eteeni. Listasin alkuun hahmot, joita haluan käyttää ja karsin joukon kolmeen, enemmän olisi jo ollut liikaa tässä kohtaa. Mietin tarkkaan ajankohdan ja tapahtumapaikan. Lähdin luonnostelemaan kokonaisuutta kuvien ja sanojen kautta, mutta unohdin tiukat listat.

Kuva alkoi hiljalleen muodostua. Yhtäkkiä minulla oli paperilla kolme kohtausta sekä aloitus- ja lopetus. Minulla oli kokonaisuus, joka kai oli jossain mieleni syövereissä jo hyvän tovin piileskellyt, muttei ollut suostunut tulemaan ulos. En tiedä, johtuiko tämä vieraasta kielestä vai kisapaineesta, mutta jokin harasi pitkään vastaan.

Minun oli päästettävä irti kirjoittamisesta voidakseni kirjoittaa. Hullua, mutta totta. Eräänlaisen kuvakäsikirjoituksen kautta pääsin vihdoin tarinaani kiinni ja pystyin hahmottamaan sen edes itselleni.

Tänä viikonloppuna kirjoitin vihdoin ensimmäisen version ficistäni. Englanniksi. Nyt se on tehty, puserrettu ulos eikä se enää tuon hahmottelun jälkeen ollut edes kamalan vaikeaa. Vihdoin sanat valuivat sormilta näppäimille, näppäimiltä näytölle.

Valmista ei tietenkään vielä ole. Nyt alkaa editoiminen... tai ei juuri välittömästi, hetken päästä vasta. Syyskuussa editoin sekä tätä että Tulen tahtoa. Saa nähdä, mitä ongelmia kohtaan tällä kertaa.

En olisi ikinä uskonut, että näin lyhyen jutun tuottaminen voisi osoittautua näin työlääksi. Olen silti iloinen, että pakotin itseni hieman pinnistelemään. Kävi itse kisassa miten tahansa, olen jo voittaja ihan vain siksi, että pystyin tähän. Tein jotain sellaista, mitä en ole aiemmin tosissani tehnyt.

23. elokuuta 2016

Lukupäiväkirja 19/2016: Naruto 37-48

Lupasin lukea koko Naruto-sarjan putkeen, kun kaikki pokkarit ovat ilmestyneet suomeksi ja olen saanut ne itselleni hankittua. Se hetki koitti tämän vuoden juhannusaaton aattona. Siitä lähtien olen pyrkinyt lukemaan pokkarin päivässä ja raportoinut ajatuksia ja fiiliksiä lukupäiväkirjaan.



29.7.2016 - Naruto 37


Puoliväli sarjasta ylitetty. Tämä pokkari keskittyi edelleen Hidania ja Kakuzua vastaan taistelemiseen, tällä kertaa vain eri tiimeillä. Samoin Naruto hioi taitojaan, mutta ei vielä täydellisesti oppinut uutta tekniikkaansa.

Tästä ei oikein jäänyt erityistä sanottavaa. Muistan lukeneeni edellisellä kerralla jonkinlaisen Asuman kuoleman jälkeisen turtumuksen vallassa, mutta nyt iski lähinnä väsymys.

30.7.2016 - Naruto 38


Miten kesä voi olla jo näin pitkällä? Miten loma voi olla näin pitkällä? Miten Naruto voi olla näin pitkällä? Aika menee liian nopeasti!

Joo, minulla on paha loman loppumisangsti, mutta Naruto maistui tällä kertaa jopa ihan hyvin. Pokkari oli aika vakavasävyinen, koska siinä käsiteltiin Naruton uuden heittotähti-Rasenganin seurauksia ja Sasuken ja Orochimarun välistä taistelua. Toisaalta vakavuutta kevennettiin Konohamarun uusilla viettelytekniikoilla ja Karinin keuhkoamisella.

Karin on muuten hahmona melkein kuin pahisversio Sakurasta. Kuolaa samalla tavalla Sakuran perään ja meuhaa Suigetsulle kuin Sakura Narutolle. Tulee ihan mieleen sarjan alkuasetelma tästä kolmikosta. Jostain syystä en tähän ensimmäisellä lukukerralla kiinnittänyt huomiota. Kaiketi odotin niin kovasti Itachi-juttuja, että muu jäi vähemmälle huomiolle.

Juugosta en muista mitään. Hänet esitellään paremmin luultavasti seuraavassa pokkarissa. Huomenna olen siis viisaampi hänen suhteen.

Vaikka tässä pokkarissa oli Sasuken ja Orochimarun taistelu, tämä oli mukavan kerronta- ja juonipainotteinen. Tykkäsin siitä paljon, oli kiva uppoutua tarinaan.


31.7.2016 - Naruto 39


Tämä pokkarikin maistui yllättävän hyvin, vaikka loppupuolella siirryttiinkin taas taisteluosastolle. Tässä oli Itachia ja Deidaraa, joten viihtymiseni ei sinällään ole yllättävää. Tosin kohta ei sitten enää Deidaraa taida ollakaan...

Juoni eteni hieman. Naruto ja Sakurakin saivat tiedon Orochimarun kuolemasta, joskin aika pian törmäsivät Kabutoon, joka kertoi sulauttaneensa Orochimarun toisen käden itseensä ja siten ottanut Orochimarusta osan sisäänsä. Nyt tuo osa yrittää kaapata valtaa Kabuton mielessä. Mielenkiintoista, tämä on taas niitä juttuja, jotka olin täysin unohtanut. Nähdäänkö myöhemmin siis Orochimarun paluu Kabuton kautta? Siltähän tuo kuulostaa.

Seuraavasta pokkarista alkaakin sitten taas haasteellisempi aika. Huomenna on ensimmäinen työpäivä, jonka jälkeen pitäisi pokkari jaksaa lukea. Yleensä loman jälkeinen työviikko menee väsymyskoomassa, joten joudun luultavasti hieman ruoskimaan itseäni lukemisen suhteen. Tosin sainhan minä lomaa edeltävälläkin työviikolla luettua... joskin alkuinnostus varmasti vaikutti asiaan.

Jännityksellä siis odotan, miten pärjään haasteeni kanssa jatkossa.


2.8.2016 - Naruto 40


Olen virallisesti pokkarin verran jäljessä tavoitteesta. Ensimmäinen työpäivä otti sen verran koville, etten saanut illalla enää oikein mitään aikaan. Narutokin jäi siinä sitten lukematta... ja tänään en luultavasti ehdi toista.

Otin Naruton mukaan töihin ja nautin siitä puolet lounaan yhteydessä, loput tuli luettua kotimatkalla. Tämän voisi ehkä ottaa tavaksi?

Alussa oli vielä Deidaran ja Sasuken taistelua. Mietin, olenko nähnyt tämän osuuden animessa vai en. Siitä olen joka tapauksessa varma, etten ole nähnyt mitään sen jälkeen tapahtuvaa. Mangana olen kyllä tämänkin osuuden lukenut.

Naruto tovereineen on jäljittämässä Sasukea, mutta Naruto törmäsikin metsässä Itachiin. Muistan tämän olleen yksi suosikkikohtauksista mangassa. Kohtauksessa ei ole mitään erityisen eeppistä, mutta kaipa pidin siitä Itachin takia. Tykkäsin kyllä nytkin, kaikki Itachi-sivut ovat herkkua, vaikka niitä melko vähän tarjoillaan.

Valitettavasti pian taitaa olla edessä myös Itachin ja Sasuken todellinen taistelu, tässä pokkarissa nähtiin vain yhteenotto, jonka jälkeen Itachi kehotti Sasukea tulemaan yksin Uchihojen piilopaikkaan. Voi, voi, ikäviä asioita on edessä jo nyt.


Kuva, jonka Afeni (@afeni84) julkaisi


3.8.2016 - Naruto 41


Edelleen yhden pokkarin verran jäljessä, mutta kyllä minä vielä kiinni kirin... kunhan on sellainen päivä, että oikeasti jaksaa. Ensimmäinen työviikko loman jälkeen on aina hankala. Nytkin vain haluaisi maata sohvalla ja tuijottaa kattoon ajattelematta ja tekemättä yhtään mitään. Väsyttää.

No, luin kuitenkin pokkarin. Lounas + lukeminen sopii hyvin yhteen, samoin bussimatka + lukeminen. 

Tykkäsin tästäkin pokkarista, lopussakin oli sopiva cliffhanger. Muistan tosin suurin piirtein, mitä tuleman pitää, mutta se ei haittaa, koukku on silti tallessa. Nyt siis kirja keskittyi Jiraiyan ja Painin taisteluun, joka jatkunee vielä seuraavassakin pokkarissa. Jiraiyan taustat olivat mielenkiintoisia, on kiva, että hahmosta tuodaan esille muitakin puolia kuin tirkistelypakkomielle.

Muistin myös taas, että tykkäsin kovasti Konanista aikoinaan. Hän ei tosin nyt saanut kovin paljon ruutuja, mutta ihan kivalta vaikutti silti edelleen. Luultavasti pidin hänestä erityisesti siksi, että hän on ainut nainen Akatsukissa. Oikeastaan hänellä saisi olla aktiivisempi rooli tarinassa. Ehkä hän sai sellaisen sen jälkeen, kun lopetin mangan lukemisen? Aika näyttää...

4.8.2016 - Naruto 42


Tällä kertaa en ehtinyt lukea pokkaria lounaalla, mutta aloittelin sitten matkalla kotiin bussissa, loput kotona.

Jiraiyan ja Painin taistelu jatkui ja saatiin lopulta päätökseen tässä pokkarissa. Siinä kaatui taas yksi hyvä hahmo, mikä on melko surullista. Olisin kyllä jaksanut lukea Jiraiyasta vielä lisää.

5.8.2016 - Naruto 43


Tämä pokkari on suosikkejani, vaikka sisällöltään se on surullinen ja ikävä. Pokkari keskittyy lähes kokonaan Sasuken ja Itachin taisteluun, joka viedään nyt ennalta-arvattavaan lopputulokseen saakka. Sitä seuraavat tapahtumat eivät kuitenkaan olleet ainakaan minulle arvattavia, silloin ensimmäisellä lukukerralla siis. Nythän toki tiesin, mitä tuleman pitää.

Totuus Itachista oli jotain sellaista, mitä olin tavallaan toivonut. Pidin hahmosta niin valtavasti, etten halunnut hänen olevan paha, koska hän nyt vain on paha. Ja niinhän siinä lopulta kävi, että Itachi oli järkyttävällä tavalla olosuhteiden uhri ja toimi toivottomassa tilanteessa parhaaksi katsomallaan tavalla... jota ei voida sanoa hyväksi millään mittapuulla. Tiedä sitten, olisiko ollut jotain parempaakaan tapaa hoitaa tilannetta.

Tässä pokkarissa on myös yksi ruutu, jonka pohjalta sain aikoinaan innoituksen kirjoittaa Toimeksianto-ficcini. Ruutu, jossa Madara kertoo Itachin surmanneen rakastettunsa. Ficcaajan aivoni kysyivät välittömästi: "Surmasiko oikeasti? Mitäs jos ei surmannutkaan?" Siitä se sitten lähti, romaanimittaisen ficin raapustelu. Puolittain tekisi mieli kirjoittaa tuo sama tarina uudestaan, mutta paremmin. Ehkä en siihen kuitenkaan ryhdy. Lukekaa tuo vanha, jos kiinnostaa spekulaationi muutaman vuoden takaa.

Seuraavaksi sitten on luvassa Narutoa ja sammakoita. Vaikka Etelä-Pohjanmaan murre on herkkua, muistelisin kärvistelleeni tuskaisesti tätä osuutta lukiessani.

7.8.2016 - Naruto 44-46


Lauantai hujahti käsitöiden ja Final Fantasy XIV parissa jotenkin käsittämättömän nopeasti. Seurauksena sitten Naruto jäi välistä ja sunnuntaille kolmen pokkarin pino. Ensi viikolla pyrin ottamaan joka arkipäivänä pokkarin lounaslukemiseksi, jospa en sitten jää samalla tavalla jälkeen kuin tällä viikolla.

Minulla oli ehkä pientä motivaation puutettakin, koska tiesin, että edessä on sammakkojuttuja. Yllättävän kevyesti ne menivät, vaikka välissä ollut Killer Bee -taistelu oli myös tympeä. Painin hyökkäys Konohaan sen sijaan oli vähemmän tylsä, mutten voi sanoa pitäväni siitäkään erityisen paljon.

Eniten ehkä pohditutti jälleen Sasuken toimet. Hän siis sai vasta tietää Itachin tahdon, mutta päättää toimia täysin päinvastoin ja käydä Konohaa vastaan. En sano, että Konohan päällystö toimi fiksusti, saati oikein Uchihoja kohtaan, mutta eikö Itachin muistoa kunnioittaisi paremmin noudattamalla hänen tahtoaan? Milloin kosto on saanut aikaan mitään hyvää? Eikö olisi parempi etsiä rauhaa ja anteeksiantoa? Voi Sasuke!

Noh, nyt Konoha on tuhottu ja edessä on Naruton ja Painin välinen kamppailu. Minulla on hämärä mielikuva, että sen päätös olisi ollut melkoinen antikliimaksi ja pian sen jälkeen taisin lopettaa mangankin lukemisen. Olenko siis kohta täysin vierailla vesillä?

8.8.2016 - Naruto 47


Hahaa! Olen taas aikataulussa! 

Tämä pokkari oli kuitenkin... noh... mitäänsanomaton. Koko sisältö oli käytännössä Naruton ja Painin välistä taistelua, mikään kohta ei jäänyt erityisesti mieleeni. Muistan haukotelleeni tämän läpi viimeksikin. 

Yllärinä pokkarin lopussa oli selitykset Narutossa esiintyville nimille. Lista oli mielenkiintoinen, mutta ehkä vähän turhan pitkä kerralla omaksuttavaksi. Olisin siis suonut, että se olisi jaettu useamman pokkarin perään, jolloin allekirjoittaneellekin olisi saattanut jäädä lukemisesta jotain mieleen. Joka tapauksessa erittäin hyvä idea tuo nimien avaaminen!

9.8.2016 - Naruto 48


Huh, Danzoo pääsi yllättämään. En yhtään muistanut, että hänestä tuli kuudes Hokage. Tästä eteenpäin taisin lukeakin toisaalta vähän harppoen ja lopulta vain luvun sieltä ja toisen täältä, kokonaiskuva tarinasta alkoi siis hiljalleen hämärtyä, kunnes putosin kärryiltä lopulta kokonaan. Tällä kertaa on tarkoitus viedä urakka loppuun ja käydä Naruton tarina läpi ihan oikeasti.

Huomaan kuitenkin, että ensimmäisten pokkarien parissa kasvanut innostus on rapissut pois. Ajoittain se nostaa päätään, mutta samanlaista hohtoa tarinassa ei ole kuin aivan alussa. Harmittaa myös, että oma suosikkihahmo, Itachi, on pos pelistä. Tosin jos muistan oikein, hän kyllä tekee vielä paluun. Toivottavasti se on pohjustettu hyvin ja uskottavasti (epäilen).

Mutta niin, tästä pokkarista ei itsessään ole kamalan paljon sanottavaa. Kagejen kokous ei ole herättänyt suurta kiinnostusta, mutta tällä kertaa luen sen ajatuksella, jotten putoa taas matkasta.


19. elokuuta 2016

Tarinoiden takana on työmaa

Aina välillä tulee viitattua Matkalla duuniin! -tarinoiden kirjoittamiseen. Olen niitä noin 1,5 vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti kirjoittanut. Nyt kun Etelä-Suomen Sanomien välissä julkaistiin tabloidi, jossa on peräti kolme minun kynästäni syntynyttä tarinaa, ajattelin hieman avata, millaisen prosessin kautta ne saapuvat lukijoille.


Tuoreen painotuotteen kanssa on helppo hymyillä

Alussa on idea


Kuten kaikkiin tarinoihin, myös Matkalla duuniin! -juttuihin vaaditaan idea. Niitä en keksi päästäni vaan ideat syntyvät siitä, mitä todella tapahtuu. Työtiimimme seuraa tarkasti, miten palvelun kautta yritykseen edenneiden nuorten kohtalot muovautuvat. Osa saa kaipaansa kokemusta työkokeilusta ja hakeutuu saman alan opintoihin, osa on löytänyt vakituisen työn omalta tai uudelta alalta ja kaikkea tuolta väliltä.

Tiimimme poimii nämä jo olemassa olevat tarinat. Sen jälkeen pohdimme, mistä näkökulmasta haluamme tarinan kertoa. Minä en ole aina edes kovin suuressa roolissa tässä kohtaa, lähinnä kirjaan ylös, mitä muut asiasta ajattelevat. Tässä vaiheessa kerään myös mahdollisen taustamateriaalin kasaan ja alan muotoilla kysymyksiä haastatteluja varten.

Kenttätyötä...


Jotta tarinat saadaan kirjoitettua, minun on jalkauduttava kentälle. Olisi mukavaa vain nyhjätä omassa kirjoittajankopissaan, mutta tarinoiden ihmiset on kohdattava ja kuunneltava herkällä korvalla, mitä heillä on sanottavanaan. On myös osattava esittää oikeat kysymykset, jos haastateltava ei sitten suoraan jo kerro, mitä haluan kuulla.

Minulle nämä haastattelut eivät ole mikään helppo juttu. Olen ujo introvertti, ja jo pelkästään haastateltaville soittaminen ja tapaamisajan sopiminen nostaa sykettä. Sen jälkeen sinne tapaamiseen pitää vielä oikeasti mennä ja vaikuttaa siltä, että tietää, mitä tekee. Onneksi yleensä tiedän, se hieman helpottaa.

Tapaamani ihmiset ovat olleet mukavia. Osa on rentoja ja jutustelee heti, osa jännittää tilannetta vielä enemmän kuin minä ja silloin on yritettävä jotenkin murtaa jää. Se on minulla vaikeaa, olenhan usein jäässä itsekin. Aina olen kuitenkin saanut jonkinlaisia vastauksia irti.

Lisämausteen tuo valokuvaaminen. En tiedä, kumpi on pahempaa: se, että kuvaaja on mukana vai se, että ei ole. Kun kuvaaja on matkassa, minun ei tarvitse murehtia onnettomista kameran käyttötaidoistani, mutta jännitän haastattelun tekemistä kahta kauheammin. Matkassahan on joku, joka voi tarkkailla työskentelyäni. Jos taas kuvaajaa ei ole, joudun itse tarttumaan kameraan eikä tulos ole välttämättä onnistunein, ja, mikäli mahdollista, jännitän kuvien ottamista vielä enemmän kuin haastattelemista. Toivon, että tämä pulma helpottaa joskus. Pitäisi oikeasti päästä valokuvauskurssille, jotta edes auttavasti tietäisi, mitä tekee.

Kun haastattelut ovat enemmän tai vähemmän onnistuneesti paketissa, voin vihdoin vetäytyä kammiooni Final Fantasy XII:n soundtrackin, suklaakuorrutettujen pähkinöiden ja vihreän teen kanssa.

... ja vihdoin sitä kirjoittamista!


Jokaiselle jutulle on varattu maksimissaan yksi A4, mitään tarkkaa sana- tai merkkimäärää ei normaalisti ole määritelty. Nyt julkaistu tabloidi oli hieman poikkeuksellinen, sillä siihen tuli paljon muutakin asiaa kuin minun kirjoittamani jutut. Sen takia sain annetun merkkimäärän per juttu ja siitä ei paljon tingitty. Pääsinkin haastamaan tiivistämistaitoni. Olen jo varsin tottunut tarkkailemaan sanamääriä, merkit olivat uutta. Tosin tarinoiden otsikoiden osalta merkkien laskeminen jo tullut hieman tutuksi, saan käyttää vain 49 merkkiä otsikointiin (ja joskus se on tuskaa!).

Ensimmäisenä kirjoitan puhtaaksi muistiinpanoni. Tämän yritän tehdä mahdollisimman pian haastattelun jälkeen, jotta varmasti muistan haastateltavan sanat ja sanamuodot äänenpainoineen. Tämä vaihe voi olla helppo tai vaikea riippuen siitä, paljonko muistiinpanoja on tullut tehtyä. Enempi parempi, mutta aina kynä ei pysy puhujan tahdissa. Nauhuri olisi varmasti hyvä juttu, mutta luultavasti jännittäisin sitäkin samalla tavalla kuin kameraa.

Kun pääsen kirjoittamaan ensimmäistä versiota, astuvat syömiset, juomiset ja musiikki mukaan. Työkavereiden onneksi minulla on oma pikkukoppi, joten he eivät joudu kärsimään soittolistastani tai eväideni tuoksusta.

Ensimmäinen versio tekstistä on sekasotku. Kirjoitan ylös kaiken, mitä tulee mieleen tasan siinä järjestyksessä kuin ajatukset tunkeutuvat ulos aivoistani. Siinä kohtaa punaista lankaa ei vielä näy vaan minulla on kokoelma irrallisia lauseita ja kappaleita erilaisista näkökulmista.

Seuraavassa vaiheessa alan luokitella irrallisia juttuja nippuihin. Mietin, mikä kuuluu yhteen minkäkin kanssa, mistä saisi aikaan kokonaisen kappaleen samaa asiaa. Rakenne alkaa hiljalleen hahmottua. Hyvässä lykyssä myös ingressi syntyy jo tässä vaiheessa, mutta yleensä sen aika on myöhemmin.

Kolmannessa versiossa merkitsen väliotsikoiden paikat ja saatan jopa lisätä itse otsikotkin tai niiden raakileet. Tarkistan, että teksti vastaa otsikkoa ja lähden muokkaamaan sitä kielellisesti paremmaksi. Tässä yleensä kestää ja kestää, kun hinkkailen sanajärjestyksiä ja korjailen kökköjä sanavalintojani. Välillä joudun siirtämään tekstiä paikasta toiseen.

Neljänneksi joudun tiivistämään. Tekstiä on yleensä liikaa. Tässäkin menee pitkään, koska joudun jälleen hiomaan lauseitani ja miettimään, mikä on turhaa, mikä tärkeää ja mikä siltä väliltä. Kaikki, mitä ei ehdottomasti tarvita, saa mennä.

Neljännen vaiheen jälkeen on aika päästää irti ja työntää teksti muun tiimin käsiin. Palaute tulee yleensä parin päivän sisään. Kirjoitusvirheet on bongattu ja listattu kasa huomautuksia, joista keskustellaan. Saattaa olla, että tekstiin halutaan myös lisätä jotain. Se voi olla yksittäinen näkökulma tai termin avaus. Joskus jotain halutaan myös pois, mutta se on harvinaisempaa.

Viidennessä vaiheessa toteutan toivotut muutokset ja lähetän tekstin jälleen tarkistettavaksi. Jos mutinoita ei tule, lähtee juttu esiluettavaksi haastateltaville. Useimmat ovat tyytyväisiä tarinoihin sellaisenaan, mutta toisaalta joukossa on myös heitä, jotka lukevat jokaisen sanan tarkasti ja lähettävät muutostoiveensa. Nämä pääsääntöisesti toteutetaan tai jos eivät ole mahdollisia toteuttaa sellaisenaan, asiasta keskustellaan. Tämä vaihe jännittää minua aina. Haluan kirjoittaa näiden ihmisten tarinat mahdollisimman hyvin ja siten, että heille tulee aito kokemus kuulluksi tulemisesta. Pelkään epäonnistuvani tässä surkeasti.

Kun siunaus on saatu haastatelluilta ja muulta tiimiltä, tarina on valmis. Se lähtee Lahden Yrittäjät ry:lle ja julkaistaan Matkalla duuniin! -sivustolla. Tällä kertaa kolme tarinaa tosiaan pääsi tabloidiin astikin. Joitain on julkaistu Etelä-Suomen Sanomien verkkosivuilla ja yksi pääsi Päijät-Hämeen Yrittäjien lehteen.

Pois kammiosta ja takaisin muihin puuhiin


Kirjoittamistyön välillä keskityn muihin työtehtäviini. Tosin kirjoitushommat ovat olleet lisääntymään päin, joten näitä suvantovaiheita tulee nykyisin harvemmin ja ne jäävät lyhyemmiksi kuin ennen. Hiljattain pääsin perustamaan blogia ja toimin ns. "pääbloggaajana", mikä tosin tarkoittaa enemmän ylläpitopuuhia ja opastamista kuin varsinaista bloggaamista. Lisäksi saan somettaa Facebookissa työtunnuksilla viikottain, jos en päivittäinkin. Some ja kirjoittaminen ovat toivon mukaan tulleet työtehtäviini jäädäkseen, ne tuntuvat varsin omalta jutulta.

14. elokuuta 2016

Lukupäiväkirja 18/2016: Summer and the City

Kesälomalla ehtii lukea ihan eri tavalla kuin muulloin, vaikken silloinkaan erityisen nopea ole. Kasvatin jälkeen kaipasin jotain kepeää ja mukavaa, joten tartuin Candance Bushnellin Summer and the City -kirjaan.



Candance Bushnell - Summer and the City


Luin viime vuonna Carrie Diariesin, jolle tämä kirja on jatkoa. Carrie viettää kesää kirjoitusopintojen parissa New Yorkissa ja pelkää kuollakseen joutuvansa syksyllä Browniin opiskelemaan. Kesä on täynnä tuskaista kirjoituskoneen paukuttamista, yritystä menestyä, uusien ystävyyksien solmimista sekä tietenkin haasteellisia mieskuvioita. Kirja esittelee myös muut Sex and the City (suom. Sinkkuelämää) -sarjasta tutut hahmot Samathan, Mirandan ja Charlotten. Täytyykin muuten joskus lukea se alkuperäinen Sex and the City, sen tunnen vain tv-sarjan kautta.

Kirja oli juuri sitä, mitä toivoin. Se oli kepeä ja kesäinen, sopivaa lukemista lomalle ja irrotti minut myös Kasvatin hieman karmivista tunnelmista. Kaikessa keveydessään se onnistuu kuitenkin myös herättämään tunteita ja ajatuksia niin ystävyydestä, rakkaudesta kuin kirjoittamisestakin. Carrie on välillä raivostuttava teini, joka vain vaatii omia oikeuksiaan rakkauselämän suhteen, mutta välillä hän on myös intohimoinen kirjoittaja, jonka tie maineeseen on kaikkea muuta kuin helppo. Pidän hänestä hahmona hyvin paljon ja hänen kirjoitusintoonsa on helppo samastua.

Jo tästä teini-ikäisestä Carriesta näkee, että Carriella ei totisesti käy tuuri miesasioissa. Hänen valintansa ovat usein surkeita... Tosin voidaan tietysti kysyä, onko ihastuminen tai rakastuminen aidosti valinta? Jos vain tietynlaiset ihmiset vetoavat, voiko sille tehdä jotain vai pitääkö sen kanssa vain elää? Jos tykkää pahoista pojista/tytöistä, mitä pitäisi tehdä? Valita joku kiltimpi vain, koska se on järkevää? En minä tiedä, voin lähinnä huokaista helpotuksesta, kun oma maku on erilainen kuin Carrien.

Kun niistä miehistä nyt puhutaan, on pakko sanoa, että olen iloinen siitä, miten erilainen kirja oli tv-sarjan toiseen kauteen verrattuna. Inhosin intohimoisesti Sebastian Kyddiä, mutta häntäpä ei tässä kirjassa onneksi enää nähty. Hänet kyllä mainittiin pari kertaa, mutta siinäpä se. Kiitos tästä! Muistelisin, että sarjan kakkoskaudella hän oli huomattavasti suuremmassa roolissa.

Tosin, eipä Bernard ollut Carrielle yhtään Sebastiania parempi valinta, mutta ainakin kyseessä oli uusi mies, jota inhota. Eikös sekin ole jotain? Sebastianin kammoaminen olisi käynyt jo tylsäksi.

Mukava oli myös seurata Samanthan ja Mirandan seikkailuja Carrien näkökulmasta. Toki ne jäivät pinnallisemmiksi raapaisuiksi kuin Carrien omat rakkaushuolet, mutta kuitenkin niistä kerrottiin riittävästi, jotta mielenkiinto pysyi yllä. Charlotte sen sijaan tuli mukaan niin myöhäisessä vaiheessa, että hän oli läsnä vain nimellisesti. Juuri tästä syystä mietinkin, että tarttuisin jossain vaiheessa alkuperäiseen Sex and the City -kirjaan. Minä haluan tietää näistä neljästä lisää. Tv-sarja ei enää riitä, haluan päästä alkulähteille.


9. elokuuta 2016

Final Fantasy -kesäraapaleet

Kirjoittelin jo toista kesää peräkkäin kesä-heinäkuussa kahdeksan raapaletta Final Fantasy -sarjan peleistä. En valinnut aiheitani itse vaan keräsin ne mm. Twitter-seuraajiltani. Tällä tavalla hommaan saa sopivasti haastetta, kun ei päädy kirjoittamaan juuri siitä itselle tutuimmasta aiheesta.

fan fiction

Nyt ajattelin kertoa, millainen urakka tämän kesän raapaleet olivat. Niitä oli tosi kiva kirjoittaa, mutta kyllä ne päänvaivaakin aiheuttivat. Joka tapauksessa tämä tapa on kiva rytmittää omaa kesää ja sukeltaa hetkeksi fan fictionin pariin. Se ei nimittäin kuormita liikaa, vaikka olisi samalla jokin isompi kirjoitusprojekti päällä.

Pääset lukemaan raapaleet klikkaamalla tämän postauksen alaotsikoita, joissa niiden nimet esiintyvät.


6.6.2016 - Suojelija / Final Fantasy X


Minulta toivottiin ficciä, jossa esiintyisivät Final Fantasy X:stä tutut Lulu ja Auron. Muita ehtoja ei ollut. Tykkään kummastakin hahmosta myös itse, joten siinä mielessä aihe oli mieleinen ja helppo. Jouduin kuitenkin tovin pohtimaan, mihin aikaan ja paikkaan tarinani sijoitan. Vaihtoehdot olivat yllättävän vähäiset, jos kaanonista halusi pitää kiinni. Jutun piti sijoittua joko aikaan ennen peliä tai pelin tapahtumiin. Toki jos olisi halunnut tehdä muistelon, sen olisi voinut sijoittaa pelin jälkeiseen aikaankin, mutta muistelot eivät tällä kertaa kiinnostaneet.

Valitsin lopulta paikaksi Besaid Islandin, josta kutsujien pyhiinvaellusmatka pelissä alkaa. Sijoitin sen aikaan, jolloin Yunan isä, Braska, oli lähdössä omalle pyhiinvaellukselleen. Tämän jälkeen pitikin enää selvittää, minkä ikäinen Lulu oli, kun Braska, Auron ja Jecht suorittivat matkansa. Onneksi netistä yleensä löytää kaiken tällaisen nippelitiedon suhteellisen helposti.

Näin syntyi tarina nuoresta Lulusta, joka näkee Auronin tämän saapuessa saarelle. Lulu haluaa myös jonain päivänä olla Auronin veroinen vartija. Mukaan sain myös tungettua viittauksen Lulun rakkaaseen, Chappuun.


13.6.2016 - Uusi koti / Final Fantasy XIV


Ficci pelissä esiintyvästä Baby Behemoth Minionista (omalle pelihahmolle saatava "lemmikki") ei olisi omaan mieleeni koskaan luultavasti tullut. Twitteristä putkahti kuitenkin tilaus "rokkipossutarinasta". Ei kai siinä voinut muuta kuin suostua, mutta vietin kyllä jokusen tovin hiuksiani raastaen.

Tuskaa ei aiheuttanut aiheen epämieluisuus vaan sen haasteellisuus. Mihin olinkaan mennyt lupautumaan? Jouduin pohtimaan pitkään, miten rakennan edes sadan sanan tarinan tuollaisen pienen elementin ympärille siten, että siitä tulee vielä toimiva kokonaisuus ja edes peliä pelanneet tajuavat, mistä on kysymys.

Lopulta välähdys tuli. Olin hieman tuhma enkä kysellyt lupia, kun otin käyttööni myös toivojan ja hänen miehensä pelihahmot ja sijoitin nekin tarinaan Baby Behemothin kanssa. Kirjoitin raapaleen Baby Behemothin näkökulmasta, pikkuotus on kadottanut äitinsä, mutta pääsee tekemään tuttavuutta pariskunnan kanssa ja löytää kodin. Onnistuin ehkä saamaan hitusen surullisen pohjavireen tarinaan.


20.6.2016 - Katumus / Final Fantasy VII


Olinkin jo etukäteen varma, että pääsen kirjoittamaan ainakin yhden Final Fantasy VII -ficin, onhan kyseinen peli sarjan suosituin (tai kamppailee pystistä kutosen kanssa). Olisi ollut suorastaan hämmentävää, jos kukaan ei olisi ehdottanut sitä.

Odotin kuitenkin, että ficciä toivottaisiin Cloudista, Zackista tai Sephirothista, mutta niin ei käynyt. Sen sijaan sain hahmoksi Shinra-yhtiön perussotilaan, siis ihan kenet tahansa, kunhan jamppa on joku tosi tavallinen tyyppi.

Ensimmäisenä tuli mieleen marssimiskohtaus Junonissa, mutta en todellakaan halunnut kirjoittaa siitä. Pohdin monia erilaisia skenaarioita, valitseminen oli vaikeaa. Pidän kuitenkin seiskassa erityisesti Wutaista *köh*Yuffie*köh*, joten tapahtumapaikaksi valikoitui Wutai ja ajankohdaksi Wutain sota, pääsipä kenraali Sephirothkin mukaan.

Kuvasin sotatilannetta tavallisen sotilaan näkökulmasta. Sotilaan ura ei ole hulppeaa mainetta ja kunniaa, vaikka niin voisi kuvitella ensimmäisen luokan SOLDIEReista kertovien juttujen perusteella. Joskus oma uravalinta voi kaduttaa.


27.6.2016 - Herääminen / Final Fantasy IX


Pääsin kirjoittamaan myös yhdestä omasta suosikkipelistäni, Final Fantasy IX:stä. Hahmoksi sain Black Mage nro 288. Kyseessä on NPC-hahmo, jonka pelaaja tapaa mustien maagien kylässä vieraillessaan. Herra 288 on eräänlainen johtohahmo kylässä ja hän pohdiskelee paljon elämän ja kuoleman merkitystä ja keskusteleekin asiasta Vivin kanssa eräässä tunteikkaassa pelikohtauksessa.

Mustat maagit ovat pohdituttaneet minua yleisesti ottaen paljon, joten aiheeseen oli siinä mielessä kiva päästä porautumaan. Sataan sanaan ei kuitenkaan mahdu kovin syväluotaavaa analyysiä, joten jouduin miettimään tarkkaan, mihin halusin nuo käytettävissä olevat sanat uhrata.

Pelissä herra 288 kertoo Viville heränneensä yhtäkkiä ja nähneensä ympärillään ruumiita. Päätin, että tuo on sadan sanan hetkeni. Sen halusin käyttää ja siihen päätin tarttua. Aihe ei ollut helppo enkä tiedä, onnistuinko siinä niin hyvin kuin olisi voinut toivoa, mutta koin sen olevan hahmon kannalta niin merkityksellinen virstanpylväs, ettei sitä voinut sivuuttaa.


4.7.2016 - Hyvästit / Final Fantasy XII


Heti perään sain jatkaa toisella suosikkipelilläni, Final Fantasy XII:lla. Minulta pyydettiin ficciä Gurdysta, joka on yksi pelin kuuluisista moogle-sisaruksista, perheen ainoa tyttö ja omistaa alueen kaikki chobobo-tallit. Ihana ja suloinen hahmo kerrassaan, mutta enpä ollut koskaan häntä sen suuremmin pysähtynyt pohdiskelemaan. Nyt jouduin siis aivan uuden aiheen äärelle. Se ei kuitenkaan haitannut, koska se ylipäätään oli raapaleurakan taustalla. Uudet näkökulmat ovat hyvästä.

Päädyin lopulta ottamaan mukaan myös Gurdyn kaksoisveljen Hurdyn, joka työskentelee Rabanastressa Mog Stationilla yhdessä kahden muun veljensä kanssa. Sijoitin tarinan Final Fantasy XII:n jälkeiseen aikaan, kun Hurdy päättää jättää nykyisen työnsä ja siirtyä elämään bardina. Gurdy hyvästelee veljensä Rabanastren läntisellä portilla, kun tämä on lähdössä valloittamaan suurtaa maailmaa.

Raapale oli ihana kirjoittaa, mutta myös vaikea. Kuten Baby Behemoth, moogletkin ovat minulle hieman vierasta ja haasteellista maastoa. En yleensä kirjoita tällaisista otuksista ainakaan pääosassa. Teki hyvää kokeilla jotain erilaista.


11.7.2016 - Ärsytyksen aihe / Final Fantasy XIII


Koska tiedän, että seuraajissani on Final Fantasy XIII -faneja, osasin odottaa myös tämän pelin ilmestymistä toivelistalle. Hahmoksi pamahti Lightning, pelisarjan protagonisti, josta en nyt niin kamalan paljon itse perusta. Yritin joskus kirjoittaa pidempää ficciä Lightningistä, mutta se ei kesken innon puutteen vuoksi.

Pyörittelin hahmoa siis mielessäni pitkän tovin ja mietin, mitä oikein tekisin hänen kanssaan. Kävin läpi erinäisiä kohtauksia Final Fantasy XIII:sta ja mietin, pitäisikö sittenkin kirjoittaa Final Fantasy XIII-2:sta tai Lightning Returnsista, mutta koska ne mielestäni pilasivat saagan, päätin pitäytyä alkuperäisessä pelissä.

Lopulta lähdin liikkeelle kivan kautta ja valitsin Lightningille vastinpariksi ihanaisen Vanillen. Moni kokee kyseisen hahmon turhana, turhauttavana ja ärsyttävänä vatipäänä. Päätin siirtää nämä pelaajien tuntemukset Lightningille, vaikken itse niitä allekirjoita. Tästä syntyi pelin sisälle sijoittuva raapale Lightningin ärtymyksestä.


18.7.2016 - Odotus / Final Fantasy IX


Tämä raapale on ainoa, johon toive ei tullut Twitterissä vaan Facebookin kautta. Koska tunnen pyytäjän henkilökohtaisesti, ei toivottu hahmo tullut yllärinä. Olisin pudonnut tuolilta, jos ehdotus olisi ollut joku toinen. Pääsin siis kirjoittamaan raapaleen Zidanesta.

Tykkään hahmosta itsekin, mutta silti tämä(kin) raapale oli haasteelinen toteuttaa. Jostain syystä Final Fantasy IX on ollut minulle aina hankalaa kirjoitusmaastoa. Peli kertoo tarinansa jo niin hyvin, etten välttämättä edes haluaisi täydentää sitä ficeilläni (vaikka toisaalta ysistä löytyy tosi paljon kaikkea jännää, mistä voisi kirjoittaa). En siis taaskaan tiennyt, mihin kohtaan aikajanaa raapaleeni sijoittaisin ja mistä näkökulmasta Zidanea tarkastelisin.

Menin ehkä hieman helpon kautta ja nappasin ajaksi aivan pelin alun, Tantaluksen saapumisen Alexandriaan. Olisin tosin halunnut uppoutua kuvailemaan maisemia ilmalaivan kannelta nähtynä, mutta raapaleessa siihen ei ollut juuri sanoja käytettävänä. Sen sijaan tartuin Zidanen fiiliksiin ja ajatuksiin, joita tuleva tehtävä hänessä herättää.


25.7.2016 - Lappu / Final Fantasy X-2


Ja sitten vaikein viimeisenä! Final Fantasy X-2:n pelaamisesta on tosi paljon aikaa enkä ole sille juuri ajatusta sen jälkeen uhrannut. Sain kuitenkin aiheeksi Rikkun ja Gippalin ilman sen tarkempia selityksiä.

Ensimmäinen ongelma oli, etten muistanut yhtään, kuka Gippal edes on. Tämä tarkoitti, että oli pakko mennä lueskelemaan artikkeleita Final Fantasy Wikin syövereistä. Kävin läpi Gippalin, Youth Leaguen ja New Yevonin artikkelit ja jatkoin siitä Baralaihin ja Noojiin sekä tarkistin, mitä Rikkusta sanotaan kyseisen pelin osalta. Enkä vieläkään muistanut Gippalista omin voimin mitään! Tein oikeasti tätä lueskelua useammalla viikolla ja pähkäilin, mitä ihmettä teen tämän raapaleen kanssa.

Koska muistikuvani olivat hataria, harkitsin jopa tunkaisevani FFX-2:n HD Remasteredin PS3:n sisään ja pelaavani sen pahuksen pelin, mutta aika ei olisi luultavasti riittänyt siihen. Täytyi siis turvautua Youtuben loputtomaan videovarastoon ja sieltähän se Gippalkin vihdoin löytyi. Nyt minulla on hatara muistikuva, että olen hänet kyseisessä pelissä kohdannut.

Katselin videoita ja pohdin epätoivoisesti, miten käsittelen hahmoa, jota en parhaalla tahdollakaan voi sanoa tuntevani ja jota en voi opiskella hetkessä omakseni. Aika alkoi käydä vähiin, joten tartuin ehkä kaikkein ilmeisimpään johtolankaan; Gippalin viittaukseen siitä, että hänellä ja Rikkulla on ollut jotain säpinää.

Tästä syntyi ficci nuoresta Rikkusta, joka on saanut kummallisen lapun. Häntä on pyydetty tulemaan tiettyyn paikkaan Kodin seinustalla tiettyyn aikaan. Kukaan ei kuitenkaan ilmesty kohtaamispaikalle, kunnes Rikku päättää poistua. Silloin hän törmää nurkan takaa pyyhältävään Gippaliin. Jää lukijan päätettäväksi, onko Gippal paikalla sattumalta vai muusta syystä.

Lopputulos ei ehkä ollut parasta minua, mutta ainakin tein sen eteen töitä. 

___

Nyt tuli tosi haikea olo. Iso urakka on takana ja kesäkin alkaa hiljalleen vaihtua syksyyn, vaikka aurinkoisia ja lämpöisiä päiviä varmasti edelleen nähdään. Kun tällaista vielä kirjoittelee loman viimeisinä päivinä, tulee väkisinkin pala kurkkuun. Taas on yksi Final Fantasyjen täytteinen kesä ohitse ja aika palata arjen aherrukseen.

Kokemus oli joka tapauksessa hyvä. Huomasin hienosti aukot Final Fantasy -tietämyksessäni, kun jouduin etsimään tietoja netin syövereistä (erityisesti Gippalin kohdalla) ja samalla sain todeta, että kirjoitan mieluummin tietynlaisia ficcejä ja toisen tyyppiset eivät tunnu omalta jutulta. Söpöt pienet olennot ovat ihania, mutta niistä kirjoittaminen on minulle hankalaa, sen sijaan vähän synkempiin aiheisiin pääsen helpommin käsiksi, vaikka valintojen teko voikin olla haasteellista. Kaikenlaista on kuitenkin hyvä kokeilla.

Tällä hetkellä tuntuu, että voisin ehkä tehdä saman taas ensi kesänä uudestaan. Sitä ennen pitää kuitenkin suunnata katse syksyyn ja Tulen tahdon editoimiseen. Tosin jouluksi voisi kehitellä jotain kevyempää kivaa, ideoitakin otan vastaan!

PS. Julkaisen tämän postauksen luultavasti myöhemmin myös Level up!:ssa, jonne kannattaa muutenkin suunnata, jos höpinäni peleistä kiinnostavat.

6. elokuuta 2016

Mitä teen, kun välttelen kirjoittamista?

En yleensä suoranaisesti välttele kirjoittamista, mutta joskus teksti ei vain kulje. Silloin erilaiset sijaistoiminnot astuvat kehiin.

  • Surffaan netissä

Facebook - Twitter - Kristallimaailma - blogit -rinki pyörii. Aikaa valuu hukkaan, koska missään ei tapahdu samaa vauhtia, kun minä klikkailen paikasta toiseen. Tätä tosin teen myös väsyneenä, jos työpäivän jälkeen olen niin puhki, ettei ole toivoakaan saada mitään fiksua aikaan.

  • Siivoan kaapit

Näyttääpäs kylppärin kaappi sotkuiselta. Onpas vaatekaapissa taas sekamelska. Pitäisiköhän tehdä asialle jotain? Mikään ei ole parempi hetki kaappien läpi käymiseen kuin kirjoitusjumi.



Tässä on se hyvä puoli, että nuo hommat pitäisi oikeasti saada joskus tehtyä. Yleensä olen siivousurakoiden suhteen toivottoman laiska, joten kirjoitusjumini palvelee yleistä siisteyttä erinomaisesti.

  • Luen kirjoja

Luen kyllä muutenkin, mutta silloin, kun omaa tekstiä ei synny, jää enemmän aikaa paneutua muiden tuotoksiin. Usein minusta tuntuu, etten ehdi lukea niin paljon kuin haluaisin tai niin paljon kuin kirjoittajan pitäisi, mutta jumien aikaan saan tällä saralla otettua itseäni niskasta kiinni.

  • Pelaan

Joskus pelaaminen "aiheuttaa" jumin. Tosin suoranaisesta jumista ei kai silloin voi puhua. Pelit vievät toisinaan mennessään, jos ovat niin hyviä, ettei malta siirtyä pelaamiselta kirjoittamaan. Upeisiin pelimaailmoihin on ihana uppoutua, mutta niihin on myös hyvä paeta, kun teksti ei luiska. Aivot tulee käännettyä täysin eri vaihteelle ja kirjoitusjumista aiheutunut epämukava olo unohtuu. Helpottavaa.

  • Leivon

En edes osaa leipoa, mutta jumituksen aikana jotain leipomuksiakin voi syntyä. Tällä hetkellä yritän löytää sopivan VHH-sämpyläreseptin, koska tarvitsen aamuihini jotain nopeaa evästä, joka kuitenkin täyttäisi vatsaa sopivasti.


Usein leipomukseni ovat vähän sinne päin ja maussakin on monesti valitettavaa. Ehkä vielä joskus opin, mutta toisaalta ruoanlaitto ja leipominen ovat molemmat sellaisia juttuja, jotka eivät yleisesti ottaen kiinnosta minua enkä siksi jaksa paneutua niiden opiskelemiseen.

  • Neulon

Kirjoitusjumien aikaan saa monesti neulomispuuskan. Aloitan uuden projektin, joka jää kesken, kun pääsen jumistani eroon. Sen kimppuun on kuitenkin hyvä palata, kun jumitus seuraavan kerran iskee tai muuten vain haluaa pitää vähän taukoa kirjoittamisesta. Joskus saan jotain valmiiksikin.


  • Häiriköin ihmisiä

Olen epäsosiaalinen möllykkä. Minulla on usein iso kynnys lähteä juttelemaan kenenkään kanssa, omille kavereillekin on välillä vaikea laittaa viestejä. Jos jumi on kuitenkin tosi paha ja pitää saada korvaavaa puuhaa, saatan saada kummallisen sosiaalisuuspiikin. Pelottavaa.

Yleensä tosin roikun vain M:n riesana.



Tällaisia sijaistoimintoja tulee tosiaan harrastettua silloin, kun ei syystä tai toisesta saa tekstiä syntymään. Moni on samoja juttuja, joita muutenkin teen vapaalla, mutta jumituksen aikaan ne korostuvat. Osasta tosin on hyötyäkin, kukapa ei haluaisi siistiä kotia ja onhan sieltä vaatekaapista kiva löytääkin jotain seuraavan parin viikon ajan.

2. elokuuta 2016

Lukupäiväkirja 17/2016: Kasvatti

Käytiin juhannuksena vanhempieni luona visiitillä. Isä sitten sattui kysymään, luenko vielä kovaa scifiä. En ole hetkeen lukenut, mutta eihän se ajatus hullummalta kuulostanut. Niinpä sitten käteeni tyrkättiin venäläinen scifikirja.



Arkadi & Boris Strugatski - Kasvatti


Joukko venäläisiä avaruustutkijoita on saapunut uudelle planeetalle toteuttamaan Arkki-projektia, jonka tarkoituksena on lopulta siirtää erään toisen planeetan asukkaan tällä uudelle, sillä heidän omaa planeettaansa odottaa tuhoutuminen. Tutkijat ovat valmistelemassa uutta planeettaa vastaan ottamaan tulokkaat. Planeetan ei pitäisi olla biologisesti aktiivinen eikä sillä varsinkaan pitäisi olla älykästä elämää. Tutkijaryhmä kuitenkin törmää olentoon, joka yhtä aikaa muistuttaa ja ei muistuta ihmistä.

Lähtökohta on mielenkiintoinen ja tarinakin kulkee sujuvasti läpi kirjan. Valitettavasti teoksen näkemys tulevaisuuden teknologiasta herätti hilpeyttä, kun radioviestit välittyvät tutkimusalukseen paperipinoina, äänitteet tehdään c-kaseteille ja kuvankäsittely tapahtuu suurin piirtein saksien ja liiman kanssa. Varmaan teos on aikanaan edustanut huikeita näkemyksiä, mutta nykyhetken mittapuulla katsottuna sen ikä valitettavasti näkyy ja tieteellisyys saa hieman huvittavan sävyn. Hilpeintä oli, että tutkijat pukeutuivat turkkeihin pärjätäkseen planeetan hyisessä ilmastossa. 

Itsessään tarina kuitenkin on ajaton ja toimii. Pohdintaa se olisi voinut sisältää vielä syvemminkin. Mitä on ihmisyys? Mikä tekee kohdatusta olennosta ihmisen, mikä ei? Olisin myös kaivannut tarkempaa perehtymistä siihen, miten tarkalleen ottaen olento on selviytynyt karuissa oloissa. Tästä kyllä puhuttiin, mutta tarkemmat yksityiskohdat eivät olisi haitanneet.

Loppuratkaisua ei juurikaan selitelty sitäkään. Se kyllä kerrottiin, mutta lopulliset taustavaikuttimet jäivät vähän lukijan arvailun varaan. Minulle olisi maistunut enemmänkin informaatiota, mutta ihan toimiva tapa tuokin.