Kuvia ja nimiä

Taas on yksi tavoite saavutettu. Maan mahdin jatko-osa on siinä pisteessä, että se lähti esilukijoiden käsittelyyn. Pääsen itse vapaaksi tekstistä joksikin aikaa, vaikkakin joudun samaan aikaan jännittämään, millaista palautetta loppujen lopuksi tulee.

Kässärin ympärillä on tapahtunut muutakin jännittävää. Vaikkei kirja itsessään ole vielä valmis, sovin kansikuvauksista jo tälle kesälle, koska... no, kanteen tarvittiin kesäinen eikä esimerkiksi syksyinen kuva.

Taitava Eve ja upea Mona kansikuvauspuuhissa  


Kannen kuvasi sama valokuvaaja kuin edelliselläkin kerralla eli taitava ja osaava Eveliina Kronqvist. Eve kuvaa paljon cosplayaajia ja olenkin päässyt hänen kuviaan usein conien jälkeen ihastelemaan. Jokin hänen tyylissään iskee juuri minuun ja siksi halusin tälläkin kertaa hyödyntää häntä. Onneksi Eve itse oli suostuvainen uudestaankin tällaiseen erilaiseen kuvauskeikkaan.

Eve sai myös houkuteltua mukaan Monan, joka oli Momina Maan mahdin kannessa. En tunne Monaa henkilökohtaisesti, mutta pidän hänen ilmeikkyydestään. Hän on antanut Momille kasvot, herättänyt kyseisen hahmon henkiin.

Uuden kirjan kannesta tuli hyvin erilainen kuin olin itse ajatellut tai mitä Even kanssa alun perin suunnittelimme. Kohtalo heitti omat kapulansa rattaisiin, mutta se ei onneksi luovaa kuvaajaa pysäyttänyt. Evellä oli ratkaisu tarjolla, kun alkuperäinen suunnitelma näytti valuvan sateena Suomenlinnan kallioille.

Olen ilkeä, enkä esittele uutta hienoa kantta vielä. Tulette sen kyllä varmasti näkemään jo ennen julkaisupäivää, mutta tänään on tarjolla pieni kurkistus tulevaan ja samalla vihdoin aion jättää blogissa käytetyn TT-lyhenteen pois käytöstä. Kirjalla on nimi ja se saa nyt näkyä myös julkisesti.

Eve ystävällisesti teki minulle kansikuvan lisäksi Facebook-sivulle käytettäväksi erillisen kannen / bannerin. Koska olen sen joka tapauksessa sinne laittamassa ihan näillä näppäimillä, voin sen esitellä myös blogissa.

Kuva: Eveliina Kronqvist
Tulen tahto, kuva: Eveliina Kronqvist

Tadaa! Siinä se nyt on: Tulen tahto!

Innostavia työsuunnitelmia ja ahdistavia epävarmuuspuuskia loppuvuodeksi


Tavoitteena on saada kirja ulos vielä tämän vuoden puolella. Toivon, ettei viivästyksiä tule mistään ulkopuolisesta syystä, koska omat työstöaikatauluni olen aika pitkälle jo miettinyt.

Nyt kesällä tosiaan teksti lepää esilukijoiden hellässä huomassa. Itse keskityn toisiin projekteihin ja työstämme M:n kanssa maailmankarttaa eteenpäin. Tarkkasilmäisimmät ovat saattaneet huomata, että sieltä puuttuu paikannimiä. Tulen tahtoon on tarkoitus saada täydennetty kartta.

Olen innoissani! Kansikuvan kuvaukset saivat olon kuplivaksi ja tekivät projektista entistä todellisemman. Minä aion tehdä tämän, julkaista toisen kirjan. Ihan vain kiusallani, jos en muuten. 

Okei, myönnetään. Minua hirvittää myös todella paljon. Toiseen kirjaan lataa eri tavalla paineita kuin ensimmäiseen, vaikka kuvittelin sen olevan jännittävintä ikinä. Nyt minua oikeastaan kauhistuttaa jopa enemmän. On päiviä jolloin haluaisin vain juosta karkuun ja unohtaa koko projektin, hylätä Nemurian ja todeta, ettei minusta ollutkaan tähän.

Sitten on päiviä, kun katselen näitä upeita kuvia ja silmäilen tekstiä ja totean, että näin on hyvä. Teen juuri sitä, mitä olen lapsesta asti halunnut tehdä. Ei vaikeina hetkinä pidä luovuttaa vaan taistella entistä lujempaa.

Minussa palaa tuli, joka vaatii minua kirjoittamaan.

Lukupäiväkirja 12/2016: Tales of Arilland



Alethea Kontis - Tales of Arilland


En ole aiemmin lukenut mitään Alethea Kontisilta, mutta eräs toinen kirjailija suositteli hänen teoksiaan omalla Facebook-sivullaan. Kun sitten törmäsin Kobon e-kirjakaupassa novellikokoelmaan huikeaan 1,40 € hintaan, päätin kokeilla, tykkäisinkö.

Nyt en ole aivan varma vastauksesta. Kokoelman alkupuolisko oli mielenkiintoinen kokoelma vanhoja satuja kirjoitettuna uudenlaisesta näkökulmasta. Erityisesti pidin Punahilkan metsästäjälle osoittamasta kirjekokoelmasta ja pienen merenneidon tarinakin oli muuttunut kiehtovan kauhistuttavaksi (ei sillä, että alkuperäinen olisi ollut herkille sopiva).

Loppupuolisko sisälsi novelleja, jotka ilmeisesti liittyivät Kontisin julkaisemiin romaaneihin. Näistä en oikein saanut otetta, hahmot jäivät vieraiksi ja tarinat tuntuivat nimen omaan liittyvän isompaan kokonaisuuteen, josta minulla ei kuitenkaan ollut käsitystä. Ne esittelivät kyllä maailmaa ja hahmojakin, toimivat kai jonkinlaisena esimakuna, mutta jäin kaipaamaan lihaa luiden ympärille. Ehkä nekin avautuvat minulle, jos päädyn myöhemmin lukemaan Kontisilta jotain lisää.

Kokonaisarvioiksi kokoelmasta jäi sellainen ihan kiva. Sadunomainen tunnelma säilyi tarinasta toiseen, vaikka mistään lasten saduista ei tosiaan ollut kyse. Olisin kuitenkin ehkä arvostanut, jos kokoelman teema olisi alusta loppuun pysynyt samana.

72 päivää Narutoa

Löysin Naruto-animen (ja hieman myöhemmin mangan) vuonna 2004. Lyhyessä hetkessä minusta kehittyi kova fani ja kirjoittelin yhdessä kaverin kanssa muun muassa noin 6000 Word-sivua pitkän ficin kyseisestä sarjasta. Tuon yhteisprojektin jälkeen olen kirjoittanut useita lyhyitä tarinoita sekä kolme romaanimittaista fan fiction -tarinaa sarjan pohjalta.

Jossain vaiheessa fanitus kuitenkin hiipui, sarjan katsominen ja mangan lukeminen jäi. Silti sisäinen metsästäjä-keräilijäni ei antanut periksi vaan aloitettu pokkarikokoelma piti ehdottomasti kasata täydelliseksi.

Nyt sitten koitti se päivä, kun minulla on hyppysissäni kaikki 72 Naruto-pokkaria. Päätin, että kun tämä tapahtuu, aloitan urakan ja luen koko sarjan alusta loppuun. Katson, löydänkö vielä hautautuneen Itachi-fanityttöni ja saanko tarinasta jotain irti sen loppumetreille saakka. Anime on niin tolkuttoman pitkä, etten sitä viitsi edes yrittää, mutta 72 sarjakuvapokkaria pitäisi mennä kevyesti.

Katsotaan, miten minun käy. Pidän blogissa lukupäiväkirjaa, jonka julkaisen joko muutamassa osassa tai sitten kerralla kokonaan. Pikapäivityksiä voi seurata Instagramin puolella, ja saatan Twitterissäkin jotain huhuilla, hashtagilla #72päivääNarutoa.


Lukupäiväkirja 11/2016: Melkein geisha

Kirjoja kertyy yöpöydän alle nopeammin kuin ehdin lukea, sama meinaa olla e-kirjojen kanssa. Ne nyt eivät sentään fyysistä tilaa vie, mutta lukeminen ei totisesti hetkeen kesken lopu. Toisaalta surullistahan se olisikin, jos kirjat loppuisivat kesken. En tiedä, mitä tekisin siinä tilanteessa.


Minna Eväsoja - Melkein geisha - hurmaava ja hullu Japani


En edes tiennyt tämän kirjan olemassaolosta, kunnes satuin piipahtamaan Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa. Siinä vaiheessa minulla oli kiire Type & Tellin esittelyyn, joten lykkäsin ostopäätöstä ja kipitin eteenpäin. Kun sitten lähdin kyseisestä tapahtumasta, kummitteli ihana kansikuva mielessäni ja oli pakko palata vielä pyörähtämään Akateemisessa.

Kirja imaisi minut sisäänsä heti ensimmäisestä lauseesta lähtien. En olisi halunnut irrottautua siitä ollenkaan ja se loppuikin aivan liian pian. Olisin voinut jatkaa sen lukemista ikuisesti. Paitsi, että se on taidokkaasti kirjoitettu, se myös esittelee Japania elävästi ja tuo esille seikkoja, jotka eivät tavalliselle turistille koskaan paljastuisi. Opin paljon uutta, vaikka kirja sisälsi myös tuttua asiaa. Mieluusti perehtyisin tämän pohjalta Eväsojan muihinkin Japania käsitteleviin kirjoihin.

Melkein geisha herätti taas kovan matkakuumeen. Sormet syyhyävät lentoyhtiöiden sivuille etsimään edullisia lentoja Japanin suuntaan, mutta täytyy nyt hillitä haluja. Toivoisin silti lähivuosina (ensi vuonna!) pääseväni taas Japaniin. Siinä maassa on jotain käsittämättömän kiehtovaa ja ehdottomasti haluan sinne takaisin vielä monta kertaa. Totta kai muuallekin on hienoa matkustaa, mutta Japanilla on erityinen paikka sydämessäni. Tämä tietysti vaikuttaa siten, että olen aika jäävi kommentoimaan kyseistä maata käsittelevää kirjallisuutta, koska innostun pienimmästäkin viittauksesta.

Kirja aiheutti matkakuumeen lisäksi himon kirjoittaa Japaniin sijoittuvan tarinan. Se olisi kuitenkin uhkarohkeaa, ellei jopa tyhmänrohkeaa. Vaikka olen opiskellut kieltä ja kulttuuria seitsemän vuotta, en silti koe tietäväni ja tuntevani todellista Japania. Todennäköisesti tuotokseni ei siis olisi millään muotoa realistinen, ellen tyytyisi kirjoittamaan turistikokemuksesta ja mieluummin raapustelen fiktiota (vaikka matkapäiväkirjoja on hauska kirjoittaa). Jätän tämän ajatuksen siis toistaiseksi vain mielen perukoille pyörimään, ehkä olen vuosien päästä valmis toteuttamaan sen, mutta nyt en ole tarpeeksi harjaantunut.

Kaiken kaikkiaan Melkein geisha oli siis todella innoittavaa ja inspiroivaa luettavaa. Sen pariin palaan varmasti vielä uudemmankin kerran. Pitäisi varmaan lainata se vaikkapa anopille, jotta saisin jonkun muunkin kuumeilemaan Japanin matkaa...


Kesäsuunnitelmia... niitä kirjoituksellisia ja muitakin

Kesä ehti alkaa niin nopeasti, etten kaiken kiireen keskellä edes pysynyt mukana. Toivomaani tahdin hidastusta ei ole vielä tullut, mutta ehkäpä sitten ensi kuussa viimeistään. Hieman harmittaa se, miten väsynyt olen ollut, koska se tarkoittaa tekstien hitaampaa edistymistä ja muutenkin harrastamisen vähentämistä niin kivoja juttuja kuin ne ovatkin. Olen kuitenkin jotain suunnitelmantynkää kesälle ehtinyt päässäni laatia.

Raapaleita ja muita lyhyttarinoita


Viime kesänä innostuin kirjoittamaan Final Fantasy -pelisarjasta kesä- ja heinäkuussa joka maanantaiksi uuden raapaleen. Se ei kuormittanut kamalan paljon ja oli mukavaa pientä näpertelyä. Niinpä päätin jo pari kuukautta sitten tehdä tänä kesänä saman.

Raapaleet julkaistaan kaikki maanantaisin klo 17 Fanitytön aarreaitassa. Lisäksi postailen niitä Kristallimaailmaan. Tällä kertaa Twitter- ja Facebook-tuttavani pääsivät valitsemaan pelit, joista kirjoitan. Jokaiselle maanantaille toivottiin pelin lisäksi tiettyjä hahmoja. Osa aiheista on minulle haasteellisia, joten ideointiin on mennyt melkoisesti aikaa. Se ei kuitenkaan haittaa, koska tällaisia pieniä raapaisuja fan fictionin parissa on kiva puuhata, isommille projekteille ei juuri nyt ole aikaa, vaikka ne kuinka vetäisivät puoleensa.

Päätin raapaleiden lisäksi osallistua Inspiraation maan #kirjoitakuvasta-haasteeseen. Olen jo ensimmäisen kuvaan pohjautuvan tarinan ehtinyt raapustella, toivon, että ehdin pari, kolme lisääkin kesän aikana. Tällä hetkellä odottelen sellaista sopivan inspiroivaa kuvaa, jotain fantastista. Eiköhän sellainenkin vielä Instagramiin putkahda.

Käsikirjoituksen työstämistä ja kuvauksellisia juttuja


Olen aikataulusta jäljessä TT:n kanssa. Sen piti olla kesäkuun alussa valmis suuntaamaan esilukijoiden käsiin, mutta toisin kävi, koska tosiaan muut hommat ovat pitäneet hyvin kiireisenä ja olen ollut todella väsynyt vähäisenä vapaa-aikanani. Yritän tässä kuitenkin kasailla itseäni ja samalla ottaa tiukan niskaotteen kässäristä. Kesäkuussa sen on nyt tarkoitus pusertua sievään pakettiin ja lähteä esilukijoiden ihmeteltäväksi.

TT:n jälkeen on tarkoitus ottaa pieni aikalisä isoista projekteista, mutta sen jälkeen vilkaisen Maailman laita -kilpailuun lähtenyttä käsikirjoitusta. Tällä tietoa kilpailussa jatkoon päässeille pitäisi tulla tieto juhannukseen mennessä, joten sen jälkeen odotus vihdoin lakkaa. En ihan oikeasti edes kuvittele olevani kuuden jatkoon päässeen joukossa, mutta en myöskään halua tiedon vahvistumista koskea koko kässäriin. Vahva veikkaukseni on, etten koskaan kuule mitään henkilökohtaista koko kilpailun järjestävästä tahosta vaan saan netistä lukea, että jatkoon päässeille on nyt ilmoitettu.

Joka tapauksessa juhannuksen jälkeen kyseinen kässäri ei ole minkään tahon käsissä enää kiinni ja olen vapaa vaikka tanssimaan ripaskaa sen päällä. Niin saatan jopa tehdäkin... tai sitten en, koska olisi musteen tuhlausta tulostaa sitä tässä vaiheessa uudestaan. Jonkinlaisen räjäytyksen se saattaa silti kokea, ennen kuin jatkotyöstö on mahdollista.

Varsinaisen kirjoittamisen ohella muutakin jännittävää on tiedossa. Vaikkei TT ole vielä julkaisukunnossa, on kansikuvauksesta kuitenkin jo tehty sopimus. Olen tästä älyttömän innoissani, koska saan taas päästä näkemään hahmoni paperin ulkopuolella. Muutama viikko on kuvaajan kanssa palloteltu ideoita ja kuvaukset ovat jo hyvin lähellä. Ehkäpä pääsen kannesta höpöttämään teille myöhemmin tarkemmin, tässä kohtaa en halua vielä tehdä suuria paljastuksia.

Kirjoja ja jotain ihan muuta


Kesällä en aio istua näppäimistön ääressä ihan koko aikaa vaan haluan myös nostaa kirjan, jos toisenkin, nokan eteen ja upota uskomattomiin tarinoihin. Yöpöydän alla on kasa odottamassa, samoin Kobon syövereissä on toinen kokoelma. Luettavaa riittää ja varmaan tulee hankittua lisääkin. Olen parantumaton kirjojen ostelija, siitä ei pääse mihinkään. Minulla on puutteita itsehillinnässä, kun näen kiinnostavia kirjoja käsieni tai klikkauksen ulottuvissa.

Mitään määrällistä tavoitetta en aio lukemisen suhteen itselleni asettaa, mutta aion kuitenkin käyttää kirjojen parissa enemmän aikaa kuin arkena ehdin. Ei vain hätäisiä lukupyrähdyksiä juuri ennen nukkumaanmenoa vaan kunnollisia, pitkiä sessioita päivänvalossa ja kauniissa kesäilloissa.

Aion myös pelata. Kesällä ilmestyy kaksi erittäin mielenkiintoista peliä, joihin aion uppoutua oikein kunnolla. Niistä myös varmasti kirjoitan toisen blogin puolelle ajatuksiani, pelaaminen, kun nykyään kytkeytyy minulla erittäin vahvasti kirjoitustyöhön. Noiden kahden uutukaisen lisäksi haluaisin pelata loppuun Bravely Secondin, kurkistaa Unchartedin ja Assassins Greedin maailmoihin ja jatkaa seikkailujani Eorzeassa, kenties myös lanien merkeissä.

Toki lomalla tulee tehdä muutakin kuin kyhjöttää sisätiloissa joko koneiden tai kirjojen äärellä. Tarkoitus on ulkoilla, mökkeillä, reissata ja ehkä vähän shoppaillakin. Nauttia elämästä ilman tiukkoja aikatauluja ja tavata mukavia ihmisiä, joille on arjessa aivan liian vähän aikaa. Osaan tutuista varmaankin törmään Finnconissa, jonne suunnistan ensimmäisenä lomasunnuntaina. Tulin hetken mielijohteesta varanneeksi conissa ajan Morren maailman Morren sparraukseen, joten enää ei ole muuta vaihtoehtoa kuin näyttää siellä naamansa. Samalla voi vähän harrastaa sosialisointia. Saapa nähdä, tuleeko samalla uusia tuttavuuksia vai pysynkö kuplassani ja uskallan puhua vain tutuille.

Kesä kuulostaa tällä hetkellä hyvältä. Toivottavasti kiire pian hellittää ja ehdin paneutua kaikkiin ihaniin asioihin kunnolla. Lomaan on enää kolme viikkoa, tuskin maltan odottaa!

Haaste: Unpopular Bookish Opinions

Sain haasteen Päiväunien salainen elämä -blogin vaarnalta.

Säännöt:
1. Linkkaa haasteen antaja blogipostaukseesi. Lisää haasteen säännöt postaukseen.
2. Vastaa haasteen kysymyksiin.
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkkaa heidän bloginsa postaukseesi.
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkkaa heille postauksesi.



1. Kirja tai kirjasarja, josta kaikki muut pitävät, mutta sinä et.

Voi ei, nyt kyllä kerään vihat niskaani, mutta antaa mennä. Vastaus tuli heti selkeänä mieleen: Taru sormusten herrasta. Noin, nyt se on sanottu.

Arvostan kyllä Tolkienia fantasian isänä ja onhan hänen luomansa maailmakin kiehtova ja kiinnostava. Valitettavasti Taru sormusten herrasta -kirjojen tyyli häiritsee minusta tarinaa. Minä tuskastun Tolkienin kuvailuihin ja aivan erityisesti lukuisiin lauluihin lukiessani. Ne saavat minussa aikaan syviä huokauksia ja sorrun ainoastaan silmäilemään tekstiä eteenpäin. Ei uppoa, ei.

Olen kyllä kyseisen kirjasarjan kahlannut väkisin läpi, mutta toistamiseen en siihen ryhdy.

2. Kirja tai kirjasarja, josta kukaan muu ei pidä, mutta sinä pidät.

Marion Zimmer Bradleyn Avalonin usvat. En ole vielä kuullut keneltäkään, että he pitäisivät siitä. Tutustuin tarinaan ensin elokuvan kautta ja etsin sitten suurella vaivalla kirjat käsiini. Rakastuin.

Kuningas Arthurin taru ei ole koskaan kiinnostanut minua kovin syvällisesti, mutta Avalonin usvat herätti sen minulle henkiin. Morgainen näkökulmasta kerrottuna tarina sai uudenlaisen valon ja imaisi minut sisäänsä. Kirjat olen lukenut kolmesti ja elokuvan katsonut niin monesti, että olen seonnut laskuissa. Pitäisi taas joskus palata molempien pariin.

3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut.

Sookie Stackhouse -sarjassa ei voi varsinaisesti puhua kolmiodraamasta, koska Sookie pariutuu sarjan aikana lukuisten miesten kanssa. Minulle oli kuitenkin ensimmäisestä kirjasta asti selvää, kenen kanssa olisin hänet lopussa nähdä. Vampyyri Eric teki minuun vaikutuksen jo ensimmäisessä kirjassa heti, kun Sookie hänet ensimmäisen kerran Fangtasiassa tapasi. Sarjan edetessä alkoikin jo näyttää siltä, että tosirakkaustarina on syntynyt, kunnes yhtäkkiä tarina otti täysin uuden suunnan ja Eric vain käveli ulos Sookien elämästä vampyyriavioliitosta huolimatta.

Viimeisessä kirjassa Sookie sitten löysi tiensä uudestaan muodonmuuttaja Samin syliin. Saman miehen, jonka kanssa oli sutinaa joskus tarinan alkumetreillä. Miehen, josta en koskaan pitänyt. Miehen, joka vain ärsytti minua joka käänteessä suunnattomasti. Ei, en todellakaan tykännyt.

4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty.

Steampunk. Tykkään höyrypunkkivaatteista todella paljon ja ajatuksen tasolla genre kiinnostaa minua paljon. Kuitenkaan en saa luettua loppuun mitään steampunk-juttua, jonka aloitan. Kiinnostukseni katoaa jostain syystä todella nopeasti ja kirja jää lojumaan jonnekin.

En osaa sanoa, missä mättää. Ehkä en vain ole vielä törmännyt siihen oikeaan (tarinaan).

5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä.

Tämä on oikeasti vaikea kysymys! Jouduin miettimään vastausta pitkään enkä oikein vieläkään ole varma siitä. Sellainen voisi olla Potter-sarjan Harry Potter, mutta en minä häntäkään varsinaisesti vihaa. Hän vain ajoittain ärsyttää minua suunnattomasti. Toisaalta voisin vastata tähän Twilightin Jacobin, mutten tosin pitänyt Bellasta ja Edwardistakaan (herää kysymys, miksi oikein luin kirjat).

6. Kirjailija, josta monet pitävät, mutta sinä et.

Tolkien nousee ykkösenä mieleen. Ei minulla varsinaisesti mitään miestä itseään vastaan ole, mutta valitettavasti hänen tuotantonsa ei vain ole minun makuuni.

7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa.

George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu -sarja taitaa jäädä lopulta lukematta. Olen sitä kyllä aloitellut, mutta en ole päässyt alkua pidemmälle. Se on sinällään hassua, koska tv-sarjaa olen kyllä jaksanut tuijotella. Eivät ne kirjat varsinaisesti huonoja ole, mutta en saa niistä silti otetta.

Joku jossain taisi mainita Martinin tyylin olevan tolkienmainen. En ole itse tähän kiinnittänyt huomiota, mutta jos näin on, selitys kirjojen tökkimiseen on löydetty.

8. Kirja, joka on mielestäsi huonompi kuin siitä tehty elokuva.

Tämä alkaa olla jo vähän toistoa, mutta Taru sormusten herrastahan se taitaa olla. Tykkään tarinasta tosi paljon ja leffoissa se on kerrottu kivan napakasti. Ne voisin joskus katsella uudestaankin.

Vaikkei tv-sarjoista kysytty, minun on tässä kohtaa pakko mainita The Vampire Diaries, johon ihastuin vuosia sitten (nyttemmin sarja on mennyt ei-toivottuun suuntaan). Sarjan innoittamana kaivoin käsiini L. J. Smithin kirjat, joihin tv-versio löyhästi pohjautuu. Jouduin valitettavasti pettymään. Neljä kirjaa rämmin väkisin läpi ja yritin tykätä tarinasta, hahmoista ja kerronnasta. Viidennen kohdalla kasetti napsahti enkä enää kyennyt jatkamaan lukemista. Ei, ei ollut minun juttuni.

Välitän haasteen edelleen Liliana Lenton, Sannan ja MaryJanen blogeille.

Lukupäiväkirja 10/2016: Kuura



Elina Pitkäkangas - Kuura

Kuura on siitä erikoinen kirja, että olen seurannut sen valmistumista Elina Pitkäkankaan blogin kautta jo hyvän aikaa. Se taitaa olla ensimmäinen kirja, jonka olen tällä tapaa löytänyt. Yleensä prosessi on mennyt toisin päin; olen ryhtynyt seuraamaan kirjailijan blogia luettuani hyvän kirjan.

Tarina sijoittuu vaihtoehtoiseen maailmaan, jossa ihmiset elävät muurein ympäröidyissä kaupungeissa, koska aina täydenkuun aikaan ihmissuhdet pääsevät valloilleen. Susiksi muuttumisen aiheuttaa virus. Tapahtumat sijoittuvat pääasiassa pikkukaupunki Kuurankeroon, joka sijaitsee lähellä Turkua.

Ihmissudet eivät koskaan ole olleet minulle mikään juttu. Päätin silti antaa niille mahdollisuuden, koska vastaavantyyppiset vampyyrikirjat ovat vetäneet minua puoleensa kuin ihmisveri näitä yliluonnollisia olentoja. Olinkin ilahtunut, etteivät Pitkäkankaan ihmissudet paljastuneet Twilight-keijuvampyyrien karvaisiksi versioiksi vaan oikeiksi ja vaarallisiksi pedoiksi, jotka ovat maineensa ansainneet.

Alkuun myös epäilin tarinan olevan silkkaa paranormaalia teiniromanssia, mutta totuus valottui vähitellen. Vaikka mukana on kuumia tunteita, pelkästä teinien välisestä rakkausdraamasta ei ole kyse. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja persoonallisia, mutta eivät suinkaan aina miellyttäviä. He ovat inhimillisyydessään usein ärsyttäviä ja jopa raivostuttavia. Alkuun pidin erityisesti Inkasta, mutta loppua kohden häneen ei pystynyt millään muotoa samastumaan vaan hänen tekonsa aiheuttivat lähinnä puistatuksia. Ehkä jollain tasolla pystyin ymmärtämään häntä, toisaalta en kuitenkaan täysin enkä ole varma, haluanko edes päästä kovin syvälle hänen päänsä sisään.

Matleena puolestaan ärsytti pitkään avuttomuudellaan, mutta samaan aikaan hänessä oli jotain hyvin kiehtovaakin. Odotankin mielenkiinnolla, miten hänen hahmonsa kehittyy Myrskyssä. 

Kuuran maailma on hyvin luotu ja tarina pitää otteessaan aivan viimeiselle sivulle asti. Tarina myös kiinnittyy nykyaikaan voimakkaasti esinemaailmansa kautta, mainitaan niin Freddyt kuin Samsungin puhelimetkin. Jostain syystä oudoksuin tätä hieman, ehkä siksi, että tämän hetken esinemaailma kuitenkin vanhenee melko nopeasti. Toisaalta en tiedä, olisinko itsekin saattanut päätyä samankaltaiseen ratkaisuun, jos kirjoittaisin vaihtoehtoisesta nykypäivästä.

Kaiken kaikkiaan Kuura jätti jälkeensä paljon tunteita ja suuren mielenkiinnon. Jään tyveneen odottamaan Myrskyä.


#kirjoitakuvasta-haaste

Inspiraation maa haastaa kirjoittajia kirjoittamaan kesän aikana julkaisemistaan kuvista. Ohjeet voit lukea sivuston blogista. Päätin lähteä haasteeseen mukaan ja poimia kesän aikana jokusen kuvan, josta kirjoittaa 1000 sanaa kustakin. Julkaisen syntyneitä tarinoita täällä blogissa ja mahdollisesti myös Facebookin puolella (kannattaa muuten käydä sivusta tykkäämässä, kun saan 100 tykkääjää täyteen, järjestän arvonnan).

Tässä on ensimmäinen kuvasta kirjoittamani tarina.

Kuva: Inspiraation maa

Lupaus

Neulaset ja kuivat lehdet rasahtelivat Liljan tennareiden alla, kun hän pinkoi pitkin hämärtyvää metsää. Tuuli tuntui vaienneen, mutta tihkusade täplitti posket ja sai tukan liimautumaan hiljalleen päänahkaan. Alkukesän raikkaus luisui sieraimista sisään.

Lilja heilautti vaalean, pitkän ponnarin uudestaan niskaansa. Jossain vaiheessa se oli hypähtänyt hänen olkansa ylitse ja ryhtynyt havittelemaan kirjaa, jota hän puristi rintaansa vasten juostessaan. Hengitys kulki tahmeasti, happi tarrautui kurkkuun eikä kulkeutunut keuhkoihin asti. Juurakot tavoittelivat hänen nilkkojaan ja saniaiset yrittivät kietoutua tennareiden nauhoihin.

Pieni aukio avautui Liljan edessä. Hän pysähtyi sen reunalle ja haukkoi henkeään, jalkapohjat ja pohjelihakset kipunoivat juoksun jäljiltä. Vaistomaisesti hän vilkaisi taakseen, mutta metsä huokaili hiljaa omassa rauhassaan. Missään ei näkynyt ketään, Lilja oli yksin.

Huojuvin jaloin Lilja kompasteli aukion keskelle. Kivikehä oli yhä tallessa, hiillos oli hajonnut harmaaksi tuhkaksi, joka oli pölissyt pitkin sammalikkoa. Vilkaisu taivaalle kertoi raskaiden pilvien lähestyvän, tihkun muuttuvan pian kunnon kuuroksi. Aikaa oli vähän.

Lilja pudotti kirjan käsistään ja tömäytti repun maahan. Vetoketju aukesi nykien, se olisi pitänyt vaihtaa uuteen, kenties olisi ollut parempi vaihtaa koko reppu. Lilja kaatoi kasan pieniä puita repusta maahan. Isä ei tykkäisi, kun puita oli viety vajasta, mutta eipä tämä osaisi Liljaa epäillä, ei omaa pikku kullannuppuaan, joka ei koskaan tehnyt mitään väärää. Olisipa tiennyt totuuden!

Puista muodostui kivikehän keskelle nuotion alku, jonka alle Lilja tunki sytykkeen. Sytkäri tärisi hänen kädessään ja hän joutui nykimään peukalonsa helläksi, ennen kuin liekki leimahti. Kipinät eivät olleet tihkussa tarttua sytykkeeseen, mutta Lilja suojasi tulta kädellään ja puhalsi siihen varovaisesti. Pikkuinen räksähdys nosti tyytyväisen hymyn huulille, kun liekki vihdoin kiipesi sytykettä pitkin kohti varastosta pihistettyjä puita.

Lilja kykki kivikehän edessä ja odotti, kun tuli tarttui puihin ja alkoi kaivertaa omia kuvioitaan niiden pintaan. Raikkauteen tunkeutui kostean savun tuoksu, joka tarrautuisi huppariin eikä irrottaisi otettaan, ennen kuin vaatteen suostuisi luovuttamaan pesukoneen armoille. Juuri nyt Liljalle oli kuitenkin yhdentekevää, miltä hänen vaatteensa haisisivat, kun hän myöhemmin hiippailisi kotiin. Sitä paitsi hän voisi aina sanoa olleensa Saaran luona grillaamassa makkaraa tämän vanhempien kanssa.

Puu toisensa jälkeen alkoi mustua, Lilja syötti suurempia liekeille taivaan yhä tummuessa. Vihdoin nuotio oli riittävän suuri. Lilja nosti kirjan maasta ja suoristautui. Hän tuijotti mustaa kantta, jonka poikki kulki kiemuraisten kirjainten jono. Pari kuukautta sitten hän oli sivellyt tuota samaista opusta hämmennys kasvoillaan ja ottanut sen vastaan ja lopulta syleillyt sitä. Hän ei ollut ymmärtänyt, millaisen sopimuksen oli samalla allekirjoittanut. Ei hän ollut pyytänyt näin suurta vastuuta, hän oli vain halunnut maistaa mystiikan nektariinia. Maistaa, ei hukuttautua siihen!

Lilja avasi kirjan ja silmäili sen sivuja. Kirjaimet marssivat eteenpäin mustina ja koukeroisina, mutta silti luettavina. Jälleen hänen oli pakko kurkistaa selkänsä taakse. Ilta oli pimennyt ja nyt metsä kohosi mustana ja uhkaavana hänen ympärillään. Ihoa pisteli kuin jokin olisi tuijottanut häntä puiden lomasta, joka puolella rapisi ja ritisi, tuuli kitisytti oksia toisiaan vasten, koko maailma hengitti ja eli, kurottautui häntä kohti. Nuotio savutti ja työnsi muut tuoksut pois, oli kuin sekin olisi halunnut takertua Liljaan.

”Palauta mun vapaus, mä en oo valmis tähän”, Lilja kuiskasi kirjalle. Sanat väreilivät ulos hänen suustaan, eivät olleet niin vahvoja kuin hän olisi halunnut. Hän tarttui kiinni sivun reunasta ja nykäisi. Ritisten sivu repeytyi irti. Lilja rutisti sen palloksi ja heitti nuotioon, liekit kurottautuivat sen ympärille ahnaina ja sihahtivat sinisinä.

Sivu toisensa jälkeen repeytyi irti Liljan käsissä ja putosi ryttypallona liekkien armoille. Hiljalleen taakka Liljan hartioilta väistyi, hiippaili kauemmas, irrotti otteensa, kunnes hänellä oli käsissään vain tummat kannet kiemuraisine kirjaimineen. Hän yritti kiskoa etukantta selästä, mutta se ei antanut periksi, ei edes, kun hän läiskäisi tennarinsa takakannelle ja kiskoi etukantta kaksin käsin.

Yhtäkkiä kuului rusahdus. Lilja tunsi otteensa kirpoavan, jalat pettivät hänen altaan ja hän muksahti selälleen sammalille. Tumma taivas tipautti ensimmäiset suuret sadepisarat hänen kasvoilleen, kyynelehti hänen tekoaan.

Lilja ponnahti polvilleen välittämättä jomottavasta selästään ja kipeistä käsistään. Kirjan kannet makasivat erillään mättäällä. Hän tempaisi ne sormiinsa viskasi savuttavaan nuotioon. Sen liekit eivät lyöneet enää ahnaina vaan kuiskivat väsyneinä. Ne kuitenkin sivelivät kantta kuin maistellen, olisiko siinä ravintoa niille.

Sade yltyi. Se imeytyi huppariin ja sai ponnari roikkumaan velttona niskassa. Ripsiväri tahmaantui ja yritti liimata silmät umpeen, kun taivas valutti tuskansa Liljan ylle. Nuotion savu sakeni, kunnes rikkoutui pisaroiden tulvaan. Liekit räpiköivät, mutta hävisivät taistelun veden käydessä niiden kimppuun. Nuotiosta törötti pala kantta ja paperin riekaleita täynnä vaillinaisia lauseita. Lilja tuijotti näkyä polvien upotessa pehmeään maastoon. Hän kaiveli sytkärin taskustaan ja yritti loihtia liekit uudestaan esille, mutta sade vain nauroi hänen tuhraukselleen.

Lilja nousi jaloilleen ja potkaisi hiillosta. Kekäleitä lensi pitkin mättäitä, paperi sekoittui edellisvuoden lehtiin. Ei tuosta kukaan enää kirjaa tekisi. Sanojen voimaa oli enää turha tavoitella, se poissa, noussut savuna taivaalle ja satanut pisaroina maahan.

Lilja jatkoi potkimistaan, kunnes nuotio oli täysin pirstoutunut ja kivikehän särkynyt. Noki värjäsi tennareiden valkoiset kärjet harmaanmustiksi ja tuhri farkkujen lahkeet. Värjyvä hymy nousi huulille. Vapaus. Lilja oli saavuttanut vapauden, hän ei ollut enää sidottu kirjaan, jota oli luvannut suojella, kunnes seuraava tulisi vapauttamaan hänet tehtävästään. Enää eivät sormet tavoittelisi öisin hänen ikkunan pieliään tai silmät tuijottaisi varjoista koulumatkalla, omituiset ventovieraat nykineet hihasta keskellä ostoskeskusta tai hiipineet hänen kannoillaan iltalenkin aikaan.

Viimeinen potku lennätti hiiltyneen puunkappaleen metsän reunaan saakka. Lilja tempaisi kevyeksi käyneen repun selkäänsä ja käänsi selkänsä tuholle. Enää koskaan hän ei tulisi tähän paikkaan. Hän kävelisi kotiin ja unohtaisi kaiken, mitä parin viimeisen kuukauden aikana oli tapahtunut. Elämästä tulisi jälleen tylsää ja tavallista, ihanaa arkea, jonka suurimpina ongelmina olivat pikkuveljen typerät jutut ja liian suureksi paisunut puhelinlasku, josta äiti saisi taas kerran hepulin.

Lilja marssi metsään sateen ropistessa puiden lehvästöihin. Pimeys kietoutui hänen ympärilleen, muttei tungetellut iholle vaan syleili kuin vanhaa tuttavaa. Tänä yönä hän nukkuisi hyvin, kietoutuisi peittoon ja näkisi suloisia unia rinnakkaisluokan Tomista. Kyllä, se kuulosti suunnitelmalta.

Kevyet askeleet kuljettivat Liljan metsän halki, kunnes katuvalot alkoivat jo vilkkua puiden lomasta. Kellon täytyi olla melko paljon, jos nekin jo paloivat, äiti varmaan puri kynsiään kotona. Lilja kiirehti kulkuaan ja hölkkäsi kadulle, enää pari korttelia. Sitten hän olisi perillä.

Pihaportilla oli joku odottamassa. Lilja heilautti kättään.
”Sori, että mä oon myöhässä, grillattiin Saaralla ja –” lause kuoli hänen huulilleen, kun hän tunnisti synkän, hieman kumaran hahmon.
”Petit sitten lupauksesi”, sanat liukuivat yöhön jäisinä.