Lukupäiväkirja 8/2016: Konejumalat

Blogi on jumahtanut. Elämä sen sijaan ei. Töissä on meneillään syksyä varten isohko projekti, jota olen työstänyt tavallisen työajan lisäksi useampana iltana viime aikoina. Välillä olen myös yrittänyt kirjoittaa TT:a ja osallistua säännöllisiin peli-iltoihin kavereiden kanssa. Vapaina hetkinä olenkin sitten vain jumahtanut uupuneena koneen ääreen ja tuijotellut joko sarjoja tai erään tuttavan Twitch-streamiä.

Lukea olen kuitenkin ehtinyt, vaikka sekin puuha on hitaasti edennyt. Jokin aika sitten sain taas yhden kirjan kahlattua loppuun asti.



Eija Lappalainen & Anne Leinonen - Konejumalat

Konejumalat on trilogian kolmas osa. Luin kaksi ensimmäistä osaa, Routasisarukset ja Hiekkasotilaat viime vuonna.

Erityisesti Hiekkasotilaissa tarinaa kerrottiin monen eri hahmon näkökulmasta, ajoittain samojakin tapahtumia toistaen. Nyt ääneen pääsivät lähinnä Utu ja Onawe, mikä oli minun mielestäni hyvä ratkaisu. Koin pääseväni lähemmäs näitä hahmoja kuin aiemmin ja aloin pitää heistä aivan eri tavalla kuin ennen. Erityisesti ihastuin Onaween, joka ei ollut edellisissä osissa herättänyt minussa kovinkaan lämpöisiä tunteita.

Jossain vaiheessa kirjaa minulla oli kummallinen tunne, että luen pitkää epilogia. Tämä sarjan kolmas osa tuntui olevan kaiken summaamista hieman puolivälin jälkeen. Monia langansäikeitä olikin toki vielä solmimatta. Tunne ei haitannut vaan tarina piti joka tapauksessa otteessaan ja teksti soljui miellyttävästi eteenpäin.

Kirjan maailma on karun viehättävä ja hyvin luotu. Se herättää jonkinasteista kateutta, mutta samaan aikaan myös suurta ihailua. Yleensä suuren maailmanlaajuisen katastrofin jälkeiseen maailmaan sijoittuvat jutut lähinnä kyllästyttävät minua, mutta Lappalainen ja Leinonen onnistuivat välttämättämään sudenkuopat ja viihdyttivät minua loppuun saakka.

Tästä huolimatta häkellyin hitusen, kun tajusin, mihin suuntaan koko tarina vääjäämättä etenee. En mielestäni nähnyt viitteitä loppuratkaisuun kahdessa aiemmassa kirjassa, mutta tässä kolmannessa vihjeitä alkoi putoilla pikkuhiljaa. Ehkä pitääkin lukea kaksi muuta kirjaa joskus uudestaan ihan siinä mielessä, että tarkistaa, menikö minulta kenties jotain ohitse.

Kokonaisuus toimi ja olen edelleen tarinasta vaikuttunut. Olisin lukenut vastaavaa enemmänkin, mutta samaan aikaan olen iloinen, ettei tarinaa venytetty liian pitkäksi. Nyt lukijalle jo kerrotaan kaikki oleellinen.


Ei kommentteja