15. helmikuuta 2016

Lukupäiväkirja 3/2016: Mifongin kätkemä


J.S. Meresmaa - Mifongin kätkemä

Sain kirjan syntymäpäivälahjaksi, mutta pienen hetken se joutui omaa vuoroaan odottamaan, ennen kuin pääsin sen lukemaan. Ehkä jopa vähän halusin säästellä sitä, koska seuraavaa kirjaa saa joka tapauksessa taas odottaa. Minusta olisi hurjan kiva lukea kaikki saman sarjan kirjat putkeen, mutta sitten pitäisi odottaa kamalan monta vuotta, että kaikki olisi julkaistu... ja toisaalta hauska loppuisi aivan liian nopeasti. Ehkä kuitenkin on parempi odotella kirjojen välissä.

Mifongin kätkemässä tarina jatkuu varsin suoraan siitä, mihin se jäi Mifongin mahdissa. Melkein tuntui, että nämä kaksi olisivat voineet olla samaa kirjaa. Toisaalta taas ei, koska Kätkemän rakenne oli erilainen kuin Mahdin. Vaikka pidin ehkä aiemmasta rakenneratkaisusta vähän enemmän, kenties Kätkemässä erilainen ratkaisu oli silti parempi. Tarina hyppäsi usein aina uudessa luvussa tarkastelemaan eri hahmojen tilannetta kuin edellisessä, mikä toi tunteen siitä, että asiat tapahtuvat jotakuinkin samoihin aikoihin. Jos kirja olisi jaettu osiin, jossa olisi käsitelty tapahtumia aina tiettyjen hahmojen näkökulmista, ei samanlaista intensiivistä fiilistä olisi välttämättä päässyt syntymään. Toisaalta silloin lukijan on helpompi muistaa, mitä kyseisille hahmoille tapahtui, kun heistä viimeksi puhuttiin. Myönnän kuitenkin, että tällaiset muisteluongelmat saattavat olla ihan minun omiani. Parin luvun lukeminen juuri ennen nukkumaan käymistä ei aina ole se paras tyyli ahmia kirjoja. Silloin kun luen tolkulliseen kellonaikaan, ei tarvitse niin paljon miettiä, missä mentiin.

Pidin joka tapauksessa Mifogin kätkemästä hyvin paljon. Heti alussa yllätyin siitä, kuinka paljon tykkäsinkään Reusta, johon en ole aiemmin kiinnittänyt erityistä huomiota. Tosin pian nuo lämpivät fiilikset puumaa kohtaan hieman laimenivat, koska sympatiani ovat vahvasti Danten puolella. Pakko on silti myöntää, että haluan tietää, mihin suuntaan miehen ja puuman suhde jatkossa kehittyy.

Ja kun suhteista puhutaan, on pakko mainita Dante ja Ardis. Aika monta kirjaa sai odottaa, että nämä kaksi pääsisivät niin sanotusti samalle sivulle ja väärinkäsitysten vyyhti lähtisi purkautumaan. Olen romantikko ja tähän pariskuntaan liittyvät käänteet tällä kertaa lämmittivät mieltäni kummasti. Epäilen silti, että uusia haasteita on edessä ja koettelemuksia nähdään vielä paljon.

Sen sijaan Fewrynnin ja Moharin suhde ei missään vaiheessa ole herättänyt minun innostustani. En näe Moharissa sitä, mitä Fewrynn näkee, en itse asiassa pidä koko miehestä erityisemmin. Hahmona hän on hyvin kirjoitettu, mutta persoonana hän töksähtää minulle. En silti koe tätä lukijana ongelmaksi. Oikeastaan on vain hyvä, että tarinaan mahtuu myös niitä hahmoja, jotka herättävät negatiivisia tunteita.

Olen myös iloinen, että sain yhden suosikkihahmoistani takaisin. Toisaalta hänen kohtalonsa ei kuulosta kovin miellyttävältä, joten samalla hieman suren hänen puolestaan.

Kirjan loppuratkaisu pääsi yllättämään minut. Jälkikäteen ajateltuna se oli täysin looginen, mutta jostain syystä en osannut sitä odottaa. Se jätti sydämen huolesta sykkyrälle ja pakottaakin jälleen odottamaan seuraavaa kirjaa.

2 kommenttia:

  1. Mukava lukea tästäkin kirjasarjasta lukupäiväkirjoja! (: Itse olen sarjan kanssa vasta alkutekijöissä (luen Mifongin perintöä), mutta huisin hienolta sarjalta vaikuttaa kyllä minun mielestäni! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarja on kyllä todella hyvä ja imee mukaansa täysillä. Toivottavasti pääset pian nauttimaan myös seuraavista osista! :)

      Poista