31. elokuuta 2015

Elokuun kirjat

Elokuu on ollut täynnä kiirettä ja stressaavia hetkiä heti nautinnollisen kesäloman päälle. Jotenkin olen silti onnistunut löytämään lukemisellekin aikaa. Ehdin huitaista kuukauden aikana yhden romaanimittaisen ficin ja kaksi kirjaa, joten pääsin myös vuoden tavoitteeseeni. Nyt on luettu 24 teosta ja seuraavaksi lähdenkin laskemaan, kuinka korkeaksi luku ehtii kasvaa viimeisten neljän kuukauden aikana.



Tinkerheck - Empress and Concubine (AO3)

Poikkeuksellisesti muutama ilta tuli vietettyä ficin parissa, kiitos Kobon. En laske tätä vuoden aikana luettuihin kirjoihin, vaikkakin ficci oli ihan romaanimittainen. 

Lukukokemuksena Empress and Concubine oli ristiriitainen elämys. Se oli Final Fantasy VII -pelisarjaan perustuva Yuffie Kisaragi x Vincent Valentine (ja vähän myös Yuffie x Reno) -tarina. Paritus oli jees ja tarinastakin tykkäsin. Minua kuitenkin häiritsi tosi paljon se, ettei Vincent käyttäytynyt aina siten kuin minä kuvittelisin hänen pelien perusteella käyttäytyvän. Tiedän, että näkemykset fan fictionissa ovat subjektiivisia, mutta samalla väittäisin perehtyneeni Vincentin persoonaan aika hyvin. Myös Godon käytös aiheutti kulmien kohottelua ajoittain.

Toinen tökkivä seikka olivat kirjoittajan omien hahmojen nimet. Aika moni asia FFVII:ssa viittaa siihen, että Wutain voi tulkita kyseisen maailman Japaniksi. Siellä asuvien nimet voisi siis kuvitella japanilaisiksi. Jostain syystä ficcari kuitenkin käytti osittain japanilaisia nimiä, osittain ihan keksittyjä japanilaistyylisiä (mutta väärillä tavuilla/kirjaimilla höystettynä) nimiä ja osittain venäläisiä nimiä. Varsinkin tuo viimeinen veto ihmetytti minua suunnattomasti. Miksi, oi miksi?!? Tämän lisäksi tekstissä esiintyi jotain kulttuurillisia epäkohtia.

Yritin koko ajan muistuttaa itselleni, että kyseessä fan fiction ja fiktio ylipäätään. Se tarkoittaa, että kirjoittajalla on vapaus soveltaa. Todellisen maailman realiteetit saa unohtaa, mutta tästä huolimatta huomasin ärsyyntyväni yhä uudestaan. Tosin vika lienee enemmän minun korvieni välissä kuin kirjoittajassa.

Joka tapauksessa tarina itsessään oli hyvä. Vähän harmittaa, että sen jatko-osa näyttää lojuvan AO3:ssa keskeneräisenä ja jatkuminen lienee epävarmaa, kun sitä on kai päivitetty viimeksi vuonna 2013.


Tuulia Aro - Kuikansulka

Elämäni toinen e-kirja. Olen suorastaan rakastunut tuo Kobon käyttämiseen, vaikka painetutkin kirjat ovat lähellä sydäntä. Kuikansulasta en ollut kuullutkaan ennen kuin satuin eräästä verkkokaupasta selailemaan e-kirjoja. Törmäsin trilogian kolmososaan ensin, mutta luonnollisesti päädyin ostamaan sen ensimmäisen.

Tykästyin tarinaan ja sen hahmoihin hyvin vahvasti. Vaikka kyseessä on fantasia, ei tarina venynyt eeppisiin mittoihin. Sillä oli siihen mahdollisuus, mutta se jätettiin käyttämättä, mistä olin hyvinkin iloinen. Olen hyvin vahvasti sitä mieltä, että kaiken fantasian ei tarvitse olla suurta maailman pelastusta vaan myös pienten ihmisten kohtalot kiinnostavat. Fantasiamaailmaan sijoittuvassa draamassa on jotain, mikä vetää minua vahvasti puoleensa.

En toki vielä tiedä, minkä suunnan Kuikansulan tarina ottaa kahdessa seuraavassa kirjassa (jotka muuten ovat jo ostoslistalla, vaikkeivät vielä Kobossani asustakaan). Ensimmäinen oli joka tapauksessa raikas ja kaikessa kiehtovuudessaan myös mukavan kevyellä otteella kirjoitettu. Tapahtumat eivät aina olleet siitä kepeimmästä päästä, mutta kerrontatyyli piti tunnelman kohdallaan joka hetki. En nyt kaivannut syvissä vesissä rypemistä, joten tämä kirja osui oikein hyvään saumaan siinäkin mielessä.

Löysin siis sattuman kaupalta kivan kirjan ja tiedossa on jälleen lisää tavaraa lukulistalle. Tällaisia yllätyksiä ei voi koskaan tulla liikaa.


Mats Strandberg & Sara B. Elfgren - Piiri

Olin katsellut tätä kirjaa usein, mutta aina se oli jäänyt ostamatta. Sitten törmäsin siihen kesälomalla hyvin edulliseen hintaan ja vihdoin viimein se lähti mukaan. Hieman epäilin olevani yli-ikäinen lukijaksi, sillä päähahmot ovat lukion ensimmäisellä luokalla. Usein nämä lukiojutut tuntuvat jo liian teineiltä, jotta jaksaisin innostua niistä täysillä.

Piiri oli tässä mielessä virkistävä poikkeus. Teinit olivat kyllä teinejä ja välillä todella raivostuttavia sellaisia, mutta silti ärsytystaso ei kohonnut lukiessa kovinkaan korkealle. Tapahtumat pitivät otteessaan ja tarina soljui mukavasti eteenpäin eri hahmojen välillä harkitusti hypähdellen. Huomasin nauttivani kirjasta paljon enemmän kuin osasin odottaa. Lisäksi hahmot muuttuivat jo varhaisessa vaiheessa sen verran läheisiksi, että heidän kohtalonsa kolauttivat aidosti.

Myönnettävä on silti, että lukisin mieluusti vastaavanlaisia tarinoita aikuisille suunnattuna. Näitä nuorten romaaneja riittää, mutta aikuisten puolelta en ole löytänyt aivan etsimääni. Kenties vielä jonain päivänä.

Joka tapauksessa Piiri jätti sen verran hyvän maun suuhun, että jälleen minulla on käsissäni uusi trilogia luettavaksi. Paitsi, että jatko-osat eivät ole ainakaan vielä ilmestyneet suomeksi. Kakkosesta näkyy olevan olemassa jo ennakko, joten toivoa on. Kamalinta olisi, jos viimeistä ei sitten käännettäisikään (näin on käynyt ainakin yhden lukemani kirjasarjan kohdalla, sylettää). Sarjan alkuperäisteokset ovat valitettavaksi ruotsiksi eikä minun kielitaitoni riitä kyseisen kielen tavailuun, osaan japaniakin paremmin. Toivotaan siis parasta. Pitänee ostaa se kakkososa täyteen hintaan ihan kannatuksen vuoksi.

30. elokuuta 2015

Aerith-tukka ja Nintendo-synttärit

Kaiken kiireen keskellä olen ehtinyt jopa hieman rentoutua. Saimme jo elokuun alkupuolella kutsun I-chanin miehen 30-vuotissynttäreille ja eihän juhlia tietenkään voinut välistä jättää. Vuosien kokemus on opettanut, että jos I-chan aikoo leipoa, kannattaa paikalle mennä ;)

Ihan kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan. Perjantai-ilta oli omistettu taittoprojektille (joka on jatkunut jo koko elokuun ajan), joten unohdin mennä suihkuun. Ei, yleensä minulle ei käy tällaisia vahinkoja, mutta tuo ilta oli poikeuksellisen stressaava ja raivostuttava, joten triviaalit asiat vain putosivat mielestä.

Välttääkseni katastrofin suihkuttelin sitten hiukset täyteen hiuspuuteria. Sillä seurauksella, että olin aamuun mennessä onnistunut kehittämään itselleni Aerith-otsatukan. Se ei onneksi ollut aivan samaa luokkaa kuin kyseisellä hahmolla, muttei myöskään suostunut asettumaan nätisti sitten millään. Lisäksi aika oli kortilla eikä ollut enää vaihtoehto mennä suihkuun ja aloittaa hiusten laittamista nollapisteestä.

Siinä kohtaa totesin, että jos en voi voittaa jotain, on parempi vain ystävystyä sen kanssa. Ja ei kuin lisää hiuspuuteria, tupeeraamista ja hiuslakkaa oikein urakalla. Cossitarvikkeista löytyi myös sopivasti vaaleanpunaista silkkinauhaa, joka pääsi käyttöön.


Minulla ei ole yhtä pitkää ja paksua tukkaa kuin Aerithilla eikä se ole ruskeakaan, mutta tällainen semisti samanhenkinen viritelmästäni kuitenkin tuli. Oli muuten sen verran kiva kampaus, että taidan käyttää toistekin. Kovin usein ei kuitenkaan viitsi, sillä hiuksille tuskin tekee kovin hyvää tiukka tupeeraus ja valtava määrä erilaisia tököttejä.

Joka tapauksessa potentiaalinen huono hiuspäivä tuli vältettyä ja synttäreillekin päästiin lähtemään ajoissa. Oltiin ensimmäisinä jopa paikalla.

Syntymäpäivät olivat hyvin erilainen kokemus kuin omat sukujuhlat, vaikka pariskunnan sukulaisia oli paikalla ihan mukavasti. Siinä missä meidän suvussa pönötetään, syödään pikaisesti kakkua ja lopulta karataan parin tunnin jälkeen paikalta, näissä kemuissa meininki oli rento, kaikilla hauskaa ja mitään kiirettä ei ollut. Poistuimme itse paikalta kuuden tunnin juhlinnan jälkeen ensimmäisten joukosta. Veikkaan, että monet muut jatkoivat juhlia pikkutunneille. 

Tarjoilut olivat myös mahtavat. Minä en ole suuri ribsien ystävä, mutta siitä huolimatta söin niitä tällä kertaa hyvällä ruokahalulla. Olivat ehkä parhaat ribsit, jotka olen syönyt. Myös salaatit ja nyhtöpossu maistuivat hyvin. Juomaksi tarjolla oli mehua ja erilaisia alkoholivaihtoehtoja. Kumpaakin tuli maistettua.

Jos suolainen ruoka olikin upeaa, jälkkäripuoli oli kyllä sitten parhautta. Juhlien teemana oli Nintendo ja se näkyi leivonnaisissa (ja sankarin saamissa lahjoissa, jotka eivät ehkä olleet niitä perinteisiä kolmekymppiselle annettavia).


Tarjolla oli kahta erilaista kakkua, jotka olivat kumpikin todella hyviä. Näiden lisäksi oli kakkutikkareita. Nintendo-konsolikakku oli todella tukuisaa ja makeaa eikä sitä voinut syödä kuin pienen palan, mutta siis ehdottoman herkullista. Kakun koristeet olivat myös hulvattomia.

Kysymysmerkkilaatikkokakun päällinen oli fudgea ja kakkutaikina suklaista. Loistava yhdistelmä kerrassaan. Se ei ollut aivan yhtä äkkimakeaa kuin toinen kakku, joten sitä olisi voinut ahmaista suuremmankin palasen. 

Myös kakkutikkarit olivat namia. Sisältö oli siis kakkutaikinaa ja päällinen värisuklaata. Söin tuollaisen vihreän One Up -sienitikkarin (tietenkin, koska lisäelämä on aina pelaajalle tarpeen). Punaisetkin olivat kuulemma hyviä, mutta minuun ei mahtunut enää enempää makeaa.

Herkkujen lisäksi synttäreillä oli kiva nähdä kamuja pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia. Vieraat ihmiset hieman jännittivät, mutta selvisin yllättävän mainiosti. Tosin naama oli kipeänä illalla kaikesta hymyilemisestä.

Tavallaan haluaisin itsekin joskus järjestää teemakekkerit. Mietiskelin jo, saisiko sitä jotenkin toteutettua vaikkapa Final Fantasy -pikkujoulut. Se voisi olla oikein hauskaa.

21. elokuuta 2015

Kansikuva, maailmankartta ja kirjatraileri

Lupasin jossain vaiheessa esitellä kansikuvan, josta jo puhuin tässä postauksessa. Nyt on tullut se hetki. Edelleen olen silmät ymmyrkäisinä ihastuksesta, kun katselen kuvaa. Ei voi kuin sanoa, että kuvaaja teki taidokasta työtä ja mallit hoitivat oman osuutensa erittäin hyvin. Vielä kerran iso kiitos Mialiina cosplay photographylle (käykää, hei, tykkäämässä, saatte Facebookiinne upeita cosplay-kuvia säännöllisesti!) sekä Tiialle ja Monalle. En osaa edes sanoa, kuinka paljon arvostan panostanne.

Ja sitten se kuva, jota osa on ehkä jo odottanutkin ;)



Hyvää työtä, eikö vain? Itse olen hurmioitunut.

Koska pelkkä kansikuva ja valmis teksti eivät riitä, on elokuu ollut myös omien rajojen koettelemista. Pidän itseäni kirjoittajana, en suinkaan kuvankäsittelijänä, saati videoeditoijana, vaikka kahta jälkimmäistä olen aina silloin tällöin vähän kokeillutkin. Nyt elokuussa kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle ja aika on mennyt kahden muun puuhan parissa.

Kirjoitin jo aiemmin kartan piirtohommista. Piirtäminen oli kuitenkin vasta alkusoittoa urakalle, vaikka ounastelin pahimman olleen takana. Tällä kertaa M ei kritisoinut tuotostani, joten uusiksi en joutunut enää kynään ja paperiin tarttumaan. Sen sijaan kaikki kartan osat skannattiin kiltisti ja sitten istuttiinkin useampi ilta koneen ääressä niitä ihmettelemässä.

Tässä kohtaa on pakko kyllä kiittää M:a. Hän nimittäin tarjoutui täysin vapaaehtoisesti työstämään osista kokonaisen kartan. Olin yllättynyt ja todella iloinen. Kartan tekemisestä tuli yhtäkkiä yhteistä laatuaikaa, kun etsimme sopivaa ja käytettävissä olevaa pohjakuvaa (kiitokset sellaisesta ~Essence of Dream~:lle) ja ihmettelimme, miten eri osiot asettuvat sen päälle toisiinsa nähden.

Koska M on oma supersankarini, oli lopputuloskin mahtava:


Kuva näkyy blogissa sen verran pienenä, ettei ihan kaikkia yksityiskohtia voi erottaa eli kannattaa klikata sitä ja avata suurempi versio, jos haluaa tarkastella kunnolla. Itse olen suorastaan hämmästynyt, millainen siitä tuli, kun muistaa, mistä lähdettiin liikkeelle. Epäilemättä siitä voi kritisoitavaakin löytää, mutta itse olen tässä kohtaa erittäin tyytyväinen ja menen iloisena eteenpäin tämän kartan kanssa.

Suunnittelin jo, kuinka tilaan kartan itselleni Ifolorilta. Oikeastaan olen jopa niin itserakas, että haluaisin kehystää sen ja laittaa seinälle. Olen ehkä vähän liiankin innoissani siitä. Tosin M ei ollenkaan nikotellut ajatukselle, kun siitä keskusteltiin eli kaipa meitä innostuneita on sitten kaksi.

Karttakaan ei ollut vielä tarpeeksi, koska jotenkin kirjaa pitää saada markkinoitua. Niinpä kaivoin taas käsiini vanhan tutun Elokuvatyökalun ja aloin ensimmäistä kertaa ikinä tehdä videota tyhjästä. Yleensä siis olen kuvaillut eläimiä tai Level up! -blogiin videopostauksia, jolloin videoeditointi on ollut teippaa, leikkaa, liimaa -operaatio. Nyt sain pitkään tuijottaa tyhjää ruutua ja ihmetellä, mitä pitäisi tehdä.

Selvää oli, että tällä kertaa en halunnut hypätä puhuvaksi pääksi eikä vanhoja eläinvideoitakaan voinut hyödyntää. Toisaalta myös käytetyn kuvamateriaalin ja musiikin suhteen piti olla erityisen tarkkana. Ja näiden rajoitteiden lisäksi olisi kuitenkin pitänyt luoda se video.

Kaikki ideat animaatioista ja erikoistehosteista hylkäsin saman tien, koska oma rajallisuus oli nyt vain tunnustettava. Näiden sijaan kaivelin omia kuva-arkistoja, ilmaisen musiikin arkistoja ja selasin kirjoittamaani tarinaa edestakaisin. Lopulta kasassa oli tuotos, johon olen ainakin suurin piirtein tyytyväinen (ainakin siihen asti, kunnes menen katselemaan muiden hienoja kirjatrailereita).

Eli tässäpä se olisi: minun ensimmäinen kirjatrailerini. Katsokaa ja nauttikaa!




Kuvat: © Anna Kaija
Kansikuva: © Eveliina Kronqvist
Tekstilainaukset: © Anna Kaija
Musiikki: © Tonality Star - Dream 7

14. elokuuta 2015

Erilainen työpäivä

Tänään piti olla työhyvinvoinnin nimissä retki suolle, mutta se muuttuikin minun onnekseni retkeksi paikalliseen urheilukeskukseen. Tämä oli siis hyvä, koska siellä on vähemmän hyttysiä ja kotimatkakin muuttui huomattavasti lyhyemmäksi näin autottoman näkökulmasta. Olisi siinä ollut ihmettelemistä, kun työpäivän päätteeksi olisi ollut naapurikunnassa suonlaidassa ja kotiin olisi pitänyt päästä ;D

Yleensä olen töissä ihan Aino Asiallinen, mutta kun kerran reipasta liikkumista luonnossa oli tiedossa, laitoin vähän rennompaa vaatetta myös päälle. Hiukset luonnollisesti kiinni, etteivät häiritse suoritusta. Jostain syystä M sitten lähtiessä kommentoi, etten tänään saisi varmasti Alkosta yhtään mitään ilman papereita ulos (noh, eilenkin kyllä sain esitellä niitä pelikaupassa, joten...). Myönnettäköön, että olin ehkä vielä tavallistakin teinimmän näköinen, mutta huppari ja rennot housut nyt ovat liikkumiseen sopivat vaatteet ja piste. Ja tavarat kulkevat parhaiten repussa.

Osa työporukasta tuli kyllä ihan sitten mekoissa yms. töihin, mutta onneksi parilla muullakin oli urheilullisemmat vaatteet. En sitten ollut ihan outolintu.

Aamun pari ekaa tuntia meni mukavasti töitä tehdessä. Sen verran oli hommaa, että tee tuli siemailtua koneen ääressä siinä lomassa, mutta eipä tuo tauon väliin jääminen kovin paha ollut, kun loppupäivä oli varsin rento.

Suuntasimme tosiaan siis urheilukeskukseen ja sieltä lähdimme kävelylenkille Salpausselän upeaan maastoon. Samalla tuli piipahdettua peruskouluajoilta tutulla Häränsilmän lammella.

Kouluaikaan siis mentiin monesti liikuntatunneilla tuosta ohi ja kertaalleen olen käynyt hakemassa jorpakosta myös vesinäytteen (mahdollisesti kemiantunnille). Lisäksi sen ympäristössä on bongattu kasveja ja hyönteisiä, joten tosiaan tuli aikoinaan varsin tutuksi.

Tällä kertaa ei tutkittu heiniä, mutta esimies onnistui lenkkarinsa kastelemaan. Onneksi ei sentään muljahtanut veteen.

Salpausselkä on vähän epäkiitollista maastoa näin astmaatikon näkökulmasta. Onneksi tuli otettua lääke jo etukäteen, joten jaksoin aika hyvin. Ylämäet menivät kylläkin melko hitaasti, mutta toisaalta olin samalla seurana työkaverille, joka on vielä toipumassa pahasta flunssasta eikä voinut siksi painella kovaa vauhtia menemään. Käveltiin rauhassa ja annettiin kiireisempien kasvattaa etumatkaansa.

Jos maasto onkin epäkiitollista kulkemisen kannalta, on se toisaalta kuitenkin hyvin kaunista. On kiva asua kaupungissa, jossa lenkkipolut ovat nurkan takana ja niiden varrelta voi löytyä kaikkea sievää ja mielenkiintoista. En tiedä, miten selviäisin keskellä pelkkiä betonirakennuksia, mutta onneksi ei tarvitse kokeilla. Suurkaupungeissa on kiva käydä vierailuilla, mutta ehkä olen kuitenkin enemmän tällainen pikkukaupungin asukas.




Kävelyretkeä seurasi pari erää Mölkkyä, mutta ne skippasin. Olen vaarallinen ympäristölleni, kun saan käteeni jotain heitettävää. Pääsääntöisesti se lähtee aina väärään suuntaan ja joku onneton joutuu kärsimään tunaroinnistani. Oli sitä toisten peliä kuitenkin ihan mielenkiintoista seurata.

Käytiin vielä lounaalla läheisessä ravintolassa. Teriyakikastike toi hyvin vahvasti mieleen Japanin ja sinne tuli taas valtava ikävä. Voisipa joku vaikka napata minut matkalaukkuunsa, kun sinne seuraavan kerran matkustaa. Tahtoisin vain niin kovasti...

Lounaalla sain myös kuulla työkaverin kautta yhteistyökumppanin terveisiä, että ovat olleet tyytyväisiä teksteihini ja toivovat, että niitä tulee lisää vielä tämän vuoden puolella. Se oli varsin positiivinen uutinen. On aina kiva saada tunnstusta työstä, mutta erityisesti silloin, kun kyse on kirjoittamisesta.

Päivän päätteeksi päätin olla rohkea ja suunnistaa kotiin uutta reittiä. Olisin voinut kävellä bussipysäkille, mutta päätinkin ottaa suunnaksi uudestaan Salpausselän metsäreitit ja lähteä seikkailemaan. Ja juuri siltä se tuntui: seikkailulta. Aika pian olin vierailla poluilla, jotka ristesivät toistensa kanssa villisti. Eksymään en kuitenkaan päässyt, koska olin niin korkealla, että näin järven lähes koko ajan. Sen kun muistaa piti itsensä oikealla puolella, tietää menevänsä oikeaan suuntaan.







Oli virkistävää kuljeskella pitkin metsäpolkuja. Harmillisesti hairahduin jossain kohtaa reitiltä ja päädyin asfalttitien varteen. Olisin mieluusti rymynnyt pusikoissa niin pitkään kuin mahdollista. Ihan koko matkaa tuolta ei meille voi metsiä pitkin kulkea, mutta yli puolet kuitenkin, jos vain osaa. Ehlä jokin toinen kerta sitten?

Nyt kun päivän liikuntasuoritukset ovat takana, voikin loppuillan keskittyä olemiseen ja kivaan puuhasteluun. Vielä en ole päättänyt, haluanko esimerkiksi pelata tai kirjoittaa, mutta eiköhän sitä jotain keksi.

7. elokuuta 2015

Arjen autuus ja ahdistavuus

Kesäloma meni tänä vuonna nopeammin kuin koskaan aiemmin. Minne ne kolme viikkoa oikein katosivat? Missä ovat ne hurjat sanamäärät, jotka minun piti kirjoittaa? Missä lukuisat blogipostaukset? Missä pullistelevat pelitunnit? En tiedä, mutta ei niitä ainakaan näkynyt.

Toivottavasti näistä maisemista pääsee nauttimaan vielä nyt elokuussakin...
Okei, kirjoittelin vähän, pelasin enemmän, mutta enimmäkseen loma meni muissa merkeissä. Kivaa oli ja aika vain hujahti läpi sormien, ennen kuin ehdin siihen kunnolla tarttua.

Maanantaina koitti sitten taas arki ja piti palata palkkatyön ääreen. Ensimmäinen päivä meni ihan siinä, että pohdiskeli, miten niitä hommia tehtiinkään, soitteli puheluita ja kirjoitti älyttömän määrän post it -lappuja. Jotenkin siihen meni tosi paljon aikaa eikä paljon ehtinyt edes työkamujen kanssa seurustella, mutta olinpahan sitten jo tiistaina jo paremmin kartalla ja valmiina toimintaan.

Arki-illat menevät vähän turhankin nopeasti, mutta yllättäen olin sekä maanantaina että tiistaina tehokas myös kotona. Sain edistettyä työn alla olevaa projektia (en tosin kirjoittanut mitään, mutta kuitenkin) ja ehdittiin myös pelailla Final Fantasy XIV:ää. Keskiviikkona iski kuitenkin kunnon kooma enkä oikeastaan tehnyt muuta kuin nukuttelin illan sohvalla, mutten valitettavasti sängyssä sitten yöllä. Eilen oli onneksi taas parempi päivä ja sain ainakin jotain tehtyä.

Arjessa on omat autuaat puolensa. Päivärytmi on ehkä normaalimpi kuin lomalla ja töissä vähintäänkin tulee tehtyä asioita, jos muuten ei saakaan aikaan. Arki on myös se, joka tuo leivän pöytään. Toistaiseksi tuolla lomailulla ei tienaa, kun kukaan ei ole halukas maksamaan loma-aktiviteeteistani.

Toisaalta arki on omiaan aiheuttamaan minulle ahdistusta. Illat ovat lyhyitä ja olen jostain saanut päähäni, että niiden pitää olla myös tehokkaita. Koomausolotila on suuri synti, sillä tuhlaan arvokasta aikaani sohvalla makaamiseen. Tunnen todella huonoa omatuntoa, jos olen niin väsynyt, etten saa mitään järkevää aikaa. En osaa sanoa, mistä se juontaa juurensa, mutta aika ikävää tuon tunteen kanssa taisteleminen on.

Talveen on varauduttu, mutta vielä ei ole pakastin täynnä.
Arkeni ei ole tosin vielä ihan täydellisesti käynnistynyt. Japanin tunnit alkavat vasta syyskuussa ja siihen asti illat ja viikonloput ovat aika pitkälti lomailua, vaikkakin kaikenlaista juhlantynkää on ilmestynyt kalenteriin.

Tämä tuleva syksy ei silti vaikuta yhtä kiireiseltä kuin edellinen. Tavallaan se harmittaakin, sillä nautin kirjoituskurssilla osallistumisesta viime vuonna todella paljon. Kenties saan syksyyni jotain muuta ihanaa nyt, kun sinne en voi mennä? Onneksi sentään japani on ohjelmassa (jos saadaan ryhmä kasaan), sillä sen opiskelua en missään nimessä haluaisi keskeyttää. Läksyjen teko ottaa joskus päähän, mutta oikeasti kyllä nautin kielen opiskelusta käsittämättömän paljon.

Joka tapauksessa arkea on nyt takana työviikon verran. Toivon, että osaan ottaa siitä kaiken irti ja saisin aikaan myös kotona. Aktiivisen illan jälkeen on kuitenkin kivempi fiilis kuin pelkän sohvakoomauksen. Kun vain vielä keksisi, millä sen satunnaisen superväsymyksen saisi pysymään poissa...

2. elokuuta 2015

Blue Grotto ja Hagar, Malta

Se olisi viimeisen Malta-postauksen vuoro. Viidentenä reissupäivänä suunnattiin kohti Blue Grottoa, joka oli myös yksi odottamistani kohteista. Luolat, joihin mennään soutuveneellä, kuulostivat todella kiinnostavilta.




Matkustaminen tapahtui taas kerran bussilla. Menimme ensin yhdellä bussilla Rabatiin ja vaihdoimme siellä toiseen. Jostain mystisestä kohtalonoikusta pääsimme jopa istumaan. Bussissa ei ollut juuri ketään, mikä kyllä kummastuttaa edelleen. Taisi olla koko reissun aikana ainut vuoro, jossa ei ollut tungosta.

Bussissa istuttiin noin tunnin verran ja samalla tuli katseltua maisemia. Kiersimme useamman pikkukaupungin kautta, mutta pääosin kuljettiin rannikkoa pitkin. Näimme mm. tähtitornin ja kivan pikkusaaren. Meri oli myös hyvin kaunis tuona päivänä, mutta välillä aivan tien vierestä sinne oli pelottavan korkea pudotus.





Saavuimme Blue Grotton pysäkille, josta oli lyhyt kävelymatka venesatamaan. Paikalla ei ollut kaupunkia vaan ainoastaan muutama ravintola ja turistikrääsäkauppoja, joita oltiin nähty jo aikalailla riittämiin tuossa vaiheessa.

Ikävä huomio oli, että paikan päällä tuuli niin, että olin paleltua kesävaatteissani ja hatusta sai välillä pitää kiinni kaksin käsin. Siinä kohtaa jo aavistelin, että saatettiin tulla vääränä päivänä paikalle. Ja aika pian arvioni kävikin todeksi: veneet eivät menneet Blue Grottoon, koska tuuli olisi aiheuttanut vaaratilanteita. Olin jokseenkin pettynyt, koska meillä ei ollut enää "ylimääräisiä" päiviä jäljellä uuteen yritykseen.

Kiertelimme paikalla hetken ja nappailimme valokuvia, mutta itse luoliin ei tosiaan päästy. Tämä harmittaa minua edelleen. Jos joku tietää matkakohteen, jossa olisi vastaava paikka, saa vinkata. Haluan nimittäin vielä joskus käydä tuollaisissa luolissa, mutta Maltalle tuskin tulee hetkeen uudestaan matkustettua. Se on niin pieni saari, että melkeinpä kaikki oleellinen tuli kyllä nähtyä.

Pettyneinä palasimme bussipysäkille ja hyppäsimme paluuautoon. Jäimme kuitenkin melkein heti uudestaan pois kyydistä, sillä bongasimme jonkinlaisen ulkoilmamuseon.








Olimme löytäneet tiemme Hagar Qimin temppeleille. Näiden yhteydessä oli myös museo, jossa kerrottiin arkeologisista kaivauksista. Kiersimme ensin läpi sen ja kävimme 4D-elokuvanäytöksessä. Se on siis kuin 3D-elokuva, mutta lisäelementtinä on vielä penkin tärinää ja mm. jos elokuvassa sataa, saat itsekin osasi vedestä. Onneksi ei mitään kaatosadekohtauksia ollut :P

Museon ja elokuvan jälkeen menimme katsomaan itse temppeleitä. Ulkona oli yllättävän kuuma, vaikkemme olleet kovin kaukana mereltä. Temppeleissä kulkureitit oli tiukasti rajattu, mutta kiviä pääsi joka tapauksessa tarkastelemaan yllättävän läheltä. Kumpikin temppeli oli esihistorialliselta ajalta ja minusta hyvin kiinnostavia ja viehättäviä paikkoja. Myönnettävä on, että tutkin niitä huomattavasti suuremmalla mielenkiinnolla kuin reissulla nähtyjä kirkkoja. Olisi hienoa nähdä, millaisia riittejä niissä suoritettiin, mutta se taitaa olla aika mahdotonta.




Temppelien välillä joutui tallustelemaan noin kilometrin ja maisemat olivat kuivakkaat mutta upeat. Siniset meri ja taivas loivat melkoisen kontrastin hiekkakivelle ja pensaille. Kaiken kaikkiaan Maltan luonto näytti karulla tavalla kauniilta.

Söimme vielä museon vieressä olevassa ravintolassa ja palasimme sitten bussilla Rabatin kautta Bugibbaan. Siellä kierreltiin kauppoja ja ilta tuli ihan vain löllittyä hotellilla kirjaa lukien. Lukuun ottamatta Hagarin aluetta koko päivä oli tuulen takia tosi kylmä, joten ei paljon kiinnostanut mennä uima-altaille edes ottamaan aurinkoa.

Kokonaisuudessaan Maltan reissu oli aivan mahtava. Paljon tuli nähtyä ja paikkoja kierreltyä, vain tuo Blue Grotto jäi harmittamaan. Jännitin myös lentämistä Maltalle, koska matkalla oli koneen vaihto Saksassa mennen tullen, mutta ne menivät yllättävän mallikkaasti. Ehkä joskus toistekin uskaltaa lähteä vaihtolennoille.