26. heinäkuuta 2015

Sukujuhlaviikonloppu

Sukujuhlia tuntuu osuvan joka kesään vähintään yhdet, tällä kertaa niitä oli samana viikonloppuna kahdet. En ole varsinaisesti fani, mutta ainakin ne tarjoavat tilaisuuden laittaa jotain tavallista kivempaa päälle.



Perjantaina vietimme M:n isoäidin 90-vuotisjuhlia Suivalassa. Rakennus oli aivan ihana. Se näytti ulkoapäin tavalliselta maalaistalolta, mutta oli sisustettu kartanotyylisesti. Rakastuin niihin kaikkiin vanhoihin huonekaluihin ja koukeroisiin tapetteihin. En missään nimessä haluaisi niitä meille kotiin, mutta sinne ne istuivat täydellisesti. Voin kuvitella, että tuolla vietetään kesässä monet romanttiset häät.

Sää oli aika vaihteleva, joten sisään ja ulos tuli ravattua edestakaisin. Sisällä happi oli huonohko, joten mieluummin vietti aikaa kuitenkin ulkona silloin, kun ei satanut. Kovin monen muun vieraan kanssa ei tullut juteltua, lähinnä M:n tädin, serkun ja tämän vaimon sekä M:n ala-asteaikaisen opettajan kanssa. Olimme siitä nuorimmasta päästä vieraita, suuri osa oli varmasti päältä 70-vuotiaita.

Tällaisena epäsosiaalisena möllykkänä ei sukulaisten tapaaminen ole erityisen kiinnostavaa, mutta tykkään tosiaan laittautua juhlia varten. Perjantaiksi valitsinkin sitten ihanaisen ruskean hameen (alushameen kera toki), violettisävyisen ruutupaidan ja liilan neuletakin. Kokonaisuus toimi mielestäni oikein kivasti ja oli myös riittävän lämmin ulkona oleiluun, vaikka tuuli puhalsi viileästi.

Sunnuntaina könyttiin sitten ylös kukonlaulun aikaan, sillä vuorossa olivat M:n serkun rippijuhlat. Perjantai-illan ja lauantaiaamuyön vietin tuijottamalla suorana Nordic Cosplay Championship -kilpailua tv:stä, joten unirytmi oli keikahtanut ja pahasti olikin. En siis lauantain ja sunnuntain välisenä yönä nukkunut kuin kolme tai neljä tuntia. Olo oli sen mukainen, kun kirkkoon piti kuitenkin ehtiä kymmeneksi.

Sää ei myöskään suosinut vaan vettä tuli kaatamalla ja lämpöä oli huimat 15 astetta. Minun tukkani ja kosteat kelit eivät vain sovi yhteen. Hiukset kihartuvat toisaalta ja suoristuvat toisaalta ja ovat muutenkin kuin harakanpesä, kun kosteusprosentit huitelevat pilvissä. Siispä tyydyin laittamaan juhlakampaukseksi letin, vaikkei se kaikkein näyttävin vaihtoehto olekaan.

Löysin viime viikon shoppailureissulla Luhta Outletista ihanan maximekon alle 12 eurolla ja päätinkin säätä uhmaten laittaa sen juhliin. Kaveriksi olin suunnitellut punaista, lyhythihaista boleroa, mutta korvasin sen lämpimällä huivilla viimetipassa. Valinta osui sopivaksi, koska huivi oli lämmin ja sen saattoi nostaa hiusten suojaksi, kun kipitti autosta kirkkoon ja takaisin.

Kirkossa taaksemme tuli muutama 50+-ikäinen ihminen. Valitettavasti näiden käytös ei sopinut yhteen iän kanssa vaan koko konfirmaatiomessun ajan saimme kuunnella, kuinka laulettiin "ihan käsittämättömiä, kamalia biisejä" ja "taasko pitää rukoilla" ja "voi huoh, mä niin en kestätä tätä istumista". Teki jo mieli kääntyä ja huomauttaa käytöstavoista. En itsekään koe kirkossa käymistä mielekkäänä, saati miellyttävänä, mutten silti suureen ääneen huokaile ja valita koko puolitoistatuntista. Toisten juhlia tulee kunnioittaa tai sitten jättää osallistumatta. Piste.

Täytyy tosin myöntää, että tällainen pitkäaikainen pakanakin hymyili tyytyväisenä, kun tilaisuuden päätteeksi soitettiin Pirates of the Caribbeanin He is a pirate -kappale uruilla. Oli todella mahtavaa kuultavaa (ja tuli hinku katsoa se eka PotC uudestaan pitkästä aikaa)! Se olisi oikeastaan ollut hieno kappale häämarssiksi, mutta en toisaalta kadu pelimusiikkien valintaa ollenkaan.

Varsinaiset juhlat olivat sitten juhlakalun kotona. Sitä perinteistä syödään kakkua ja vaihdetaan kuulumisia -meininkiä, tosin aika pienen piirin kesken. Paikalla oli kyllä enemmänkin väkeä, mutta suuri osa taisi olla niitä toisen puolen sukulaisia, joten en tuntenut juuri ketään ja tunnetustihan en osaa mennä vain tutustumaan.

Nyt onkin sitten mukava viettää rennosti loppuloma. Sukujuhlilla on aikansa ja paikkansa, mutta eivät tosiaan ole suosikkitapahtumieni listalla. Tosin voikin olla, että sellaisiin ei nyt muutamaan vuoteen tule kutsua. Rippikouluikäisiä ei ole lähipiirissä eikä tietääkseni kukaan ole menossa naimisiinkaan.

Toisaalta juhlien puute tarkoittaa, että mekot saattavat jäädä kaappiin pölyttymään. Pitänee ryhtyä kehittelemään jotain kekkerintynkää ihan vain, että saa taas käyttää niitä ;D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti