17. heinäkuuta 2015

Mdina ja Rabat, Malta


Neljäntenä reissupäivänä suunnattiin kohti Mdinaa ja sen vieressä olevaa Rabatia. Jälleen kerran päivä alkoi bussissa könöttämisellä ja seisomiseksihan se meni. Jouduimme myös hieman arpomaan, missä pysäkillä pitäisi jäädä pois, mutta onneksi arpa osui oikeaan eikä eksytty minnekään laitakaupungille.

Mdina on vanhaa aluetta ja sitä ympäröi vallihauta ja muurit. Minusta se näytti enemmän linnoitukselta kuin pieneltä kaupungilta, mutta joka tapauksessa se oli hyvin kiehtova paikka. Mdinaan mentiin vallihaudan ylitse siltaa pitkin. Vallihaudassa ei ollut vettä vaan sinne oli tehty istutuksia.




Mdinan rakennukset olivat samanlaista kalkkikiveä kuin Valletassakin, siinä ei ollut enää mitään uutta, mutta viehätyin mm. ovista ja ikkunoista sekä muurilta näkyvistä maisemista.

Pääkadut olivat sen verran leveitä, että niillä olisi mahtunut pienellä autolla ajamaan (muttei ohittamaan). Sivukujat olivat toista maata, kirjaimellisesti kujia. Siellä täällä oli kylttejä, joissa pyydettiin, ettei asukkaita häirittäisi eli alue oli ihan asuttua eikä pelkkää museota. Jos en olisi niin modernien mukavuuksien yms. perään, tuollaisessa paikassa voisi olla kiva asua. Toisaalta kaipa sitä vanhempaankin asuntoon saa ne tarvittavat mukavuudet asennettua. Kirjailijakämppä hankintaan Maltalta?







Käytiin (luonnollisesti) myös paikallisissa kirkoissa. Ne olivat koristeellisia, pröystäileviä suorastaan. Melkein tuli ähky kaikkien niiden yksityiskohtien katselusta. Siitä huolimatta en jaksanut kovin syvällisellä tasolla innostua, vaikka yritinkin muiden mieliksi olla vähintään lievästi kiinnostunut.




Kun Mdina oli kierretty, siirryimme Rabatin puolelle. Alueella on (yllätyyyys!) kirkkoja ja parit katakombit, joista jälkimmäiset herättivät tietysti heti mielenkiintoni. Jostain syystä muu seurua suostui menemään vain toisiin, toisia ei kuulemma kannattanut mennä tutkimaan, koska tuskin ne niin paljon toisistaan eroavat. Noh, enemmistön mielipiteeseen oli taipuminen, vaikka minä olisin kyllä seikkaillut pidempäänkin, jos se olisi sallittu.

Niissä katakombeissa, joissa kävimme oli osuus toiselta maailmansodalta ja sitten ne vanhemmat, varsinaiset katakombit, jotka olivat melko sokkeloista, kostean nihkeän kuumaa aluetta. Käytävät olivat kapeita ja katto välillä niin matalalla, että jopa minä onnistuin muutaman kerran kumauttamaan pääni kiveen. Se on oikeasti saavutus tällä pituudella.

Ahtaita luolia olisin halunnut jäädä tutkimaan pitkäksi toviksi, tunnustella seiniä, haistella ilmaa ja ihan vain olla siellä, mutta muita ei oikein voi pakottaa ymmärtämään näitä kummallisia ideoitani. Sormia myös syyhytti livahtaa salaa kiellettyihin käytäviin, mutten tietenkään tehnyt sitä. Ne on varmasti kielletty hyvästä syystä eikä oikeasti olisi kiva jäädä sortuvan katon alle tai jumittua johonkin liian ahtaaseen käännökseen.

Katakombit ruokkivat jälleen mielikuvitustani, kuten kävi Pariisin reissullakin. Sen jälkeen tuli kirjoitettu tuolta julkaisuistakin löytyvä Myrsky-novelli, saa nähdä, mitä tämä reissu poikii. Ainakaan intoani se ei vähentänyt. Johonkin on nämäkin katakombit sijoitettava ja haluan ehdottomasti käydä myös muissa vastaavissa paikoissa. Todella mahtava elämys (ja muut varmaan pitkästyivät :D).







Katakombien yläpuolella oli museo, joka oli kaiketi kartanoon tai vastaavaan pykätty. Kiersimme sen aika pikaisesti läpi, koska kaikilla jo nälkä ja väsymyskin alkoi painaa.

Museopyrähdystä seurasi lounaspaikan etsiminen eikä tällä kertaa käynyt ihan niin hyvä tuuri kuin muina päivinä. Päädyimme kahvilaan, jossa tilasimme paikallisen herkkulautasen kahdelle ja appivanhemmat ottivat saman setin. Olisi ehkä pitänyt ajatella asiaa tarkemmin, sillä kalaahan siinä oli ja kaikenlaista epämääräistä tahnaa eli juttuja, joita en juurikaan syö. Tuli puputettua pari siivua juustoa, kinkun pala ja salamia, mutta muuten sapuska ei oikein uponnut. Maksoi vain ihan liikaa ja nälkä jäi. Ei kiva.




Syömisen jälkeen käveltiin vielä hetki Rabatissa ja tosiaan törmättiin niihin toisiin katakombeihin. Ei käyty niissä, muttei toisaalta enää museoissa ja vastaavissakaan. Sen sijaan meinattiin poiketa markettiin hakemaan jätskit, mutta siinäkin tuli mutka matkaan. Kauppaan ei saanutkaan viedä minkäänlaista laukkua. Tämä tuli täytenä yllätyksenä, muissa kaupoissa ei ollut ollut samanlaista sääntöä.

Noh, lopulta anoppi ja M kävivät jädeostoksilla, kun taas minä ja appi jäätiin laukkujen kanssa ulos odottamaan. Kai tuolla haluttiin estää varkaudet, mutta silti hieman epämiellyttävää.

Jätskien kanssa palailtiin rauhallisesti takaisin bussipysäkille ja köröteltiin Bugibban suuntaan. Illalla käytiin sitten hotellin viereisessä ravintolassa syöpöttelemässä oikein kunnolla. Valitettavasti siellä oli törkeän hidas palvelu, joten nälkä ehti kasvaa aika huutaviin mittasuhteisiin, ennen kuin vatsa sai täytettä.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia maisemia! Nuo katakombit vaikuttavat kiehtovilta, vaikka vähän siltä, että itseäni saattaisi jopa vähän pelottaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, katakombit voivat kyllä olla pelottaviakin paikkoja. Ainakaan sellaiselle, joka kärsii ahtaanpaikankammosta, en todellakaan suosittelisi.

      Poista