30. toukokuuta 2015

Toukokuun kirjat

Toukokuukin on lähes kokonaan ohitse, joten on aika esitellä, mitä kirjoja tuli tällä kertaa luettua. Tein tämän vuoden ennätyksen ja kahlasin läpi neljä teosta. Kaksi niistä tosin oli niin lyhyitä, että ne voisi laskea yhdeksi, mutta kuitenkin.

Luku-urakkaa auttoi viikon lomailu ilman kunnollista nettiyhteyttä ja tietokonetta. Rehellisesti on myönnettävä, että iso osa vapaa-ajasta menee tässä koneen ääressä joko tekstiä naputellen tai netissä surffaten silloin, kun en pelaa tai ulkoile. Vaikka luen päivittäin jotain, tulee kirjojen parissa viihdyttyä pidempiä hetkiä, kun nettiyhteydet eivät ole käytössä.




Eija Lappalainen ja Anne Leinonen - Routasisarukset

Päädyin hankkimaan tämän kirjan (ja sen jatko-osat) kokoelmaani luettuani Kummallisen kirjoittajat. Kirjailijat kertoivat siinä Routasisaruksiin luomastaan maailmasta, ja sitä kautta sitten kiinnostuin myös tarinasta. Alkuun se vaikutti ihan perinteiseltä dystopiajutulta, jossa syntyvyyttä säännöstellään ja eletään maailmanlopun jälkeisessä maailmassa. Jossain kohtaa kuitenkin tarina nappasi niin tiukasti otteeseensa, ettei jo turhankin tuttujen elementtien mukana olo haitannut.

Loppujen lopuksi kliseet eivät edes olleet niin kliseitä kuin oletin. Routasisarukset todisti aika hyvin, että kliseisten elementtien käyttäminen ei haittaa, jos sen tekee hyvin. Mielestäni kirjassa oli aivan omanlaisensa tunnelma. Sen lisäksi pidin sekä hahmoista että maailmasta erittäin paljon. Jokaiseen henkilöhahmoon oli panostettu ja he kaikki tuntuivat eläviltä, joskaan kaikista ei vielä saatu kovin paljon tietoa. Uskoisin tiedon kuitenkin lisääntyvän tarinan edetessä.

Maailma puolestaan on elävä ja mielenkiintoinen, suorastaan kadehdittavan hyvin luotu. Sitä tosin osasinkin jo odottaa Kummallisen kirjoittajista löytyvän artikkelin pohjalta. Routasisaruksia tuli luettua vähän opiskelumielessä, mutta samalla tarinasta tuli myös nautittua. Tuplahyöty siis.


Liisa Cay Pasila - Kun Lun

Kuulin tästä kirjasta ensimmäisen kerran viime syksynä luovan kirjoittamisen kurssilla. Eräs kurssilaisistamme oli erittäin ihastunut siihen ja kertoi, kuinka vaikea kirja oli ylipäätään saada käsiin. Satuin sitten eräällä kirjakauppavisiitillä törmäämään siihen sattumalta ja päätin sen ostaa.

Kun Lun ei ollut minulle aivan niin avatava elämys kuin puheista olisi voinut päätellä, mutta hyvä kirja se oli joka tapauksessa. Eräs henkilö sanoi, ettei pitänyt sen lennokkaista fantasiaosuuksista, mutta itse en tällaisia oikeastaan löytänyt. Tai kai se riippuu tulkinnasta. Itse näin Kun Lunin nimen omaan uskonnollisena valaistumistarinana. Uskonnolliset kertomukset voidaan kuitenkin tulkita myös fantasiaksi, joten siinä mielessä sekään näkemys ei ole väärä (kiinnostaisi kyllä tietää, sanoisiko kyseinen henkilö esim. Raamatusta samoin).

Pidin Kun Lunissa erityisesti kerrontatyylistä ja hahmojen sisäisestä matkasta, joka oli lopulta tärkeämpi kuin tarinassa tehty varsinainen matka. Pieneen kirjaan oli saatu paljon asiaa ja monia kerroksia, joista kaikkia tuskin edes yhdellä lukemalla huomasin.

Minulle Kun Lun ei noussut elämäni kirjaksi, mutta suosittelen sen lukemista oikein lämpimästi. Se on aikasi arvoinen eikä vie sitä edes paljon.


Miyamoto Musashi - Maa, vesi, tuli, tuuli ja tyhjyys

Maa, vesi, tuli, tuuli ja tyhjyys on myös alelaarista tehtyjä satunnaisia löytöjä ja asustellut luettavien pinossa melkoisen kauan. Kyseinen kirja on alun perin kirjoitettu 1500-luvun Japanissa ja sen on joku jenkki kääntänyt englanniksi. Suomeksi se on käännetty englannista, joten käännösvirheiden mahdollisuus on hienosti tuplattu.

Kirjan alkuun (jenkki)kääntäjä on kirjoittanut pitkähkön Japanin historiaa käsittelevän saatteen, joka oli lopulta se kiinnostavin osuus. Ahmaisin sen yhdessä illassa, kun loppuihin sivuihin sain menemään huomattavasti enemmän aikaa. Varsinainen kirja käsittelee taistelustrategioita ja siinä käydään läpi muun muassa sopivia asentoja eri tilanteisiin ja miekan oikeaoppista pitelyä.

Niin paljon kuin Japaniin liittyvät jutut minua kiinnostavatkin, tuli uni aikaisin iltoina, jotka taistelin tämän kirjan kanssa. Sanoisin, että kokonaan en enää lue uudestaan. Hakuteoksena tuota voi kuitenkin käyttää, jos joskus intoudun kirjoittamaan esimerkiksi samuraitarinan.


Michael Crichton - Nyt

Lomareissulle lähti mukaan Michael Crichtonia (otin tosin mukaan myös Tokyo Storyn, mutta sain sitä edistettyä vain yhden luvun, koska se on niin kamalaa kuraa). Nyt on roikkunut hyllyssäni melkoisen pitkään, mutta jostain syystä jäänyt lukematta. Se sijoittuu nykypäivään ja keskittyy siirtogeenitekniikan vaaroihin ja geenipantenteihin. Hahmoja kirjassa on niin paljon, että jouduin usein miettimään, kuka on kuka, mutta varsinaista tarinankerrontaa se ei silti haitannut.

Minulla kesti melko kauan saada kiinni Nytin punaisesta langasta. Alkuun se näytti olevan vain kokoelma eri ihmisten kohtaloita ja yksittäisiä tarinoita, mutta hiljalleen ne lähtivät kaikki punoutumaan yhteen. Ehdin kuitenkin jo miettiä, eikö juttu olisi toiminut paremmin novellikokoelmana, joten ehkä se juonenpää olisi voinut tulla hieman aiemmin esiin.

Joka tapauksessa tarina oli sen verran koukuttava, että se tuli lopulta ahmaistua viikossa (n. 450 sivua), mitä en ole pitkään aikaan onnistunut tekemään. Loma tietysti auttoi, mutta jos kirja olisi ollut tylsä, olisin varmasti keksinyt muitakin tapoja viihdyttää itseäni (olihan minulla koko ajan mm. 3DS matkassa ja valitsin kuitenkin lukemisen tyhjien hetkien viihteeksi).

Nyt oli ennen kaikkea kannanotto geenitutkimuksen nykytilaan ja siihen, mihin se voi pahimmillaan johtaa. Vaikka kyseessä oli fiktiivinen kertomus, sillä oli sen verran todellisuuspohjaa, että se nostatti niskavillat pystyyn kaikessa karmivuudessaan. Kirja ei silti ollut pelkkää pelottelua vaan joukkoon mahtui lämminhenkisiä hetkiä, jotka antoivat uskoa ihmisyyteen. Suosikkihahmoikseni nousivat kuitenkin ehdottomasti siirtogeeninen papukaija Gerard, joka uskoi olevansa ihminen, ja ihmispanssi (ihmisen ja simpanssin siirtogeeninen yhdistelmä) Dave, joka oli todella suloinen persoona.

Crichtonin kerronta piti taas kerran otteessaan viimeiselle sivulle asti. Täytyy siis ryhtyä kartuttamaan kokoelmaa herran kirjojen osalta. Varmasti hyllystä puuttuu vielä jokin hieno yksilö.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti