7. toukokuuta 2015

Ekaa kertaa Elumenia

Elumen-hiusvärin kokeileminen on kiinnostanut minua jo pitkään muilta kuultujen hyvien kokemusten takia. Allergian ja hiuslaadun takia en oikeastaan voi käyttää markettien kestovärejä enkä kampaajallekaan ole uskaltautunut niiitä testaamaan, joten suoravärien kanssa on tullut leikittyä jo vuosia. Niissä on kuitenkin se ikävä puoli, että ne haalistuvat ennätysnopeasti ainakin minun päässäni. Elumenin väitetään olevan ratkaisu tähän. Aika näyttää, onko näin.

Lisäys 22.2.2017: Käy lukemassa, miten elämä Elumenin kanssa on lähtenyt sujumaan


Alkuvalmistelut

Viereisessä kuvassa näkyy, mistä lähdettiin liikkeelle. Viimeksi olin värjännyt hiukset Fantasy Color Glossin Absolut Red -sävyllä ja korjannut sitä sitten hieman KC Color Mask Redillä. Tyvikasvu erottui aika hyvin, mutta toisaalta osaan pituuksista punainen on jo jymähtänyt.

Latvat sitten ovatkin taas ihan oma juttunsa. Kuten kuvasta näkyy, ne ovat aivan eriväriset kuin hiukset noin muuten. Läheltä tarkasteltuna seasta löytyy harmahtavaa, sinertävää ja liilahtavaa, muttei mitään noista kuitenkaan kovin selkeänä. Ei voi sanoa, että latvat olisivat olleet kovin kauniit.

Elumenilta käytössä oli RR@all-sävy, jota tuttavani suositteli minulle. Lisäksi sain käyttöön myös Lockin, jonka on tarkoitus lukita väri hiukseen niin, ettei se haalistu yhtä helposti kuin muuten. Tuosta Lockista olen lukenut netistä kahdenlaisia arviointeja, mutta aika näyttää, onko sillä vaikutusta. Kun se nyt koesatsiin kuului, totta kai sitä sitten myös kokeillaan.

Ohjeeksi sain, että Elumen tulee laittaa puhtaaseen ja kuivaan tukkaan. Värin voi laittaa myös märkään, mutta tuttavani suositteli minun hiuksilleni tuota kuivana laittamista. Koska olin pessyt hiukset viimeksi kaksi päivää aiemmin, tämä tarkoitti ensin hiusten pesua, kuivattelua ja sitten vasta värjäämistä. Hieman ekstravaivaa, mutta päätin pitää ohjeistuksesta kiinni.


Värjäys

Minua oli varoitettu värin sottaavuudesta, joten vuorasin lavuaarin mainoslehdellä (mistä lie sekin tullut, kun meillä on "Ei mainoksia" -lappu ovessa?). Sopivaa hyötykäyttöä roskapostille. Käytin myös erillistä värjäyskippoa ja sutia apuna, enkä vain pröötännyt väriä päähän, kuten monesti olen esim. Color Maskin kohdalla tehnyt.

Alkuun kaikki sujuikin leikiten eikä ongelmia ollut tyveä värjäillessä. Vasta pituuksiin ja latvoihin siirtyessä kävi ilmi, kuinka hyvin väri levisi myös muualle kuin tukkaan. Värjäyksen edetessä hiukset myös muuttuivat huomattavasti liukkaammiksi kuin normaalisti, joten niitä ei saanut enää kasattua turvallisesti keoksi pään päälle vaan ne lipsahtivat takaisin niskaan.

Lopulta väriä olikin hiusten lisäksi niskassa, korvalehdissä, käsivarsissa, sormissa (käytin kumihanskoja!), toisessa rinnassa (minulla oli toppi päällä!) ja kainalossa. Ihan näin pahasti en ole aiemmin onnistunut itseäni hiuksia värjätessä sotkemaan, joten Elumenin käyttö vaatii selvästi harjoittelua. Värjäyskaveristakaan ei välttämättä olisi haittaa, mutta tällä hetkellä sellaista ei oikein ole tarjolla ja rehellisesti sanottuna en M:aa uskalla siihen hommaan valjastaa. Sori, kulta, kaikella rakkaudella.

Tuttava sanoi, että värin tulisi antaa olla päässä noin 40 minuuttia, joten sain hyvän tilaisuuden lölliä sohvalla ja naputella blogipostauksia. Yleensä olen pitänyt suoravärejä 1-3 tuntia, mutta uuden värin ollessa kyseessä katsoin tosiaan paremmaksi noudattaa ohjeita mahdollisimman hyvin.


Pesu ja Lock

Pesin värin varmuuden vuoksi pää alaspäin. Vesi värjäytyi violetinpinkiksi, mikä oli hieman huolestuttavaa. Se myös levisi kylpyhuoneen lattialle, kuten nyt suihkussa käydessä yleensäkin tapahtuu. Täytyy myöntää, että tuossa kohtaa olin hieman huolissani lattiasta.

Mitään vahinkoa ei kuitenkaan päässyt syntymään, jopa kaakelien välit ovat samanväriset kuin ennenkin. Jotkin suoravärit meinaavat värjätä ne pysyvästi, kun väriä pesee pois, mutta Elumenin kohdalla tällaista ongelmaa ei onneksi tullut. Ainoa rasittava juttu pesussa oli, että siihen tuhraantui melkoisesti aikaa ja sen jälkeen puolet naamastani oli liilaa. Onneksi sain pahimmat pois saippualla hinkkaamalla ja loppu korjautuu meikillä, kunnes lähtee pois. Lisäksi päänahka jäi kauniin värjätyksi, vaikka yritin sitä välttää. Kuulemma väri kuitenkin irtoaa nahasta viimeistään viikossa. Katsellaan.

Pesun jälkeen käytin Lockin ja sen vaikutusta odotellessa (5 minuuttia) sekoitin valmiiksi värin kulmakarvoille. Ei, en värjännyt niitä Elumenilla vaan ajattelin hoitaa tuon rasittavan pikkuhomman samalla vaivalla. Ennen kulmien värjäystä pesin kuitenkin vielä Lockin pois ja uitin hiukseni hoitoaineessa, sillä ne olivat operaation jälkeen karheat ja pahanhajuiset. Lockin tuoksu ei siis ollut erityisen miellyttävä ja lisäksi aine kirvelsi sormessa ollutta pientä haavaa. Valitettavasti tuoksahdus jäi vielä hoitoainekäsittelyn jälkeenkin hiuksiin, mutta toivotaan, että se haihtuu päivässä parissa.


Lopputulos

Nappasin uuden kuvan vasta aamulla, koska hiukset eivät täysin ehtineet kuivua ennen nukkumaan menoa enkä muutenkaan ollut enää kovin edustava iltamyöhällä. En tosin tiedä siitä edustavuudesta aamuisinkaan, mutta veikkaisin sen ainakin kallistuvan plussan puolelle.

Värin eteen joutui näkemään jonkin verran vaivaa, mutta punainen siitä tuli. Nyt vain toivotaan, että tämä väri todellakin pysyy eikä vaadi ihan heti uusintakäsittelyä. Jos se pysyy hyvin, voisin harkita siihen siirtymistä joko kokonaan tai osittain. Ainakin sävy on kohdallaan ja hiukset tuntuvat myös hyviltä. Odotan mielenkiinnolla, miten käy, kun seuraavan kerran pesen hiukset. Valuuko väri viemäriin vai säilyttääkö se hohtonsa?

Toivoisin myös, ettei tukan hoito ala vaatia jatkuvaa hoitoaineella sähläystä. Käytän hoitosuihketta, mutta tavallista hoitoainetta sen sijaan hyvin harvoin. Nyt värjäyksen yhteydessä se tuntui olevan tarpeen, mutta toivotaan, ettei se jatkossa ole sitä jokaisen pesun jälkeen.


Onko teillä muilla kokemusta Elumenista? Piditkö sävystä ja kestikö se hyvin?

26 kommenttia:

  1. Hehe, ei irtoa päänahasta viikossa se väri. Sinne tulee sellainen "muovinen" kuori, joka hilseilee pois. :D Se oli syy, miksi luovuin Elumenista (tosin aattelin kohta taas kokeilla) koska mietin, kuinka pahasti tuollainen tukkii päänahkaa. Mutta väri pysyi kyllä!

    -Nami

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo, katsellaan, miten hankala operaatio päänahan puhdistuminen lopulta on x)

      Poista
  2. Hoo, kiva väri! :3 Vaikuttaa hyvältä aineelta.
    En ole ihan varma oliko se aine, jolla kampaaja kerran värjäsi hiukseni vaaleanpunaisiksi tuota merkkiä, jokin eellä alkava se kyllä oli. Nykyään pitää minunkin olla allergiasyistä kaikenlaisissa aineissa tarkempi. Sisältävätkö nuo väriaineet methylchloroisothiazolinone? Koitin etsiä netistä tietoa, mutta huonoin tuloksin. Pidän itse vaaleammista sävyistä, mutta voisi kuvitella että koko sarjassa on käytetty samaa säilöntäainetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan purkin kyljestä ei tuollaista sanaa löytynyt, joten ehkä sitä ei siinä sitten ole. Ellei tietysti kyseisellä aineella ole useita nimityksiä, joita siitä voidaan käyttää. Purkissa myös luki, että ihoystävällisyys on testattu.

      Toistaiseksi mulle ei ole tullut mitään allergiaoireita, vaikka väriä tosiaan joutui iholle ja päänahassa on edelleen.

      Poista
  3. Mä oon värjännyt jo jonkun aikaa Elumenilla, ennen violetilla ja nyt pinkillä! Shokkiväreihin ei takaisin vaihtaisi, ne tuntui tarttuvan tiukimmin kylpyhuonekalusteisiin ja hiuksissa kesti vain hetken. Pinkki näyttää tosi ärtsyltä pullossa, se on ketsupin väristä, mutta hiuksissa sävy on tosi toimiva. Violetissa ihaninta oli se, että saatoin värjätä oman maantienvärin päälle ilman vaalennusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tummat värit ovat kieltämättä siitä kivoja, ettei vaalennella tarvitse. Säästää vähän hiusta :)

      Tykkäsin myös tuosta, että sotkusta huolimatta Elumen ei tarttunut kalusteisiin yms. Muistan joskus hinkanneeni jotain Stargazeria epätoivoisesti irti kylppärin lattiasta.

      Poista
  4. Elumenia on ollut päässä jo pari kolme vuotta, ja olen ihan sen fani. Värit ovat hehkuvia ja kestävät todella hyvin. Haalistuvat toki, mutta niin hitaasti, että asian alkaa tosissaan noteerata vasta siinä kuukauden päästä. Tämä tosin riippuu, paljonko sitä väriä alun perin päähänsä tunki ;) Itse pistän Porvoon mitalla. Lockia en käytä, koska se tuntuu pahimmalta kemikaalilta tässä yhtälössä, rasittaa ainakin mun tukkaa enemmän kuin väri itse - eikä Elumenin kesto ole huono ilmankaan.

    Päänahan väri lähtee mulla aina viimeistään 4 pesun jälkeen. Joillain sävyillä on myös joskus taipumus alkaa ”vaeltaa" ihoa pitkin vaikutusta odotellessa. Nykyään vahdin haukkana talouspaperirulla kädessä koko vaikutusajan.

    Varsinkin värjäyksen jälkeisillä parilla ekalla viikolla väriä lähtee myös päästä helposti paitsi suihkussa myös esim. hikoillessa vaatteisiin ja tyynyliinoihin. Lähtee toki pesussa, mutta näyttää hurjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että väri haalistuu noin hitaasti. Toivotaan, että pysyy mulla yhtä hyvin :)

      Mietin itsekin viitsinkö pistää lockia enää toista kertaa. Mun hiukset ottaa herkästi itseensä ja tulivat tuosta yhdestä kerrasta tosi karheiksi. Ei mitään, mitä hoitoaine ei korjaisi, mutta pidän silti parempana, ettei ehdoin tahdoin kuormittaisi hiuksiaan liikaa (sanoo ihminen, joka värjää jatkuvasti, mutta silti).

      Mullakin on tuo päänahka nyt parin pesun jälkeen tulla hiljalleen näkyviin. Vielä punertaa vähän, muttei niin pahasti kuin heti värjäämisen jälkeen.

      Se vähän hirvittää, että millaisen punaisen lammikon saan aikaan, jos menen esim. uima-altaaseen. Vaikkei päätään kastelisi ja laittaisi hiukset kiinni, pieni osa niistä kastuu kuitenkin aina.

      Poista
  5. Tämä on jo näköjään suht vanha bloggaus, mutta pienenä vinkkinä kerron, että kannattaa laittaa esim. bb-voidetta hiusrajoihin reippaasti, niin se väri ei pääse iholle asti ollenkaan, vaan lähtee voiteen mukana pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä testata joku kerta! Tällä hetkellä ei kyllä BB-voidetta löydy kaapista, mutta ehkä jokin muukin meikin pohjustustuote ajaisi saman asian. :)

      Poista
  6. Mulla kyllä haalistui suht nopeasti. Eikä jämähtänyt päänahkaan tai muuallekkaan. Lähti ihan normaalisti niinkun muutkin värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, ettei sinulla väri pysynyt. Mulla on kesto vain parantunut käytön myötä. Nyt on edellisestä värjäyksestä 2,5 kuukautta. Edelleenkin on niin hyvä väri, ettei sen takia tarvitsisi laittaa lisää, mutta tyvikasvun pituus alkaa ylittää kipurajan. :D

      Poista
  7. Pitääkö oma tyvi/juurikasvu vaalentaa, se on perus tummanvaalea. Muutoin hiukset ovat kuparin sävyiset

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan, että parempaan lopputulokseen pääset, jos vaalennat / teet värinpoiston tyveen. Itselläni on sen verran vaalea oma väri, ettei ole tarvinnut vaalentaa, mutta erisävyinenhän siitä tulee kuin jo värjätystä tukasta.

      Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, etten ole hiusalan ammattilainen, joten siinä mielessä varmaa tietoa minulla ei ole.

      Poista
  8. Täytyy testata. Väri on tilattu ja kauhun/pelonsekaisia fiiliksiä herättää mahdollinen uusi väri pitkin kylppäriä ja vielä todennäköisemmin päänahassa. En muista olitko kirjoittanut tuolla että kannattaako laittaa jotain rasvaa hiusrajaan vai lähteekö kasvovedellä väri pois iholta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa varmaan huonekaluja ja lavuaaria vähän suojata. Itse käytän sanomalehtiä peittämään lavuaarin, pesukoneen ja lattian lähiympäristöstä.

      Rasvasta ei tainnut olla mainintaa, mutta ihan hyvä ajatus se on. Kasvovedellä en ole saanut Elumenia irtoaamaan, mutta esim. kynsilakan poistoaineella lähtee paremmin. Se tosin ei tuoksu hirveän hyvältä enkä tiedä, onko ylipäätään hyväksi iholle.

      Poista
  9. Täytyy kokeilla miten käy. Kerta olet selvinnyt värjäyksistä hengissä niin enköhän minäkin ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se varmasti ihan hyvin menee. :)

      Poista
  10. Olen kampaajalla värjäyttänyt elumenilla punaiseksi n. 10 vuoden ajan. Muutaman kerran itse himassa. Nyt olis taas putkit Saksasta tulleet. Puuduttavaa vaan tuo kun pitää olla pesty tukka. Olisi niin paljon kivempi vain näin ennen suihkua lätkiä väri päähän ja odottelun jälkeen suihkuun. Täytynee joskys kokeilla. Niin, ja 10 vuoden jälkeen en ko väriä muuhun vaihtaisi! Väri ei tosin enää olle niin shokeeraavan punainen. Syvenee ja tummuu vuosien värjäyksen myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo syveneminen alkaa jo hiljalleen näkyä mullakin, tosin varmaan vuosien saatossa voimistuu entisestään. Näkyy myös aika selkeä ero vaalennetun ja oman värin päälle värjätyssä, mutta en halua enää vaalentaa tyveä, joten elän sitten sen kanssa. Kasvaahan tuo aikanaan pois. :D

      Poista
  11. Mitä käytännön tasolla tarkoittaa Elumenin kohdalla usein mainittu värin syveneminen ajan kuluessa? Entä löysitkö ratkaisua tuon vaalennetun ja oman juuren päälle laitetun sävyeron häivyttämiseen? Mietin, että toimisiko tummat ja vaaleat raidat. :)

    Itsellä takana toistaiseksi kolme elumenausta. Tein värinpoiston vanhaan punaiseeni ennen ensimmäistä kertaa, joten kaiken pohjana on valju oranssi, kun taasen oma väri on vaaleanruskea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Hyviä kysymyksiä. Mun kohdallani värin syveneminen on tarkoittanut lähinnä sitä, että punainen muuttuu aikaa myöten astetta tummemmaksi. Tosin mulla muutos on ollut lähinnä oman värin päälle värjätyssä osiossa, aiemmin vaalennettu on edelleen aika kirkas. Heti värjäyksen jälkeen se on tummempi, mutta "haalistuu" parissa viikossa kirkkaanpunaiseksi.

      Eli käytännössä en ole keksinyt ratkaisua. Värinpoisto tyvikasvuun varmaankin auttaisi, mutten halua rasittaa hiusta sillä, joten olen päättänyt vain elää tämän sekavärisen tukkani kanssa. Nykyisin itse asiassa värjään tyveä oranssinpunaisella sävyllä, jotta tyvikasvu ei heti pistäisi silmään.

      Minulla on siis kevyesti oranssihtava tyvi, sitten pätkä tummempaa punaista ja latvat melko kirkkaat. Itse viihdyn tukassani, mutta kyllähän nuo värivaihtelut ovat edelleen hyvin selkeästi nähtävissä.

      Poista
    2. Mulla ilmeni nyt suuremmaksi ongelmaksi se, ettei väri pysy juurikasvussa, joten lähdin viemään värisävyä gk+kk+rr-miksauksesta viininpunaisempaan. Laitoin parit returnit ja sitten päälle tän http://www.ellukauppa.net/tuote/goldwell-elumen-rv-all-hiusvari/ jonka pysyvyys on toistaiseksi ollut paljon parempi. Ehkä testaan vielä preparen kanssa, jos tääkin lähtee juuresta.

      Poista
    3. Ikävää, ettei väri ole tyvikasvussa pysynyt. :( Siihen taitaa vaikuttaa paljolti oma hiuslaatu. Mulla ei ole ollut oikeastaan minkään värin kohdalla vaikeuksia saada sitä pysymään tyvikasvussa/oman värin päällä, vaikka sävy onkin erilainen kuin vaalennetussa tai värjätyssä tukassa. Toisilla taas käsittelemättömään hiukseen ei taida napata kiinni oikein mikään.

      Toivottavasti tuolla kombolla pysyy. Ja jos ei, voi vielä tosiaan sen preparen testata. :)

      Poista
  12. Hei, itse olen nyt myös noin kolmisen vuotta värjäillyt Elumenilla ja rohkeasti kokeilin yks kerta laittaa käsidesiä tukkaan kun tummui ja sotkeentui värit keskenään (kahta-kolmea väriä mulla yleensä yhtäaikaa) ja tuo käsidesi kirkasti tosi hyvin väriä. Kuivattaa toki hiusta mut siitä se hoitoaineella elpyi.
    Elumenhan on alkoholiliuotteinen väri, joten lähtee iholta suht hyvin käsidesillä tai haavan puhdistusaineella, lockin toimii puhdistukseen jos ei muuta satu olemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Kiitos kommentistasi!

      Tuota en tiennytkään, että väriä saa kirkastettua käsidesillä. Tällä hetkellä haluaisin itse saada vähän vaaleammaksi, mutten ole aivan varma, uskallanko lähteä kokeilemaan. Latvat ovat valmiiksi melko kuivat ja oma tukka muutenkin herkkä hapertumaan, joten liikaa sitä ei uskalla kiusata. Ehkä pitää kokeilla varovaisesti.

      Hyvä vinkki joka tapauksessa, kiitos siitä! Ihon puhdistamista ainakin kokeilen tuolla käsidesillä seuraavalla kerralla.

      Poista