28. huhtikuuta 2015

Tuulista

Viime aikoina on tullut taas ahkeroitua, vaikkei se blogin puolella ole näkynyt. Aika monta iltaa on silti tullut istuttua koneen ääressä kiihkeästi naputtaen. Ja itse asiassa samaa on tullut tehtyä myös päivällä töissä.

Sain uuden romaanimittaiseksi tähtäävän tekstini alkuun. Kirjoittamisen alkuhuuma on hämmentävän ihanaa, kun jokaista sanaa ei tarvitse houkutella esille erikseen. Ne vain tulvivat näytölle ja asettuvat sieviin riveihin. Tiedän kyllä, että olen rivien sievyydestä vielä myöhemmin aivan toista mieltä, mutta tässä kohtaa en aio välittää mokomasta. Huumasta pitää osata nauttia.

Muutkin kirjalliset projektit tuppaavat viemään aikaa. Olen pyrkinyt siihen, että julkaisen Level up! -blogissa vähintään yhden tekstin viikossa, joskus kaksi. Toistaiseksi se on onnistunut hyvin, sillä minulla on ollut paljon sanottavaa peleistä. Nytkin luonnoksissa roikkuu kuusi tekstiä odottamassa editointia ja julkaisua, joten hätää ei toistaiseksi ole.

Hyppäsin myös hetkeksi takaisin fan fictionin ihanaiseen maailmaan. Se oli kamalaa, koska pelkäsin sössiväni hahmot. En ollut hetkeen kirjoittanut kuin omista hahmoistani, joten yhtäkkiä siirtyminen muiden luomien persoonien kimppuun ei ollutkaan niin kovin helppoa. Kaiken lisäksi valitsin uuden fandomin, mikä vielä lisäsi vaikeutta. Tuotos tuli ulos hieman pusertamalla, mutta jätti kuitenkin kutinan tähänkin suuntaan. Voipi olla, että palaan ficcien maailmaan vielä uudestaan. Pitkiä projekteja en aloita, mutta tällaiset lyhyet ovat maukkaita välipaloja. Ficin voi halutessaan lukea täältä.

Töissä olen tehnyt normaaleja hommiani, mutta tarinointi on sielläkin nyt tunkenut tyhjiin väleihin. Se on tarkoittanut haastatteluissa juoksemista, lukuisia puheluja ja sähköpostin lähettämistä, mutta myös ahkeraa kirjoittamista ja joka suunnalta tulvivien editointikehotusten työstämistä. Kun tekstiä yhtäkkiä tarkistaa seitsemän ihmistä, joista osa on ammattitoimittajia, paineet nousevat kiitettävästi.

Olen ollut jossain määrin jopa ahdistunut ja hyvin epävarma omista kyvyistäni, koska tällä saralla olen vielä ihan aloittelija. En ole toimittajan hommia tehnyt koskaan eikä minulla ole minkäänlaista koulutusta alalle. Jotenkin en osaa nähdä sitä, että 24 vuotta kirjoittamista on jo ollut melkoinen koulu. Ja herttinen, nyt kun kirjoitin tuon vuosimäärän, en voi kuin tuijottaa sitä hämmentyneenä.

Noh, ei takerruta vuosiin vaan pysytään asiassa. Sain tänään puhelun eräältä henkilöltä. Hän halusi tarkistaa pari nimiasiaa, mutta minulle oleellisempi kommentti kuitenkin oli: "Se on niin hyvä, että julkaisen sen tällaisenaan". Puhe oli jutusta, jota olin edellisen viikon työstänyt sydän verillä, kun aikataulu oli tiukka ja sanat hukassa. Kun tulin kotiin, pääsinkin jo juttuni lukemaan Etelä-Suomen Sanomien verkkosivujen Yrityselämää-palstalta.

Olo on vähän outo. Olen innoissani ja samalla minua hirvittää. Mitä tästä vielä seuraa vai seuraako mitään? Kumpi on pahempi vaihtoehto? En tiedä, joten ei auta kuin katsella ja jatkaa kirjoittamista.

PS. Tein blogiin erillisen sivun julkaisuilleni. Sieltä löytyy muutama novelli vuosien varrelta sekä linkit näihin ilmestyneisiin verkkojulkaisuihin. Päivittelen sivua sitä mukaa kuin uutta materiaalia tulee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti