3. huhtikuuta 2015

Tappaako some keskustelufoorumit?

Oma tarinani netin ihmemaassa alkoi Jyrkin chatin (jota ei enää ole), Jippiin (onko sitäkään?) ja Suomi24:n kautta. Myös Kiss FM:n chat oli aikoinaan kovassa käytössä. Mikään noista ei kuitenkaan koukuttanut erityisesti, vaikka kivoja olivatkin.

Sitten tapahtui jotain. Löysin yksityisten ihmisten pyörittämät keskustelufoorumit. Onnistuin pääsemään ns. sisäpiiriin yhdellä ja osallistumaan foorumin kehittämiseen. Meillä oli oma irc-kanava, jolla myös juttelimme aktiivisesti. Hieman myöhemmin tajusin fan fictionin olemassa olon ja silloisesta FinFanFunista tuli yksi lempipaikoistani. Sen jälkeen kyseinen foorumi on muuttanut ainakin kolme kertaa enkä enää ole edes jäsen, mutta hienoa aikaahan tuo oli.

Foorumeihin rakastuminen johti lopulta siihen, että perustin oman: Kristallimaailman, joka on suomenkieliseen Final Fantasy fanifiktioon keskittyvä paikka. Kristallimaailma täyttää tänään 8 vuotta.

En tiennyt foorumien käytännön pyörittämisestä yhtään mitään, kun hyppäsin hommaan vuonna 2007. Nykyisin osaan jo perusteita, mutten silti ole mikään haka.

Alkuun oli tietenkin hiljaista, mutta mainostamisen ja puskaradion ansiosta foorumille alkoi kerääntyä väkeä, joka nautti sekä peleistä että niistä kirjoittamisesta. Jäin koukkuun, sillä yhtäkkiä elinpiiriini tulvi ihmisiä, joilla oli samat kiinnostuksenkohteet kuin minullakin. Hiljalleen foorumi täyttyi upeista tarinoista ja samalla tuli monista asioista juteltuakin. Tietysti yhteenotoiltakaan ei täysin vältytty, mutta kaikesta selvittiin.

Sitten Facebook alkoi lyödä itseään yhä paremmin läpi, tuli Tumblr ja ties mitä muuta. Samaan aikaan Final Fantasy -rintamalta ei kuulunut oikein mitään mielenkiintoista. Nämä kaksi ilmiötä muodostivat tilanteen, jossa väki alkoi vähitellen hipsiä kauemmas ja käydä yhä harvemmin paikalla. Ficcejäkin ilmestyi hitaammin ja vähemmän. En syyttele muita, olen itse osallinen tähän yhtä lailla.

Samanlaista ilmiötä olen huomannut myös muilla foorumeilla, kyse ei ole pelkästään Kristallimaailmasta. Olenkin alkanut surullisena pohtia, ovatko FB, blogit, Tumblr yms. vahvistaneet asemansa niin ylivoimaiseksi, ettei ketään enää kiinnosta hengailla vanhoiksi käyneillä foorumeilla. Ehkä olen niin seniili, etten vain osaa päästää irti menneestä ja siirtyä nykypäivään. Toisaalta kyllä sometan itsekin ahkerasti, mutta ficcini julkaisen ja luen mieluummin foorumipohjalla kuin esim. Tumblrissa. Kaipaan myös yhteisöllisyyttä, joka foorumeilla vallitsi... tai kai se vallitsee vieläkin, se on vain hiljaisempaa ja aktiivista väkeä on vähemmän.

Kaikesta huolimatta en vielä suostu luopumaan toivosta. Muilla foorumeilla en enää jaksa niin paljon roikkua, mutta Kristallimaailmassa käyn päivittäin ja toisinaan jotain postailenkin. Ehkä jokin uusi Final Fantasy vielä räjäyttää pankin ja herättää fooruminkin jälleen kukoistukseensa. Siihen saakka rauhallinen postaustahti saa jatkua, sillä en halua ajaa paikkaa alas. Kahdeksassa vuodessa siitä on kehkeytynyt vähän kuin oma lapsi.

2 kommenttia:

  1. Pyöritin kans kaverini kanssa ficcaukseen liittyvää foorumia kymmenisen vuotta sitten. Parhaimmillaan meillä oli 200 jäsentä ja aktiivinen foorumiporukka. Porukka kuitenkin hajosi pikku hiljaa, kun elämäntilanteet muuttuivat ja kiinnostuksen kohteet hajautuivat.

    Tämä on minusta ihan normaalia. Joillekin fandom-toiminta on lyhyt kausi elämässä, joillekin pidempi. Mitä rajatumman aiheen fanittamisesta on kyse, sitä vaikeampaa on pitää kiinnostusta yllä vuodesta toiseen. Uusia jäseniä harvemmin enää tulee, jos porukka on vakiintunut ja foorumille muodostuu ns. oma sisäpiiri.

    Elämme myöskin jatkuvassa tietoteknisessä murroksessa, jossa eteen tulee koko ajan uusia palveluita ja alustoja. Vanhat kuolevat uusien tieltä.

    Ne palvelut, joilla hostasin ensimmäiset nettisivut ja foorumit, eivät enää toimi. Moni vanha sähköposti on päästetty päiviltään. Livejournal vetelee viimeisiään, kun taas Tumblrin suosio kuumenee. Viisi vuotta sitten oli Facebook, nyt se alkaa olla jo suosionsa alamäessä.

    En usko, että foorumien kulta-ajat palaavat enää. Pitää vain keksiä korvaava palvelu ja jatkaa keskustelua siellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se voi olla. Toistaiseksi en ole keksinyt, mihin suuntaan Kristallimaailmaa pitäisi luotsata, että sen saisi toimimaan kuitenkin järkevästi. Foorumilla on omat FB-ryhmä, Twitter-tili ja Tumblrkin löytyy, mutta mikään näistä ei tunnu sopivalta alustalta nimen omaan ficcien julkaisuun ja keskusteluun. Siksi en ainakaan toistaiseksi ole foorumia ajanut alas... ja toisaalta siellä on edelleen aktiivistakin porukkaa, joten aika ei taida olla ihan vielä.

      Täytyy toivoa, että jossain kohtaa tulee sellainen uusi palvelu, johon foorumin toiminta on luontevaa siirtää. Tai voi myös olla, että se kuolee omia aikojaan, mikäli Finaleista ficcaaminen Suomesta häviää täysin.

      Poista