11. maaliskuuta 2015

Kirjallisia edistysaskelia

Viime aikoina on tuntunut tapahtuvan paljon. Tai oikeastaan tapahtumat saivat alkunsa jo viime syksynä. Se oli ihan tavallinen työpäivä, jos nyt niin voi meikäläisen hommista ylipäätään sanoa. Joka tapauksessa mitään epänormaalin normista poikkeavaa ei ollut sattunut. Sitten eräs työtovereistani marssi työpöytäni luokse ja sanoi kuulleensa huhua, että osaan kirjoittaa.

En varsinaisesti ole mainostanut harrastuksiani töissä, mutta en toisaalta ole niitä salannutkaan. Joskus jossain sivulauseessa on saattanut tulla ilmi, että jotain on pöytälaatikkoon raapustettu. En silti koskaan ajatellut, että asiaan kiinnitettäisi sen enempää huomiota. Nyt oli kuitenkin niin, että eräs toinen henkilö ei pystynyt syystä X tekemään kirjoitustyötä, joka alun perin oli hänelle nimetty. Minua pyydettiin paikkaamaan ja suostuin, kun minulle luvattiin, että saan myös nimeni lopulliseen tuotokseen.

Työ tehtiin syksyllä, mutta siitä ei saanut puhua mitään. Ei, ennen kuin nyt.

Pääsin siis kirjoittamaan artikkelin hiljattain avatulle nettisivulle. Kirjoitan niitä myös myöhemmin lisää, kunhan materiaalia saadaan. Kyseistä artikkelia varten pääsin myös kokeilemaan omia rajojani, koska jouduin haastattelemaan kolmea ihmistä... mikä oli jo ajatuksena aivan karmea. Kirjoittaminen ei ole ongelma, mutta puhuminen on kokonaan toinen juttu. Lisäksi pelkäsin, etten osaa kysyä oikeita kysymyksiä enkä sitten saa aikaan järkevää kokonaisuutta.

Tekstiä editoitiin moneen otteeseen, mikä oli hyvä kokemus. En ole juuri tehnyt tilaustöitä, joten sain testata minulle täysin uutta juttua. Jännittävin osuus oli tekstin hyväksytys haastatelluilla ihmisillä, mutta varsinainen muilta tahoilta tullut editointiohjeistus taas ei jännittänyt. Huomasin myös, ettei tästä artikkelista tullut rakentava palaute mennyt samalla tavalla ihon alle kuin esimerkiksi ficeistä saatu, osasin suhtautua siihen jotenkin eri tavalla.

http://matkalladuuniin.fi/tietoa/tarinat/niko-sai-vakiduunin-ville-kartutt-tyokokemusta
Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan artikkelin Matkalla duuniin! -sivustolle.

Tämä ei tarkoita, että työni olisi muuttunut kokonaan kirjoittamiseksi, mutta sainpahan nyt uuden alueen valloitettavaksi. Odotan mielenkiinnolla, millaisia muita tarinoita pääsen kirjoittamaan. Haastattelut tosin edelleen hirvittävät, mutta ehkä jossain kohtaa niistäkin oppii nauttimaan ja ne lähtevät sujumaan luontevammin. Hassuahan se edes on niitä kammoksua, kun se varsinainen työni perustuu aika pitkälti ihmisten kanssa puhumiselle.

Syksyllä lähti vierimään myös toinen kivi. Pelit-lehti haki itselleen avustajia ja pitkällisen (lähes kuukauden mittaisen) pohdinnan jälkeen päätin laittaa hakemuksen sisään, vaikken edes tykkää kirjoittaa peliarvosteluja. Räpelsin mukaan näytearvostelun, josta sainkin palautteen, ettei nyt ollut ihan sitä, mitä he hakevat, mutta samalla pyynnön lähettää näytteen jostain muusta. Olin siis jo hakemuksessa maininnut, että kirjoittaisin mieluummin jotain muuta kuin niitä arvosteluja, kun ne nyt vaan eivät ole minun juttuni.

Noh, tällä kertaa Pelitille lähti blogiteksti ja linkki blogiini, mihin sainkin vastauksen, että kiinnostavalta vaikuttaa ja palaillaan asiaan. Joulun kiireistä selvittiin ihan jo tällä jännityshuurulla. Tammikuu vierähti ilman, että tapahtui mitään, mutta helmikuussa rysähti. Level up! -blogini oli valittu Pelit-lehden kumppaniblogiksi.

Pelit 3/2015
Tärisin varmaan kaksi päivää silkasta innostuksesta enkä oikein tiennyt, miten päin olisin ollut ja mitä seuraavaksi blogiini postaisin. Lopulta kirjoitin yksinkertaisen uutisen yhteistyöstä ja selostin, että blogin sisältö pysyy entisellään.

Tänään oli taas hieman aihetta intoiluun, kun maaliskuun lehti putosi luukusta sisään ja kolmossivulta löytyi juttua uudistetusta Pelit.fistä. Hetken tuli nolosteltuakin, kun oma pärstä on kahteen kertaan sivulla. Mietin heti, olenko ollut liian aktiivinen blogini päivityksessä, mutta ehkä se nyt on sellainen asia, mitä ei tosiaankaan pidä ryhtyä murehtimaan.

Jotenkin nämä kaksi juttua tuntuvat aika turkasen hyviltä. Joku on noteeraanut minun kirjoittamiseni. Joku ulkopuolinen taho on todennut sen olevan julkaisukelpoista. En siis voi olla täysi tumpelo, vaikka ajoittain tekisi vain mieli hakata päätä näppikseen, kun kaikki oma teksti tuntuu umpisurkealta kuralta. Epäilemättä ajoittain suollankin Wordiin kammottavuuksia, mutta joskus ulos putkahtaa asiallistakin materiaalia. Ja se, että nimen omaan joku muu on myös sitä mieltä, merkitsee paljon.

Myös Bub ja Bob juhlistivat sitä, että löysivät itsensä lehden sivulta.

2 kommenttia:

  1. Olipa kivoja uutisia! Uskon että kaikenlaisesta kirjoittamisesta on hyötyä ja moni kirjailijahan kertoo oppineensa kirjoittamaan nimenomaan toimittajan ammatin kautta. Ja kyllähän vaihtelu virkistää. Olen itsekin ihan fiiliksissä aina kun saan kirjoittaa töissä luvan kanssa työohjeita (ei kuulosta kauhean jännittävältä, tiedän XD).

    Hienoa että olet päässyt myös kumppaniblogiksi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, kaikenlaisesta kirjoittamisesta on tosiaan hyötyä. Ihan mieluusti noita artikkeleja kirjoitan, vaikka haastattelut eivät minun juttuni olekaan. Mutta hyödyllistä kokemusta epäilemättä ja tuo tiukka ja ohjattu editointikaan ei ole pahasta (saati sitten se tiivistämistarve, joka ainakin tämän ekan kanssa tuli vastaan).

      Epäilemättä myös työohjeiden kirjoittaminen voi olla antoisaa. Itse en siitä niin piittaa ja palaverimuistiotkin aiheuttavat kylmiä väreitä, mutta tällaiset toisentyyppiset projektit sen sijaan ovat piristys ^^

      Kumppaniblogi juttu on hienoa, vaikkakin vähän jännittävää. Level up!:lla on ollut aika vähän lukijoita, joten nyt pikkuisen hirvittää, kun kävijämäärät ovat kasvaneet :D

      Poista