28. helmikuuta 2015

Uutta järjestystä

Siitä ei ole ihan kauhean kauan, kun laitoin nukkehyllyn uuteen uskoon. En kuitenkaan lopulta ollut täysin tyytyväinen ratkaisuuni ja olinkin jo tovin miettinyt, voisiko asialle tehdä jotain. Tällä viikolla sain sitten ihmeellisen puuskan ja päätin ryhtyä hyllyjen järjestelypuuhaan. Ihan hetkessä operaatio ei valmistunut, vaan vaadittiin useamman illan urakointia, koska samalla myös järjestelin osan kirjoista uudestaan.



Meillä on siis kirjahyllyssä myös valokuva-albumeita ja lehtiä, joiden järjestely tuottaa minulle aina harmaita hiuksia. Ne kun eivät kaikki mahdu pystyssä hyllyväliin... ja lehtiä nyt on ylipäätään vaikea saada pysymään siten. Tarvittiin siis taas luovia ratkaisuja, mikä tarkoittaa, että jatkossa tietyn albumin tai lehden kalastaminen joukosta ei ole siitä helpoimmasta päästä. Mutta ei kai tästä koskaan täydellistä saa?


Ja siinä se nyt on!

Jaottelin kirjat fantasiaan, historiasta nykyaikaan -osastoon ja scifiin. Fantasian osalta tein vielä jakoa perinteisemmän fantsun ja noita- ja vampyyrijuttujen välillä. Tyhjiä aukkoja jäi, koska niihin on tulossa kirjoja sitten, kun saan ne pois luettavien pinosta.

Scifin jaoin nykymaailmaan tai sitä lähelle sijoittuvaan, Maassa, tapahtuvaan tieteiskirjallisuuteen, Maahan sijoittuviin dystopiatulevaisuuksiin ja avaruus-scifiin. Mielestäni jaottelusta tuli ihan looginen ja toimiva.

Noiden jälkeen tulivat sitten erilaiset taidekirjat ja sarjakuvat. Sitten on oma hylly isokokoisille kirjoille, joihin lukeutuvat mm. kummankin opinnäytetyöt, Narnian tarinat ja muuta tosi sekalaista. Niiden alapuolelta löytyy Japani-aiheista opiskeltavaa ja luettavaa sekä eri kielten sanakirjoja. Sitten on vielä oma hyllynsä uskontoihin liittyville kirjoille.

Hylly näyttää nyt kivalta, kun kirjoja ei loju missä sattuu ja tyhjää tilaakin jäi uusille opuksille. Epäilen tosin vahvasti, ettei se noin siistinä pysy loputtomiin, mutta ilahduttaapa ainakin hetken verran silmää.


Monster High -nuket sitten puolestaan muuttivat olohuoneen hyllyn päälle. M hieman protestoi tätä siirtoa, mutta ei ole onneksi enää valittanut, koska kirjastoon tuli tilaa uusille figuureille.

Jouduin muuten ottamaan Sirenalle Twylan standin käyttöön, koska en saanut häntä mitenkään pysymään pystyssä ilman standia (typerää, ettei sellaista nuken mukana tullut). Nyt hän on hölmösti vinossa, mutta ainakin pysyy hyllyllä. Twyla sai puolestaan käyttöönsä joltain figuurilta (ehkä FFVII:n Yuffie?) yli jääneen standin. Kenellekään muulle nukeista se ei olisi sitten mennytkään... Twylallekin vain juuri ja juuri, vaikka hänon sentään lyhyin neito kokoelmassa.

Nyt olen varmaan taas hetken tyytyväinen, mutta eiköhän sitä taas jossain vaiheessa keksi uutta puljattavaa. Tämä kodin laittaminen on kuitenkin loppumaton projekti.

27. helmikuuta 2015

Helmikuun kirjat

Kuukausi on taas vierähtänyt ja kirjoja on tullut luettua. Edelleen tavoitteena on koko vuoden ajan lukea kaksi kirjaa kuukaudessa eli 24 kirjaa vuoden aikana. Tässäkin kuussa tuli ahmittua kolme teosta, joten nyt minulla on kahden kirjan puskuri. Ei siis hätää, jos jossain vaiheessa kohdalle osuu sellainen kuukausi, jolloin ei ehdi niin paljon syystä tai toisesta lueskella. Tosin lukujonossa olisi sellaisia tiiliskiviäkin, jotka voisi helposti laskea neljäksi kirjaksi, mutta joiden lukemiseen voi vierähtää kolme kuukautta. Hui.

Helmikuun teemaksi melkein muodostui Japani, mutta viimeisen kirjan kohdalla repäisin ja irrottauduin taas Nousevan auringon maata koskevista haaveistani. Onneksi fantasimaailmat ovat yhtälailla rakkaita, joten ei tuo siirtymä mitenkään pahalta tuntunut.




Vanhan Japanin taruja

Aloitin kirjan lukemisen tammikuussa, mutta sain loppuun vasta helmikuun puolella. Kyseisen teoksen löysin sattumalta Helsingin reissulla pop-up-kirjakaupasta. En ollut edes tiennyt, että tällainen on olemassa ja vielä suomeksi. Kun hintakin (5 euroa) oli kohdallaan, ei paljon tarvinnut miettiä, ostaako vai eikö.

Kirja oli mielenkiintoinen sukellus Japanin tarumaailmaan. Tyylillisesti kerronta oli samankaltaista kuin suomalaisissa saduissa, mikä voi toki olla myös kääntäjien aikaansaannosta. Häiritseväksi tekijäksi muodostui jotain pikkujuttuja, esim. mäyrästä puhuminen, kun kontekstin perusteella minusta kyseinen eläin olisi ollut selkeästi tanuki.

Kamala kaipuu Japaniin iski taas lukiessa. En millään malttaisi odottaa, että pääsen taas Nousevan auringon maahan. Toisaalta kirja myös herätti fiiliksen, että jos ikinä lapsia tulee hankittua, tämä pitää laittaa lukulistalle, kun ovat riittävän isoja.


Ilmari Vesterinen - Shintolaisuus - Japanin kansallisuskonto

Tämä kirja tuli hankittua aikoja sitten, mutta tartuin siihen nyt tuon satukirjan innoittamana. Oli vain pakko saada ahmia jotain lisää Japanista, joten uskontoa käsittelevä tietokirja oli loistava vaihtoehto. (Sivumennen sanoen yritin ensin jatkaa Sei Shonagonin Tyynynaluskirjaa, mutta siitä on tulossa kiinnostavuudestaan huolimatta ikuisuusprojekti.)

Tykkäsin kirjasta ja se tarjosi kattavan tietopaketin shintolaisuudesta sivuten samalla reilulla kädellä buddhalaisuutta ja hieman kevyemmin kristinuskoa. Osa tiedosta oli minulle ennestään tuttua, mutta kirja sisälsi myös paljon uutta. Nyt tiedän enemmän Japanin politiikasta, pyhäköiden rakentamisesta ja jopa kouluajoista asti karttelemastani maailmansotahistoriasta. Kyllä, minä luin jopa ne toista maailmansotaa käsittelevät osuudet, vaikkei voi sanoa, että ne tässäkään kirjassa olisivat olleet lempikohtani.

Mielenkiintoisinta minusta kirjassa olivat osuudet, joissa puhuttiin kameista, riiteistä ja pyhäköistä. Uskonnon ymmärtämiseksi täytyy kuitenkin käsitellä myös kontekstiä, johon se asettuu. Pitää ottaa huomioon historia ja sekä menneisyyden että nykyhetken poliittinen ilmapiiri. Mielestäni tämä kirja pystyikin avaamaan shintolaisuutta riittävän monelta eri kannalta jäämättä silti liian pinnalliseksi.

En silti uskalla sanoa, että ymmärtäisin shintolaisuutta täydellisesti. Se ei kai länkkärille ole edes mahdollista. Kirja jätti siis nälän edelleen kytemään. Jostain on saatava lisää tietoa. Syystä tai toisesta shintolaisuus kiinnostaa minua koko ajan enemmän... siitäkin huolimatta, että myös sen historiaan liittyy synkkiä asioita.


Maria Carole - Tulen tyttäriä

Helmikuun kolmanneksi kirjaksi valikoitui jotain ihan muuta kuin Japani-juttuja. Olin jo jonkin aikaa halunnut lukea Tulen tyttäriä ja kun vihdoin olin saanut sen tilattua, piti siihen sitten heti tarttuakin.

Tiesin teoksesta sen verran, että se on fantasiaa, muttei mitään eeppistä maailmanpelastusta vaan enemmänkin romanttista draamaa. Odotin siis mielenkiinnolla, mitä on edessä ja yllätyin positiivisesti. Tarina piti otteessaan aivan viimeiseen pisteeseen asti ja saatoin lopulta tirauttaa jopa pari onnenkyyneltä. Vaikka melkein arvasin, mikä on lopputulema, jännitin sitä silti ja olin äärimmäisen onnellinen, kun odotukset täyttyivät. Ei voi siis sanoa, että tarina kokonaisuudessaan olisi ollut yllättävä, mutta missään kohtaa se ei kyllä minua haitannut.

Sen verran hyvä maku tarinasta jäi, että seurailen mielenkiinnolla, mitä Carolelta seuraavaksi ilmestyy. Tätä voisi myös suositella niille lukijoille, joita perinteinen maailmanpelastaminen ei juuri nyt napostele, mutta fantasia houkuttelisi silti. Miksei toki muillekin! Sanoisin, että tarina on tyyliltään sellainen, ettei tarvitse olla edes erityisen kiinnostunut fantasiasta genrenä.

26. helmikuuta 2015

Turhaketta

Blogikuukausi on ollut hiljainen. Osittain siitä syystä, että olen nyt jostain syystä miettinyt, kannattaako sitä tai tätä juttua julkaista. En tiedä, mistä tämä ongelma yhtäkkiä ilmeni, koska yleisesti ottaen en ole moista pohtinut. Toki aina jonkin verran harkintaa on mukana enkä esimerkiksi punaista kiukkua hehkuessani ala postauksia naputtaa, mutta aiheita en yleensä ole kamalasti karsinut.

Ja miksi pitäisi? Tämä nyt on kuitenkin vain harrastus eikä blogilla ole suurempaa tavoitetta kuin minun viihdyttämiseni. Toki jos joku muu viihtyy siinä sivussa, se on plussaa.

Siispä nyt läjä kaikkea turhaa, mikä on jäänyt julkaisematta... aika pitkälti kuvien muodossa.



Meillä on sisustettu. Ollaan M:n kanssa osteltu coneista hienoja printtejä ja jo jonkin aikaa mietitty, että pelkkä sinitarrakiinitys ei ole oikein kivan näköistä. Siispä vihdoin ostettiin kehykset printeille ja laitettiin seinälle appivanhempieni suosiolla avustuksella. Osataan siis kyllä hakata naula seinään tai laittaa ruuvi, niin uusavuttomia ei olla, etteikö tuo onnistuisi. Tarvittiin kuitenkin betoniseinään tempsivää poraa ja sellaista ei tästä taloudesta ainakaan vielä löydy. Apelta onneksi löytyy ja kuvat saatiin ripustettua.

Ja kuten nyt pelaajilta ja animefaneilta voi odottaa, eivät seinille laitettavat taideteokset oli siitä perinteisemmästä päästä vaan jotain ihan muuta. Olen näistä todella innostunut, parhaita sisustuksellisia hankintoja hetkeen!



Hankin myös puhelimeeni selfien ottamiseen tarkoitetun sovelluksen. Kaikkeen sitä ihminen sortuukin. Viime aikoina olen ollut niin nuukahtanut, etten ole juuri kuvia jaksanut räpsiä, mutta olen sentään testannut sitä. Ekassa kuvassa on selfiesovelluksen jälkeä, jälkimmäisessä puhelimen tavallisella kamerasovelluksella napattu kuva. Selfiekuva on laadullisesti niin paljon terävämpi, että epäilenpä, ettei tuo kamerasovellus syystä tai toisesta ota kaikkea irti puhelimen tehoista...

Mutta juu, en usko, että sovelluksen myötä alkaa mitään kamalaa selfiespämmiä tulla koko blogin täydeltä. Tykkään kyllä omaa naamaa kuvata (ja tein sitä jo vuosia, ennen kuin mistään selfieistä edes puhuttiin), mutta ei sitä nyt ihan joka välissä jaksa kuitenkaan.

Sitten turhuuksien turhuus, siiderilasi!

En enää edes muista, miksi tämän kuvan olen räpsäissyt, mutta niin se vain puhelimen uumenista löytyi. Kyseessä taisi olla ilta, jolloin kovin teki mieli sekä siideriä että vaahtokarkkeja, joten päätin sitten yhdistää molemmat leffan katselun lomaan.

Oli tuo kyllä hyvää, varsinkin ne siiderissä uiskennelleet vaahtokarkit. Ja mooglelasi on tietenkin paras, vaikka sen joutuukin tiskaamaan käsin. En uskalla laittaa sitä koneeseen, koska pelkään kuvan menevän piloille. Haluan tämän säilyvän käytössä mahdollisimman pitkään.

Kyseinen lasi lähti siis mukaan ensimmäiseltä Japanin reissultamme, häämatkalla ostimme myös miehelle vastaavan, mutta cactuarin kuvalla. Jos siideriä satutaan juomaan, niin monesti sitten valitaankin juuri nämä lasit siihen käyttöön. Eivät siis kuulu arkikalustoon vaan pieneen juhlahetkeen. Useimmilla kai on vähän toisenlaiset juhlalasit, mutta meistä nämä ovat oikein sopivat. Toki viini sitten juodaan ihan viinilaseista eikä niitä olla ainakaan vielä löydetty peliteemalla vaan on jouduttu tyytymään ihan perinteiseen Iittalaan.


Vanhempieni toinen kissa, Iines. Oltiin siellä kylässä ja yritin saada mokomaa menemään ympyrään istumaan, kun olin jostain netin syövereistä lueskellut kissojen tekevän niin. Hienon ympyrän minä Iinekselle tein, mutta vanha rouva päätti kuitenkin vain mennä pöydälle makaamaan. Nostin Iineksen kyllä kertaalleen ympyrän viereen, mutta se vain nuuhkaisi nauhaa ja karkasi takaisin pöydän päälle. (Ehkä olisi pitänyt tehdä ympyrä pöydälle?)

Tällaisia turhia juttuja on mielessä pyörinyt ja kaikista olen melkein lähtenyt postausta kirjoittamaan. Sitten ne postaukset on kuitenkin jääneet juurin turhuutensa vuoksi. Kaikkien kiusaksi päätin nyt silti yhdistää tämän kaiken yhdeksi isommaksi turhuuksien turhuus -postaukseksi. Olkaa siis hyvät!

21. helmikuuta 2015

Hahmotyöpajassa harjoittelemassa

Kävi ikävästi niin, että meillä vaihtui luovan kirjoittamisen kurssin yksi kerta suoraan Desucon Frostbiten päälle. Tämä otti päähän urakalla, mutta päätin mennä coniin. Frostbite on kuitenkin kerran vuodessa ja kirjoituskurssia on kerran kuussa.

Onnena onnettomuudessa oli, että Frostbitessa järjestettiin hahmotyöpaja, joka kerrankin oli jotain muuta kuin piirtämistä. Hyvä, että katsoin ohjelmakuvauksen, sillä usein tosiaan vastaavat ovat olleet kuvien raapustelua, mikä taas ei ole minun juttuni. Nyt paneuduttiin kirjoittamiseen. Aihe kiinnosti ja paikkasi sitten sopivasti myös kurssin puutetta, vaikkei asiapitoisuus ehkä sama ollutkaan. Ainakaan kurssilla ei olla paneuduttu henkilöhahmoihin samalla tavoin. Voisi siis sanoa, että työpaja täydensi kurssia.

Työpajan veti Leena Viitanen [tähän tittelit yms.]. Hän aloitti esittelemällä muutaman henkilöhahmoteorian ja kumosi ne sitten omallaan. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jokaisessa noissa on totuudensiementä ja ne toimivat eri kontekstissä, mutta Leenan teoria ehdottomasti täydensi näitä vanhoja, jotka eivät ole ottaneet huomioon nykypäivää (no, yllättäen, emmehän mekään osaa ottaa huomioon kaikkia tulevaisuuden ilmiöitä).

Paja painottui periaatteessa fan fictionissa esiintyvien henkilöhahmojen kirjoittamiseen, joten esimerkitkin olivat siltä puolelta. Tästä huolimatta se oli varmasti hyödyllinen myös heille, jotka kirjoittavat pelkästään originaaleja, varsinkin jos tekstin paino on siellä hahmoissa.

Ensimmäisten kysymysten joukossa oli, kuka on lempihahmosi. Todella vaikea kysymys! Pallottelin mielessäni mm. Franin ja Balthierin (Final Fantasy XII) välillä, mutta voisi se lempihahmo olla joku muukin. Lopulta en osannut nimetä ketään, koska vaihtoehtoja on niin paljon. Pointti ei varmasti kuitenkaan ollut siinä, että valitsee yhden ylitse muiden vaan että pohtii, millaisista hahmoista pitää. En tosin osaa siihenkään kysymykseen vastata kunnolla, koska pidän todella monenlaisista hahmoista. Saatan ehkä ihastua yhdentyyppisiin, mutta pidän myös muunlaisista. Ehkä pohdin tätä vähän liikaakin?

Itse asiassa nyt havahduin siihen, että pidän hahmoista, jotka saavat minussa reaktion aikaan. Saatan siis pitää myös hahmoista, joita itse asiassa vihaan tai inhoan, kunhan heidät on tehty hyvin. Selkeää, eikös?

Pidin eniten työpajan luento-osuudesta ja olisin voinut kuunnella aiheesta enemmänkin. Loppuosa pajasta oli kuitenkin ihan puhdasta työskentelyä. En tarkoita sanoa, että tämä olisi jotenkin huono, sillä kirjoittamaanhan oppii ainoastaan kirjoittamalla. Itse en ehkä ollut parhaassa vireessä ja koin harjoitukset ehkä jopa hitusen hankalaksi, mutta sekään ei ole paha asia. Itsensä haastaminen ei haittaa ollenkaan.

Jonkinlaista ahdistusta kuitenkin aiheutti pyyntö, että porukka lukisi tuotoksiaan ääneen. Okei, teemme tätä myös nykyisellä kirjoituskurssillani, mutta siellä jengiä on vähemmän ja tuttuuskin on tullut jo kehiin. Nyt sitten olin vieraassa ympäristössä tuntemattomien keskellä, joten en tuntenut oloani kovinkaan mukavaksi. Suun avaaminen tuollaisessa tilanteessa aiheuttaa melkoisia paniikkireaktiota... joten välttelin sujuvasti pajan vetäjän katsetta ja yritin olla kuin en olisikaan. Pakko ei onneksi ollut tähän osuuteen osallistua, mutta pienoista painetta oli ilmassa. Tai sitten se oli vain minun korvieni välissä, mutta joka tapauksessa vaikutti fiilikseen.

Pajan vetäjältä olisi ollut mahdollista saada palautetta omasta tekstistään, jos sellaisen olisi lähettänyt hänelle ennakkoon. Harkitsin tekstin lähettämistä, mutta näin jälkikäteen olen tyytyväinen, etten niin tehnyt. En siksi, ettenkö olisi halunnut palautetta. Oikeasti haluaisin sitä kyllä. Työpaja oli kuitenkin todella myöhään ja seurueemme muut jäsenet jo kärsimättöminä odottelivat kotiin pääsemistä, joten hyvä ei olisi heilunut, jos olisin vielä jäänyt kuuntelemaan henkilökohtaisen palautteen.

Muutenkin olen sitä mieltä, että työpajan ajankohta oli huono. Aikaisemmin päivällä olisi toiminut paremmin, sillä virkeämpänä nyt tekstiä syntyy helpommin... ainakin minulta. Jotkuthan toki ovat vireimmillään iltaisin tai luovempia sopivasti väsyneenä. Siinä mielessä siis täydellisen oikeaa ajankohtaa olisi varmasti mahdoton löytää.

Joka tapauksessa hahmotyöpaja oli kiva päätös lauantain conipäivälle. Sain siitä ajattelemisen aihetta ja tuli siellä harjoitusten aikana naputeltua vähän materiaalia originaaliinkin. En tosin tiedä vielä, mihin kohtaan nuo jutut tungen vai tungenko mihinkään, mutta taustamatskukin on aina tarpeellista. Tyytyväinen fiilis siis jäi päällimmäiseksi.

16. helmikuuta 2015

Animekuplasta arkeen

Vuoden ensimmäinen con, Desucon Frostbite, on taas takana ja arki alkamassa. Tänä vuonna sain maanantain vapaaksi, mutta tiistaina suunnataan jo takaisin töihin. Varsinaiseen talvilomaan on nimittäin vielä viitisen viikkoa. Tosin itse halusin näin, joten en valita.

Conista jäi ihan hyvä maku suuhun, vaikka tällä kertaa jonoteltiin ehkä hieman enemmän kuin aiempina vuosina. Ohjelmissa tuli kuitenkin istuttua niin, että peppu puutui, ostoksia tehtyä vähän enempi kuin alkuun vaikutti ja muutama ihminenkin moikattiin. Omalta osaltani conin parasta antia lienee tällä kertaa Hahmotyöpaja, mutta siitä voisin tehdä oikeastaan ihan oman postauksen.

Sen sijaan näin väsyneenä voisi esitellä viikonlopun lootteja:


Tuo kollaasi on nyt vähän mitä on, koska en jaksanut tetristellä kuvia paremmin yhteen. Koettakaa kestää.

1. Desuconin kirpparilta tarttui mukaan laukku, jolla oli hintaa 12 euroa. Sattui sopivasti kohdalle, sillä yksi laukuistani on menossa rikki ja toisekseen tarvitsen yhden tällaisen vaaleamman laukun kesä- ja muihin rientoihin.

Desuconin kirpparista on mainittava muuten sen verran, että oli kiva, ettei sinne tarvinnut kamalasti jonotella. Hetken joutui odottamaan, että pääsi pöydän lähelle, mutta tässä puhutaan ihan vain parista minuutista. Traconissa kirpparilla käyminen jäi välistä pitkän jonotuksen takia. Sen sijaan Desuconissa maksutapahtuma tuntui olevan häsellystä. Tosin vertailupohjaa ei ole, kun Traconissa en tosiaan mitään kirpparilta ostanut... mutta uskoisin, että vähän jouhevamminkin vänkärit olisivat hommansa voineet hoitaa (ja vähemmillä virheillä). Eiköhän näistä kuitenkin opita ja seuraavalla kerralla sujunee jo paremmin.

2. Kill la kill -julisteet M bongasi jo viime vuoden Frostbitesta, mutta ei ostanut heti ja sitten ne ehtivät loppua. Nyt vihdoin tulivat uudestaan vastaan ja ostettiin sitten heti mukaan. Meinattiin jo laittaa ne seinälle, mutta todettiin, että nuo vaativat kyllä kehykset eli hetki menee, ennen kuin saadaan esille.

3. Myös Fran-juliste lähti mukaan. Olen huono vastustamaan mitään tästä ihanasta vieranaisesta tehtyä oheistuotetta. Nyt juliste on ihan vain sinitarralla keittiön seinällä toisen kanssa... mutta rupesin miettimään, että oikeastaan olisi kiva saada noille Franin kuvillekin kehykset.

4. Pullokaulakoru. Minulla on jo yksi pullohelminauha, mutta olen niin viehättynyt näistä, että piti saada toinenkin. Toki sitten hieman erilainen ja ehkä vähän arkisempi. Tuota toista ei viitsi ihan kaikkien vaatteiden kanssa pitää, koska se voi joidenkin kera näyttää turhan juhlavalta esimerkiksi töihin. Toisten kanssa se kyllä toimii arkenakin... ainakin minusta. Joku muuhan voi olla toista mieltä.

5. Lisäksi mukaan lähti tikkarikaulakoru, joka oli niin herkullisen näköinen, ettei sitä voinut vastustaa. Viime aikoina olen tykkäillyt kovasti tällaisista ehkä vähän lapsekkaan suloisista koruista, joten niitä on tullut sitten juurikin coneista osteltua.

6. Myyntipöydiltä löytyi yllättäen Star Ocean: The Last Hope figuureja blindboxeissa. Se oli niin harvinaista, etten voinut jättää tilaisuutta käyttämättä. Ostin ensin yhden, mutta myöhemmin oli pakko vielä saada toinen. Olen heikko liha.

7. Taidekujalta lähti julisteiden lisäksi mukaan I-chanin tekemä rusettipanta. Se on oikein söpö ja istuu päähän silmälasien kanssakin, mikä on plussaa. Jotkut pannat nimittäin meinaavat painaa silmälasit pois päästä ja siksi sellaisia harvemmin käytän. Tämä menee taas tähän "pakko saada söpöjä ja ihania juttuja" -kategoriaan, mutta minkäs teet...olen nyt tykästynyt sellaisiin.

8. Lompakko! Vihdoin! Vanha lompakkoni alkoi osoittaa hajoamisen merkkejä jo syksyllä 2013, joten olen siitä asti katsellut uutta. Ulkonäöltä ja hinnaltaan sopivaa ei kuitenkaan ole tullut vastaan, koska halusin... noh... jotain söpöä ja ei-niin-tavista. Lisäksi ehtona oli, että lompakon pitää olla pitkä, kestävänoloinen ja siinä on oltava riittävästi korttitaskuja. Tämän takia esim. Japanista ei lähtenyt ihanaisia lompakkoja mukaan. Korttitaskuja oli vain pari, jos ollenkaan, niissä, joita katselin.

Olinkin siis yllättynyt, että aasialaiselta myyjältä löytyi kaikkia ehtojani vastaavia lompakoita jopa useampi erilainen kappale. Käytin hyvän tovin valinnan tekemiseen, sillä suloisia vaihtoehtoja oli monta. Nyt on sitten kortit yms. siirretty uuteen kotiin, joskin pari jouduin siirtämään pois... mutta ehkä minun ei tarvitse EA-korttia ja Pakanaverkon jäsenkorttia muutenkaan koko ajan roudata mukani.


Mukaan lähti myös tuorein Naruto-manga ja M löysi yhden sarjan kirpparilta edulliseen hintaan. Niitä en kuitenkaan jaksanut kuvailla erikseen.

Kaiken kaikkiaan oli kyllä kiva con. Omalta osaltani se oli hieman erilainen, sillä tällä kertaa en oikeastaan cossannut. Perjantaina olin ihan perusvaatteissa (punainen mekko ja neuletakki), joista ei tullut edes napattua kuvaa. Lauantaina minulla oli I-chanilta joululahjaksi saatu mooglepipo päässä ja siivet selässä, mutta ei se oikein cossaamiselta tuntunut, vaikka ihan hauska asu olikin.

Sunnuntaina sitten päätin kierrättää hääpukuni yläosan, johon yhdistin viime kesäksi ostetun kukkahameen ja jo perjantaina käytetyn neuletakin. Kokonaisuus oli toimiva ja riittävän lämmin talviconiin. Lisäksi asu oli sen verran tavallisuudesta poikkeava, ettei olo kuitenkaan tuntunut ihan tavikselta. Tosin nätimpiä kenkiä olisin kaivannut... ehkä saan joskus sellaiset hommattua.

Minun piti myös alun perin sunnuntaina laittaa peruukki, mutta sitten iski laiskuus ja menin ihan vain omilla hiuksilla. Eiväthän ne tietysti yhtä näyttävät ole kuin peruukki olisi ollut, mutta onneksi en ihan suohirviöltä näyttänyt :D



Jäin miettimään, että ehkä sitä voisi vielä jonkin toisen mekon tilailla. Sitä voisi sitten kierrättää myös coneissa silloin, kun ei jaksa cossata... ja miksei tietysti myös sukujuhlissa, kun niitäkin melkein joka kesälle osuu yhdet tai kahdet.

Nyt on sitten taas arkea edessä useampi viikko. Vähän harmaalta ja ankealtahan se tuntuu (conikrapulaa pukkaa), mutta kenties siitä kuitenkin selviää. Coneissa on aina se oma tunnelmansa, mitä ei valitettavasti tuolla tavisten seassa vaeltaessa yleensä tavoita, mutta onneksi pelit, anime ja muu ihana höpö ei arjessakaan täydellisesti katoa.

6. helmikuuta 2015

Käänteinen ikäkriisi

Olin aika yllättänyt, kun minulle ei iskenyt kamalaa vanhenemiseen liittyvää kriisiä viime vuonna, vaikka 30 täytinkin. Toki sitä aina välillä mietti, miten paljon se nyt onkaan, mutta yllättävän kivuttomasti tuo kuitenkin meni. Sen sijaan nyt olen törmännyt yllättävään ilmiöön omalla kohdallani.

Tiedättehän ne tyypit, jotka ovat juuri täyttäneet 18 vuotta ja ovat hyvin kettuuntuneita, jos samassa kaupassa jo toista kertaa kehdataan kysyä paperit, koska "kyllähän teidän nyt täytyy nähdä, että mä olen sentään jo kuukauden ollut täysikäinen"?

Terveisiä ikuiselta teiniltä ^_^V
Noh, nyt olen huomannut olevani itse tuossa pisteessä (onneksi en noin pahana) näin hienosti 31-vuotiaana. Ei, en saa hepulia, jos kaupassa tai Alkossa kysellään papereita, mutta joissain muissa tilanteissa huomaan ärsyyntyväni, kun minua pidetään nuorempana kuin olen. Tuossa muutama kuukausi sitten sain kuulla olevani niin nuori, etten voi vielä tietää mitään asiasta X (aiheesta päätellen minua veikattiin korkeintaan yläaste-/lukioikäiseksi). Tällä viikolla oma esimies oli listannut minut alle 30-vuotiaiden työntekijöiden joukkoon ja oli todella hämmentynyt, kun huomautin asiasta.

Nuo ovat asioita, jotka pistävät otsasuonen nykimään. Onneksi esimies ei kuitenkaan dissannut minua olettamansa iän perusteella (toisin kuin tuo toinen puhuja), mutta kyllä tuo silti sai miettimään.

Positiiviselta kannalta tästä voisi vetää johtopäätöksenä minun olevan niin nuorekkaan näköinen, että ihmiset hämääntyvät. Kääntöpuolena on vain se, etten tule tietyissä tilanteissa otettua aikuisena ja päätöskykyisenä yksilönä. Väistämättä tässä pohtii, kuinka usein ihmiset ajattelevat mielipiteistäni, että olen vain niin nuori ja siksi kyseistä mieltä ja kyllä ne aatokset siitä muuttuvat, kun ikää tulee lisää.

En kiistä, etteikö ajatusmaailma tästä vielä muokkautuisikin. Niin on käynyt vuosien varrella ja tulee käymään jatkossakin. Sehän kuuluu asiaan. Minulla on kuitenkin harrastuksia ja näkemyksiä, jotka eivät johdu iästäni vaan persoonastani enkä haluaisi, että niihin suhtaudutaan "nuoruuden haihatteluina".

Mietinkin tuossa yksi päivä, pitääkö tässä värjätä hiukset tummanruskeiksi, leikata ne lyhyemmiksi ja vaihtaa silmälasit tylsempiin. Täytyykö uusia vaatekaapin sisältö ja siirtyä omasta tyylistä ns. tavisaikuistyyliin (mitä se ikinä onkaan)? Pitääkö luopua pelaamisesta, cosplaysta, fan fictionin kirjoittamisesta ja omista uskonnollisista / poliittisista näkemyksistä ja siirtyä katsomaan Salkkareita ja Putousta sekä liittyä kirkkoon? Sittenkö olisin oikeasti kolmekymppinen?

Hetken päästä heräsin ja tajusin, miten pahalta kaikki tuo tuntuisi. Enhän se olisi minä ollenkaan vaan joku muu. Kun kerran pukeudun asiallisesti ja työhöni sopivasti, miksi ihmeessä minun pitäisi vaihtaa omasta mielestä tylsemmät vaatteet päälle? Ja Aira Samulinkin värjää hiuksensa juuri niin kuin häntä huvittaa, miksen minä voisi? Toisekseen, mitä se kuuluu kenellekään, jos mieluummin pelaan kuin tuijotan tv:tä tai jos kirkossa käymisen sijaan sytytän kynttilän kotialttarille? Tai jos äänestyslippuukkeeseen kirjoitan numeron, joka antaa äänen minulle tärkeän puolueen ehdokkaalle, vaikka joku nyt pitääkin puoluetta teinien mulle kaikki heti nyt -pelleilynä?

En minä ole mikään nuori kapinallinen, olen kolmekymppinen, aikuinen kapinallinen, jos kerran kapinallinen pitää olla. Silti toivoisin, ettei minun tarvitsisi korjata toisten näkemyksiä iästäni. Siellä kassalla alkoholia ostaessa se on ihan ok, mutta kun avaan suuni olisi mukavaa, että minut otettaisiin vakavasti.

Tiedän, että on typerää edes kriiseillä tällaisesta asiasta. Silti huomaan hetkittäin pohtivani, pitäisikö minun muuttua jotenkin. Ehkä kuitenkin on parempi hyväksyä se, että muutoksia kyllä tulee ajan saatossa ikävuosien kertyessä. On kuitenkin typerää yrittää väkisin muuttaa omaa sisintä ja sen ulkoista ilmaisua vain muiden vuoksi, kun en kuitenkaan vahingoita olemisellani ketään.

Nyt kun vielä saisin tuon taottua oikeasti päähäni. On okei olla kolmekymppinen eri tavalla kuin toiset. Erilaisia ne toisetkin ovat, osa vain piilottaa sen paremmin.