14. lokakuuta 2014

Juhlajärkkäilyt

Viime vuosina olen pohtinut paljonkin juhlia. En tarkoita tällä nyt mitään häitä tai synttäreitä vaan vuodenkiertoon liittyviä pakanallisia juhlia ja niiden sovittamista yhteen kristillisen perinteen kanssa. Faktahan on, että kristinuskon juhlat on lätkäisty pakanallisten päälle, jotta kansa saatiin aikoinaan paremmin käännytettyä... mutta tämä ei ole se seikka, jolla kannattaa avata keskustelu, kun haluaa lisätä perheperinteisiin muille vieraita juhlallisuuksia.

Meillä ei ole vielä kunnollista juhlaperinnettä, mutta ehdottomasti haluan sellaisen luoda. Siksipä olen tätä asiaa ryhtynyt pohtimaankin. Nyt olen pikku hiljaa lähtenyt liikkeelle ruoan kautta, koska siihen osuuteen voi vaivattomasti osallistaa muitakin ihmisiä ilman, että kukaan kärsii. Ja missään vaiheessa ei ole tarkoitus pakottaa ketään mihinkään erityisen uskonnolliseen, mutta silti haluan, että meidän perheessä molempien näkemykset otetaan tasapuolisesti huomioon.

Vuodenkierron juhlia meillä vietetään tällä hetkellä seuraavasti:

Kuva: www.oakwillow.com

Kevätkausi

Kevätpäiväntasaus / Ostara
Olen toistaiseksi viettänyt yksin. Yleensä tähän on liittynyt siivoamista yms. valmistautumista kevään alkuun. Tarkoitus on kehittää tähän ainakin yhteinen ruokaperinne.

Pääsiäinen
Vakiintunut käytäntö näyttää olevan, että vietämme pääsiäisestä 1-2 yötä M:n vanhempien luona. Ruokalistalla on vähintäänkin lammasta ja pääsiäismunia. Uskonnollista osuutta ei ole. Sinällään myös kevätpäiväntasauksen vieton voisi tähän yhdistää, mutta pääsiäinen seilaa kalenterissa niin valtavasti, että välillä nämä kaksi juhlaa ovat aika kaukana toisistaan.

Beltane
Tätäkin olen viettänyt yksin tai jättänyt viettämättä, jos tilanne ei ole sallinut. Jonkinlaista mielessä virittäytymistä juhlaan on kuitenkin liittynyt. Olen ajatellut, että tulevaisuudessa voisi viettää jonkinlaista yhteistä juhlaa 30.4.

Vappu
Maallinen juhla. Meillä tämä näkyy yleensä siten, että mennään minun vanhemmilleni, koska äitini syntymäpäivä osuu juuri tähän kohtaan. Perinteiset vappuherkut kuuluvat luonnollisesti ruokalistalle. Koska tosiaan vappua vietetään aina äidin syntymäpäivien merkeissä, meidän perheen yhteinen juhla on järkevää ajoittaa edelliseen päivään.

Kesäkausi

Kesäpäiväntasaus / Litha
Olen viettänyt vaihtelevasti, perinteitä ei ole päässyt syntymään. Koen myös hieman vaikeaksi niiden kehittelyn, mutta pohdinta on työn alla.

Juhannus
Edellisen juhlan suunnittelua vaikeuttaa nimenomaan juhannus, jota vietetään melko pakanallisissa merkeissä mökillä. Ohjelmaan kuuluu saunomista, hyvää ruokaa, uimista, veneilyä ja kokkokin joskus. Myös alkoholi sopivissa määrin on osa tätä juhlaa. Olenkin toisaalta miettinyt, että voisinko ihan vain mennä tällä konseptilla.

Lughnasadh
Tämän juhlan vietto on jäänyt kovin vähäiseksi. Täytyy siis ryhtyä suunnittelemaan perinnettä. Kristillistä vastinetta ei tälle juhlalle tietääkseni ole tai ainakaan sitä ei kummankaan meidän lapsuudenperheissä ole vietetty, jos onkin olemassa. Tosin nyt kun katsoin kalenterista, lähelle osuu Kirkastussunnuntai. Minulle se on täysin tuntematon pyhä päivä.

Syyskausi

Syyspäiväntasaus / Mabon
Tätä juhlaa olemme viettäneet yhdessä ruoan merkeissä. Listalla on omenapiirakkaa ja jokin hyvä liharuoka. Haluaisin nimen omaan lihapataa, mutta se ei ole toistaiseksi mennyt läpi. Jatkan asian työstämistä ;D Tietääkseni tällekään juhlalle ei ole kristillistä vastinetta.

Kekri / Samhain 
Tunnetaan myös Halloweenina, mitä ollaankin jonkin verran vietetty yhdessä jo ihan siitä ilosta, että suhde otti lopullisesti tulta alleen eräissä kuuluisissa Halloween-bileissä. Vihjaisin jo M:lle, että tänä vuonna haluaisin viettää Kekriä tai Samhainia yhdessä jälleen kerran ruoan muodossa. Asia sopi, mutta eipä tuo ole koskaan hyvästä ruoasta valittanutkaan. Oman haasteensa tähän tänä vuonna tuo lähelle osuvat muut suunnitelmat (= Kekrin vietto kaveriporukassa ja käsityömessut), mutta jotenkin aion kuvion parsia kasaan.

Pyhäinpäivä
Pyhäinpäivä on juhlan kristillinen vastine. M ei ole koskaan osoittanut erityistä mielenkiintoa sen viettämiseen, joten se ei ole meillä näkynyt.

Talvikausi

Talvipäivänseisaus / Yule
Yulea meillä on vietetty nyt jo pari kertaa ja sitä ennen olen ahkerasti viettänyt yksin (ylläri :P). Nykyiseen perinteeseen kuuluu Yulehalon tekeminen. Yritin tästä alkuun karppia vaihtoehtoa, mutta se oli niin surkea esitys, että olen suostunut tinkimään asiasta. Nykyinen resepti on hyvä ja sillä mennään. Ja koska herkkua tulee paljon, siitä on yleensä tarjottu muillekin... joskin heille se on markkinoitu jouluhalkona. Viime vuonna appivanhemmat kummastelivat, että eikö se olisi pitänyt säästää aatoksi, mutta eivät sitten enempää udelleet, kun sanoin sen kuuluvan juuri siihen päivään, jona se tarjoiltiinkin.

Joulu
Suomalainen joulu on täynnä pakanallisia perinteitä ja käsittääkseni iso osa niistä on siirtynyt Kekristä. Minulla ei ole siis ongelmaa kuusen, kinkun, pipapeiden, joulupukin, lahjojen yms. kanssa. Itse asiassa tykkään niistä hyvin paljon. Jouluperinteet ovatkin ikään kuin vain jatkumo talvipäivänseisauksen vietolle.

Meillä jouluun kuuluu vierailu molempien vanhemmilla ja M:n vanhempien kanssa haudoilla käyminen. Tämä on ihan ok, vaikkei kyse ole minulle läheisten haudoista (paitsi tietysti nyt valitettavasti joukkoon on liittynyt yksi, jonka oikeasti ehdin tuntea). Joulukirkko ei ole meillä ohjelmassa, vaikka äiti yrittää säännöllisesti sinne houkutella.

Imbolc
Olen varmaan tosi surkea pakana, mutta joudun tämän juhlan nimen aina tarkistamaan uudelleen. Olen luultavasti kerran elämässäni viettänyt Imbolcia. Nyt kuitenkin haluan ottaa itseäni niskasta kiinni ja luoda myös sille oman pienen perinteen.

Kynttilänpäivä
Imbolcin kanssa samoihin aikoihin asettuu kynttilänpäivä, jota M ei ole kuitenkaan millään tavoin halunnut viettää. Sanoisin, ettei sitä ole siis tarpeen ottaa nytkään ohjelmaan.

___

Siinä on tosiaan juhlia melkoinen määrä. En ole ajatellutkaan, että kaikkia vietettäisiin suurimuotoisesti, mutta haluaisin kuitenkin huomioida vuodenkierron omassa elämässä nykyistä paremmin... ja haluaisin sovittaa sen osaksi arkea, vaikka juhlista onkin kyse. Monesti nämä juhlapäivät osuvat ihan vain arkiviikolle, joten sekin vaikuttaa siihen, miten paljon voi niihin panostaa.

Varsinaisen uskonnollisen puolen pidän omanani enkä sitä aio tyrkyttää M:lle. Sen sijaan muihin elementteihin ottaisin hänet mieluusti mukaan ja ruokapuoli onkin siitä helpoimmasta päästä. Siksi ehkä panostan nimen omaan keittiössä hääräämiseen. Juhlaan liittyviä ruokia valmistaessa voi hyvin keskittää ajatuksensa niihin muihin elementteihin, joiden ei välttämättä tarvitsekaan aina olla niin konkreettisesti näkyvissä. Myös ruoanlaitto voi olla rituaali.

Minua kiinnostaisi kovasti, minkälaisia vuodenkierron juhlia muut viettävät? Ihanko vain samoja, joita "kaikki muutkin" vai onko teillä jotain omia perinteitä? Miten olette yhdistäneet juhlaperinteet mahdollisen puolison kanssa? Tai oletteko jotenkin pohtineet asiaa, jos puolisoa ei (tällä hetkellä) ole?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti