9. lokakuuta 2014

Asioita, joista pidän syksyssä


Olen joskus sanonut, etten ole yhtään syksyihminen vaan täysillä kesäihminen. Varmaan se pitää jossain määrin edelleen paikkansa. Ainakin taakse jäänyt kesä oli aivan ihana kuumine päivineen ja kivoine ajanvietteineen. Veikkaan kuitenkin, että vuosien takainen kesärakkaus ei ole liittynyt pelkästään vuodenajan säätiloihin yms. vaan pikemminkin siihen, ettei kesällä tarvinnut olla koulussa. Opiskelusta olen kyllä aina tykännyt, "koulukavereista" en niinkään. Kesällä sai siis olla rauhassa ja tehdä omia juttuja, joten ei ahdistanut.

Nyt aikuisena olenkin huomannut, että vaihtelevia vuodenaikoja tervehtii usein ilolla. Toki niissä on omat huonot puolensa. En ole koskaan tykännyt kaatosateesta, rännästä, sohjosta tai kolmeakymppiä hipovista pakkasista. Tuskin näistä koskaan alan tykätäkään. Jokaisessa vuodenajassa on kuitenkin oma viehätyksensä. Ja tämä on lista asioista, jotka minua syksyssä viehättävät.

Värikkyys

Ruska-aika on todella kaunista. Tykkään värikkäistä lehdistä, niitä on ihana katsella ja kuvatakin, vaikken valokuvaajana ole kaksinen. Syksyisessä maisemassa siis lepää silmä. Myös häidemme koristeina käytettiin syksyisiä vaahteranlehtiä. Olisimme halunneet käyttää myös pihlajanmarjoja, mutta viime vuonna niitä tuli vähän ja vähätkin katosivat jo kauan ennen hääpäivää. Onneksi kaupasta sai korvikkeita, mutta lehdet olivat tosiaan aitoja ja luonnosta kerättyjä.


Kirpeä ilma

Kuuman kesän jälkeen on ihanaa, kun ilma alkaa viiletä eikä enää ole koko ajan hiki. Pieni aamupakkanen ei haittaa (paitsi auton ikkunoiden raappaus) vaan on oikeastaan aika piristävää.

Lämpimät vaatteet

Syksyllä saa taas kaivaa esiin kaikki ihanat neulepuserot ja muut lämmittävät suloisuudet. Näihin kuuluvat villasukat, lapaset, kaulahuivit, säärystimet ja pipot. Minulla on paha tapa haalia näitä ja eteisen yläkaappi tursuaakin monenlaista huivia ja pipoa, mutta pitäähän sitä valinnanvaraa olla!

Paksut hameet ja sukkahousut

Nämä on mainittava ihan erikseen. Minulla on tällä hetkellä ns. housuton kausi. Ei vain yhtään nappaa kiskoa farkkuja tai muita housuja jalkaan (okei, kotioloissa käytän kyllä myös olohousuja) vaan viuhdon menemään hame päällä. Syksyllä on kiva ottaa taas esille myös ne paksumpaa kangasta olevat hameet, joita ei voi kesäkuumalla kuvitellakaan laittavansa päälle. Ja sukkahousut ovat ihania, varsinkin paksut ja pehmeät, ohuista nylon-viritelmistä en niinkään välitä.

Pimenevät illat ja kynttilät

Pimeys voi olla masentavaa, mutta on se omalla tavallaan myös kiehtovaa. Se myös tarjoaa hyvän syyn sytytellä kynttilöitä niin keittiöön, olohuoneeseen kuin parvekkeellekin. M usein huolehtii tästä, joten minä voin keskittyä nauttimaan näystä. Olin muuten äärimmäisen positiivisesti yllättynyt, kun tajusin, että M ihan vapaaehtoisesti laittelee kynttilöitä esille. Ensimmäinen omalle kohdalle osunut mies, joka on moisesta kiinnostunut. Keräsi pisteet kotiin ;)



Viltin alle käpertyminen

Olen herkkä palelemaan, mikä ei ole mukavaa. On kuitenkin kiva kääriytyä vilttiin, ennen kuin ryhtyy datailemaan, pelaamaan tai lukemaan. Sohvaltamme löytyykin lähes aina viltti tätä tarkoitusta varten. Haluaisin tosin jo uusia sen, koska olen kyllästynyt kuosiin, mutta odottelen vielä, että se oikea tulisi vastaan.

Hääpäivä

Noh, naimisiin mentiin viime vuonna, joten hääpäivän vietosta ei ole vielä kokemusta. Väitän silti, että tästä muodostuu myös yksi asia, josta syksyssä pidän. Nyt ainakin odotan jo kovasti pidennettyä viikonloppua ja kahdenkeskistä laatuaikaa.

Samhain / kekri / halloween

Tätäkin on tavalla tai toisella yleensä tullut vietettyä ja kyseessä on yksi syksyn kohokohdista. Myös tänä vuonna on pienimuotoisia suunnitelmia. Halloween-bileissä on tullut oltua useamman kerran, mutta toisinaan on tullut vietettyä juhlaa ihan omassa seurassa tai sekä että. 

Opiskelu

Opiskelu starttaa aina syksyllä. Monena vuonna se on jo tarkoittanut japanin kielen tavailua, mutta tänä syksynä myös luovaa kirjoittamista. Kumpikin on mukavaa ja antaa paljon, vaikka välillä harmittaa, kun osa viikonlopusta menee muussa kuin vapaa-ajan vietossa. Lopulta se on kuitenkin pieni harmistus, koska on tekemässä asioita, joista pitää.

____

Tässä oli minun listani syksyn parhaista puolista. Mitkäs ovat teille niitä vai tökkiikö syksy pelkästään?

2 kommenttia:

  1. - Mie tykkään kans tuosta värikkyydestä, kynttilöistä ja viltin alle käpertymisestä. Oon aika sellain semisti syksystä tykkäävä ihminen :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että on muitakin samanlaisia :)

      Poista