23. syyskuuta 2014

Merenneitotukka?

Eilen sain vihdoin tartuttua väripurkkiin. Olen ollut koko syksyn enemmän ja vähemmän tyytymätön hiuksiini, mutta samaan aikaan en ole oikein tiennyt, millaiset haluan niiden olevan. Muistot sinisestä tukasta ovat kovasti kaihertaneet mieltä, joten lopulta päätin lähteä pyrkimään sitä kohti.



Tässä kohtaa joudun vain toteamaan, ettei siitä kyllä sinistä tullut. Latvoista tuli turkoosit, mutta muuten hiukset ovat epämääräisen violetin harmaat. Tällaista väriä minulla ei ole aiemmin ollutkaan. Ilmeisesti vaalentamisesta ja syväpuhdistavasta shampoosta huolimatta hiuksiin jäi liikaa punapikmenttiä. Kai minun olisi pitänyt vetää pää täysin blondiksi ennen tätä operaatiota, mutta kun se blondi ei vain sovi minulle yhtään.

En ole kyllä vielä aivan varma, sopiiko tämäkään. Ainakin lisäkerros väriä tarvitaan, sillä väri jäi epätasaiseksi. Odotan saunailtaan asti, koska lämpö tuntuu aina vaikuttavan positiivisesti värjäystulokseen.

Täytyy myös miettiä, miten tämän tukan kanssa meikataan. En taida voida käyttää enää punaista luomiväriä. Laitoin vaaleanruskeaa ja tummanruskeaa tänään, mutta silti kuvissa näyttää siltä, ettei minulla olisi silmämeikkiä ollenkaan. Ilmeisesti siis voimakkaampi meikki on tehtävä? Värejäkin pitää miettiä... sininen luomiväri ei välttämättä ole paras vaihtoehto.

Onko tämä nyt minun juttuni? En tiedä, ainakin tällä hetkellä tuntuu hyvin oudolta. Mietin jo hetken violetin kautta tummanpunaiseen siirtymistä... mutta ehkä totuttelen tovin kuitenkin. Tykkäsin viisi vuotta sitten todella paljon sinisestä tukastani ja jotain samantapaista oli ajatuksena saada taas. Nyt vain tulos pääsi hieman yllättämään.

Mutta onhan tämä vähän merenneitomainen, jos ei muuta, vai mitä?

2 kommenttia:

  1. Mutta tuohan on aivan ihana väri O_O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia vain :)

      Pikku hiljaa alkaa silmäkin tottumaan. Tosin täytyy tosiaan väriä lisätä, koska se on todella epätasainen (mikä ei jostain syystä kuvissa juuri näy).

      Poista