20. elokuuta 2014

Nörttityttöjä tapaamassa

Törmäsinpä tässä eräänä päivänä alueelliseen nörttityttöjen toimintaan. Olen kansallisen nörttityttöryhmän keskustelua seurannut jo jonkin aikaa, mutta kovin aktiivinen osallistuja en ole erinäisistä syistä ollut. Minulla on lievää mielenkiintoa laajentaa (nörtti)tuttavapiiriäni.

Yritin kovasti näyttää kivalta, mutta sitten mietin,
näytänkö tarpeeksi nörtiltä xD
Kun sitten sain tietää, että täällä on ihan oikea paikallisten nörttityttöjen tapaaminen, alkoi kauhea arvonta. Mennäkö vai eikö mennä? Uskallanko vai enkö? Onko mitään järkeä? Olenko tarpeeksi nörtti? Tai tarpeeksi tyttö? Näitä kaikkia kysymyksiä pyörittelin päässäni ja osan jopa lausuin ääneen M:lle, joka totesi, ettei minun tarvitse hameen helmaa nostaa todistaakseni toisille olevani tyttö. Se ehkä pudotti takaisin todellisuuteen tuolta panikoinnin keskeltä :D

Niinpä sitten ilmoittauduin mukaan tapaamiseen ja jopa raahasin itseni sinne. Minua pelotti ja ahdisti, mutta löysin oikean porukan ja osasin jopa itseni esitellä, mutta vaikeaa se oli. Keskustelu kyllä polveili ja kävi minuakin kiinnostavissa aiheissa, mutten osannut oikein osallistua.

Olen oikeasti aivan umpisurkea uusien ihmisten kanssa. Varsinkin silloin, kun kyseessä on joukko ihmisiä, haluaisin vain karata tilanteesta. Töissä sentään voin mennä työroolin taakse ja töihin liittyvää small talkia pystyn harrastamaan, asiakkaidenkin kanssa on yleensä asia, josta keskustella. Ei siis ongelmaa. Mutta vapaalla... silloin olen vain minä itse ja sosiaaliset ongelmani oikein puhkeavat kukkaan.

Valitettavasti tätä tapahtuu joskus kaverienkin seurassa. Koen vaikeaksi tavata ihmisiä, joita en ole nähnyt hetkeen, vaikka samaan aikaan haluan olla heidän kanssaan. Tämä ei silti ole niin vakavaa kuin uudessa seurassa oleminen.

Näin jälkikäteen nolottaa suorastaan, miten hiljainen ja outo olin. Voisi kuitenkin kuvitella, että toiset nörtit ymmärtävät, ettei sosiaalisuus ole aina niin helppoa. Minulla kestää hetki avautua, joskus pitkäkin, enkä tarkoita sillä mitään pahaa. Itse asiassa minusta olisi tosi hienoa saada uusia tuttavuuksia ihan lähiympäristöstäkin, se tutustuminen on vain vaikeaa. Sen lisäksi vielä kärsin jonkinlaisista alemmuuden tunteista enkä usko olevani riittävän hyvää seuraa ihmisille... mikä tietysti entisestään vaikeuttaa kontaktin ottamista.

Silti annan itselleni sulan hattuun. Menin tapaamiseen ja olin siellä jopa vajaat kaksi tuntia. Se on saavutus. Taidan jopa muistaa yhden ihmisen nimenkin. Ehkä uskaltaudun joskus toiseenkin tapaamiseen ja ehkä jonain päivänä joku moikkaa minulle kaupungilla. Se olisikin jo aika hienoa :D

2 kommenttia:

  1. Hienoa että uskalsit mennä! Itsellä menee helposti tuollaiset jännittävät sosiaaliset tilanteet hirveäksi höpöttämiseksi - melko varmasti osa aktiivisemmista nörttitytöistä oli ihan yhtä ujoja kuin sinäkin, mutta reagoivat vaan eri tavalla. Ja sitten nolostelevat kotona jälkeenpäin, että mitä tulikaan höpistyä ja huudeltua :D Kiusalliset hiljaisuudet ovat kiusallisia - jotkut vetäytyvät niissä, ja jotkut sitten taas höpöttävät henkensä edestä... Terveisin patoutunut höpöttäjä.

    Ja muuten, itsellänikin on alemmuudentunne nörttiydestä! :D Olen sentään koodari, ohjelmoin työkseni, vapaa-ajalla harrastan webbisivukoodailua, mutta silti! Mielikuvissani oikeat nörtit pelaavat, fanittavat, säätävät linuxia komentorivillä, ovat epäsosiaalisia, ja juovat energiajuomaa yömyöhään. Tiedän, että nörttejä on erilaisia, mutta jotenkin silti onnitun stereotypioimaan itseni ihan omakätisesti ulkopuoliseksi. On se elämä joskus vaikeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihmiset reagoi noihin eri tavoin. Höpöttämistä ehkä pidetään enemmän sosiaalisesti hyväksyttynä, mutta yhtälailla se voi olla merkki hermostuneisuudesta x)

      Mä en ole kyllä sun "nörttistatusta" koskaan kyseenalaistanut, jos se yhtään lohduttaa ;D Nörttejä on tosiaan monenlaisia, stereotypiat on sillä saralla aikansa eläneitä.

      Poista