31. elokuuta 2014

Originaalia kirjoittamassa

Aloitin viime keväänä pitkän originaalitarinan kirjoittamisen. Aiemmin olen kirjoittanut jonkin verran lyhyempiä tarinoita ja kasapäin fan fictionia. Olen myös alottanut useita pitkiksi ajateltua originaaleja, mutta aina ne ovat jääneet kesken erinäisistä syistä. Tärkeimpiä vaikuttavia tekijöitä lienee motivaation lässähtäminen ja perfektionismi. Olen potenut jonkinlaista rimakauhua ja pelännyt vastaanottoa, jos joku joskus tekstiä pääsisi lukemaan.

Toki fan fictioninkin julkaiseminen on pelottavaa. Aina on mahdollisuus  mennä metsään ja saada rankat kritiikit osakseen. Silti koen helpommaksi ajatukseksi julkaista fan fictionia, sillä pelissä olevassa tarinassa kaikki ei ole minun aikaansaannostani vaan taustalla on alkuperäisteos ja -hahmot. Kun kyseessä on originaali tuotos, kaikki siihen kohdistuva kritiikki kohdistuu siihen, mitä minä olen kehitellyt. En voi esim. vedota siihen, että joku  muu on tunkenut maailmaan kummallisia epäloogisuuksia, joiden kanssa yritän vain pärjätä. Jos epäloogisuuksia on, ne ovat minun mokani.

Olen siis pitkään pelännyt, etten kykene luomaan täydellistä tarinaa ja siksi minut lynkataan. Pelkään tätä edelleen, mutta silti nyt olen onnistunut kirjoittamaan kokonaisen pitkähkön originaalitarinan. Mitaltaan se on kevytromaanin luokkaa, ei siis lähellekään niin pitkä kuin pisimmät ficcini. Olen silti tyytyväinen, että sain sen kirjoitettua.

Onko se sitten täydellinen? No, ei todellakaan! Se on kaikkea muuta. Luultavasti sekaan on livahtanut joukko typoja sekä minulle tyypillisiä yhdyssanojen eriytymisiä ja erillisten sanojen yhdistymisiä (osaan yhdyssanasäännöt, ongelma on liian nopeassa naputustahdissani :D). On myös todennäköistä, että olen tunkenut mukaan epäloogisuuksia eivätkä hahmotkaan ole vielä tarinan alussa välttämättä sitä, mitä loppupuolella. Olenhan tällä kertaa opetellut itse tuntemaan heidät vasta näiden kuukausien aikana... ficcejä kirjoittaessa sen sijaan tunnen hahmot jo paremmin ennen kirjoitusprosessiin lähtemistä.

Nyt onkin tullut se vaihe, kun tarina vaatisi tarkastelua ja punakynää. Itse en tosin kykene sitä ainakaan vielä objektiivisesti tarkastelemaan, joten en aio koskea koko juttuun seuraavaan kuukauteen. Sen sijaan kaksi ihmistä on ilmoittautunut halukkaiksi sitä lukemaan, joten heille se pitäisi kokonaisuudessaan uskaltaa antaa. Lupasin jo, en voi perua!

Pelottaa, kauhistuttaa ja suoranaisesti hirvittää. Kumpikaan ei (tietääkseni) ole koskaan aiemmin lukenut juttujani, mikä tarkoittaa, ettei kirjoitustyylini ole heille tuttu. He siis katsovat tekstiäni aivan erilaisin silmin kuin vakituiset lukijani. Toinen ei käsittääkseni ole myöskään lukenut fantasiaa juuri yhtään, joten hänelle aluevaltaus on uusi (no, ehkä häneltä ei ole odotettavissa jupinaa fantasian kliseistä ;D).

Olen oikeasti vähän paniikissa siitä, millaista palautetta tulen saamaan vai saanko sitä ollenkaan. Voihan olla, etteivät lukijat lopulta osaa sanoa yhtään mitään.

Itse aion tarttua tekstiin uudestaan myöhemmin syksyllä. Korjaan luonnollisesti kaikki huomaamani kirjoitus- ja kielioppivirheet, mutta teksti vaatii varmasti myös uudelleenjäsentelyä ja hahmot syventämistä varsinkin tarinan alkupuolella, jolloin heidän oma äänensä ei ehkä kuulunut vielä niin selvästi.

Nyt on kuitenkin hyvä hetki ilmoittaa, jos haluat tarjota minulle lisää kauhuelämyksiä ;) Eli jos tarinan lukeminen kiinnostaa, ilmoitahan itsestäsi. Laitan sen sähköpostitse tulemaan. Toivoisin toki myös jonkinlaista kommenttia, kun luku-urakan loppuun olet päässyt. Sinun ei tarvitse ole kielioppinero (vaikkei siitä haittakaan tietysti ole), en siis odotakaan jonkun käyvän tekstiä tarkalla kielioppikammalla läpi, mutta selkeästi huomaamistasi virheistä ilmoittaminen on enemmän kuin suotavaa :) Minulle kuitenkin riittää ihan sekin, että joku sanoo rehellisen mielipiteensä tästä raakileesta, jota pitäisi työstää eteenpäin.

29. elokuuta 2014

Meganekkoo~

Sain silmälasit niinkin myöhään kuin vuonna 2009. Se oli loppuvuotta, tarkkaa kuukautta en muista. Ongelmia näön kanssa olin kyllä havainnut jo kevättalvella, mutta vasta opiskelun myötä ilmenneet haasteet saivat hakeutumaan optikolle. En nimittäin nähnyt kunnolla taululle kirjoitettuja koukeroita japanin tunneilla, ja se oli viimeinen niitti :D

Optikolla paljastui, ettei minun silmissäni mitään isoa vikaa ollut. Välttämättä en olisi edes tarvinnut laseja... No joo, tottahan se sinällään oli,mutta taululle en silti nähnyt ja esim. bussien numeroita oli vaikea havaita pysäkillä seisoessa. Minusta nuo olivat sellaisia elämää oleellisesti vaikeuttavia asioita, etten halunnut niiden kanssa jatkuvasti kamppailla.

Löysin kivat pokatkin. En missään nimessä halunnut huomaamattomia laseja vaan sellaiset, jotka todella näkyvät. Eivät nuo lopulta olleet kovin huomiota herättävät, mutta ihanan suuret kuitenkin. Sain vielä vajaat kolme viikkoa odotella, kunnes vihdoin sain nenälleni uudet lasit.

Laseihin totettulu vei oman aikansa, mutta pidin siitä, miltä näytin niiden kanssa. Tuolloin ne vielä istuivat yksiin hiusteni kanssa, mikä oli ehdottomasti plussaa.

Alkuun pidin laseja sitkeästi koko ajan. Optikko sanoi minulle, että siten totun niihin parhaiten ja opin elämään lasien kanssa. Niin ei kuitenkaan koskaan käynyt. Näen lähelle erinomaisen hyvin, joten minusta on varsin turhaa pitää laseja, jos esimerkiksi olen lukemassa. Sen sijaan tv:n katselua ja pelaamista ne helpottavat hyvinkin paljon. Töissä pidin laseja aina, vaikken päätteellä työskennellessä olisi niitä välttämättä tarvinnut. Kotona aloin hengailla ilman silloin, kun tarvetta ei ollut.



Syksyllä 2011 törmäsin siihen, että bussien ja opiskelun suhteen oli taas ongelmia. Kelloakaan en aina töissä nähnyt. Sinnittelin kuitenkin tovin ja vasta talvella 2012 hankkiuduin uudelleen optikolle. Näkö oli heikentynyt vähän, muttei mitenkään radikaalisti.

Tällä kertaa uusia pokia ei meinannut löytyä sitten millään. Kiersin monet silmälasiliikkeet läpi, mutta mieleisiä ei vain osunut kohdalle. Lopulta kuitenkin kävi tuuri ja löysin peräti kahden pokat, läpinäkyvät ja punaiset.

Nuo ovatkin sitten olleet käytössä reilut pari vuotta. Punaisia olen käyttänyt enemmän, mutta myös läpinäkyvistä tykkään. Vanhat siniset ovat lisäksi olleet esim. cosplay-käytössä.

Tänä vuonna minulla ei ole ollut näköongelmia, mutta päätin silti tarkistuttaa näköni optikolla keväällä. Nyt yllättäen näkö olikin mennyt parempaan suuntaan O_o Optikko suositteli uusien lasien hankkimista... joskin vahvuudet samoina kuin vanhoissa laseissani. Ne varmaan menisivätkin ihan hyvin, jos sankoja hieman kiristäisi. Ovat löystyneet mokomat.

Tilasin kuitenkin nyt loppukesästä täysin uudet lasit, koska vihdoin löysin juuri sellaiset kehykset kuin olen jo pitkään halunnut. Tiedättehän tyypin, joka vilisee melko usein animessa? Ai ette? Ihastuin pokiin, joissa on kehys vain linssin alaosassa ja sivuilla, mutta tällaisia ei myydä juuri missään. Useamman vuoden etsintä kuitenkin tuotti tänä vuonna tulosta. Vaihtoehtoja oli valitettavasti vain kaksi, mutta sekin on tyhjää parempi. Nyt on uudet ja hienot (ja ehkä hitusen animut) pokat ^^


Edelleenkään en osaa käyttää laseja kotona. Jätän ne aina olohuoneen pöydälle, josta poimin ne käyttöön, mikäli aion jotain katsoa tai pelata. Muuten menen ilman. Joskus satunnaisesti tarvitsen laseja dataillessa, mutta silloinkin yleensä olisi syytä ennemmin hipsiä petiin. Tuolloin nimittäin olen yleensä kipeä tai erittäin väsynyt.

25. elokuuta 2014

Miittipäivä Helsingissä

Lauantaina 16.8. hyppäsin pitkästä aikaa junaan ja otin suunnan kohti Helsinkiä yllättävän rauhallisin fiiliksin. Luvassa oli ensin shoppailua omin päin, sitten Kristallimaailman miitti. Edelliseen miittiin olin osallistunut kaiketi 1,5 vuotta sitten, joten siinä mielessä olisi pitänyt kai jännittää enemmän. Toisaalta yhtä lukuun ottamatta olin kaikki tavannut jo useamman kerran, mikä varmaan helpotti tilannetta.

Helsinkipäivä alkoi mukavan rennosti yksin shoppailemalla. Onnistuin kulkemaan eksymättä Fantasiapeleihin, sieltä Akateemiseen kirjakauppaan ja Stockan Herkkuun, mistä olin oikein ylpeä. Mukaan lähti tuolla kierroksella kolme kirjaa, joista yhden M oli pyytänyt ostamaan.


Sword Art Online oli tosiaan etukäteinen synttärilahja M:lle, kun hän sitä suoraan toivoi. Nuo kaksi muuta tuolivat minulle. Charlaine Harrisilta halusin kokeilla jotain muutakin kuin Sookie Stackhouse -sarjaa, joten päätin sitten napata mukaan tuon uusimman teoksen. Incubus lähti matkaan taas nimensä perusteella, toivotaan, että on kelvollista luettavaa. Ajattelin lukea tuon SAO-kirjankin jossain vaiheessa, M sitä kovasti kehui ja kieltämättä minua kiinnostaa, miltä virallinen käännös kuulostaa.

Ostosten jälkeen oli aika suunnata miittipaikalle. Onneksi Crow törmäsi minuun, kun pyöriskelin asemalla, joten ei tarvinnut sen enempää ihmetellä, mistä se Burger King oikein löytyy...

http://z4.invisionfree.com/Kristallimaailma/index.php?

Miitissä oli poikkeuksellisen paljon porukkaa, mutta tosiaan vain yksi sellainen henkilö, jota en ollut aiemmin tavannut. Hänetkin onneksi tunnisti helposti kuvauksen perusteella ^^

Kävimme ensin Fazerin kahvilassa, josta siirryimme pienestä sateen ripottelusta huolimatta Kaisaniemen puistoon. Myöhemmin kävimme vielä Arnold'silla, mutta suurin osa ajasta meni puistossa istuessa.

Päivän keskustelunaiheet vaihtelivat Auronin tyttären siittämisestä erilaisiin foorumin asioihin. Oli oikein mukavaa, kun paikalla oli porukkaa, joka on kiinnostunutta samoista aiheista ja yhteisestä tekemisestä. Olin luultavasti sosiaalisempi kuin vastaavissa tilanteissa aikoihin, vaikka meitä oli yhteensä seitsemän. Se on jo iso ryhmä minulle :D

Muistin taas, että kyllä minäkin tykkään hengailla porukoissa ja olla sosiaalinen myös useamman ihmisen kanssa kerrallaan. Niiden vain täytyy olla oikeita tyyppejä. Silti tuollaiset isot tapaamiset ovat omalla tavallaan kuluttavia ja olinkin illalla erittäin väsynyt. Minun piti vielä miitin jälkeen kirjoitella, mutten todellakaan saanut mitään järkevää aikaan. Lähinnä surffailin netissä ja nyhjäsin hiljaa sohvannurkassa muiden katsoessa elokuvaa. Se oli väsyttävän päivän jälkeen ihan riittävää aktiviteettia.

Mutta niin... minulla oli todella kivaa. En malta odottaa seuraavaa miittiä, vaikka toisaalta se myös vähän jännittää. Toivottavasti seuraavakin miitti menee yhtä hyvin ^^

23. elokuuta 2014

Kirjoittajayhdistys

Luin kesäloman alussa spekulatiivisen fiktion kirjoitusoppaan, jonka viimeisillä sivuilla huomasin kustantajan eli Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry:n mainoksen.  Surffasin kyseisen yhdistyksen nettisivuille tutkimaan asiaa tarkemmin.

Yhdistyksellä on tosiaan sivut, keskustelufoorumi ja Facebook-ryhmä. Näiden lisäksi yhdistys järjestää toisinaan kirjoittamiseen liittyviä kursseja, julkaisee kirjoitusoppaita yms. ja Kosmoskynä-lehteä. Tuo lehti oli ensisijainen syy mielenkiintooni, mutta myös jäsenille ilmainen arviointipalvelu kiinnosti lievästi.

Epäröin liittymistä kuitenkin hieman. Enhän ole mikään virallinen kirjailija. Olen kirjoittanut paljon fan fictionia, josta osa ihan romaanimittaisia teoksia, mutta originaalituotokseni ovat huomattavasti vähäisempiä. Yhdistyksen jäsenissä taas käsittääkseni on ihan julkaisseita kirjailijoita. Koin siis olevani liian nyyppä tuohon joukkoon ja ajatus liittymisestä hirvitti. Mitäs jos minulle sanotaan, etten kelpaa? Tähän elämään on mahtunut ihan riittävästi ulkopuolisuuden kokemuksia, ei niitä tarvitse ehdoin tahdoin lisää haalia.

Yhdistyksen säännöissä kuitenkin luki, että liittymiseen riittää kiinnostus aihepiiriä (tieteis- ja fantasiakirjoittamista) kohtaan. Päätin, ettei mitään saa, jos ei mitään uskalla ja maksoin jäsenmaksun, minkä jälkeen laitoin hakupaperit vetämään. Jo samana päivänä sain vastauksen, että asia on hoidossa ja haluanko jo jäsenlehteni, joita oli tänä vuonna ehtinyt ilmestyä kaksi. Vastauksen sävy oli lämmin ja ystävällinen.

Sain lehteni ja seuraavalla viikolla tuli jäsensihteeriltäkin ilmoitus, että minut on nyt liitetty yhdistyksen jäseneksi. Kukaan ei kysellyt julkaistujen tuotosten perään tai muunkaan näytön. Sen sijaan kaikki sähköpostiviestittely oli kohteliasta ja mukavaa. Sain myös linkit edellä mainituille sivuille. Kaikin puolin positiivinen kokemus siis.

Keskustelufoorumi ja Facebook-ryhmä vaikuttavat hieman hiljaisilta, mutta kyllä niissä jonkin verran viestittelyä esiintyy. En ole vielä uskaltautunut osallistumaan keskusteluun... edelleen kärsin pienestä alemmuudentunteesta. Kenties suotta. Mikäs tarve kenelläkään olisi minua tuomita ja kai tuomitseminen kertoisi enemmän tuomitsijasta kuin minusta? Silti olen varuillani, mutta tiedostan toki, että ongelma on nimen omaan minun pääni sisällä. Ehkä tämä tästä vielä.

Kosmoskynä on osoittautunut kivaksi lehdeksi, se tuntuu juurikin minulle suunnatulta. Seuraavaksi ajattelin tilata yhden novellikokoelman ja Kummallisen kirjoittajat -kirjoitusoppaan, kunhan rahatilanne moiset ostokset sallii.

20. elokuuta 2014

Nörttityttöjä tapaamassa

Törmäsinpä tässä eräänä päivänä alueelliseen nörttityttöjen toimintaan. Olen kansallisen nörttityttöryhmän keskustelua seurannut jo jonkin aikaa, mutta kovin aktiivinen osallistuja en ole erinäisistä syistä ollut. Minulla on lievää mielenkiintoa laajentaa (nörtti)tuttavapiiriäni.

Yritin kovasti näyttää kivalta, mutta sitten mietin,
näytänkö tarpeeksi nörtiltä xD
Kun sitten sain tietää, että täällä on ihan oikea paikallisten nörttityttöjen tapaaminen, alkoi kauhea arvonta. Mennäkö vai eikö mennä? Uskallanko vai enkö? Onko mitään järkeä? Olenko tarpeeksi nörtti? Tai tarpeeksi tyttö? Näitä kaikkia kysymyksiä pyörittelin päässäni ja osan jopa lausuin ääneen M:lle, joka totesi, ettei minun tarvitse hameen helmaa nostaa todistaakseni toisille olevani tyttö. Se ehkä pudotti takaisin todellisuuteen tuolta panikoinnin keskeltä :D

Niinpä sitten ilmoittauduin mukaan tapaamiseen ja jopa raahasin itseni sinne. Minua pelotti ja ahdisti, mutta löysin oikean porukan ja osasin jopa itseni esitellä, mutta vaikeaa se oli. Keskustelu kyllä polveili ja kävi minuakin kiinnostavissa aiheissa, mutten osannut oikein osallistua.

Olen oikeasti aivan umpisurkea uusien ihmisten kanssa. Varsinkin silloin, kun kyseessä on joukko ihmisiä, haluaisin vain karata tilanteesta. Töissä sentään voin mennä työroolin taakse ja töihin liittyvää small talkia pystyn harrastamaan, asiakkaidenkin kanssa on yleensä asia, josta keskustella. Ei siis ongelmaa. Mutta vapaalla... silloin olen vain minä itse ja sosiaaliset ongelmani oikein puhkeavat kukkaan.

Valitettavasti tätä tapahtuu joskus kaverienkin seurassa. Koen vaikeaksi tavata ihmisiä, joita en ole nähnyt hetkeen, vaikka samaan aikaan haluan olla heidän kanssaan. Tämä ei silti ole niin vakavaa kuin uudessa seurassa oleminen.

Näin jälkikäteen nolottaa suorastaan, miten hiljainen ja outo olin. Voisi kuitenkin kuvitella, että toiset nörtit ymmärtävät, ettei sosiaalisuus ole aina niin helppoa. Minulla kestää hetki avautua, joskus pitkäkin, enkä tarkoita sillä mitään pahaa. Itse asiassa minusta olisi tosi hienoa saada uusia tuttavuuksia ihan lähiympäristöstäkin, se tutustuminen on vain vaikeaa. Sen lisäksi vielä kärsin jonkinlaisista alemmuuden tunteista enkä usko olevani riittävän hyvää seuraa ihmisille... mikä tietysti entisestään vaikeuttaa kontaktin ottamista.

Silti annan itselleni sulan hattuun. Menin tapaamiseen ja olin siellä jopa vajaat kaksi tuntia. Se on saavutus. Taidan jopa muistaa yhden ihmisen nimenkin. Ehkä uskaltaudun joskus toiseenkin tapaamiseen ja ehkä jonain päivänä joku moikkaa minulle kaupungilla. Se olisikin jo aika hienoa :D

17. elokuuta 2014

Valitse taistelusi

Taannoin oli otsikoissa juttu äidistä, joka sai hepulin, kun tytär oli joutunut ruokarukoilemaan iltapäiväkerhossa. En juuri lue lööppejä, joten tämä juttu olisi varmastikin jäänyt minulta huomaamatta, ellei eräs tuttavani olisi sitä erittäin negatiiviseen sävyyn arvostellut. Tämä arvostelu ei kohdistunut tapahtuneeseen rukoiluun vaan nimen omaan äitiin, joka oli perheensä uskonnonvapauden perään penännyt. Sävy, jolla tuttavani asiasta puhui, ei ollut millään muotoa asiallinen vaan pikemminkin leimaava. Äiti oli huono ihminen, ymmärtämätön, typerä eikä tajunnut, että maailmassa on paljon pahempiakin ongelmia kuin ruokarukoukset iltapäiväkerhossa.

Puuttumatta uutisoituun tapahtumaan (en tunne taustoja tarpeeksi, että todella voisin sanoa, mistä on kyse ja kuka on oikeassa vai onko kukaan) minua alkoi vihastuttaa. Tämä tuttavani oli sitä mieltä, että uskonnonvapauttaan puolustava henkilö on automaattisesti alempaa sakkia, ymmärtämätön typerys, joka ei tajua pysyä hiljaa ja huomaamattomana. Uskokoot miten uskoo, mutta ei sitä elämää tarvitsisi asioistaan koko ajan pitää tuntui olevan hänen ja hänen tuttavapiirinsä asenne.

En ottanut osaa keskusteluun, vaikka mieli teki. Olen kuitenkin oppinut jotain. Olen vähemmistössä mielipiteideni kanssa ja tuomalla esiin omat ajatukseni aiheutan usein itselleni vähintäänkin kiusallisia tilanteita, ellen suoranaisia ongelmia. On ihmisiä, joille ei vain kannata mennä sanomaan edes asiallisesti, että asian voi nähdä toisinkin ja että hei, meillä on Suomessa sellainen asia kuin uskonnonvapaus ja sitä tulisi kunnioittaa. Siinä kun voi käydä niin, että ihmissuhteet repeilevät tai ainakin saa niskaansa kilon paskaa.

Toisaalta olen sitä mieltä, että näistä asioista täytyy pitää meteliä ja taistella oikeuksien puolesta. Olen silti jokseenkin väsähtänyt tuulimyllyjä vastaan taistelemiseen. Siksi olen aktiivisesti opetellut taistelujeni valitsemista. Onko väliä, miten ahdasmielinen joku puolituttu on? Entä onko kenellekään mitään hyötyä, jos käyn valistamaan häntä ja kerään samalla vihat niskaani häneltä ja hänen kavereiltaan, joita en edes tunne? Ehkä, ehkä ei. Sen kuitenkin tiedän varmasti, että saan itselleni aikaan stressin, kiukun ja pahan mielen... ja epäilemättä myös vastapuolelle. Säästän molempia, kun en avaa suutani.

Tee, mitä haluat, kunhan et vahingoita. Tuota ohjetta pyrin elämässäni noudattamaan. Kun en avaudu puolitutulle hänen asenteistaan, en ehkä vahingoita häntä. Toisaalta... vahingoitanko itseäni, kun pysyttelen kaapissa ajatuksieni kanssa? Ainakaan patoutunut kiukku ei kovin hyvältä tunnu, mutta sen purkaminen asianomaiseen tuskin tilannetta auttaa. Saati sitten ajautuminen riitaan ei välttämättä tee kovin hyvää kenellekään.

Taisteluiden valitseminen on ehkä viisautta. On parempi muuttaa itseään ja omaa asennetta kuin pyrkiä tekemään muutoksia toiseen. Vaikka liputan uskonnonvapauden puolesta, ei minun tarvitse hypätä huutamaan päälle jo valmiiksi aggressiiviseen keskusteluun. Voin tuoda omaa näkemystäni esiin muilla tavoin.

Pyrin ajattelemaan, että tärkeintä on tulla hyväksytyksi omassa lähipiirissään sellaisena kuin on. Yhteiskunta ja maailma muuttuvat hitaasti. Voin edistää tätä muutosta parempaan pienin askelin ja pehmein keinoin. Minun ei tarvitse aina tilaisuuden hypätä tulilinjalle ja kärsiä henkistä martyyrikuolemaa. Voin valita taisteluni ja ottaa osaa vain tärkeimpiin.

15. elokuuta 2014

Venähtäneet kesälomaläksyt

Japanin kurssi päättyi jo keväällä ja saatiin melkoinen kasa kesälomaläksyjä. Näistä läksyistä hoidin keväällä kuntoon ainoastaan seuraavan lukuvuoden oppikirjan hankkimisen, muuten asia painui jonnekin alitajunnan syövereihin.

Kunnes sitten heräsin siihen, että syksystä on ihan oikeasti tulossa aika kiireinen...

Tiesin, että tehtäviin on vain käytävä kiinni ja lopulta vihdoin sain aikaiseksi. Tarvitsen kai aina inspiraation lisäksi pienen paineen, jotta opiskelut lähtevät etenemään. Siksi itsenäinen opiskelu sopii minulle erittäin huonosti, tarvitsen opettajan "vahtimaan" tekemisiäni.

Meillä oli tosiaan aukeamallinen tehtäviä plus kaksi erillistä. Siihen päälle oli viimeisen kappaleen lukeminen ja kääntäminen sekä aineen kirjoittaminen. Kaikki "kirjapohjaiset" tehtävät on nyt tehty, mutta aine on vielä pahasti vaiheessa.

Tehtäviä tehdessä tuli yllättävän mukava tunne, kun jouduin vain pari sanaa tarkistamaan sanakirjasta ja osasin joitain kanjeja kirjoittaa ihan ulkomuistista. Jotain on sentään jäänyt päähän. Tosin hieman yllättäen katakanat olivat taas kerran painuneet unholaan ja niitä jouduinkin sitten kertaamaan. Hassua, että muistaa kyllä jotain kanjeja, jotka ovat katakanoja vaikeampia, mutta sitten ne kanat tuottavat ongelmia :D

Aineen kirjoittaminen ei ole sujunut kuin vettä vaan. Aineen ohjeessa oli useampi kysymys, joihin siinä on vastattava ja lisäksi tekstistä on muodostettava yksi selkeä kokonaisuus. Pelkät yksittäiset vastaukset eivät siis riitä. Tuo jälkimmäinen on nyt aiheuttanut hieman harmaita hiuksia.

Aineen kysymykset:

1. Missä asut? (どこにすんでいまか。)
2. Oletko opiskelija vai työläinen? (がくせいですか、かいしゃいんですか。)
3. Missä opiskelit? (どこで べんきょうしていましたか。)
4. Millä menet aina töihin? (いつも何でかいしゃに行きますか。)
5. Oletko naimisissa? (けっこんしていますか。)
6. Onko sinulla sisaruksia? (ごきょうだいがいらっしゃいますか。)
7. Onko sinulla lemmikkiä? (おたくにはペットがいますか。)
8. Pidätkö japanilaisesta ruoasta? (日本りょうりが好きですか。)
9. Mihin aikaan suunnilleen heräät / menet nukkumaan? (たいてい何時におきますか / ねますか。)

Minulla ei ole ongelmaa vastata annettuihin kysymyksiin, mutten ole vielä keksinyt, miten muodostan vastauksista järkevän kokonaisuuden. Rehellisyyden nimessä en haluaisi kirjoittaa ihan hirvittävän pitkää ainetta, koska luultavasti myöhemmin saamme tehtäväksi kirjoittaa sen mustekynällä puhtaaksi... mikä on allekirjoittaneelle suoranaista tuskaa.

Olen nyt hahmotellut koneella vastauksia kuhunkin kysymykseen. Seuraava vaihe olisi koota allekkain helposti yhteen liittyvät kysymykset ja alkaa kirjoittaa siirtymiä. Viimeiseksi ajattelin yhdistää isommat kokonaisuudet... jotenkin, en tiedä vielä miten.

Tuon kaiken teen siis koneella. Sen jälkeen tulosta tuotokseni ja kirjoitan sen käsin (todennäköisesti useammalle) genkouyoushille lyijykynällä. Olen päätynyt tähän työskentelytyyliin, koska silloin ei tarvitse paperia kumitella tai alkaa kirjoitella ainetta uusiksi, jos tuntuu, että asiat ovat huonossa järjestyksessä. Koneella kirjoitettuja aineita meillä ei tosiaan hyväksytä, joten tietyssä mielessä tässä tekee tuplatyön, mutta ainakin jäävät asiat mieleen.

Välillä tuntuu, että opiskelu on melkoista pusertamista, mutta tosiaalta nautin siitä erittäin paljon. Haluaisin vain olla paljon, paljon taitavampi, mutta siihen ei taida auttaa kuin aika ja lisäopiskelu. Tuo aineiden kirjoittaminen on kuitenkin mielestäni kehittänyt kielitaitoani paljonkin. Sitä kautta asiat jäävät minulle paremmin mieleen kuin, jos vain yrittäisin tankata sanastoa ja kielioppia kirjasta.

Onko teissä lukijoissa japanin opiskelijoita? Millaisia opiskelurutiineja teillä on? Entä mikä sai ylipäätään innostumaan kyseisestä kielestä?

12. elokuuta 2014

Uuden hiustyylin hakemista

Aihe, johon en koskaan kyllästy: hiukset. Joku muu voi kyllä kyllästyä hiuspuheisiini, mutta minua aihe jaksaa tosiaan kiehtoa lähes lopputtoman paljon. Tästä voisi kuvitella, että minun pitäisi hakeutua kampaajan ammattiin, mutta oikeasti minua kiinnostaa vain omien hiusteni laitto, ei muiden. Katselen kuitenkin mieluusti  muiden aikaansaannoksia ja olen kiinnostunut, miten kukakin on tulokseen päätynyt.

Olen jo jonkin aikaa puhunut, että muutosta on saatava, mutten ole varsinaisesti tehnyt asialle mitään. Nyt vihdoin sain aikaiseksi. Sininen ja liila tukka kiehtoisivat kovasti, mutta en uskalla tehdä värinpoistoa koko päähän... ainakaan vielä. Sen sijaan latvoihin uskalsin sen tehdä.

Aloitin operaation "hauduttamalla" hiuksia syväpuhdistavalla shampoolla. Viereisessä kuvassa näkyy väri tämän operaation jälkeen. Koska oli arki-ilta, pidin shampoota päässä vain tunnin verran eikä se kovin paljon tällä kertaa väriä liuottanutkaan.

Hieman jännitti käydä kiinni seuraavaan vaiheeseen. Hiukseni  ovat hennot ja olen ne monesti saanut pahaan kuntoon vaalentamalla tai värinpoistolla. Kampaajakin on onnistunut muuttamaan ne samoissa operaatioissa hamppukasaksi.

Väitän kuitenkin oppineeni jotain enkä enää tee ylilyöntejä. Joskus nuorena (ja tyhmänä) pidin jopa neljä tuntia värinpoistoa päässä (kyseisessä paketissa luki sen olevan maksimiaika) ja seurauksena hiuksia lähti kiitettävästi. Jouduin myös leikkaamaan ne myöhemmin lyhyiksi, koska olivat lopulta melkoista purkkaa.

Nyt menin jo 20 minuutin päästä tarkistamaan tuloksen ensimmäistä kertaa, mutta uskaltauduin kuitenkin pitämään maksimiajan (40 minuuttia). Ja itse asiassa tämän jälkeen tein vielä toisen värinpoiston, jota kuitenkin pidin päässä vain 20 minuuttia. Mieluummin ei niin vaalea lopputulos kuin purkkahiukset. Tähän päälle iskin vielä tujun hoitoaineen ennen seuraavaan vaiheeseen siirtymistä.

Seuraava vaihe olikin sitten värihoitoaineella sohlaus. Käytin juuriin ja isolta osalta myös pituuksiin punaista, jota olen muutenkin käyttänyt viime kuukausina. Latvoihin sen sijaan laitoin vaaleille hiuksille tarkoitettua värihoitoainetta, jonka oli tarkoitus taittaa keltaisuutta pois. Latvani tosin eivät olleet niinkään keltaiset vaan haalean oranssihtavat, mutta tehosi niihinkin vähän.

Pääpointti oli hoitaa tukkaa rankan käsittelyn jäljiltä, ei niinkään saada täydellistä väriä aikaan. Olen silti oikein tyytyväinen lopputulokseen (tältä erää). M kommentoi, että piti enemmän tummemmasta kokopunaisesta. Palaute on otettu vastaan ja hyväksytty hänen subjektiivisena mielipiteenään, mutten nyt välittömästi ole kokopunaiseen palaamassa. Epäilemättä joskus taas siirryn siihen, koska niin on käynyt ennenkin. Välissä on kuitenkin kiva irrotella ja kokeilla jotain erilaista.

Nyt ajattelin viikon, pari, ehkä vähän enemmänkin aikaa, keskittyä hoitamaan hiuksia värihoitoaineella. Yritän myös pitää pesuvälin pitkähkönä, toki huomioiden asialliselta  näyttämisen :D Myöhemmin on tarkoitus värjätä latvat vaaleanpunaisiksi, mutta se saa nyt tosiaan hetken odottaa. Tiedän, etteivät suoravärit hiusta vahingoita. Olen kuitenkin oppinut huonojen kokemusten myötä varovaiseksi, joten elelen nyt tämän väriyhdistelmän kanssa tovin... ja tiedä, vaikka loppukesän aurinko vielä vähän noita latvoja vaalentaisi, jolloin pohja vaaleanpunaiselle olisi entistä parempi :)

9. elokuuta 2014

Vaahtokarkkivillasukat

Kesän kunniaksi päätin ryhtyä tekemään uusia villasukkia. Mikäs sen kesäisempää puuhaa? :D Neulomisinspiraatio siis vain poksahti jostain ja eikun hommiin. Kun sukat olivat valmiit, mieleeni tuli, että jotakuta muutakin voisi kiinnostaa tehdä samanlaiset. Yleensä en ohjeita ole blogissa jaellut, mutta jospa sitä tämän kerran tekisi poikkeuksen.

Tein sukat osittain tällä Harry Potter -fanien tupasukkien ohjeella. Lainausmerkeissä olevat kohdat on siis hyödynnetty ohjeesta suoraan.


Tarvikkeet:

150 g vaaleanpunaista 7 veljestä -lankaa
150 g luonnonvalkoista 7 veljestä -lankaa
3:n puikkoja 5 kpl

Lankaa olisi allekirjoittaneelle riittänyt hieman vähempikin määrä, mutta eipä tuota myyty pienemmissä kerissä. Jalkani on kokoa 38.

Sukka 1

Varsi

Aloita vaaleanpunaisella langalla. Luo 56 silmukkaa ja jaa ne neljälle puikolle (14 silmukkaa per puikko) ja yhdistä ympyräksi neulomalla oikeaa. Aloituskerroksen jälkeen vaihda 2 oikein - 2 nurin -joustineuleeseen ja jatka sitä 7 kerrosta.

Neulo joustinneulekerroksen jälkeen oikeaa neulosta 28 kerrosta vaaleanpunaisella ja sen jälkeen 3 kerrosta luonnonvalkoisella. Neulo sitten 5 kerrosta vaaleanpunaisella ja jälleen 3 kerrosta luonnonvalkoisella. Jatka tätä (5 kerrosta vaaleanpunaisella - 3 kerrosta luonnonvalkoisella) kuviota, kunnes sukan varressa on 8 luonnonvalkoista raitaa.

Ensimmäinen kavennus tehdään 8 kerrosta ensimmäisen luonnonvalkoisen raidan jälkeen. Kavennus tehdään 1. puikon alussa ja 4. puikon lopussa. Kavennuksia tehdään tämän jälkeen joka 8. kerros, kunnes silmukoita on jokaiselle puikolle 12 kpl (yhteensä 48 silmukkaa).

Kantalappu

"Kantalappu neulotaan 1. ja 4. puikon silmukoilla edestakaisin. 2. ja 3. puikon silmukat odottavat omilla puikoillaan koko kantapään neulomisen ajan. Neulo 1. puikon silmukat 4. puikolle. Kantalapussa sukan sisäpuolella ensimmäinen silmukka nostetaan ylös nurin neulomatta, mutta sen jälkeen koko kerros neulotaan nurin. Käännä työ ja sukan ulkopinnalta ensimmäinen silmukka nostetaan oikein neulomatta ja koko kerros neulotaan oikein. Jatka näin 20 kerrosta kuitenkin niin että viimeinen kerros on oikeaa neulosta."

Kantapohja

"Kantapohjan tekeminen aloitetaan nurjalla kerroksella. Mallisukissa kantalapun sukat on jaettu kolmeen osaan niin, että kantapohjaan jää 10 silmukkaa. Jako on siis 7-10-7.

Neulo nurin jaon keskiryhmän (10 silmukkaa) viimeiseen silmukkaan asti ja kavenna se sitten nurin neulon yhteen viimeisen (7 silmukkaa) ryhmän ensimmäisen silmukan kanssa. Käännä työ ja nosta juuri kavennettu silmukka oikein neulomatta puikolle. Jatka oikeaa neulosta keskiryhmän viimeiseen silmukkaan saakka. Nosta silmukka oikein neulomatta puikolle. Neulo ensimmäisen ryhmän (7 silmukkaa) viimeinen silmukka oikein ja vedä äsken neulomatta jätetty silmukka yli. Tee siis ylivetokavennus. Käännä työ ja nosta juuri kavennettu silmukka nurin neulomatta puikolle.

Kavennukset tehdään keskiryhmän viimeisen silmukan ja viimeisen ryhmän ensimmäisen silmukan kanssa nurin yhteen sekä keskiryhmän ensimmäisen ja alkuryhmän viimeisen kanssa ylivetokavennuksena. Jatka näin kunnes puikolle jää vain 10 silmukkaa. Viimeinen kavennuskerros on oikea."

Terän kavennusosa

"Poimi kantalapun sivuilta 12 silmukkaa. Neulo 2. ja 3 puikko oikeaa ja nosta taas 12 silmukkaa kantalapun sivuilta. Jaa kantapohjan silmukat puikoille 1 ja 4. Silmukkamäärä on siis 1. ja 4. puikolla 17, 2. ja 3. puikolla 12.

Kavennetaan kantapohjasta tulleet ylimääräiset silmukat seuraavasti:

1. puikon lopussa kaksi oikein yhteen ja
4. puikon alussa ylivetämiskavennus."

Kavennuksia tehdään joka  kerroksella niin kauan, että jokaisella puikolla on 12 silmukkaa. Kun vaaleanpunaisella on neulottu 5 kerrosta, aloitetaan jälleen luonnonvalkeiden raitojen tekeminen.

Terän suora osa

Neulotaan oikeaa neuletta kunnes pikkuvarvas peittyy. Jatketaan kuviota 5 kerrosta vaaleanpunaista - 3 kerrosta luonnonvalkoista koko ajan. Lopeta kuvio luonnonvalkoisen raidan jälkeen.

Kärkikavennus

Loppu neulotaan pelkällä vaaleanpunaisella langalla. Sukissa on tehty sädekavennus. "Sädekavennus tarkoittaa, että kavennus tehdään joka puikon alussa ja keskellä. Kavennus tehdään neulomalla oikeaa yhteen.

Ensimmäisen kavennuksen kerroksen jälkeen neulotaan 4 kerrosta välikierroksia, jolloin kavennuksia ei tehdä. Neulo seuraava kavennuskerros ja neulo välikerroksia yhtä monta kuin kavennusten välissä on silmukoita.

Jatka kunnes silmukoita on jäljellä 2 puikollaan (yhteensä 8) ja vedä lanka silmukoiden läpi."

Viimeistely

Päättele langat.


Sukka 2

Neulo kuten edellinen, mutta vaihda pääväriksi luonnonvalkoinen. Tee kuitenkin alun joustinneule vaaleanpunaisella langalla ja vaihda sen jälkeen vasta luonnonvalkoiseen.

Halutessasi voit toki myös tehdä kummastakin sukasta samanlaisen.

3. elokuuta 2014

Uusi peruukki

Maanantaina kotiutui vihdoin kaivattu uusi peruukki Traconin cossia varten. Sillähän piti tietysti heti leikkiä.



Peruukin lisäksi leikin hitusen kuvankäsittelyohjelmalla. Pahoittelen heikkoja taitojani, en vain voinut vastustaa kiusausta.




Tosiaan punaisia korvia (ja häntää) ei vielä ole, mutta toivon mukaan Traconiin mennessä on. Testailin peruukkia nyt noiden mustien korvien kanssa ja kivasti näytti toimivan. Päähän tuossa tietysti hikoaa, kun on peruukki, lisäkkeet ja vielä korvatkin, mutta mitä sitä ei cosplayn vuoksi tekisi..?

Peruukkiin tarvitsee leikata otsatukka ja hieman hirvittää. Pelkään pilaavani sen, mutta eihän tässä auta kuin yrittää parhaansa. Olen parturoinut peruukkeja ennenkin, mutta vain lyhentänyt niiden pituutta. Otsatukka on vähän näkyvämpi juttu. Toivotaan, etten mokaa sitä pahasti.

Olen aika innoissani tästä cossista, koska tuo peruukki istui minulle noinkin nätisti. Mitään muutahan en ole tätä varten vielä tehnyt, mutta lähiaikoina on tarkoitus urakointi aloittaa.

1. elokuuta 2014

Tukholma 4/4

Viimeinen aamu Tukholmassa sai aikaan hieman haikean fiiliksen allekirjoittaneessa, kuten aina reissun päätöspäivä. Vielä aamupalan jälkeen ei kuitenkaan suunnattu lentokentälle vaan jätettiin laukut hotellille säilytykseen ja käpöteltiin ostamaan kanavakierrokselle lippuja. Sää oli jopa tukalan helteinen ja harmittelin kovasti, että olin jättänyt hellehattuni kotiin.






Saimme liput Royal Canal Tourille helposti, mitä nyt olivat hieman hintavia (170 kruunua per pää) 50 minuutin risteilystä. Lähtöön oli vielä kolme varttia, joten päätimme tutkia ympäristöä ja räpsiä hieman kuvia. Lähistöltä löytyikin mm. näyttävä teatteri, patsas ja karppiallas. Japanifanina en tietenkään voinut vastustaa karppeja vaan niitä piti tarkastella hyvä tovi ;D

Siinä pyöriessä osuttiin myös Zaran liikkeeseen. Koskaan en ole kyseisestä ketjusta mitään ostanut, mutta nyt kävin hatun toivossa vilkaisemassa. Ei ollut kuin miesten hattuja, mutta ostin ohuen huivin, johon kietouduin auringonpoltteelta turvaan.

Sitten olikin jo aika palata rantaan ja hypätä laivan kyytiin. Harmillisesti kaikki kuvat joutui ottamaan lasin läpi ja heijastuksia oli miltei mahdoton välttää. Mukavaa taas oli, että laivassa oli tarjolla selostus suomeksi. Enkullakin oltaisiin totta kai pärjätty ja tarvittaessa jopa ruotsilla, mutta aina on kiva, jos voi käyttää omaa kieltään.




















Maisemat olivat kauniita. Kiersimme Djurgårdenin saaren, jolla olimme osan edellisestä päivästä jo viettäneet. Nyt se tuli nähtyä hyvin erilaisesta näkökulmasta ja sai vilauksen myös niistä kohteista, joissa emme vierailleet.

Merellä kävi melkoinen tuuli, joka heilutti laivaa. Myös se vaikeutti kuvien ottamista, mutta muuten oli oikein mukava kokemus. Selostus kohteista oli kattava ja kiinnostava, mutten ala sitä tässä toistamaan (en edes enää muistaisi yksityiskohtia). Suosittelen kyllä käymään jollain noista tarjolla olevista kierroksista, jos Tukholmassa vietätte enemmän aikaa. Oli positiivinen kokemus... ja jalatkin saivat välillä levätä monen päivän kävelyn jälkeen.

Risteily päättyi eri paikkaan kuin mistä se lähti. Tämä ei onneksi meitä haitannut, sillä pääsimme kätevästi lähemmäs Tukholman keskustaa. Päätimme kipaista Galleria-tavarataloon, mutta matkalla pyörähdimme nätissä puistossa ja Jacobin kirkossa.










Ennen Galleriaa bongasimme NK-tavara talon ja päädyimmekin menemään sinne. Olihan se suuri ja monipuolinen, muttei sieltä tullut mitään ostettua. Vaatteet olivat aivan liian klassisia minun makuuni, tunsin olevani täysin väärässä paikassa. Kirjaosastolta bongasin Enid Blytonilta kirjasarjan, jota en ole Suomessa nähnyt (Mystery of...). En tiedä, onko niitä käännetty suomeksi. Kenties olen vain missannut ne, kun en ole sitten lapsuuden Blytonia lukenut. Tuli kyllä pienoinen hinku lukea, mutta muistuttelin itselleni, että esim. SOS ja Viisikot olivat niin legendaarisen hyviä juuri siksi, että luin ne oikeanikäisenä. Nykyisin ne eivät välttämättä samalla tavalla uppoaisi.

Tosin! Kuulin hiljattain, että Viisikoihin on joku ostanut elokuvaoikeuden, kaikkiin 21 kirjaan! Ehkä pitää oikeasti lukea ainakin se ensimmäinen ja käydä leffoissakin kurkkaamassa, onko niistä mihinkään. Vieläkö taika on tallella? :D

Joo, takaisin aiheeseen... Galleriaan ei lopulta jaksettu mennä ollenkaan vaan jatkoimme matkaa kohti ruokapaikkaa, joka tälläkin kertaa oli (yllätys, yllätys) Jensen's Bøfhus. Tilasin saman annoksen kuin viimeksi, mutta M otti törkyhalvan lounaspihvin (59 kruunua). Valitettavasti lounasliha oli säikeistä eikä siis ollenkaan niin hyvää kuin normaaliannokset. Noh, oli odotettavissa, ettei sitä laatua voi noin halvalla saada, mutta M:n kannalta harmillinen sattuma.

Maksamisen kanssa oli myös sähläystä. Edellisellä kerralla onnistui hyvin, mutta tällä kertaa tarjoilija tyrkytti maksupäätettä kouraan jo ennen hinnan laittamista enkä osannut käyttää sitä. En tiedä, oliko tarkoituksena mahdollisesti, että olisin lisännyt hintaan tippiä? Myös viereisessä pöydässä istunut  ruotsalaisnainen ihmetteli omalla maksuvuorollaan samaa asiaa, joten en ottanut isoa tressiä asiasta. Silti tuosta jäi vähän ikävä maku suuhun. Tarjoilija mulkaisi minua tosi pahasti, kun annoin päätteen takaisin ja pyysin laittamaan sen kohtaan, josta voin suoraan valita maksuvaihtoehdon ja näppäillä koodin.

Täytyy muuten myöntää, ettei minulla ollut mitään käsitystä Ruotsin tippikulttuurista eikä ole vieläkään. Pitäisi aina muistaa ottaa näistä asioista selvää etukäteen... Näin äkkiseltään googlattuna ravintolassa Ruotsissa 5-10 % tippi on sopiva, muuten ei ole pakollista. Eli tätä se tarjoilija varmastikin minulta odotti. Noh, aina oppii uutta. Ensi kerralla olen ehkä fiksumpi, mutta en tiedä, osaanko silti päätteelle naputella oikein. Ehkä on syytä maksaa käteisellä :D

Meidän piti pistäytyä vielä yhdessä kirkossa, mutta unohdettiin se ja jatkettiinkin matkaa takaisin hotellin suuntaan. Tajuttiin turhan myöhään tämä moka, joten ei enää palattu takaisin. Sen sijaan jatkettiin matkaa hotellin ohitse ja kohti armeijamuseota.



























Museon hiekkapiha oli tuskaisen kuuma, olo oli siis erittäin tukala. Tutkailtiin silti läpi pihan nähtävyydet, ennen sisälle menemistä :) Sisälläkään ei mikään viileä ollut, mutta oli joka tapauksessa helpotus päästä pois porotuksesta.

Museo oli yllättävän iso. Näyttelyitä oli kolmessa kerroksessa. Kiertäminen aloitettiin ylimmästä ja sieltä edettiin alaspäin. Yli kerros käsitteli Ruotsin sotahistoriaa 1500-luvulta alkaen, toinen 1800-luvulta alkaen ja alin nykypäivää. Minusta ylin oli kiinnostavin, mutta toki kaksi muutakin näkemisen arvoisia.

Tiesittekö muuten, että Ruotsin armeijassa on ollut naisia jo 1600-luvulta lähtien? Minä en tiennyt. Toinen kiinnostava osuus oli rikkureiden rangaistukset. Erityisesti puuhevosen selässä istuminen näytti ilkeältä. Sitä olisi päässyt kokeilemaankin, mutta jätettiin itsekidutukset suosiolla välistä. Kyseessä ei siis ollut mikään lasten puuhevonen vaan hevosen selkä oli terävä ja painui ikävästi haaruksiin. Muina rangaistuksina oli mm. toisten aseiden kantaminen, kärryn pyörään sitominen ja raajojen silpominen siinä (ja sitten jätettiin elossa siihen lojumaan) ja ruoskiminen.

Museossa oli paljon asuja ja aseita eri aikakausilta. Aseista sai aika huonosti kuvia, koska vitriinit heijastivat ja muukin kuvaaminen oli vaikeaa hämärän valaistuksen vuoksi. Välillä valaistus oli jopa niin huono, ettei tekstejä meinannut nähdä lukea =/ Harmillisesti myös osasta puuttui englanninkielinen selostus kokonaan, enkä ainakaan minä jaksanut ruotsia tavailla.

Minulta kipeytyivät jalat aika pahasti, erityisesti tuo vasen, joka kenkkuilee muutenkin, joten välillä vain raahustin apaattisena M:n perässä ja istuin aina penkin ollessa tarjolla. Pyrin kuitenkin vähintään silmäilemään kaiken läpi. Täytyy silti myöntää, etteivät varsinkaan nämä uudemmat sotakoneet jaksaneet kiinnostaa ihan kamalan paljon, mutta M oli selvästi innoissaan ja muisteli inttijuttuja kierrellessämme. Kiva nähdä toisen kiinnostus, vaikkei itse olisikaan niin innostunut :)

Käytimme aikaa museossa ihan kiitettävästi ja sen jälkeen olikin jo aika suunnata hakemaan tavarat hotellilta. Saimme laukkumme ja jatkoimme metrolla keskustaan. Koska olimme ostaneet kortit julkiseen liikenteeseen vain kolmeksi päiväksi, jouduimme nyt hankkimaan kertaliput. Automaatilla jouduimme hetken pähkäilemään, mutta ei se kovin vaikeaa ollut. Harmillisesti se ei huolinut käteistä. Olimme toivoneet, että olisimme voineet tunkea siihen viimeiset lompakossa pyörineet kruunut.

Matka keskustaan ja keskusasemalta Arlandaa sujui ennätyksellisen hyvin. Saimme tulostettua laukkulapun ja omat boarding passit jo asemalla junaa odotellessa, mikä oli kätevää. Sitten vain junaan ja sillä mukavat 25 minuuttia köröttelyä.

Lentokentällä kaikki sujui myös mallikkaasti. Kävimme viemässä laukun itsepalveluna bag droppiin ja jatkoimme kahvittelemaan ja Sky Cityyn ostoksille. Viimeiset kruunut saatiin käytettyä M:n isän joululahjaan ja minulle jäi yksi kruununkolikko teipattavaksi matkapäiväkirjaan.

Tällä kertaa turvatarkastuksessa ei ollut mitään hankaluutta vaan päästiin sujuvasti läpi. Teimme sen jälkeen vielä uuden shoppailukierroksen, mutta ostimme vain karkkia naposteltavaksi konetta odotellessa. Myöhemmin hain vielä limun ja suklaapatukan, sillä odotus oli kohtalaisen pitkä.

Portilla istuessa tuli raapusteltua matkapäiväkirjaan päivän tapahtumat ja pelailtua hieman 3DS:llä. Tukholmassakaan ei StreetPasseilla juhlittu. Ensimmäisenä päivänä niitä tuli 29, toisena 1, kolmantena 2 ja tuona viimeisenä 9, joista 8 putkahti lentokentällä kulkiessa. Amsterdamissa napsui pikkuisen enemmän. Mutta törmäsin sentään yhteen ruotsalaiseen kaksi kertaa reissun aikana! :D




Lento lähti ajoissa ja oli nopea. Suomessa oltiin alle tunnissa lähdöstä, mutta laukkua saatiin hetki odotella. Onneksi se kuitenkin tuli eikä ollut päätynyt mihinkään limboon.

Suomen päässä oli kaunis ja lämmin kesäilta, jossa oli  mukava ajella kotiin. Meinasi hieman väsyttää, mutta pidin sitkeästi silmät auki ja yritin ajoittain jotain höpötelläkin ihan varmuuden vuoksi. Ei pidä antaa kuskin nukahtaa. Musiikkiakin taidettiin kuunnella ja Twitteriä tutkailin myös. Puolenyön aikaan oltiin kotona ja viimeistään puoli kahden aikaan taidettiin tuhista sängyssä.

Hieno reissu oli ja paljon tuli nähtyä. Viikinkikylä jäi vielä kokematta, mutta sovittiin, että seuraavalla Ruotsin reissulla sitten. Tosin siihen voi hetki mennä ;)