26. toukokuuta 2014

Rentouttava viikonloppu

Lupaan, että tässä postauksessa ovat viimeiset luontokuvat hetkeen :D Tiedän postailleeni niitä nyt vähän ahkerasti. Huomisesta eteenpäin pitäisi kuitenkin kylmetä ja sataa urakalla vettä, joten tuskin viihdyn ulkona hääräämässä yhtään mitään (sitä paitsi minun pitäisi tehdä cossini loppuun tai saan cossata tavista Desuconissa :P).

Mutta niin... vietettiin viikonloppu kivasti kahdestaan mökillä M:n kanssa. Okei, naapurissa olivat M:n täti ja toisessa mökissä serkku lapsineen, ettei ihan erossa ihmisistä kuitenkaan oltu. Suurin osa ajasta vietettiin joka tapauksessa kahdestaan.

Muutama virhe tuli reissun suhteen tehtyä. Ostimme ihan liian kalliita pihvejä, olisi pitänyt katsoa kilohintaa tarkemmin. Melkein kymppi per pihvi on oikeasti yli budjetin. Lisäksi varasimme mukaan liian vähän juomista enkä tarkoita alkoholia, vaikka olisi tietysti voinut ruokasiiderin ostaa. Ensi kerralla reilummin vettä, ettei tarvitse ruveta järvivettä keittämään juomakelpoiseksi.

Muuten meni aika kivasti. Laitoimme ruokaa, kävimme kävelyllä ja saunoimme. M kävi myös kolmesti uimassa, minä kastelin vain jalkani. Vesi oli 17-asteista enkä sitten sinne uskaltautunut. Pari kertaa on ollut astmakohtaus lähellä kylmään veteen mennessä, joten minusta on tullut arka sen suhteen (ei sillä, että pitäisin muutenkaan kylmästä).

Lueskeltua tuli myös. Itse jatkoin The Goddess in the Details -kirjan parissa, M aloitti ensimmäisen Sword Art Online -kirjan. Ne ovat itselläkin lukulistalla, mutta kun luettavaa on niin turkasen paljon... Lisäksi onnistuin kirjoittamaan vähän originaalia! Tosin käsin, joten sama teksti pitäisi seuraavaksi naputella koneelle. Täytyy ottaa itseään vielä niskasta kiinni tämän postauksen jälkeen.

Kaiken tuon ohessa räpsittiin muutama kuva, jotka ajattelin teidän riemuksi (tai kiusaksi) nyt tähän tunkea. Tietenkin unohdin kameran kotiin, joten taas kerran mennään kännykkälaadulla.

Pakollinen mökki-selfie :P
Metsä näytti houkuttelevalta, mutta kovin syvälle en mekossa ja ballerinoissa uskaltautunut.

Toisella puolella olikin sitten hakkuualuetta, mutta siinäkin on kieltämättä oma viehätyksensä.

Ja vähän matkan päästä löytyi ihana koivumetrikkö. Voin melkein kuvitella sen vilisevän keijukaisia ;)

Ja pakollinen kuva mökin terassilta järven suuntaan

Laskeva aurinko mökin terassilta katsottuna

Sitä piti toki mennä laiturillekin vilkaisemaan. Kuten kuvasta huomaa, oli ihanan tyyntä.

Naapurilaiturilla oli hiljaista.

Piti vielä räpsäistä toinen kuva, kun aurinko oli painunut lähes kokonaan näkymättömiin. Vielä ei ole yötöntä yötä.

Seuraavana päivänä olikin sitten aamusta vähän synkempää, mutta sää parani onneksi. Ennen lähtöä lämpöä oli 27 astetta ja aurinko paistoi :)

Oli oikein mukava viettää aikaa luonnon keskellä, vaikka ampiaiset aiheuttivatkin hieman päänvaivaa. Olen allerginen, joten pelkään niitä aiheesta. Onneksi pistoja ei tullut, vaikka jouduttiin yksi häätämään mökistä, toinen saunasta ja ties miten monta huussista.

Jotenkin nautin reissusta älyttömän paljon. Sitä pääsi todella irtautumaan arjesta, kun ei vain pyörinyt kotosalla. Luonto myös rentoutti ja se, ettei tarvinnut juuri muista ihmisistä välittää. Toki sitä on kiva mökkeillä isommallakin porukalla (ja joskus voisi olla kiva mennä kavereiden kanssa), mutta nyt tarvitsin ehkä enemmänkin latautumista kuin sosialisointia. Mökillä kuitenkin ollaan sen verran pienissä tiloissa, että sosiaalinen kanssakäyminen on aika pitkälti koko ajan pakollista.

Hyvä myös, että mentiin nyt. Säät kun näyttävät tästä vain huononevan ja muutenkin vapaita viikonloppuja on vähän. Ensi viikonloppu vielä (menee cosseja väsätessä). Sitten onkin Desucon, sen jälkeen M:n tädin häät ja sitten vielä juhannusohjelmaa, joka ei tällä kertaa tapahdu mökillä. Voi siis mennä kesäkuun loppuun, ennen kuin seuraavan kerran pääsen mökin maisemista nauttimaan.

Jahka tilaisuus tulee, pitää taas nautiskella istumisesta laiturin nokassa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti