16. toukokuuta 2014

Minä - introvertti

Eilen tuli kirjoitettua "puolustuspuhe" fanitytöille, tänään ajattelin paneutua (omaan) introverttiuteeni. Fanityttöilyn lisäksi nimittäin ominaispiirteisiini kuulu tämä tietynlainen sosiaalivammaisuus, kuten olen tätä piirrettä joskus kuullut nimitettävän.

Miten introvertius ilmenee minulla?

Sosiaaliset tilanteet ovat kuluttavia

Teen sosiaalista työtä, jossa joudun olemaan jatkuvasti tekemisissä ihmisten kanssa ja olemaan myös kiinnostunut heidän asioistaan. On osa ammatillisuuttani kiinnostua asioista, jotka eivät minua siviilissä niinkään kiinnosta. Lisäksi työhuoneessani on kolme työkaveria ja loput 10 ramppaavat siellä jatkuvasti, joten harvoin siellä omaa rauhaa on. Tästä syystä olen usein viikolla iltaisin aivan kuitti eikä minua kiinnosta tavata ihmisiä tai välttämättä edes höpistä netissä toisten kanssa. Sosiaalisuuskiintiöni täyttyy työajalla.

Viikonloput ovat asia erikseen. Silloin on hyvä tavata sukua tai kavereita, mutta mieluummin ei koko viikonloppua, koska muuten en ehdi latautua seuraavaa työviikkoa varten. Vaikka tykkään esim. käydä coneissa, ne ovat minulle aina koettelemus. Conissa joudun olemaan aktiivinen ja sosiaalinen koko päivä, joskus jopa tuntemattomien kanssa, mikä on erityisen uuvuttavaa työviikon päälle. Desucon Frostbiten jälkeen oli autuasta olla viikko lomalla ja vain pelata, pelata ja pelata.

Myös matkustaminen koettelee kovasti, sillä yleensä matkustamme appivanhempieni kanssa ja joskus matkassa ovat myös omat vanhempani. Pidän kummistakin todella paljon, mutta jatkuva vuorovaikutus on rasittavampaa kuin nähtävyyksien kiertely.

Jos joudun coneissa, matkoilla yms. tilanteissa olemaan liian sosiaalinen, minusta tulee syrjäänvetäytyvä, kiukkuinen, ärtyisä ja töksähtelevä. Se ei ole tarkoitettu kenellekään henkilökohtaiseksi loukkaukseksi (tiedän joidenkin ottaneen asian niin), minun energiani on vain loppu enkä sillä hetkellä jaksa ketään.

Tällä hetkellä ainoa ihminen, joka ei kuluta sosiaalisuuskiintiötäni, on M. Hänen kanssaan minun ei ole pakko vuorovaikuttaa, vaikka olisimme samassa tilassa. Hän antaa minulle hengitysvälin, jos sitä tarvitsen. Hän ei puhu minulle mitään, ei kysele, ei pakota olemaan aktiivinen. Saan puuhata omiani ja olla oma itseni kokoaikaisesti, kun olemme kotona. Totta kai olen myös hänelle läsnä, mutta jostain syystä se ei rasita minua, vaikka kaikki muut ihmiset - myös ystävät, älkää rakkaat loukkaantuko tästä - niin tekevät.


Arastelen esiintymistä, joukkoja ja uusia ihmisiä

Minulla on esiintymiskammo. Käteni alkavat täristä, änkytän, sanon jotain typerää tai unohdan kokonaan, mitä piti sanoa. En osaa olla luonteva, jos joudun yleisön eteen. Näin siis omana itsenä. Jos kyse on näyttelemisestä, ongelmaa ei ole, vaikka sekin on jännittävää ja kuluttaa energiaani.

Suuressa joukossa en uskalla avata suutani. En välttämättä edes pelkää, mutta pysyn mieluummin vaiti. Tosin jos on pakottava tilanne ja minulla on tärkeää asiaa, saatan puhua tai sitten ilmaisen jollekulle lähelläni olevalle mielipiteeni ja toivon, että hän on minua rohkeampi tuomaan sen esiin. Joukot ovat joka tapauksessa ahdistavia ja viihdynkin mieluummin pienessä porukassa.

Olen onnellinen siitä, että olen päässyt sisään omaan työporukkaan. Vaikkeivät työkaverini ymmärrä kaikkia hörhöilyjäni, he ovat ottaneet minut osaksi jengiä ja kunnioittavat ammatillisia mielipiteitäni. On hienoa, että pystyn ilmaisemaan itseäni heidän seurassaan. Mutta jos koko työpaikkani porukka kokoontuu yhteen, pysyttelen taka-alalla ja hiljaa. En vain voi nostaa itseäni esille tuossa tilanteessa. Yksitellen sitten taas olen kyllä valmis kohtaamaan heistä jokaisen.

Uudet ihmiset ovat minulle painajainen. On aivan kamalaa tavata uusia tyyppejä, sellaisiakin, jotka tunnen netin kautta. Välillä ihmettelen, miten olen edes tutustunut joihinkin ihmisiin, koska heidän tapaamisensa pelotti minua aivan suunnattomasti.

Tähän väliin sellainen vihje, että jos onnistut sopimaan kanssani tapaamisen ja olen todella ujo ja hiljainen, älä ota sitä loukkauksena. Jo paikalle ilmestyminen on minulta merkki, että oikeasti arvostan seuraasi. Vapaa-ajallani en halua tavata ei-kiinnostavia tai liian kuluttavia ihmisiä.


Vihaan puhelimessa puhumista

Älä soita minulle. Ikinä. Kiitos. No, soita sitten, jos on ihan pakko. Vastaan kyllä, mutta älä odota minun soittavan sinulle, jos ei ole aivan pakottava tilanne.

Puhelimella soittaminen on yksi pahimmista asioista, koska en voi yhtään tietää, onko vastaaja vastaanottavaisella kannalla vai häiritsinkö kenties häntä. Puhelimessa en myöskään voi lukea toisen elekieltä, joten kommunikointi on hankalampaa. Jos puhelinta on pakko käyttää, vastaan mieluummin kuin soitan. Joskus tosin ahdistaa niin paljon, että jätän vastaamatta. Se ei ole henkilökohtainen loukkaus.

Tekstiviestejä tai vaikka WhatsAppia käytän ihan mielelläni. Viestiin voin vastata itselleni sopivaan ajankohtaan, kuten myös toinen, jos viesteilen hänelle. Toki kirjallisessa viestissä on riskinsä, mutta ainakaan minun ei tarvitse kuunnella toisen osapuolen kiukkuista ääntä, jos jokin ei toimikaan. Viestittely ei myöskään kuluta energiaani niin paljon kuin puhuminen. Onneksi asiakkaani tykkäävät suosia tekstareita.

Tähän kohtaan lisättäköön, että kykenen pakkotilanteessa hoitamaan omat asiani puhelimessa. Pystyn myös työpuhelut soittamaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että pidän siitä.


Vetäydyn kuoreeni, jos tilanne on liian tukala

Isoissa joukoissa jättäydyn syrjään, sukujuhlissa pysyttelen taustalla hiljaa. Kun oikein ahdistaa, kaivan puhelimen esiin ja näprään sen kanssa. M:n vanhemmilla kirjoittelen omia juttujani ja pelaan käsikonsolilla, vaikka olen muiden seurassa. Puuhaan jotain omaa muiden läsnä ollessa.

Tiedän, että osa ihmisistä tulkitsee tapani epäkohteliaisuutena. En tarkoita mitään pahaa, ja onneksi lähipiiri tietää sen. Minun on vain välillä pakko päästä pois sosiaalisesta tilanteesta. Yleensä pelkkä netin selailu kännykällä hetkellisesti riittää, mutta joskus on konkreettisesti livahdettava vessaan vetämään henkeä.


Minua ahdistavat vieraat ja kyläily muualla

Jotkut pelkäävät liian sotkuista kotia tms. eivätkä sen takia pyydä ketään (yö)kylään. Minulla ei ole tuota ongelmaa, sillä meillä on yleensä aina niin siistiä, että käymään voi tulla. Minua sen sijaan ahdistaa kahvin keittäminen ja tarjoilu ja sitä seuraava seurustelu. Se on todella kuluttavaa. Joku tulee minun omiin turvallisiin ympyröihini ja asettuu olemaan, se saa minut varuilleni ja energiani valuu olemattomiin. Turvapaikkaani on tunkeuduttu.

Tästä huolimatta on kiva, että kaverit käyvät kylässä ja ovat jopa yötä. Se on todella raskasta minulle, mutta pidän siitä kuitenkin. Siksi en halua kavereita tänne ihan joka viikonloppu... mutta kerran kuussakin olisi ok nähdä. Ja yllättävää kyllä, mieluummin useampi kaveri kerralla kuin vain yksi. Silloin minun ei tarvitse olla koko ajan vuorovaikuttava osapuoli.


Mutta introverttiudesta huolimatta...


... minulla tulee ikävä ihmisiä

Kaikesta edellisestä huolimatta osaan ikävöidä ihmisiä. Tällä hetkellä ikävöin tietysti eniten M:aa. Tosin hän ei sosiaalista energiaani kuluta, joten ehkä häntä ei lasketa tähän? Mutta siis ikävöin ajoittain perheenjäseniä, sukulaisia ja ystäviä. Tosin harvemmin ilmaisen asiaa, koska koen sen jotenkin hankalaksi.

Suurin osa kavereistani / ystävistäni asuvat jossain muualla kuin tällä paikkakunnalla. Se tarkoittaa, että näemme harvoin. Ihan jatkuvasti ei ole varaa ravata muualla eikä kovin moni käy meilläkään usein. Olen silti iloinen, kun tilaisuus tavata kavereita tulee. Ne viikonloput ovat minulle yleensä henkisesti kuluttavia, mutta saan niistä myös paljon irti.

Arvostan myös erittäin paljon sitä, että minut kutsutaan kyläilemään. Lähteminen on minulla ponnistuksen takana, mutta usein sen arvoista. Joskus esitän myös kutsun tulla meille, mutta en toista sitä, jos siihen ei vastata, koska en halua häiritä ihmisiä. Toisaalta myös ilahdun, jos joku kutsuu itsensä meille kylään. Sitä tosin tapahtuu erittäin harvoin. Viimeksi meillä on käynyt kylässä kavereita joulun korvilla (auts) ja polttaribileissämme. Ai joo, ja Desucon Frostbiten yhteydessä tuli nähtyä ihmisiä, mutta silloin energiani olivat jo valmiiksi vähissä ja se näkyi enkä jaksanut kunnolla sosialisoida :(

... arvostan kontaktin ottamista

Olen huono ottamaan ihmisiin kontaksia. Voin olla hyvinkin kuukausia puhumatta kavereilleni, mutta se ei tarkoita, etten välittäisi heistä. Ilahdun aina, kun joku kaveriksi tms. luokiteltava ottaa minuun yhteyttä ja yleensä vastaan heti, kun tilaisuus tulee... varsinkin näin netin välityksellä.

Jos en ole pitkään aikaan puhunut jonkun kanssa, kynnys ottaa yhteyttä kasvaa todella suureksi. Sekään ei tarkoita, etten välittäisi. Jos joku sitten alkaa puhua minulle Facebookissa tms. leijun suurin piirtein ilmassa, koska tajuan, etten olekaan turha. Tiedän, että minun pitäisi itseni olla aloitteellisempi, mutta joskus se on minulle todella vaikeaa. Tiedän myös, ettei se ole tekosyy olla kirjoittamatta ihmisille, mutta silti vain odotan, että muut kontaktoivat minua. Silloin tiedän, etten ainakaan häiritse.

... tutustun mieluusti uusiin ihmisiin

Joo, tuo voi kuulostaa oudolta. Olen kuitenkin avoin uusille tuttavuuksille, vaikka lämpenen hitaasti. Jos joku tekee aloitteen, saatan olla etäinen ja vaikeasti lähestyttävä, mutta oikeasti arvotan elettä. Minulla menee tovi ennen kuin todella lämpenen.

Minulla on myös iso kynnys ottaa kontaktia minulle ennestään tuntemattomiin ihmisiin. Jos niin kuitenkin teen, se tarkoittaa, että olen aidosti kiinnostunut. Saatan silti olla varautunut kanssakäymisen suhteen eikä sitä kannata ottaa loukkauksena. Arvostan, jos minulle vastataan :)

... olen sosiaalinen

Olen hakeutunut sosiaaliselle alalle ja vaikka se oli osittain vahinko, tykkään työstäni. Tapaan lähes viikoittain uusia ihmisiä, jotka ovat omalla tavallaan erikoisia ja mielenkiintoisia. Autan myös mielelläni muita. En sano, että alavalintani oli väärä, mutta se on minulle työläs, koska työ vie minulta paljon energiaa ja se on pois yksityiselämäni ihmisiltä.

Viihdyn ihmisten seurassa, vaikken aina ole se puheliain tyyppi. Väitän olevani hyvä kuuntelija ja auttaja. Minusta on mukava kuulla, mitä toisille kuuluu, mutta kynnys kertoa omia kuulumisia on korkea, ellei joku suoraan kysy. En halua häiritä tai puhua liikaa itsestäni.

Toisinaan osaan myös olla hyvin puhelias, se vain vaatii oikeanlaisen seuran. Jos luotan ihmisiin, luotan heihin täysillä ja saatan avautua kunnolla. Toisaalta jos tämä luottamus petetään, saatan sulkeutua täysin ja sen jälkeen minusta hyvin vaikea saada mitään irti.

... välitän täysillä ja osaan olla hyvä ystävä

En kenties ole se aktiivisin yhteyden pitäjä, mutta arvostan jokaista ystävääni ja välitän heistä aidosti. Tämä liittyy vahvasti edelliseen huomioon. Jos jokin asia tai ihminen on minulle tärkeä, olen valmis nousemaan barrikaadeille hänen vuoksensa.

Arvostan hyvää seuraa ja pyrin huomioimaan ystäviäni pienillä teoilla. Joskus voin olla pitkäänkin hiljaa, mutta yllätän puskista. Ilahdun myös paljon, jos minulle tehdään näin ja arvostan erityisesti pieniä tekoja ja sanoja.

Toisinaan olen liian kiltti enkä osaa pitää puoliani. Arvostan, jos tätä ominaisuutta ei käytetä hyväksi, mutta sulkeudun, jos tajuan, että minua vedätetään.

Riitatilanteissa olen vetäytyjä ja puolustautuja, mutta tästä huolimatta janoan sovintoa. En pidä ristiriidoista enkä ole hyvä käsitelemään niitä vaan arvostan rauhaa. Haluaisin tulla toimeen kaikkien kanssa, mutta ystävyyteni pitää ansaita. En tarkoita tällä, että se vaatisi vuorien siitämistä. Rehellisyys ja kohteliaisuus ovat jo hyvä alku.


Vinkkejä introvertin kanssa pärjäämiseen

Ole sinnikäs

Joskus voi olla vaikea saada kontaktia, mutta luovuttaminen ei silti ole aina oikea vaihtoehto. Kannattaa yrittää uudestaan toisena ajankohtana. Joskus voi olla, että introvertin energia on vain vähissä eikä hän siksi jaksa vastata "kutsuusi".

Olen rehellinen, oma itsesi

Älä yritä esittää muuta kuin olet vaan ole aidosti oma itsesi, mutta älä jyrää meitä. Olemme herkkiä olentoja, jotka vetäytyvät herkästi. Saatamme silti viihtyä myös ekstroverttien seurassa, kunhan emme tule tosiaan jyrätyksi.

Tee aloitteita

Me emme välttämättä uskalla tai kykene. Se ei tarkoita, ettemme olisi välttämättä kiinnostuneita. Me vain lämpenemme hitaasti ja olemme varovaisia, sillä emme halua tuhlata energiaamme vääriin ihmisiin. Sinä et ole väärä ihminen, jos aidosti haluat ystävyyttä.

Ole suora, mutta ystävällinen

Jos käytöksemme häiritsee, sano siitä suoraan, mutta kuitenkin kohteliaasti. Yleensä emme tarkoita mitään pahaa, muttemme välttämättä tajua loukanneemme. Ja jos olet iloinen, ilmaise sekin. Se voi rohkaista meitä toimimaan samoin jatkossakin ;)


Lopuksi

Näin introverttina en aina ymmärrä ekstroverttien käytöstä ja saatan ylitulkita sitä. Näillä ihmistyypeillä on erilainen tapa katsoa maailmaa ja se voi joskus vaikeuttaa kommunikointia. En silti usko, ettemmekö voisi tulla toimeen tai jopa ystävystyä.

Tällä postauksella ei ole mitään eritystä tarkoitusta, mutta olen viime aikoina lukenut paljon kirjoittelua introverteistä ja ekstroverteista ja halusin kantaa oman korteni kekoon. Toisaalta myös toivon ymmärrystä omalle tavalleni toimia. En väitä toimivani läheskään aina oikein, usein toimin hyvinkin väärin, mutta käytökselleni on aina syynsä. Niitä ei tarvitse hyväksyä, mutta ymmärtäminen olisi ihan jees.

En tiedä, oliko tässä kirjoituksessa päätä tai edes häntää, mutta aihe on herättänyt paljon ajatuksia. Joskus näitä ajatuksia on kiva päästä purkamaan ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti