27. toukokuuta 2014

Eroon allergiaoireista... toivottavasti

Kevät tuli ja toi allergian tullessaan. Nyt sadesäällä on helpompaa, mutten jaksa uskoa, että se kestää koko kesää. Allergialääkkeet ovat kuitenkin melkoinen ongelma, sopivaa ei tunnu löytyvän. Edellinen lääke aiheutti järkyttävää päänsärkyä, nykyinen tekee väsyneeksi vuorokaudenajasta riippumatta.

Kuulin kuitenkin huhua, että nokkonen voisi olla ratkaisu oireisiin. Sisäisesti nautittuna, tarkoitus ei siis ole kieriä nokkospuskissa. Koska täällä ei nokkosia vielä näy, enkä muutenkaan poimisi niitä kaupunkialueelta, päätin käydä luontaistuotekaupassa. Jos nokkonen todella toimii, voisin anoppilassa kerätä sitä kesällä, kuivattaa ja kerätä varaston ensi kevääksi ^^;;

Raportoin siis myöhemmin blogiin, onko nokkosesta oikeasti ollut apua. Tähän postaukseen ajattelin kuitenkin tunkea jonkinlaisen tietopläyksen kyseisestä kasvista.


Nokkonen - Urtica dioica

Yleistä

- Monivuotinen ruoho
- Kasvaa kaikkialla Euroopassa ja asumusten lähellä
- Lehtien alapinnan piikarvat murtuvat kosketuksesta ja toimivat piikkeinä, jotka ruiskuttavat koskettajan iholle ärsyttävää ainetta
- Kasvin osat kuivuvat nopeasti
- Heinä- ja elokuussa ilmestyviä suuria ja karkeita lehtiä ei käytetä


Terveyttä edistävä käyttö

- Käytetään useimmiten teenä, mutta nuorta versoa voi juuria lukuun ottamatta käyttää myös villivihanneksena
- Tee lisää virtsaneritystä ja auttaa jalkojen turvotukseen
- Saksassa nokkosteetä on käytetty virtsatiesairauksiin
- Kansanlääkinnässä nokkosella on hoidettu yleiskuntoa, haavaista paksusuolentulehdusta, allergiaa ja vaihdevuosivaivoja
- Nokkosta voi käyttää myös paikallisesti reumassa kipeän nivelen hankaamiseen

[Lähde: Anis ja Iisoppi - Vanhoja lääkekasveja]

Maaginen käyttö

- Voidaan polttaa tarkoituksena ajaa pois negatiivisuutta ja ei-toivottuja henkiä
- Voidaan käyttää myös suojeluamuleteissa ja loitsuissa kirouksia murtamaan

[Lähde: Witchipedia]

Vaikka nokkoselle on listattu terveysvaikutuksia, tämä postaus ei ole mikään kehotus hoitaa edellä mainittuja vaivoja vain nokkosen avulla. Jos on terveyden kanssa ongelmia, lääkärikäyntiä ei kannata jättää välistä, varsinkaan silloin, jos kyse on jostain vakavammasta, kuten reumasta tai haavaisesta paksusuolentulehduksesta (tosin näiden diagnosoiminen nyt yleensäkin vaatii sen lääkärikäynnin).

Ajattelin nyt tänään keitellä ensimmäiset kupposet nokkosteetä ja jättää toistaiseksi unettavat lääkkeet pois (jälkimmäisen olisin tehnyt joka tapauksessa). Palaan astialle myöhemmin ja kerron, onko tästä kokeilusta ollut mitään apua.

26. toukokuuta 2014

Rentouttava viikonloppu

Lupaan, että tässä postauksessa ovat viimeiset luontokuvat hetkeen :D Tiedän postailleeni niitä nyt vähän ahkerasti. Huomisesta eteenpäin pitäisi kuitenkin kylmetä ja sataa urakalla vettä, joten tuskin viihdyn ulkona hääräämässä yhtään mitään (sitä paitsi minun pitäisi tehdä cossini loppuun tai saan cossata tavista Desuconissa :P).

Mutta niin... vietettiin viikonloppu kivasti kahdestaan mökillä M:n kanssa. Okei, naapurissa olivat M:n täti ja toisessa mökissä serkku lapsineen, ettei ihan erossa ihmisistä kuitenkaan oltu. Suurin osa ajasta vietettiin joka tapauksessa kahdestaan.

Muutama virhe tuli reissun suhteen tehtyä. Ostimme ihan liian kalliita pihvejä, olisi pitänyt katsoa kilohintaa tarkemmin. Melkein kymppi per pihvi on oikeasti yli budjetin. Lisäksi varasimme mukaan liian vähän juomista enkä tarkoita alkoholia, vaikka olisi tietysti voinut ruokasiiderin ostaa. Ensi kerralla reilummin vettä, ettei tarvitse ruveta järvivettä keittämään juomakelpoiseksi.

Muuten meni aika kivasti. Laitoimme ruokaa, kävimme kävelyllä ja saunoimme. M kävi myös kolmesti uimassa, minä kastelin vain jalkani. Vesi oli 17-asteista enkä sitten sinne uskaltautunut. Pari kertaa on ollut astmakohtaus lähellä kylmään veteen mennessä, joten minusta on tullut arka sen suhteen (ei sillä, että pitäisin muutenkaan kylmästä).

Lueskeltua tuli myös. Itse jatkoin The Goddess in the Details -kirjan parissa, M aloitti ensimmäisen Sword Art Online -kirjan. Ne ovat itselläkin lukulistalla, mutta kun luettavaa on niin turkasen paljon... Lisäksi onnistuin kirjoittamaan vähän originaalia! Tosin käsin, joten sama teksti pitäisi seuraavaksi naputella koneelle. Täytyy ottaa itseään vielä niskasta kiinni tämän postauksen jälkeen.

Kaiken tuon ohessa räpsittiin muutama kuva, jotka ajattelin teidän riemuksi (tai kiusaksi) nyt tähän tunkea. Tietenkin unohdin kameran kotiin, joten taas kerran mennään kännykkälaadulla.

Pakollinen mökki-selfie :P
Metsä näytti houkuttelevalta, mutta kovin syvälle en mekossa ja ballerinoissa uskaltautunut.

Toisella puolella olikin sitten hakkuualuetta, mutta siinäkin on kieltämättä oma viehätyksensä.

Ja vähän matkan päästä löytyi ihana koivumetrikkö. Voin melkein kuvitella sen vilisevän keijukaisia ;)

Ja pakollinen kuva mökin terassilta järven suuntaan

Laskeva aurinko mökin terassilta katsottuna

Sitä piti toki mennä laiturillekin vilkaisemaan. Kuten kuvasta huomaa, oli ihanan tyyntä.

Naapurilaiturilla oli hiljaista.

Piti vielä räpsäistä toinen kuva, kun aurinko oli painunut lähes kokonaan näkymättömiin. Vielä ei ole yötöntä yötä.

Seuraavana päivänä olikin sitten aamusta vähän synkempää, mutta sää parani onneksi. Ennen lähtöä lämpöä oli 27 astetta ja aurinko paistoi :)

Oli oikein mukava viettää aikaa luonnon keskellä, vaikka ampiaiset aiheuttivatkin hieman päänvaivaa. Olen allerginen, joten pelkään niitä aiheesta. Onneksi pistoja ei tullut, vaikka jouduttiin yksi häätämään mökistä, toinen saunasta ja ties miten monta huussista.

Jotenkin nautin reissusta älyttömän paljon. Sitä pääsi todella irtautumaan arjesta, kun ei vain pyörinyt kotosalla. Luonto myös rentoutti ja se, ettei tarvinnut juuri muista ihmisistä välittää. Toki sitä on kiva mökkeillä isommallakin porukalla (ja joskus voisi olla kiva mennä kavereiden kanssa), mutta nyt tarvitsin ehkä enemmänkin latautumista kuin sosialisointia. Mökillä kuitenkin ollaan sen verran pienissä tiloissa, että sosiaalinen kanssakäyminen on aika pitkälti koko ajan pakollista.

Hyvä myös, että mentiin nyt. Säät kun näyttävät tästä vain huononevan ja muutenkin vapaita viikonloppuja on vähän. Ensi viikonloppu vielä (menee cosseja väsätessä). Sitten onkin Desucon, sen jälkeen M:n tädin häät ja sitten vielä juhannusohjelmaa, joka ei tällä kertaa tapahdu mökillä. Voi siis mennä kesäkuun loppuun, ennen kuin seuraavan kerran pääsen mökin maisemista nauttimaan.

Jahka tilaisuus tulee, pitää taas nautiskella istumisesta laiturin nokassa ;)

23. toukokuuta 2014

Perjantain parhaudet

Piti itse asiassa kirjoittaa tänään originaalia, mutta kaiken tapahtuneen jälkeen olo on sen verran uupunut, etten ole saanut tartuttua tekstiin. Tänään on ollut poikkeuksellisen vauhdikas päivä.

Meillä oli siis erilainen työpäivä tänään. Normaalistihan istun joko toimistolla tai porhallan ympäri kaupungia tapaamisissa, mutta tänään puhetyöläinen laitettiin talkootöihin siivoamaan leirintäalueen mökkejä, koska säästöt. Eipä siinä, sää oli kiva eikä mökki ollut kovin suuri, joten sujuihan tuo. Tuli myös oltua enemmän ulkona kuin hetkeen.

Siivousoperaatiota seurasi syöminen ja laiskottelu työajalla. Omalla kohdalla se tarkoitti oikeastaan kolmea asiaa, koska en jaksanut osallistua tarjolla oleviin aktiviteetteihin. 1) Valokuvailua, 2) Twitteriä ja 3) kirjan lukemista. Minulla on tällä hetkellä kesken Pilvikartasto, mutten ole oikein varma, pidänkö kirjasta todella. Se on yleensä valitettavan huono merkki... silloin on riskinä, että kirja jää kesken.










Eihän minulla tietenkään kameraa ollut matkassa, mutta räpsin sitten jokusen kuvan kännykällä. Sää tosiaan suosi ja välillä oli suorastaan kuuma. Pelkäsin herkän ihoni palavan, koska en ollut tajunnut ottaa aurinkovoidetta mukaan, mutta onneksi taisin säästyä kuitenkin. Aamupäivän pidin sitkeästi hupparia päällä, mutta iltapäivän puolella ei vain pystynyt. Sen verran kuuma oli varjossakin.

Paluumatkalla yritin torkkua bussissa, koska väsytti vietävästi, mutta siellä oli sen verran hälinää ja istuma-asento hankala, ettei nukkumisesta mitään tullut. Ihanan vilpoisesta ilmastoinnista silti plussaa.

Sain työkaverilta kyydin M:n työpaikalle ja sieltä jatkoimmekin sitten yhdessä kohti Orimattilan Megamyyntiareenaa. Olen siellä kerran käynyt äidin ja papan avovaimon kanssa shoppailemassa, mutta tällä kertaa mentiin tosiaan M:n kanssa. Ihan hirveästi ei silti lähtenyt tavaraa mukaan. Ostin Crocs-kopiot mökille vietäväksi, koska minulla ei ole siellä vielä omia kenkiä, ja lisäksi tuli hankittua pieniä, yleishyödyllisiä juttuja. Uudet vaatteet olisivat olleet jees, mutta en löytänyt mitään, mikä olisi tuntunut omalta.

Aivan parasta Megamyyntiareenalla oli kuitenkin meikkibuffet, jonka takia sinne oikeastaan halusinkin. Vinkistä kiitos eräälle Twitter-tutulle ;) Käytännössä systeemi toimi niin, että sai kerätä merkityistä tuotteista niin paljon kuin halusi joko ½ litran tai litran minigrip-pussiin. Pussi piti pystyä sulkemaan vaivattomasti. ½ litran pussi maksoi 15 euroa, litranen 30 euroa. Tyydyin tuohon puoleen litraan ja olin ihan tyytyväinen löytöihini. Mukaan lähti ehkä jotain vähän turhakettakin, mutta kyllähän cossaaja meikkejä tarvitsee, vaikkei muuten niin kuluisikaan.


Sanoisin, että tuossa on 15 euroksi ihan hyvä saalis. Huulipunia minulla oli vain yksi ja sekin häitä varten ostettu, nyt on sitten pari lisää sekä huulikiiltoja ja rajauskynä. Luomivärejä tuli myös haalittua, vaikka niitä on toisaalta myös ennestään. Voisi ehkä useammin vaihdella meikkityyliä... minulla on paha tapa sutia joka aamu lähes samanlaiset meikit naamaan, joten tietyt luomivärit ovat lopussa ja toisiin ei ole koskettukaan :D


Lisäksi mukaan lähti vielä Kristiina Vuorin Näkijän tytär. Olen jo pidemmän aikaa miettinyt kyseisen kirjan ostamista ja nyt se sattui kivasti kovakantisena kohdalle. Pokkaria olin aiemmin katsellut, mutta kyllä sitä mieluummin ostaa kirjan kovilla kansilla... ja nyt ei edes hinta ollut niin paljon korkeampi, että valinta olisi kirpaissut.

Shoppailureissun jälkeen saavuttiin vihdoin kotiin. M:n vanhemmat tulivat melkein heti kyläilemään eikä siitä kestänyt kovin kauan, kun minun toinen pikkuveljeni pölähti paikalle. Nyt tämä kuulostaa siltä kuin meille olisi tullut yllätysvieraita, mutta kumpikin tapaaminen oli kyllä sovittu. Tosin pikkuveli soitti yllättäen, kun olimme Orimattilassa, mutta kuitenkin... Siinähän se ilta meni sitten syödessä ja kahvitellessa porukalla.

Kaiken tämän jälkeen olo on ollut aika uupunut sekä fyysisesti että psyykkisesti ja aivan erityisesti sosiaalisesti. Pää on niin tyhjä, etten tosiaan ole saanut tekstiä yhtään aikaiseksi. Meinasin skipata blogiinkin kirjoittamisen, mutta otin sen suhteen itseäni niskasta kiinni. Yritän nyt viikonloppuna saada kuitenkin originaaliakin taas edistettyä edes vähäsen.

Ja ensi viikolla varmaan pitäisi sitten viimeistellä cossit, jotka eivät todellakaan valmistuneet niin nopeasti kuin kuvittelin...

Mutta nyt en aio stressata mistään. Kohta ryömin petiin hyvin ansaituille yöunille ja viikonloppu on tarkoitus ottaa hyvin rennosti. Kirjoittelu toki kuuluu asiaan, mutta aion tehdä muutakin tai olla kokonaan tekemättä mitään x)

21. toukokuuta 2014

Kesäilta

Tämä viikko on alkanut paremmissa fiiliksissä kuin edellinen ja aika paljon kivemmilla keleilläkin. Tosin töissä on riittänyt puuhaa ja edellisen viikon univelat painavat vielä ihan kiitettävästi, joten aamulla on ollut hieman vaikea kammeta itseään ylös. Toistaiseksi en ole sentään ole nukkunut pommiin :D

Maanantaina oli niin nättiä, että tuli jopa pari kuvaakin räpsäistyä...


En tiedä, mitä puita nuo ovat, mutta ovat kuitenkin lähellä parvekettamme. En ole koskaan aiemmin nähnyt niiden kukkivan ja tänään tajusin mistä se johtuu. Nuo kukat ilmestyivät maanantaina ihan yllättäen. Aamulla niitä ei näkynyt, mutta illalla oli täysi loisto päällä. Eilen ne "satelivat" pois puusta ja tänään niistä ei ole jälkeäkään. Hämmentävää.

Huomatkaa myös hiekkalaatikko, jonka voikukka yrittää valloittaa :P


Räpsäisin kuvan myös toiseen suuntaan parvekkeeltamme. Aurinko on jo painumassa läntiselle taivaalle, mutta ei ole vielä kuitenkaan ehtinyt metsän taakse. Rakastan tätä vihreyttä, joka parvekkeella astuessa aina kesällä avautuu. Metsä on lähellä, vaikka asutaan kaupungissa. Arvostan. Kun vielä olisi pikkuisen lähempänä rantaa, tämä olisi jo täydellistä ;)


Hieman myöhemmin sitten aurinkokin alkoi painua todella mailleen ja pilviin tuli kaunista vaaleanpunaista sävyä. Valitettavasti varsinkaan tuolla kännykällä ei noita värejä oikein kunnolla saa vangittua, mutta napsin silti kuvan omaksi iloksi.

Tänään onkin sitten ollut sateisen harmaata, mutta samaan aikaan ihanan lämpöistä. Ulkona tarkeni hyvin ilman takkia, kunhan vain oli sateenvarjo mukana. Jotenkin yhdistän sadesään aina kirjoittamiseen, sillä lapsena sateiset kesäpäivät tuli vietettyä sisällä kynä kädessä ja vihko edessä tarinoita raapustaen. Hyvällä säällä piti tietenkin mennä ulos leikkimään eikä silloin ollut tilaisuutta kirjoittaa. Siispä sade kesällä tarkoittaa kirjoittamista.

En tosin ole tänä iltana oikein päässyt vauhtiin. Seuraavaksi olisi suunnitelmissa avata Word ja jatkaa tuoreen ficin naputtelua. Siitä on tarkoitus tulla vain lyhykäinen tarinanpoikanen, ei tällä kertaa eeppisen pitkää fantasiatarinaa. Kunhan saan sen pois alta, palaan takaisin originaalin pariin.

17. toukokuuta 2014

Kokeellista leipomista

Hahaa, tänään on se päivä, kun M vihdoin tulee kotiin. Soittelin tuossa kahden pintaan, että pääsevät luultavasti parin tunnin sisään ajelemaan kotiinpäin. Eli ihan kohta! Toivottavasti ainakin.

Olen varannut meille taco-tarvikkeet, jotta ruoanvalmistukseen ei mene turhan paljon aikaa. Tacot ovat myös siinä mielessä hyvä ratkaisu, että niitä ei varmasti ole tarjoiltu siellä metsässä rämpiessä. Luulisi olevan siis piristävää vaihtelua.

Tacojen lisäksi tarjolla on kakkua, jollaista en ole aiemmin edes tehnyt. Mausta en toistaiseksi mene takuuseen, koska kakku vasta odottelee maistelua. Taikina oli kuitenkin erittäin herkullista, samoin täyte ja päällinen, joten ehkä ne yhdessäkin toimivat?



Yleensä en jaksa reseptejä raapustella, mutta jospa tämän kerran...

Kakkupohja

2 dl makeutusainetta
6 kananmunaa
2 dl hasselpähkinäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Täyte

1 prk maitorahkaa
2 dl vadelmia

Päällinen

Kuohukermaa
Captain Morgan Original Spiced Gold -rommia
Minivaahtokarkkeja

Koska en ole koskaan ollut hyvä halkaisemaan paistettua kakkupohjaa, tein ja paistoin pohjan kahdessa osassa. Näin ei ole pakko tehdä, jos osaa paremmin leikata pohjan kahtia.

Vaahdota makeutusaine ja munat kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe hasselpähkinäjauhoihin ja lisää varovasti, pienissä erissä vaahdon sekaan koko ajan samalla sekoittaen.

Kaada taikina voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun piirakkavuokaan. Paista 10 minuuttia 200 asteessa uunin keskitasolla.

Anna pohjan jäähtyä, ennen kuin lisäät täytteet ja päällisen. Sekoita maitorahka ja vadelmat. Joukkoon voi laittaa hieman makeutusta, jos kokee rahkan liian kirpeäksi.

Lisää kuohukerman sekaan rommi ja vatkaa kerma kuohkeaksi.

Levitä täyte ensimmäisen puoliskon päälle (tai jos halkaisit kakun, sen alapuolen päälle sitten). Laita toinen puolisko täytteen päälle. Levitä rommikerma kakun päälle ja koristele minivaahtokarkeilla.

Makeutusaineen sijaan voi käyttää ihan hyvin sokeria, jos mieluummin sitä suosii. Rommin voi jättää pois, jos ei pidä alkoholista. Rahkan sekaankin voi halutessaan tunkea muita marjoja ja minivaahtokarkit korvata haluamillaan koristeilla. Minä nyt menin näillä. Toivotaan, että lopputulos on oikeasti syömiskelpoinen x)

Kaunishan tuo kakku ei ole, koska en oikeasti hallitse koristelupuuhaa. Olen muutenkin aika onneton leipuri. M yleensä vastaa meillä siitä puolesta, mutta enhän voinut laittaa häntä tekemään itselleen kakkua. Ehkä tuosta kakun ulkonäöstä saa muutaman säälipisteen? ;D

16. toukokuuta 2014

Minä - introvertti

Eilen tuli kirjoitettua "puolustuspuhe" fanitytöille, tänään ajattelin paneutua (omaan) introverttiuteeni. Fanityttöilyn lisäksi nimittäin ominaispiirteisiini kuulu tämä tietynlainen sosiaalivammaisuus, kuten olen tätä piirrettä joskus kuullut nimitettävän.

Miten introvertius ilmenee minulla?

Sosiaaliset tilanteet ovat kuluttavia

Teen sosiaalista työtä, jossa joudun olemaan jatkuvasti tekemisissä ihmisten kanssa ja olemaan myös kiinnostunut heidän asioistaan. On osa ammatillisuuttani kiinnostua asioista, jotka eivät minua siviilissä niinkään kiinnosta. Lisäksi työhuoneessani on kolme työkaveria ja loput 10 ramppaavat siellä jatkuvasti, joten harvoin siellä omaa rauhaa on. Tästä syystä olen usein viikolla iltaisin aivan kuitti eikä minua kiinnosta tavata ihmisiä tai välttämättä edes höpistä netissä toisten kanssa. Sosiaalisuuskiintiöni täyttyy työajalla.

Viikonloput ovat asia erikseen. Silloin on hyvä tavata sukua tai kavereita, mutta mieluummin ei koko viikonloppua, koska muuten en ehdi latautua seuraavaa työviikkoa varten. Vaikka tykkään esim. käydä coneissa, ne ovat minulle aina koettelemus. Conissa joudun olemaan aktiivinen ja sosiaalinen koko päivä, joskus jopa tuntemattomien kanssa, mikä on erityisen uuvuttavaa työviikon päälle. Desucon Frostbiten jälkeen oli autuasta olla viikko lomalla ja vain pelata, pelata ja pelata.

Myös matkustaminen koettelee kovasti, sillä yleensä matkustamme appivanhempieni kanssa ja joskus matkassa ovat myös omat vanhempani. Pidän kummistakin todella paljon, mutta jatkuva vuorovaikutus on rasittavampaa kuin nähtävyyksien kiertely.

Jos joudun coneissa, matkoilla yms. tilanteissa olemaan liian sosiaalinen, minusta tulee syrjäänvetäytyvä, kiukkuinen, ärtyisä ja töksähtelevä. Se ei ole tarkoitettu kenellekään henkilökohtaiseksi loukkaukseksi (tiedän joidenkin ottaneen asian niin), minun energiani on vain loppu enkä sillä hetkellä jaksa ketään.

Tällä hetkellä ainoa ihminen, joka ei kuluta sosiaalisuuskiintiötäni, on M. Hänen kanssaan minun ei ole pakko vuorovaikuttaa, vaikka olisimme samassa tilassa. Hän antaa minulle hengitysvälin, jos sitä tarvitsen. Hän ei puhu minulle mitään, ei kysele, ei pakota olemaan aktiivinen. Saan puuhata omiani ja olla oma itseni kokoaikaisesti, kun olemme kotona. Totta kai olen myös hänelle läsnä, mutta jostain syystä se ei rasita minua, vaikka kaikki muut ihmiset - myös ystävät, älkää rakkaat loukkaantuko tästä - niin tekevät.


Arastelen esiintymistä, joukkoja ja uusia ihmisiä

Minulla on esiintymiskammo. Käteni alkavat täristä, änkytän, sanon jotain typerää tai unohdan kokonaan, mitä piti sanoa. En osaa olla luonteva, jos joudun yleisön eteen. Näin siis omana itsenä. Jos kyse on näyttelemisestä, ongelmaa ei ole, vaikka sekin on jännittävää ja kuluttaa energiaani.

Suuressa joukossa en uskalla avata suutani. En välttämättä edes pelkää, mutta pysyn mieluummin vaiti. Tosin jos on pakottava tilanne ja minulla on tärkeää asiaa, saatan puhua tai sitten ilmaisen jollekulle lähelläni olevalle mielipiteeni ja toivon, että hän on minua rohkeampi tuomaan sen esiin. Joukot ovat joka tapauksessa ahdistavia ja viihdynkin mieluummin pienessä porukassa.

Olen onnellinen siitä, että olen päässyt sisään omaan työporukkaan. Vaikkeivät työkaverini ymmärrä kaikkia hörhöilyjäni, he ovat ottaneet minut osaksi jengiä ja kunnioittavat ammatillisia mielipiteitäni. On hienoa, että pystyn ilmaisemaan itseäni heidän seurassaan. Mutta jos koko työpaikkani porukka kokoontuu yhteen, pysyttelen taka-alalla ja hiljaa. En vain voi nostaa itseäni esille tuossa tilanteessa. Yksitellen sitten taas olen kyllä valmis kohtaamaan heistä jokaisen.

Uudet ihmiset ovat minulle painajainen. On aivan kamalaa tavata uusia tyyppejä, sellaisiakin, jotka tunnen netin kautta. Välillä ihmettelen, miten olen edes tutustunut joihinkin ihmisiin, koska heidän tapaamisensa pelotti minua aivan suunnattomasti.

Tähän väliin sellainen vihje, että jos onnistut sopimaan kanssani tapaamisen ja olen todella ujo ja hiljainen, älä ota sitä loukkauksena. Jo paikalle ilmestyminen on minulta merkki, että oikeasti arvostan seuraasi. Vapaa-ajallani en halua tavata ei-kiinnostavia tai liian kuluttavia ihmisiä.


Vihaan puhelimessa puhumista

Älä soita minulle. Ikinä. Kiitos. No, soita sitten, jos on ihan pakko. Vastaan kyllä, mutta älä odota minun soittavan sinulle, jos ei ole aivan pakottava tilanne.

Puhelimella soittaminen on yksi pahimmista asioista, koska en voi yhtään tietää, onko vastaaja vastaanottavaisella kannalla vai häiritsinkö kenties häntä. Puhelimessa en myöskään voi lukea toisen elekieltä, joten kommunikointi on hankalampaa. Jos puhelinta on pakko käyttää, vastaan mieluummin kuin soitan. Joskus tosin ahdistaa niin paljon, että jätän vastaamatta. Se ei ole henkilökohtainen loukkaus.

Tekstiviestejä tai vaikka WhatsAppia käytän ihan mielelläni. Viestiin voin vastata itselleni sopivaan ajankohtaan, kuten myös toinen, jos viesteilen hänelle. Toki kirjallisessa viestissä on riskinsä, mutta ainakaan minun ei tarvitse kuunnella toisen osapuolen kiukkuista ääntä, jos jokin ei toimikaan. Viestittely ei myöskään kuluta energiaani niin paljon kuin puhuminen. Onneksi asiakkaani tykkäävät suosia tekstareita.

Tähän kohtaan lisättäköön, että kykenen pakkotilanteessa hoitamaan omat asiani puhelimessa. Pystyn myös työpuhelut soittamaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että pidän siitä.


Vetäydyn kuoreeni, jos tilanne on liian tukala

Isoissa joukoissa jättäydyn syrjään, sukujuhlissa pysyttelen taustalla hiljaa. Kun oikein ahdistaa, kaivan puhelimen esiin ja näprään sen kanssa. M:n vanhemmilla kirjoittelen omia juttujani ja pelaan käsikonsolilla, vaikka olen muiden seurassa. Puuhaan jotain omaa muiden läsnä ollessa.

Tiedän, että osa ihmisistä tulkitsee tapani epäkohteliaisuutena. En tarkoita mitään pahaa, ja onneksi lähipiiri tietää sen. Minun on vain välillä pakko päästä pois sosiaalisesta tilanteesta. Yleensä pelkkä netin selailu kännykällä hetkellisesti riittää, mutta joskus on konkreettisesti livahdettava vessaan vetämään henkeä.


Minua ahdistavat vieraat ja kyläily muualla

Jotkut pelkäävät liian sotkuista kotia tms. eivätkä sen takia pyydä ketään (yö)kylään. Minulla ei ole tuota ongelmaa, sillä meillä on yleensä aina niin siistiä, että käymään voi tulla. Minua sen sijaan ahdistaa kahvin keittäminen ja tarjoilu ja sitä seuraava seurustelu. Se on todella kuluttavaa. Joku tulee minun omiin turvallisiin ympyröihini ja asettuu olemaan, se saa minut varuilleni ja energiani valuu olemattomiin. Turvapaikkaani on tunkeuduttu.

Tästä huolimatta on kiva, että kaverit käyvät kylässä ja ovat jopa yötä. Se on todella raskasta minulle, mutta pidän siitä kuitenkin. Siksi en halua kavereita tänne ihan joka viikonloppu... mutta kerran kuussakin olisi ok nähdä. Ja yllättävää kyllä, mieluummin useampi kaveri kerralla kuin vain yksi. Silloin minun ei tarvitse olla koko ajan vuorovaikuttava osapuoli.


Mutta introverttiudesta huolimatta...


... minulla tulee ikävä ihmisiä

Kaikesta edellisestä huolimatta osaan ikävöidä ihmisiä. Tällä hetkellä ikävöin tietysti eniten M:aa. Tosin hän ei sosiaalista energiaani kuluta, joten ehkä häntä ei lasketa tähän? Mutta siis ikävöin ajoittain perheenjäseniä, sukulaisia ja ystäviä. Tosin harvemmin ilmaisen asiaa, koska koen sen jotenkin hankalaksi.

Suurin osa kavereistani / ystävistäni asuvat jossain muualla kuin tällä paikkakunnalla. Se tarkoittaa, että näemme harvoin. Ihan jatkuvasti ei ole varaa ravata muualla eikä kovin moni käy meilläkään usein. Olen silti iloinen, kun tilaisuus tavata kavereita tulee. Ne viikonloput ovat minulle yleensä henkisesti kuluttavia, mutta saan niistä myös paljon irti.

Arvostan myös erittäin paljon sitä, että minut kutsutaan kyläilemään. Lähteminen on minulla ponnistuksen takana, mutta usein sen arvoista. Joskus esitän myös kutsun tulla meille, mutta en toista sitä, jos siihen ei vastata, koska en halua häiritä ihmisiä. Toisaalta myös ilahdun, jos joku kutsuu itsensä meille kylään. Sitä tosin tapahtuu erittäin harvoin. Viimeksi meillä on käynyt kylässä kavereita joulun korvilla (auts) ja polttaribileissämme. Ai joo, ja Desucon Frostbiten yhteydessä tuli nähtyä ihmisiä, mutta silloin energiani olivat jo valmiiksi vähissä ja se näkyi enkä jaksanut kunnolla sosialisoida :(

... arvostan kontaktin ottamista

Olen huono ottamaan ihmisiin kontaksia. Voin olla hyvinkin kuukausia puhumatta kavereilleni, mutta se ei tarkoita, etten välittäisi heistä. Ilahdun aina, kun joku kaveriksi tms. luokiteltava ottaa minuun yhteyttä ja yleensä vastaan heti, kun tilaisuus tulee... varsinkin näin netin välityksellä.

Jos en ole pitkään aikaan puhunut jonkun kanssa, kynnys ottaa yhteyttä kasvaa todella suureksi. Sekään ei tarkoita, etten välittäisi. Jos joku sitten alkaa puhua minulle Facebookissa tms. leijun suurin piirtein ilmassa, koska tajuan, etten olekaan turha. Tiedän, että minun pitäisi itseni olla aloitteellisempi, mutta joskus se on minulle todella vaikeaa. Tiedän myös, ettei se ole tekosyy olla kirjoittamatta ihmisille, mutta silti vain odotan, että muut kontaktoivat minua. Silloin tiedän, etten ainakaan häiritse.

... tutustun mieluusti uusiin ihmisiin

Joo, tuo voi kuulostaa oudolta. Olen kuitenkin avoin uusille tuttavuuksille, vaikka lämpenen hitaasti. Jos joku tekee aloitteen, saatan olla etäinen ja vaikeasti lähestyttävä, mutta oikeasti arvotan elettä. Minulla menee tovi ennen kuin todella lämpenen.

Minulla on myös iso kynnys ottaa kontaktia minulle ennestään tuntemattomiin ihmisiin. Jos niin kuitenkin teen, se tarkoittaa, että olen aidosti kiinnostunut. Saatan silti olla varautunut kanssakäymisen suhteen eikä sitä kannata ottaa loukkauksena. Arvostan, jos minulle vastataan :)

... olen sosiaalinen

Olen hakeutunut sosiaaliselle alalle ja vaikka se oli osittain vahinko, tykkään työstäni. Tapaan lähes viikoittain uusia ihmisiä, jotka ovat omalla tavallaan erikoisia ja mielenkiintoisia. Autan myös mielelläni muita. En sano, että alavalintani oli väärä, mutta se on minulle työläs, koska työ vie minulta paljon energiaa ja se on pois yksityiselämäni ihmisiltä.

Viihdyn ihmisten seurassa, vaikken aina ole se puheliain tyyppi. Väitän olevani hyvä kuuntelija ja auttaja. Minusta on mukava kuulla, mitä toisille kuuluu, mutta kynnys kertoa omia kuulumisia on korkea, ellei joku suoraan kysy. En halua häiritä tai puhua liikaa itsestäni.

Toisinaan osaan myös olla hyvin puhelias, se vain vaatii oikeanlaisen seuran. Jos luotan ihmisiin, luotan heihin täysillä ja saatan avautua kunnolla. Toisaalta jos tämä luottamus petetään, saatan sulkeutua täysin ja sen jälkeen minusta hyvin vaikea saada mitään irti.

... välitän täysillä ja osaan olla hyvä ystävä

En kenties ole se aktiivisin yhteyden pitäjä, mutta arvostan jokaista ystävääni ja välitän heistä aidosti. Tämä liittyy vahvasti edelliseen huomioon. Jos jokin asia tai ihminen on minulle tärkeä, olen valmis nousemaan barrikaadeille hänen vuoksensa.

Arvostan hyvää seuraa ja pyrin huomioimaan ystäviäni pienillä teoilla. Joskus voin olla pitkäänkin hiljaa, mutta yllätän puskista. Ilahdun myös paljon, jos minulle tehdään näin ja arvostan erityisesti pieniä tekoja ja sanoja.

Toisinaan olen liian kiltti enkä osaa pitää puoliani. Arvostan, jos tätä ominaisuutta ei käytetä hyväksi, mutta sulkeudun, jos tajuan, että minua vedätetään.

Riitatilanteissa olen vetäytyjä ja puolustautuja, mutta tästä huolimatta janoan sovintoa. En pidä ristiriidoista enkä ole hyvä käsitelemään niitä vaan arvostan rauhaa. Haluaisin tulla toimeen kaikkien kanssa, mutta ystävyyteni pitää ansaita. En tarkoita tällä, että se vaatisi vuorien siitämistä. Rehellisyys ja kohteliaisuus ovat jo hyvä alku.


Vinkkejä introvertin kanssa pärjäämiseen

Ole sinnikäs

Joskus voi olla vaikea saada kontaktia, mutta luovuttaminen ei silti ole aina oikea vaihtoehto. Kannattaa yrittää uudestaan toisena ajankohtana. Joskus voi olla, että introvertin energia on vain vähissä eikä hän siksi jaksa vastata "kutsuusi".

Olen rehellinen, oma itsesi

Älä yritä esittää muuta kuin olet vaan ole aidosti oma itsesi, mutta älä jyrää meitä. Olemme herkkiä olentoja, jotka vetäytyvät herkästi. Saatamme silti viihtyä myös ekstroverttien seurassa, kunhan emme tule tosiaan jyrätyksi.

Tee aloitteita

Me emme välttämättä uskalla tai kykene. Se ei tarkoita, ettemme olisi välttämättä kiinnostuneita. Me vain lämpenemme hitaasti ja olemme varovaisia, sillä emme halua tuhlata energiaamme vääriin ihmisiin. Sinä et ole väärä ihminen, jos aidosti haluat ystävyyttä.

Ole suora, mutta ystävällinen

Jos käytöksemme häiritsee, sano siitä suoraan, mutta kuitenkin kohteliaasti. Yleensä emme tarkoita mitään pahaa, muttemme välttämättä tajua loukanneemme. Ja jos olet iloinen, ilmaise sekin. Se voi rohkaista meitä toimimaan samoin jatkossakin ;)


Lopuksi

Näin introverttina en aina ymmärrä ekstroverttien käytöstä ja saatan ylitulkita sitä. Näillä ihmistyypeillä on erilainen tapa katsoa maailmaa ja se voi joskus vaikeuttaa kommunikointia. En silti usko, ettemmekö voisi tulla toimeen tai jopa ystävystyä.

Tällä postauksella ei ole mitään eritystä tarkoitusta, mutta olen viime aikoina lukenut paljon kirjoittelua introverteistä ja ekstroverteista ja halusin kantaa oman korteni kekoon. Toisaalta myös toivon ymmärrystä omalle tavalleni toimia. En väitä toimivani läheskään aina oikein, usein toimin hyvinkin väärin, mutta käytökselleni on aina syynsä. Niitä ei tarvitse hyväksyä, mutta ymmärtäminen olisi ihan jees.

En tiedä, oliko tässä kirjoituksessa päätä tai edes häntää, mutta aihe on herättänyt paljon ajatuksia. Joskus näitä ajatuksia on kiva päästä purkamaan ;)

15. toukokuuta 2014

Fanityttöilyn autuudesta

Hah, tänäänpä on luvassa jopa ihan asiapitoista tekstiä... tai niin asiapitoista kuin tämä aihe voi ylipäätään olla ;P

Töissä tauolla puhkesi mielenkiintoinen keskustelu fanittamisesta. Työkaveri alkoi kysellä kaikilta, kuka heidän idolinsa oli ollut nuorempana. Itse vastasin tähän Backstreet Boysin Nick Carterilla, mutta kun aloin asiaa ajatella, Nick on ollut vain pisara meressä... se pisara, joka kenties on näkynyt esim. vanhemmilleni vahvana, mutta en silti sanoisi häntä tärkeimmäksi.

Näistä ajatuksista huolimatta en avannut suutani ja ryhtynyt kertomaan fanittamishistoriaani pikkutytöstä tähän päivään. Nimittäin siinä vaiheessa, kun olin sisäisessä pohdinnassani päässyt tähän kohtaan, oli keskustelun suunta kääntynyt ja porukka pohdiskeli, että fanittaminen kuuluu tiettyyn ikään eikä sitten enää mikään säväytä samalla tavalla. Se on vaihe elämässä, se jää taakse ja niin sen kuuluukin, koska aikuistuminen.

Tuossa kohtaa en tosiaan enää viitsinyt avata suutani ja alkaa puhua mm. Gacktin, Balthier Bunansan, Fangin, Franin, Vanillen, Vincent Valentinen, Yuffie Kisaragin, Arumatin, kapteeni Jack Sparrow'n, Itachi Uchihan jne. ihanuudesta. Ilmassa oli pieni riski kieroihin katseisiin ja ikuiseksi teiniksi tuomitsemisen suuntaan. Siis työkaverini ovat kyllä hyviä tyyppejä, mutta minulla on vahva tunne, etteivät he oikein tajua näitä hörhöilyjäni, joten pidän aika usein mielipiteet ja ajatukset ominani.

Mutta siihen fanittamiseen tai minun tapauksessani fanityttöilyyn...

Mitä se on?



Jotta asiasta voi puhua, se pitää tietenkin määritellä. En tiedä, onko fanityttöilylle olemassa jotain virallista määritelmää, joten menen omallani. Minulle fanityttöily tarkoittaa yksinkertaisesti jonkin asian tai henkilön fanittamista. Ei ole väliä, onko tämä asia/henkilö todellinen vai kuvitteellinen. Fanittamiseen liittyy tiedon haaliminen, kuvien katselu, ficcien lukeminen ja kirjoittaminen, cosplay, fanitaide, keskusteleminen aiheesta muiden fanien kanssa, joskus aihepiiriin liittyvä roolipelaaminen ja tietysti yleinen kuolaus, sekoilu ja hörhöily, jotka varsinkin mielletään usein teinien touhuksi.


Fanityttöily on inspiroivaa, se saa tuottamaan taidetta. Toki tämän taiteen tasosta ja säädyllisyydestä voidaan olla montaa mieltä, mutta yhtä kaikki fanityttöily saa ainakin minun luovuuteni kukkimaan. Fanityttöilyn vuoksi olen perustanut kaksi muuta blogiakin ja yhden foorumin. Sen voimalla on siis tullut tehtyä konkreettisia asioita. Ja toki konkreettista todistusaineistoa ovat cosplaypuvut ja kaikki raapustetut ficit ja jopa erilaiset töherrykseni.

Jossain määrin voisi jopa sanoa, että fanityttöily on elämäntapa. Tai vähintään tapa suhtautua asioihin. Se on aitoa innostumista jonkin mielenkiintoisen asian äärellä. Fanityttöily on asenne.


Teinien touhua?





Työkaverit eivät suinkaan ole ainoa ryhmä, joiden suusta olen kuullut, että fanittaminen on teini-ikäisille ominaista toimintaa, joka karisee aikuistumisen myötä. Ehkä valtaosalla näin onkin. En silti pidä aikuista fanityttöä (tai -poikaa) jollain tapaa epänormaalina.

Itsellä fanittaminen kulkee käsi kädessä muiden harrastusten kanssa. Myös näistä olen saanut kuulla, ettei aikuisen enää pitäisi. Miksei? Pelaaminen on hyväksi aivotoiminnalle siinä missä ristikoiden täyttäminen, cosplaypukujen ompelu on jopa vaativampaa kuin suoran verhon ompeleminen, fan fiction ei ehkä vastaa klassikkokirjalisuutta, mutta eipä vastaa se tuorein viihdekirjakaan. Yhtälailla keskustelu toisten fanien kanssa on sosiaalista kanssakäymistä siinä missä puhe lasten kakan koostumuksesta. Entäs sitten tämä yleinen kuolaus, sekoilu ja hörhöily? Sanoisin, että ihan mukavaa hetkeen heittäytymistä eikä siihen edes tarvita päihteitä. Jostain syystä silti humalassa avautumista tunnutaan pitävän normaalina, kyllähän sitä kaikille sattuu, niille aikuisillekin.

Myönnän, että oma fanityttöilyni sai alkunsa jo pienenä. Oli Muskettikoiria, Prätkähiiriä, Ritari Ässä ja vanhat Tarzan-elokuvat. Oli paljon muutakin. Teini-iässä mukaan tulivat erilaiset bändit ja näyttelijät, mutta jossain kohtaa siirryin taas fiktiivisiin hahmoihin, kun uppouduin videopelien ja animen maailmaan tarkemmin.

Nykyisin uusia fanityttöilyn aiheita löytyy ehkä hieman harvemmin, mutta en koe, että se johtuu aikuistumisesta (olen totta kai aikuistunut, mutta se ei liity tähän) vaan ajan puutteesta. Nuorempana ehdin paneutua enemmän kaikkeen kiinnostavaan, joten fanituksen kohteita osui kohdalle tiheämmin. Nykyisin elämässä on niin paljon muutakin, ettei ehdi. Minusta se on vähän surullistakin, mutta haluan myös huolehtia velvollisuuksistani ja olla läsnä kotona yms. tilanteissa. Ei sillä, etten nuorempana olisi ollut, tuolloin vain jäi lisäksi enemmän aikaa omille jutuille.

Ajan puutteesta huolimatta en koe olevani yhtään vähemmän fanityttö kuin nuorempana. Olen valikoivampi ja lisäksi tarkempi sen suhteen, missä ja milloin annan tämän piirteen päästä valloilleen. Kuten sanottua, kaikki eivät sitä ymmärrä, ja aiheuttaisin vain itselleni ja muille turhaa stressiä, jos joka hetki hehkuttaisin omaa innostustani tiettyjä asioita kohtaan.


No, mitä siitä sitten saa?




Veikkaisin, että kuka mitäkin. Itse olen saanut kavereita, kun yhteisiä kiinnostuksen kohteita on löytynyt. Paljon on tullut myös yleistä hyvää mieltä kaiken tekemisen osalta, on saanut jotain aikaiseksi eikä vain möllöttänyt kotona.

Fanityttöilystä saa paljon positiivista energiaa itselleen. Kyllähän kaikki muistavat ensimmäisen ihastuksensa? Miten se saikaan sukat pyörimään jaloissa? Fanityttöily on ihastumisen tunnetta. Ihastumisen kohteen ei vain tarvitse välttämättä olla oikea ihminen vaan kyseessä voi olla näyttelijän roolihahmo, muu fiktiivinen hahmo, fantasiamaailma, kieli, maa jne. Fanittaa voi kaikenlaisia asioita ja aina se on yhtä hauskaa.

Tietenkään fanityttöilyä ei kannata viedä liian pitkälle. Itse en harrasta esim. hahmojen osalta maiwaiffuilua vaan koen sen jopa häiritseväksi. Fanityttöily ei myöskään vie kaikkea vapaa-aikaani, vaikka välillä ison siivun lohkaiseekin. Omalle miehelle ja perheelle jää aikaa, kavereillekin, joskin suurin osa heistä asuu niin kaukana, että tapaamme harvoin ja sitä paitsi valtaosa heistä on fanityttöjä, joten...

Ymmärrän hyvin sen, ettei fanittaminen ole kaikkien juttu. Monelle se on tosiaan se teini-iän vaihe, kun ns. harjoiteltiin ihastumisen ja rakastumisen tunteita olemalla lääpällään johonkin saavuttamattomaan kohteeseen. Tämä on ihan okei. Olisi kuitenkin hyvä muistaa, että voi olla ihan täyspäinen aikuinen, vaikka vapaa-ajallaan hörhöilee millon mitäkin ;)


14. toukokuuta 2014

Tällaista tänään

Pidetään edelleen sinnikkäästi lupauksesta kiinni. Lueskelin eilen aika myöhään, koska en saanut unta. Työn alla on Anu Holopaisen Molemmin jaloin, joka onkin varmaan aika pian luettu kokonaan. Veikkaisin, että jopa tällä viikolla, jos unettomuus jatkuu.

Havahduin aamulla 4:54 ja sängystä kömmin ylös kellon soidessa 5:30. Olo oli loputtoman väsynyt ja paleli turkasesti. Olin melkein varma, etten jaksa könytä töihin asti, mutta kummasti sitä taas istuttiin 6:45 työpöydän ääressä avaamassa sähköpostia. Pakko silti myöntää, että väsymys oli sitä luokkaa, että työpäivä meni ikään kuin sumussa. Asiat tulivat hoidettua, mutta tiedän, etten ollut parhaimmillani tänään.

En uskalla toivoa, että huominen menisi sen paremmin, mutta totta kai teen parhaani.

Iltapäivä meni aika kiireisissä merkeissä. Pääsin töistä lähtemään 15:00 (eli hieman ylimääräistä tuli taas =/). Äidin kanssa oli sovittu tapaaminen keskustassa 15:45, mutta olin paikalla puoli tuntia liian aikaisin. Totta kai, en muuten olisi minä. No, siinä jäi hyvää aikaa maksaa itsensä kipeäksi bussikortin lataamisesta ja käydä ennakkoäänestämässä. Onpahan nyt sekin kansalaisvelvollisuus hoidettu pois alta. Huh, tuo kuulosti pahalta. Olin kyllä ehdokkaani jo valinnut ajatuksen kanssa eli ei tämä mikään hetken hutaisu ollut. En tosin ollut suunnitellut äänestämistä tänään, mutta odotellessa totesin ennakkoäänestyspaikan olevan aivan vieressä ja päätin hoitaa asian pois alta.

Äidin kanssa kierreltiin sitten muutama vaatekauppa, koska hän halusi itselleen uuden takin. Onneksi shoppailukierroksesta ei tullut kammottavan pitkä, sillä takki löytyi suhteellisen pienellä etsimisellä. Sen jälkeen suuntasimme Manhattaniin syömään.

Olen tainnut viimeksi käydä äidin kanssa ulkona syömässä, kun oltiin Pariisissa. Tosin silloin oli muitakin paikalla. Ruoka oli maukasta ja kohtuuhintaista myös, ei valittamista. Äidillä oli kamalan paljon asiaa, mutta en käy niitä juttuja tähän erittelemään. Hyvähän se onkin välillä päivittää kuulumisia, minulla ei vain ollut juuri kerrottavaa, kun olen jumitellut kotona ja tehnyt cosseja. Elämä on tällä hetkellä aika hiljaista eikä mitään erityistä tapahdu. En ole edes nähnyt ketään kaveria aikoihin (eipä sillä, en edes tiedä, haluaisiko kukaan nähdä minua xD).

Syömisen jälkeen piti vielä juoksuttaa äitiä kampaamokaupoissa ja etsiä sopivia tuotteita. Löytyivät suhteellisen helposti onneksi. Saatoin äidin vielä torille ja suunnistin itse läheiseen Valintataloon hakemaan paketillisen vaatteita ja M:n veljen synttärilahjan (joo, ollaan kerrankin ajoissa liikkeellä). Oli muuten erittäin ärsyttävää, kun paketin sai tilattua ainoastaan tuohon yhteen Valintataloon, vaikka laitoin sijainniksi pelkästään Lahti. Verkkokauppa ei tarjonnut koko kaupungille siis mitään muuta noutopistettä, mikä on minusta aivan käsittämätöntä. Edellisen tilauksen yhteydessä sain valita monista eri vaihtoehdoista (enkä totisesti ottanut tuota minulle hankalassa paikassa sijaitsevaa Valintataloa), joten en ymmärrä. Kaipa toimipisteitä on sitten tässä välissä poistettu. Tympeää.

Kotiin päästyäni huomasin, että huomenna saan reippailla postin toimipisteeseen. Sekään ei sijaitse helpossa paikassa nyt, kun olen julkisien ja omien jalkojen varassa, mutta ei voi mitään. En aio odottaa ensi viikkoon tätä pakettia.

Ilta on hujahtanut aika nopsasti, kun tulin niin myöhään kotia. Katselin jakson The Vampire Diariesia ja olen jumitellut koneen ääressä. Hyvistä aikeista huolimatta cossit taisivat jäädä tältä päivältä. Olen liian väsynyt tehdäkseni mitään tolkullista. Sen sijaan päätin ottaa tujauksen rommia ja kohta kömmin petiin jatkamaan kirjan lukemista ja odottelemaan, pystyykö M mahdollisesti soittamaan tänään.

En ole tänään yhtä maissa kuin eilen, mutten silti voi sanoa pitäväni tilanteesta. Se on hassua. Olen aikoinani viettänyt paljonkin aikaa yksin kotona eikä se ole ollut ongelma. Ja muinaisen avoliiton aikana ja varsinkin sen loppupuolella olin jopa tyytyväinen aina, kun kämppä oli täysin minun hallinnassani. Osaan kyllä nytkin olla yksin ja huomaan palanneeni vanhoihin sinkkurutiineihin esim. syömisen suhteen (mikä ei todellakaan ole haitaksi). Silti tämä ei tunnu hyvältä, tämä rusertava ikävä. M:n lisäksi maailmassa on ollut kaksi ihmistä, joita olen kaivannut niin, että se oikeasti sattuu. He tosin eivät enää ole niin läheisiä, että tuosta tunteesta edelleen kärsisin. M taas on. Se on tietysti hyvä asia, mutta myös hämmentää. Toisaalta kun nuo kaksi mainittua aiempaa tapausta ovat kumpikin sellaisia, että ovat aina asuneet kaukana minusta, olen oppinut elämään tällaisen tunteen kanssa. Silti se on aika riipivä näin yhtäkkiä. Ehkä kiinnyn ihmisiin vähän liikaakin.

Okei, tänään ei ollut (huonolaatuisia) kuvia vaan tällaista semisynkkää pohdiskelua. Koettakaa kestää, ei tämä viikko loputtomiin kestä. Tai niin ainakin yritän itselleni vakuutella.

13. toukokuuta 2014

Keljuttaa mm. kaikki

Nyt jo kaduttaa, että lupasin postata jotain jokainen arkipäivä tällä viikolla. Oli nimittäin täyden työn takana saada avattua koko Blogger. Viime yönä luin puoli kahteentoista ja senkin jälkeen vielä pyörin pitkään sängyssä. Herätyskello olisi soinut 5:30, mutta jostain käsittämättömästä syystä heräsin jo 5:18.

Oli jokseenkin haasteellista raahautua töihin, vaikka ilman kelloa heräsinkin. Alkuperäinen ajatus oli, että kävelen kauemmalle pysäkille, jotta pääsen bussilla seiskaan. Laiskuus iski, kun tajusin, että joutuisin lähtemään kävelemään sinne samaan aikaan, kun toinen bussi menee melkein kotioven kohdalta. Tästä syystä olinkin sitten jo 6:45 tuijottamassa näyttöä töissä. Näin taidan tehdä myös huomenna ja torstaina, koska kävely ei napostele heti heräämisen jälkeen.

Päivä oli raskas, mutta se tuntui menevän nopeasti, kun yhdeksän jälkeen lähdin toiselle puolelle kaupunkia palaveeraamaan ja palauduin sieltä vain puolta tuntia ennen päivän seuraavaa palaveria. Meni vielä puoli tuntia ylitöiksikin, kun tuo jälkimmäinen venähti. Sitten vain äkkiä kotiin kaatosateessa. Nopein (yli)työpäivä ikinä.

Täällä kotona onkin sitten jumiteltu. Tein koko illan hattua, jonka aloitin eilen. Sain sen miltei valmiiksi, vain punainen kangassuikale puuttuu, koska tajusin, ettei minulla ole sellaista. Pitänee ostaa pieni huivi. Hatusta ei tullut niin hieno kuin olisin toivonut, mutta onpahan tehty. Tällä hetkellä suhtautumiseni koko pukuun on, että paskaahan tästä tulee, mutta tulkoon. Välillä mietin, miksi vaivaudun, kun jälki ei ole niin hyvää kuin haluaisin... vaikka yritän tosissani. Mutta kun tykkään cossaamisesta kuitenkin. Pitäisi ehkä siirtyä ostopukuihin x)



Kuvien laatu ei loista, mutta koettakaa kestää. Hattu on siis muuten ihan ok, mutta tuosta yläosan kultaisesta jutusta ei tullut kovin kaunista. Päädyin tekemään sen lopulta solumuovista, joka oli aivan tuska ommella hatun huipulle. Lisäksi jouduin tunkemaan hatun sisustankin täyteen solumuovia, sillä se muuttui liian painavaksi eikä pysynyt enää omillaan pystyssä -___-;;

Tosiaan tästä on sellainen fiilis, että hevosetkin nauraa. Ehkä yritän fiksata tuota vielä, mutta en lupaa mitään. Motivaatio ei nyt ole kohdillaan.

Minun oli tarkoitus myös leikata kankaat muita juttuja varten tänään, mutta en jaksanut. Väsyttää liikaa ja selkää särkee hatun työstämisestä. Taidan vain jumittaa loppuillan ja odottaa, josko M laittaisi vielä viestiä.

Huomenna on vähän toisenlaista ohjelmaa luvassa. Töissä olen sieltä varttia vaille seiskasta johonkin kolmen pintaan. Sen jälkeen pitäisi treffata äiti kaupungilla, käydä parissa kaupassa ja syömässä. Tuon jälkeen minun on vielä kipitettävä Suomalaiseen kirjakauppaan ostamaan kontaktimuovia ja hakemaan paketti postista. Veikkaan, että olen kotona vasta joskus seitsemän pintaan, joten en aio huomenna ryhtyä isompiin urakoihin.

Jos vain jaksan, leikkaan kankaan huomenna ja silitän kaikki yksittäiset osat valmiiksi, jotta ne on loppuviikosta helppo ommella yhteen. Huomaan taas tarkoituksella vältelleeni ompelukoneen esille ottoa. Sen sijaan olen tehnyt kaikki jutut, mitkä on joko ommeltava käsin tai jotka sisältävät jotain muuta askartelun tapaista. Jotenkin nyt ahdistaa sulkeutuminen ompeluhuoneen nurkkaan nyhräämään koneen ääreen. Tässä olohuoneen sohvalla väkertäessä on mukavampi fiilis.

Menee vähän angstikseksi tämä postaus. Edelleenkään olo ei ole paras mahdollinen, kun univelka painaa ja mieli on muutenkin maissa. Mutta kaipa tämä viikko joskus loppuu ja silloin toivon mukaan cossit ovat valmiina.

12. toukokuuta 2014

Päivä kuvina -haaste 5/5

Maryjane heitti tällä haasteella. Tarkoitus on kertoa viidestä päivästä kuvin ja sanoin. Lisäksi tulee haastaa joka päivä mukaan yksi blogi. Viimeisenä päätin pitkän pohdinnan jälkeen heittää haasteen Crestan Kaaosteoria-blogille. Tiedän, ettet ole aikoihin kirjoitellut sinne, mutta jospa tästä tulisi lisäpotkua ;)

Tänään oli aika ankea aamu. M on nyt taas pois kotoa aina lauantaihin asti. Handlasin silti tämän kerran paremmin kuin edellisen. Tosin itku tuli silti aamulla, olen sillä tavalla vässykkä, naurakaa vaan :P Yritän silti kovasti tsempata, mutta kieltämättä aika masisfiiliksillä mennään. En tykkää olla yksin kotona, varsinkaan päivätolkulla. Onneksi on töitä, muuten varmaan ahdistuisin vielä pahemmin.

Jotenkin silti koko työpäivää varjosti väsymys ja synkkyys. Hoidin kyllä hommani, mutta en ehkä ollut niin läsnä kuin yleensä. Noh, enää viisi päivää jäljellä tätä kurjuutta, sitten voi palata normaaliin arkeen.

Edellisellä kerralla puuhasin hiusten parissa, mutta tällä viikolla on tarkoitus panostaa cosseihin. Kahdestakin syystä: 1) Desucon on ihan kohta ja 2) cossit pitävät aivot kiireisinä.



Tästä huolimatta päivän ensimmäiset kuvat ovat taas ruokaa. Koska M ei ole kotona, tein meatzaa. M ei oikein perusta siitä, joten se on erinomainen ruokavalinta silloin, kun on yksin. Se on siis kuin pitsaa, mutta pohja tehdään jauhelihasta, kananmunasta ja perunakuidusta (se on lähinnä nestettä imemässä). Pohjaan kannattaa lisäksi laittaa mausteita, itse laitoin pippurisekoitusta ja grillimaustetta.

Täytteet löytyivät kaapin perukan purnukoista eli tällä kertaa tomaattipyrettä, tonnikalaa, herkkusieniä ja ananasta. Vaikka yleisesti ottaen en kamalasti perusta ananaksesta pitsassa, päätin käyttää tuon löytyneen murskapurkin, koska en tiedä, mihin muuhunkaan sen hyödyntäisin.

Meatzaa jäi vielä ylitse, joten voin syödä sitä jonain toisena päivänä tällä viikolla. Torstaina on luultavasti vuorossa tähderuokapäivä, jolloin siis syön sen, mitä muilta päiviltä on jäänyt. Perjantaiksi jotain helppoa herkkua ja lauantaina teen jotain hyvää M:n kotiinpaluun kunniaksi.

Ruoan valmistumista odotellessani laadin itselleni listan asioista, jotka pitäisi saada tällä viikolla tehtyä. Listasta tuli sen verran pitkä, etten ole enää varma, selviänkö viidessä päivässä tuosta kaikesta... varsinkin, kun on myös töitä ja menen kolmena päivänä seitsemään, mikä tarkoittaa väsyneitä iltoja.

Noh, onneksi aikaa coniin on sen verran, ettei ole maailmanloppu, jos kaikki ei valmistu tällä viikolla. Olisi ollut fiksumpaa aloittaa ajoissa, mutta ilmeisesti tarvitsen aina jonkinlaisen paineen tekemiselle, että saan oikeasti jotain aikaan.

Listan teon jälkeen hoidin muutamia juoksevia asioita ja hengailin netissä, kunnes sapuska oli valmista. Ruokaillessa tuli pitkästä aikaa katsottua The Vampire Diariesia. Olen useamman viikon ajan säästänyt jaksoja, joten nyt minulla on tälle viikolle joka päiväksi katsomista. Yksin syöminen ei ole ihan niin ankeaa, kun voi tuijottaa mielenkiintoista sarjaa.



Suokaa anteeksi peilikuvat ja ei kuvaukselliset ilmeet. En jaksanut pikaisia kuvia varten kaivaa digikameraa eikä kännykän kamerassa ole ajastinta.

Kuvassa näkyvä mekko on siis tilattu Ellokselta, en ole ommellut sitä itse. Käytännössä vain lyhensin sitä. Tämä oli luultavasti helpoin osuus koko cossissa ja nyt se onkin sitten jo tehty. Tosin mekko tuottaa muuten päänvaivaa. Vetoketju on niin tiukka ylä- ja alaosan sauman kohdalta, ettei se meinaa mennä kiinni ollenkaan... ei edes silloin, kun mekko ei ole päällä. En oikein tiedä, voiko tälle tehdä mitään, mutta olisi kieltämättä kiva saada mekko ylös asti kiinni. Ei ihme, että se oli alennuksessa :P

Yritin myös sellaista vaihtoehtoa, etten olisi vetänyt vetoketjua täysin auki vaan jättänyt sen sauman yläpuolelle, mutta sekään ei toiminut. Minulla on vähän liikaa muotoja enkä näin ollen saanut kiskottua mekkoa päälle. Tässä osuudessa on siis vielä pohdittavaa. Vinkkejä otetaan vastaan.

Koska kello ei ollut vielä kamalan paljon mekon lyhentämisen jälkeen, päätin ottaa seuraavan osion työn alle. Hetken pohdittuani päädyin hattuun, joka sekin on siis valmiina tilattu. Myyjää en muista, mutta eBaysta sen hankin aika edullisesti. Vastaavia hattuja tosin saisi varmaan ihan Suomestakin... ainakin näin pääsiäisen ja vapun lähituntumassa, mutta olin laiska, enkä jaksanut lähteä koluamaan kauppoja.

Hatun koristelu mietityttää minua vielä hieman ja varmaan huomenna käytänkin sen pohtimiseen tovin. Yläosaan siis pitäisi saada "kultainen juttu". En oikein tiedä, miksi sitä pitäisi nimittää. Minulla on kyllä kultamaalia, mutta tuo materiaali on sellaista, ettei se välttämättä tykkää tulla maalatuksi sillä.

Yksi idea on, että teen kultaisen osion esim. valkoisesta kankaasta, ompelen paikoilleen ja vedän kultamaalin siihen päälle. Ompelu sen takia ensin, että tuo maali kovettaa kaiken, mihin koskee.

Lisäksi hattuun tarvittaisiin vielä musta rusetti. Minulla olisi sellainen valmiina, joten saatan ommella sen vain tuohon kiinni. Se ei ole täysin autenttinen, mutta voipi olla, että sen verran kuitenkin oion mutkia. En kuitenkaan ole kisaamassa puvulla, joten kenelläkään ei pitäisi olla urputtamista.


Hatun sisäpuoli pitää saada vaaleansiniseksi. Farisin tunikasta jäi kangasta ylitse, muttei tietenkään riittävän leveää palaa, joten jouduin leikkaamaan hatun sisuksen kahdesta palasta. Nyt on vielä kesken sen ompeleminen kiinni. Tuskaista hommaa, sillä vaaleansininen lanka ei saa näkyä hatun ulkopuolelle. Tästä ei taas tule se kaikkein kaunein rävellys, mutta ainakin olen kokeillut jotain uutta.

Jaksoin ommella noin puolet ulkoreunasta, sitten alkoi väsymys painaa. Päivä on ollut henkisesti aika rankka (enkä tarkoita pelkästään M:n poissaoloa), mikä alkaa tuntua. Voipi olla, että kohta ryömin petiin pyörimään. Huomenna olisi tiedossa ihan 5:30 herätys. Tosin jos nukun yhtä huonosti kuin M:n edellisen reissun aikana, ei herääminen tuottane näin alkuviikosta ongelmaa. En edes luultavasti ole unessa tuohon aikaan.

Tällä viikolla on aika tiukkoja päiviä töissä tosiaan tiedossa, mutta tarkoitus on silti illat puuhata cosseja (tosin keskiviikkona syömään äidin kanssa, joten en tiedä, ehdinkö silloin). Ja vaikka tämä haaste nyt päättyy tähän, ajattelin pyrkiä postaamaan joka arkipäivä tällä viikolla jotakin. Katsotaan, onnistunko siinä vai loppuuko puhti kesken. Jos minusta ei kuulu, voi olla, että olen sittenkin saanut unta ;)

Tässä vielä kuva siitä, mitä noiden räpellyksieni pitäisi lopulta esittää...


11. toukokuuta 2014

Päivä kuvina -haaste 4/5

Maryjane heitti tällä haasteella. Tarkoitus on kertoa viidestä päivästä kuvin ja sanoin. Lisäksi tulee haastaa joka päivä mukaan yksi blogi. Tänään haaste lähtee Faithin Iltasatuja ja prinsessahaaveita -blogille.

Oman haasteen tekeminen on nyt vähän venähtänyt yksinkertaisesti siitä syystä, ettei ole ollut aikaa ja jaksamista kuvien räpsimiseen. Työpäivät olivat sen verran raskaita loppuviikosta, että illat lojuin vain sohvalla. Olisihan siinä tietysti voinut vaikka omia varpaita kuvata, mutta en sitten viitsinyt...



Aamupäivästä ei tullut napattua kuvia, mutta tuli käytyä ruokakaupassa yhdessä kaikkien paikallisten eläkeläisten kanssa. Nyt pitäisi pärjätä suhteellisen pitkälle ensi viikkoa ilman, että tarvitsee hakea täydennystä tai ainakaan mitään kovin painavaa. Ensi viikolla saan taas pärjätä ruokakauppailun yms. kanssa yksinäni, joten piti viikonloppuna jo pohjustaa.

Mutta kuvat ovat kuitenkin vasta lounaalta. Terveellistä kanaa kasviksien kera kermaviilikastikkeella höystettynä. Ei näytä kummoiselta, mutta on mielestäni oikein hyvää. Syön viikottain aika paljon kanaa, koska pidän siitä ihan liikaa. Pitäisi kai monipuolistaa ruokavaliota, mutta kana nyt on vain niin hyvää.

Jälkiruoaksi oli kuppi mustaa teetä ja Fazerin suklaata. Yleensä ostan tummaa suklaata, mutta nyt päätin testata tätä uutta mustikka-jogurttimakua. Oli ihan hyvää, mutta olen silti enemmän tumman suklaan ystävä.




Illemmalla oli vuorossa hiusvärin parantelua. En jaksanut viikolla hiuksiin juuri panostaa, joten säästin urakan lauantai-iltaan. Hiukset olivat sellaset hailakan oranssinpunaiset koko viikon, mutta päätin vetää päälle Color Maskin Currya ja Pepperiä ja antaa saunan hauduttaa värin sopivaksi. Pidin näitä ehkä puolisen tuntia päässä, ennen kuin pesin pois.

Muistin myös, että minullahan oli ripsiä varten hankittu väri kaapissa lojumassa. Sain tästä ikävän reaktion silmään, kun värjäsin ripsiäni viime vuonna. Oikeasti pitäisi olla joku kaveri tekemässä se, eikä yrittää itse säätää. Ei ihme, jos väriä meni silmään :P Noh, en ole sen jälkeen uskaltanut kyseistä väriä käyttää, mutta nyt laitoin sitä kulmakarvoihin. Koska väri on mustaa, pidin sitä vain huimat 3 minuuttia. Tulos oli ihan kiva, ei liian tumma... mutta pidän silti enemmän punertavista kulmakarvoista.

Pahoittelen, mutta sen enempää hiuksista kuin kulmistakaan ei ole nyt ennen ja jälkeen kuvia. En kokenut itseäni kovin kuvaukselliseksi eilen... varsinkaan saunomisen jälkeen.



Mutta tosiaan saunassa tuli käytyä. Ikävän vastavalon vuoksi anopin ikkunaan tekemä lasityö ei kuvassa näy, mutta voitte kuvitella kauniin vedenneidon tuohon ikkunaan :P Meillä on aika pieni sauna ja luonnollisesti se toimii sähköllä. Pidän enemmän puusaunasta, mutta kyllä noillakin lauteilla kelpaa istuskella. Pääasia, että sauna löytyy kotoa eikä tarvitse varailla mitään taloyhtiön yhteissaunaa. Nyt voidaan saunoa aina, kun siltä sattuu tuntumaan.


Loppuilta vierähtikin sitten Final Fantasy XII: International Zodiac Job Systemin parissa. Yllättävää kyllä PS2:n kanssa ei tarvinnut tällä kertaa käydä suurta taistelua, että pelin sai toimimaan, vaan homma onnistui yhdellä kertaa. Pelattua tuli aika myöhään, mutta pelissä ei edetty kovin pitkälle. Sain kuitenkin haettua yhden esperin ilman, että pääsin hengestäni. Saavutus sekin x)

Yöllä oli taas univaikeuksia, en meinannut millään saada unta. Oman osuutensa tähän toivat bileet yläkerrassa, ilmeisesti perheen vanhemmat eivät olleet kotona. Tämä nimittäin oli ensimmäinen kerta täällä asuessa, kun kuului popitusta naapurista. Muutoin on ollut todella rauhallista ja isoin ongelma on ollut pyykinpesu keskellä yötä.

Yritän piakkoin saada vielä viimeisenkin postauksen tähän haasteeseen tehtyä. Ensi viikolla on tarkoitus panostaa Desuconin pukuihin, joten voipi olla, että viimeinen haastepostauskin on sitten hieman cosplay-painotteinen.

6. toukokuuta 2014

Päivä kuvina -haaste 3/5

Maryjane heitti tällä haasteella. Tarkoitus on kertoa viidestä päivästä kuvin ja sanoin. Lisäksi tulee haastaa joka päivä mukaan yksi blogi.Tänään haastan mukaan Sannan Unelmiani -blogin.

Minulla on nyt pieniä vaikeuksia miettiä, ketkä vielä haastaisin mukaan. Osa on tämän haasteen jo tehnyt ja osaa en tunne niin hyvin, että kehtaisin haastaa. Sosiaalivammaisuuteni puskee näköjään taas hyvin esille :D


Tänään en istunut työpäivää pelkästään toimistolla vaan pääsin kentälle liikkumaan. Se tietysti tarkoitti, että pystyin jotain kuvaamaankin. Maisemia ei haitanne, jos ne matkalla taltioin? Tosin mitään oikein erityisen mielenkiintoista ei valitettavasti tullut nähtyä, kun suuri osa keskustasta on remontissa ja puistojen halki ei pahemmin tullut kuljettua.

Leskenlehdet joka tapauksessa osoittivat kykynsä kasvaa jopa mahdottomiin paikkoihin. Ihan piristävän näköisiä olivat, vaikka tiedän kyllä monien tätä ns. roskakasvia inhoavan.

Tällaiset työpäivät ovat ihan jees silloin, kun ei sada eikä ole hyytävän kylmä. Jos taas on jompaakumpaa edellä mainittua tai pahimmillaan molempia, sitä mieluummin vain hautautuisi toimistoon työpöytänsä ääreen. Tänään kuitenkin päivän paras osuus oli tuo kentälle tehty reissu, varsinkin kun se myös tuotti tulosta.

Minullahan ei ole autoa käytössä, joten hoidan keikat talon ulkopuolelle pääasiassa jalan tai julkisia käyttäen. Joskus tämä aiheuttaa päänvaivaa, jos aikatauluja on vaikea saada osumaaan yksiin. Tänäänkin myöhästyin mennessä bussista, mutta onneksi en missannut sovittua tapaamista. Takaisinpäin kävelin ihan suosiolla.


Matkalla takaisin toimistolle poikkesin nauttimaan lounaan, koska kello oli jo sen verran. Hesburger oli kätevästi matkan varrella, joten suuntasin sinne. Hesen valikoimasta löytyy kivasti omaan ruokavalioon sopiva Burgerisalaatti, joka tuli taas nautittua. Siinä mukavasti kaikki hampurilaisen hyvät puolet ilman sämpylää, josta en niinkään välitä. Oli oikein maittava lounas, mutta kuva on aika surkea, koska nappasin sen vain tosi pikaisesti.

Loput työpäivästä menikin sitten toimistohommissa. Työpäivän jälkeen kipitin pikaisesti bussiin, jossa vanhempi pariskunta piti minulle seuraa aina omalle pysäkilleni asti. Pysäkiltä M poimi minut kyytiin ja jatkettiin matkaa yhdessä kotiin.



M sai kiinalaisilta työkavereilta tuliaisina hienon puisen viuhkan, jonka toi sitten tänään kotiin. Ainakin minusta tuo on kaunis, vaikkakin tosi erilainen kuin aiemmat viuhkamme. Nappasin niistäkin nyt kuvan (pahoittelen huonoa rajausta, onpahan kunnon arkikuvia, kun rajauksetkin on miten sattuu :P).

Meillä on siis kolme viuhkaa olohuoneen ikkunalaudalla. Kaksi niistä on Kiinasta ja tuo keskimmäinen Japanista. Nyt en tiedä, miten uusi viuhka pitäisi sijoitella, koska tällä hetkellä nuo kolme ovat kivasti harmoniassa keskenään. Ongelma on myös, ettei meillä ole enää tuollaista samanlaista bambupuista telinettä neljännelle viuhkalle. Ostimme niitä aikoinaan Japanista kolme, koska emme aikoneet hankkia lisää viuhkoja.

Tarkoittaako tämä, että pitää kiireesti varata matka Miyashimaan? Täytyyhän neljännelle viuhkalle saada samanlainen teline kuin muillakin ;) Minä tosin ehdotin, että viuhkan voisi myös laittaa seinälle, mutta jostain syystä M ei lämmennyt kummallekaan ajatukselle. Saa nähdä, millainen perhekriisi viuhkan sijoittelusta vielä saadaan aikaan.

Siinä taisi olla tämän päivän kuvat. Enää ei jaksa liikehtiä niin paljon, että räpsisi lisää, joten näihin on nyt tyytyminen.