20. maaliskuuta 2014

Kohti kevättä

Tänään on kevätpäiväntasaus, kuten kaikki varmasti tietävät. Päivä ja yö ovat siis yhtä pitkiä ja pian jo valoa on enemmän kuin pimeyttä.



Viime viikolla elettiin hyvin keväisissä tunnelmissa. Parhaimmillaan lämpötila käväisi +10 asteessa ja aurinko paistoi kauniisti. Suostuin jopa luopumaan paksusta talvitakista ja kiskoin punaisen kevättakin päälle. Ilma tuoksui keväälle ja tuntui hyvälle. Ei ollenkaan perinteiselle maaliskuulle, jolloin yleensä olen täysin kyllästynyt lumeen.

Noh, viikonloppu toi selkeän muutoksen tilanteeseen. Nyt ulkona on taas täysi (kevät)talvi, joten toppatakkihan oli pakko niskaan laittaa ja ottaa lämpimämmät kengätkin käyttöön. Tästä huolimatta on mukavaa, että aurinko paistaa ja ilma on kaunis. Tänä vuonna ei tosiaan ole ehtinyt lumeen kyllästyä, joten hanget ja nietokset eivät ahdista.

Kevätpäiväntasaus on hyvää aikaa uusien asioiden aloittamiselle, kun uusi kasvukausikin on alkamassa. On aika herätä talvihorroksesta. Itselle ainakin kevät on nimen omaan heräämiseen liittyvää aikaa. Talven pimeydessä on omanlaistansa kauneutta, mutta minä tunnen olevani aina jonkinlaisessa koomassa tai horroksessa. Keväästä saa energiaa ja intoa elämään, jaksaa taas paremmin. Lisääntyvä valo voimistaa oloa ja herättää halun tehdä asioita enemmän kuin talven pimeinä tunteina.

Koska kuitenkin nyhjään sohvalla viltin alla flunssaisena, mitään kovin suurieleistä keväänaloitusta ei nyt voi harjoittaa. Eilen siivosin hieman cossikaappeja, mutta vain hieman. En kovin pitkään jaksanut olla jaloillani yhtäsoittoa. Tänään olen siivoillut tietokoneen lukuisia kansioita ja yrittänyt saada järjestystä paremmaksi. Mitään sen suurempaa en tosiaan ole ajatellut tehdä. Otan rauhallisesti ja juon hunajalla makeutettua teetä. Yleensä en makeutusaineita käytä, mutta hunaja auttaa kivasti kurkkukipuun.

Flunssasta huolimatta olo on mukavan keväinen. Lumet lähtevät pian ja vihreä alkaa pukata tilalle. Auringonpaistekin on lisääntynyt jo kiitettävästi. Kevät on kaunista ja ihanaa aikaa.

19. maaliskuuta 2014

Ahkera alkuvuosi

Vuoden ensimmäinen neljännes on kohta takana enkä ole oikeastaan kertonut siitä yhtään mitään. Ei sillä, en tiedä, kiinnostaako ihmisiä edes varsinaisesti kuulumispostaukset vai ovatko ne, joissa on joku oikea aihe, parempia. Samapa tuo. Näin kipeä ei oikein ajatus luista mihinkään kovin hienoon, joten voisin yhtä hyvin summailla vuoden alun tapahtumia x)

Tammikuu


Tammikuu oli tietyllä tavalla aika rauhallinen kuukausi. Se alkoi 30-vuotissynttäreillä, joita ei tosin kovin moni muistanut. Omat ja miehen vanhemmat kävivät ennakkoon kylässä, varsinaisena synttäripäivänä ei meille vieraita päästetty. Parilta kaverilta tuli onnittelut, osa keksi onnitella myöhässä, loput unohtivat kokonaan.

Joskus vuosia sitten ajattelin, että pidän isot cosplay-bileet kolmekymppisten kunniaksi, mutta en jaksanut alkaa organisoida niitä syksyllä. Häissä oli tarpeeksi tekemistä, joten päätin antaa olla. Näin jälkikäteen tuntuu, että olisi kyllä ollut kiva juhlia edes jotenkin... Noh, tuleehan noita pyöreitä vielä.

Muuten tammikuu menikin sitten töitä paahtaessa ja A Real Rebornia pelatessa. Kuun loppupuolella teloin jalkapohjani töissä ja jouduin kortisoonipiikin jälkeen saikuttamaan jokusen päivän. Ei nimittäin kävely enää piikin laiton jälkeen onnistunut. Jalka oli vielä helmikuullekin kipeä <_<


Helmikuu


Helmikuussa oli parikin isoa juttua ja molemmat alkoivat samasta päivästä. Lightning Returns julkaistiin ja Desucon Frostbite starttasi 14.2.2014. Kiirehdin suoraan töistä hakemaan pelin ja sitten kotiin vaihtamaan lookkia enemmän conittamiseen sopivaksi.



Conissa oli paljon mielenkiintoista ohjelmaa, jossa tuli myös istuttua ahkerasti. Myös myyntipöydillä ja taidekujalla pyörittiin, mutta juuri mitään ei tarttunut mukaan (mangojen lisäksi siis). Olen varmaan sanonut tämän ennenkin, mutta epäilen kasvaneeni yli ns. krääsätarjonnasta, kun mikään ei oikein iske. Satunnaisia vaatteita on tullut ostettua, tosin viime aikoina ei niitäkään. Mieluusti toki tukisi suomalaisia yrittäjiä, mutta en viitsi ostaa turhaa roinaa nurkkiin vain ostamisen ilosta. Ehkä jossain vaiheessa innostun taas hankkimaan jonkin figuurin?

Kuvat conista eivät ole kovin edustavia, pahoitteluni siitä. Tuntui, että koko viikonlopun naamaani vaivasi jokin eikä mikään kuvakulma ollut hyvä :D

Ihmisiä en juurikaan nähnyt. Okei, muutama kaveri osui kohdalle ja yksi oli miehen lisäksi mukanakin, mutta heidän lisäkseen ei tullut törmättyä tuttuihin kuin pikaisesti. Tämä tuntuu nykyisin olevan linja. Itse olen arka menemään puhumaan ihmisille, koska pelkään häiritseväni, joten sitten ei juuri tule jubailtua puolitutuille... ja niitä läheisempiäkään tuttuja ei tunnu tulevan vastaan. Minne lie kadonneet. Ehkä kuljemma samoissa tapahtumissa, mutta ei reittejä. Onneksi seuraa on kuitenkin tarjolla, ainakin tähän asti on ollut. Täysin yksin pyöriminen olisi jo jokseenkin ankeaa.

Conissa myös sain päältä kolmesataa streetpass hittiä 3DS:ni, mikä oli kieltämättä kivaa.

Ahkeran coniviikonlopun jälkeen ei onneksi iskenyt conirutto (se tuli vasta nyt viiveellä :P). Maanantaina alkoi aktiivinen pelaaminen, joka jatkui sunnuntaille asti. Keskiviikkona piti hoitaa asioita, mutta pelaamistahan se ei estänyt illemmalla. Meillä oli siis talviloma tuossa kohtaa ja hyvä loma olikin.

Yleisen hiihtolomaviikon painoin kiltisti töitä. Hommia riittikin ihan kiitettävästi. Loppuviikosta tuli myös jätettyä elämäni ensimmäinen irtisanoutumisilmoitus, mikä kohotti ehkä pulssia jonkin verran. Nyt on sitten sekin koettu. Taisin jättää ilmoituksen torstaina ja viimeinen työsopparipäivä oli sitten 2.3. kyseisessä tehtävässä.


Maaliskuu


Nyt eletään jo maaliskuuta. Kuukausi alkoi hyvin sekalaisissa tunnelmissa. Ensimmäinen päivä vietettiin hautajaisissa, seuraavakin meni ankeissa tunnelmissa. Kolmas päivä mies lähti kertaamaan armeijan oppeja ja minä suunnistin töihin uudella nimikkeellä.

Samaan aikaan siis yritin iloita vakkariduunin aloittamisesta, kun takaraivossa nakutteli ikävä tietoa, että olisin koko viikon yksin kotona ja seurasta ei tarvinnut edes unelmoida. No, onneksi mies soitti joka ilta ja äitikin päätti pirauttaa yhtenä iltana. Muuten jumittelinkin sitten yksin kotona. Toukokuussa on toinen viikko edessä samaa riemua, eikä kamalasti innosta. Isoin ongelma oli nukkuminen. En meinannut millään saada unta ja heräilin keskellä yötä siihen, että "jotain oli vialla" (lue: miehen herätyskello ei soinut yön aikana, kuten normaalisti). Olin siis todella väsynyt, mikä varmaan madalsi mielialaa entisestään. Hyvinä asioina mainittakoon, että sain hiustenlaiton suhteen paljon aikaan ja tuli syötyä koko viikko todella karpisti, koska ei tarvinnut ottaa toista huomioon eikä myöskään tullut kiusausta toisen pöperöistä.

Mutta parasta oli, kun mies palasi kotiin. Kyllä se vaan on mukavaa, kun on illalla seuraa ja voi käpertyä toisen kainaloon sohvalle. En vaihtaisi tuota miestä mihinkään. Vietettiin viikonloppu tiiviisti yksissä ja sunnuntaina molempien vanhemmat tulivat käymään.

Seuraava viikko meni ihan perusarkea eläessä, mutta viikonloppuna reviteltiin. Tarkoitus oli ottaa rauhallisesti, mutta sen sijaan lauantaina rampattiin paikallisia huonekaluliikkeitä läpi, kun anoppi ja appi yrittivät etsiä uutta tv-tasoa (annoimme heille vanhan telkkarimme). Kun sopivaa ei osunut kohdalle, sunnuntaina suunnattiin Tampereen Ikeaan. Sieltä löytyi, muttei mahtunutkaan autoon. Meille sen sijaan tarttui kamalat määrät tavaraa mukaan :D Parhaimpana ehkä uudet lakanat, joiden sänkyyn laittamista en malttaisi millään odottaa. Ne pitää kuitenkin ensin pestä, joten...

Tämä viikko piti olla ihan tavallinen, mutta ilmeisesti nappasin Tampereelta mukaan jonkin pöpön. Olo on aivan karmea ja huomisen ainakin olen vielä saikulla. Täytyy toivoa, että perjantaina pääsee takaisin sorvin ääreen, töitä nimittäin olisi ihan riittämiin.

Ja työt tosiaan jatkuvat nyt toistaiseksi. Tuntuu aika hassulta, en ole vielä sisäistänyt ajatusta. Piti asiaa käydä ravintolaillallisella juhlistamassakin, mutta se on jotenkin jäänyt kaiken muun häslingin keskellä. Täytyy ehkä nakittaa suosiolla M viemään minut syömään sitten puolivuotishääpäivänä ensi kuussa, jos ei nyt saada aikaiseksi.

Mutta niin, hassu fiilis. Olin jotenkin täysin asennoitunut niin, että työt loppuvat toukokuussa ja jään lomalle jo huhtikuussa. Uudesta työpaikastakaan ei ollut tietoa, jotein henkisesti olin valmistautunut jonkinlaiseen työttömyyspätkään. Nyt sitä ei tulekaan. Siis toki minut voidaan joskus irtisanoa, mutten usko sen tapahtuvan ainakaan ihan pian. Pätkätyöläisyyden jälkeen koko juttu tuntuu käsittämättömältä ja vielä tällaisena aikana. Minulla kävi tuuri. Kiitos vain sille entiselle työkaverille, joka päätti lähteä toisiin kuvioihin x)

Sellaisia juttuja näin vuoden alkuun. Huomenna onkin sitten kevätpäiväntasaus, aika on mennyt todella nopeasti. En vain taida kovin erikoisesti sitä juhlistaa. Veikkaan, että flunssa pitää sitkeästi viltin alla tärisemässä. Ehkä hankia ja nietoksia voi ihailla vähän ikkunan kautta, toivotaan, että paistaa aurinko.

17. maaliskuuta 2014

Ihan p*ska cosplay-harrastaja

Viime aikoina on tullut törmättyä moniin blogi-postauksiin cosplay-harrastuksesta ja etenkin siitä, saako sitä cosplayta harrastaa coneissa vai ei. Minulla ei tästä ole varsinaisesti mielipidettä, mutta erinäisiä keskusteluja seurattuani olen tullut siihen tulokseen, että olen cosplay-harrastaja siitä huonommasta päästä.

Aloitin cosplayn "virallisesti" vuonna 2008. Tuolloin osallistuin ensimmäisen kerran Finncon / Animecon -tapahtumaan ja valmistin sinne asun sekä itselleni että pikkuveljelleni. Aiemmin olin kyllä pukuilun parissa touhunnut, mutten julkisella paikalla. Kotona oli tullut tehtyä erilaisia kokeiluja.

Kuten arvata saattaa, tein useitakin aloittelijan mokia. Materiaalivalintani eivät toimineet yksiin vaan aiheuttivat harmaita hiuksia, proppini oli vähintäänkin outo viritys myöskin materiaaliensa vuoksi ja erityistä kauhua näin jälkikäteen aiheuttaa peruukkini. Se kun oli hankittu Tiimarista. Laadusta ei siis kannattanut kyseisen (ja kuvassa näkyvän) puvun osalta puhua.

Toisaalta olin nähnyt myös paljon vaivaa. Olin kaivellut itselleni keskiaikaisen hupun kaavan, etsinyt työllä ja tuskalla sopivat vaatteet muokattavaksi, purkanut pari samettista tyynyliikaa kankaiksi ja ommellut osan puvusta ensin käsin, sitten vasta koneella. Intoa siis riitti, vaikka osaaminen oli paikka paikoin jopa mitä sattuu ja tietoa puuttui paljon.

Sittemmin olen haalinut enemmän tietoa, opetellut ompelemaan vähän paremmin (en edelleenkään ole siinä superhyvä), valikoinut materiaaleja huolellisemmin ja pyrkinyt erottamaan hyvän peruukin huonosta. Ainakaan en osta niitä enää Tiimarista (vaan eipä osta kukaan muukaan :P). En ole cossaajana pro-tasoa, en välttämättä edes keskitasoa, mutta olen ihan ok ja saan kivoja näperryksiä aikaan omalla tavallani.

Ja sitten tärkein: tykkään pukuilusta. Minusta on mahtavaa pukeutua hahmoksi, josta pidän. En aina (lue: koskaan) onnistu pukujeni kanssa täydellisesti, usein myös tehdessä pälvikaljuus alkaa näyttää vakavalta uhkakuvalta, mutta on hienoa lopulta vetää puku päälle ja lähteä coniin. Jep, se on hienompaa kuin vain pööpöillä siinä kotona ja räpsiä pari kuvaa tai pakottaa mies räpsimään, jos oikein tuuri käy.

Silti olen aika surkea harrastaja. Luultavasti jopa joidenkin mielestä jonkinlaista pohjasakkaa tässä moninaisessa joukossa.

Minä nimittäin vain tykkään pukuilla. En niin välitä muusta aiheeseen liittyvästä toiminnasta. Kun käyn coneissa, juoksen monissa ohjelmissa, pyörähdän myyntipöydillä ja taidekujalla sekä hengailen hyvässä seurassa. Ohjelmat, joissa ramppaan, eivät yleensä liity cosplayhin mitenkään. En käy kisoissa, en cosplay-deitissä, en luennoilla, joilla opetetaan kaavojen tekoa / pukujen valmistusniksejä tai esiintymistaitoa. Minun mielenkiinnonkohteeni ovat muualla.

Olen käynyt katsomassa cosplay-kisaa... ja nukahdin katsomoon. Olen kerran käynyt virallisen kuvaajan kuvattavana ja ahdistuin, koska minulle tuli tunne, että olisi pitänyt osata poseerata tosi hienosti ja monipuolisesti ilman opastusta. Olen myös ollut katsomassa cosplay-deittiä, mutta mukana oli liikaa hahmoja, joita en tuntenut, joten en saanut siitä mitään irti (okei, tämä johtunee nirsosta animemaustani). Olen vilkaissut myös luennon, jolla käytiin näitä pukujen valmistusniksejä läpi, mutta en jaksanut tuossa yhteydessä keskittyä aiheeseen. En siis enää ole missään näistä käynyt ja tämä on se syy, miksi olen sitten tosi huono harrastaja.

Tässä kohtaa on pakko korostaa, että vaikka olen jättänyt kyseiset ohjelmat väliin, en ole koskaan ikinä milloinkaan sanonut niiden olevan huonoja tai tarpeettomia. Ihan oikeasti minusta on hienoa, että ihmiset jaksavat hioa esityksiään ja uskaltavat mennä sinne lavalle (minä en uskaltaisi). On myös mahtavaa, että cossikisat ovat olemassa. Se antaa innokkaimmille harrastajille tilaisuuden esiintyä ja muille nauttia upeista esityksistä. Minulle kisat antavat hengähdystauon conin tungoksesta ja tilaisuuden tutkia myyntipöytien tarjontaa ilman kamalaa ruuhkaa. Ne ovat oikeasti melkeinpä conin paras aika shoppailulle.

Cosplay-deitti on varmasti hauska, jos tuntee hahmoja laajalti. Uskon, että sillä on paikkansa coneissa. Samoin on virallisilla valokuvaajilla. Pisteet sille, joka keksi, että voi saada oikeasti taitavan ihmisen ottamia kuvia puvuistaan ja vielä ilmaiseksi. Hei, tämä on loistavaa! Ja se, että pidetään luentoja harrastuksen eri osa-alueista, sekin on upea juttu. Sinne vain kuuntelemaan ja kyselemään, tilaisuus kannattaa käyttää hyväkseen. On myös hienoa, että löytyy taitavia ihmisiä, jotka haluavat jakaa tietämystään muille harrastajille.

Ylipäätään minusta on hyvä asia, että harrastuksen ympärille on kehittynyt monenlaista ohjelmaa. Nyt on myös tulossa ilmeisesti pelkästään cosplayhin keskittyvä Cosvision ja pukujen yms. valmistukseen perehtyvä Cosplay Bootcamp. Kiva juttu, että lisää hyviä tilaisuuksia kehittää itseään tulee.

En silti usko, että nuo tapahtumat ovat minua varten enkä usko, että muiden conien cosplay-ohjelmista minua kovin useasti löytää. Istun luultavasti jollain toisella luennolla juuri silloin tai shoppailen. Tämä taas ei tarkoita, että vastustaisin harrastuksen kehittymistä tai haluaisin muilta nuo mahdollisuudet kieltää (kuten ilmeisesti minua on tulkittu). Tämä ei tarkoita edes sitä, etten itse haluaisi kehittyä. Minä en vain halua kisata tai olla erityisesti esillä enkä käyttää coniani uusien taitojen opetteluun, kun on niin paljon muutakin, mitä voin mennä katsomaan. Opettelen uudet taidot mieluummin kotona, kun on sopiva hetki.

Sen myönnän, että olisi kiva saada joskus puvuista kunnollisia kuvia ja myös yhteiskuvia toisten cossaajien kanssa. Olen silti liian ujo ja arka lähteäkseni järjestämään ryhmäcosplayta erillisestä photoshootista puhumattakaan. Ehkä rohkaistun tämän asian suhteen jonain päivänä, ehkä en. Kamerat ovat ahdistavia, kun niitä käyttää joku toinen.

Joka tapauksessa tämä on minun tapani harrastaa cosplayta. En tee sitä samoin kuin kenties monet muut. En silti näe, että tapani olisi muilta pois. Cosplay harrastuksena ei kuole, jos minä skippaan siihen liittyvän ohjelman.



Lisää cossi-kuvia

6. maaliskuuta 2014

Operaatio nimeltä hiukset

En ole kirjoitellut aikoihin, koska olen pelannut. Toista blogia on kyllä tullut jonkin verran täydennettyä, mutten ole viitsinyt tänne samoja juttuja höpistä. Pidettäköön pelipuheet peliblogissa x)

Tänään sen sijaan tein jotain ihan muuta. Tai oikeastaan olen omistanut koko alkuviikon tälle projektille. Olen ollut maanantaista asti yksin kotona (toki olen käynyt töissä), joten aikaakin on ollut ihan riittämiin. Ahdistukseen auttaa myös, kun käyttää sen ajan jonkin jutun operoimiseen sen sijaan, että tuijottaisi sängyssä kattoon... mitä käytännössä tein maanantaina päästyäni töistä. Siitä tämä projekti lopulta saikin alkunsa. Jotain tekemistä oli vain keksittävä.

Vasemmalla näkyvästä tilanteesta lähdettiin suurin piirtein liikkeelle. Tosin hiusten yläosa oli luultavasti lähempänä tummaa violettia kuin punaista. Nappasin kuvan letistä alkuviikosta, mutta naamani oli sen näköinen, että päätin olla esittelemättä sitä. Huonot yöunet ja tuntien itkeskely näkyvät pakostikin jossain :D Ette halua nähdä sitä näkyä. Siispä mennään vanhalla kuvalla.

Alaosa oli tosiaan sinistä, joka valitettavasti loppui. Myyjä, jolta olin värin aiemmin tilannut, oli poistanut sen valikoimastaan enkä jaksanut lähteä metsästämään sitä jostain muualta. Kyseessä on vielä ainoa värimerkki, josta sininen ei ole aiheuttanut minulle allergiaa, joten merkin vaihtokaan ei tullut kyseeseen. Muuten olisin voinut marssia lähimpään kampaamokauppaan ja ostaa lisää väriä... mikä olisi tarkoittanut, ettei minun olisi tarvinnut ryhtyä miettimään, mitä seuraavaksi tehdään.

Tiesin, ettei menisi kauan, kun hiukset olisivat taas haalistuneet tympeäksi pinkihtävän ja merilevän väriseksi kokonaisuudeksi. Se ei oikeasti ole kovin kaunis yhdistelmä, vaikka lähtötilanne on kiva. Päätin jouduttaa luonnollista tapahtumaa ja pesin hiukset oikein erityisen hyvin tiistaina. Tuolloin en vielä tehnyt muuta.

Keskiviikkona otin järeämmät aseet käyttöön. Olin lueskellut netistä kaiken maailman epämääräisiä vinkkejä, joiden perusteella päädyin tekemään sekoitukset sitruunamehusta, kookosöljystä, hunajasta ja syväpuhdistavasta shampoosta.


Tämän sekoituksen lätkäisin hiuksiini, vedin päälle muovipussin ja pipon (ja ei, en ajatellut esitellä tästäkään kuvaa xD). Sillä tavoin hengailin sitten kolmisen tuntia. Ohessa tuli vähän pelailtua ja katsottua True Bloodin kutosta kauden ysijakso, joka oli kesältä jäänyt varastoon.

Kun sitten marssin kylppäriin ja riisuin pipon, näytti siltä, että muovipussissa oli reilusti violettia väriä. Olin tyytyväinen, poistin pussin ja marssin suihkuun. Pesuvesi oli siniviolettia ja väriä tuntui lähtevän reilummin kuin aiemmilla pesukerroilla. Paitsi, että kun palasin peilin ääreen, hiukset näyttivät jotenkin kirkastuneilta (en osaa selittää tätä), mutta väri suorastaan säteili. Ei se ollut sama kuin mistä lähdettiin, mutta nätti kuitenkin. Pesin hiukset vielä kolmesti, mutta en saanut kokonaisuutta muuttumaan. Olin turhautunut.

Tänään siirryin seuraavaan vaiheeseen. Olen muutamat kerrat polttanut hiukseni vaalentamalla tai väriä poistamalla, joten olin vannonut, etten vaalennus-/värinpoistotökötteihin enää koskisi. Taas tuli se kerta, kun pyörsin tuon päätöksen. Valikoin kuitenkin (oman arvioini mukaan) mahdollisimman hellävaraisen tuotteen.

Nooh... kotiin päästyäni asetuin taas mukavasti kylppärin peilin eteen ja aloin säätää hiusten kanssa. Aine oli äkkiä levitetty ja sitten vain odottelemaan. Vihdoin suihkun jälkeen huomasin päässeeni violetista eroon ja juurikasvu oli muuttunut blondiksi (ei ollut tavoitteena kylläkään). Entäs latvat? Ehei, sininen loisti edelleen kirkkaana. Mokoma ei lähtenyt vieläkään! Alan epäillä, että se jää kummittelemaan elämääni ikuisesti.

Päätin kuitenkin ottaa riskin ja vetäistä uuden värin päälle. Oli vähän pakkokin, sillä hiusten yläosa ei ollut enää kovin hehkeää katseltavaa. Siispä tartuin keskiviikkona hankkimaani väripurkkiin ja taas odoteltiin ja puolta tuntia myöhemmin suihkuteltiin.

Tulos oli aika, jees... mitä nyt latvat olivat siniset -___- Päätin pitää tauon, syödä ja katsoa True Bloodin kutoskauden vikan jakson. Tosin sen katsominen viivästyi puolella tunnilla ja ruoka jäähtyi, kun mies soitti enkä olisi halunnut lopettaa puhelua enää ollenkaan. (Aiheeseen liittymättömänä huomautuksena... ikävä voi näköjään tuottaa fyysistäkin tuskaa.)

Kun olin selvinnyt puhelusta, lämmittänyt ruoan uudelleen ja katsonut katsottavani, oli jälleen kylppärireissun vuoro. Nyt en enää lätrännyt väriä lisää vaan päätin suosiolla laittaa vain värihoitoainetta. Sitäkin löytyi varastoista useammanlaista. Laitoin vaaleampaa yläosaan, tummempaa alaosaan.

Odottelua, teenjuomista, nettisurffailua... kunnes vihdoin kolmannen kerran saman illan aikana suihkuun. Mutta se tuotti tulosta! Sininen ei ole vieläkään täysin poissa, mutta ainakaan se ei paista niin kamalan pahasti läpi (tosin luultavasti ekan hiustenpesun jälkeen tilanne voi olla toinen). Ah, sain kuin sainkin muutettua lookkia edes vähän :D