26. lokakuuta 2013

Viimeisiä hetkiä viedään

Melkoinen väsy on päällänsä, kun takana on raskas työviikko kiireisinä iltoineen ja eiliset polttaribiletykset. Tosin ei meillä mitään rymybileitä ollut, sellaisia ei harrasteta, mutta kyllähän se aina jossain tuntuu, kun valvoo tavallista pidempään ja on sosiaalinen päivän lisäksi vielä illallakin. Silti on kiva nähdä kavereita aina toisinaan, kovin usein, kun ei oikein ketään näe =/

Kaapin perukoilta löytyi kiva mekko
Näissä suurissa bileissä oli siis meidän lisäksi seitsemän henkeä, joista lopulta kaksi jäi yöksi. Ohjelmassa ei ollut mitään sen ihmeellisempää kuin Trivial Pursuitin ja Once Upon A Timen pelaamista. Omalla kohdalla menestystä ei tullut oikein kummassakaan lajissa, mutta kivaa kuitenkin oli. Yleensä olen Trivialissa ihan hyvin pärjännyt, mutta nyt sattui kyllä kohdalle sellaiset kysymykset, ettei meidän joukkueelta löytynyt riittävästi tietämystä. Once Upon A Timessa en voita oikeastaan koskaan. Silti sitä on toisinaan ihan kiva pelailla. Jos ei muuta, tarinat ainakin ovat ihan käsittämättömiä.

Jo ennen puoltayötä suurin osa eväistä oli kadonnut ja valtaosa jengistäkin lähtiä kotia. Kolme jäi meille vielä hengailemaan, mutta heistäkin yksi suuntasi vajaata tuntia myöhemmin kotiinpäin. Ei siis tosiaan kiusattu naapureita metelöimällä koko yötä. Tosin en ole koskaan ymmärtänyt kerrostalossa hirveää biletystä edes viikonloppuisin, joten ei tule itsekään sitä harrastettua.

Puoli yhteen tuli höpistyä, sitten kutsui peti. Täytyy myöntää, että väsytti tosiaan melkoisesti, kun koko viikon oli sykkinyt johonkin suuntaan ja yrittänyt saada kaikkea pientä silppuhommaa tehtyä. Onneksi vihdoin kaikki alkaa olla kunnossa. Nyt on vain tulosteltavaa ja sen semmoista, mikä ei kuitenkaan aiheuta harmaita hiuksia (toivottavasti :P). Mutta tosiaan ei ollut vaikeuksia nukahtaa ja aamullakin pääsin ylös vasta ysin pintaan. Nyt on taas sellainen olo, että voisin kömpiä takaisin petiin ja kiskoa peiton korviin.

Aamupäivä vierähti mukavasti parin kaverin kanssa keittiönpöydän ääressä istuskellessa. Mitään ihmeitä ei tehty, kunhan juteltiin. Toinen kaveri lähti yhdentoista pintaan ajelemaan kotiin, toinen vietiin kahdeltatoista juna-asemalle. Sen jälkeen M:n täti miehineen vielä piipahti kahvilla, mutta loppupäivä on tarkoitus viettää varsin rennoissa merkeissä.

Ja tosiaan viimeisiä naimattomia hetkiä tässä viedään. Pientä jännitystä on ehkä ilmassa ja vuosi tuntuu vierähtäneen yllättävän nopeasti. Vastahan tässä kihloihin mentiin ja kohta on tarkoitus ylittää seuraava etappi. Aika hurjaa.

Mutta kuten olen aiemminkin sanonut, itse naimisiin meneminen ei minua hirvitä. Edelleen vaan ahdistaa huomion keskipisteenä oleminen. Tiedän, etten ole tilanteessa yksin, mutta silti tuskastuttaa. Kaipa siitä kuitenkin hengissä selviää. Sitten onkin edessä nimen vaihtamiseen liittyvä rumba, joka luultavasti on oikeasti paljon työläämpi osuus kuin valojen vannominen ihmisten edessä :D

Yritän nyt olla nämä pari päivää tässä stressailematta mistään. Kunhan nautin vapaa-ajasta ja otan rennosti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti