21. heinäkuuta 2013

"Ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka"

Minua pyydettiin kirjoittamaan rakkaudesta. Se on todella laaja ja monimutkainen aihe, joten siihen paneutuminen tosissaan vaatisi luultavasti vähintään yhden kirjan verran tekstiä. Rakkautta on niin monenlaista, ettei kaikkea ole järkeä käsitellä yhdessä postauksessa... enkä kai kaikkea osaisi kunnolla pohtiakaan. Ehkä liiankin perinteisesti ajattelin nyt keskittyä romanttiseen rakkauteen.



Mitä (romanttinen) rakkaus on?

Ihanan helppo kysymys heti alkuun... mutta sitä minulta oikeastaan kysyttiin. Ei sanatarkasti noin, mutta aiherajauksen vuoksi kysymys nyt on tuossa muodossa.

Minä en usko rakkauteen ensisilmäyksellä (se siitä romantiikasta ;P). Minusta toista ihmistä ei voi rakastaa tuntematta häntä, joten ensisilmäyksellä ei ole mahdollista rakastua. Sen sijaan ihastuminen on kyllä mahdollista. Jonkun ulkonäkö osuu omaan makuun erityisen hyvin tai hymyssä on jotain uskomattoman viehättävää ja se olikin sitten menoa. Kyllä sitä tapahtuu. Moni varmaan sekoittaakin tuon huumaavan ihastuksen tunteen rakkauteen, vaikka kyse ei ole samasta asiasta.

Minulle rakkaus on tunne, joka kehittyy pitkähkön ajan kuluessa. Tuo pitkähkö aika tosin on subjektiivinen käsite, mutta kyse ei ole mistään viikosta tai kuukaudesta. Se vaatii hieman enemmän.

Rakkauteen liittyy vahvasti luottamus sen kohteeseen. Rakkauden voi siis rikkoa pettämällä luottamuksen. Toki petoksen jälkeenkin on mahdollista rakastaan, mutta tunteeseen on tullut särö, joka ei kenties koskaan parane. Siksi onkin tärkeää, että kumpikin on saamansa luottamuksen arvoinen. Hyvää suhdetta ei kannata pilata typerillä teoilla.

Luottamuksen lisäksi rakkauteen liittyy vapaus. Se ei saa sitoa kohdettaan liikaa vaan kummankin on saatava olla oma itsensä ja toteuttaa niitä asioita, jotka kokee tärkeiksi. Toisen mielenkiinnon kohteita ei tule rajoittaa eikä omiaan vähätellä rakkauden vuoksi, ettei rakkaudesta tule vankilaa. Liika kahlitsevuus tappaa rakkauden ja katkeroittaa ihmisen. Siksi on tärkeää pitää kiinni omasta vapaudestaan, mutta antaa myös toisen säilyttää omansa.

Omana itsenä oleminen kulkee puolestaan käsi kädessä hyväksymisen kanssa. Se ei tarkoita, että voi käyttäytyä toista kohtaan kuin mikäkin ääliö. Se kuitenkin tarkoittaa, että jokaisella on hyvät ja huonot päivänsä ja suhteessa se on okei. Kun rakastaa jotakuta, hyväksyy myös tämän heikommat puolet. On hyvä tiedostaa, että toisessa tulee aina olemaan asioita, jotka ärsyttävät ja joita ei välttämättä kykene ymmärtämään. Noista asioista ei tarvitse pitää eikä niitä tarvitse ymmärtää, mutta ne on hyväksyttävä. Muuten yhteiselosta tulee vaikeaa. Luonnollisesti tämänkin on toimittava molempiin suuntiin... mutta rakastaessa sen ei pitäisi olla mikään mahdottomuus vaan normaali tilanne. Enkä tarkoita tällä, ettei koskaan saisi riidellä asioista. Totta kai saa, mutta on osattava myös sopia.

Myös kunnioitus on osa rakkautta. Toista tulee kunnioittaa ja se tulee osoittaa sanoin ja teoin. Yksinkertaisinta tämä on, kun kohtelee toista samoin kuin haluaa itse tulla kohdelluksi. Se kuulostaa helpolta, mutta voi joskus olla vaikeaa. Kuitenkin, jos kumpikin pitää kiinni tästä periaatteesta, asioiden pitäisi sujua.

Tuossa tuskin tuli mitään uutta kenellekään. Noin minä silti näen rakkauden. Se on laaja tunne, johon liittyy paljon erilaisia asioita. Sen takia siitä on vaikea saada kunnollista otetta. Nuo kaikki määritelmät kuitenkin pätevät myös ystävyyteen, joka onkin yksi rakkauden monista muodoista. Tästä syystä täytyy olla jotain, mikä erottaa ystävyyden ja romanttisen rakkauden.

Tämäkään ei tule kenellekään yllärinä, mutta rakkauden fyysinen puoli on minulle se erottava tekijä. Tosin minulla on ystäviä, joiden kanssa olen myös fyysisesti läheinen. Joskin tällä tarkoitan lähinnä halailua ja sen sellaista. Oman rakkaan kanssa fyysinen läheisyys on toisenlaista kuin ystävien kesken.

Itse koen tärkeäksi, että päiviin kuuluu sekä halauksia että suukkoja. Olen hellyydenkipeä ja se näkyy käytöksessäni, tarvitsen ja tarjoan syliä säännöllisesti. Minulle romanttinen rakkaus on kaiken edellä mainitun lisäksi siis pieniä eleitä, lämpöä ja läheisyyttä. Luonnollisena osana tähän kuuluu seksi. Tiedän, että ihmisillä on erilaisia käsityksiä asioista, mutta minusta seksi kuuluu parisuhteeseen ja vaatii tunnesiteen vastapuoleen. (Lisähuomautuksena: tiedostan, että tapoja ja haluja on erilaisia ja jokainen saa toki toimia valitsemallaan tavalla. Jos ketään ei satuteta, minusta aikuiset ihmiset ovat vapaita puuhaamaan keskenään, miten haluavat.)

Rakkautta on vaikea summata lyhyesti. En osaa määritellä sitä vain yhdellä lauseella, sillä mikään määritelmä ei ole riittävän kattava. En siis edes yritä tiivistää edellisiä kappaleita, koska nekin ovat jo heikohko tiivistelmä kokonaisuudesta.



Rakkaus omassa elämässäni

Aihealue numero kaksi, jota minua myös pyydettiin käsittelemään. Tähän haluan ottaa kaksi näkökantaa: rakkaus, joka koskee minua itseäni, ja rakkaus, jota käsittelen kirjoittajana. Kumpikin on oleellinen osa elämääni, koska tarkastelen tätä maailmaa ja itseäni osittain myös kirjoittamisen kautta.


"Niin monta olen kohdannut matkallain, mut rakastanut sellaista yhtä vain..."
(Juhamatti - Pieni ja lämpöinen)

Ihastun helposti ja nopeasti. Se on epäilemättä sekä vahvuus että heikkous. Tosin ihastuminen ei tarkoita, että aikoisin tehdä asian suhteen jotain. Usein myös ihastun fiktiivisiin hahmoihin, joten en edes voisi tehdä mitään. Muistan joskus teininä kuulleeni, että julkkiksiin ja fiktiivisiin hahmoihin ihastuminen on luonnollinen vaihe tietyssä iässä ja sen kautta harjoitellaan "oikeaa rakkautta". Omalla kohdallani on todettava, että joko olen jämähtänyt tuohon vaiheeseen ja harjoittelen edelleen tai sitten se on vain ihan tavallista, että näin käy. En joka tapauksessa koe tätä piirrettä itsessäni ongelmallisena, koska kirjoittaminen... mutta menen siihen myöhemmin.

Olen siis ihastunut useita kertoja elämässäni. Joidenkin ihastuksen kohteiden kanssa on syntynyt suhdekin, jotka ovat kestäneet vaihtelevan pitusia aikoja. Aina olen tykännyt lujaa, mutta sitoutumistasoni on ollut matala. Se ei tarkoita, että olisin pettänyt seurustelukumppaneitani, mutta olen koko ajan tiedostanut, etten halua suhteen etenevän liikaa. Yhteenmuutto on ollut nounou, naimisiin menosta puhumattakaan. Olen tosin asunut myös yhden kerran ennenkin yhdessä erään henkilön kanssa... vaikka se tuntui väärältä ratkaisulta jo silloin. Silti tein niin, koska... niin vain kuului tehdä? Ja se kannatti taloudellisesti. Kuulostanpa kamalalta.

Vahvimmin olen tuntenut suhteissa, jotka ovat lähteneet kaveruudesta ja muuttuneet ystävyydeksi ja sitä kautta ihastukseksi. Tällaisia juttuja on elämässäni ollut kolme. Yksi niistä ei johtanut mihinkään, paitsi välirikkoon (joka kenties on korjautunut jonkinlaiselle tuttavuustasolle vähintään), toinen kieppui tunteiden vuoristoradassa aikansa, kunnes palasi ystävyyden asemalle. Ja se on oikea päätepysäkki ollutkin.

Kolmas onkin sitten tämä nykyinen suhteeni. Se eroaa kaikista aiemmista seurustelusuhteistani hyvin paljon. Se alkoi ärtymyksestä ja kilpailunhalusta, joka muuttui ystävyydeksi ja syveni ihastukseksi pienin askelin. Tai ehkä olin ihastunut koko ajan, mutten kyennyt tunnustamaan tunteitani edes itselleni. Tunnesoppaan hyppäsi mukaan myös järki aika äkkiä. Se ei tarkoita, että tämä suhde ei olisi romanttinen, mutta kieltämättä ikä ja kokemus toivat mukaan myös toisenlaisen tavan ajatella. Halusin omillaan toimeen tulevan kumppanin, jolla on myös työpaikka ja kaikin puolin vakaa tilanne eikä päihteiden liikakäyttöä. Toivelistalla olivat myös kotitöiden tekeminen valittamatta, siisteys ja huoliteltu ulkonäkö.

Nuo kaikki yhdistyivät M:ssa eikä edes tehnyt tiukkaa. Pelkällä järjellä ei silti suhdetta saada aikaan, mutta tunnepuoli jo natsasikin sopivasti. Suhteen aloittaminen oli yksi elämäni parhaita päätöksiä. Ensimmäistä kertaa elämässäni yhteenmuutto ei tuntunut pelottavalta ajatukselta, ei edes se osuus, että sitouduin asuntolainaan yli 20 vuodeksi. Häitäkin odotan jo kovasti, mutta en siksi, että saisin päivän prinsessana. Toki on kiva pukeutua nättiin pukuun, mutta se ei ole pääasia. Oikeastaan juhlat hermostuttavat ja ahdistavat minua jossain määrin. En tykkää olla sillä tavoin huomion keskipisteenä.

Sen sijaan odotan sitä, että olemme naimisissa. En usko sen muuttavan mitään välillämme, kysehän on vain parisuhteen virallistamisesta yhteiskunnan silmissä. Samalla saamme kumpikin turvattua toistemme tilanteen, kun toinen kuolee. Mahdollisten lasten isyyttäkään ei tarvitse erikseen tunnustaa. Avioliitto on siis enemmän järkiasia meille. Sitoutumisastetta se ei muuta, mutta onhan sitä silti kiva juhlistaa. Tai olisi, jos en kiipeäisi seinillä ajatuksesta, että kaikki tuijottavat meitä ja pitävät meihin liittyviä juhlapuheita jne. En tiedä, miten selviän siitä kaikesta :D


Jos aiempien juttujen suhteen en ole voinut olla varma, minkäasteisista tunteista on ollut kysymys, tällä kertaa olen. Ei ole ollut itkua ja ikävistä asioista aiheutunutta suurta draamaa. Oma olo on hyvä ja rauhallinen. Olen onnellinen silloinkin, kun asiat menevät huonosti ja kaikki ottaa päähän. Tarkoitan tällä, että perustunnetila on rauhallinen onni, jonka sisään ja ympärille mahtuu koko muu tunnekirjo. Elämässäni on yksi vakaa tukipilari, johon voin luottaa. Tässä suhteessa toteutuvat kaikki ne rakkauden määritelmät, jotka luettelin postauksen alussa. Vastaavaa en ole kokenut aiemmin.


"Kun hänen äänensä kuulin, se tuntui niin kuin lentäisin..." 
 (Paula Koivuniemi - Tummat silmät, ruskea tukka)

Sitten on vielä pakko sanoa pari sanaa kirjoittamiseen liittyen. Kirjoitan siis pääasiassa fan fictionia, kuten monet varmasti jo tietävät. Vaikka kirjoitan paljolti seikkailua, toimintaa ja sen sellaista, on pohjalla usein kuitenkin rakkaustarina. Yleensä en kirjoita helposta rakkaudesta, jossa kaikki naksahtaa paikoilleen tuosta noin vain. Vaikka oikeassa elämässä sellainen voisi olla jopa toivottavaa, kirjoittaessa se on vähän tylsää. Silloin kaipaan draamaa ja yllättäviä käänteitä, vaikka päämäärä olisi selvillä.

Rakkaustarinoiden kirjoittamisessa auttaa kummasti taipukseni ihastua fiktiivisiin hahmoihin. On siis helppoa kirjoittaa hahmon X tunteista hahmoa Y kohtaan, kun itselläkin on sopivan kutkuttava ihastus päällä. Yleensä kyllä ihastukseni hahmoihin joko laantuu tai syvenee rakkaudeksi ajan myötä, mutta sekään ei haittaa.

Lisäksi rakastun jollain tasolla myös omiin hahmoihini. Se lienee tuttua jokaiselle, joka kirjoittaa. Hahmoihin syntyy tunneside, jota voi kutsua rakkaudeksi. Siksi toisinaan voi olla erittäin kova paikka, jos joutuu heittämään hahmot tiukkaan ja epämiellyttävään tilanteeseen. Se on kuitenkin tehtävä silloin, jos se palvelee tarinaa.

Fiktiivisten hahmojen rakastaminen on erilaista kuin oikeiden ihmisten, mutta se on mielenkiintoista ja siitä saa paljon. Elän usein kirjoittaessani läpi koko saman tunneskaalan kuin esimerkiksi tarinan päähahmo. Se on rankkaa eikä aina millään muotoa edes miellyttävää, mutta silti erittäin koukuttavaa.

Olenkin vuosien varrella käsitellyt rakkautta monenlaisesta näkökulmasta ja hyvin erilaisissa tilanteissa. Rakkaus on teema, joka jaksaa kiinnostaa minua yhä uudestaan. Toisaalta saatan tylsistyä lukiessani ihan puhdasta rakkausromaania, mutta rakkaudella höystetty seikkailukertomus on parhautta.

Hahmojen kautta voi tutkia omia arvojaan ja ajatuksiaan sekä leikitellä aivan päinvastaisilla elämänasteilla kuin omani. Kirjoittaessa voi heittäytyä hetkeksi jonkun toisen pään sisään ja elää hänen kokemuksensa rakkaudesta. Täysin vastaavaa kokemusta en ole saanut elokuvia katsomalla tai edes toisten tekstejä lukemalla.

On myös erilaista kirjoittaa hahmoista, joilla on jo vahva rakkaussuhde toisiinsa, kuin hahmoista, jotka ovat vasta ihastumassa. Kumpikin on kutkuttavaa ja kiehtovaa, mutta hyvin eri tavoilla. Vakiintuneen parin keskinäiset sanailut, naljailut ja leikittelyt ovat aivan erilaista käsiteltävää kuin vasta nupullaan olevan suhteen ujostelut ja kiusaantuneisuudet sekä ihastumisen tunteeseen pakahtumiset. Veikkaan, että löydän vielä monet kerrat itseni pyörittelemästä kumpaakin konseptia yhä uudessa ja uudessa tarinassa. Toistaiseksi en ainakaan ole kyllästynyt.


Onnellisina elämänsä loppuun asti

Tämä postaus venähti jokseenkin pitkäksi. Jokunen tunti myös vierähti sitä kirjoittaessa (ja hölmöjä otsikkoja miettiessä). On hyvin pitkälti mahdollista, etten sanonut aiheesta mitään, mitä joku muu ei olisi joskus sanonut. Tulipahan kuitenkin kerrottua, mitä itse ajattelen rakkaudesta... tosin on täysin mahdollista, että jotain jäi silti mainitsematta.

Kyseinen aihealue meni myös aika henkilökohtaiselle osastolle, mutta menköön nyt tämän kerran. Ehkä sitä joskus pitää avautuakin.

Mutta niin, jakakaa toki myös omia ajatuksianne aiheesta. Olisi mielenkiintoista lukea toistenkin pohdintoja.

(Ja teemoja saa kyllä ehdottaa jatkossakin. Minusta on mielenkiintoista kirjoitella eri aiheista.)




6 kommenttia:

  1. "Se ei saa sitoa kohdettaan liikaa vaan kummankin on saatava olla oma itsensä ja toteuttaa niitä asioita, jotka kokee tärkeiksi. Toisen mielenkiinnon kohteita ei tule rajoittaa eikä omiaan vähätellä rakkauden vuoksi, ettei rakkaudesta tule vankilaa. Liika kahlitsevuus tappaa rakkauden ja katkeroittaa ihmisen. Siksi on tärkeää pitää kiinni omasta vapaudestaan, mutta antaa myös toisen säilyttää omansa."

    Ylläoleva on niin totta kuin ikinä olla ja voi ja itse sen olen oppinut kantapään kautta. Ei sitä vaan yksinkertaisesti voi oppia tykkäämään jostain asiasta vain siksi, että se on toisen mielestä kivaa, ja sitten taas lopettaa sellaisten asioiden tykkäämisen, jotka on toisen mielestä ihan typeriä. Tai vähintään, jos toinen yrittää olla mukana toisen kinnostuksenkohteissa, pitäisi sen toisenkin edes yrittää ymmärtää niitä toiselle tärkeitä asioita vastavuoroisesti.

    Minusta yhteiset kiinnostuksenkohteet ja yhteinen tekeminen on erittäin tärkeää. Jos harrastukset ja kiinnostukset on ihan erilaiset, kaveriporukat on erilliset, eikä toisen tärkeät asiat yhtään kiinnosta, muutoin kuin sen toisen ihmisen takia, menee yhdessäolo pikkuhiljaa tylsäksi. Ja jos sitä yrittää piristää väkisin kiinnostumalla jostain toisen harrastuksesta, vaikka ei yhtään oikeasti kiinnostaisi, siitä tulee vain katkera fiilis etenkin jos toinen ei edes yritä samaa. Jos saa kuulla omiin kiinnostuksenkohteisiin tai uusiin kokeiluihin liittyviin "voitaisiinko me joskus" kysymyksiin vastaukseksi lähes aina että "no kun en tykkää/ei kiinnosta", niin pidemmän päälle se muuttuu tosiaan vankilaksi.

    Itse olen sellainen että kaipaan yhteistä tekemistä ja jutunaiheita. Pelkkä yhdessä oleminen kun alkaa joskus tympiä, ja haluaisin tehdä jotain. Koska olen myös vähän turhan myöntyväinen, lähden helposti sitten miellyttämään toista. Eli jos toista ei yhtään kiinnosta asiat, jotka minua kiinnostaisi, alan sitten yrittää toisen kiinnostuksenkohteista kiinnostumista, jos sillä saisi yhteistä tekemistä enemmän.

    Yhdessä asioiden tekeminen niin, että vain toisella on oikeasti kivaa, ei kuitenkaan paranna fiilistä vaikka kuinka tahtoisi. Omasta kokemuksestani sitä muuttuu vähän väsyneeksi ja lopulta tuntuu ettei mikään innosta. Aloin vältellä niitä omia kiinnostuksenkohteitani, koska tuntui että ne vievät vaan kokoajan etäämmälle toisesta, kun kerran ovat typeriä, mutta se välttely vain syvensi railoa ja pikkuhiljaa rakkaus alkoi nääntyä.

    Ei aina tarvi olla kiinni toisessa, eikä kaikesta edes pidä olla samaa mieltä, vaan tilaa pitää olla, mutta kaipaan edes jotain yhteistä kiinnostusta ja tekemistä silloin tällöin, eikä siihen riitä pelkkä seksi ja kainalossa istuminen :D Pelkkä rakkaus ja kiinnostus toiseen ihmiseen ei pidemmän päälle riitä, jos kaikki muu tulevaisuuden haaveista ja tietyntyyppisen haaveilun sallittavuudesta alkaen eroaa paljon toisistaan.

    Taas vähän sekava ajatuksenvirta, mutta tuo lainaamani pätkä iski kyllä kovaa, ja olisin toivonut että olisin ymmärtänyt tuon jo paljon nuorempana, enkä vasta hmm... puolitoista vuotta sitten? Mutta oppia ikä kaikki, vai miten se meni..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltäpä tuli taas pitkää kommenttia :)

      Yhteiset kiinnostuksen kohteet ovat tosiaan tärkeitä. Jäivät tuossa minulta mainitsematta. Olen ollut suhteessa, jossa niitä ei juuri ollut ja kyllähän se pidemmän päälle alkoi näkyä monessakin muodossa. Jotain muutakin yhteistä on syytä olla kuin se sänky ja sohvannurkka.

      Ja toisen kiinnostuksen kohteisiin negatiivinen suhtautuminen on kyllä varsinainen virhe, ihan kumman puolelta tahansa. Ne on kuitenkin jokaiselle tärkeitä asioita, joten töksäyttely ja nälviminen oikeasti loukkaa. Ja sitten kun yleensä rakastaan haluaa miellyttää, sitä voi yrittää muokata itseään "parempaan suuntaan" (= enemmän toisen makuun). Huonoissa käyttäytymismalleissa tuollainen itsensä opettaminen erilaiseksi on varmasti hyvä juttu, mutta tärkeistä asioista luopuminen toisen vuoksi aiheuttaa katkeruutta.

      Kaikkiin omiin juttuihin ei toista tarvitse ja hyvä on ollakin jotain ihan omaa. Ja hyvä se on toisellekin suoda. Kai tuo on sellainen juttu, missä vaan jokaisen parin pitää löytää oma tasapainonsa, kuinka paljon on yhteistä ja kuinka paljon kummankin omaa.

      Totta on kyllä myös tuo, että rakkaus ei riitä, jos näkemys tulevaisuudesta on täysin erilainen. Se on oikeastaan aikamoinen deal breaker, jos toinen ei ole haluavainen taipumaan toisen tahtoon tulevaisuuden suhteen (mitä ei kai voi sanoa kovin suositeltavaksi vaihtoehdoksi). Jos ei pysty kulkemaan rehellisesti toisen kanssa samaan suuntaan, silloin voi olla parempi lähteä eri suuntiin... ihan kummankin kannalta.

      Mutta niin, joidenkin asioiden tajuaminen vie oman aikansa eikä sille voi mitään. Ja jotkut jutut on opittava kantapään kautta. Muiden sanomiset eivät välttämättä uppoa, ennen kuin jonkin asian on itse kokenut. Itsehän roikuin ainoastaan taloudellisesti kannattavassa suhteessa tyytymättömänä vuosia, joten en voi sanoa tajunneeni asioiden todellista laitaa kovinkaan nopeasti (tai jos tajusinkin, niin toimintaan siirtyminen kävi hitaasti).

      Sinä nyt olet kuitenkin nuori vielä ja ehdit varmasti vielä saavuttaa ne asiat, jotka haluat. Joskus myös voi olla ihan hyvä, että on hankalampiakin elämänkokemuksia takana. Sitten osaa katsella maailmaa avarammin kuin olisi aiemmin.

      Poista
  2. ''Rakkauteen liittyy vahvasti luottamus sen kohteeseen. Rakkauden voi siis rikkoa pettämällä luottamuksen. Toki petoksen jälkeenkin on mahdollista rakastaan, mutta tunteeseen on tullut särö, joka ei kenties koskaan parane''

    Minulla taas tämä kohta iskostui mieleen kun voin samaistua siihen niin hyvin. Olen itse kuitenkin hyvinkin pitkävihainen tyyppi (lähinnä oman pään sisällä) ja kannan usein noita säröjä liiankin kauan paikkaamatta niitä millään lailla. Ja vaikka niitä yrittääkin paikata, on sen paikan alla aina särö, joka sinne on tehty. Ja huonosti osumalla se paikka voi irrota ja näyttää tuon särön, joka sitten nousee pinnalle ja tekee tuhojaan. Omalla kohdalla luottamusta ei pysty koskaan saamaan enää täysin samalle tasolle - niin pahalta kuin se tuntuukin myöntää. Anteeksi voin antaa ja elämää jatkaa, mutta en koskaan unohtaa - ja sehän tulee sitten välillä hyvinkin raskaana taakkana mukana.

    Hankala vain toisen ihmisen kohdalla, jolle nuo säröt eivät jätä mitään ikuisia arpia, vaan ehkä muutaman vuoden arvet, jotka sitten kuroutuvat umpeen ja katoavat. Itse asiassa kahdehdin sellaisia, miten paljon helpompaa elämä silloin olisi.

    Tottahan se on, että sitä jota rakastaa eniten satuttaa, mutta kun niistä satuttamisista vaan jää myös niitä arpia. Jotenkin kaksiteräinen miekka kun yritän ajatella... ei halua satuttaa, mutta silti satuttaa kun rakastaa.

    Äh nyt on aivot solmussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se usein voi olla, ettei sitä luottamusta pysty mitenkään ansaitsemaan täysin takaisin. Jonkinlaiseen aselepotilanteeseen voidaan päästä, mutta syntynyt "trauma" (ei se tietysti aina ehkä ihan trauman asteella ole) jää taustalle jylläämään ja nousee sopivissa tilanteissa uudestaan pintaan.

      Rakkaita tosiaan voi satuttaa helposti... ehkä siksi, että heidän kanssaan osaa olla rento ja oma itsensä niin hyvässä kuin pahassakin. Saattaa siis sanoa tai tehdä jotain, mitä ei puolitutun kohdalla sanoisi/tekisi. Tarkoitus ei yleensä näissä ole paha (tai jos on, voidaan varmaan kyseenalaistaa se rakkaus), mutta säröjähän voi totta kai silti syntyä. Tällaisista kokemuksista pitäisikin kai pystyä avoimesti puhumaan toisen kanssa... siis kertomaan, että sanat/teot satuttivat. Kun tuon sanoo heti tapahtuneen yhteydessä, toinen saa paremman mahdollisuuden selventää, mikä tarkoitus oli oikeasti. Ja se taas saattaa tilanteen jopa laukaista ja ehkäistä säröjen syntymisen.

      Ehkä. Tietenkään tuota ei voi soveltaa ihan kaikkeen... eikä aina tule toimittua fiksusti, vaikka kuinka tietäisi, miten asiat kannattaisi hoitaa.

      Poista
  3. Kiitos että kirjoitit tämän merkinnän pyynnöstäni ja sait vielä näin paljon tekstiä kasaankin, kiva! ^^ ♥ en itse lähde erittelemään tekstiä sen kummemmin, koska ajatuksesi ovat aikalailla samat kuin itsellänikin. Erityisesti samaistuin kuitenkin tuohon kun puhuit nopeasta ihastumisesta. Olen itse myös nopeasti ihastuvaa tyyppiä, mutta yleensä se jää aikalailla samalle tasolle kuin sinullakin, kehittymättä miksikään suuremmaksi. Nautin ihastumisen tunteesta kovasti, mutta harvemmin haluan mitään suurta tämän ihastumisen kohteen kanssa. Kuten sanoit, ihastuminen on ihan täysin eri asia kuin rakastuminen. Koen myös että ihastumista voi luokitella hyvin lievään ihastumiseen, voimakkaampaan ja sitten tosi voimakkaaseen ihastumiseen, ennen kuin sitten pitkin ajan kuluttua seuraa se rakastuminen, jos seuraa.

    Pakko myös sanoa, että tällaisena hattarapäänä ja ikuisena romanttikona tykkäsin kamalasti lueskella pohdintojasi ja tarinaasi nykyisestä suhteestasi. En tiedä miten romanttisena sen itse näet, mutta oma sydämeni suli ihan kokonaan. Kiitos vielä tästä merkinnästä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kyllä, että ihastumistakin on eriasteista. Sitä puolta ei tullutkaan tekstissä pohdittua... mutta toisaalta ehkä se on jopa osittain oma aiheensa x)

      Olen huono arvioimaan, mikä on romanttista ja mikä ei. Pikkuveli kuitenkin joskus totesi tästä meidän jutustamme, että se oli kuin suoraan jostain romanttisesta high school -animesta. Ensin vihataan ja kisataan ja sitten suunta kääntyykin täysin :D Jotain tämänsuuntaista saattoi olla tosiaan ilmassa.

      Arkiromantiikkaa suhteessa kyllä riittää. En tiedä, näkyykö se tekstissä, koska se ei kertonut juurikaan arkielämästämme... mutta näkisin tuon osa-alueen joka tapauksessa varsin tärkeänä osana suhdetta.

      Poista