30. kesäkuuta 2013

Pieni pakana menee kirkkoon

Viikonloppu on mennyt käsittämättömän nopeasti. Perjantaina juoksin pää punaisena kaupoissa, koska olin keskiviikkona todennut, ettei minulla ole tuleviin juhliin sopivaa päälle pantavaa. Kunnollisen mekon löytäminen osoittautuikin yllättävän vaikeaksi operaatioksi. Kävin monen monessa kaupassa sovittelemassa vaikka millaisia mekkoja, mutta ei niin ei. Onneksi yksi kelvollinen osui kuitenkin kohdalle.

Yleensä ostan mekot verkkokaupasta, koska sitä kautta valikoima on laajempi ja enemmän omaan makuun istuva. Onneksi nyt kuitenkin ihan kivijalkaliikkeestä tosiaan löytyi yksi, jonka kelpuutin. Muuten olisin ollut pulassa.

Perjantain löytö
Kuvan otti M, typerän ilmeen omistan minä ;) Tosiaan tuollainen ruskea-valkoinen kukkamekko tuli ostettua. Se oli vähän turhan läpinäkyvä, kun kotona tarkemmin tsekkasin, mutta onneksi cosplay-kaapin perukoilta löytyi niin valkoinen alushame kuin ihonvärinen toppikin, jotka pelastivat tilanteen, eivätkä alusvaatteet paistaneet mekosta läpi. Katsokaas, on siitä harrastuksesta joskus ihan konkreettistakin hyötyä.

Kuvasta ei kovin tarkasti erotu, mutta kaulaan laitoin hopeisen triquetran, ranteeseen aarrerannekorun, josta roikkuu yhtä sun toista kivaa ja oikeaan keskisormeen pentagrammisormuksen. Korut totta kai pitää olla kohdallaan. Kaulakoruksi oli kyllä alun perin tarkoitus laittaa yksi toinen koru, mutta se ui inhottavasti mekon kaula-aukosta sisään, joten jouduin jättämään sen pois.

Laitoin myös klipsipidennykset (jotka eivät nekään kuvasta erotu), joiden kanssa sitten tappelin koko päivän. Moni sanoo niiden olevan tosi helppoja ja käteviä, mutta minä en moista allekirjoita. Koskaan en saa klipsejä asettumaan niin, etteivät ne vilkkuisi omien hiusten seasta. Johtunee siitä, että minulla ei ole niin kovin paksu tukka. Punapäillähän on tunnetusti vähemmän hiuksia kuin muilla ;)

Mutta juu, tosiaan tuollaisissa vaatteissa tämä pikkupakana suuntasi Jämsän kirkkoon. Olo ei ollut paras mahdollinen, koska olin herännyt viiden jälkeen särkyyn, ja koska väsytti ja nälätti. Lisäksi oli huono olokin. Jotenkin silti selvisin penkkiin ja takaisin.

Aamukooma autossa
Jumalanpalvelus oli taas mitä oli. En paljon kuunnellut puheita, mutta saarna oli kuitenkin fiksumpi kuin viime vuonna... ei ollenkaan niin syyllistävä. Muuta siitä ei tosin jäänyt mieleen. Kuolleet lueteltiin, mutta kastettuja ja vihittyjä ei. Ehkä jälkimmäisiä ei sitten ollut.

M keljuili minulle tavalliseen tapaansa ja tyrkytti mm. virsikirjaa nokan eteen, jotta olisin voinut laulaa. Tunnistin kyllä virsistä kolme ja olisin ne osannut ilman kirjaakin, mutta ihan periaatteen vuoksi: EI. M myös kysäisi minulta, olisinko halunnut laittaa kolehtiin rahaa, mutta edelleenkään en. Varmasti kirkko tekee paljon hyvää, mutten halua silti rahoittaa kyseisen laitoksen toimintaa. Sanoinkin, että jos wiccat keräävät kolehdin, voin siihen sitten jokusen roposen heittää. Noh, wiccat kyllä tuskin ovat ihan hetkeen keräämässä kolehtia :D

Aika moni kävi ehtoollisella, jonka ajan minä koomasin parhaani mukaan. Okei, mietiskelin kyllä kaikenlaista. Siihen kirkko on ihan hyvä paikka, kun siellä ei voi jumalanpalveluksen aikaan puhua kenenkään kanssa eikä kehtaa näprätä puhelintakaan. Onneksi on vilkas mielikuvitus ja paljon ajatuksia. Pohdiskelin mm. erään tuttavani heittämää kommenttia, ettei hän aio ateistina mennä toisten häihin, kastejuhliin ja hautajaisiin kirkkoon, mutta omansa voi siellä viettää. Olen edelleen WTF tuosta kommentista. Itse näen asian juuri päinvastoin ja olisin kuvitellut myös ateistin näin ajattelevan, mutta ei väkisin. En vain kykene tajuamaan, miksi ateisti haluaisi kirkkohäät, kastaa lapsensa tai kristilliset hautajaiset. Tätä juttua pyörittelin tänään paljonkin mielessäni, mutta valaistumista en kokenut.

Itse tosiaan haluan välttää kaikki kolme, jos se suinkin on mahdollista. Ensimmäinen on vältettävissä, se asia on jo sovittu. Kirkkohäitä ei tule. Viimeinenkin lienee järjestelykysymys olettaen, että jälkipolvi kunnioittaa tahtoani. Keskimmäinen onkin sitten sellainen juttu, että jos niitä lapsia joskus tulee, täytyy asiasta neuvotella. Itse olen sillä kannalla, että lapset saavat kyllä liittyä myöhemmin kirkkoon, mutta pakkoliittämisiä vauvana ei tulisi tehdä. En kuitenkaan voi päättää asiasta yksin.

Muiden juhlat ovat sitten oma lukunsa. En näe ongelmaa osallistua kirkollisiin menoihin, kun ne koskevat jotakuta toista ja ketään ei ole pakotettu rituaaliin vasten tahtoaan (eli kastajaiset koen vähän kiusallisina). Hautajaisissa en ole ollut sitten 90-luvun ja ristiäisetkin olen nähnyt vain pikkuveljieni osalta, mutta häihin ja rippijuhliin on tullut osallistuttua useamminkin. Yleensä nuo tilaisuudet ovat jokseenkin puisevia ja tuntuvat pitkiltä, mutta häissä on oma viehätyksensä. En välitä siitä uskonnollisesti jaarituksesta, mutta kahden ihmisen julkinen rakkaudentunnustus on minusta upea asia. Olen kamala herkistelijä, joten häissä pitää aina olla vedenkestävää ripsiväriä. Täytyy tosin toivoa, etten silti vetistele omissani liian kanssa.

Valitettavasti olen päässyt osallistumaan kaikkien elämän siirtymäriittien osalta vain kristillisiin tapahtumiin. Minusta olisi hienoa päästä pakanahäihin tai nimiäisiin tai juhlistamaan jonkun 15-vuotiaan Prometheus-leirin suorittamista. Pahoin pelkään, ettei tuttavapiirissä tällaisia juhlia ole kuitenkaan tiedossa ainakaan lähivuosina. Meidänkään häihin ei liity minkään sortin uskonnollista osuutta, ei edes sitä pakanallista. Pidän sitä reiluna ratkaisuna, sillä en halua tuputtaa omaa uskoani rakkaimmalleni. Hänellä on vapaus valita näkemyksensä myös silloin, kun se eroaa omastani. Eikä M vaatinut minua astelemaan alttarille, joten tasapuolisuus kunniaan. Maalliset häät ovat oikein jees. Sitä paitsi M:lle minä lupaukseni teen, en Jumalille.

Niin, tällaisia juttuja pieni pakana pohti kirkossa istuessaan. Muutama ajatus aihepiiriä sivuten tuli automatkalla mökin suuntaan myös vaihdettua. Tosin enemmänkin keskustelimme kirkosta eroamisen syistä sekä kirkollisverosta ja sen käyttökohteista. Ei niistä kuitenkaan sen enempää. Varsinaisesti rippijuhlat olivat tosiaan mökillä, missä vaihdettiin vapaalle ja unohdettiin syvälliset pohdinnat.

Luonnon keskellä hyttysten syöttinä :)

6 kommenttia:

  1. Mitä ihmettä. Bloggerilla on joku raja kommentin pituudessa! Nooo, tulee kahdessa osassa sit.

    Aika omituinen näkemys tuolla ateistilla, eikö se tosiaan olisi järkevin toisinpäin? Tietysti omalla kohdalla voi tulla eteen se, että "mitäs sukulaiset ajattelevat", mutta toisaalta jos jättää tulematta sukulaisten juhliin jo tuon takia, niin eikö siitäkin sitten pitäisi huolestua? Tietysti poissaololle voi aina keksiä tekosyitä, mutta se menee jo vähän surulliseksi.

    Meillä on tällähetkellä tilanteena ateisti vs. ateismiin suuntautuva agnostikko, ja ollaan hääjärjestelyistä puhuttu sen verran (nojoo, ei olla kihloissakaan vielä, mutta hyvä on puhua asioista ajoissa:D), että kirkossa häitä ei vietetä, vaikka pappi vihkisikin. Eli meillä vihkiminen tapahtuisi sitten joskus luonnossa/juhlapaikalla. Pappi tulee paikalle, koska sukua haittaisi sen poissa oleminen, ja morsianta ei haittaa sen paikalla oleminen, ja sulhanen on myöntänyt että suvun tyytyväisenä pitämisessä on etunsa :D Ei siis mikään kovin kaunis syy, mutta näillä mennäänn.

    Kasteesta meilläkin on ollut vähän enemmän ristiriitoja, ja varmaan päätös riippuu sitten senhetkisestä maailmantilanteesta ja lähipiiristä. Itsellä ainakin pikkupaikkakunnalla olisi ollut kovin syrjitty olo, jos olisin ollut se ainut joka joutuu eri luokassa opiskelemaan elämänkatsomustietoa, ja se ainut kaveriporukasta, joka ei saa pitää rippijuhlia, vaikka kaverit uskoivat yhtä vähän kuin itse.

    Uskonnollinen suku ei varmasti olisi noteerannut prometeusleiriä samalla tavalla, vaikka siitä oltaisiin jotain tiedettykin. Jos lapsi haluaa kavereiden ja juhlien takia käydä rippikoulun, eikä kuulu kirkkoon, hänen täytyy sitten hankkia ensin se kaste, ja kynnys kasvaa. Itseäni ainakin harmitti kovasti yhden kaverin puolesta, kun hän ei halunnut vapaaehtoisella kasteella leimata itseään "hihhuliksi", ja toisaalta olisi halunnut leirin ja juhlat niinkuin kaikki muutkin. Pinnallista, mutta sitähän teinit on.

    Itse nuorena ajattelin (ja ajattelen nytkin) niin, että kaste lapsena ei ole mikään paha, eikä lapsi sitä edes muista. Jos ei usko kyseiseen Jumalaan, ei "pakkokasteella" ole oikeasti mitään väliä lapselle itselleen hänen kasvaessaan, jos kasvatus on kuitenkin avarakatseista ja totuuksia tyrkyttämätöntä.

    Nykyään luterilaisen uskonnon opetuskin on enemmän elämänkatsomustietoa, rituaaleihin tutustumista ja eri uskontojen opiskelua, kuin raamatun asioita. Nuo edellämainitut ovat minusta ihan yleistiedon ja kulttuurin takia hyvä tietää, kunhan tosiaan raamattua ei tuputeta lapselle totena.

    VastaaPoista
  2. Jatkuu:


    Siksi toivoisin meillä lapset kastettavan, koska on pienempi kynnys erota kirkosta sitten kun voi, kun liittyä sinne jonkun syyn takia hetkeksi. Viisitoistavuotiaat rippikouluikäiset menevät helposti sinne minne kaveritkin, ja voihan se olla että se ei olekaan ripari, ja se on ihan ok, jos se on lapsen oma päätös. En kuitenkaan tahtoisi vaikeuttaa omien lapsieni valintoja. Jos voin vauvan päänkastelulla nostaa riparin ja protun tai kokonaan leirille lähtemättömyyden yhtä helpoiksi vaihtoehdoiksi lapselle, niin miksen sitä tekisi. Ilman kastetta yksi noista vaatisi sen kastetilaisuuden ennen konfirmaatiota.

    Se on sitten taas eri asia, että miten pinnallinen teinikään rahan ja juhlien takia tekee uskontoonkuulumispäätöksiä,tai että haluaako sukuaan miellyttää niin paljon että menee virran mukana. Eihän se tapauskovaisrituaaleihin osallistuminen mikään ylevä asia ole, mutta ainakin nykyisellään tuntuu olevan vielä vahvana osana Suomalaista kulttuuria. Ehkä asia myöhemmin muuttuu? Ehkä myöhemmin kirkkoon kuulumattomuus ei enää kellekään niin iso asia. Pystyn kuitenkin kuvittelemaan, että moni sukulaiseni jättäisi tulematta tulevien lasteni prometeusjuhliin vain siksi, että eihän kyseessä ole mikään "oikea juhla" ja saavutus. Se olisi surullista. Silloin olisi hyvä että se on lapsen oma päätös odotetuin seurauksin, eikä vapaaehtoisen kasteen takia pakkotilanne.

    Minkäs sille voi, että luterilaisuus kuuluu niin tiukasti kulttuuriin. Jos ihmiset olisivat äänekkäämmin sitä vastaan, asia voisi muuttua, mutta toisaalta en tahdo että lapsi joutuu olemaan sen äänekkyyden "uhri".

    Mitä hautajaisiini tulee, niin en oikeastaan välitä niistä. Olisi kiva, jos hautajaisväelle soitettaisiin joku kaunis kappale, mutta oikeastihan hautajaiset ovat vain surijoita varten. Ei se kuollut siellä paikalla ole. Joten viettäköön sellaiset hautajaiset, joista tykkäävät, vaikka sitten kirkolliset :D

    Uskonnon suhteen leijun aikalailla valtavirran mukana, koska minulla ei ole asiasta voimakkaita mielipiteitä, ja siksi monet uskontokeskustelun vakavasti ottavat kohtelevat minua jotenkin oudosti. Ateistit syyttävät uskonnolliseksi (en kiellä), uskonnolliset syyttävät ateistiksi (en kiellä) ja siitä se soppa sit syntyykin :D


    Anteeksi ajatuksenvirta :D

    VastaaPoista
  3. Mutta tosiaan, meilläkin tämä on vielä avoin asia (no, lapset ei oo nyt ihan tän hetken juttu muutenkaan), joten nämä on minun mielipiteitä ja jossain joutuu aina joustamaan. Saa nähdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiennytkään tuosta Bloggerin rajasta kommentin pituuden suhteen... omituista O_o

      Itselläkään ei (tietenkään) ole tarkoitus tehdä lapsesta "uhria" uskonnonvapauden puolustusalttarille enkä lapsen elämään halua ehdoin tahdoin vaikeuttaa. Koen vain moraalista ristiriitaa lasten kastamista uskoon, jota en itse tunnusta. Samalla tavalla varmaan uskova kristitty kokisi moraalista ristiriitaa, jos jättäisi lapsensa kastamatta.

      Suomessa toki on luterilaisuus vahvana ja vaikuttaa kulttuuriinkin, mutta en silti sanoisi muslimille, että kastapa lapsesi kristityiksi, niin heillä on elämä helpompaa. Joskus tuntuu, että ihmisistä on ok kuitenkin sanoa pakanalla niin. Tosin en kiistä sitä, etteikö oma elämäkin olisi helpompaa, jos seuraisi valtavirran mukana tässä asiassa... mutta sisäinen ristiriita kasvaisi ennen pitkään turhan suureksi eikä sitten olisi sen takia hyvä olla.

      Kastamatta jättäminen ei tarkoita, ettei koulussa voisi opiskella uskontoa vaan että vanhemmat voivat valita lapsensa kohdalla, onko lukkarissa uskonto vai elämänkatsomustieto. En siis tätä asiaa näe ongelmana. Ja toisaalta voi olla, että maailma muuttuu eikä kohta ole muutenkaan enää eriteltyinä kyseisiä aineita. Yleisestä uskontotiedosta on ainakin puhuttu aika paljon.

      Riparille meno varmasti vaatii vähän enemmän, jos kaste pitää suorittaa sitä ennen, mutta siitäkään ei tarvitse tehdä numeroa. Tiedän kaverin, joka kävi kasteella viikko ennen riparin alkua eikä siitä tiennyt kuin muutama läheinen. Haloota ei noussut, leimautumista ei tapahtunut, kun asiasta ei enempiä kohkattu. Tietysti tässä voi olla maalla ja kaupungissa eroa, en osaa sanoa, kun en lapsuuden jälkeen ole maalla asunut.

      Veikkaan, että joku vanhemmista sukulaisista voisi kastamatta jättämistä kummastella ja mielipiteensä sanoa, mutta suurin osa tuntuu olevan ihan avarakatseista porukkaa... ainakin tuolta M:n puolelta. Oman suvun kanssa ollaan niin etäisiä, etten varmaan vanhempia, sisaruksia ja isovanhempia (mikäli olisivat tuolloin vielä elossa) lukuun ottamatta muita edes paikalla pyytäisi.

      Mutta tosiaan tuosta asiasta ei ole lopullista päätöstä tehty enkä tiedä, tarvitseeko joskus tehdä. Aika näyttää.

      Agnostis-ateistisella näkökannalla katsottuna tällainen pohdinta ja vääntö uskonnosta varmaan näyttää ja kuulostaa kummalliselta nipottamiselta x) Ja sitten taas reilusti ateisimin puolelle kallistuvista tai vahvasti kristillisistä rennompi suhtautuminen on luultavasti ihmeellistä löysäilyä ja mielipiteettömyyttä. Mutta eipä kaikkien tarvitse olla samoista asioista niin kamalan kiinnostuneita.

      Itse törmään monesti siihen, että pintapuolisen keskustelun pohjalta minut leimataan ateistiksi ja suhtaudutaan sen mukaan. Sitten yhtäkkiä ihmisille tuleekin kauhistuksena, että olen ns. "hihhuli" (mitä en kyllä mielestäni ole :P).

      Häistä pitää mainita sen verran, että niiden kohdalla olin valmis joustamaan hieman. Kirkkoon en olisi suostunut liittymään, koska koen sen moraalisesti vääränä tekona (siis omalla kohdallani, en yleisesti), mutta siunaustilaisuuteen olisin suostunut, jos toinen osapuoli olisi sen välttämättä halunnut. En olisi kokenut asiaa miellyttävänä, mutta toisen vuoksi olisin voinut suostua. Onneksi ei kuitenkaan tarvinnut, niin voi omat juhlansa viettää paremmalla mielellä x)

      Se, että omat näkemykset osuvat linjaan yleisen tilanteen kanssa, on varmasti mukava juttu. Silloin voi suhtautua rennosti ja olla pohtimatta enempiä. Ei haittaisi itseäkään, jos tilanne olisi omalla kohdalla myös tuo. Valitettavasti omaa fiilistä ja uskonnollista näkemystä ei vain pysty muuttamaan tiettyyn suuntaan, vaikka se olisi kivaa ja kätevää. Silti ne näkemykset tuntuvat muokkautuvan ja kehittyvän aikaa myöten, joten voihan se olla, että jonain päivänä taas sulautuu tältäkin osin helpommin yhteiskuntaan. Siihen asti kuitenkin uin suosiolla vastavirtaan :D

      Poista
    2. Ei ole helppoja asioita nämä :D Mutta tosiaan, olen vähän mielipiteetön asian suhteen enkä suostu lukemaan itseäni ateistiksi niin kauan kun ateistit käyttäytyvät kuin uskovat (uskovien kiusaaminen ja heidän uskontonsa jatkuva kyseenalaistaminen lähenee joskus kiusaamista ja ihan samaa asiaa kuin uskonnollisten ihmisten tekemä käännytystyö, jota ateistit kuitenkin vastustavat). Siksi minun mielipiteeni eivät teidän tilanteeseen sovi kun olette molemmat ilmeisesti nimenomaan eri uskontoja, eikä uskonnoton ja uskovainen.

      En ole ateisti, koska hyväksyn toisten ihmisten uskon. Itse en usko mihinkään, vaikka tavallaan tahtoisinkin. Kaikissa ateistien kanssa käymissäni keskusteluissa olen kuitenkin joutunut suorastaan puolustamaan uskontoja, vaikken niihin itse usko. En myöskään koe tarvetta uskovien käännyttämiseen ateismiin, tai muodostaa arvostustani heitä kohtaan uskonnon perusteella. Ateismiin kuitenkin (aika monen ateistin puheista rivien välistä kuultuna) kuuluu, että toista ihmistä ei arvosteta hänen maailmankatsomuksensa takia, jos se katsomus ei käy järkeen, vaan sitä pitää yrittää muuttaa. Minusta kun olisi loogisempaa arvostaa ihmistä sen perusteella mitä hän tekee, eikä sen perusteella miten hän maailmaa katsoo.

      Jos on voimakas uskonto, ei tietenkään tahdo joustaa siinä, enkä sitä odotakaan. Aiemman kilometrikommentin pointit olivat lähinnä pohdittu siltä kannalta, että miksei ateisti voisi kastaa lastaan, jos kerran pitää asiaa merkityksettömänä. Koska minä en usko, on minulle helppoa käydä läpi pari minulle merkityksetöntä rituaalia jos se tekee muut tyytyväisiksi. Ja siksi en tunnu kelpaavan ateistiksikaan :D

      Erään ateistin määritelmän mukaan olen näiden ajatuksien takia "likainen agnostikko" ja jos kerran muiden mielestä sovin siihen kategoriaan, niin fine. Olen siis kai uskonnoton agnostikko? Omissa ajatuksissani olen sitten jotain muuta, mutta koska uskonnolliset riitit, niin kauan kun eivät satuta ketään, ovat minulle merkityksettömiä, voin tehdä niitä muille aiheutuvan hyvän mielen ja oman elämän helpottumisen takia.

      Jos ne merkitsisivät minulle jotain, hyvässä tai pahassa, juttu olisi tietysti ihan eri, niinkuin teidän tapauksessa taitaa ollakin.

      Käykö nämä minun ajatukset yhtään järkeen vai olenko vain mielipitetön ameeba? :D

      Poista
    3. Monet ateistit tuntuu olevan kovin kiihkeitä maailmankatsomuksensa ja usein pahempia kuin perustapakristitty, joka käy kirkossa ehkä jouluna ja häissä ja hautajaisissa. Se tapakristitty kun harvemmin vahingoittaa ketään, kun ei yritä edes käännyttää toisia.

      Mäkään en hyväksy tiettyjen uskontojen harjoittamaa käännytystyötä sen enempää kuin ateistien riekuntaakaan. On kaksi eri asiaa kertoa omat näkemyksensä toisille ja yrittää muljuttaa ne toisenkin mielipiteiksi. Valitettavasti kumpikin ääriryhmä harrastaa jälkimmäistä. Äärimikätahansa onkin mun mielestä pääasiassa huono juttu.

      Joskus mietin, mikä ateisteista tekee niin kiihkeitä... Joillain uskovilla sentään on "hyvä syy", kun oma ja muiden pelastuminen helvetiltä tms. voi hyvinkin riippua siitä käännytyksestä (mikä ei tarkoita, että silti kannattaisin touhua). Yrittävätkö (jotkut) ateistit sitten pelastaa uskovat omalta itseltään? Tai mielisairaudelta, joksi eräät uskomisen luokittelevat? Vai onko kyseessä ainoastaan tarve nostaa itsensä ja oma maailmankatsomuksensa jalustalle? En tiedä. Ja nostanko mä nyt itseäni jalustalle nillittämällä muiden tekemisistä? :D

      Ateistin määritelmä taitaa olla ihan vain se, että kieltää jumalan/jumaluuksien olemassa olon eli ei usko niihin. Agnostikon näkemys taas on, että jumala/jumaluuksia saattaa olla, mutta varmasti ei voi tietää. Sinänsä kumpaankaan "kirjamääritelmään" ei liity se, miten suhtautuu toisten uskontoihin tai uskomiseen, mutta kieltämättä ateismiin tuntuu usein liittyvän uskovien vähättely ja käännyttäminen. Mutta ennen kuin saan jonkun kimppuuni, en tarkoita, että kaikki ateistit olisivat sellaisia. Tunnen varsin fiksuja tyyppejä, jotka eivät usko mihinkään yliluonnolliseen, mutta eivät dissaa muita sen takia, että nämä uskovat.

      En kyllä sanoisi sua mielipiteettömäksi ameebaksi. Sellainen henkilö tuskin vaivautuisi tällaisia aiheita edes pohtimaan.

      Nää on kyllä ylipäätään sellaisia juttuja, joihin ei taida olla oikeita tai vääriä vastauksia... tai oikeita vastauksia on yhtä paljon kuin erilaisia elämäntilanteitakin x)

      Poista