26. toukokuuta 2013

Lukemistoa: osa 1

Kyselin joku aika sitten postaustoiveita, joita tulikin sitten huimat yksi :D Kiitokset siitä Maryjanelle. Toiveita saa siis edelleen esittää, en pane sitä ollenkaan pahakseni.

Tämä postaus alkoi paisua ja paisua, koska kirjoista puhuminen on yksinkertaisesti liian kivaa. Päätin siis jakaa tämän ainakin kahteen  osaan, kenties kolmeen, jos paisuminen jatkuu ylitsepursuaviin mittasuhteisiin.

Sitten siihen varsinaiseen aiheeseen eli millaisia kirjoja luen. Olen toisinaan ajatellut, että voisin tehdä blogiin oman sivun luetuille kirjoille, mutta en tiedä, kuinka järkevää se olisi. Vilkuileeko kukaan oikeasti blogien "ylimääräisiä" sivuja?

Noh, joka tapauksessa... luen hyvin pitkälti fantasiaa ja scifiä, mutta satunnaisesti muutakin. Seikkailutarinoista tykkään paljon ja joskus maistuvat myös realistiset meidän maailmaamme sijoittuvat jutut. Ns. realismifantasia iskee myös perinteisen rinnalla.

Ajattelin esitellä tässä joitain teoksia / kirjasarjoja, joiden parissa olen viihtynyt. Ehkä sitä kautta pääsee parhaiten pääni sisään tässä asiassa paremmin kuin jos höpöttäisin yleisesti genreistä. Tarkoitus ei ole kuitenkaan käydä läpi kaikkia lukemiani kirjoja vaan pikemminkin otteita sieltä täältä. Otan myös suosituksia vastaan, mikäli joku uskoo näiden pohjalta tietävänsä, mistä kirjasta saattaisin tykätä :)

Tässä osassa käydäänkin läpi lähinnä fantasiakirjallisuutta ja myöhemmissä sitten noita mainittuja genrejä.


Fantasia

Olen lukenut perinteiset Tolkienin teokset sekä hieman Dragonlangea ja Forgotten Realmsia, mutta mitkään näistä eivät ole valloittaneet sydäntäni täydellisesti. Tolkienilla teksti häiritsee tarinaa, Dragonlangessa ja Forgotten Realmsissa on omat juttunsa, mitkä vähän tökkäisevät. Suosikkikirjoja sen sijaan mahtuu fantasiaosastolle kuitenkin jokunen. Osan näistä voisi  laskea myös "vaihtoehtohistorian" genreen.


Marion Zimmer Bradley - Avalonin usvat (The Mists of Avalon)

Sarjaan kuuluvat myös Avalonin metsät (Forest House) ja Avalonin valtiatar (Lady of Avalon), jotka ovat sinällään hyviä teoksia, mutta eivät mielestäni yhtä valloittavia kuin Usvat. (Lisäksi sarjassa on koko joukko suomeksi kääntämättömiä kirjoja, joista osan on kirjoittanut Diana L. Paxson, mutta näistä en ole perustanut juuri yhtään.) Avalonin usvat sijoittuu kuningas Arthurin aikaan, mutta kertoo hänen tarinaansa hänen siskonsa Morgainen näkökulmasta. Toisin kuin alkuperäisessä tarinassa Morgaine ei ole paha noita vaan Avalonin papitar, jota elämä kohtelee toisinaan hyvin julmastikin.

Pidän siitä, ettei kirjassa hahmoja esitetä mustavalkoisen hyvinä tai pahoina vaan ihmisiä haasteellisissa elämäntilanteissa. Samaan aikaan kun vanha uskonto ja kristinusko taistelevat toisiaan vastaan ja yrittävät löytää tasapainon, myös hahmot käyvät omia sisäisiä taistelujaan henkilökohtaisia demonejaan vastaan. Teemoiksi nousevat mm. saavuttamaton rakkaus, lapsettomuus, vaikeat perhesuhteet ja uskonnon suhde elämään. Juoni kietoutuu näiden kaikkien ympärille ja nappaa lukijan mukaansa seuraamaan ihmiskohtaloiden kehittymistä vuosien vieriessä eteenpäin.

Avalonin vanha uskonto ei tietääkseni vastaa mitään "muinaista brittiläistä uskontoa", joskin siinä voi olla piirteitä vanhoista pakanauskonnoista. Löysin siitä myös jonkin verran yhtymäkohtia nykypäivän wiccalaisuuteen, mikä oli yksi kiinnostava elementti kirjoissa.


Katharine Kerr - Deverryn taru

Kyseisestä sarjasta olen lukenut vain kaksi ensimmäistä teosta, jotka löytyvät jopa suomeksikin: Deverryn taru 1: Hopeatikari (Daggerspell) ja Deverryn taru 2: Lumottu sormus (Darkspell). Harkinnassa on loppujen kirjojen etsiminen englanniksi (omaan hyllyyn totta kai), sillä tarina tuntui jäävän pahasti kesken. Joskus ärsyttää suunnattomasti tämä meininki, että käännetään jostain sarjasta vain osa ja sitten jätetään kesken. Mutta ilmeisesti nämä eivät sitten myyneetkään tarpeeksi.

Tarinaa kerrotaan useassa eri ajassa, mutta käytännössä siinä seikkailevat samat hahmot. He vain elävät eri inkarnaatioissaan ja kamppailevat kohtaloidensa kanssa. Hahmojen tarinat kietoutuvat suureksi ihmissuhdesolmuksi, joka tuntuu vuosisatojen myötä vain kasvavan. Kenties sotkut saadaan selvitettyä ja karma maksettua joskus, mutta kahden ensimmäisen kirjan aikana ei mielestäni näin vielä käynyt.

Kerr on luonut tarinaa varten oman Deverry-nimisen maailmansa, jossa jälleensyntymä on todellisuutta. Tosin hahmot eivät sitä itse niinkään tiedosta vaan toistavat samoja virheitä maailmanajasta riippumatta. Toisaalta sukupuolten, sukulaisuus- yms. suhteiden ja tilanteiden vaihteleminen tuo oman kiehtovan mausteensa jokaiseen käänteeseen, joten tarina ei tunnu toistavan itseään.


Philip Pullman - Universumien tomu -trilogia 

Nämä kirjat löysin yläasteella ja innostuin niistä entisestään, kun kuulin niiden olevan katolisen kirkon kiellettyjen kirjojen listalla (kapinahenki ftw :D). Ensimmäisenä käteeni sattui kakkososa Salaperäinen veitsi ja vasta sen jälkeen luin ykkösen eli Kultaisen kompassin (josta on muuten olemassa elokuvakin). Maagisen kaukoputken luin itse asiassa loppuun vasta nyt aikuisiällä.

Sarjan päähahmo on nuori Lyra, joka ei tunne vanhempiaan. Hän saa käsiinsä salaperäisen aletiometrin, joka osoittautuu halutuksi tavaraksi. Sen vuoksi hän joutuu pakenemaan daimoninsa (ihmisen sielu, joka on kuitenkin ruumiin ulkopuolella eläinhahmona) kanssa henkensä edestä. Samaan aikaan hänen mielessään pyörii kysymys, mitä on kummallinen tomu, josta aikuiset kohkaavat.

Tarinassa rytmittyvät ihmiskohtalot eri maailmoissa mielenkiintoiseksi sinfoniaksi. Myös meidän maailmamme on mukana, mutta seikkailu tapahtuu pääasiassa muissa rinnakkaistodellisuuksissa. Erityishuomiona täytyy mainita suomalainen noita Serafina Pekkala ja hänen daimoninsa Kaisa. Jostain syystä tuo kaksikko jäi erityisesti mieleeni.

En muuten tiedä, ovatko kirjat oikeasti katolisen kirkon kiellettyjen kirjojen listalla vai oliko kyseessä ainoastaan huhupuheet. Minusta niissä ei ole mitään erityisen kamalaa, mutta tokihan niissä käsitellään jumaluutta kyseenalaistavaan sävyyn ja enkelitkään eivät ole ni-in kivoja kavereita.


Realismifantasia

Tällaisia kirjoja on tullut luettua paljonkin. Kirkkaimpana esimerkkinä voisi mainita Harry Potter -sarjan, jota en kuitenkaan käy tässä esittelemään. Suosikkejani näistä kirjoista ovatkin erilaiset noitakirjat sekä vampyyrikirjat. Olen lukenut myös keijuista, ihmissusista yms., mutta eniten viihdyn noiden kahden lajityypin parissa. Niiden yhdistäminenkään ei haittaa.


Charlaine Harris - Sookie Stackhouse novels / Southern Vampire Mysteries

 No, kukapa True Blood -fani ei näitä jo olisi lukenut, mutta haluan silti mainita kyseisen sarjan. En ole lukenut näistä ainuttakaan suomeksi, joten käännökseen en ota mitään kantaa. Koko sarja (+ novellikokoelma) löytyy hyllystäni englanniksi. True Blood -tv-sarja seurailee aika tarkkaan kahta ensimmäistä kirjaa, mutta sen jälkeen tarina lähtee aivan omille urilleen. Henkilökohtaisesti pidän kirjojen ottamaa suuntaa parempana.

Koko tarinan keskiössä on kolmattakymmennettään elävä Sookie Stackhouse, joka työskentelee tarjoilijana Merlotte's-nimisessä baarissa. Hän on ihan nätti ja muodokas tavallisen oloinen nuori nainen paitsi, että hän sattuu olemaan telepaatti (ja on hänessä muutakin mystistä, mutta ehkäpä en spoilaa teitä tässä kohtaa). Sookien maailmassa japanilaiset ovat kehittäneet synteettistä verta, jonka ansioista vampyyrit ovat uskaltaneet astua ulos arkuistaan ja elävät ihmisten keskuudessa melkein tasavertaisina.

Alkuun tarina ei tehnyt minuun erityistä vaikutusta. En kauheasti pitänyt Sookiesta ja vielä vähemmän tykkäsin vampyyrista, jota hän deittaili. Bill Compton oli minusta paitsi ärsyttävä, myös tympeä. Sen sijaan tykästyin välittömästi viikinkivampyyri Ericiin ja toivoinkin oikeastaan alusta asti, että hänen roolinsa sarjassa kasvaisi.

Toinen tökkivä asia sarjan alkupäässä minusta olivat seksikohtaukset. En tykännyt siitä, miten ne oli kirjoitettu, mutta kirjailijalle pisteitä siitä, että ne paranivat sarjan edetessä. Tosin loppua kohden ne ovat vähentyneet (tai sitten vain kuvittelen?). Luen nyt sarjan viimeistä osaa enkä ole vielä varma, mitä siitä pitäisi ajatella (kenties palaan tähän myöhemmin ihan omassa spoilaavassa postauksessa). Tällä hetkellä on se fiilis, että sarjan parhaat kirjat olivat keskivaiheilla ja alku ja loppu sen sijaan hieman tökkivät.

Sookiesta olen joka tapauksessa oppinut tykkäämään. Ehkä siksi, että hän on kirjojen aikana kehittynyt todella paljon. Hän ei ole enää liian kiltti tyttö, täydellinen ja aina mukava Marisuski vaan hänestä on kasvanut ihan oikea persoona.


Cate Tiernan - Sweep-sarja

Tähän kirjasarjaan törmäsin hauskalla tavalla. Satuin lueskelemaan uutisia netistä ja törmäsin tähän: Kansanedustaja haluaa kieltää wicca-aiheiset uutuuskirjat (Helsingin Sanomat 8.6.2010). Eräs kustantamo oli kääntänyt Sweep-sarjan ensimmäisen kirjan suomeksi aikomuksenaan julkaista se, mutta kansanedustaja Leena Rauhala laittoi kapuloita rattaisiin nostamalla aiheesta hälyn, minkä seurauksena kirjaa ei koskaan julkaistu Suomessa. Koko polemiikki oli minusta naurettava, mutta oli ihan pakko vilkaista, millaisesta nuorison turmelevasta teoksesta oikein oli kyse.

Loppujen lopuksi päädyin lukemaan koko sarjan. Englanniksi totta kai, koska suomenkielisiä ei koskaan tullut saataville. Ei sillä, kun luin tuon Hesarin artikkelin, en olisi niitä suomeksi halunnutkaan lukea. Minusta on aika paksua, että kirjojen sisältöä oli muunneltu / asioita jätetty pois. Toivon totisesti, ettei tuo ole yleinen linja kirjoja käännettäessä.

Sarja kertoo teini-ikäisestä Morganista, joka saa tietää olevansa biologisesti noita. Verenperimänsä vuoksi hän päätyy wiccalaiseen piiriin, joka keskittyy sekä uskonnonharjoittamiseen että taikuuteen. Kirjoista nousee vaikutelma, että wicca voi olla kuka tahansa, mutta ainoastaan verinoidat (blood witches) pystyvät oikean magian harjoittamiseen.

Tästäkin sarjasta on sanottava, ettei loppupuoli ollut niin hyvä kuin alku. Sarjan olisi voinut lopettaa vähintäänkin kolme kirjaa aiemmin kuin se todella loppui. Olivat viimeiset kolmekin teosta ihan tasokasta tekstiä ja niissä oli selkeä juoni, mutta tarinan kannalta ne olivat turhia.


L. J. Smith - The Secret Circle

Tämä sarja tuli tietoisuuteeni, kun näin The Vampire Diaries -sarjassa mainoksen tv-ohjelmasta nimeltä The Secret Circle. Päätin tutustua sarjaan ja sitä kautta päädyin kirjojenkin pariin. Suhtauduin kirjoihin suurella varauksella, sillä olin lueskellut saman kirjailijan TVD-kirjoja, jotka olivat tehneet minuun lähinnä negatiivisen vaikutuksen. Harvoin sanoa, että tv-sarja on parempi kuin alkuperäinen kirjasarja, mutta TVD:n kohdalla näin on.

Myös The Secret Circle poikkeaa tv-sarjaversiostaan melkoisesti. Päähahmojoukko on sama (tosin 7 on jätetty pois, koska tv:ssä piirissä oli vain 6 noitaa, kirjoissa 13) ja heidän väliset suhteensa suunnilleen samanlaiset, mutta tarinaa kerrotaan aivan eri tavalla ja tapahtumatkaan eivät ole täysin samoja.

Tarina lähtee liikkeelle, kun teini-ikäinen Cassie muuttaa äitinsä kanssa sairaan isoäitinsä luokse ja joutuu samalla vaihtamaan koulua. Siellä hän tutustuu erikoiseen joukkoon nuoria ja myöhemmin hänelle selviää, että nämä ovat kaikki noitia. Yllättäen paljastuu, että myös hän itse on noita (kuten hänen äitinsä ja isoäitinsäkin, nämä eivät vain harjoita magiaa). Täyden noitapiirin muodostamiseen tarvitaan 13 jäsentä, mutta nykyisessä piirissä on 12. Eräs tyttö ollaan jo initoimassa piirin jäseneksi, kun hän kokeekin karvaan kuoleman. Tästä syystä Cassie tulee valituksi joukkoon, vaikkei päätös kaikkia miellytäkään.

Piiri etsii salaperäistä kristallikalloa, jonka pitäisi antaa uskomattomat voimat. Samaan aikaan tarinaa pyöritetään teini-ikäisten suhdedraaman ympärillä, mutta tarina saa keskivertoa synkempiä sävyjä, kun mustan magian harjoittaminen kiehtoo osaa piiriläisistä. Olen lukenut vasta ensimmäisen kirjan ja osan toista, joten en osaa sanoa, mihin tarina lopulta kehittyy, mutta tällä hetkellä se on tuntuu olevan ihan ok. Tv-sarja harmillisesti lopetettiin liian alhaisten katsojalukujen ja suurten kustannusten vuoksi.


Neil Gaiman - Neverwhere - Maanalainen Lontoo

Gaimanin kirjoista voisi puhua yleisestikin, mutta ehkä en ala luennoida niistä vaan keskityn suosikkiini. Maanalainen Lontoo perustuu itse asiassa tv-sarjaan, mutta tykkäsin joka tapauksessa kirjasta enemmän. Se kertoo Richardista, joka on aivan tavallinen mies aivan tavallisessa työssä ja jolla on raivostuttava tyttöystävä.

Tavallisen Richardin elämä kuitenkin muuttuu varsin epätavalliseksi, kun hän erehtyy auttamaan heikossa kunnossa olevaa tytön reppanaa, Dooria. Seuraavana päivänä hän huomaa, ettei hänen tyttöystävänsä enää tunne häntä, työpaikan on valloittanut joku toinen ja hänen asuntonsakin vuokrattu toiselle. Hän on kuin ilmaa muille ihmisille. Hänestä on kuin huomaamatta tullut Alapuolisen Lontoon asukki.

Päästäkseen kiinni takaisin tavalliseen elämäänsä on Richardin löydettävä enkeli, joka voi palauttaa tilanteen ennalleen. Koska myös Door etsii kyseistä enkeliä omista syistään, lyöttäytyvät nämä kaksi yhteen. Valitettavasti tytön perässä on murhanhimoinen kaksikko, joten matkasta tulee kaikkea muuta kuin helppo.

Hahmoina sekä Richard että Door jaksavat kiinnostaa alusta loppuun asti, mutta myös sivuhahmot on kirjoitettu hyvin. Gaiman onnistuukin pitämään lukijan tiivisti otteessaan eikä lukemista malttaisi lopettaa ollenkaan. Haluaisin kirjan myös suomeksi omaan hyllyyni, mutta tällä hetkellä omistan vain englanninkielisen version.


Suomalainen fantasia

Oikeasti tätä ei kai voi sanoa omaksi genrekseen, mutta halusin nostaa tämän silti kahden aiemman rinnalle. Suomessa ei julkaista ihan kamalan paljon fantasiaa, kenties pienten markkinoiden vuoksi. Jotakin olen silti onnistunut löytämään ja osasta olen jopa pitänyt. Koska toivoisin, että suomalaista fantasiaa kirjoitettaisiin ja julkaistaisiin enemmänkin, pitää aiheesta pitää meteliä (ja ostaa niitä kirjojakin!).


Viivi Hyvönen - Etsijä ja Mahlaa suonissa

Luin nämä kirjat yläasteikäisenä ja tykkäsin niistä valtavasti. En osaa sanoa, ihastuisinko niihin yhtä palavasti, jos löytäisin tieni niiden pariin vasta nyt. Monestihan sitä nuorempa tykkää eri jutuista kuin vanhempana.

Etsijä kertoo tarinaa Etsijästä ja Vartijasta. Etsijän tehtävänä on löytää valtakunnan uusi hallitsija ja Vartija toimii hänen suojelijanaan, kun he matkaavat ympäri maailmaa vihjeiden perässä. Matkaa siivittävät ennustukset ja vihjeet, joista erityisesti mieleeni on jäänyt "Etsijä on turhaan matkaava Vartijan vierellä" tai jotain tuohon suuntaan. Olin erittäin ylpeä itsestäni, kun tulkitsin kyseisen kohdan oikein x)

Tarinan lukemisesta on jo niin paljon aikaa, etten osaa sanoa hahmoista mitään syvällistä. Muistan kuitenkin pitäneeni heistä tuohon aikaan paljonkin.

Mahlaa suonissa on hitaammin edistyvä tarina Haukka-nimisestä pojasta, jonka tehtäväksi tulee pelastaa Valtakunta. Nuorempana tosiaan tykkäsin tästä paljonkin, mutta kun nyt luin kirjasta arvostelun, epäilen, etten jaksaisi paneutua teokseen uudemman kerran. Tarinaa on kritisoitu hajanaisuudesta ja liiasta eepoksellisuudesta, mikä voi hyvinkin pitää paikkansa.


Anu Holopainen

Tältä kirjailijalta en halua nostaa mitään yksittäistä kirjaa tai sarjaa esille. Luin hänen ensimmäisen teoksensa (Kristallien valtakunta) muistaani seitsemännellä luokalla ja olin myyty. Sen jälkeen olenkin lukenut hänen koko tuotantonsa lukuun ottamatta muutamaa uusinta. Erityisesti haluaisin kasata hyllyyni hänen alkupään tuotantoaan, mutta niistä ei löydy painoksia kirjakaupoista. Minun kai pitäisikin lähteä kiertelemään nettikirppiksiä ja erilaisia divareita, jos haluaisin kirjat löytää.

Pidän Anu Holopaisen tyylistä kirjoittaa, mutta myös hänen hahmonsa ovat olleet minulle mieleen. Fantasiatarinoissa nähdään usein miehiä tai poikia pääosassa. Itse kuitenkin pidän siitä, että naiset nostetaan isompaan rooliin. Holopaisen kirjoissa päähenkilö taitaa lähes poikkeuksetta olla nainen tai tyttö, mikä on varmasti vaikuttanut tykästymiseeni.



J. S. Meresmaa - Mifonki-sarja

Uusin löytöni suomalaisen fantasiakirjallisuuden parista. Kyseisen kirjailijan omaan blogiin muuten pääsee blogini sivupalkista eli kiinnostuneet voivat sitä kautta perehtyä tarkemminkin.

Sarjassa on ilmestynyt tähän mennessä kaksi kirjaa: Mifongin perintö ja Mifongin aika. Ensimmäiseen törmäsin sattumalta Kärkkäisen kirjaosastolla. Kansi oli kaunis ja kiinnitti huomioni ja kun tajusin, että kyseessä on suomalainen fantasiakirja (eikä edes kovin kallis sellainen), päätin ostaa sen omaksi. En tiennyt kirjasta muuta kuin takakannen tekstin verran, mutta perustelin ostosta itselleni suomalaisen fantasiakirjallisuuden tukemisella.

Kirjan luin vasta hiljattain (koska minulla on melkoinen pino lukemattomia kirjoja odottamassa). Se oli jopa parempi kuin osasin odottaa. Se keskittyy kertomaan tarinaa kahden hahmon, Ardisin ja Danten, näkökulmasta. Dante on sielultaan vaeltaja ja lupautuu hakemaan erään kirjan toiselta mantereelta veljelleen. Hakumatkalla hän tutustuu prinsessa Ardisiin, joka on luvattu puolisoksi toisen valtakunnan vanhahkolle kuninkaalle. Sekä naimakaupan että kaivatun kirjan taustalla on elämää suurempia kysymyksiä, jotka lävähtävät pöydälle tarinan käänteiden myötä. Mikään ei ole niin yksinkertaista kuin alkuun näyttää.

Ardis ja Dante eivät kiehtoneet minua hahmoina mitenkään erityisen paljon, mutta tarina piti joka tapauksessa otteessaan. Sanoisinkin, että sarjan vahvuus on nimen omaan kerronnassa ja juonessa, ei niinkään hahmoissa ja heidän väleissään.  On mukava tietää, että kakkososa on pinossa odottamassa omaa lukuvuoroaan. Uskon sen avaavan maailmaa ja tarinaa entisestään. Ja kuka tietää, ehkä jossain vaiheessa alan välittää hahmoista ja heidän kohtaloistaankin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti