30. toukokuuta 2013

Lukemistoa: osa 2

Kakkososa kirjahöpinästä. En tiedä, palveleeko tämä ketään muuta kuin minua, mutta lempikirjoistaan on kyllä tosi kiva puhua. Olen lukenut niin paljon, että esiteltävää voisi löytyä vaikka kuinka, mutta yritin nyt poimia vain jotain teoksia mukaan.

Edelleen muistutan, että toiveita postauksien suhteen saa esittää. Toki minulla on kaikenlaista kirjoitettavaa ihan oma-aloitteisestikin, mutta välillä on kiva avartaa maailmaansa.

Scifi

Scifiä olen lukenut jonkin verran vähemmän kuin fantasiaa, mutta tykkään siitä kuitenkin. Jotkin teokset ovat jääneet kesken liiallisen tekniikalla mehustelun takia (pitäisi kai olla vähintäänkin insinööri ymmärtääkseen kunnolla), mutta scifinkin joukosta löytyy kiinnostavia teoksia.


Arthur C. Clarke

Taas pitää mainita ihan vain kirjailija. Clarkella on melkoisen kattava tuotanto, mutta hänen romaaneistaan olen lukenut vain Uhka avaruudesta (Rendezvous with Rama) ja Rama II:n. Muuten olen keskittynyt hänen novellituotantoonsa, josta suosikkini on Jumalan yhdeksän biljoonaa nimeä. Luin Clarken tuotantoa lähinnä lukioikäisenä, mutta voisin vielä jonain päivänä palata niiden pariin.

Clarke kirjoittaa toki tekniikastakin, mutta hän ei mehustele sillä niin paljon, että lukijan mielenkiinto hairahtuisi. Tosin täytyy myöntää, etten alkuun saanut Rama II:sta selkoa, kun sitä englanniksi tavailin. Taitoni eivät olleet tuolloin nykyistä tasoa, joten scifi-kirjan lukeminen oli jokseenkin työlästä varsinkin, kun mukana oli paljon itselle vierasta sanastoa.

En juurikaan seuraa kirjallisuuskeskustelua, mutta olen siinä käsityksessä, että Clarke on melkoisen kuuluisa scifi-kirjailija. En osaa sanoa, kuinka arvostettu hän on. Itse kuitenkin pidän hänen tyylistään erittäin paljon.


Michael Crichton - Dinosauruspuisto ja Kadonnut maailma

Kaikkihan ovat nähneet Jurassic Park -elokuvan? Jos et ole, siitä pyörii vielä uusintaversio 3D:nä leffateattereissa, joten nyt on elämäsi tilaisuus katsoa kyseinen tuotos. Itse tykkäilin lapsena dinosauruksista todella paljon ja Jurassic Park oli kuuminta hottia silloin joskus 90-luvulla. Tuolloin minulla ei tosin ollut mitään tietoa siitä, että tarina itse asiassa pohjautuu kirjoihin.

Tämä asia selvisi minulle eräänä kauniina kesäpäivänä kirjastossa, kun kahlasin scifi-hyllyä läpi. Sieltä löytyivät sellaiset helmet kuin Dinosauruspuisto ja Kadonnut maailma. Kumpikin lähti lainaukseen ja myöhemmin metsästin ne divareista itselleni.

Jos elokuva onkin hyvä, kirjat ovat paljon parempia. Ne antavat hahmoista syvällisemmän kuvan, ja Crichtonin kirjoitustyyli tempaa ainakin minut mukaan siinä määrin, että pystyisin kuvittelemaan itseni Isla Sornalle ja Nublarille. Lisäksi Ian Malcolm on ehkä kuumin nörtti kirjamaailmassa koskaan ;D Ei vaan, en varsinaisesti kuumottele miestä, mutta hänen ajatusmaailmaansa on ihanaa uppoutua.


Anne McCaffrey - Pernin lohikäärmeritarit

Mietin hyvän tovin, pitäisikö tämä sarja laittaa fantasiaan vai scifiin, mutta menköön nyt tämän otsikon alle. Tästä sarjasta on Suomessa julkaistu vain kolme kirjaa (Lohikäärmeen lento, Vaarallinen tähti ja alasarjaan kuuluva teos Tuliliskojen laulu). Tässä on taas osoitus mystisestä kääntämispriorisoinnista, jonka takia välillä tekisi mieli vain suosiolla siirtyä lukemaan pelkästään englanniksi. Tosin kirjoittamista harrastavana on pakko pitää mielessä englannin kielen vaikutus omaan tekstiin, joten on suositeltavaa kuitenkin lukea suomeksi mahdollisimman paljon.

Sarjassa joukko ihmisiä on muuttanut toiselle planeetalle. Tosin Maasta ei juuri kirjoissa puhuta vaan tarina keskittyy elämään Pernillä, jota kiertää vaarallinen tähti. Aina ajoittain tuosta tähdestä sinkoaa tuhoa aiheuttavia matoja, joita ainoastaan lohikäärmeet pystyvät tulellaan korventamaan. Tätä varten Pernissä onkin joukko lohikäärmeiden pesiä ja niissä asuvia lohikäärmeritareita. Kaksi ensin mainittua kirjaa keskittyvät kertomaan näistä, jälkimmäisessä keskitytään pienempiin tuliliskoihin. Valitettavasti kyseisen kirjan tarinaa en muista, pidin sitä kuitenkin lapsellisempana kuin kahta ensimmäistä. Tämä johtunee siitä, että se onkin suunnattu nuoremmalle yleisölle.


Beth Revis - Across the Universe -sarja

Arvoin pitkään, ostanko tämän kirjan vai en. Kun sitten sain lahjakortin erääseen kirjakauppaan, päätin kokeilla teosta. Arvonnan syynä olivat 17-vuotiaat päähahmot, jotka osoittautuivatkin ei-niin-kovin-kiinnostaviksi. Amy ja Seuraaja tuntuvat toisinaan melko yksiulotteisilta, toisinaan yksinkertaisesti tylsiltä, mutta jotenkin kummasti tarina jaksaa silti kiinnostaa.

Ihmiskunta on löytänyt uuden asuttavan planeetan. Valitettavasti tämä planeetta sijaitsee niin kaukana, ettei sitä voi saavuttaa yhden ihmisen eliniän aikana. Ongelma ratkaistaan kokoamalla tiimi maailman parhaimmistosta ja rakentamalla alus, joka kestää pitkän matkan. Kyseinen tiimi syväjäädytetään ja alus asutetaan ihmisillä, joiden ei ole tarkoituskaan päästä perille. He vain huolehtivat aluksesta ja lisääntyvät, jotta seuraava sukupolvi voi jatkaa tehtävää.

Seuraaja on yksi näistä ihmistä, mutta hän on erityinen. Hänestä on tulossa aluksen uusi johtaja, Vanhin. Kun hän sitten eräänä päivänä herättää jäädytetyn Amyn, alkavat asiat mennä pahasti pieleen. Uudelle planeetalle saapumiseen pitäisi olla enää 50 vuotta, mutta alkaa vaikuttaa siltä, että asiat ovatkin paljon huonommin. Tarinan kantavaksi voimaksi nouseekin ihmisten selviytyminen luonnottomissa oloissa ja toivon riistäminen uuden kodin saamisesta. Teemoina voi myös nähdä suhteen vanhempiin, vanhempien puutteen ja sukupolvien välisen kuilun.

Olen lukenut kaksi ensimmäistä kirjaa ja odottelen kovasti kolmannen ilmestymistä suomeksi.


Seikkailu

Tähän kastiin tulee nyt aika vähän kirjoja ihan siitä syystä, etten ole aikoihin törmännyt nuorille aikuisille / aikuisille suunnattuun seikkailutarinaan. Ehkä en ole vain osannut etsiä oikeasta paikasta. Käyn kirjastossakin nykyisin luvattoman harvoin ja yleensä vain opiskeluun tai työhön liittyvissä asioissa.

Enid Blyton - Viisikko-sarja

Lapsuuteni suosikkikirjasarja. Olen lukenut samalta kirjailijalta lukuisia muitakin kirjoja, mutta Viisikko oli ylivoimaisesti parasta ikinä. Kokoelmasta löytyy useita sarjan kirjoja, muttei valitettavasti kaikkia. Sarjassa seikkailevat ja ratkovat arvoituksia sisarukset Leo, Dick ja Anne sekä heidän serkkunsa Paula, joka oikeasti haluaisi olla poika nimeltä Pauli, ja tämän koira Tim. Heidän tarinansa alkaa kirjasta Viisikko aarresaarella. Sisaruskolmikko päätyy kesäksi serkkunsa ja tämän tuiman isän ja reilun äidin hoiviin. Kesä ei kuitenkaan ole tavanomainen vaan he selvittävät lähistöllä olevan saaren arvoituksen. Tämän jälkeen Viisikosta tulee erottamaton ja he viettävät lähes kaikki lomansa yhdessä. Jokaiselle lomalle myös mahtuu joukko kummia tapahtumia.

Nämä kirjat ovat sellaisia, että haluaisin lukea ne omalle lapselle, mikäli sellaisen joskus saan. Ne värittivät lapsuuttani, ruokkivat mielikuvitustani ja houkuttelivat itsekin lukemaan. Vietin monet kesälomat siten, että aloitin uuden Viisikon lukemisen iltapäivällä, jatkoin aamuneljään, menin ikkunaan odottamaan, että maitoauto ajaa naapuriin (mikä lie perinne tuokin oli?) ja sitten nukkumaan. Nukuin puolille päivin ja aloitin ruljanssin alusta :D

Ehkäpä voisi parit Viisikot vilkaista taas läpi kesälomalla... vaikkei täällä maitoautoa kuljekaan.


Shirley Conran - Paratiisisaaren naiset

Tämä kirja on  ala-asteaikaista lukemistoani ja sen pariin olen palannut useamman kerran. Kirja kertoo viidestä rikkaasta naisesta, jotka matkustavat paratiisisaarelle miestensä mukana. Miehillä on jonkinlainen bisnesneuvottelu meneillään, mutta naiset ovat puhtaasti lomailulinjalla. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan vaan terroristit hyökkäävät hotelliin. Naisviisikko joutuu turistioppaan avustuksella pakenemaan viidakkoon ja asumaan alkuasukkaiden tabualueelle kuukausiksi. Alkaa vaikea kamppailu elämästä ja kuolemasta.

Kirjassa käsitellään naisten parisuhteita, naisten välisiä suhteita ja yleisesti miehen ja naisen välistä suhdetta. Samaan aikaan vahvoina teemoina ovat selviytyminen (fyysinen ja psyykkinen), ystävyys ja kuolema. En suosittelisi tätä kirjaa lapsille, vaikka itse sen ensimmäisen kerran melko nuorena luinkin.

Nykyisinkin pidän teoksesta sen voimakkaiden teemojen ja monipuolisten naishahmojen vuoksi. Ehdottomasti pitäisi lukea se taas uudestaan.


Realismi/historia

Tämä on ehkä vähän vaikeasti luokiteltava kategoria. Mikä on realismia ja mikä ei? Todelliseen maailmaan sijoittuvia ei-fantasiaelementtejä sisältäviä tarinoita voidaan kaiketi pitää tällaisina. Toisaalta kaikki kertomukset eivät välttämättä ole silti realistisia. En kuitenkaan lähde nyt pohdiskelemaan tätä asiaa syvällisemmin.


Shamim Sarif - I Can't Think Straight

Katsoin ensin elokuvan, luin kirjan vasta sitten. Harvinaista kyllä, nämä kaksi menivät oikeastaan yksi yhteen. Kenties syy on siinä, että molempien takana on sama nainen (kirjailija/ohjaaja). Kyseessä on romanttinen komedia kahdesta naisesta, jotka rakastuvat toisiinsa. Jotta tilanne ei olisi turhan helppo, toinen heistä on etnisesti intialainen muslimi, toinen lähi-idästä kotoisin oleva kristitty (asuvat kuitenkin Englannissa) ja kumpikin jo lupautunut toisaalle. Naisten perheetkään eivät luonnollisesti suhtaudu tilanteeseen täysin mutkattomasti.

Pidin tarinasta, mutta en osaa sanoa, upposiko kirja todella. Halusin vain lukea sen, koska elokuva herätti minussa paljon positiivisia tunteita. Kertomus on yhtä aikaa hauska ja koskettava ja ajatuksia herättävä. Se ei ole hullumpaa luettavaa kenellekään, mutta ehkä suosittelisin kuitenkin elokuvan katsomista. Jotenkin näyttelijät saavat tarinan todella heräämään eloon.


Jean M. Auel-Untinen - Maan lapset-sarja

Aika moni ikäiseni nuori nainen on saattanut hyvinkin lukea tämän sarjan kirjoja ala-asteikäisenä. Itse kahlasin kyseisestä sarjasta tuolloin neljä ensimmäistä osaa, joista erityinen suosikkini oli Hevostenlaakso. Nostalgiahuuruissa olen ostanut kaksi viimeisintäkin kirjaa, mutten ole vielä lukenut niitä.

Kirjasarja kertoo Aylasta, joka elää kivikauden aikaisessa maailmassa. Hän kasvaa neandertalin ihmisten (klaanikansan) parissa, kunnes joutuu erinäisistä syistä karkotetuksi klaanista. Oikeastaan tuosta karkotuksesta alkaa hänen matkansa halki Euroopan ja tutustuminen uusiin ihmisiin ja toisenlaisiin tapoihin hoitaa asiat.

Kyseiset kirjat eivät välttämättä ole sitä sopivinta luettavaa ala-asteikäiselle, mutta ilmeisesti se ei käynyt ainakaan minun vanhempieni mielessä. Kirjoissa käsitellään aikuisille suunnattuja aiheita varsin suorasukaisesti ja värikkäin kuvauksin.

Eräs mieleenpainunut seikka on myös Aylan yli-ihmismäinen erinomaisuus. Hän keksii uusia aseita, neulan, kesyttää suden ja on muutenkin vähän kaikkia parempi ihan vain vahingossa. Lisäksi hänellä on rankka tausta, josta hän on selvinnyt ja taistellut tiensä valoon. Tavallaan kiehtovaa, tavallaan ei. Välillä tuntuu, että Ayla on äärimmäisen naiivi ja liian täydellinen samaan aikaan.

Voi kuitenkin olla, että lukaisen kaksi jäljellä olevaa teosta jonain päivänä. Ainakin ne ovat nyt kirjahyllyssä odottamassa sitä hetkeä, että jaksan niihin tarttua.


Susan Donnell - Pocahontas, intiaaniprinsessa

Nyt voisi jo kysyä, luinka tenavana lastenkirjoja ollenkaan :D (Vastaus: Kyllä luin, mutta rinnalla menivät monisatasivuiset romaanitkin.) Tämäkin kirja on siis jo lapsuudesta tuttu, vaikkei todellakaan ole mikään lastenkirja väkivaltaisine ihmisuhrauksineen ja tarkkoine seksikohtauksineen. Tykkäsin lapsena kovasti Disneyn Pocahontas-elokuvasta ja kun näin isän kirjakerholehdessä tämän kirjan, kinuin vanhempani ostamaan sen minulle. Sain sen sillä ehdolla, että isä lukee sen ensin. Sitä en tiedä, miten ihmeessä vielä sen jälkeen sain kirjan lukea (olin neljäsluokkalainen). Äiti ei taida tänäpäivänäkään tietää, millainen kirja todella on kyseessä.

Noh, ei minusta silti tämän kummempaa sekopäätä tullut, mutta itse en olisi 10-vuotiaalle kyseistä kirjaa antanut käsiin. Tästä huolimatta rakastuin siihen täysin. Väkivaltakohtauksista en pitänyt, mutta eläydyin Pocahontasin tarinaan todella vahvasti. Luin kirjaa niin paljon, että nykyisin siitä putoilee sivuja, jos sen erehtyy avaamaan. Se on uusintalukulistallani, mutten tiedä, milloin sopiva hetki löytyy... ja vähän pelkään, että koko kirja tosiaan hajoaa, jos vielä yritän sitä tavailla. Ehkä pitäisi viedä se sidottavaksi uudestaan?

Kirja siis tosiaan kertoo Pocahontasin tarinan siitä lähtien, kun hän oli 12-vuotias ja tapasi Euroopasta saapuneet ihmiset. Kertomus saa päätöksensä yhtä aikaa intiaaniprinsessan elämän kanssa. Kirjan on kirjoittanut Pocahontasin suora jälkeläinen 14. polvessa, mutta en tiedä, kuinka paljon tarina on yksi yhteen historian kanssa, kuinka pitkälti romantisoitu ja mielikuvituksen värittämä. Minulle se kuitenkin oli hyvin ravisuttava kokemus, kun sen ensimmäistä kertaa luin.


___

Mahtuivat nämä kirja-asiat näköjään kahteen postaukseen. Aiheesta oli tosiaan mielenkiintoista kirjoitella, mutta se ei olisi välttämättä itselleni juolahtanut mieleen. Juurikin siitä syystä on kiva, että joku muukin joskus ideoita heittelee. Kiitokset tästä :)

28. toukokuuta 2013

Kirjoituskurssikuulumisia

Sain vihdoin tänään kirjoituskurssin sisällön näkyviin. Mikälie tietotekninen vika siinä olikaan, mutta piti tukeen ottaa yhteyttä, ennen kuin kurssi suostui minulle avautumaan. Melkoisen turhauttavaa ja nelisen päivää menikin vähän niin kuin hukkaan tässä. Noh, 146 on vielä jäljellä, joten todennäköisesti saan kurssin suoritettua.

Kurssilla kirjoitetaan neljä tekstiä (1 laaja ja 3 suppeaa). Sain listan valittavista tekstityypeistä. Siellä ei ollut ihan niin paljon fiktiota kuin olin toivonut, mutta kaipa minä kykenen pari asiallisempaakin tekstiä vääntämään. Hämmästyin myös sivumäärien suhteen. Olin odottanut paljon pidempiä sivumääriä, mutta laaja teksti onkin vain 3-4 sivua Times New Romanilla, rivinvälillä 1,5 ja kirjasinkoko 12:lla. Suppeat taas ovat noin sivun verran samoilla ehdoilla. Siis oikeasti ihan älyttömän lyhyitä!

Veikkaankin, että suurin ongelmani aiheutuu juuri tästä lyhyydestä. Kirjoitustyylini ei ole suoranaisesti rönsyilevä, mutta sivu esim. novelliin voi tuottaa vaikeuksia. Arvostelun tms. pystyn luultavasti siihen mahduttamaan, mutta haluan oikeasti kirjoittaa myös sitä fiktiota. Sivumäärä myös rajoittaa aiheen valintaa. Kovin syvällistä pohdintaa tms. ei noin lyhyeen pätkään taida saada... ainakaan minun taidoillani.

Laajaan tekstiin haluaisin kirjoittaa aiheesta romaanin synopsis ja ote romaanitekstistä. Minulla ei tosin ole valmiina mitään originaalia, mutta ehkäpä siihen voi keskeneräistäkin juttua käyttää? Vähän kyllä epäilyttää, mitä tästä tulee.

Joka tapauksessa olen tämän illan aikana saanut sen verran aikaan, että olen valinnut tekstityypit (edellämainitun lisäksi tosiaan novelli, arvostelu ja blogiteksti, jonka ehkä julkaisen myöhemmin täällä) ja kasannut oppimateriaalia. Listasin itselleni kolme kirjaa, jotka ajattelin huomenna hakea kirjastosta. Tarvitsen myös valitsemistani tekstilajeista jotain ajankohtaista lukemista. Minulla on tuorein Regina, josta löytynee jokunen novelli (kirjastosta tietysti voisi lainata jonkun kokoelman), ja ehkä Hesaria voisi hyödyntää blogien ja arvostelujen suhteen. Muutenkin noita kyllä löytyy netistä pilvin pimein, joten ongelma voi olla enemmänkin runsaudenpula.

Puhtaasti pohjatyön linjalla siis mennään. Riviäkään en ole vielä kurssia varten kirjoittanut enkä oikeastaan kunnolla lukenut tulostamiani juttujakaan. Tästä se kuitenkin lähtee :)

Yritin katsella, olisiko Lahdessa jotain kirjoittamiseen liittyviä kursseja, mutta kesäksi ei näyttänyt olevan tarjontaa. Pitää silmäillä varmaan uusiksi lähempänä syksyä. Tänä vuonna olisi hyvä sauma aloittaa, kun japanin tunteja ei ole joka viikko. Saa vinkata, jos bongaa jonkun täkäläisen kirjoituskurssin.

27. toukokuuta 2013

Pariisi: Päivä 4

Ja viimeistä postausta viedään! Yllättävän paljon olenkin saanut näiden kirjoittamiseen menemään aikaa, vaikka kuvia on enemmän kuin tekstiä. Mutta ei välitetä siitä, hiljaa hyvä tulee.


Viimeisenä päivänä aurinko onneksi taas paisteli ja ilmakin tuntui kohtalaisen  lämpimältä. Tuuli kuitenkin vaikutti kylmältä, joten varmuuden vuoksi mukaan lähti hupparin lisäksi takki ja huivi. Aamiaisen jälkeen (tällä kertaa kävimme syömässä M:n äidin kanssa brittiläisen aamupalan) suuntasimme taas Eiffel-tornille. Tosin nyt kohteena ei ollut itse torni vaan Seinen ranta sen vieressä. Sieltä nimittäin lähti aamupäivän puolella jokiristeily.

Toiseen suuntaan risteilyllä oli ihan miellyttävää olla, mutta toiseen mennessä tuuli puhalsi niin kylmästi, että sormet muuttuivat kohmeisiksi. Auringonpaiste oli myös niin kirkas, etten nähnyt kameran näytöltä mitään. Kun siis kuvia napsittiin sokkona ja kankein sormin, voi laadunkin arvata :D

Satama Seinen rannalla

Suojavarustus aurinkoa ja tuulta vastaan

T-rexin luuranko

Kullatut patsaat sillan päässä


Samaisen sillan keskikoriste

Joku tärkeä rakennus? :D

Muutama pilvenpiirtäjä (näitä ei näkynyt kovinkaan paljoa keskustassa)

Vapaudenpatsas

Risteilyn jälkeen matkasimme takaisin hotellille päin. Check outin olimme kyllä jo tehneet, mutta tavaramme olivat yhä hotellilla säilössä. Ennen niiden hakemista poikkesimme vielä karkkikauppaan ostamaan tuliaisia työkavereille ja syömään paikalliseen hampurilaisketjuun. Sieltä sai kyllä maukkaat ja tuhdit ateriat, mutta hampurilaisissa oli valitettavan tulista sinappia. Tuolloin tapahtuikin sitten reissun kolmas "onnettomuus" eli poltin sinapin kanssa suupieleni. Sain kirjaimellisesti palorakkulan siihen, ja sen parantelemiseen meninkin sitten viikon verran. Teki aika turkasen kipeää.

Kipeästä suupielestä ja polvesta huolimatta oli puskettava eteenpäin. Haimme tavarat hotellilta ja siirryimme jälleen metroilemaan ja junailemaan. Oikea junaraide löytyi todella helposti ja matka tuntui huomattavasti lyhyemmältä kuin tullessa. Tällä kertaa kuulimme haitarimusiikin sijasta laulua.

Minulla oli suunnitelmissa napsia valokuvia radan varressa olevista näteistä taloista, mutta täydessä junassa saimme paikat juuri väärältä puolelta junaa, joten kuvat jäivät ottamatta. En viitsinyt tunkea käytävän toisella puolella istuvan kiinalaisperheen luokse räpsimään kuvia ;D

Lentokentällä olimme hyvissä ajoin. Valitettavasti emme päässeet vielä useampaan tuntiin jättämään matkatavaroitamme eli koomasimme kilpaa sohvalla tylsistyneinä. Sen jälkeen jonotimme vielä ainakin tunnin verran tiskille. Sitten pitikin jo kiireesti juosta kahville, vessaan ja viimeisille ostoksille tax freehin. Totta kai lento lähti eri portilta kuin oli ilmoitettu, joten siinäkin tuli häslinkiä. Tosin syystä tai toisesta lennolle alettiin porukkaa ottaa sisään myöhässä eli ei lopulta ollutkaan niin kovin kamala hoppu.

Koomaus ja säätäminen kentällä latisti vähän päivän mielialaa eikä antanut kovin tehokasta mielikuvaa ranskalaisista. Mutta kenties olimme paikalla vain liian ajoissa... Plussana mainittakoon kuitenkin, että saimme laukkuja jättäessämme asioida suomeksi. Olin varautunut englannin puhumiseen, joten suomen kuuleminen hämäsi pahemman kerran x)


Koomausta kentällä... jonkun pygmin jalat eivät näköjään ylettäneet sohvalta lattialle :D

Maisemia lentokoneesta katsottuna
Lento meni rauhallisesti syödessä, matkapäiväkirjaa raapustaessa ja lukiessa. Fiilis oli aika väsynyt. Välistä myös katselin maisemia ikkunasta, mutta mitään suurempaa ei enää jaksanut pohtia. Se jäi vähän harmittamaan, etten tajunnut napata Tallinnasta kuvaa. Kaupunki nimittäin näytti turkasen hienolta valomereltä, kun lensimme sen ylitse. Helsingissä ei paljon kuvia sitten voinutkaan edes räpsiä, kun laskeutuminen alkoi ja kamera piti sammuttaa (sehän olisi varmasti aiheuttanutkin onnettomuuden :P).

Suomen päässä kaikki sujui nopeasti ja päästiin vaivattomasti (tai minä vaivaisesti) takaisin parkkihalliin eikä edes eksytty matkalla. Kotiin ajeltiin ilman välipysähdyksiä ja yökahteen mennessä taidettiin olla jo pedissä. Viimeisenä reissupäivänä ei tosiaan ihmeitä tapahtunut, mutta risteily oli kyllä sille sopivan rento päätös.

Ihan kaikkea ei Pariisissa ehditty nähdä, mutta sen verran kuitenkin, ettei ihan heti himota mennä uudestaan. Tänä vuonna olisi näillä näkymin vielä pari reissua kuitenkin tiedossa, mutta kerron niistä tarkemmin sitten joskus, kun tulevat ajankohtaisiksi.

26. toukokuuta 2013

Lukemistoa: osa 1

Kyselin joku aika sitten postaustoiveita, joita tulikin sitten huimat yksi :D Kiitokset siitä Maryjanelle. Toiveita saa siis edelleen esittää, en pane sitä ollenkaan pahakseni.

Tämä postaus alkoi paisua ja paisua, koska kirjoista puhuminen on yksinkertaisesti liian kivaa. Päätin siis jakaa tämän ainakin kahteen  osaan, kenties kolmeen, jos paisuminen jatkuu ylitsepursuaviin mittasuhteisiin.

Sitten siihen varsinaiseen aiheeseen eli millaisia kirjoja luen. Olen toisinaan ajatellut, että voisin tehdä blogiin oman sivun luetuille kirjoille, mutta en tiedä, kuinka järkevää se olisi. Vilkuileeko kukaan oikeasti blogien "ylimääräisiä" sivuja?

Noh, joka tapauksessa... luen hyvin pitkälti fantasiaa ja scifiä, mutta satunnaisesti muutakin. Seikkailutarinoista tykkään paljon ja joskus maistuvat myös realistiset meidän maailmaamme sijoittuvat jutut. Ns. realismifantasia iskee myös perinteisen rinnalla.

Ajattelin esitellä tässä joitain teoksia / kirjasarjoja, joiden parissa olen viihtynyt. Ehkä sitä kautta pääsee parhaiten pääni sisään tässä asiassa paremmin kuin jos höpöttäisin yleisesti genreistä. Tarkoitus ei ole kuitenkaan käydä läpi kaikkia lukemiani kirjoja vaan pikemminkin otteita sieltä täältä. Otan myös suosituksia vastaan, mikäli joku uskoo näiden pohjalta tietävänsä, mistä kirjasta saattaisin tykätä :)

Tässä osassa käydäänkin läpi lähinnä fantasiakirjallisuutta ja myöhemmissä sitten noita mainittuja genrejä.


Fantasia

Olen lukenut perinteiset Tolkienin teokset sekä hieman Dragonlangea ja Forgotten Realmsia, mutta mitkään näistä eivät ole valloittaneet sydäntäni täydellisesti. Tolkienilla teksti häiritsee tarinaa, Dragonlangessa ja Forgotten Realmsissa on omat juttunsa, mitkä vähän tökkäisevät. Suosikkikirjoja sen sijaan mahtuu fantasiaosastolle kuitenkin jokunen. Osan näistä voisi  laskea myös "vaihtoehtohistorian" genreen.


Marion Zimmer Bradley - Avalonin usvat (The Mists of Avalon)

Sarjaan kuuluvat myös Avalonin metsät (Forest House) ja Avalonin valtiatar (Lady of Avalon), jotka ovat sinällään hyviä teoksia, mutta eivät mielestäni yhtä valloittavia kuin Usvat. (Lisäksi sarjassa on koko joukko suomeksi kääntämättömiä kirjoja, joista osan on kirjoittanut Diana L. Paxson, mutta näistä en ole perustanut juuri yhtään.) Avalonin usvat sijoittuu kuningas Arthurin aikaan, mutta kertoo hänen tarinaansa hänen siskonsa Morgainen näkökulmasta. Toisin kuin alkuperäisessä tarinassa Morgaine ei ole paha noita vaan Avalonin papitar, jota elämä kohtelee toisinaan hyvin julmastikin.

Pidän siitä, ettei kirjassa hahmoja esitetä mustavalkoisen hyvinä tai pahoina vaan ihmisiä haasteellisissa elämäntilanteissa. Samaan aikaan kun vanha uskonto ja kristinusko taistelevat toisiaan vastaan ja yrittävät löytää tasapainon, myös hahmot käyvät omia sisäisiä taistelujaan henkilökohtaisia demonejaan vastaan. Teemoiksi nousevat mm. saavuttamaton rakkaus, lapsettomuus, vaikeat perhesuhteet ja uskonnon suhde elämään. Juoni kietoutuu näiden kaikkien ympärille ja nappaa lukijan mukaansa seuraamaan ihmiskohtaloiden kehittymistä vuosien vieriessä eteenpäin.

Avalonin vanha uskonto ei tietääkseni vastaa mitään "muinaista brittiläistä uskontoa", joskin siinä voi olla piirteitä vanhoista pakanauskonnoista. Löysin siitä myös jonkin verran yhtymäkohtia nykypäivän wiccalaisuuteen, mikä oli yksi kiinnostava elementti kirjoissa.


Katharine Kerr - Deverryn taru

Kyseisestä sarjasta olen lukenut vain kaksi ensimmäistä teosta, jotka löytyvät jopa suomeksikin: Deverryn taru 1: Hopeatikari (Daggerspell) ja Deverryn taru 2: Lumottu sormus (Darkspell). Harkinnassa on loppujen kirjojen etsiminen englanniksi (omaan hyllyyn totta kai), sillä tarina tuntui jäävän pahasti kesken. Joskus ärsyttää suunnattomasti tämä meininki, että käännetään jostain sarjasta vain osa ja sitten jätetään kesken. Mutta ilmeisesti nämä eivät sitten myyneetkään tarpeeksi.

Tarinaa kerrotaan useassa eri ajassa, mutta käytännössä siinä seikkailevat samat hahmot. He vain elävät eri inkarnaatioissaan ja kamppailevat kohtaloidensa kanssa. Hahmojen tarinat kietoutuvat suureksi ihmissuhdesolmuksi, joka tuntuu vuosisatojen myötä vain kasvavan. Kenties sotkut saadaan selvitettyä ja karma maksettua joskus, mutta kahden ensimmäisen kirjan aikana ei mielestäni näin vielä käynyt.

Kerr on luonut tarinaa varten oman Deverry-nimisen maailmansa, jossa jälleensyntymä on todellisuutta. Tosin hahmot eivät sitä itse niinkään tiedosta vaan toistavat samoja virheitä maailmanajasta riippumatta. Toisaalta sukupuolten, sukulaisuus- yms. suhteiden ja tilanteiden vaihteleminen tuo oman kiehtovan mausteensa jokaiseen käänteeseen, joten tarina ei tunnu toistavan itseään.


Philip Pullman - Universumien tomu -trilogia 

Nämä kirjat löysin yläasteella ja innostuin niistä entisestään, kun kuulin niiden olevan katolisen kirkon kiellettyjen kirjojen listalla (kapinahenki ftw :D). Ensimmäisenä käteeni sattui kakkososa Salaperäinen veitsi ja vasta sen jälkeen luin ykkösen eli Kultaisen kompassin (josta on muuten olemassa elokuvakin). Maagisen kaukoputken luin itse asiassa loppuun vasta nyt aikuisiällä.

Sarjan päähahmo on nuori Lyra, joka ei tunne vanhempiaan. Hän saa käsiinsä salaperäisen aletiometrin, joka osoittautuu halutuksi tavaraksi. Sen vuoksi hän joutuu pakenemaan daimoninsa (ihmisen sielu, joka on kuitenkin ruumiin ulkopuolella eläinhahmona) kanssa henkensä edestä. Samaan aikaan hänen mielessään pyörii kysymys, mitä on kummallinen tomu, josta aikuiset kohkaavat.

Tarinassa rytmittyvät ihmiskohtalot eri maailmoissa mielenkiintoiseksi sinfoniaksi. Myös meidän maailmamme on mukana, mutta seikkailu tapahtuu pääasiassa muissa rinnakkaistodellisuuksissa. Erityishuomiona täytyy mainita suomalainen noita Serafina Pekkala ja hänen daimoninsa Kaisa. Jostain syystä tuo kaksikko jäi erityisesti mieleeni.

En muuten tiedä, ovatko kirjat oikeasti katolisen kirkon kiellettyjen kirjojen listalla vai oliko kyseessä ainoastaan huhupuheet. Minusta niissä ei ole mitään erityisen kamalaa, mutta tokihan niissä käsitellään jumaluutta kyseenalaistavaan sävyyn ja enkelitkään eivät ole ni-in kivoja kavereita.


Realismifantasia

Tällaisia kirjoja on tullut luettua paljonkin. Kirkkaimpana esimerkkinä voisi mainita Harry Potter -sarjan, jota en kuitenkaan käy tässä esittelemään. Suosikkejani näistä kirjoista ovatkin erilaiset noitakirjat sekä vampyyrikirjat. Olen lukenut myös keijuista, ihmissusista yms., mutta eniten viihdyn noiden kahden lajityypin parissa. Niiden yhdistäminenkään ei haittaa.


Charlaine Harris - Sookie Stackhouse novels / Southern Vampire Mysteries

 No, kukapa True Blood -fani ei näitä jo olisi lukenut, mutta haluan silti mainita kyseisen sarjan. En ole lukenut näistä ainuttakaan suomeksi, joten käännökseen en ota mitään kantaa. Koko sarja (+ novellikokoelma) löytyy hyllystäni englanniksi. True Blood -tv-sarja seurailee aika tarkkaan kahta ensimmäistä kirjaa, mutta sen jälkeen tarina lähtee aivan omille urilleen. Henkilökohtaisesti pidän kirjojen ottamaa suuntaa parempana.

Koko tarinan keskiössä on kolmattakymmennettään elävä Sookie Stackhouse, joka työskentelee tarjoilijana Merlotte's-nimisessä baarissa. Hän on ihan nätti ja muodokas tavallisen oloinen nuori nainen paitsi, että hän sattuu olemaan telepaatti (ja on hänessä muutakin mystistä, mutta ehkäpä en spoilaa teitä tässä kohtaa). Sookien maailmassa japanilaiset ovat kehittäneet synteettistä verta, jonka ansioista vampyyrit ovat uskaltaneet astua ulos arkuistaan ja elävät ihmisten keskuudessa melkein tasavertaisina.

Alkuun tarina ei tehnyt minuun erityistä vaikutusta. En kauheasti pitänyt Sookiesta ja vielä vähemmän tykkäsin vampyyrista, jota hän deittaili. Bill Compton oli minusta paitsi ärsyttävä, myös tympeä. Sen sijaan tykästyin välittömästi viikinkivampyyri Ericiin ja toivoinkin oikeastaan alusta asti, että hänen roolinsa sarjassa kasvaisi.

Toinen tökkivä asia sarjan alkupäässä minusta olivat seksikohtaukset. En tykännyt siitä, miten ne oli kirjoitettu, mutta kirjailijalle pisteitä siitä, että ne paranivat sarjan edetessä. Tosin loppua kohden ne ovat vähentyneet (tai sitten vain kuvittelen?). Luen nyt sarjan viimeistä osaa enkä ole vielä varma, mitä siitä pitäisi ajatella (kenties palaan tähän myöhemmin ihan omassa spoilaavassa postauksessa). Tällä hetkellä on se fiilis, että sarjan parhaat kirjat olivat keskivaiheilla ja alku ja loppu sen sijaan hieman tökkivät.

Sookiesta olen joka tapauksessa oppinut tykkäämään. Ehkä siksi, että hän on kirjojen aikana kehittynyt todella paljon. Hän ei ole enää liian kiltti tyttö, täydellinen ja aina mukava Marisuski vaan hänestä on kasvanut ihan oikea persoona.


Cate Tiernan - Sweep-sarja

Tähän kirjasarjaan törmäsin hauskalla tavalla. Satuin lueskelemaan uutisia netistä ja törmäsin tähän: Kansanedustaja haluaa kieltää wicca-aiheiset uutuuskirjat (Helsingin Sanomat 8.6.2010). Eräs kustantamo oli kääntänyt Sweep-sarjan ensimmäisen kirjan suomeksi aikomuksenaan julkaista se, mutta kansanedustaja Leena Rauhala laittoi kapuloita rattaisiin nostamalla aiheesta hälyn, minkä seurauksena kirjaa ei koskaan julkaistu Suomessa. Koko polemiikki oli minusta naurettava, mutta oli ihan pakko vilkaista, millaisesta nuorison turmelevasta teoksesta oikein oli kyse.

Loppujen lopuksi päädyin lukemaan koko sarjan. Englanniksi totta kai, koska suomenkielisiä ei koskaan tullut saataville. Ei sillä, kun luin tuon Hesarin artikkelin, en olisi niitä suomeksi halunnutkaan lukea. Minusta on aika paksua, että kirjojen sisältöä oli muunneltu / asioita jätetty pois. Toivon totisesti, ettei tuo ole yleinen linja kirjoja käännettäessä.

Sarja kertoo teini-ikäisestä Morganista, joka saa tietää olevansa biologisesti noita. Verenperimänsä vuoksi hän päätyy wiccalaiseen piiriin, joka keskittyy sekä uskonnonharjoittamiseen että taikuuteen. Kirjoista nousee vaikutelma, että wicca voi olla kuka tahansa, mutta ainoastaan verinoidat (blood witches) pystyvät oikean magian harjoittamiseen.

Tästäkin sarjasta on sanottava, ettei loppupuoli ollut niin hyvä kuin alku. Sarjan olisi voinut lopettaa vähintäänkin kolme kirjaa aiemmin kuin se todella loppui. Olivat viimeiset kolmekin teosta ihan tasokasta tekstiä ja niissä oli selkeä juoni, mutta tarinan kannalta ne olivat turhia.


L. J. Smith - The Secret Circle

Tämä sarja tuli tietoisuuteeni, kun näin The Vampire Diaries -sarjassa mainoksen tv-ohjelmasta nimeltä The Secret Circle. Päätin tutustua sarjaan ja sitä kautta päädyin kirjojenkin pariin. Suhtauduin kirjoihin suurella varauksella, sillä olin lueskellut saman kirjailijan TVD-kirjoja, jotka olivat tehneet minuun lähinnä negatiivisen vaikutuksen. Harvoin sanoa, että tv-sarja on parempi kuin alkuperäinen kirjasarja, mutta TVD:n kohdalla näin on.

Myös The Secret Circle poikkeaa tv-sarjaversiostaan melkoisesti. Päähahmojoukko on sama (tosin 7 on jätetty pois, koska tv:ssä piirissä oli vain 6 noitaa, kirjoissa 13) ja heidän väliset suhteensa suunnilleen samanlaiset, mutta tarinaa kerrotaan aivan eri tavalla ja tapahtumatkaan eivät ole täysin samoja.

Tarina lähtee liikkeelle, kun teini-ikäinen Cassie muuttaa äitinsä kanssa sairaan isoäitinsä luokse ja joutuu samalla vaihtamaan koulua. Siellä hän tutustuu erikoiseen joukkoon nuoria ja myöhemmin hänelle selviää, että nämä ovat kaikki noitia. Yllättäen paljastuu, että myös hän itse on noita (kuten hänen äitinsä ja isoäitinsäkin, nämä eivät vain harjoita magiaa). Täyden noitapiirin muodostamiseen tarvitaan 13 jäsentä, mutta nykyisessä piirissä on 12. Eräs tyttö ollaan jo initoimassa piirin jäseneksi, kun hän kokeekin karvaan kuoleman. Tästä syystä Cassie tulee valituksi joukkoon, vaikkei päätös kaikkia miellytäkään.

Piiri etsii salaperäistä kristallikalloa, jonka pitäisi antaa uskomattomat voimat. Samaan aikaan tarinaa pyöritetään teini-ikäisten suhdedraaman ympärillä, mutta tarina saa keskivertoa synkempiä sävyjä, kun mustan magian harjoittaminen kiehtoo osaa piiriläisistä. Olen lukenut vasta ensimmäisen kirjan ja osan toista, joten en osaa sanoa, mihin tarina lopulta kehittyy, mutta tällä hetkellä se on tuntuu olevan ihan ok. Tv-sarja harmillisesti lopetettiin liian alhaisten katsojalukujen ja suurten kustannusten vuoksi.


Neil Gaiman - Neverwhere - Maanalainen Lontoo

Gaimanin kirjoista voisi puhua yleisestikin, mutta ehkä en ala luennoida niistä vaan keskityn suosikkiini. Maanalainen Lontoo perustuu itse asiassa tv-sarjaan, mutta tykkäsin joka tapauksessa kirjasta enemmän. Se kertoo Richardista, joka on aivan tavallinen mies aivan tavallisessa työssä ja jolla on raivostuttava tyttöystävä.

Tavallisen Richardin elämä kuitenkin muuttuu varsin epätavalliseksi, kun hän erehtyy auttamaan heikossa kunnossa olevaa tytön reppanaa, Dooria. Seuraavana päivänä hän huomaa, ettei hänen tyttöystävänsä enää tunne häntä, työpaikan on valloittanut joku toinen ja hänen asuntonsakin vuokrattu toiselle. Hän on kuin ilmaa muille ihmisille. Hänestä on kuin huomaamatta tullut Alapuolisen Lontoon asukki.

Päästäkseen kiinni takaisin tavalliseen elämäänsä on Richardin löydettävä enkeli, joka voi palauttaa tilanteen ennalleen. Koska myös Door etsii kyseistä enkeliä omista syistään, lyöttäytyvät nämä kaksi yhteen. Valitettavasti tytön perässä on murhanhimoinen kaksikko, joten matkasta tulee kaikkea muuta kuin helppo.

Hahmoina sekä Richard että Door jaksavat kiinnostaa alusta loppuun asti, mutta myös sivuhahmot on kirjoitettu hyvin. Gaiman onnistuukin pitämään lukijan tiivisti otteessaan eikä lukemista malttaisi lopettaa ollenkaan. Haluaisin kirjan myös suomeksi omaan hyllyyni, mutta tällä hetkellä omistan vain englanninkielisen version.


Suomalainen fantasia

Oikeasti tätä ei kai voi sanoa omaksi genrekseen, mutta halusin nostaa tämän silti kahden aiemman rinnalle. Suomessa ei julkaista ihan kamalan paljon fantasiaa, kenties pienten markkinoiden vuoksi. Jotakin olen silti onnistunut löytämään ja osasta olen jopa pitänyt. Koska toivoisin, että suomalaista fantasiaa kirjoitettaisiin ja julkaistaisiin enemmänkin, pitää aiheesta pitää meteliä (ja ostaa niitä kirjojakin!).


Viivi Hyvönen - Etsijä ja Mahlaa suonissa

Luin nämä kirjat yläasteikäisenä ja tykkäsin niistä valtavasti. En osaa sanoa, ihastuisinko niihin yhtä palavasti, jos löytäisin tieni niiden pariin vasta nyt. Monestihan sitä nuorempa tykkää eri jutuista kuin vanhempana.

Etsijä kertoo tarinaa Etsijästä ja Vartijasta. Etsijän tehtävänä on löytää valtakunnan uusi hallitsija ja Vartija toimii hänen suojelijanaan, kun he matkaavat ympäri maailmaa vihjeiden perässä. Matkaa siivittävät ennustukset ja vihjeet, joista erityisesti mieleeni on jäänyt "Etsijä on turhaan matkaava Vartijan vierellä" tai jotain tuohon suuntaan. Olin erittäin ylpeä itsestäni, kun tulkitsin kyseisen kohdan oikein x)

Tarinan lukemisesta on jo niin paljon aikaa, etten osaa sanoa hahmoista mitään syvällistä. Muistan kuitenkin pitäneeni heistä tuohon aikaan paljonkin.

Mahlaa suonissa on hitaammin edistyvä tarina Haukka-nimisestä pojasta, jonka tehtäväksi tulee pelastaa Valtakunta. Nuorempana tosiaan tykkäsin tästä paljonkin, mutta kun nyt luin kirjasta arvostelun, epäilen, etten jaksaisi paneutua teokseen uudemman kerran. Tarinaa on kritisoitu hajanaisuudesta ja liiasta eepoksellisuudesta, mikä voi hyvinkin pitää paikkansa.


Anu Holopainen

Tältä kirjailijalta en halua nostaa mitään yksittäistä kirjaa tai sarjaa esille. Luin hänen ensimmäisen teoksensa (Kristallien valtakunta) muistaani seitsemännellä luokalla ja olin myyty. Sen jälkeen olenkin lukenut hänen koko tuotantonsa lukuun ottamatta muutamaa uusinta. Erityisesti haluaisin kasata hyllyyni hänen alkupään tuotantoaan, mutta niistä ei löydy painoksia kirjakaupoista. Minun kai pitäisikin lähteä kiertelemään nettikirppiksiä ja erilaisia divareita, jos haluaisin kirjat löytää.

Pidän Anu Holopaisen tyylistä kirjoittaa, mutta myös hänen hahmonsa ovat olleet minulle mieleen. Fantasiatarinoissa nähdään usein miehiä tai poikia pääosassa. Itse kuitenkin pidän siitä, että naiset nostetaan isompaan rooliin. Holopaisen kirjoissa päähenkilö taitaa lähes poikkeuksetta olla nainen tai tyttö, mikä on varmasti vaikuttanut tykästymiseeni.



J. S. Meresmaa - Mifonki-sarja

Uusin löytöni suomalaisen fantasiakirjallisuuden parista. Kyseisen kirjailijan omaan blogiin muuten pääsee blogini sivupalkista eli kiinnostuneet voivat sitä kautta perehtyä tarkemminkin.

Sarjassa on ilmestynyt tähän mennessä kaksi kirjaa: Mifongin perintö ja Mifongin aika. Ensimmäiseen törmäsin sattumalta Kärkkäisen kirjaosastolla. Kansi oli kaunis ja kiinnitti huomioni ja kun tajusin, että kyseessä on suomalainen fantasiakirja (eikä edes kovin kallis sellainen), päätin ostaa sen omaksi. En tiennyt kirjasta muuta kuin takakannen tekstin verran, mutta perustelin ostosta itselleni suomalaisen fantasiakirjallisuuden tukemisella.

Kirjan luin vasta hiljattain (koska minulla on melkoinen pino lukemattomia kirjoja odottamassa). Se oli jopa parempi kuin osasin odottaa. Se keskittyy kertomaan tarinaa kahden hahmon, Ardisin ja Danten, näkökulmasta. Dante on sielultaan vaeltaja ja lupautuu hakemaan erään kirjan toiselta mantereelta veljelleen. Hakumatkalla hän tutustuu prinsessa Ardisiin, joka on luvattu puolisoksi toisen valtakunnan vanhahkolle kuninkaalle. Sekä naimakaupan että kaivatun kirjan taustalla on elämää suurempia kysymyksiä, jotka lävähtävät pöydälle tarinan käänteiden myötä. Mikään ei ole niin yksinkertaista kuin alkuun näyttää.

Ardis ja Dante eivät kiehtoneet minua hahmoina mitenkään erityisen paljon, mutta tarina piti joka tapauksessa otteessaan. Sanoisinkin, että sarjan vahvuus on nimen omaan kerronnassa ja juonessa, ei niinkään hahmoissa ja heidän väleissään.  On mukava tietää, että kakkososa on pinossa odottamassa omaa lukuvuoroaan. Uskon sen avaavan maailmaa ja tarinaa entisestään. Ja kuka tietää, ehkä jossain vaiheessa alan välittää hahmoista ja heidän kohtaloistaankin.


25. toukokuuta 2013

Hui

Rohkaisin mieleni ja ilmoittauduin juuri äsken Jyväskylän avoimen yliopiston kirjoittamiskurssille. Hintaa sille tuli vain 30 euroa, joten ei budjetti siihen nyt suoranaisesti kaatunut. Kurssi käydään itseopiskeluna ja suoritus aikaa on 150 päivää eli omalla kohdallani se loppuu 22.10.2013. Kurssin aikana kirjoitetaan erilaisia tekstejä ja itse saa valita painotuksen. Ajattelin painottaa fiktiivisiin teksteihin, en niinkään asiapitoisiin juttuihin.

Sitten tulee se "hui"-osuus. Koska kyseessä on etäopiskelu, opettaja antaa palautteen puhelimitse. Oh dear goddess! Oikeasti. En yhtään pidä puhelimessa puhumisesta ja nyt pitäisi sitten kuunnella, mikä kaikki teksteissäni mättää :D Minun täytyy olla hullu, kun suostun moiseen vapaaehtoisesti.


No, joka tapauksessa tämän pitäisi ratkaista kirjoitusjumi. Olen maksanut hommasta rahaa ja opettaja on kyttäämässä, että jotain myös tapahtuu. Eli on pakko kirjoittaa, vaikkei niin huvittaisikaan. Se on sitten kokonaan toinen juttu, saanko kurssia koskaan hyväksytysti suorittua.

Puhelinpalautteen lisäksi kurssissa mietityttää yksi toinenkin juttu: sillä vaaditaan yliopistotasoista kirjoittamista. Tuo sai miettimään tovin koko ilmoittautumista. En ole koskaan opiskellut yliopistossa, en tiedä, mitä tarkalleen ottaen tarkoittaa "yliopistotasoinen kirjoittaminen". Ensimmäistä palautetta voikin siis tosiaan odotella kauhunsekaisin tuntein... kenties kirjoittamiseni onkin todella kaukana vaaditusta tasosta.

Saas nähdä, miten tässä taas käy. Vähän on jännittyneet fiilikset, mutta ehkäpä tästä selviää hengissä. 

23. toukokuuta 2013

Pariisi: Päivä 3

Lauantai ei sään puolesta luvannut paljon parempaa, mutta siitähän emme toki välittäneet. Aamiaiselle könysin polvi kipeänä särkylääkkeen voimin. Ja siitä matka jatkui metrolla katakombeille, jonne saavuimme vähän reilut puoli tuntia ennen avaamista.

Jonotus oli jokseenkin tylsää ja kesti 1 h 45 min. Tosin jalan kannalta se oli jopa yllättävän miellyttävää. Seisoskelu ei vielä tuolloin tuntunut raskaalta ja paikalla ollessa polvi ei kipuillut. Kaiken kaikkiaan jonotus siis sujui yli odotusten.

Tapoin aikaa kuvaamalla puluja :D

Jännittävä käytävä

Mielenkiintoinen ja hieno kaiverrustyö käytävän varrella


Toivomuskai... lähde?

M esittämässä toivomusta

Hienoja pylväitä

Vielä hienompia pääkalloja

Katakombit olivat se nähtävyys, jota reissulta odotin eniten (friikki?). Olin siis erittäin iloinen, että niihin päästiin, vaikka jonottamaan joutui aika pitkään. Olisin kuitenkin halunnut tutkia käytäviä laajemmin, mutta alue, jolle pääsi oli varsin rajattu. Katakombeissa vaeltaminen on kuulemma laitonta ja seurauksena on 100 euron sakko. Tunneleita Pariisin alla on 300 kilometriä eli tuo parin kilsan matka oli ihan mitätön pikkuvaellus. Harmi, etteivät loput ole turisteille auki.

Mielikuvitusta tuo vähäkin kyllä alkoi kutkuttaa. Saa nähdä, poikiiko se mitään myöhemmin. Jännä paikka joka tapauksessa. Suosittelen tutustumaan, jos ihmisen luut eivät herätä suunnatonta puistatusta.

Seuraavaksi suunnistimme sitten katsomaan Riemukaarta. Ja todellakin vain katsomaan. Hetken ajattelimme ylös kapuamista, mutta minulle se olisi ollut käytännössä mahdotonta kipeällä jalalla... ja toisekseen se maksoi vähän turhan paljon. Täytyy myöntää, että minua olisi harmittanut suunnattomasti, jos muut olisivat lähteneet ylös ja olisin joutunut jäämään alas odottamaan. Okei, itsekästä, mutta fiilikselle ei voinut mitään.

Ja siinä näkyy koko komeus :)
Kaaren alla...

Kaunis patsas

Toinen patsas ja kaksi patsastelijaa sen edessä

Kaaren ympärillä oli valtava liikenneympyrä, jossa säännöt näyttivät poikkeavan melkoisen paljon suomalaisista vastaavista.

Emme loppujen lopuksi viettäneet Riemukaaren luona mitenkään erityisen pitkää aikaa, kunhan nyt vähän kävimme pällistelemässä. Aurinko porotti kirkkaasti ja häikäisi todella paljon, mutta tuuli oli silti niin viileä, että ilman takkia meinasi palella.

Metroilimme Louvreen, mutta sinnekään emme menneet sisälle. Museo olisi kyllä kiinnostanut, mutta emme olisi ehtineet kiertää siellä luultavasti edes puolia yhden iltapäivän aikana. Toisekseen minun jalkani ei olisi kestänyt siellä vaeltamista niin kiehtovaa kuin se olisi ollutkin. Kävimme siis vain kurkkimassa ikkunasta sisään ja nautiskelimme sisäpihalla istuskelusta.

Patsaita ikkunan läpi kuvattuna

Mielenkiintoinen patsas

Sisäpihaa

Kuuluisa lasipyramidi

Kaunis suihkulähde

Louvrea seurasi metromatka Les Hallesiin, jossa oli loputon määrä vaatekauppoja ja kahviloita. Miehet eivät yllättäen olleet kovin innoissaan käänteestä ja linnoittautuvatkin Starbucksiin, kun me kiertelimme naisporukassa katselemassa tarjontaa. Itse en ollut järin innoissani puuhasta, vaikka uudet vaatteet ovat aina kiva juttu. Jalka vain vastusti kauppamaratonia hyvin vahvasti.

Mukaan lähti joka tapauksessa pari paitaa. Olisin halunnut yhdet farkutkin, mutta sopivaa kokoa ei osunut kohdalle. Harmillista sinänsä.

Kauppojen jälkeen oli pakko vetäytyä hotellihuoneeseen lepuuttamaan koipea. Pari tuntia myöhemmin kävimme vielä syömässä iltapalaksi crepet, jotka paljastuivat varsin jättimäisiksi. Niiden jälkeen olikin mukava löhötä kirjan kanssa kylpyammeessa ja lueskella kirjaa ennen nukkumaanmenoa.



19. toukokuuta 2013

Kolmen novellin kirjoitushaaste

Kesäinen haaste siis tiedossa kaikille kirjoittajille. Tämän saa vapaasti laittaa jakoon omaan blogiinsa ja vinkkailla tutuille, jotka tykkäävät kirjoittaa. Suotavaa olisi toki mainita, kenen blogista haasteen itselleen nappasi ;)




Haasteen säännöt ovat seuraavat:

1. Kesän aikana kirjoitetaan kolme lyhyttä tarinaa, jotka julkaistaan blogissa yksi kerrallaan kesä-, heinä- ja elokuussa.

2. Tarinat saavat olla novelleja, satuja tai fanifiktiota. Genren saa jokainen valita itse.

3. Jokaisen tarinan tulee liittyä kuukaudelle annettuun sanaan. Jokaiselle kuukaudelle on tarjolla 3 sanaa, joista valitaan yksi (tosin kukaan ei syö päätäsi, vaikka saisit kaikki kolmekin sanaa tungettua mukaan). Sanaa ei ole pakko käyttää suoraan tarinassa vaan se voi näkyä myös esimerkiksi teemana.


Kuukausien teemasanat:

Kesäkuu: luola - kerjäläinen - myrsky
Heinäkuu: koti - kirottu - avain
Elokuu: matka - salaisuus - keijukainen



Kehittelin tämän haasteen ensisijaisesti ruoskiakseni itseäni tekemään kirjoittamisen suhteen edes jotain, mutta olisi tietenkin hauskaa, jos joku muukin lähtisi tähän mukaan. Sen takia en panisi pahakseni, jos ilmoittaisitte mukaan lähdöstänne myös kommentilla ja luonnollisesti omassa blogissanne :)

Postauksessa olevan kuvan saa vapaasti kopioida omaan blogiinsa, jos haluaa. Omankin voi tehtailla, en pahastu siitäkään.

Biotiinilla ja ilman

Tällä kertaa ei postausta Pariisista, koska ollaan avoppilassa ja kuvat ovat kotikoneella. Sitä paitsi vaihtelu virkistää tai jotain ;D Kahdesta viimeisestä päivästä on kuitenkin tulossa juttua myöhemmin, joten ei hätää, mikäli joku niitä vielä odottelee.

Sen sijaan oli taas aika kuvata hiusten kasvun edistymistä. Kuukausi on taas vierähtänyt varsin nopeasti. Tällä kertaa söin biotiinia vain osan kuukaudesta, koska en jaksanut raahautua apteekkiin heti, kun edellinen purkki loppui (n. 2,5 viikon tauko) ja napit unohtuivat ottaa Pariisiin mukaan.

Edellisen kuukauden tulos biotiinia syödessä:

18.3.2013
21.4.2013



Ja viimeisimmän kuukauden tulos, kun biotiinit jäivät suurimmaksi osaksi syömättä:

21.4.2013
19.5.2013

Eli käytännössä hiukset eivät ole kasvaneet juuri yhtään :( Tosi ärsyttävää, mutta minkäs teet. Ei tässä voi syyttää kuin omaa laiskuuttaan. Nyt aion syödä biotiinia taas ahkerasti, jospa tuloksia näkyisi kuukauden päästä.

Pitäisi myös miettiä shampoovalintaa. Sorruin viime vuonna halpaan jättipulloon shampoota, jonka kanssa olenkin nyt sitten elänyt kuukausitolkulla. Nyt se alkaa olla lopussa, joten voisi miettiä vaihtoehtoja. Ajattelin luomushampooseen palaamista. Löysin kerran Ruohonjuuresta (Helsingistä) tosi hyvää japanilaista merileväshampoota, mutta en ole nähnyt sitä sen koomin... paitsi kerran Lahden Sokoksella, mutta viime vierailulla sitä ei näkynyt. Hiukseni tykkäsivät siitä paljon (lompakko tosin ei), mutta ehkä on syytä harkita vaihtoehtoja.

Täytynee kierrellä vähän luontaistuotekauppoja, kunhan polvi on siinä kunnossa, että oikeasti kykenee. Nyt ei paljon kaupoissa juokseminen houkuttele. Töissä saanee kävellä ihan tarpeeksi... ja työmatkalla. Ehkä voisi katsella shampoovaihtoehtoja netin välityksellä. Se kun ei vaadi siirtymistä paikasta toiseen x)