28. huhtikuuta 2013

Viikonlopun kuulumisia

... tai jotain sinnepäin.

Tänä viikonloppuna ei onneksi ollut japanin tunteja tai muutakaan ihmeellistä menoa. Töissäkin oli jopa ihan tavallinen viikko, mikä oli positiivista vaihtelua. Seuraava onkin sitten vasta kesäkuussa.

Perjantaina minulla on suunnitelmana suunnata kirppikselle, mutta kyseinen putiikki oli kadonnut osoitteesta. Käytin sitten ajan hyödyksi ja vierailin sen sijaan peliliikkeessä kohtalokkain seurauksin. Ilta meni rattoisasti kotona, mutta mitään ihmeitä ei tehty. Kunhan nyt löhösimme sohvalla ja tuijottelimme mm. The Big Bang Theoryn uusimman jakson.

Lauantaina piti sitten korjata perjantain epäonni eli pakotin M:n viemään minut Lanttilaan. Se sijaitsee Keijupuistossa, joten ei ole ihan kävelymatkan päässä työpaikaltani (keskustassa). Puoli Lahtea näytti saaneen saman ajatuksen kuin minä ja porukkaa oli makuuni ehkä turhankin paljon paikalla. Törmäsin myös entiseen työkaveriin, jonka kanssa oli mukava jutustella.

Lanttilasta lähti kuitenkin mukaan vain vaaleansininen huivi. Muita cossiin tarvittavia osia ei löytynyt, mikä oli harmi. Yritin myös katsella, josko näkyisi kiva ja edullinen kevättakki tai nätti mekkoa. Heinäkuussa on M:n sukulaisen rippijuhlat ja en halua laittaa samaa mekkoa kuin viime kesänä. Pitäisi siis jotain uutta löytää, mutta koska rahanmenoa on nyt enemmän kuin laki sallii, ei viitsisi kovin kallista ostaa.

Hetken mielijohteesta poikkesimme vielä Robinhoodiin katsomaan, josko olisi sopiva vyö tarjolla. Vyö löytyi, mutta mukaan lähti paljon muutakin. Ostimme mm. saunalonkerot ja yhtä sun toista hyödyllistäkin. Lisäksi M osti minulle himottelemani kestovärin kulmakarvoja ja ripsiä varten. Piirteeni ovat aika olemattomat, joten aina toisinaan sorrun korjailemaan niitä kestovärillä.


Kotona ehdimme juuri aloittaa kokkailut, kun M:n äiti soitti. Hän ilmoitti tulevansa meille M:n isän kanssa auttamaan ikkunanpesussa. Emme olleet operaatiota suunnitelleet toteuttavamme tänä viikonloppuna, mutta lauantai-iltapäivä menikin sitten niissä merkeissä. Oikeastaa M ja hänen äitinsä pesivät ikkunat. Minä järjestelin mm. kirjahyllyä ja tein muuta pientä. Yksillä välineillä kun ei kovin montaa pesijää pääse kerralla hommiin. Mutta onpahan nyt tosi siistit ikkunat ja parvekelasit.

Jokseenkin hämmentävää tuollainen yhtäkkinen avuntarjous. Omat vanhempani eivät ole samalla tavalla yllättäen tulleet auttamaan. En siis ole tottunut tuollaiseen, mutten nyt pahaksikaan pistänyt.

Illalla oli vielä ohjelmassa sauna ja animeleffan katsominen. Valitettavasti kyseinen elokuva ei lopulta vastannut kummankaan käsitystä mielenkiintoisesta, joten jätimme sen kesken ja hipsimme petiin. Minä lueskelin vielä kirjaa hyvän tovin, mutta M:lle näytti uni maistuvan. Olemme aika erirytmisiä tuon asian suhteen. M:lle herääminen aamulla on helppoa, minulle taas valvominen illalla. Niinpä usein viikonloppuiltoina päädyn lueskelemaan M:n nukkuessa ja M kai surffailee kännykällä aamuisin, kun minä vedän sikeitä.

Tämä päivä on mennyt myös aika rauhallisesti. Teimme aivan loistavaa hernekeittoa, vaikkakin operaatio oli melkoisen pitkä. Vaiva kannatti, koska ei purkkihernarista tule todellakaan yhtä hyvää.

Muuten ei ollakaan paljoa puuhattu. M pelailee nyt Ni no kunia ja minä datailen. Välissä kävin kihartamassa hiuksiani siinä toivossa, että ne olisivat huomennakin kivan näköiset. Haluaisin oikeastaan sellaisen kevyesti laineilevan tukan, mutta en tosiaankaan jaksa joka päivä leikkiä kihartimen kanssa. Kuinkahan tuhoisaa sellaisen laitatuttaminen kampaamossa olisi hiuksille? Ja paljonkohan se mahtaisi maksaa... Kiharat olisivat minusta enemmän kuin kiva juttu, jos niihin ei liittyisi jokapäiväistä älytöntä vaivannäköä.

Hiuksissa saisi olla tosin vielä enemmän pituutta, mutta joka tapauksessa minusta kiharat toimisivat oikein hyvin (ei kuitenkaan otsatukassa). En tiedä, miten värihoitoaineen käyttö vaikuttaisi kiharoihin... olisiko se hyvä vai paha? Ehkä näitä kysymyksiä pitäisi esittää kampaajalle.

En vain toisaalta haluaisi mennä sinne kynittäväksi nyt hetkeen. Tuntuu, että siellä lähtee aina kaikki, mitä olen ehtinyt kasvattaa >.< Toisaalta mitään kotipermanenttia ei varmasti kannata alkaa edes ajatella. Siitä ei luultavasti seuraisi mitään muuta kuin suunnaton hiuskato.

Noh, pitää vielä miettiä, menenkö kampaajan kanssa keskustelemaan kiharoista vai en. Biotiinikuuria aion joka tapauksessa jatkaa, koska haluan hiuksiin vielä reilusti lisää pituutta. En tiedä, kuinka realistinen toive se minun hiuslaadullani on (ohut ja pehmeä), mutta eiköhän se tässä ajan myötä selviä.

Joo, tällaista tällä kertaa. Mitään erityistä asiaa ei oikeastaa ollut. Kunhan nyt halusin naputella viikonlopun kuulumisia. Täytyy taas jossain vaiheessa kirjoitella teemallisia postauksia... kunhan ensin keksin niitä teemoja :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti