22. tammikuuta 2013

Kirjoituspohdintoja

Kirjoitusharrastukseni on ollut vähän tuuliajolla jo syksystä 2011. Silloin tapahtuneen elämänmuutoksen aikana annoin tavallaan itselleni luvan herpaantua, koska oli niin paljon kaikkea muuta, joka oli yksinkertaisesti hoidettava ja joka vaati henkisiä resursseja älyttömän paljon. Toki valtaosa isoista  muutoksista oli positiivisia, mutta silti lähes kokonaan uuteen elämään totuttautuminen vei voimavarat aika tehokkaasti... joten harrastukset saivat jäädä vähemmälle.

Jatkuva muutosten tulva jatkui oikeastaan kesään 2012 asti. Vasta sitten tilanne alkoi hiljalleen rauhoittua, kun olimme M:n kanssa asettuneet mukavasti saman katon alle ja asunnosta alkoi muodostua koti. Toisaalta yhä edelleen tuntuu, että on paljon kaikkea, mihin pitää osallistua ja mikä vie aikaa. Siis sellaista, mitä ei ennen ollut. Toki olen omaa perhettä nähnyt aiemminkin, mutta sen rinnalle on tullut nyt paljon leffoissa käymistä, mökkireissuja, saunailtoja ja muuta perhekeskeistä yhteistä tekemistä. M:n perhe on ottanut minut tiukasti mukaan omiin juttuihinsa, mikä on tietenkin aivan loistava asia. Tavallaan silti elän yhä totutteluvaihetta, koska omilleni muuton jälkeen (tai kamalasti ennen sitäkään) en ole samalla tavalla oman lapsuuden perheeni kanssa puuhaillut. Meillä on ollut vähän toisenlainen perhekulttuuri.

Ja miten ihmeessä tämä liittyy kirjoittamiseen?

Noh, oikeammin liittyisi varmaan kaikkeen harrastamiseeni, mutta halusin puhua nimen omaan kirjoittamisesta. Sille(kin) on jäänyt vähemmän aikaa ja koska herpaantuminen ehti tapahtua, on rytmiin kiinni pääseminen tietysti vaikeaa. Toisaalta en edes halua, että kirjoittamisesta muodostuu jonkinlainen pakkopulla tai että se alkaa tuntua työltä. Minulla on jo yksi työ. Se riittää. En silti halua luopua rakkaasta harrastuksesta, eikä se ole tarkoituskaan.

Kirjoittamiseni evoluutio

Olen kirjoittanut 1. luokalta asti. Heti kun opin aakkoset, aloitin tarinoiden kirjoittamisen. Sitä ennen piirsin ne, joten kai tämä juttu on ollut minulla verissä aina. Ala-asteella rakastin ainekirjoitusta ja sen lisäksi kirjoittelin kotona tosi paljon. Lähinnä seikkailutarinoita ja joitain dekkarijuttujakin, joskin aika kömpelöin juonenkääntein ja epäuskottavin hahmoin. Mutta ne ovat ihan hauskoja juttuja. Olen säilyttänyt kasan vihkoja tuolta ajalta.

Fanifiktio tuli mukaan 12-13-vuotiaana. Aloin kirjoittaa sitä omien juttujen rinnalla ja myöhemmin se nousi merkittävämmäksi osuudeksi tekstejäni. Lisäksi raapustin päiväkirjaa, yläaste- ja lukioaikana jopa varsin säännöllisesti. Tosin sitä kaaoottista teiniangstia ja muita tunteiden purkauksia en lue niin ilolla kuin nuorenpa kirjoitettuja tarinoita :D Tallessa ovat nuo päiväkirjat kuitenkin ja joskus aina palaan niihin.

Nykyisin ficcaamisen rinnalle on tullut blogaaminen. Rehellisesti sanottuna kirjoitan blogeihini aktiivisemmin kuin raapustan ficcejä. En ole nyt aikoihin saanut alkuun tarinaa, jonka kirjoittamiseen olisi syttynyt todellinen intohimo, vaikka monenmoista olen kyllä kokeillut. Olenkin miettinyt, onko mahdollisesti aika hivuttautua uuteen vaiheeseen kirjoittamisessa? En tiedä.

Toisaalta sisälläni kytee yhä halu kertoa tarinoita. Toinen blogini käsittelee pelejä ja rakastan niistä kirjoittamista. Tämä blogi kertoo ehkä jonkinlaista tarinaa elämästäni, mutta ei silti palvele tarpeitani tuottaa fiktiota. Siksi en olisikaan valmis päästämään irti fanifiktiosta tai originaalitarinoista. Kenties ei ole tarviskaan, ehkä nyt vain elän erilaista vaihetta kirjoittamisen suhteen.

Uskon myös, että kirjoittajana kasvan ja kehityn koko ajan. Valmista minusta ei tule, mutta uutta ilmenee jatkuvasti ja ilmaisukykyni muuttuu ajan ja kirjoittamisen myötä. Sanon "muuttuu", koska aina se ei välttämättä mene parempaan suuntaan. Olen huomannut, että teksteihini livahtelee angslismeja, sillä olen lukenut paljon kirjoja englanniksi. Siksi olen pyrkinyt lukemaan enemmän suomeksi, mutta nytkin minulla on 12 englanninkielistä kirjaa odottamassa, että saan ne kahlattua. Koska tarinat houkuttelevat ja eivät ole saatavilla omalla äidinkielelläni, taidan joutua antamaan periksi. Ehkä pitäisi ottaa tavoitteeksi lukea jokaiseen väliin jokin suomenkielinen kirja. Se tarkoittaisi, että minulla on lukusuunnitelma kahdeksi vuodeksi eteenpäin, luen nimittäin noin kirjan kuukaudessa :D

Kirjoittajana koen tällä hetkellä olevani ihan hyvää keskitasoa. Parempikin voisin olla tietysti. Olen saanut otteen omasta tyylistäni enkä apinoi niin paljon muilta kuin joskus aikoinaan. Silti tuo kirjoitustyylikin on asia, joka epäilemättä tulee vielä muokkautumaan.


Pari sanaa NaNoilusta

Monena vuonna olen ajatellut osallistuvani NaNoWriMoon. Yleensä en ole kuitenkaan aiettani toteuttanut, koska Kristallimaailman pahin jouluryysis ajoittuu marraskuulle. Siis kalenterin yms. valmistelu, joten aikaa ei ole ollut. Viime vuonna kalenteri peruuntui, joten ajattelin, että tilaisuus on loistava.

Aloitin siis ficin, jonka olin suunnitellut jo vuosia aiemmin (Dum spiro, spero II / Final Fantasy XIII). Homma starttasi hyvin. En kirjoittanut ihan joka päivä, mutta olin silti tavoitetason yläpuolella kirkkaasti. Sitten niksautin selkäni. Yhtäkkiä istuminen oli tuskaa, samoin seisominen. Makuuasennossa pystyi jotenkin olemaan ja noin viikon päästä kävely onnistui hitaasti. Koko loppukuu kuitenkin meni oikeastaan selän kanssa tuskaillessa, joten annoin taas itseni herpaantua.

Okei, en todellakaan kyennyt enää kotona istumaan koneella työpäivän jälkeen. Kävelin ja makasin vuoron perään sohvalla tai sängyllä, koska muuten en olisi seuraavana päivänä kyennyt töihin. Käyttelin kyllä sängystä käsin miniläppäriä, mutta en saanut aikaiseksi kirjoittaa. Minari on ihan näppärä vehje esim. reissussa kirjoittaessa, mutta selällään maaten sängyllä, se on vähän hankala. Yrittäminen siis jäi ja NaNo meni todella surkeasti penkin alle.

Tapahtunut ärsytti minua melkoisesti ja ficci sitten jumahtikin. Suurin syy ärsytykseen oli kenties se, että tiesin kyllä pystyväni 50 000 sanaan kuukaudessa. Olen tehnyt sen kahdesti. Heinäkuussa 2009 (Punainen aamunkoitto / Naruto) ja heinäkuussa 2011 (Projekti S. R. / Dirge of Cerberus: Final Fantasy VII). Erona tosin marraskuuhun 2012 on ollut ajankohta (kesä ja ennen kaikkea loma) ja terveydentila. Aiemmalla herpaantumisella voi olla jokin osuus... mutta toisaalta minulla oli jonkinasteinen kirjoitusjumi myös keväällä 2011. Kesällä 2009 sen sijaan olin kirjoittanut jo kesäkuunkin täysillä.

Sanoisin silti, että oleellisin ero noihin kahteen kertaan on ollut innostuksen ja intohimon taso. Sekä PA:a että Projektia kirjoitin suunnattomalla vimmalla. Käytin niihin kaiken liikenevän ajan ja silti onnistuin vielä väsäämään parit cossitkin. Minulla oli polttava tarve kirjoittaa. DSS II:n kanssa sellaista tunnetta ei ole. Siihen päälle tietysti vielä se, että täysin vapaa vapaa-aika on vähentynyt.

On siis liuta ulkoisia tekijöitä, jotka vaikuttavat "suorituksen tasoon", mutta merkityksellisin lienee tuo yksi sisäinen tekijä. Kun  polttava rakkaus tarinaan ei ole päässyt syntymään, ei sitä kirjoita samalla vimmalla kuin toisessa tilanteessa. Tämä ei silti tarkoita, ettenkö pitäisi kyseisestä tarinasta. Luulen myös, että intohimo voi edelleen roihahtaa, mutta se vaatii aikaa.


Aloittamisen suloinen vaikeus

Huomaan monesti työpäivän aikana miettiväni: "Sitten illalla, kun ollaan syöty ja katsottu sarjaa x, sen jälkeen alan kirjoittaa..." Noh, tulee ilta ja mainitut asiat on hoidettu sekä mahdollisesti kaupassa käymiset, kotityöt, kahville yllättäen piipahtaneet sukulaiset, blogien päivittämiset ja parit Kristallimaailman ja Animu.fin yllärijutut. Istahdan vihdoin koneen ääreen, mutta löydänkin itseni Facebookista, selaamasta Twitteriä tai nauttimasta Suomi24:n sosiaalipornosta. Ja siis ihan oikeasti nautin, kun voin vaan nollata ja olla. Ei tarvitse suorittaa mitään, ei tarvitse tehdä koko ajan ja olla aktiivinen. Ah, se on ihanaa.

Siinä kohtaa Word alkaa tuntua kummitukselta. Tuijotan ajoittain kuvaketta näytön alapalkissa ja mietin sen klikkaamista. En saa aikaiseksi, koska sittenhän minun pitäisi tehdäkin jotain. Seuraavaksi saatan jo saada ohjelman auki ja hyvässä lykyssä tiedostonkin. Tuijottelen sitä ja ahdistun lisää, koska ei vain huvittaisi enää tehdä mitään.

Kun aikaa on tuhlattu ihan liikaa, saan vihdoin kirjoitettua ensimmäiset tahmeat sanat. Ne irtoavat vaikeasti kuin juuri jääkaapista otettu voi rasiasta. Kirjoittamisen veistä saa painaa voimalla, jotta saa edes pienen suiron tekstiä aikaiseksi. Kuten voi, myös teksti vaatii aikaa ja lämpöä. Kun olosuhteet ovat vihdoin otolliset, voita saa paketista kaavittua helposti ja sen voi vaivattomasti levittää leivälle. Samalla tavoin teksti alkaa levitä näytölle koko ajan helpommin.

Ongelmaan auttaisi, jos ottaisi sen voipaketin jääkaapista jo aiemmin ulos ja alkaisi voidella vasta, kun se on jo vähän pehmentynyt. Jostain syystä en saa tätä kuitenkaan koskaan tehtyä. En voin enkä tekstin kanssa.


Ja sitten se rajallinen aika

Kauhean alkuväännön jälkeen kirjoittaminen tosiaan pääasiassa sujuu, ellei nyt sitten ole kyseessä kohta tai tapahtuma, jota en jostain syystä vain hahmota riittävän hyvin. On asioita, joista on vaikeampi kirjoittaa joko tietämättömyyden tai muun osaamattomuuden vuoksi. Joitain juttuja taas on muuten vain hankala käsitellä. Silloin kirjoittaminen tökkii.

Mutta jos tuollaisia rajoitteita ei ole, alun tahmeuden jälkeen, tekstiä kyllä tulee. Sen tuottaminen ei ole erityisen työlästä tai edes raskasta vaan oikeastaan miellyttävää ja jopa hitusen koukuttavaa. Puuha on siinä määrin mukavaa, että itsestä riippumattomat keskeytykset ärsyttävät. Saatan siis pahimmillaan (vai parhaimmillaan?) murahtaa, jos joku kehtaa häiritä kesken tekstin työstämisen.

Usein vain käy niin, että olen jahkannut aloittamisen kanssa niin pitkään, ettei kirjoittamiselle jää riittävästi aikaa. Arkipäivinä on pakko mennä nukkumaan viimeistään 23:00, mutta mieluummin aikaisemmin. Jos M menee aamuvuoroon, olisi koneelta liuettava jo 21:00. Viikonloppuisin toki olisi enemmän aikaa, mutta silloin on näitä perherientoja, saunassa käymistä, leffojen katsomista yms., joten illat ovat usein jo valmiiksi ohjelmoituja. Kirjoittamiselle voi varata aikaa, mutta saatan hyvinkin käyttää siitä puolet aloittamisrituaaleihin.

Ei voi siis sanoa, että tekstiä syntyisi yhden päivän/illan aikana kovinkaan paljon. Toisaalta ei kai se määrä vaan laatu. Ei sillä, että menisin laadusta takeeseen :D


Tilanne nyt

Tällä hetkellä minulla on useampi ficci kesken. Toisaalta en muista tilannetta, ettei minulla olisi ollut jotain työn alla. Tuskinpa sellaiseen päästääkään.

Alla luetellut ficit eivät siis löydy tuosta blogin ficcilistauksesta, koska siinä on vain valmiita tuotoksia. Osa näistä on jutuista on löydettävissä Kristallimaailmasta. Osa taas on julkaistu samaisen foorumin K-18-puolella, joten niitä ei pääse lukemaan ilman tunnuksia ja itse pyydettyjä K-18-oikeuksia.

Final Fantasy VII

Operaatio Wutaissa
- Päähahmoina: Sephiroth ja oma hahmo
- Aloitettu joskus hetken mielijohteesta
- Voi olla, että jää pysyvästi kesken

Final Fantasy XII / Ivalicen Alliance

Glabadosin kätkö II: Siipien tuomari
- Päähahmoina: Fran ja Balthier
- Osa pidempää sarjaa, jonka aiemmat osat löytyvät ficcilistauksesta
- Tämä on tarkoitus jatkaa joskus loppuun asti ja sen jälkeen kirjoittaa vielä Glabadosin kätkö III: Leijonien sota
- Toistaiseksi kuitenkin hiatuksella

Grimoire eli Ivalicen aikakirjat
- Päähahmona: oma hahmo, Balthierin kaukainen sukulainen
- Tarkoitus käydä läpi Bunansan suvun historia ja Ivalicen tapahtumia päähahmon näkökulmasta
- Ajallisesti sijoittuu FF Tactics Advance 2: Grimoire of the Rift -pelin alun kanssa samalle ajanjaksolle
- En luultavasti jaksa koskaan kirjoittaa loppuun

Final Fantasy XIII -sarja

Dum spiro, spero II

- Päähahmoina: Vanille ja Fang
- Täyttää aukon Dum spiro, spero I:n ja Final Fantasy XIII:n välissä, sisältää joitain liitoksia myös Final Fantasy XIII-2:een
- Nyt olisi tarkoitus hiljalleen saada kirjoitettua loppuun asti

Hölmöjen paratiisi
- Päähahmoina: Lightning ja Serah sekä oma hahmo
- Sijoittuu ajallisesti hieman ennen Final Fantasy XIII:a
- Kertoo omalta osaltaan, miksi Lightning on sellainen kuin on pelin alussa
- Tällä hetkellä en tiedä, viitsinkö kirjoittaa loppuun, koska jatko-osien käänteet ovat vieneet tarinan kauas pois alkuperäisiltä uriltaan

Star Ocean: The Last Hope

Mahdoton mahdollisuus
- Päähahmoina: ainakin Myuria ja Arumat
- Sijoittuu noin 1,5 vuotta pelin tapahtumien jälkeen, juonesta ei sen enempiä tässä kohtaa
- Kyseessä on siis juuri aloitettu projekti
- Tarkoitus kirjoittaa loppuun asti, mutta haen vielä otettani tarinasta ja hahmoista


Kuten listasta näkee, paljon on kesken. Juuri nyt ei ole siis tarkoitus ottaa uusia juttuja työstettäväksi, näissäkin on ihan tarpeeksi tekemistä. Ajatuksen tasolla silti kutkuttelee Projekti S. R.:n jatko, mutta se tulee ajankohtaiseksi aikaisintaan, kun jompikumpi nyt aktiivisena olevista ficeistä valmistuu.

Kaiken kaikkiaan minulla on siis paljonkin tarinoita kerrottavana. Täytyy vain saada itsestään ote, sillä se on ollut viime aikoina hukassa. Toisaalta en halua kehittää kirjoittamisen suhteen liikaa paineitakaan enkä esim. kaipaa mitään päivittäisiä vähimmäissanarajoja. Pikemminkin niin, että yritän vähentää jumittamista ja lisätä kirjoittamista, mutta toki jättää myös ihan olemiselle aikaa.

Ja pitäisi nyt yksi cossikin taikoa kasaan ennen Frostbitea, joten hommat eivät ainakaan kesken lopu ;D

2 kommenttia:

  1. Voi hitsi, olin juuri tulossa kirjoittamaan/suunnittelemaan kirjoittavani melkein samoja asioita omaan blogiini :D Sain juuri romaanimittaisen ficcini (ensimmäisen osan) valmiiksi, ja nyt on vähän hämmentynyt fiilis. Siinä se nyt on. Sen pitäisi oikolukea ja julkaista, ja pitäisi alkaa suunnitella toistaKIN osaa, mutta nyt tuntuu jotenkin siltä että pakko pitää tauko koko hommasta :D Katsotaan saanko aikaiseksi tarinaa omasta kirjoittamisestani vielä tänään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, sattuipas kieltämättä aika sopivasti x)

      Onnittelut tekstin valmistumisesta :) Se oikoluku ja korjailu/muokkaus onkin varmaan se takkuisin homma aina kirjoittamisessa. Mutta eiköhän sekin siitä.

      Voihan sen toisen osan suunnitella valmiiksi ja kirjoittaa myöhemmin? Tosin ehkä ei liian pitkää taukoa kannata pitää, etteivät yksityiskohdat karkaa päästä ja ote tarinasta (paras mäkin puhumaan, kun jutut voi olla tauolla vuosia).

      Poista