13. tammikuuta 2013

Kanjimokia ja cosplayta

Puuh, onpahan taas ollut viikonloppu. Valitettavasti se on kohta ohitse ja arki koittaa taas. Kaipaisin ehkä pientä lisävapaata, vaikka joulu oli vasta. Väsähdin sosiaalisesti joululomalla ja synttäreitä viettäessä, kun koko ajan piti olla muiden seurassa, eikä sosiaalisesti aktiivinen työ ainakaan helpota asiaa. Kaipaisin kunnon nollausta, mutta aina tuntuu olevan jotain menoa...

Perjantai meni ihan vain sohvalla M:n kanssa. Luettiin japanin kokeeseen, syötiin ja katsottiin Narniaa ja Babylon 5:n kakkoskautta. On muuten todella hyvä sarja, jopa parempi kuin muistin. Yläasteikäisenä sitä kai tuli viimeksi tuijoteltua.

Lauantai oli sitten huomattavasti aktiivisempi. Heti aamusta lähdettiin tunneille, joista suurin osa meni kokeeseen. Se oli tiukempi kuin olisi voinut kurssin yleisen tason perusteella olettaa... ja PITKÄ. Koe sisälsi kaksi kuuntelua, kaksi luetun ymmärtämistä, kasan kielioppitehtäviä ja ainekirjoituksen. Kuuntelusta minulta meni pari kohtaa ihan ohitse, mutta muuten uskoisin sen menneen hyvin. Tokion asukaslukua en siihen saanut, mutta kirjoitin sen tilalle "miljoonia ihmisiä". Saa nähdä, heruuko siitä edes säälipistettä tai puolikasta.

Luetun ymmärtämiset olivat helppoja, samoin suurin osa kieliopista. Se jäi kaivelemaan, että kokeessa muistanut sanaa "kauris" (shika, nyt muistan sen varmasti loppuikäni), joten yksi lause jäi sitten vajaaksi sen vuoksi. Kieliopillisesti osasin kyllä asian, joten kirjoitin lauseeseen kaiken muun paitsi tuon sanan, jonka sitten korvasin viivalla. Ehkä siitäkin siis voi edes puolikkaan pisteen saada?

Ainekirjoituksen kanssa hakkasin päätä pöytään. Sellaista ei pitänyt tulla, joten en ollut varautunut. Jos olisin tiennyt sen tulevan, olisin kerrannut kanjeja oikein urakalla. Nyt huomasin, miten huonosti ne osaankaan. Jälkikäteen vilkaistuna suurimmasta osasta jäi joitain vetoja pois. Hyvässä lykyssä ne tunnistaa, mutta oikein niitä ei ole kirjoitettu. Koska kokeessa ei vaadittu kanjeja, olisin voinut kirjoittaa ihan vain hiraganoilla ja saada täydet pisteet, mutta nyt en voi, koska kirjoitin väärin ne pahuksen kanjit. Ei siis olisi pitänyt käyttää.

No joo, en minä oikeasti olisi saanut siitä täysiä pisteitä, vaikka olisin kirjoittanut pelkillä kanoilla...

Aineen kirjoittaminen noin muuten ei ollut oikeastaan kovin hankalaa. Tekstiä kyllä tuli ja pystyin kirjoittamaan suurimman osan siitä, mitä halusinkin ilmaista. Pari lausetta jouduin jättämään pois, koska en niitä osannut. Aineen yleinen taso ei siitä kuitenkaan kärsinyt.

Ihan mielenkiinnolla odotan, miten paljon punakynää aineesta lopulta löytyy. Muusta kokeesta en ole niin huolissani :D

Kokeen jälkeen juoksimme kauppaan ja sitten S-chanin luokse. Sain vihdoin loxini, mutten ole vielä jaksanut sovittaa niitä. Ehkäpä huomenna. Samalla tuli juteltua pitkästä aikaa kunnolla, ei ollut nähty hetkeen, joten asiaa olisi riittänyt pidemmäksikin aikaa. Valitettavasti vain nälkä ehti iskeä, joten täytyi sitten lähteä kotiin laittamaan ruokaa.

Loppupäivä meni kivasti syödessä ja tv.n ääressä. Katsoimme Prinssi Kaspianin ja mutustimme ensin tacoja (minulla oli salaattia tosin) ja sitten pipareita (jotka eivät olleet kovin karppiveto). Saunassakin tuli käytyä välissä. Kaiken kaikkiaan oli tosi rentoa ja mukavaa yhdessä oloa.

Tänään sitten oli vähän erilainen päivä, emmekä poistuneet kotoa ollenkaan. Se oli ihanaa <3

Aamupäivän ja osan iltapäivää tein Eleynan pukua. Nyt korvat ovat kunnolla kiinni pannassa ja häntä tehty. Sain myös hametta hieman eteenpäin, mutta paljon on vielä puuhaa sen kanssa. Huomenna ajattelin poiketa Eurokankaassa hakemassa lisää erilaisia nauhoja pukua varten ja perjantaina menen kirpparille katsomaan, josko löytäisin kelvolliset kengät ja jotain, mistä rakennella kaulakoruja.

Vieläkin meinaa epätoivo iskeä puvun kanssa. Se tuntuu mahdottomalta projektilta, mutta keskenkään en aio jättää. Yritän parhaani, enempää en voi.

Viime aikoina on myös kovasti alkanut kutkutella Farisin (Final Fantasy V) puvun tekeminen. Tarkoitan nyt ihan sitä pukua, joka näkyy pelissä. En taide kuvien tai alkuvideon pukua. Katsotaan, saisinko sen johonkin coniin aikaiseksi. Olisi muutenkin hauskaa pukeutua naiseksi, joka pukeutuu mieheksi. Onko se jo crossplayta? :D

Loppupäivä on tänäänkin vierähtänyt ihan kivasti. Pelasin loppuun Star Ocean 4:n ja sen jälkeen olen jumittanut koneella. Tällaisia kotipäiviä saisi olla enemmänkin, mutta kuten sanoin... menoja tuntuu riittävän yli oman tarpeen.

2 kommenttia: