Sadetta mä kuuntelen...

Meidän oli tänään tarkoitus lähteä kohti Keski-Suomea, mutta luonnonvoimat olivat eri mieltä. Kaatosateessa on kaikkea muuta kuin kiva ajella, joten päätimme sitten lykätä reissua tuonnemmaksi.


Sadepäivä on siis saatava kulumaan jotenkin muuten. Lapsena istuin kesäiset sadepäivät joko keittiössä tai omassa huoneessani. Eväänä oli mikrossa lämmitettyä kotitekoista ruisleipää ja kaakaota, edessä vihko ja kädessä kynä. Tuolloin sadepäivä oli aina kirjoituspäivä, koska silloin saattoi olla varma, ettei äiti pakottanut ulos leikkimään. Sain ihan rauhassa touhuta tarinoideni parissa, kunhan ilmestyin oikeaan aikaan ruokapöytään.

Tänään en ole vielä saanut tekstiä aikaan, mutta kaakao voisi maistua. Ollaankin lähinnä köllötelty sohvalla ja olen lukenut M:lle Rakasta minua nyt, kun kaikki muut ovat menneet... -ficciä. Metsän tyttären saimme siis jo hiljattain loppuun. Näiden ficcien lukeminen M:lle on ollut vielä avartavampi kuin Projektin, sillä ne on kirjoitettu jo useita vuosia sitten. Niiden kautta huomaa, kuinka paljon tyylini on muuttunut ja kehittynyt. Esimerkiksi nykyisin kuvailuni on niukempaa ja keskityn entistä enemmän siihen, mitä hahmojen päiden sisässä tapahtuu. Otan myös entistä useammin jonkun tietyn hahmon näkökulman, kun aiemmin suosin enemmän kaikkitietävää kertojaa.

Samalla vanhojen tarinoiden lukeminen on innostavaa ja inspiroivaa. Muistan, miksi ne olivat hyviä ja miksi halusin kirjoittaa kyseisistä hahmoista ja fandomista. En silti ole vielä tarttunut jatko-osaan, sillä aivan niin pitkälle intoni ei ole vielä kasvanut... ja Vapahdus on nyt se työn alla oleva juttu kaikesta muusta kivasta huolimatta.

Mutta niin kuin sanoin. En ole saanut tänään kirjoitettua, vaikka luonto on tehnyt sen eteen kaikkensa. Olen häröillyt netissä ja piirrellyt. Tosin lähetin myös sähköpostia Wellamo-opistolle ja olen saanut Wordin auki. Jotain edistystäkin on siis tapahtunut.

Luulen, että tänään haluan kuitenkin enemmän pelata kuin kirjoittaa. Yritän saada sivun tai parin verran tekstiä, mutta veri vetää nyt Star Ocean 3:n puoleen. Siinäkin on tarina, jonka haluan oppia tuntemaan.

Siispä nyt on varmaan hyvä hetki tehdä tuolla Wordissa auki olevalle tiedostolle jotain. Jos vaikka viiteen mennessä olisi valmista sen kanssa. Sitten voisin syödä ja nauttia j-doramasta, ennen kuin on aika napata peliohjain kauniiseen käteen.

Kauas illat karkaavat

Vapaa-aika. Mitä se on?

Ei vaan, kyllä minulla sitä on, vaikkei odotettu kesäloma ole vieläkään koittanut. Jotenkin vain tuntuu, että illat ja viikonloput hujahtavat niin nopeasti, ettei mitään oikein ehdi puuhata. Työpäivät sen sijaan etenevät ihan normaalia tahtia... joskin tällä hetkellä hommia riittää niin, ettei aina ehdi välissä pysähtyä ajattelemaan.


Iltaisin olen yrittänyt ehtiä puuhailla kaikenlaista. Käytännössä se on kuitenkin tarkoittanut ruoanlaittoa ja sohvalla / koneella lojumista. Sain katsottua hiljattain The Carrie Diariesin loppuun ja nyt pohdin, jaksanko katsoa Pretty Little Liarsin kolmoskauden ja Once Upon A Timen kakkoskauden vai droppaanko koko sarjat. Toisaalta ei ole oikein mitään katsottavaa tälle kesälle, jos True Bloodia ei lasketa ja sekin tuntuu menevän rankasti alamäkeen :(

Tässä ohessa olen askarrellut kutsukortteja ja pohdiskellut hääkakkua. Olen onneton leipuri eikä minulla ole kakun suhteen ideoita. Ehkä vaivaan pitopalvelun ammattilaisia ja pyydän kakusta ehdotuksia.

Viikolla olen myös pyrkinyt kirjoittamaan. Uusi ficci etenee kivasti, sitä on nyt 45 sivua, mutta vieläkään en ole julkaissut mitään. Arvon, uskaltaisinko julkaista vai en. Ehkä jossain vaiheessa rohkaistun. Pelkään murskakritiikkiä, koska olen ottanut tarkastelun alle sellaisen hahmon, josta en ole kovin paljon kirjoittanut.

Samalla olen editoinut toista tekstiä. Sitä oli alun perin 193 sivua, mutta nyt pituus on 199 sivua ja luultavasti nousee, kun saan asetuksia yms. rukattua. Paljon olen silti tehnyt myös poistelua ja pohdiskellut lauserakenteita uusiksi. Osan kohdista olen toistaiseksi tosin vain merkinnyt punaisella, jotta muistan seuraavalla kierroksella, että niille on tehtävä jotain.

Editointi on jokseenkin puuduttavaa puuhaa ja alkaa väsyttää minua aika pian. En siis jaksa tehdä sitä pitkiä aikoja kerrallaan, joten on ihan jees, että on toinenkin teksti työn alla. Uuden luominen on aina kivempaa, joten sitä voi sitten tehdä palkintona, kun on ensin editoinut luvullisen vanhaa tavaraa.

Olen pohdiskellut sitäkin, että ehkä tuo tekele pitäisi antaa jollekulle luettavaksi ennen kuin lähetän sen kilpailuun... mutta en oikein tiedä, ketä sillä viitsisin vaivata. Olen muutenkin vähän arka sen suhteen ja sitten, kun siellä on punakynää jo ihan omasta takaa :D Voi tosin olla, etten lopulta uskaltaudu kysymään ketään sitä lukemaan. En tykkää tyrkyttää omia tekstejäni toisille vaan haluan uskoa, että kiinnostuneet hakeutuvat itse niiden pariin. Tämä tarina tosin tekee poikkeuksen siinä mielessä, etten voi sitä nyt julkaista netissä.

Eniveis, viikot ovat tosiaan menneet koneen ääressä puuhatessa. Iltaan on vielä kuuluneet säännölliset lukusessiot. Luen edelleen M:lle Projekti S. R.:ää ja itsellä on työn alla Beautiful Creatures, vaikken ole täysin varma, onko se todella lukemisen arvoinen teos. Tähän asti se on kuitenkin ollut ihan viihdyttävä. Ehkä mulkaisen elokuvankin, jos kirja ei ole totaalinen pettymys.

Viikonloput ovat tältä kesältä menneet joko tapahtumissa tai mökillä (tai molemmissa). Sitten toukokuun ei ole tullut vietettyä yhtään kokonaista viikonloppua kotona. Nytkin ollaan perjantaina menossa viettämään peli- ja leffailtaa kaveriporukassa ja epäilen vahvasti, että ensi viikonlopullekin ilmestyy suunnitelmia. Joku varmasti juonii jotain pääni menoksi.

Kivahan se on, että puuhaa riittää, mutta kyllä sitä voisi välillä kotonakin köllötellä. Lauantain ja sunnuntain ajattelin viettää tiiviisti neljän seinän sisällä ja nauttia siitä, ettei ole pakkoja. Pieni nollaus on ehdottomasti paikallaan. Saatan aloittaa tuolloin uuden neuleen, sillä löysin tänään kaupasta aivan ihanaa lankaa ja netistä bongasin kivan ohjeenkin. Vähän syyhyttäisi heilua puikkojen kanssa, vaikka olenkin huono saattamaan neuleprojekteja loppuun asti :D

Jeps, tämä oli tällainen sekalainen päivitys, koska olin luvannut tänään jotain blogiin raapustella. Minulla ei kuitenkaan ollut mitään varsinaista aihetta mielessä, joten päätin kirjoitella ihan vain kuulumisia. Eiköhän noita teemallisiakin postauksia taas tule... jahka keksin jonkin hyvän teeman ;)

"Saisko tähän jatkoa, pliiiiiss!!11"

Jokainen kirjoittaja, joka myös julkaisee (tai luetuttaa jollakulla) tekstejään, painii epäilemättä palautteen saamisen tai saamatta jäämisen kanssa. Palaute on tärkeä juttu, vaikkei saisi olla se pääasia kirjoittaa. Vai saako?

Kirjoitan ensisijaisesti itselleni. Raapustan tarinoita, jollaisia haluaisin itse lukea, mutta kukaan ei ole tyrkännyt nokkani alle. Kenties makuni on turhan vaativa, kun välillä on vaikeuksia löytää lukemista ficcipuolelta. Myönnän suoraan olevani nirso, vaikka valikoimaa olisi paljon. Sitten äherrän koneella tämän oman suppean makuni pohjalta juttuja.

Kun kirjoitin Pirates of the Caribbeanista ja Narutosta, totuin saamaan rutkasti kommentteja ficceihini. Iso osa oli kehuja, mutta rakentavaa (ja joskus ei-niin-rakentavaa) kritiikkiäkin tuli. Palautteen saaminen rohkaisi kirjoittamaan lisää ja kehittämään omia kykyjään. Se potki eteenpäin silloin, kun ei muuten olisi huvittanut kirjoittaa.


Sittemmin olen aika pitkälti jättänyt nuo fandomit taakse ja siirtynyt toisiin. Olen kirjoittanut paljon Final Fantasy XII:sta ja XIII:sta. Kummankin fandomin ficceihin on tullut palautetta, muttei siinä mittakaavassa kuin aiemmin. Viime aikoina olen raapustellut Finaleista suosituimmasta eli seiskasta, mutten silti ole hukkunut palautteeseen.

Tällä on tietty vaikutus. Motivaatio kirjoittaa löytyy sisältä, mutta välillä tarvitsisi lisäpotkua. Toisaalta toisinaan tekee omasta mielestään jonkin näppärän kirjallisen ratkaisun tai onnistuu luomaan tyrmäävän juonenkäänteen. Sitten kukaan ei sanokaan mitään. Se jättää vähän tyhjän olon. Sitä jää miettimään, tajusiko kukaan muu kohtaa, jolla itse herkuttelin mielessäni. Ehkäpä tosiaan ei?

Sillehän ei voi mitään, että kirjoitan fandomeista, jotka eivät massoja kiinnosta. Tai massafandomeista raapustellessani valikoin hahmot/paritukset, jotka eivät herätä innostusta. Tuossa lienee ainakin yksi syy kommenttien vähäisyyteen. Toinen syy voi olla, etteivät ficcini vain herätä kommentointihaluja (vaikka joissakuissa onneksi kuitenkin herättävät).

Arvostan aidosti saamaani palautetta, vaikken siihen joka kerta salamannopeasti vastaakaan. Tykkään tietenkin kehuista ja kehitysehdotukset otan mieluusti vastaan. Kaikista herkullisinta kuitenkin on pitkien tarinoiden kohdalla spekuloiva palaute. On mielenkiintoista lukea lukijoiden ajatuksia siitä, mihin suuntaan tarina mahdollisesti lähtee kehittymään. Tästä saan henkilökohtaisesti eniten irti.

En ole nyt hetkeen julkaissut mitään erikoisempaa (yhden novellin ja yhden luvun jatkotarinaan), joten en sinällään ole kamalasti palautetta odottanutkaan. Ryhdyin kuitenkin hiljattain täyttämään tyhjiötä M:aa kiusaamalla. Olen nyt jo useamman viikon verran lukenut hänelle iltaisin Projekti S. R. -ficciäni (Final Fantasy VII: Dirge of Cerberus). Kovin monimutkaista sanallista palautetta en ole saanut, mutta välittömät reaktiotkin antavat paljon. Tiedättehän... spontaanit naurahdukset yms. Ne kertovat jo paljon.

Aluksi lukeminen oli kamalaa. Välillä se takkuaa edelleen, mutta olen silti edistynyt ja osaan jo vähän käyttää äänenpainoja hyödykseni. Jännitän sitä paljon, koska tavallaan pelkään tyrmäystä. Toistaiseksi sitä ei ole onneksi tullut. Oman tekstin lukeminen ääneen on myös opettanut paljon. Olen huomannut kirjoitustyylini heikkoudet aivan eri tavalla kuin aiemmin. Ehkäpä onnistun joskus pääsemään niistä eroon tai kääntämään ne jotenkin vahvuuksiksi. Siinä minulla on työstettävää toviksi. Tosin osa olisi korjattava ihan vain editoimalla... mutta melkein 400 sivun ficciä ei ihan vain huvikseen viitsi alkaa editoida. Ei, kun se on jo julkaistukin.

Joka tapauksessa ilman palautteen kaipuuta tuokin asia olisi jäänyt huomaamatta. Lyön siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun luen tarinaa M:lle. Tai kenties kolme, koska nyt tulee oikeasti luettua sellainen tarina, jollaista olen kaivannut. Anteeksi omahyväisyyteni... mutta sehän on toisaalta perimmäinen syy siihen, miksi tätä teen.

Lähdin myös hiljattain muokkaamaan erästä pitkähköä tarinaa (n. 200 sivua Book Antiqua -fontilla, fonttikoolla 12 ja rivinvälillä 1) uusiksi. Jos vain saan editoinnin valmiiksi ajoissa, saatan lähettää sen Gummeruksen romaanin kirjoituskilpailuun. En oikeastaan usko voittoon, mutta osallistuminen olisi silti kivaa. Toisaalta jos tekeleeni julkaistaisiinkin, en ole ollenkaan varma, haluaisinko lukea kirjakriitikkojen tarjoamaa palautetta siitä :D

Kirjoittamista kerrakseen

Tämä kesä kulunee kirjoittamisen merkeissä, ainakin toivottavasti. Loman merkeissä se ei ainakaan mene :P



Aloittelin kirjoituskurssin ensimmäisen työn jo viikonloppuna, kun kävimme katsomassa Star Trek: Into Darkness -elokuvan. Tarkoitus on siis kirjoittaa siitä arvostelu. Toistaiseksi se on vielä sekava kasa ajatuksia, mutta ehkä siitä vielä syntyy kunnollinen teksti. Julkaisen sen mahdollisesti myöhemmin blogissani. Haluan kuitenkin saada palautteen opettajalta ja tehdä korjaukset, joten vielä julkaisu ei ole ajankohtaista (vaikka leffa onkin).

Lisäksi kesken on kesäkuun novelli. Joku ehkä muistaakin novellihaasteeni (löytyy tuolta sivupalkista, vielä ehtii mukaan!). Se on tarkoitus julkaista nyt kesäkuun aikana. Sitä en valitettavasti voi tunkea kirjoituskurssin tehtäviin, sillä pituutta tulee olemaan reilusti enemmän kuin yksi sivu Times New Romanilla, kirjaisinkoolla 12 ja rivinvälillä 1,5.

Aloituksiin ja keskeneräisyyksiin on lisättävä myös uusi pitkä ficci, jota aloin hiljan kirjoittaa. En tiedä vielä, mitä siitä tulee vai tuleeko mitään, mutta kakkosluvussa joka tapauksessa mennään. Betaa sillä ei toistaiseksi ole, joten julkaisusta en osaa sanoa mitään. Voi olla, että julkaisen betaamattomana, jos betalukijaa ei puskista ponkaise esiin.

Tuon kyseisen tarinan osalta on mainittava sellainen mielenkiintoinen juttu, että olen tässä 1,5 vuotta kirjoitellut vähän sitä ja tätä ja kaikki on edistynyt nihkeästi ja tökkien. Nyt kun aloitin tämän tarinan, tekstiä tulee kuin itsestään. Ficci kirjoittaa itse itsensä, kunhan vain tarkistan faktat ja hieman pohdin juonenkäänteitä.

En tiedä. Ehkä en ole kirjoittajana sellainen tasainen ahertaja? Olen minä tässä yrittänyt kuitenkin pakertaa tekstiä, mutta kun ei nappaa, niin silloin ei nappaa. Sitten kun saan madon oikeasti koukkuun, tilanne on täysin toinen. Joo, se ei ole ammattimaista, mutta pitäisikö sitten olla? Ei kukaan minulle tästä maksa. Ja tuskin koskaan maksaakaan :D

Juttuja on siis tälle kesälle paljonkin työn alla. Kaikista varmasti kuuluu vielä, mutta se voi viedä tovin. Lukijoita tuskin kamalasti löytyy, kovin hiljaiselta, kun tuntuu joka puolella ja vanhat lukijani ovat tainneet jo unohtaa juttuni (paitsi, että tänään joku tuntematon kyseli yhden tosi vanhan ficin perään! Olen otettu <3).

Perustin myös tarinoilleni oman blogin. Se löytyy tuosta ylälaidasta "Kirjoituksia"-kohdan alta. Blogiin saa eksyä lukemaan, juttuja saa kommentoida vapaasti ja lukijaksikin saa liittyä. Kaikki tuo ilahduttaa minua kovasti.

Olen linkitellyt kyseiseen blogiin muita tarinanjulkaisublogeja. Otan vinkkejä mielelläni vastaan ja lisäilen niitä. Eiköhän jokainen kirjoittaja nimittäin ole mainoksen ansainnut :)

Mitähän kirjoittamiseen liittyvää vielä?

Ai joo, Minorea vinkkasi minulle Gummeruksen romaanikilpailusta. Kovasti kutkuttaisi osallistua, mutta täytyy vielä harkita. Olen kirjoittanut kyllä useamman romaanin verran tekstiä, mutta ne ovat kaikki ficcejä. En tiedä, saanko koskaan originaaliromaania aikaan. Ehkä taas yritän ja saatan jopa osallistua. Hetken vielä pohdin asiaa. Tosin deadline on 27.10. (hui, melkein häiden kanssa samaan aikaan!), joten liian pitkään ei pidä hautoa tätä juttua.

Kirjoittaminen on siis kesän sana. Tsemppiä vain kaikille muillekin, joilla se on mielessä :)

Hiljaisuuden aika

Blogi on ollut hiljainen monestakin syystä. Tärkeimpänä näistä ehkä se, ettei ole ollut erityistä kirjoitettavaa. Conirutosta on onneksi jo toivuttu, vaikka se jättikin kurkun aika herkäksi kipeytymään. Jo tunnin höpöttelyllä saa kurkun karheaksi ja lämmintä juomaa tarvitaan. Kiva homma puhetyössä :P

Elämä kotona on sujunut varsin rattoisasti eli oikeastaan Frostbitesta asti olen ollut vapaa-aikani liimautuneena pelikonsoliin. Toki välissä on katsottu Babylon 5:tä, Once Upon A Timea, The Big Bang Theorya ja animua. The Vampire Diariesista ja Pretty Little Liarsista olen pudonnut täysin, mutta ovat ne tuossa valmiina, kun on aikaa katsoa.



Tosiaan pelailimme ensin Final Fantasy IX:n kolmoslevyn alkupuolelle asti ja sitten siirryimme Final Fantasy XII: International Zodiac Job Systemin pariin. Näistä on kuitenkin tullut kertoiltua toisessa blogissa, joten en ole nähnyt tarpeelliseksi ryhtyä täällä kertomaan samoja juttuja. Jälkimmäinen peli on nyt minulla edelleen työn alla eli pelkäänpä pahoin, että tulee vielä monta iltaa vietettyä jossain muualla kuin tietokoneen ääressä. Pahoittelut poissaolojeni vuoksi, jos jotkut ovat niitä ihmetelleet tai niistä jopa ärsyyntyneet. Ei ole henkilökohtaista, peliputki vain iski päälle ja katosin nettimaailmasta sen takia x)

Mitään erityistä ei ole tosiaan tapahtunut. Viikko sitten kävimme leffassa katsomassa Cloud Atlasin, josta tykkäsin paljon ja joka ehdottomasti pitää kotiinkin hankkia. Siinä oli toki omat heikkoutensa, mutta pääasiassa erittäin toimiva kokonaisuus ja "erilainen elokuva", jos niin nyt voi sanoa (eivätkös kaikki leffat olet sellaisia? :D).

Sitten on ollut japanin opiskelua ja töitä. Viime viikolla tein mm. 7:45-19:00 työvuoron, joka otti aika pahasti voimille... ja silti illalla piti vielä pelata töiden jälkeen x'D Muutenkin töissä on ollut tosi kiirettä ja on pitänyt olla oikein extrapaljon tekemisissä ihmisten kanssa, joten sosiaalinen kiintiöni on ollut melkoisen täynnä. On siis ollut erittäin rentouttavaa möllöttää kotona pelikoneen ääressä ilman, että on ollut pakko seurustella yhtään kenenkään kanssa. Tosin M on istunut vieressä, mutta sitä en sentään ole kokenut rasitteena.


Afenin cosplaytehdas.

Vaikkei juuri mitään ole tapahtunut, mielessä on silti liikkunut paljon kaikenlaista. Teimme päätöksen, joka luultavasti vaikuttaa tämän vuoden cossaussuunnitelmiin radikaalisti. Eli en ehkä ehdi panostaa pukuihin niin paljon kuin ajattelin... eikä taida oikein olla rahaakaan sijoittaa, joten myös ostopuvut voi toistaiseksi unohtaa. Suunnitelmia ei ole silti tarkoitus hylätä, mutta ne voivat viivästyä. Tästä jutusta kertoilen ehkä tarkemmin myöhemmin, kun jotain ajatuksia on saanut kasattua. On kuitenkin aika todennäköistä, että joudun (tai siis saan :D) käyttämään cossausbudjettini ja työresurssini tänä vuonna johonkin vähän toisentyyppiseen projektiin. Sormet syyhyävät innosta tällä hetkellä, mutta kesään mennessä olen luultavasti kaljuuntunut, kun todellisuus iskee vasten kasvoja.

Kirjoittamistakin olen ehtinyt pohdiskella pelaamisen lomassa. Häröilen eri tarinoiden välillä ilman, että kiinnityn mihinkään kunnolla. Olin jo aloittanut Star Ocean -ficin, mutta nyt en saa siitä otetta. Dum spiro, spero II oli myös lähtenyt käyntiin, muttei juuri nyt sytytä. Sen sijaan olen intoillut Glabadosin kätkö II:n kanssa, mikä johtunee juurikin tästä peliputkestani. En kuitenkaan tiedä, miten pysyvä fiilis on, mutta olen käyttänyt muutaman illan siihen, että olen lukenut kaiken tähän asti kirjoittamani... ja itse asiassa jatkanutkin ficciä vähäsen. En kuitenkaan niin paljon, että olisi mitään betattavaa kasassa. Tarina kuitenkin kiinnostaa minua taas... ja omasta mielestäni se on aika turkasen hyväkin. Yllättävää kyllä, nautin oman tekstini lukemisesta ja tarinan aiemmista käänteistä. Jäi harmittamaan, kun luettavaa ei ollutkaan lisää. (Onko tämä nyt jo vähän itserakasta?)

Sellaista siis tällä kertaa. Yritän olla jatkossa vähän ahkerampi, mutta varmaksi en sitä uskalla luvata niin kauan kuin pelityttää oikein kunnolla. Jännä sinällään, että joku vanha tuttu peli imaisee tuolla tavoin mukaansa, vaikkei tuo juonellisesti mitään uutta. Toisaalta onhan se ihan turkasen hyvä peli.

Kirjoituspohdintoja

Kirjoitusharrastukseni on ollut vähän tuuliajolla jo syksystä 2011. Silloin tapahtuneen elämänmuutoksen aikana annoin tavallaan itselleni luvan herpaantua, koska oli niin paljon kaikkea muuta, joka oli yksinkertaisesti hoidettava ja joka vaati henkisiä resursseja älyttömän paljon. Toki valtaosa isoista  muutoksista oli positiivisia, mutta silti lähes kokonaan uuteen elämään totuttautuminen vei voimavarat aika tehokkaasti... joten harrastukset saivat jäädä vähemmälle.

Jatkuva muutosten tulva jatkui oikeastaan kesään 2012 asti. Vasta sitten tilanne alkoi hiljalleen rauhoittua, kun olimme M:n kanssa asettuneet mukavasti saman katon alle ja asunnosta alkoi muodostua koti. Toisaalta yhä edelleen tuntuu, että on paljon kaikkea, mihin pitää osallistua ja mikä vie aikaa. Siis sellaista, mitä ei ennen ollut. Toki olen omaa perhettä nähnyt aiemminkin, mutta sen rinnalle on tullut nyt paljon leffoissa käymistä, mökkireissuja, saunailtoja ja muuta perhekeskeistä yhteistä tekemistä. M:n perhe on ottanut minut tiukasti mukaan omiin juttuihinsa, mikä on tietenkin aivan loistava asia. Tavallaan silti elän yhä totutteluvaihetta, koska omilleni muuton jälkeen (tai kamalasti ennen sitäkään) en ole samalla tavalla oman lapsuuden perheeni kanssa puuhaillut. Meillä on ollut vähän toisenlainen perhekulttuuri.

Ja miten ihmeessä tämä liittyy kirjoittamiseen?

Noh, oikeammin liittyisi varmaan kaikkeen harrastamiseeni, mutta halusin puhua nimen omaan kirjoittamisesta. Sille(kin) on jäänyt vähemmän aikaa ja koska herpaantuminen ehti tapahtua, on rytmiin kiinni pääseminen tietysti vaikeaa. Toisaalta en edes halua, että kirjoittamisesta muodostuu jonkinlainen pakkopulla tai että se alkaa tuntua työltä. Minulla on jo yksi työ. Se riittää. En silti halua luopua rakkaasta harrastuksesta, eikä se ole tarkoituskaan.

Kirjoittamiseni evoluutio

Olen kirjoittanut 1. luokalta asti. Heti kun opin aakkoset, aloitin tarinoiden kirjoittamisen. Sitä ennen piirsin ne, joten kai tämä juttu on ollut minulla verissä aina. Ala-asteella rakastin ainekirjoitusta ja sen lisäksi kirjoittelin kotona tosi paljon. Lähinnä seikkailutarinoita ja joitain dekkarijuttujakin, joskin aika kömpelöin juonenkääntein ja epäuskottavin hahmoin. Mutta ne ovat ihan hauskoja juttuja. Olen säilyttänyt kasan vihkoja tuolta ajalta.

Fanifiktio tuli mukaan 12-13-vuotiaana. Aloin kirjoittaa sitä omien juttujen rinnalla ja myöhemmin se nousi merkittävämmäksi osuudeksi tekstejäni. Lisäksi raapustin päiväkirjaa, yläaste- ja lukioaikana jopa varsin säännöllisesti. Tosin sitä kaaoottista teiniangstia ja muita tunteiden purkauksia en lue niin ilolla kuin nuorenpa kirjoitettuja tarinoita :D Tallessa ovat nuo päiväkirjat kuitenkin ja joskus aina palaan niihin.

Nykyisin ficcaamisen rinnalle on tullut blogaaminen. Rehellisesti sanottuna kirjoitan blogeihini aktiivisemmin kuin raapustan ficcejä. En ole nyt aikoihin saanut alkuun tarinaa, jonka kirjoittamiseen olisi syttynyt todellinen intohimo, vaikka monenmoista olen kyllä kokeillut. Olenkin miettinyt, onko mahdollisesti aika hivuttautua uuteen vaiheeseen kirjoittamisessa? En tiedä.

Toisaalta sisälläni kytee yhä halu kertoa tarinoita. Toinen blogini käsittelee pelejä ja rakastan niistä kirjoittamista. Tämä blogi kertoo ehkä jonkinlaista tarinaa elämästäni, mutta ei silti palvele tarpeitani tuottaa fiktiota. Siksi en olisikaan valmis päästämään irti fanifiktiosta tai originaalitarinoista. Kenties ei ole tarviskaan, ehkä nyt vain elän erilaista vaihetta kirjoittamisen suhteen.

Uskon myös, että kirjoittajana kasvan ja kehityn koko ajan. Valmista minusta ei tule, mutta uutta ilmenee jatkuvasti ja ilmaisukykyni muuttuu ajan ja kirjoittamisen myötä. Sanon "muuttuu", koska aina se ei välttämättä mene parempaan suuntaan. Olen huomannut, että teksteihini livahtelee angslismeja, sillä olen lukenut paljon kirjoja englanniksi. Siksi olen pyrkinyt lukemaan enemmän suomeksi, mutta nytkin minulla on 12 englanninkielistä kirjaa odottamassa, että saan ne kahlattua. Koska tarinat houkuttelevat ja eivät ole saatavilla omalla äidinkielelläni, taidan joutua antamaan periksi. Ehkä pitäisi ottaa tavoitteeksi lukea jokaiseen väliin jokin suomenkielinen kirja. Se tarkoittaisi, että minulla on lukusuunnitelma kahdeksi vuodeksi eteenpäin, luen nimittäin noin kirjan kuukaudessa :D

Kirjoittajana koen tällä hetkellä olevani ihan hyvää keskitasoa. Parempikin voisin olla tietysti. Olen saanut otteen omasta tyylistäni enkä apinoi niin paljon muilta kuin joskus aikoinaan. Silti tuo kirjoitustyylikin on asia, joka epäilemättä tulee vielä muokkautumaan.


Pari sanaa NaNoilusta

Monena vuonna olen ajatellut osallistuvani NaNoWriMoon. Yleensä en ole kuitenkaan aiettani toteuttanut, koska Kristallimaailman pahin jouluryysis ajoittuu marraskuulle. Siis kalenterin yms. valmistelu, joten aikaa ei ole ollut. Viime vuonna kalenteri peruuntui, joten ajattelin, että tilaisuus on loistava.

Aloitin siis ficin, jonka olin suunnitellut jo vuosia aiemmin (Dum spiro, spero II / Final Fantasy XIII). Homma starttasi hyvin. En kirjoittanut ihan joka päivä, mutta olin silti tavoitetason yläpuolella kirkkaasti. Sitten niksautin selkäni. Yhtäkkiä istuminen oli tuskaa, samoin seisominen. Makuuasennossa pystyi jotenkin olemaan ja noin viikon päästä kävely onnistui hitaasti. Koko loppukuu kuitenkin meni oikeastaan selän kanssa tuskaillessa, joten annoin taas itseni herpaantua.

Okei, en todellakaan kyennyt enää kotona istumaan koneella työpäivän jälkeen. Kävelin ja makasin vuoron perään sohvalla tai sängyllä, koska muuten en olisi seuraavana päivänä kyennyt töihin. Käyttelin kyllä sängystä käsin miniläppäriä, mutta en saanut aikaiseksi kirjoittaa. Minari on ihan näppärä vehje esim. reissussa kirjoittaessa, mutta selällään maaten sängyllä, se on vähän hankala. Yrittäminen siis jäi ja NaNo meni todella surkeasti penkin alle.

Tapahtunut ärsytti minua melkoisesti ja ficci sitten jumahtikin. Suurin syy ärsytykseen oli kenties se, että tiesin kyllä pystyväni 50 000 sanaan kuukaudessa. Olen tehnyt sen kahdesti. Heinäkuussa 2009 (Punainen aamunkoitto / Naruto) ja heinäkuussa 2011 (Projekti S. R. / Dirge of Cerberus: Final Fantasy VII). Erona tosin marraskuuhun 2012 on ollut ajankohta (kesä ja ennen kaikkea loma) ja terveydentila. Aiemmalla herpaantumisella voi olla jokin osuus... mutta toisaalta minulla oli jonkinasteinen kirjoitusjumi myös keväällä 2011. Kesällä 2009 sen sijaan olin kirjoittanut jo kesäkuunkin täysillä.

Sanoisin silti, että oleellisin ero noihin kahteen kertaan on ollut innostuksen ja intohimon taso. Sekä PA:a että Projektia kirjoitin suunnattomalla vimmalla. Käytin niihin kaiken liikenevän ajan ja silti onnistuin vielä väsäämään parit cossitkin. Minulla oli polttava tarve kirjoittaa. DSS II:n kanssa sellaista tunnetta ei ole. Siihen päälle tietysti vielä se, että täysin vapaa vapaa-aika on vähentynyt.

On siis liuta ulkoisia tekijöitä, jotka vaikuttavat "suorituksen tasoon", mutta merkityksellisin lienee tuo yksi sisäinen tekijä. Kun  polttava rakkaus tarinaan ei ole päässyt syntymään, ei sitä kirjoita samalla vimmalla kuin toisessa tilanteessa. Tämä ei silti tarkoita, ettenkö pitäisi kyseisestä tarinasta. Luulen myös, että intohimo voi edelleen roihahtaa, mutta se vaatii aikaa.


Aloittamisen suloinen vaikeus

Huomaan monesti työpäivän aikana miettiväni: "Sitten illalla, kun ollaan syöty ja katsottu sarjaa x, sen jälkeen alan kirjoittaa..." Noh, tulee ilta ja mainitut asiat on hoidettu sekä mahdollisesti kaupassa käymiset, kotityöt, kahville yllättäen piipahtaneet sukulaiset, blogien päivittämiset ja parit Kristallimaailman ja Animu.fin yllärijutut. Istahdan vihdoin koneen ääreen, mutta löydänkin itseni Facebookista, selaamasta Twitteriä tai nauttimasta Suomi24:n sosiaalipornosta. Ja siis ihan oikeasti nautin, kun voin vaan nollata ja olla. Ei tarvitse suorittaa mitään, ei tarvitse tehdä koko ajan ja olla aktiivinen. Ah, se on ihanaa.

Siinä kohtaa Word alkaa tuntua kummitukselta. Tuijotan ajoittain kuvaketta näytön alapalkissa ja mietin sen klikkaamista. En saa aikaiseksi, koska sittenhän minun pitäisi tehdäkin jotain. Seuraavaksi saatan jo saada ohjelman auki ja hyvässä lykyssä tiedostonkin. Tuijottelen sitä ja ahdistun lisää, koska ei vain huvittaisi enää tehdä mitään.

Kun aikaa on tuhlattu ihan liikaa, saan vihdoin kirjoitettua ensimmäiset tahmeat sanat. Ne irtoavat vaikeasti kuin juuri jääkaapista otettu voi rasiasta. Kirjoittamisen veistä saa painaa voimalla, jotta saa edes pienen suiron tekstiä aikaiseksi. Kuten voi, myös teksti vaatii aikaa ja lämpöä. Kun olosuhteet ovat vihdoin otolliset, voita saa paketista kaavittua helposti ja sen voi vaivattomasti levittää leivälle. Samalla tavoin teksti alkaa levitä näytölle koko ajan helpommin.

Ongelmaan auttaisi, jos ottaisi sen voipaketin jääkaapista jo aiemmin ulos ja alkaisi voidella vasta, kun se on jo vähän pehmentynyt. Jostain syystä en saa tätä kuitenkaan koskaan tehtyä. En voin enkä tekstin kanssa.


Ja sitten se rajallinen aika

Kauhean alkuväännön jälkeen kirjoittaminen tosiaan pääasiassa sujuu, ellei nyt sitten ole kyseessä kohta tai tapahtuma, jota en jostain syystä vain hahmota riittävän hyvin. On asioita, joista on vaikeampi kirjoittaa joko tietämättömyyden tai muun osaamattomuuden vuoksi. Joitain juttuja taas on muuten vain hankala käsitellä. Silloin kirjoittaminen tökkii.

Mutta jos tuollaisia rajoitteita ei ole, alun tahmeuden jälkeen, tekstiä kyllä tulee. Sen tuottaminen ei ole erityisen työlästä tai edes raskasta vaan oikeastaan miellyttävää ja jopa hitusen koukuttavaa. Puuha on siinä määrin mukavaa, että itsestä riippumattomat keskeytykset ärsyttävät. Saatan siis pahimmillaan (vai parhaimmillaan?) murahtaa, jos joku kehtaa häiritä kesken tekstin työstämisen.

Usein vain käy niin, että olen jahkannut aloittamisen kanssa niin pitkään, ettei kirjoittamiselle jää riittävästi aikaa. Arkipäivinä on pakko mennä nukkumaan viimeistään 23:00, mutta mieluummin aikaisemmin. Jos M menee aamuvuoroon, olisi koneelta liuettava jo 21:00. Viikonloppuisin toki olisi enemmän aikaa, mutta silloin on näitä perherientoja, saunassa käymistä, leffojen katsomista yms., joten illat ovat usein jo valmiiksi ohjelmoituja. Kirjoittamiselle voi varata aikaa, mutta saatan hyvinkin käyttää siitä puolet aloittamisrituaaleihin.

Ei voi siis sanoa, että tekstiä syntyisi yhden päivän/illan aikana kovinkaan paljon. Toisaalta ei kai se määrä vaan laatu. Ei sillä, että menisin laadusta takeeseen :D


Tilanne nyt

Tällä hetkellä minulla on useampi ficci kesken. Toisaalta en muista tilannetta, ettei minulla olisi ollut jotain työn alla. Tuskinpa sellaiseen päästääkään.

Alla luetellut ficit eivät siis löydy tuosta blogin ficcilistauksesta, koska siinä on vain valmiita tuotoksia. Osa näistä on jutuista on löydettävissä Kristallimaailmasta. Osa taas on julkaistu samaisen foorumin K-18-puolella, joten niitä ei pääse lukemaan ilman tunnuksia ja itse pyydettyjä K-18-oikeuksia.

Final Fantasy VII

Operaatio Wutaissa
- Päähahmoina: Sephiroth ja oma hahmo
- Aloitettu joskus hetken mielijohteesta
- Voi olla, että jää pysyvästi kesken

Final Fantasy XII / Ivalicen Alliance

Glabadosin kätkö II: Siipien tuomari
- Päähahmoina: Fran ja Balthier
- Osa pidempää sarjaa, jonka aiemmat osat löytyvät ficcilistauksesta
- Tämä on tarkoitus jatkaa joskus loppuun asti ja sen jälkeen kirjoittaa vielä Glabadosin kätkö III: Leijonien sota
- Toistaiseksi kuitenkin hiatuksella

Grimoire eli Ivalicen aikakirjat
- Päähahmona: oma hahmo, Balthierin kaukainen sukulainen
- Tarkoitus käydä läpi Bunansan suvun historia ja Ivalicen tapahtumia päähahmon näkökulmasta
- Ajallisesti sijoittuu FF Tactics Advance 2: Grimoire of the Rift -pelin alun kanssa samalle ajanjaksolle
- En luultavasti jaksa koskaan kirjoittaa loppuun

Final Fantasy XIII -sarja

Dum spiro, spero II

- Päähahmoina: Vanille ja Fang
- Täyttää aukon Dum spiro, spero I:n ja Final Fantasy XIII:n välissä, sisältää joitain liitoksia myös Final Fantasy XIII-2:een
- Nyt olisi tarkoitus hiljalleen saada kirjoitettua loppuun asti

Hölmöjen paratiisi
- Päähahmoina: Lightning ja Serah sekä oma hahmo
- Sijoittuu ajallisesti hieman ennen Final Fantasy XIII:a
- Kertoo omalta osaltaan, miksi Lightning on sellainen kuin on pelin alussa
- Tällä hetkellä en tiedä, viitsinkö kirjoittaa loppuun, koska jatko-osien käänteet ovat vieneet tarinan kauas pois alkuperäisiltä uriltaan

Star Ocean: The Last Hope

Mahdoton mahdollisuus
- Päähahmoina: ainakin Myuria ja Arumat
- Sijoittuu noin 1,5 vuotta pelin tapahtumien jälkeen, juonesta ei sen enempiä tässä kohtaa
- Kyseessä on siis juuri aloitettu projekti
- Tarkoitus kirjoittaa loppuun asti, mutta haen vielä otettani tarinasta ja hahmoista


Kuten listasta näkee, paljon on kesken. Juuri nyt ei ole siis tarkoitus ottaa uusia juttuja työstettäväksi, näissäkin on ihan tarpeeksi tekemistä. Ajatuksen tasolla silti kutkuttelee Projekti S. R.:n jatko, mutta se tulee ajankohtaiseksi aikaisintaan, kun jompikumpi nyt aktiivisena olevista ficeistä valmistuu.

Kaiken kaikkiaan minulla on siis paljonkin tarinoita kerrottavana. Täytyy vain saada itsestään ote, sillä se on ollut viime aikoina hukassa. Toisaalta en halua kehittää kirjoittamisen suhteen liikaa paineitakaan enkä esim. kaipaa mitään päivittäisiä vähimmäissanarajoja. Pikemminkin niin, että yritän vähentää jumittamista ja lisätä kirjoittamista, mutta toki jättää myös ihan olemiselle aikaa.

Ja pitäisi nyt yksi cossikin taikoa kasaan ennen Frostbitea, joten hommat eivät ainakaan kesken lopu ;D