28. joulukuuta 2012

Väsynyttä menoa

Ei uskoisi, että vapailla väsyttää näin turkasen paljon. Joulun pyhinä sai kyllä nukkua pitkään, mutta nyt taas M on töissä, joten tänäänkin herätys oli 6:40. Henkisesti en ole kunnolla herännyt vieläkään. Halusin silti nousta, koska on mukavaa syödä aamupalaa yhdessä ja höpötellä. Olisihan se M:nkin kannalta kurjaa istua yksin keittiössä, kun toinen vetelee hirsiä makuuhuoneessa.

Olo on silti kuin Nerolla jouluaattoiltana -__-;;

Eilenkin tuli noutua ajoissa ja kahdeksan jälkeen istuin jo junassa matkalla Helsinkiin. Aiemmin en ole lähtenyt yhtä ajoissa, mutta M:n kyydissä pääsi asemalle kätevästi, kun kerran oli joka tapauksessa menossa ohitse. Olin tosin aika koomassa junamatkalla, mutta pelailin silti Star Oceania jonkin aikaa. Sitten olisi pitänyt oikeastaan lähteä juonessa eteenpäin, joten en viitsinyt. Minun tuurillani olisi käynyt niin, ettei sopivaa tallennuspaikkaa olisi ollut tarjolla, kun juna olisi ollut perillä.

Aamukooma Z-junassa.
Helsingissä tuli vietettyä varsin tiivis päivä Emmin ja Crow'n kanssa. Kiertelimme monissa kaupoissa, mutta onneksi ihan kaikista ei tullut ostettua mitään. Mukaan lähti silti kiitettävästi kaikenlaista.

- Yöshortsit ja t-paita Seppälästä
- Irtoripset Seppälästä (cossia varten)
- Valkoiset polvisukat Seppälästä (cossiin nämäkin)
- Punaiset piilarit Cyber Shopista (cossiin :D)
- Karkkia Tokyokanista (M:lle)
- Deborah Harknessin Discovery of the Witches Akateemisesta kirjakaupasta
- Erilaisia salmiakkeja karkkikaupasta (M:lle)
- Once Upon A Time - Create-Your-Own-Storytelling Cards -paketti Fantasiapeleistä
- Vaan-figuuri Manga Cafesta

Jep, jep, rahanmenoa ei voi estää. Tosin cossin osat olisi ollut ostettava joka tapauksessa. Nyt säästi postikulut piilarien osalta (Seppälä-jutut olisi saanut Lahdestakin). Discovery of the Witches -kirjan olisin halunnut käännettynä, mutta se maksoi suomeksi 36,95 euroa ja englanniksi vain 11,90, joten valinta kallistui lopulta kuitenkin englannin kannalle. Tiedän, että minun pitäisi lukea enemmän suomeksi, mutta lompakko ei ole aina samaa mieltä.

Oma Final Fantasy -aiheinen peli tulossa!
Nuo Once Upon A Time -kortit taas olivat mahtava löytö. Olen jo vuosia halunnut tehdä omat Final Fantasy -aiheiset kortit, joten nyt siihen on tilaisuus. Siis joo, ne olisi voinut askarrella alusta asti itse, mutta homma on aina kaatunut nimen omaan siihen. Olen liian laiska. Nyt ei tarvitse kuin kirjoitella koneella jutut, tulostaa ne ja liimata valmiisiin korttipohjiin. Tosin noita kortteja on aika vähän, joten voi olla, että täytyy myöhemmin ostaa vielä toinen pakkaus. En kuitenkaan vielä halunnut ostaa, koska liian suuri urakka olisi laskenut motivaatiota. Nyt on edes teoreettinen mahdollisuus saada kortit joskus valmiiksi.

Kortit pitää saada ehdottomasti valmiiksi viimeistään Kristallimaailman seuraavaan miittiin mennessä, koska siellä on erinomainen tilaisuus päästä testaamaan niitä sopivassa seurassa. Luulen, etten saa M:aa houkuteltua pelaamaan niillä kanssani. Ainakaan hän ei innostunut alkuperäisestä Once Upon a Time -pelistäkään.

"I'm going to be a sky pirate!"
Vaan-figuurista M sen sijaan kyllä innostui. Löydettiin Emmin ja Crow'n kanssa figuuri Manga Cafen vitriinistä, eikä sillä ollut hintaa kuin 10 euroa. Jos se olisi ollut kalliimpi, en olisi luultavasti harkinnut ostamista ollenkaan, mutta nyt en voinut vastustaa kiusausta. Tosin valitettava seuraushan on, että Ashe on hankittava joukon jatkoksi. Meillä on jo nyt Balthier, Vaan ja Gabranth hyllyllä, joten prinsessan puuttuminen alkaa olla huutava vääryys... kun noita figuureja on tehty vain se neljä. Täytyyhän se viimeinenkin saada kokoelman jatkoksi. Onneksi M oli samaa mieltä, joten en kärsi neuroosistani yksin.

Mutta niin. Ilta oli varsin hauska, sillä Vaan sai olla ihan rauhassa syömisen ajan. Kun sitten kaivoin herran esille pussista ja rupesin asettelemaan jalustalle, huomasin hyvin äkkiä, että minut oli työnnetty sivummalle ja toiset näppärät sormet kehittelivät figuurille sopivaa poseerausta. Jäin statistiksi ja sain tehtäväksi etsiä sinitarraa, jotta Sword of Kings saatiin pysymään Vaanin käsissä. Samalla tuli napattua suloinen kuva keskittyneestä M:sta, joka näpertää figuurin kanssa. Minua kuitenkin kiellettiin julkaisemasta sitä, joten se jää nyt sitten henkilökohtaiseksi huvikseni. Joka tapauksessa oli ihana nähdä toisen innostuvan uudesta lelusta yhtä paljon kuin itsekin intoilin. Figuurit ovat kivoja ja niiden kanssa on hauska säätää.

Kaiken kaikkiaan päivä oli oikein hauska, vaikkakin erittäin väsyttävä. Ostosten lomassa tuli jutusteltua monenlaista peleistä, ficeistä ja muusta. Sain hankittua kaikkea tarpeellista, vaikken vieläkään löytänyt mieleisiäni mustia kangashousuja (ehkä sellaiset tulevat vielä joskus vastaan). Lisäksi mukaan tarttui pieniä, ehkä turhiakin, juttuja, jotka joka tapauksessa ilahduttavat mieltä kummasti. Materialismionnea :D Parasta taisi silti olla ihan vain Manga Cafessa istuminen ja yleinen höpöttely raskaan kiertelypäivän päätteeksi.

Nyt tosiaan väsyttää edelleen, joten tänään voisi ottaa rauhallisesti. M joutui taas töihin (noh, arkipäivä toisaalta). Saa nähdä, joutuuko huomenna, mutta toivon, että ei joudu. Sunnuntaina olisi sitten viimeistään sukulaisten tapaaminen edessä, joten silloin olisi ihan hyvä, jos saisi olla vapaalla.

Minulla on jotenkin nyt jännä fiilis. En oikein odota mitään isompaa ja se tuntuu tyhjältä. Koko kevät meni Japanin matkaa odottaessa, kesä työtilanteesta hermoillessa, syksy töiden alkamisen odottamiseen ja nyt olen sitten kaihoillut joulun ja loman perään (on se työnteko raskasta ;D). En tiedä, miksei Desucon Frostbite herätä ihmeempiä odotuksia tai muukaan tällä hetkellä. Tuntuu vain kuin olisi tullut johonkin päätepisteeseen O_o;;; Aika pelottavaa.

Noh, kaipa sitä jotain odottamisen arvoista keksii. Synttäritkin ovat kohta... vaikken niihin nyt kovin innokkaasti suhtaudukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti