27. marraskuuta 2012

Miksi minusta tuli vänkääjä?

Avautuminen on kivaa, senhän tietävät kaikki. Minä myös vänkään joistain asioista, mutta aivan erityisesti joistain uskontoon liittyvistä kysymyksistä.

Esimerkiksi:
- Uskonnonvapaudesta
- Kirkosta eroamisesta
- Koulujen uskonnon opettamisesta
- Lasten kastamisesta ja kirkkoon liittämisestä
- Samaa sukupuolta olevien kirkollisesta vihkimisestä
- Eri uskontojen tasa-arvoisuudesta

Mielipiteeni / näkemykseni noista asioista saattavat poiketa jossain määrin valtavirran ajatuksista. Monen rasitteeksi myös olen huono pitämään suuni kiinni (nykyisin tosin parempi kuin ennen). Sen sijaan vänkään samoista jutuista yhä uudelleen turhautumiseen asti.

En nyt tällä kertaa avaa noita aihealueita sinänsä enempää. Niistä saisi ihan oman postauksensakin (eri asia on, kiinnostaisiko ketään lukea sellaista), joten tämä juttu laajenisi aivan liikaa, jos lähtisin ruotimaan edellä listattuja asioita omista näkökulmistani.

Sen sijaan ajattelin raapustella taustajutuista. Ehkä taustojen avaaminen auttaa ainakin lähipiiri ymmärtämään, miksi minusta tuli tällainen rasittava jankkaaja ;)


Ne, jotka minut tuntevat, sanovat, että minusta tulisi esimerkiksi hemmetin hyvä fundamentalistikristitty. Ainoa ongelmahan asiassa on, että näen asiat hyvin pitkälti toisin kuin kyseisen ihmisryhmän edustajat. Ja vänkään vastaan niin paljon kuin suinkin pystyn. Minulla on myös usein vaikeuksia muistaa, että kaikki kristityt eivät ota Raamattuaan kirjaimellisesti ja edes halua noudattaa kaikkia kyseisessä kirjassa olevia ohjeita. Osa vain poimii sieltä itselleen sopivat asiat.

Jostain on päähäni jäänyt käsitys, ettei niin todellakaan saa tehdä. Raamattu otetaan sellaisenaan, se on totuus ja siitä ei mitään jätetä pois. Kaikki säännöt - olivat miten typeriä tahansa - on otettava vastaan ja niitä on noudatettava. Tosin eipä edes Suomen evankelis-luterialainen kirkko taida näin tehdä. Sekin poimii Raamatusta ne kohdat, jotka juuri tänään parhaiten tilanteeseen sopivat.

Kysymys siis kuuluu, mistä minulle on syntynyt maamme valtauskonnosta poikkeava käsitys kristinuskosta.

Perheen ja suvun vaikutus?

Vanhempani eivät ole antaneet - muistaakseni - mitään erityistä kristillistä kasvausta meille. Tosin rippikoulu oli pakko käydä ja Prometheus-leiriä ei edes mainittu vaihtoehtona (virhe, jota en itse aio tehdä, jos nyt joskus lapsia satun tähän maailmaan pukkaamaan). Toinen mummoni taas lahjoitti minulle mm. virsikirjan ja muuta vastaavaa ja muistan hänen puhuneenkin näistä uskon asioista paljon, en vain muista mitä, koska olin niin pieni. Toisaalta muistan hänen myös opettaneen minulle, miten kummitus tulee kohdata ja millaisia asioita on hyvä pitää mielessä, kun on tekemisissä henkien kanssa, joten...

No, mites sitten koulussa?

Ala-asteelta muistan uskonnontunnit ihan mielenkiintoisina. Asiat meille tosin opetettiin totuutena, historiana. Raamatun kertomuksista jäi vaikutelma, että näin oli varmuudella oikeasti tapahtunut. Ja kyllä, osasin tuolloin erottaa tarun todesta esim. satukirjojen kohdalla, mutta tämän asian suhteen minulle syntyi koulussa vaikutelma, että totuudesta puhuttiin. Ei meitä silti millään Helvetillä peloteltu, onneksi.

Yläasteella ja lukiossa opettajani olivat vähintäänkin mielenkiintoisia tapauksia. Toinen teippaili "tuhmien oppilaiden" suita kiinni ja halaili "hyviä tyyppejä", toinen taas laittoi joka kurssin alussa kirjoittamaan aineen omasta uskonnollisuudesta, jumalan merkityksestä omassa elämässä tai  muusta vastaavasta. Tunnustuksetonta opetusta, just joo! Päädyin lopulta opettajan silmätikuksi, koska näkemykseni erosivat yleisestä linjasta. Yhtäkkiä edustin tunneilla kaikkia Suomen pakanoita ja minulla olisi pitänyt olla jokaiseen asiaan ja eettiseen ongelmaan "pakanoiden yleinen ja yhteinen näkemys". Tuon perusteella voisin melkein väittää, ettei kyseisellä opettajalla ollut mitään haisua pakanuuden monipuolisesta kirjosta Suomessa.

Jos joku asiaa ihmettelee, mainittakoon, että istuin myös lukiossa uskonnon tunneilla, koska kuuluin vielä alaikäisenä kirkkoon. Täysikäisenä tietysti olisin voinut vaihtaa elämänkatsomustietoon, mutta siinä vaiheessa minulla oli mennyt jo kuppi nurin niin perusteellisesti, että istuin tunneilla jo opettajan kiusaksi. Kävin siis kaikki uskonnon ja etiikan kurssit, vaikka ET olisi ehkä ollut minulle lopulta parempi vaihtoehto. Teini kuitenkin toimii teinin logiikalla, enkä minä ollut kaikissa asioissa siitä järkevämmästä päästä.

Koulun ohella asioita tuli pohdiskeltua ihan itsenäisestikin

Lukiossa jo luokittelin itseni pakanaksi. Siirtyminen pois kristinuskon piiristä alkoi tapahtua jossain vaiheessa yläastetta. Uskonnot yleisesti alkoivat kiinnostaa minua ja löysin kirjastosta rajatietohyllyn, joka sisälsi paljon aihetta sivuavaa, mielenkiintoista kirjallisuutta. Tutuiksi tulivat niin astrologia, numerologia, kummittelu, jälleensyntymä, sielunvaellus kuin spiritismikin. Samaan aikaan takaraivossa kolkutteli epämääräinen pelko Helvettiin joutumisesta ja väärintekemisestä. Ihan kuin kirjojen lukeminen olisi ollut suuri rikos.

Sitten kun vielä aloin hahmottaa, miltä minusta maailma näytti ja mikä sopi omiin näkemyksiini paremmin kuin kristinusko (jälleensyntymä ja sielunvaellus tuolloin), olin melkoisessa kriisissä. Kenellekään en voinut asiasta puhua, kun vanhempien kanssa ei tällaisia käsitelty. Höyrypäinen uskonnonopettajakin tuntui huonolta vaihtoehdolta. Kaveri ja hänen äitinsä kuitenkin olivat kiinnostuneita selvänäöstä, tarotista ja muusta vastaavasta, joten sitä kautta löysin jonkinlaista peiliä ajatuksilleni... joita kaverin äiti pelottavan hyvin luki, ennen kuin ryhdyin järjestelmällisesti vastatoimiin. Minun pääni on minun enkä halua ketään sitä sorkkimaan.

Vaikken pitänyt kaverini äidin "ajatustenlukutaidoista" (kuten niitä silloin kutsuin, en ole ihan varma, uskonko enää ainakaan täydelliseen ajatusten lukemiseen), sain häneltä hyviä ohjeita polullani eteenpäin. Hänen kauttaa sain myös tarot-korttini ja niihin sopivan kirjan. Kaverini kanssa käytimme erilaisia kortteja, spiritismiä ja muuta vastaavaa tyyppillisen teinimäisesti ja kyselimme lähinnä ihastuksiin liittyviä juttuja, mutta samalla tuli tutustuttua uuteen maailmaan. Samaan aikaan jatkoin kirjaston koluamista lisätiedon toivossa.

Yläasteen lopussa pääsin vihdoin internetin ihmeelliseen maailmaankin, kun nettikoneet kirjastoissa yleistyivät ja meille kotiinkin hankittiin nettiliittymä (tosin hidas ja vanhempien tiukkaan valvoma, joten suosin kirjastoa ja kavereiden koneita). Tuolloin löysin jotain, mihin en ollut kirjastossa törmännyt. Noituus ja wicca hyppäsivät silmilleni, tosin en enää muista, mitä hakusanoja käytin.

Kliseisesti sanon, että tunsin tulleeni kotiin. Olin tuohon mennessä käynyt kriiseilyni läpi ja rakentanut oman ajatusmallini asioista. Olin myös muun lukemisen ohella kahlannut Raamatun läpi (miinus tylsät nimiluettelot) ja todennut, etten voinut allekirjoittaa sen sisältöä. Minä vain ajattelin eri tavalla, koin jumaluuden toisin. Wicca taas oli juuri sitä, miten olin asiat omassa päässäni järjestellyt. Nyt ajatuksellani, uskomisillani, oli nimi.

Missä mennään nyt?

Aikaa myöten käsitykseni wiccasta laajeni enkä enää allekirjoita kaikkea, mihin olen törmännyt, ja toisaalta olen löytänyt muita uskontoja, jotka sopivat ajatusmaailmaani myös. Siksi kutsunkin itseäni tällä hetkellä mieluiten eklektiseksi pakanaksi. Ehkä jonain päivänä määrittelen itseni taas tarkemmin, mutta nyt se on minulle riittävän laaja lokero, joten pääse ahdistumaan. Ei sillä, että kaikkea - ja varsinkaan itseään - tarvitsisi välttämättä lokeroida, mutta onhan se tietyssä mielessä helpompaa sanoa olevansa jotain kuin sanoa, ettei tiedä, mitä on. Tosin esittelen itseni yleensä eklektisenä pakanana ainoastaan toisille pakanoille, joille minun ei tarvitse avata haasteellista termiä (ainakaan kovin usein). Aihetta tuntemattomille saatan edelleen sanoa olevani wicca tai yksinkertaisesti pakana. Mieluummin kuitenkin wicca, koska jotkut tuntuvat ajattelevan ateistin ja pakanan olevan sama asia, enkä halua leimautua ateistiksi.

Monesti ihmiset kuitenkin päätyvät luulemaan minua ateistiksi. Yksi syy on kirkkoon kuulumattomuus tai ehkä enemmän se, etten kuulu mihinkään viralliseen uskontokuntaan. Haluaisin kyllä kuulua, mutta sopivaa ei ole. Toinen syy on luultavasti tapani vängätä jutun alussa mainituista asioista, ne nimittäin tuntuvat olevan monen ateistinkin asialistoilla. Kolmas syy kulkee käsi kädessä kakkosen kanssa:en huutele pakanuudestani, vaikka saatan uskontokeskusteluun ottaa kantaa.

Toisaalta en erityisesti salailekaan pakanuuttani. Jos joku tulee asiasta suoraan kysymään, vastaan rehellisesti. Harvoin vain tullaan. Uteliaille olen saattanut avartaa näkemyksiäni enemmänkin, mutta pienellä varauksella. Kantapään kautta olen oppinut, että kaikki eivät suhtaudu positiivisesti vaan saattavat jopa luokitella mielenterveysongelmaiseksi. Eivät pakanuuteni takia, mutta aihetta sivuavien juttujen vuoksi. Jostain syystä ei ole niin paha, jos uskoo eri jumaluuteen kuin esim. kristityt tai hindulaiset, mutta jos siihen päälle uskoo vaikkapa tonttuihin ja keijuihin ja vielä väittää näkevänsä niitä, täytyy olla kaheli. Silloin on suositeltavaa käydä juttelemassa jo ammattiauttajalle ja hankkia sopiva lääkitys.

Tuollaiset kommentit opettavat varovaiseksi. En siis välttämättä kysyttäessäkään mene yksityiskohtiin vaan kerron asioista pintapuolisesti. En halua lähteä ruotimaan asioita perusteellisesti, jos ilmassa leijuu mahdollisuus, että toinen osapuoli menee henkilökohtaisuuksiin.



Summa summarum

Siitä asti, kun tiedostin ajattelevani eri tavalla kuin minulle yritettiin opettaa ja kun olin päässyt kriisistäni yli, olen ollut huono pitämään suuni kiinni näistä jutuista. On siis paljon omaakin vikaa siinä, että olen kohdannut hankaluuksia koulussa ja muualla. Nykyisin osaan jo purra huultani ja vaieta, kun poltteleva aihe nousee kahvipöytäkeskustelussa ilmoille, mutta välillä kiusaus avautua on erittäin suuri... siitäkin huolimatta, että tiedän vain saavani lisää ikävyyksiä tai kasvatettua sekä itselleni että vastapuolelle nimeltä mainitsemattoman elimen otsaan.

Jostain syystä monet uskontoon liittyvät mielipiteeni ovat sellaisia, että ne ärsyttävät ihmisiä... varsinkin tapakristittyjä, mutta myös ilmeisesti joitain ateisteja ja aidosti uskovia kristittyjä. Taisin kerran saada yhden kristowiccankin takajaloilleen. Ja tästä huolimatta - tai ehkä juuri tästä syystä? - en osaa aina olla hiljaa. Jankkaan samoista asioista, tuon mielipidettäni julki ja vänkään loputtomasti, vaikkei edistystä juuri näy. Joku voi ymmärtää näkökantani, mutta toteaa silti, että ajatus on mahdoton, koska aina ennenkin on näin tehty tai koska kirkko tai koska Raamattu tai koska kaikki muut ajattelevat toisin tai koska suku vaatii jotain.

Siitäkin huolimatta, että jatkuva papattaminen ja asioista väittely ei ole minusta edes erityisen kivaa. Varsinkin jälkimmäinen saa minut jopa turhautuneeksi... mutta vaikka kahvipöytäkeskustelussa hiljaa pysyminen on toisinaan viisasta jo sukurauhan säilyttämisen vuoksi, aina ei kuitenkaan voi hiljentyä. Eihän mikään koskaan muutu, ellei joku tee asioille jotain. Minä, kun en osaa tehdä moniakaan juttuja, tyydyn vänkäämiseen. Eläkää sen kanssa ;D

Mainittakoon vielä se, että innostuin kirjoittamaan tästä aiheesta, koska eilen luukusta kolahti tuore Vox Paganorum -lehti. Numero taisi olla jossain määrin inspiroiva. Voipi myös olla, että saan jossain vaiheessa repäistyä ja kirjoitettua täällä blogissakin omia mielipiteitäni noista edellä mainitsemistani asioista. Ehkä kuitenkin taas seuraavaksi on vuorossa jotain vähän kevyempää settiä :D

23. marraskuuta 2012

Höpinää sängyn syövereistä

Kaikki tekeminen on jokseenkin rajoittunutta, kun voi olla vain makuulla tai seistä. Istuminen onnistuu erittäin pienissä erissä eikä silloinkaan ole mukavaa, joten olen välttänyt sitä. Toisekseen lääkäri ylipäätään kielsi sen, samoin kuin nostelun, kyykistelyn ja kumartelun.

Paras asento on selällään makaaminen. Kyljellään on ok, vatsallaan menettelee, muttei kovin pitkään. Kovin paljon ei siis voi puuhastella. Miniläppärillä dataaminen sujuu, koska sitä voi pitää sylissä jalkoja vasten. Sen sijaan kirjan lukeminen ja PSP:llä pelaaminen osoittautuivat siinä mielessä hankaliksi, että kädet tuppaavat väsymään aika äkkiä.


Onneksi sentään unet ovat vilkkaita, joten aivan ei pääse tylsistymään. Olen taistellut mitä moninaisempia vihollisia vastaan erilaisissa fantasiamaailmoissa yksin ja yhdessä muiden kanssa. Lisäksi olen ihmetellyt sulaneita Barbie-nukkeja ja pelannut peliä, jossa piti ampua Kuolemaa selkään. Veikkaan unien olevan vahvan (ja väsyttävän) lääkityksen vaikutusta, sillä en yleensä ihan tällaisia unia pääse katselemaan, vaikka minulla mielikuvituksekas alitajunta onkin.

Kivut ovat vähän helpottaneet lääkityksen avulla, mutteivät kadonneet täydellisesti. Pari tuntia ennen seuraavien nappien ottamista olo on aina melkoisen epämukava, mutta toivon silti kykeneväni maanantaina töihin. Väsyttämään nuo mokomat myös pistävät ja tekevät olon jokseenkin sekavaksi, jos väkisin pysyttelee hereillä. Toissa iltana naureskelin tyhjälle pitkän aikaa. En ymmärrä, mikä minulle tuli, minua vain nauratti. Onhan se tietysti parempi vaihtoehto kuin itkeminen. Ihan jees, ettei enää ole tullut sellaisia kipukohtauksia, jotka oikeasti nostavat veden silmiin.

Tänään olisi edessä mielenkiintoinen operaatio, kun pitäisi kirjoittaa japanin aine. Aiheena on tällä kertaa "Minun huoneeni / asuntoni". Aineessa pitää kertoa, mitä asunnosta löytyy, mistä ja milloin tavarat on ostettu jne. Koen sen jokseenkin laajaksi ja haasteelliseksi, koska pituus on kuitenkin vain yksi sivu. Ehkäpä nostan esille vain joitain pointteja, kaikesta ei mitenkään voi kertoa.

Aineen kirjoittaminen voi käytännössä olla vaikeaa, koska en tosiaan pysty istumaan ja se pitää kirjoittaa käsin. En siis voi naputella sitä miniläppärillä. Täytynee yrittää kirjoittaa sängyssä vatsallaan maaten ja käyttää alustana jotain kirjaa tai vastaavaa. Ehkä sen saa sitten pienissä pätkissä raapustettua.

Hieman kauhulla odotan myös edellisen aineen palautusta. Luultavasti olen kämmännyt monet kanjit ja ehkä jotkin kielioppijututkin. Arvostelukin on kuulemma sitä tiukempi, mitä enemmän on osaamista, joten kanjien käyttö saattoi olla huono veto :D No, toisaalta ei kai sillä arvosanalla ole niin väliä. Minusta on ylipäätään kiva kirjoittaa aineita, se on se minun juttuni.

Asiasta aidanseipääseen... tästä päivästä ja illasta tulee luultavasti aika pitkä. Päivät ovat ylipäätään tuntuneet loputtomilta, kun on maannut yksin sängyn pohjalla, mutta tänään M on vielä menossa illaksi pikkujouluihin. Piristyksenä hän tulee kyllä käymään äitinsä kanssa tässä meillä kotona ennen juhlia, joten saan edes hetkeksi seuraa (ja ruokaa!).

Viime viikolla vielä suunnittelin, kuinka vietän tänään hauskan perjantain. Työpäivän jälkeen olisin urakoinut aineen ja sitten viettänyt hetken aikaa M:n kanssa. Kun hän olisi lähtenyt, minä olisin tehnyt itselleni mantelilettuja ja lämmittänyt konjakkiglögiä. Sitten olisin viettänyt laatuaikaa The Vampire Diariesin parissa (parit jaksot olisi varastossa) ja loppuillan kirjoitellut.

No juu, periaatteessa voisin tehdä tuon kaiken vieläkin. Paitsi, etten saa lettujen tarvikkeita kaapista, saati jaksa seistä riittävän kauan, että taikina tulisi tehtyä ja letut paistettua. Onneksi sentään alkoholitonta glögiä voin juoda. Sohvalla pystyy jotenkin röhnöttämään, mutta sieltä on jostain syystä vaikeampi päästä ylös kuin sängystä, joten en sitten tiedä, viitsinkö ruveta katsomaan mitään.

Kirjoittaa toki voin miniläppärillä, joten sitä voisi ainakin harkita. Olisihan se kiva saada ulos uusi lukua DSS II:sta. En kamalasti tykkää Libre Officesta, mutta ehkä se nyt paremman puutteessa menee. Muuten siis Ubuntu on oikein jees, mutta kaipaan Office 2007:määni ja Trilliania. Empathy ei vain pikaviestimenä miellytä minua yhtä paljon ja Libre Office tosiaan on tympeä.

Jepsis. Nyt alkaa taas lääkkeiden ottamisesta olla sen verran aikaa, että silmäluomet lupsahtelevat. Ilmeisesti kohta pitää antaa periksi ja siirtyä katselemaan kummallisia unikuvia. Iltapäivällä sitten aineen kimppuun.

22. marraskuuta 2012

Ficcejä ja cosseja

Nyt kun on saikulla selän takia eikä saa oikeastaan tehdä mitään muuta kuin maata sängyssä, käy aika yllättävän pitkäksi. Noh, olen kyllä nukkunut aika paljon. Kahdeksan tunnin yöunet ja siihen päälle 4-6 tunnin päiväunia. Loppuaika on mennyt miniläppärillä dataillessa. Onneksi hankin mokoman vekottimen aikoinaan, ei ollut ihan turha ostos x)

Mutta niin, tänään sain jopa jotain aikaseksikin. Leikin blogin ulkoasun kanssa taas kerran, mutta teinpä parit lisäyksetkin. Tuolta yläreunasta voinut bongata sellaiset linkit kuin "Ficcilistaus" ja "Cosplay".

Nimet oikeastaan jo kertovat, mitä nuo sivut pitävät sisällään. Päivittelen valmiita ficcejä ensimmäiseen aina sitä mukaan, kun saan upittua .pdf-tiedostoja nettiin. Niitä saa lukea, tallentaa omalle koneelle ja tulostaa aivan vapaasti, mutta niitä ei saa julkaista muualla ilman minun lupaani eikä varsinkaan omissa nimissään.

Jälkimmäiseen olen laitellut jonkin verran cossikuviani ja lisää tulee, kunhan niitä nyt ylipäätään kertyy. Siellä ei ole vielä aivan kaikista puvuistani kuvaa, joten täytyy niitä tosiaan lisäillä pikku hiljaa.

Kumpaakin sivua voi (ja saa) kommentoida. Jos ficcejä haluaa sivulle kommentoida, kannattaa mainita, mistä tarinasta on kyse, mutta ehkä tämä nyt on itsestään selvääkin.

Mietin, pitäisikö minun vielä tehdä jonkinlainen esittelysivu itsestäni, mutta olen sellaisissa aika surkea. En oikein tiedä, mitä sellaiseen pitäisi kirjoittaa :D Eli se on vielä pohdinnan alla ja kaipaa paljolti ideointia.

Yksi tausta-ajatus tässä oli, että saan hiljalleen siirrettyä aiemmin kotisivuillani olleen materiaalin tänne. En ole jaksanut kyseistä sivua päivittää aikoihin, mutta blogin kanssa tulee häärättyä säännöllisesti, joten ehkäpä tänne tulisi sitten laitettua kuvia ja tarinoita hieman aktiivisemmin.

19. marraskuuta 2012

Auts

Saikkua sitten napsahti. Tosin vain tämä ja huominen päivä, mikä oli ihan positiivinen ylläri. Aina aiemmin on kirjoitettu suoraan viikko, vaikka on yrittänyt vastaan napista.

Ei kuitenkaan mennyt aivan helpoimman kaavan kautta tämäkään juttu. Aamulla minulla oli labrakokeet, joten en ollut tietenkään syönyt. Toinen juttu oli, etten päässyt soittamaan heti aamusta työterveyteen, koska tosiaan olin ronkittavana. Soittelin sitten vasta töihin takaisin käveltyäni.

No, niinhän siinä sitten kävi, ettei siellä ollut enää vapaita akuuttiaikoja eikä minulle voitu antaa huomisen akuuttiaikaa, koska ne tulevat luonnollisesti jakoon vasta huomenna. Muita aikoja taas ei ollut vapaana ennen kuin ensiviikolla, joten työterveys oli käytännössä kädetön asian edessä. Hetken mietin, josko sinnittelisin ja yrittäisin tarvittaessa seuraavana päivänä uudestaan, mutta istuminen oli aika kivuliasta ja työpäivää oli jäljellä reilun puoleisesti.

Soittelin sitten julkiselle puolelle ja olin aika varma, että sieltä tulee käsky hakeutua yksityiselle, mutta ei sentään. Sain luvan mennä kaupunginsairaalan päiväpoliklinikalle. Soitin pomolle, ilmoitin tilanteen ja lähdin sitten taas takaisin sairaalalle, josta olin hieman aiemmin käpötellyt töihin. Olisi vain pitänyt jäädä suoraan sinne :D

Jouduin jonottamaan reilun tunnin, vaikka ilmoittautumisessa käskettiin varautua pidempään aikaan. Ihan kiva, että hieman nopeutui. Tuskallista oli sekä istuskelu että seisoskelu odotusaulassa joka tapauksessa. Pääsin hoitsulle, joka melkein saman tien sanoi, ettei töihin ole asiaa. Väännettiin asiasta, kunnes päädyttiin tuohon kahteen päivään. Lisäksi hoitsu kävi jututtamassa lääkäriä ja sain reseptin Pana-Tabsiin ja Sirdaludiin, joita sain apteekissa jonotella puolisen tuntia. Mitään ei tutkittu, mutta reseptit oli kyllä helppo saada.

Olen ollut kotona nyt jonkin aikaa. Otin kumpaakin lääkettä, mutten ole huomannut erityisiä vaikutuksia. Selkään sattuu edelleen, vaikka makaan sängyssä (naputtelen tätä merkintää miniläppärillä). Vähän väsyttää, mikä johtunee Sirdaludista. Sippaaminen tosin olisi siinä mielessä hyvä asia, ettei silloin kiinnittäisi kipuun ainakaan huomiota.

Keskiviikkona olisi paluu töihin. Toivon totisesti, että kipu on siihen mennessä hellittänyt. Päivä alkaa noin neljän tunnin mittaisella koulutuksella, mikä vähän kauhistuttaa. Se tarkoittaa aika pitkää yhdenjaksoista istumista... ja istuminen on juuri nyt se kaikista pahin juttu.

Noh, huominen pitää ottaa hyvin rauhallisesti. Ajattelin nukkua mahdollisimman paljon. Aamupäivä pitää tosin olla skarppina, koska terveydenhoitaja soittaa labratuloksista, mutta sen jälkeen voi ihan hyvin nukutella. Ehkäpä päivän vuodelepo tosiaan auttaisi olotilaan.

Nälkäkin tässä hieman painaa. Olin ensin 12 tuntia syömättä labrakokeiden takia. Töihin mennessä ostin omenan ja eväät ruokatauolle. Omenan ehdin syödä, mutta eväät jäivät työpaikan jääkaappiin, kun lähdin takaisin sairaalalle. Siellä ostin kahviosta ruisleivän, mutta sen jälkeen ei ole taas tullut syötyä mitään... enkä oikein jaksaisi nyt kokkailla. Täytyy toivoa, että M suostuu tekemään minulle jotain sapuskaa, kun tulee kotiin. Sekin vain taitaa mennä aika myöhälle =/

Kauheaa valittamista nyt, pahoittelen. Ehkäpä olotila lähtee tästä vielä helpottumaan. Kenties keskiviikkona olen taas oma itseni ja jaksan painaa töissä normaaliin tahtiin. Sitä odotellessa o7

18. marraskuuta 2012

"The party's started...

... and it's better when you're dead"

Eilinen oli kaiken kaikkiaan melkoinen päivä. Aamu lähti käyntiin aika rauhallisesti. Herättiin jo kuuden jälkeen, mutta noustiin vasta joskus ysin pintaan, kun ei ollut mikään kiire ja teki mieli höpötellä kaikenlaista. Erityistä suunnitelmaa päivälle ei ollut, mitä nyt oltiin ajateltu, että joulutorttuja voisi tehdä ja pelailukin maittaisi.

Noh, M kuitenkin keksi, että voisimme tehdä jotain ihan muuta ja suunnitelma vaihtui lennosta. Pyysimme hänen vanhempansa käymään ja tarkoitus oli suunnata yhdessä kaupoille ostamaan kaikkea pientä tarpeellista, kun täällä oli (ja on vieläkin yhtä sun toista kesken). Hankitalistalla oli tiivisteet ulko-oveen, parvekematto, matto eteisen naulakkosyvennykseen ja tassut pesukoneen alle. Kaikki saatiin ja iltapäivä hujahti, kun muut laittelivat noita sitten paikoilleen. Lisäksi viimeiseen kirjahyllyyn tehtiin reikä takaseinään, jotta se voitiin laittaa paikalleen.

Jee, nyt peleille on oma hyllynsä (ei sisällä PC-pelejä)!

Jeps, sanoin muiden ahkeroineen. Minä lähinnä katselin sivusta, mikä oli äärimmäisen turhauttavaa. Olisin kyllä halunnut osallistua, mutta aamulla sattui kummallinen episodi, kun tulin suihkusta. En vieläkään oikein ymmärrä, mitä tapahtui.

Tulin suihkusta ja aloin kuivata itseäni. Yläkropan kuivaaminen sujui ihan hyvin, mutta jalkojen sitten ei . Selkä nitkahti jotenkin ja jalat meinasivat lähteä kokonaan alta. Onneksi M tuli hätiin, sai kuivattua minut loppuun ja auttoi pukemaan, ennen kuin hänen vanhempansa ehtivät pyyhältää ovesta sisään.

Siitä asti alaselkä onkin ollut kipeänä. Välillä vähän enemmän, välillä vähemmän. Selällään ja kyljellään voi maata suhteellisen mukavasti, mutta paikoillaan seisominen tai istuminen on hankalaa eikä sitä voi harrastaa kovin pitkään. Käveleminen sujuu, mutta on hidasta. Ihan jostakin.

Yritän nyt sinnitellä tämän kanssa, koska ensi viikolla on yksi tärkeä palaveri (ti-iltapäivällä) ja pakollinen koulutus (ke-aamupäivällä), joita en todellakaan halua jättää välistä. Jos ei kuitenkaan keskiviikkoiltapäivään mennessä ala helpottaa, lääkäriin on varmaan pakko raahautua. Selkävaivoihin saa yleensä särkylääkkeen, lihasrelaksanttia ja viikon saikun. Jälkimmäistä en haluaisi, mutta toisaalta nuo lääkkeet ovat yleensä niin vahvoja, etten ole niiden ottamisen jälkeen työkykyinen... ei sillä, että tällä hetkellä olisi muutenkaan erityisen työkykyinen olo. Hitto vie, en halua saikuttaa tässä vaiheessa työsuhdetta.

Parvekekin näyttää oikein hyvälle ^^
Tosiaan tuon takia en sitten juurikaan osallistunut urakointiin. Roikuin mukana ja keitin kahvia. Tosi kiva kuitenkin oli, että M vanhempineen viitsi laitella paikkoja. Taas on hieman kodikkaampaa. Edelleen tosin kaipaan verhoja, mutta täytyy odotella, että sopivat löytyvät. Yksi vaihtoehto olisi marssia vain suosiolla mittojen kanssa kangaskauppaan ja ryhtyä ompelupuuhiin. En vain millään jaksaisi (kyllä, olen laiska).

Iltaan kuului sitten vielä saunominen, jonka kuitenkin itse jätin väliin, ja syöpöttely. Muiden ollessa saunassa laittelin naamaa ja hiuksia kuntoon, koska minulla oli vielä muuta ohjelmaa suunnitteilla.

M tosin oli sitä mieltä, että suunnitelmani pitäisi peruuttaa, koska selkä. Okei, ajoittain mietin samaa itsekin, mutta tiesin, että olisin vain kiukkuinen ja erittäin harmistunut, jos jättäisin menemättä. Luultavasti tämäkin päivä olisi mennyt itsesäälissä velloessa, joten päätin uhmata kohtaloa ja kipeää selkää. Sen verran suostuin kuitenkin joustamaan, että jätin korkokengät pois asukokonaisuudesta. Niillä käveleminen olisi saattanut osoittautua erittäin kivuliaaksi, joten tyydyin ihan vain maihareihin, vaikkeivät ne välttämättä olleet siitä näteimmästä ja edustavimmasta päästä kenkiä.


 

 Uusi paita ehti tulla sopivasti tuossa viikolla, joten sain sen sitten käyttöön. Se näytti kivalta jo EMP:n kuvastossa ja osoittautui myös päällä erittäin mukavaksi ^^ Lisäksi kokeilin lisäkkeiden värjäämistä, mikä ei aivan mestarillisesti mennyt, mutta jotenkin kuitenkin. Musta väri ei tarttunut niihin täydellisesti vaan punainen paistaa siitä läpi, mutta kokonaisuus on ihan menettelevä. Ilmeisesti nuo lisäkkeet ovat samaa sarjaa omien hiusteni kanssa... kapinoivat kaikkia operaatioita vastaan (kihartaminen tai suoristaminenkaan eivät meinaa onnistua, ne tekevät, mitä tykkäävät).

Mutta juu, tuon näköisenä (plus silmälasit) lähdettiin sitten The 69 Eyesin keikalle Finlandia-klubille. Sain kyydin w:ltä ja hänen poikaystävältään. Ilta oli oikein hauska, naureskelimme mm. sille, että pääsimme kätevästi jonon ohitse hissillä suoraan klubille, minkä vuoksi saimme hyvät eturivin paikat. Yksin en olisi tietenkään päässyt, joten kannattaa tuntea oikeat ihmiset ;D


Näimme myös ennen keikkaa Jyrki69. Jälkikäteen harmittaa, etten tajunnut pyytää nimmaria tai yhteiskuvaa, mutta enpä tiedä, olisiko herra niihin suotunutkaan. Täytyy myöntää, ettei minulla ole mitään käsitystä, miten hän tuollaisiin pyyntöihin suhtautuu. En niin seuraile mitään julkkisjuoruja.

 Keikka oli minusta hyvä. En muista, että Timo olisi ollut aiemmilla Lahden keikoilla niin aktiivinen kuin nyt. Hän tuntui olevan koko ajan joka paikassa ja tallentui kameraankin miltei jokaiseen kuvaan :D

Biisilista oli minusta varsin sopiva. Uusia biisejä soitettiin, mutta vanhoja oli välissä riittävästi. Joskus minua on ärsyttänyt, kun bändit keikoillaan soittavat käytännössä uuden levynsä läpi ja vanhat biisit on unohdettu lähes täysin. Kuusysin kohdalla en tosin tällaista pettymystä muista koskaan kokeneeni.

Eturivin paikat olivat kieltämättä selälleni pelastus, kun saatoin koko keikan ajan nojata aitaan. Lisäksi w:n pyörätuoli oli takanamme, joten kukaan ei höngännyt niskaan. Selkäni ei olisi välttämättä tykännyt, jos ihmismassa olisi painunut sitä vasten.

Muista en tiedä, mutta itsellä oli fiilis katossa. Ääni on edelleen käheänä, kun oli tietenkin pakko laulaa kaikkien biisien mukana ja eläytyä täysillä. Sanoisin, että Kuusysi veti homman kotiin tutulla tyylillä, yleisö tuli ruokittua paitsi musiikillisesti myös visuaalisesti. Tykkäsin.

En ole musiikkikriitikko tai mitään vastaavaa, joten en osaa kirjoittaa keikasta syvällistä arvostelua. Itse viihdyin paikalla erinomaisesti ja unohdin jopa hetkeksi, miten paljon selkään sattuikaan. Kenties pieni endorfiinihumala teki ihan hyvää.



14. marraskuuta 2012

Päivän sapuskat

Ihan omaksi huvikseni ajattelin keräillä päivän syömiset blogipostaukseen. Okei, tähän voi vaikuttaa myös se, että käväisin terveydenhoitajalla tänään. Japanin reissulla tulleet kilot eivät ole vieläkään karisseet, joten pitäisi oikeasti ottaa itseään niskasta kiinni. Terveydenhoitajankin mielestä kolmisen kiloa voisi ihan hyvin pudottaa... tosin punnitsi minut talvikengät jalassa, joten vaa'an näyttämä paino ei nyt tainnut ihan realistinen olla.



Keskiviikko 14.11.2012

Aamiainen

2 siivua Minihiilariruisleipää (HH 8,4 g)
2 siivua kinkkuleikettä (HH 0 g)
Kurkkua (HH 0 g)
Voita (HH 0 g)
Kuppi mustaa teetä (HH 0 g)

Kahvitauko töissä
Mandariini (HH 8,3 g / 100 g, ei tietoa mandariinin painosta)

Lounas
Broilerisalaattia, sis. salaattia, tomaattia, juustoa (valitettavasti kevyt), broileria + salaatinkastiketta, leipäkuutiot lensivät roskikseen (HH n. 20 g)
Kermaviili (HH 10 g)
Kupillinen kivennäisvettä (HH 0 g)

Kahvitauko töissä
Kuppi vihreää teetä (HH 0 g)

Päivällinen
N. 200 g voissa paistettua broileria (HH 0 g)
N. 200 g voissa paistettuja kasviksia (HH 9 g)
Pippurituorejuustoa (HH 0 g)
Sitruunamuffinsi (HH 2 g)

Iltapala
Kuppi tummaa kaakaota, veteen tehtynä (HH 20 g)

Päivän hiilihydraatit: 75,7 g

Tämä päivä oli siinä mielessä poikkeuksellinen, että aamulla en varsinaisesti ehtinyt pitää kahvitaukoa. Normaalisti juon silloin vain teetä, mutta nyt söin mandariinin. Toisekseen työpaikan ruokala oli suljettu, joten jouduin syömään, mitä käsiini sain lähimmästä kaupasta. Tämä tilanne jatkuu nyt seuraavat 1,5 viikkoa, mutta ei auta kuin yrittää pärjäillä.

Päiväruoan korkea hiilihydraattipitoisuus yllätti, joskin pakkauksessa annettuun arvoon oli luultavasti (todennäköisesti) laskettu leipäkuutiot mukaan. Koska jätin kuutiot syömättä, hiilihydraattien kokonaismäärä voi olla hieman pienempikin kuin laskin.

Olin laiska ja tutkailin vain hiilihydraatteja enkä kaikkia makroarvoja. Alle 1 gramman hiilarimäärät pyöristin alaspäin, koska niillä ei kokonaisuuteen ole suurta merkitystä. Pitäisi kyllä varmaan laskea rasvat ja proteiinitkin joskus syömisistään ihan kunnolla.

Enivei, äkkiseltään katsottuna tuosta voisi jättää pois hedelmän, sitruunamuffinsin (Karppinen, jos joku ihmettelee alhaisia hiilareita) ja kaakaon. Tosin loppuviikon evässettiin on kyllä varattuna banaania ja sitruunamuffinsseja (turkkilaisen jogurtin, salaatin ja broilerin lisäksi). Nyt äkkiseltään yhdessä ostamassani banaanissa on n. 35 g hiilihydraattia, joten eipä ollut niin kovin hyvä idea -___-;; Pitäisi melkein vetää kaikki päivän muut ateriat nollahiilareilla, mikä on aika turkasen vaikeaa. En kuitenkaan viitsi nyt noita banskuja poiskaan heittää, kun ostettua tuli... ja jotain on töissä kuitenkin syötävä.

Voisin joka tapauksessa vähän tiukemman linjan ottaa hiilareiden suhteen nyt loppuvuodeksi tai ainakin siksi aikaa, että sen kolmisen kiloa saisi karistettua. Olen todennut, että tällä syömistyylillä paino kyllä pysyy aikalailla samoissa lukemissa, mutta ei laske. Kulutustakin pitäisi varmasti lisätä, tiedän, että olen liiankin laiska liikkumaan. Joka arkipäivä tulee kyllä käveltyä n. 30 minuuttia yhteensä, mutta se nyt ei taida ihan riittää :P

Mutta niin, omasta mielestäni en syö ihan kamalan epäterveellisesti tai lihottavasti. Terveydenhoitaja kuitenkin sanoi, että arkiruoan ja sokerin määrää pitäisi vähentää (emme käyneet ruokavaliotani läpi). Noh, hedelmät tosiaan ovat ylimääräistä joka tapauksessa, joten ne voin pudottaa pois. Sen sijaan kaakao voi tehdä tiukkaa, koska sitä tykkäisin juoda enemmänkin =/

Mitä taas tulee varsinaiseen ruokaan, siitä en raaskisi kyllä pudottaa yhtään. Ei ole kiva olla nälässä. Jotenkin jäivät nuo terkan sanat kummittelemaan mieleen. Oikeastaan tätä ei varmaan pitäisi edes miettiä näin paljon, mutta... No joo, kyllä minä ne kolme kiloa saan pois, jos vähän jostain kiristän.

11. marraskuuta 2012

"Ei se mikään yllätys ollut"

"‘Cause I’m
I’m ready to take my chance on you
I’m ready, baby, I’m ready
I’m ready to share this dance with you"

[The 69 Eyes - I'm Ready]

Perjantaina julkistimme asian, jota kuulemma jotkut olivat jo jonkin aikaa epäilleet. En nyt taas tiedä, mistä ihmiset olivat sen keksineet. Näkyykö se naamasta tai voiko sen haistaa? Mystistä. Itse en ainakaan ollut mitään sanonut kenellekään.

Kihlauduimme vuosipäivänämme eli 28.10.2012. Emme tosiaan asiaa mainostaneet yhtään missään ennen perjantaita, koska halusimme odottaa, kunnes saamme sormukset hankittua. M:n sormus piti tilata liikkeeseen, joten pari viikkoa odottelua tosiaan tuli. Toisekseen emme halunneet kertoa etukäteen, koska yritimme välttää kaikkea ylimääräistä hössötystä asian takia.

28.10.2012
Kutsuimme perjantaiksi kahville molempien vanhemmat sekä isovanhemmat. Ainoat, joille kahvikutsu tavallisena perjantaina meni täysin läpi, olivat minun vanhempani. Kaikki muut sanoivat epäilleensä jotain.

Tai no... M:n äiti oli suoraan puhelimessa jo kysynyt, olemmeko menneet kihloihin. Hänen mummonsa taas udellut, onko jotain tekeillä. Minun pappani ei kai osannut epäillä mitään, mutta hänen avovaimonsa huuteli taustalla: "Ne on mennyt kihloihin!" Ei siis aivan onnistunut suunnitelma, mutta mitään emme tuossa vaiheessa kuitenkaan suostuneet myöntämään. Kuvittelimme naiivisti välttyvämme juhlallisuuksilta ja lahjoilta. Saimme kuitenkin kukkia ja suklaata :D Pappa toi samanlaisen kukan, jonka itse oli saanut häälahjaksi mennessään mummoni kanssa naimisiin, joten... Lisäksi avoppi lahjoitti sitten lauantaina kultahippukuohuviiniä, jonka oli kuulemma jo aiemmin hankkinut valmiiksi. Se siitä huijauksesta.

Eipä siinä. Ilta oli oikein mukava ja tuli höpöteltyä hyvässä seurassa. Häiden päivämäärästä tuli kyselyä jo, mutta sitä ei ole vielä päätetty (ei siis tarvitse täälläkään vielä udella ;D). Mennään nyt yksi asia kerrallaan. Häätkin kyllä tulevat aikanaan, mutta ei nyt ainakaan tänä vuonna.

Epäilemättä uutinen ei tullut kenellekään yllätyksenä, mutta silti minua huvittaa, miten se kertomatta tosiaan arvattiin. Kaipa tässä on jotain samaa kuin siinä parin vuoden kiertelyssä. Kaikki muut taas tiesivät jo ennen meitä, mitä tuleman pitää.

Joka tapauksessa oli myös hyvä veto pyytää ihmiset meille kylään, kun ilmoitimme (jo tiedetystä) uutisesta. Kaikki tuntuivat silmin nähdän ilahtuvan ja aivan erityisesti M:n mummo. Ihmisiä on aina mukava ilahduttaa, vaikkei sitä nyt sen takia kihlaudutakaan. Oma äitini olisi varmaankin kaivannut ihan kihlajaisjuhlia, mutta itse halusimme tosiaan sitä hössäämistä välttää, joten tällainen sopi meidän tyyliimme paremmin.

Taisin luvata, ettei tällaisia hempeilypostauksia tule hetkeen, mutta tuli nyt se lupaus rikottua. Pahoittelen. Olisi ehkä ollut vähän hassua odottaa vuoden verran, että tämän uutisen olisi täällä julkaissut xD

7. marraskuuta 2012

Huoh

Syksy on taas ainakin väliaikaisesti vaihtunut talveksi. Saapa nähdä, pysyykö tämäkään erä lunta vielä maassa. Minun puolestani saisi pysyä, mieluummin katselisin valkoista maisemaa kuin täysin mustaa ja synkeää. Muutenkin arvostan enemmän kirpeää pikkupakkasta kuin muutamaa plusastetta hyytävän kylmän ja kostean tuulen kera.

Eilistä keliä en tosin mitenkään erityisesti rakastanut. Jo töihin mennessä vuosi sitten ostamani talvikengät pettivät minut. Sukkani kastuivat niin pahasti, että niistä pystyi puristamaan vettä, kun pääsin perille. Iltapäivän kävely ei onnistunut sen loistokkaammin vaan tällä kertaa sukat olivat jo niin märät, että hiertyivät rikki.

Siispä jouduin tekemään pikavisiitin Prismaan, josta ostin itselleni uudet talvikengät ja kuivat sukat. Muuten en varmaankaan olisi sortunut, mutta tiedossa oli pitkä ilta ja ravaamista siellä sun täällä. Märissä kengissä ja sukissa se olisi ollut suoranaista tuskaa. Koin jo yhden erän tällaista koko päivän kestävää märissä kengissä kävelyä Japanissa, kun olimme Nikkossa ja jalkani harrastivat uimista tennareissa. Siellä se nyt vielä menetteli, mutta sama kokemus näissä lämpötiloissa muuttui epämukavasta helveltilliseksi. Tai sitten olen liian herkkä.

Joka tapauksessa nyt on uudet kengät ja onnistuin myös herättämään pahennusta Hesen vessassa, kun vaihdoin sukkia ja kenkiä (kaikki kopit olivat varattuja enkä viitsinyt odotella). Ihmisillä oli mielenkiintoisia ilmeitä.

Mutta niin, yleisesti ottaen lumi saisi pysyä ja syksy vaihtua oikeasti talveen. Toivotaan, että näin käy viimeistään ennen joulua.

Jalkojen kastelemisen lisäksi nyt on ollut muutenkin vähän huono viikko. Edellisellä viikolla oli jokseenkin flunssainen olo, muttei tälläkään hetkellä loistokkaasti mene. Nuhaa tai yskää ei ole, mutta palelee jatkuvasti ja mittari näyttää pientä lämpöä. Päänsärky tulee ja menee, mahakin on välillä kipeä ja epämääräinen paha olo / kuvotus ilmestyy aina toisinaan. Hemmetin kivaa. Toisaalta sitä toivoisi, että tauti puskisi vain kunnolla päälle ja menisi pois... toisaalta tässä on se etu, että pystyy kuitenkin olemaan töissä. En nimittäin millään kehtaisi jäädä saikulle, kun vasta alle kuukausi sitten aloitin hommat.

Tämä puolikuntoisena oleminen on vain nyt johtanut siihen, etten ole jaksanut tehdä oikein mitään. Kasilta olen ihan valmis kömpimään peiton alle, ysiltä alkaa olla jo vaikea pitää silmiä auki. Olen siis huonoa seuraa ja lisäksi illat jäävät aika lyhyiksi omalta osalta. Minulla oli kirjoitustavotteitakin tälle kuulle, mutta vihlova päänsärky ja tappoväsymys sopivat huonosti yhteen Wordin kanssa... tai sitten vain yritän keksiä tekosyitä, ettei tarvitsisi kirjoittaa :P

Nyt sain kyllä Wordin auki, mutta silmien auki pitämisen kanssa sen sijaan on vaikeuksia. Arvonkin tässä, kävisinkö vain iltapesulla ja sulkisin koneen vai yrittäisinkö väkisin vääntää edes muutaman lauseen. Tietysti jos olisin fiksu, olisin voinut tämänkin ajan käyttää Wordin puolella naputteluun enkä blogin päivittämiseen.

Eli tällaista tällä viikolla. Pahoittelen kitisemistä. Ehkä olo lähtee tästä vielä paranemaan ja saan lisää virtaa.

Posti toi tällaisen kivuuden kotiin <3