31. lokakuuta 2012

Vampyyrikoulutyttö

No niin, tästä ei tosiaan tule mitenkään erikoisen pitkää postausta, koska tämän vuoden Halloween-asu ei vaatinut ihmeempiä satsauksia. Kaiken lisäksi minulle tuli valmistautumisen kanssa älytön kiire, joten meikkaaminenkin meni vähän niin ja näin x)

En voinut vastustaa kiusausta käyttää taas ihanaisia vampyyrinhampaitani. Oikeasti niillä pääsee leikkimään aivan liian harvoin, joten kaikki tilaisuudet täytyy käyttää hyväkseen. En sitten tiedä, mikä fiksaatio minulla torahampaisiin on, mutta ne ovat vain ni-in kivat <3

Meikin tein työmeikin päälle. Eli ruskeisiin kulmakarvoihin lisäsin hieman punaista väriä. Jos olisin ehtinyt, olisin poistanut ruskean ja laittanut punaista tilalle, mutta nyt tuli sitten tehtyä tällainen miksaus.

Ruskean luomivärin kanssa tuli rajattua silmät ensin mustalla ja sitten lisäksi punaisella. Silmämeikistäkin olisin halunnut huomattavasti räväkämmän, mutta aikaa tosiaan oli leipomisen yms. ohessa todella rajallisesti, joten sudin naamaani harvinaisen kevyesti.

Pohjameikkinä tosiaan oli ihan perus meikkivoide + puuteri -yhdistelmä. Luomille ja kulmiin oli käytetty tummanruskeaa luomiväriä ja ripsiin mustaa ripsaria. Huulia punasin kevyesti, mutta ehdin jo ennen kuvan nappaamista ilmeisesti syödä huulipunan pois. Minulla eivät juuri punat kestä. Yleensä tosin lähinnä siksi, että unohdan laittaneeni sellaista ja huitaisen huulirasvaa päälle.

Hiuksia en laittanut myöskään mitenkään erityisesti. Suihkuttelin niihin hiuspuuteria ja -lakkaa ja pöyhin sotkuisiksi, jonka jälkeen sipaisin ne ponnarille. En edes yrittänyt saada aikaan siistiä ja tasaista jälkeä vaan tarkoituksena olin nimen omaan saada huoleton poninhäntä aikaan... tai hompsuinen, miten vain.

Loppupelissä illan aikana ei tullut asusta oikein kunnollista kuvaa napattua, mutta ehkä tästä kuitenkin saa jonkinlaisen käsityksen. Ilmeeni kyllä on harvinaisen typerä, muttei välitetä siitä.

Asuun siis kuului kaikessa yksinkertaisuudessaan:
- valkoinen paitapusero
- ruudullinen polvipituinen hame, sinisävyä
- tummanvioletit polvisukat
- musta kravatti
- vanhat sinisankaiset silmälasini

En tällä hetkellä omista mustia polvisukkia, joten nuo tummanvioletit saivat kelvata (kuvasta väriä ei edes huomaa). Paitapusero on lojunut kaapissa jostain Potter-pukuilusta asti ja olen sitä myös Turkia cossatessani hyödyntänyt. Ihan kiva, että tuli taas käyttöä.

Kravatteja minulla on puolestaan neljäkin kappaletta, mikä on kaksi enemmän kuin pienen perheemme miesosapuolella :D Valitsin mustan, koska minusta se sopi parhaiten asukokonaisuuteen.

Kyseinen hame taas on minulla muutenkin arkikäytössä. Ostin sen muistaakseni alun perin, koska ajattelin käyttää sitä johonkin koulutyttöcossiin, mutta tosiaan tykkään siitä niin paljon, että tulee käytettyä muutenkin. Yksinkertainen, helppo, kevyt ja kiva.

Vanhat lasini taas kaivoin esiin ihan vain siksi, että ne sopivat kokonaisuuteen värinsä puolesta. Nykyisinhän minulla on punasankaiset ja läpinäkyvillä sangoilla varustetut lasit. Olisivat nekin varmaan toimineet, mutta jotenkin vanhat tuntuivat istuvan paremmin... ja kyllä niilläkin sentään eteensä näki.

Kaiken kaikkiaan tämän vuoden bileiden asu ei ollut kovin innovatiivinen, mutta tykkäsin siitä silti itse. Ensi vuonna (jos nyt mihinkään bileisiin saan kutsua) olisi toki kiva keksiä jotain vähän tuoreempaa ja uudempaa, mutta edelleenkään en haluaisi luopua noista hampaistani xD

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti