28. lokakuuta 2012

Nörttitytön miehenmetsästys

Lueskelin vanhoja blogipostauksia ja huomasin, että siellä oli epämääräinen lupaus kertoilla, miten nörttityttö saa miestä xD No joo, voi olla, että tämä menee sille osastolle, joka ei kiinnosta ketään, mutta lupauksethan on pidettävä.

Ei vaan, en minä osaa antaa deittailuvinkkejä yhtään kenellekään. En ole mitenkään erityisen mestarillinen miesten metsästäjä enkä edes haluaisi olla sellainen. Seurustellut olen muutaman kerran ja yhdessä pitkähkössä avoliitossa aiemmin asunut. Jälkikäteen olen useampaa juttua lähinnä ihmetellyt, mutta ihan rehellisesti toivon, ettei niin käy tällä kertaa. En usko, että käy. Kaikki on lähtenyt liikkeelle hyvin erilaiselta pohjalta kuin aiemmat juttuni ja ollut muutenkin tosi erilaista. Järkevää ja aikuisempaa nyt ainakin.

Tunnilla. Salakuvan otti: S-chan
Kaikki luultavasti lähti liikkeelle jo syksyllä 2009, vaikken asiaa itse varsinaisesti tiedostunutkaan. Aloitin elokuussa japanin opiskelun ja samalla tutustuin koko joukkoon mielenkiintoisia ihmisiä. Yksi oli kuitenkin ylitse muiden... ärsyttävyydessään. Jostain syystä tämä kyseinen miekkonen onnistui aina tökkäisemään joko arkaan paikkaan tai muuten vain painelemaan nappuloitani niin, että olin raivon partaalla. Lopulta päätin yksinkertaisesti puhua hänelle niin vähän kuin mahdollista.

Kun kaveri lähti työmatkalle Kiinaan, ilmoitin kaikille olevani erittäin tyytyväinen. Taisin jopa sanoa ääneen, että toivottavasti jääkin sinne. Kaksi viikkoa rauhaa japanin tunneilla, mikäpä sen parempaa. Tosin se oli lopulta lyhyt aika ja meno jatkui ennallaan. Jälkikäteen minulle selvisi, että draama tosin oli yksin minun päässäni. M ei ollut edes tiennyt ärsyttävänsä minua jutuillaan ja sarkastisilla kommenteillaan. Nykyisin minun on vaikea ymmärtää itsekin ärtymystäni, sillä pidän M:n sarkastisesta tyylistä ja meillä menee muutenkin huumorintaju hyvin yksiin.

Pikkujoulut. Kuvan otti: S-chan
Toisena vuonna minua ketutti jo valmiiksi, mutta jatkoin kuitenkin japanin kurssilla. Silloin eräs hyyppä päätti vaihtaa paikkaa ja päädyimme M:n kanssa istumaan melkein vierekkäin... taisi siinä olla yksi pulpetti kuitenkin välissä.

Japanin ryhmän pikkujouluissa istuimme iltaa ja puhuimme peleistä. Puheeksi tuli FFIX. M nosti pisteitään mainitsemalla tykkäävänsä siitä. Totesin mielessäni, ettei kukaan, joka siitä pelistä tykkää, voi olla täysin paha. Kaiken kaikkiaan ilta oli kiva ja asenteeni muuttui sen jälkeen hieman, vaikka toisinaan silti hän onnistui edelleen ärsyttämään minua. Ihan kuin kemiamme eivät olisi kohdanneet. Viihdyin hänen seurassaan, mutta toisaalta en viihtynyt. Pitkin kevättä kuitenkin huomasin roikkuvani ircissä jatkuvasti ja kokevani pakottavaa tarvetta puhua jotain aina, kun hän sinne ilmestyi. Koska olen hidas, en todellakaan tajunnut, mikä minua riivasi. Miksi piti jatkuvasti käydä pitkiä irc-väittelyitä esim. Kujan sukupuolesta?

Peli-ilta. Kuvan otti: S-chan
Kesällä emme nähneet kuin satunnaisesti ircissä. Tuli syksy ja japanin opiskelu alkoi taas. Järjestimme myös peli-illan sen kunniaksi. Tuona kyseisenä iltana koin jonkinlaisen valaistumisen läpänheiton lomassa. Keskustelimme siitä, kenen kyydillä lähtisin kotiin illan päätteeksi ja tarjolla oli jopa kolme vaihtoehtoa. M ehdotti, että koska olen niin suosittu, pitäisi keittiöstä hakea veitsi ja laittaa minut paloiksi (joo, kuulostaa kirjoitettuna pahemmalta, kun äänensävyä ei kuule). Myöhemmin illalla, kun katsoimme kauhuleffaa ja makoilin lattialla, joku töykki minua. M huomautti tällä kertaa, etten voi koskaan tietää, hönkiikö niskaani hän vai Lulu (kaverin koira). Nämä kaksi juttua voivat tuntua todella epärelevanteilta, mutta ne kuitenkin laukaisivat päässäni ajatusketjun, jotka karasin selvittelemään vessaan.

Vihdoin tajusin, miksi M sai minut yhä uudestaan ärsyyntymään ja miksi pulssini veteli toisinaan hänen seurassaan hengenvaarallisissa lukemissa. Tieto lisäsi tuskaa, kuten nyt on tavallista. Tajusin kyllä varsin hyvin, että halusin asioiden liikkuvan johonkin suuntaan, mutten tiennyt, mitä tehdä... saati sitten uskaltanut tehdä mitään. Kotiin lähdin joka tapauksessa naispuolisen kaverin kyydissä, vaikka olisin halunnut samaan autoon M:n kanssa.

Halloween-bileet. Kuvan otti: S-chan
Seuraavan kuukauden aikana laadin S-chanin kanssa "sotasuunnitelman". Ensimmäinen vaihe oli siirtyä M:n viereen istumaan, kuroa siis umpeen yhden pulpetin väli. Seuraava tavoite oli opetella katsomaan häntä silmiin, sitä kun en ollut kyennyt tekemään edes syksyllä 2009... se oli aina saanut oloni hyvin epävarmaksi.

Kun noista oli selvitty, seuraavaksi piti päästä treffeille, mikä ei ollut helppoa. 13.10. M kuitenkin kertoi tunneilla ostaneensa Xenobladen ja aikovansa pelailla sitä ahkeraan. Vihjailin, että peliseuraakin olisi tarjolla. M toivotti tervetuloa, muttei antanut osoitetta tai mitään.

Seuraavan päivän pyörin ympyrää kotona ja epäilin pian saavani sydänkohtauksen. Sain urkittua M:n numeron S-chanilta ja lopulta kolmen aikaan uskaltauduin lähettämään tekstiviestin, johon vastaus tuli pelottavan nopeasti. Olin tarjonnut peliseuraa uudelleen, sain vastaukseksi osoitteen ja kehotuksen soittaa, jos eksyn matkalla.

Eksyin, mutten kehdannut soittaa. Onneksi kuitenkin löysin lopulta perille. Illan aikana ei tapahtunut mitään erityistä, kunhan istuskelimme, pelailimme (= M pelasi) ja juttelimme kaikenlaista. Herrasmiehenä hän myös tarjosi minulle kyydin kotiin. Yön pyörin sängyssä ja pohdin edelleen, oliko sydänkohtaus mahdollisesti tulossa xD

S-chanin tuparit. Kuvan otti: S-chan
Ei se tullut. Seuraava tavoite oli pyytää M leffaan japanin tuntien jälkeen. En onnistunut, M karkasi paikalta liian nopeasti ja S-chan ja I-chan olivat minun seurassani liian tiiviisti. Pelastus tuli kuitenkin illalla ircissä, kun M kertoi veljensä olevan tulossa viikonlopuksi ja unohtaneen ottaa PS3-ohjaimen mukaan (pitäisi varmaan lähettää kiitos-kortti :P). Kaksin pelatessa kun tarvitsee kaksi ohjainta. Yllättäen M pyysi minulta ohjainta lainaan.

Tietenkin suostuin! Siispä sovimme tapaamisen seuraavalle päivälle. Lainasin ohjaimen ja valehtelin tarvitsevani sen takaisin maanantaina. Kyseisenä päivänä sovin tapaamisen neljäksi ja sain vihdoin pyydettyä M:aa kahville. Pulssini liiteli taas käsittämättömissä lukemissa, mutta onnistuin kuitenkin. Kahvitteluhetki oli oikein mukava. M herrasmiehenä maksoi ja tarjosi taas kyydin kotiin. Samalla hän myös kertoi päättäneensä tulla japanin ryhmän Halloween-bileisiin.

Ne pippalot olivatkin sitten oma lukunsa. En yleensä harrasta rohkaisuryyppyjä, mutta siellä tuli jokunen kumottua. Sanaton viestintäni joka tapauksessa toimi eikä kotiin tarvinnut sinä iltana mennä.


Sanoisin, että siitä illasta juttumme sitten ihan varsinaisesti alkoi. Ensimmäisen kuukauden ajan näimme 2-3 kertaa viikossa ja marraskuun loppupuolella M esitteli minut vanhemmilleen (ja kävimme minunkin porukoillani). Jännitin niin paljon, että olin poksahtaa. En osannut rentoutua ollenkaan ja olin lähes tulkoon puhumaton, pelkäsin kai niin paljon mokaavani tilanteen tai jotain. Yhtä pahaa jännitystä en ole aikoihin kokenut.

Marras-joulukuun vaihteessa muutin pois eksäni luota (vihdoin!) ja sen jälkeen yövyimmekin vuoroöin toistemme luona. Yukin kuoltua muutin käytännössä M:n luokse asumaan (eli maaliskuun lopussa), huhtikuussa aloimme tosissaan etsiä yhteistä asuntoa, jonka ostimme toukokuussa. Kesäkuussa muutimme viimeiset kamat ja meistä tuli virallisesti avopari. Kaikki tapahtui ihan älyttömän nopeasti.

Tänään tuli vuosi täyteen noista Halloween-bileistä. Sen kunniaksi kävimme ulkona lounaalla. Siinä istuskellessa jotenkin tajusi, miten vuosi on vain hujahtanut ja miten paljon on ehtinyt tapahtua. Varmasti olemme rikkoneet kaikkia "kirjoittamattomia ja kirjoitettuja parisuhteen muodostussääntöjä", kun olemme edenneet niin vauhdikkaasti, mutta en jaksa välittää. Tämä tuntuu oikealta, juuri meille sopivalta tavalta.

Se on sanottava vielä, että eilen ja tänään oli hymy herkässä varsin hassuista asioista. Sain avoppilassa eilen oman nimikkopefletin saunomista varten :D Tänä aamuna taas, kun istuimme aamiaisella M:n veli totesi, etten ole mikään vieras enää. Ilmeisesti kuulun jo kalustoon. Noista parista jutusta tuli todella hyvä mieli.

Ei tässä voi muuta kuin todeta, että tein viime syksynä muutaman todella hyvän valinnan. Minua pelotti pirukseen, mutta riskin ottaminen kannatti. Sain jotain niin mahtavaa, ettei sitä voi sanoin kuvailla <3

Ja nyt lupaan, etten ainakaan seuraavaan vuoteen kirjoittele tällaisia hempeilypostauksia... *nolo*

Japanissa.

6 kommenttia:

  1. ..... ASFDGGLGLKGDKS IHANA POSTAUS. Ei mulla muuta.

    Enemmän selkokielellä, rohkea avautuminen kyllä. Ei suinkaan mitään liirumlaarumia vaan oikeasti ihanaa luettavaa. Oikeasti.

    Minäkään en oo sen kummemmin tohtinu kysellä että NOH KERRO KAIKKI HETI-tyylillä silloin, kun kuulin uutisia.. varmasti moni muukin oli utelias.

    Enkä voi sanoa, kuin että oikeasti, ihanaa että löysit tuon miehekkeen. Aivan mahtavaa. Oon niin iloinen, frostbitessä jotain oli muuttunut, sen näki lapionki läpi. Olit huomattavasti rennompi ja tietty ilo paistoi kuitenkin sieltä kuoren alta, vaikkei asiasta sen kummemmin muistaakseni puhuttu.

    Ja hei, ei sovi murehtia mitä muut miettii "nopeista etenemisistä" ;D Jos kerta ite olet sitä mieltä, että sitä tahtoo tehdä näin ja näin, niin pyhpah muitten puheet siinä tapauksessa! Olet itse onnesi löytänyt, oot ansainnut sen kaiken, ja voit tehdä sillä mitä ikinä tahdot!

    ..no nyt tuli diippiä settiä : DD haha. Ihan mahtavia tunteita herätti itsessäkin tämä teksti. Hirmuisesti onnea teille, nyt ja jatkossakin. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, no ehkä porukka ei sitten kehdannut kysellä :D Ihan kauheasti en viitsinyt yksityiskohdista missään huudella tai koko kaveripiiriä aiheella kiusata. Ja silloin elämäntilannekin oli vielä sellainen, ettei viitsinyt blogiin julkisesti aiheesta suurempia raapustella. Nyt on asiat onneksi jokseenkin toisin :)

      Aika jännä, jos se sillein näkyi päälle päin. Itse en tuollaista kyllä tiedostanut ollenkaan O_o;;

      Ja kiitoksia vain ^^

      Poista
  2. Hempeilyjutut on just parhaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kheh, pitää sitten vissiin joskus toistekin kiusata ihmisiä niillä ;D

      Poista
  3. Nimikkopefletti <3 Kuulostaa mahtavalta! Hymyilyä aiheuttava postaus!

    VastaaPoista