17. lokakuuta 2012

Koomausta

Töihin palaaminen on väsyttävää. En ole yllättynyt, vaikken tällä kertaa onnistunut sotkemaan rytmiäni täydellisesti. M kuitenkin lähti (melkein) joka arkiaamu aikaisin töihin, joten tuli herättyä yhtä aikaisin kuin itsekin töihin mennessä. Tosin illat välillä venyivät, kun tiesi, ettei aamupäivällä tarvitse olla edustava tai tehokas.

Maanantaina olin täysin seis, kun pääsin kotiin. Eilen olin hetken pirteä, mutta sitten kavala kooma iski jälleen. Tänään mennään jo voiton puolella, koska kello lähestyy puolta kahdeksaa enkä vielä ole ryöminyt sohvalle viltin alle. Osasin aavistaa tämän, mutta silti harmittaa hieman, kun vapaa-aika kuluu tavallaan hukkaan. Mitään järkevää tai edes vähemmän järkevää ei ole vain jaksanut tehdä.

Kotimatkalla bongasin jotain kuvaamisen arvoista.
Osansa tähän väsymykseen tekee se, etten ole nukkunut kolmeen yöhön kunnolla. Luultavasti stressaan ja jännitän vielä sen verran, että nukun sen takia huonosti. Yöuni on katkonaista ja pienet jutut häiritsevät. M:n silmätippaherätykset herättävät minutkin, välillä jopa suuremmalla todennäköisyydellä kuin herran itsensä. Sadekin on turhan äänekästä ja patterit paukkuvat viiden ja kuuden välillä aamuyöstä. Nuku siinä sitten!

No, jossain vaiheessa minun täytyy olla jo sen verran uupunut, etteivät tuollaiset jutut onnistu herättämään. Ja kaipa töissä oleminenkin alkaa käydä joskus käydä tutuksi, ettei tarvitse koko ajan olla pohdiskelemassa. Tässä vaiheessa vielä stressaa, mitä kaikkea onkaan edessä ja oppiiko kaiken tarvittavan, miten selviää, pärjää, sopeutuuko porukkaan jne. Uuden työn aloittamisessa on totisesti huonot puolensa, vaikka positiivisia on pääsääntöisesti enemmän.

Tällä hetkellä tuntuu, etten tiedä mistään tarpeeksi. Se on totta kai normaalia. Ei kolmen päivän jälkeen voi edes olettaa tietävänsä. Menee vielä hyvä tovi, että voi sanoa itseä uudessa paikassa osaavaksi tekijäksi. Valitettavasti vain haluaisin hypätä tämän vaiheen ylitse. Harmi, ettei se ole mahdollista, ei auta kuin sinnitellä, kunnes tilanne on toinen x)

Kuulostaa varmaan kauhealta kitinältä. Oikeasti olen ihan tyytyväinen, että sain juuri sen työpaikan, jonka halusin. Paljon on tullut myös positiivisia ylläreitä ja olen yhä varmempi, että valitsin oikein. Alku vain on aina hankala, totutteleminen vie aikaa. Lisäksi uuteen perehtyminen on yllättävän stressaavaa ja väsyttävää, itselleni iskee aina alkuun tämä vaihe, etten sitten kotona jaksaisi yhtään mitään ylimääräistä. Onneksi tilanne tasoittuu myöhemmin.

Toivoisin kuitenkin, että sitten 1,5 vuoden päästä, kun tämä pesti on ohitse, löytyisi joku tosi kiva ja pysyväisluonteinen työ. Pätkätöiden tekeminen on turhauttavaa juuri siksi, että koko ajan saa aloittaa alusta. En halua tehdä niitä lopun ikääni, jos muitakin mahdollisuuksia on. Mutta katsellaan, eihän sitä koskaan tiedä, mitä elämä tuo tullessaan.

Joku mänty perjantailta.
//Edit

Twitter-gadgetini ei ole toiminut aikoihin enkä saanut mitään muutakaan niistä toimimaan. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti