24. syyskuuta 2012

Kavereita ja pähkinäsuklaakaakaota

Pähkinäsuklaakaakao
Tänään oli vähän poikkeuksellinen päivä kaiken kaikkiaan. Aamupäivä meni puhelimessa roikkuessa, samoin myöhäinen iltapäivä. Minulle on näköjään haluttu tänään soitella erinäisissä (vakavissa) asioissa. Nyt joudun pohdiskelemaan yhtä sun toista juttua, mutta enköhän johonkin lopputulokseen pääse huomiseen mennessä.

Puhelinmaratoonien välissä tuli tehtyä jotain kivaakin. Olin sopinut S-chanin kanssa lähteväni kaupungille. Kaiken puhelimessa roikkumisen takia olin omasta aikataulustani myöhässä enkä ehtinyt suihkuun, vaikka suunnitelmissa oli. Hiukset näyttivät rasvaisilta ja muutenkin aika kamalilta, mutta onneksi harrastan cosplayta. Käytännössähän se tarkoittaa, että kotoa löytyy laatikollinen peruukkeja, joista sitten valkkasin parhaiten fiilikseen sopivan. Tällä kertaa se oli pitkä tummanruskea pehko... se on ehkä yksi suosikeistani ihan noin siviilikäytössä muutenkin.

Tarkoitus kaupungilla oli shoppailla neulelankoja ja ottaa valokuvia. I-chan ja I-chanin avomies tulivat myös mukaan, joten meillä olikin oikein hauska neljän hengen porukka lopulta kasassa. Yhteensä kulutimme kaupungilla vain noin 2,5 tuntia, mutta se ei se määrä vaan laatu vai miten se meni? ;D

Aloitimme kierroksemme tutkimalla Sokoksen lankatarjontaa, mutta se ei tyydyttänyt sen enempää minun kuin I-chaninkaan tarpeita. Onneksi S-chan ja I-chan tiesivät ihan oikean lankakaupan, jonne päätimme sitten mennä vilkaisemaan valikoimaan. Kauhistelin hintoja jo etukäteen, mutta eivät ne lopulta paljon eronneet Sokoksen tasosta. Markettihintoja kalliimpia ne taisivat hieman olla, mutta valikoima oli myös parempi.

"Päivää, yritän näyttää ihmiseltä."
Löysin tarvitsemani langat (samoin I-chan), joskin kyllä ne ihan kivasti tulivat maksamaankin. Lohduttaudun sillä, että siirryn kyllä varmasti jo pian taas kotivaimo(kkee)sta palkansaajaksi, joten lovi lompakossa ei ole niin kamala.

Seuraavaksi shoppailimme Triossa. Olin luvannut M:lle hakea hänelle "neutraalin vihkon" japanin toista kurssia varten. Jostain syystä hän ei kelpuuttanut tarjoamiani kukkakuvioisia tai Monster High -aiheisia xD Vihko-ostosten lomassa fiilistelimme kaikkea ihanaa Halloween-krääsää. Itse tykkään siitä jotenkin kamalan paljon ja jo pelkästään sen takia haluaisinkin taas päästä edes jollain tavalla Halloweenia juhlimaan. Toki pukuilukin on kivaa, joten siinäkin mielessä olisi aikasta jees... bilekutsua odotellessa siis.

Koska Brion lelukauppa oli sopivasti kohdalla, kävimme myös siellä kurkistamassa Monster High -tuotteita. Originaalinukkeja ei ollut myynnissä, mutta omalta osaltani se oli ihan hyvä. Olisin luultavasti taas himotellut uutta kaunokaista hyllyyni, mutta nyt ei sitten tullut kiusausta. En osta enää muita kuin originaaleja, sen verran paljon harmittaa, että menin Draculaurasta hankkimaan Dead Tired -version.

Peilitsekkaus, että kaikki on varmasti kunnossa...
Seuraavana vuorossa oli Robinhood. Tarvitsin vielä puikkoja ja I-chan halusi karkkia, joten kyseinen kauppa vastasi parhaiten molempien tarpeisiin. Kävin myös katsomassa, josko hyllyyn olisi tullut himottelemaani kirkuvanpunaista huultenrajauskynää, mutta loppu oli edelleen. En ole nähnyt vastaavaa missään muualla yhtä kohtuulliseen hintaan, joten täytyy aina tarkistaa tilanne, kun siellä käy. Jonain päivänä minulla on vielä se pahuksen kynä ;D

Muuta varsinaista shoppailtavaa ei sitten ollutkaan, mutta menimme Ciaoon istumaan kahville. Tosin kukaan ei juonut kahvia, mutta eihän se ole oleellista. Itse otin pähkinäsuklaakaakaon ja oli muuten erittäin hyvää. Olisi vain pitänyt sekoittaa se paremmin, sillä suurin osa suklaasta valui lasin pohjalle yhdeksi klöntiksi... ei sillä, tuli se sieltä syötyä joka tapauksessa. Sen jälkeen ei olekaan tehnyt mieli makeaa, kiintiö lienee täynnä tälle päivälle.

Päätimme vielä tehdä hyökkäyksen Puolenkuun peleihin. Itse yritin bongailla Star Oceaneja, mutta eipä näkynyt (en ollut yllättynyt). Sen sijaan huomasin, että tarjolla olisi ollut Chrono Trigger ja Lufia DS:lle. Juu, kutkutteli, mutta rahaa ei ollut. Pari mielenkiintoista peliä näytti olevan PS3:llekin, mutta kun se raha... I-chan kuitenkin ostikin jopa jotain, joten ei ollut ihan hukkareissu.

Puokkarin jälkeen I-chan seuralaisineen poistuivat seurasta, ja me lähdimme ruokakauppaan S-chanin kanssa. Oli ihan valaisevaa nähdä, millaisia ruokaostoksia toinen tekee. Olivat hyvin erilaiset kuin, mitä me M:n kanssa olemme viime aikoina ostelleet. Joskus voisi pientä vaihteluakin kehitellä...

Päivä oli kovin sateinen, mutta S-chan nappasi joka tapauksessa minusta muutaman kuvan pihalla. Tausta ei ehkä ole se kaunein ja sää on tosiaan aika harmaa, mutta ihan suht onnistuneita otoksia joka tapauksessa tuli.

Kuva: S-chan

Kuva: S-chan

Kuva: S-chan
Yleensä en kauheasti pidä omista kuvistani, mutta näiden kanssa voin ihan hyvin elää. Ehkä oli ihan hyvä, etten ehtinyt pestä hiuksiani. Peruukki sopi taas kivasti ja toi omanlaisensa vaikutelman. Ja hitusen turhamaisena ihmisenä täytyy myöntää, että kyllä ne miesten kääntyvät päät vain hivelevät itsetuntoa. Jostain syystä saan tuo peruukki päässä aivan erilaisia pitkiä katseita kuin omilla hiuksillani, vaikka nekin ovat yleensä melkoinen katsemagneetti.

Hetken leikittelin ajatuksella, että räväyttäisin ja värjäisin hiukseni ruskeiksi... mutta en sitten tiedä. Olisiko se liian tavallista? Ja mitä näille edes tapahtuisi, jos yrittäisin kestoväriä tunkea? En tiedä, vähän hirvittävältä se kuulosta. Asia jäänee vielä toistaiseksi pohdintaan.

Kaiken kaikkiaan tuo puheluiden välinen aika meni ihan hyvin. Pientä miinusta päivään tuli, kun M unohti noukkia minut kyytiin kotimatkalla, kuten oli sovittu. Seisoin puoli tuntia hytisemässä sateessa, kunnes huolestuin ja soitin hänelle. Kun hän ei vastannut, huolestuin lisää. Hetken päästä hän sitten soitti ja ilmoitti olevansa jo kotona. Onneksi kuitenkin suostui hakemaan, koska seuraava bussi meni vasta 20 minuutin päästä. Olisin ollut jääkalikka siihen mennessä, kun olin jo valmiiksi läpimärkä.

Mutta niin, muuten kaupunkireissu meni oikein hyvin ja toi kaivattua piristystä arkeen. Huomennakin on mielenkiintoinen päivä. Pitää tehdä isoja päätöksiä, on Kristallimaailman irc-iltama ja saan myös illaksi koiran hoitoon. M on työpaikkansa juhlissa, mutta näköjään minulla on ihan kiitettävästi tekemistä. Joutunen menemään lenkillekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti