28. heinäkuuta 2012

Ja vielä yksi laatikko

Muuttokiintiöni alkaa olla täysi ainakin seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Alle vuoden sisään on tullut oltua mukana nyt viidessä muutossa, joista kolme on sisältänyt omien kamojeni muuttamista. Tänään oltiin muuttoapuna Tampereella ja olo on sen mukainen.

Sinällään en valita, koska päivä oli kaikin puolin mukava. Alkuperäinen ajatukseni oli lähteä Ropeconiin, mutta tiesin, että muuttoapua tarvitaan, joten päätin sitten muuttaa suunnitelmia. Jälkikäteen tuli todettua, että päätös saattoi olla erittäin hyvä, mutten nyt ala eritellä syitä tähän.

Muuttaminen on melkoista puuhaa. Tällä kertaa ei onneksi tarvinnut olla itse pakkaamassa laatikoita ja puunaamassa paikkoja. Sitä rumbaa en olisi jaksanutkaan. Lootien kantaminen paikasta A paikkaan B ja paikasta B paikkaan C sen sijaan onnistui minultakin ihan kivasti. Selkä taas vähän oikkuili, kun olin alkuviikosta onnistunut niksauttamaan sen, mutta hengissä ollaan kuitenkin. Pitäisi opetella olemaan sen kanssa hitusen varovaisempi, mutta en halua toisaalta rajoittaa elämistäni.

Jännästi myös muuttaessa huomaa, miten paljon tavaraa oikeastaan omistaakaan. Toisinaan tuntuu, ettei ole juuri mitään, mutta sitten pakatessa ja rontatessa pakattuja juttuja tajuaa, että kamalan paljon on kaikkea... myös sellaista, jota ei oikeastaan koskaan käytä, mutta säilyttää kuitenkin syystä X. Itse olen heittänyt reippaasti tällaista tavaraa pois, mutta kaikkea en ole raaskinut. Minulla on esimerkiksi edelleen tallessa läjäpäin kirjeitä ja piirustuksia ala-asteajalta. En tiedä, onko niitä järkeä varastoida, mutta niiden roskikseen kippaaminenkin tuntuu väärältä. Saa nähdä, koska tulen toisiin aatoksiin ja mätän kaiken menemään.

Mutta niin. Tänään tosiaan hiki virtasi ja lihakset kipeytyivät, sainpa jopa taisteluarven (= rakko) oikeaan pikkuvarpaaseen. Vaikka tuli väsynyt olo ja ajoittain oli raskasta plus illan meno peruuntui muuttourakan pitkittymisen vuoksi, ei kaduta, että lähdin mukaan ja skippasin conittamisen. Tavallaan oli jopa mukavampaa kuin omissa muutoissa, koska nyt ei tarvinnut ajatella tavaroiden purkamista sen enempää. Se jää jonkun toisen huoleksi. Tosin olipa kuitenkin taas hyvä muistutus siitä, ettei omassa kodissa ole kaikki vielä kohdallaan.

Olemme saaneet mattotilanteen jo sentään hyvään kuosiin. Haimme M:n veljelle lampun Kärkkäiseltä ja samalla tarttui mukaan Vallilan matto olohuoneeseen. Joo, se oli kallis, mutta on se hyvännäköinen ja ihanan pehmeä jalkoja vasten. Siitä kannatti oikeasti maksaa. Ostimme myös pöytäliinan, mutta sitä pitää pienentää hieman, ennen kuin se istuu keittiöön kunnolla.

Verhotilanne sen sijaan on vielä onneton. Pitäisi käydä vanhat verhot läpi... minun verhoistani luultavasti mitkään eivät istu riittävän hyvin, M:n verhoista saattavat istua jotkut. Sitten pitäisi löytää sopivia verhoja lisää, mieluummin valmiina. En jaksaisi alkaa ommella niitä. Tankoon laitettavat verhot vain tuntuvat olevan nyt muodissa ja nipsuilla ripustettavien valikoimat sen sijaan onnettomat, joten heikolta näyttää. Haluaisimme myös kuvioidut ja tietyn väriset, muttei mitään mummon kukkakuosia. Operaatio on siis kaiken kaikkiaan varsin haasteellinen.

Mutta kai se on uskottava siihen, että muutto ja sen jälkitoimet loppuvat aikanaan. Sitä odotellessa voi yrittää toipua tämän päivän puserruksesta ja valmistautua henkisesti pikkuveljen kotoa muuttoon, joka voi olla mahdollisesti edessä jo loppuvuodesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti