6. marraskuuta 2011

Kun ei huvita olla yksin...

Hajottaa jotenkin yksin hengaileminen kotona. En haluaisi tehdä sitä nytkään, mutta olen liian väsynyt ja maha on liian kipeä, että viitsisin lähteä mihinkään. Toisekseen en tiedä, mihin menisin. Alkaa jo tökkiä sekin, etten ole nähnyt kauempana asuvia kavereita aikoihin. Olin ehtinyt tottua siihen, että nähtiin ainakin kerran kuussa, mutta nyt on ollut todella pitkä tauko. Tuntuu, että jotain oleellista puuttuu.

Onneksi on kavereita täälläkin. Tarkoitus ei ole missään nimessä väheksyä heitä. Minulta olisi luultavasti jo poksahtanut pää, jos heitä ei olisi. Kaipaan kuitenkin myös muita kavereitani ja ystäviäni. Olo on nyt jotenkin eristetty, kun ei ole varaa matkustella enkä voi kutsua tännekään ketään.

Pyrin täyttämään päiväni jollain tekemisellä. Eilen siivoilin parveketta ja pesin pyykkiä... ja kopioin tiedostoja tietokoneelta toiselle. Olisi tarkoitus piakkoin asennella Windows uusiksi tähän koneelle, joten tiedostot piti toki kopioida turvaan siksi aikaa.

Satuin myös huomaamaan, että eräs entinen työkaveri oli heittänyt yleisen kutsun miehensä bändin keikalle Naamakirjassa. Hetken mietin, jaksanko raahautua mihinkään, mutta kun vaihtoehtona oli yksinäinen koti-ilta, päätös oli lopulta aika helppo. Siispä suihkun kautta meikkaamaan ja pukeutumaan. Keikka alkoi seitsemältä ja ehdin sinne oikein hyvin.

Oli aika vinkeä fiilis, kun astuin baariin. En ollut käynyt siellä aiemmin, mutta osasin aavistella, ettei se ole mikään pintaliitopaikka. Olin tietysti pukeutunut ja meikannut normaaliin tyyliini, vaikka kyseiseen paikkaan olisi yhtä hyvin voinut marssia vaikka tuulipuvussa, kuten monet olivat tehneetkin. Farkutkin olisivat käyneet, mutta kun olen minä... ei baariin lähdetä housuissa, hame pitää vähintään olla x)

No niin siis. Astuin tosiaan baariin ja näin, miten päät kääntyivät ja katseet keskittyivät hetkeksi vain minuun. Muutaman miehen ilme oli varsin mielenkiintoinen. Joku toivotti jopa hyvää iltaa ja ohjasi minut ystävällisesti baaritiskin suuntaan. En ole sellaisia katseita saanut hetkeen. Hämmentävää kyllä, ne tuntuivat vain hyvältä, eivät kiusallisilta. Kukaan ei yrittänyt mitään, kunhan katselivat kauempaa ja kohtelivat kivasti. Vau.

Hain itselleni juomista ja tungin itseni aivan bändin "esiintymislavan" eteen istumaan. Hetkeä myöhemmin entinen työkaverinikin ilmestyi paikalle ja silmin nähden ilahtui, kun huomasi minun saapuneen. Istuimme sitten sen illan kahdestaan ja fiilistellimme musiikkia. En tunnistanut puoliakaan bändin soittamista biiseistä, vaikka covereita olivatkin, mutta ei se haitannut. Rock uppoaa lähes aina ja seura oli hyvää, joten mikäpä siinä oli ollessa.

Pari muutakin entistä työkaveria sattui samaan baariin ja kävi moikkaamassa meitä. Suurimman osan ajasta istuimme silti kahdestaan ja juttelimme bändin taukojen aikana. Keikan jälkeen kaveri heitti minut kotiin ja lupasi kutsua mukaan toistekin :) Bändiin voi halutessaan tutustua vaikkapa tämän blogin kautta.



Muistin jälleen, miten paljon pidänkään livekeikoista, vaikka tämä oli hyvin erilainen verrattuna niihin, joilla yleensä käy. Kamalasti houkuttelisi 19.11. oleva Ajattaran ja Turmion kätilöiden keikka, mutta ihan niin innokas keikkailija en ole, että yksin lähtisin sinne. Saapa nähdä, jääkö sitten kokonaan välistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti