3. lokakuuta 2011

Viimeistä päivää

Minulla on tänään viimeinen työpäivä. No, oikeasti kyllä vasta huomenna, mutta pidän silloin viimeisen lomapäiväni, joten en mene töihin. Keskiviikkona sitten pitää raahata itsensä TE-toimistoon ja ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi. Voisin oikeastaan jo huomenna tarkistaa nettilomakkeen tiedot kohdilleen.

On tällä hetkellä vähän haikea fiilis. Samassa työpaikassa on tullut oltua kaksi vuotta ja kaksi kuukautta, aikalailla tasan. Tämä on minun pisin työsuhteeni koskaan, olen aina tehnyt hyvin lyhyitä pätkiä. Tykkään työstä kovasti ja toivon, että minulla on mahdollisuus vielä jonain päivänä palata samoihin tehtäviin. Sen kuitenkin näyttää aika. Voihan olla, että keksin vielä jotain hulppeampaa.

Seuraavaksi on kuitenkin edessä reilut kuusi viikkoa oloneuvoksena olemista. Minulla on hurjia tavoitteita, kuten kämpän siivoamisen jatkaminen, peli-illat ja Halloween-bileet. Kavereitakin toivon näkeväni, mutta tällä hetkellä en pysty matkustamaan kovin kauas. Oloneuvoksena oleminen valitettavasti tarkoittaa myös budjetin pienenemistä. Okei, ajatuksena on myös yksi kuvausreissu, mutta en osaa vielä sanoa, koska se toteutuisi ja millä rahalla. Toivon kuitenkin, että tässä tai ensi kuussa viimeistään. Pitää myös jutella asiasta kuvaajan kanssa.

Reilun kuuden viikon jälkeen saa työttömänä oleileminen sitten riittää. Palaan sorvin ääreen samaan taloon, mutta eri tehtäviin. Jännitän niitä jo paljon valmiiksi. Osa töistä on sellaisia, jotka tiedän hallitsevani, mutta on myös paljon sellaista, jota joudun opettelemaan. Vastuu myös kasvaa huomattavasti edelliseen pestiin verrattuna, ja tässä kohtaa se tuntuu painavan raskaana hartioilla. Kenties tunne helpottaa, kun opin työtehtävät kunnolla ja tiedän pärjääväni niiden kanssa?

Joka tapauksessa tuntuu hurjalta, että tämä päivä tuli jo. Vastahan minä aloitin nykyisen työni jännittyneenä tyttösenä. Nyt yhtäkkiä olen muka kaksi vuotta vanhempi ja henkisesti päässyt tosi paljon eteenpäin. Jälkikäteen ajateltuna kaikki tuntui tapahtuvan silmänräpäyksessä, vaikka oikeasti siihen meni yli kaksi vuotta ja monta elämänoppituntia. Hassua sinänsä, mutta minusta tämä työ on muuttanut minua sisäisesti, kasvattanut todellakin. Tai ehkä se ei ollut niinkään työ vaan työyhteisö, en tiedä. Tuossa paikassa tuntuu olevan jonkinlaista taikaa, se tekee hyvää ihmiselle. Ehkä sitä on kaikissa työpaikoissa, en tiedä, koska minulla ei ole tarpeeksi kokemusta. Vain tuolta olen saanut tällaisen fiiliksen.

Onneksi siis pääsen takaisin, vaikka tehtävää joudun vaihtamaankin. Tänään on kuitenkin viimeinen päivä tätä pestiä, joten täytyy ottaa siitä kaikki irti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti