29. lokakuuta 2011

Halloween

Kauan odotetut bileet tulivat ja menivät. Kivaa oli, erittäin kivaa jopa. Olin kaivannut jotain tuollaista enkä joutunut pettymään. Valmistautumisen aloitin tietenkin hyvissä ajoin. Lopputulos ei ollut se, mitä alun perin suunnittelin, mutta olin oikeastaan erittäin tyytyväinen.

Seuraavaksi kuvaspämmiä. Varoitus: kuvat voivat aiheuttaa puistatuksia herkimmille ihmisille ;D

Tästä lähdettiin liikkeelle. Tässä vaiheessa olin ehtinyt jo kuoria ihon ja rasvata sen kookosöljyllä. Kyllä, olen hieman outo ja käytän kookosöljyä kosteusvoiteen sijaan. Olen sen todennut hyväksi iholleni, joten sillä mennään, ellei jotain vielä parempaa tule vastaan.

Kulmakarvat olin tainnut myös ehtiä nyppiä. Tällä hetkellä pidän niitä tuollaisina tynkinä, koska sitten voin muotoilla aina ne kulloisenkin tarpeen mukaan juuri sopiviksi.



Seuraavaksi sitten työstin ihoa. Pohjalle tuli meikkivoide ja puuteri. Peitepuikon avulla myös pyrin häivyttämään pahimmat virheet piiloon. Sanoisin, että se onnistui ihan kohtalaisesti.

Koska en omista valkoista puuteria, käytin taas valkoista luomiväriä iholla. En saanut ihan niin vaaleaa jälkeä aikaan kuin olisin halunnut, mutta aika hyvin onnistuin silti. Vessan valo nyt sai kuvasta vähän kelmeän, mutta oikeasti iho oli suhteellisen vaalea jopa.


Sitten oli vuorossa silmämeikki, josta tuli sävyiltään tosiaan erilainen kuin alun perin oli tarkoitus. Tämä johtui siitä, että asunikin muuttui, joten valitsin sitten meikin värit asun värien mukaan. Luomiväreinä toimivat valkoinen, musta ja häivähdys punaista.

Mustat rajaukset kuuluivat tietysti myös asiaan. En vieläkään oikein hallitse niiden tekemistä, mutta aikani säädettyä sain väsättyä ihan kelvolliset. Lisäksi ripsaria tuli laitettua runsaalla kädellä, ettei meikki vain olisi liian haalea.

Tulipa muuten tyly ilme tuohon kuvaan :D

Lopuksi kokonaisuuteen lisättiin kulmakarvat ja huulipuna. Niin vain noista minun tyngistäni saa kauniit kaaret, kun vähän piirtelee. Vaikka itse sanonkin, minusta on tullut aika hyvä kulmakarvojen piirtämisessä. Eihän niistä koskaan täysin symmetrisiä saa, mutta eivätpä nuo taida olla sitä luonnostaankaan.

Huulipunaksi valitsin saman vaaleanpunaisen sävyn, jota käytän muutenkin. Tämä siitä yksinkertaisesta syystä, ettei minulla ole puikkona nyt muita värejä. Pitäisi ehkä joskus ostella, mutta käytän ylipäätään huulipunaa suhteellisen harvoin, joten en ole viitsinyt. Huulirasvariippuvuuteni on sitä luokkaa, että punat lähtevät yleensä hyvin äkkiä kiitämään.

Sitten on jo hiuksetkin laitettu. Jo kuivausvaiheessa iskin niihin muotovaahtoa saadakseni niistä tavallista pöyheämmät. Nyt sitten lisäsin tyviin ensin vahaa, sitten vielä lakkaa. Jälkimmäistä tuli lopulta niin paljon, että kampaus olisi varmaan pitänyt maanantaihin asti, jos olisin antanut sen olla enkä mennyt pippaloiden jälkeen suihkuun kastelemaan sitä x)

Olin pitkästä aikaa tyytyväinen hiuksiini. Omasta mielestäni ne näyttivät oikein näteiltä ja tuuheilta. Voisi joskus muulloinkin kokeilla tuollaista tyyliä, jos vain jaksan vaivautua laittamaan ne.

Niin ja sitten tuossa on tietenkin mukana jo ihanaiset hampaani. Minusta ne tuovat kokonaisuuteen oikein kivan säväyksen. Tykkäilen kovin.

Seuraavaksi vaatteet niskaan. Kuten kuvasta näkyy, asukokonaisuus tosiaan muuttui täydellisesti. Tämä siksi, että korsetin pois jäämisen takia jouduin keksimään uuden yläosan. Pyörin sitten torstaina kirpparilla erään ystäväni kanssa ja bongasimme tuon topin sieltä. Olin ehdottomasti sitä mieltä, etten taatusti laita moista päälleni, se kun on varsin antoisa tuosta edestä.

No, kotona päätin kuitenkin sovittaa toppia. Mokoma meni päälle yllättävän hyvin ja näyttikin ihan kivalta (avaralta silti), joten päätin rohkaista itseni. Kavereiden kanssahan sitä oltiin iltaa viettämässä, ei ole niin justiinsa, vaikka olisi vähän oudomminkin pukeutunut.

Toppi ei sopinut tekemäni valkoisen hameen kanssa. Lisäksi on ihan yleistä tietoa, että jos yläosa on paljastava, ei alaosan pidä enää sitä olla. Siksipä päädyin pitkästä aikaa laittamaan täyspitkän hameen. Kyseinen vaatekappale on muisto "goottiajoiltani". Se on ihan nätti, mutta varsin epäkäytännöllinen... tai sitten en vain osaa olla pitkien helmojen kanssa.

Verkkohanskat ovat peruja samalta aikakaudelta. Niitä oli kiva päästä käyttämään, tilaisuuksia ei yleisesti ottaen ole kovin paljon. Tietysti voisi kai niitä vapaalla käyttää milloin vain, mutta jostain syystä ei ole tullut käytettyä, eivätkä ne istuisi kaikkien vaatteideni kanssa.

Otin lisäksi mustan boleron, mutta sitä tuli käytettyä lähinnä takin alla ulkona liikkuessa. Sisällä oli sen verran kuuma, että se olisi ollut ihan liikaa.



Kaiken säätämisen jälkeen pääsin lopulta juhliinkin asti. Ilta meni oikein mukavasti syödessä, juodessa ja leffoja katsellessa. Onnistuin kylläkin missaamaan kahdesta ensimmäisestä elokuvasta (Emily Rosen riivaaja ja Sucker Punch) suurimman osan. Olin ehkä liian innokkaana höpöttelemässä ihmisten kanssa kaikesta mahdollisesta. Kolmas elokuva tuli sitten jopa katsottua, joskaan se ei ollut siitä laadukkaimmasta päästä. Kaiken lisäksi se oli japanilainen eikä siinä ollut tekstitystä. Okei, kyllähän tässä luetaan japania kolmatta vuotta, mutta osaamiseni ei ole todellakaan sillä tasolla, että kykenisin ymmärtämään kokonaisen elokuvan sisällön.

Tosin ymmärsi siitä oleellisen, vaikka puheista suurin osa meni ohitse. Mutta silti.

Booli sai kehuja. Siihen taidettiin laittaa Suomiviinaa, Koskenkorva mansikkalikööriä, 7upia, Jaffa Zombiemarjaa ja Somersby-siideriä. Omaan suuhunkin se maistui aika kivalta, viinan maku peittyi kivasti muiden makujen alle, mikä ehkä teki siitä toisaalta hiukkasen petollista tavaraa.

Koska "bilettämässä" oli hieman nörtähtävä joukko (tai koska booli oli tujua), lopettelimme juhlinnan jo puolenyön kieppeillä. Hieno ilta joka tapauksessa. Ei tässä voi taas olla kuin kiitollinen siitä, miten ihania ystäviä minulla on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti